Rantabaari 4 kausi
Kommentit (436)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo Minnan hahmo on hyvin käsikirjoitettu ja luotu koukuttava juonikuvio. Yllätyin, että Minna yritti vielä kaiken jälkeen polttaa Anssin ja Alissan hengiltä ja oli tuollainen hieno vesiajelu. Värimäärittely/kuvaus oli joissain kohtia sellainen, kuin olisi katsonut jotain Rantabaari-leffaa. Sellaisesta tulis varmaan todella hyvä! En ymmärrä miten Salkkareiden aikaisemmat oheissarjat ja elokuvat on olleet niin huonoja tähän verrattuna. Jännityksellä odotan seuraavaa kautta.
Kieltämättä olen itsekin pohtinut millainen elokuva Rantabaarista voitaisiin saada tehtyä, mikäli sellainen päätettäisi tehdä. Salkkareista on tehty jo kaksi elokuvaa ja viime vuonna myös Sykkeestä ja Sorjosesta julkaistiin elokuvat. Millainen juoni siinä voisi olla, millaisia hahmoja, jne. Tapahtumat voisivat sijoittua johonkin muuhun vuodenaikaan kuin kesään.
Vierailija kirjoitti:
Eniten tässä ärsyttää kuitenkin Alissaan nostaminen ikäänkuin muiden hahmojen yläpuolelle ja kuvaaminen jotenkin vanhempana ja viisaampana ja paremmassa asemassa olevana, jonka alamaisia muut sitten ovat ja jos sattuu käymään hyvä tuuri pääsee tähän kuningattaren sisäpiiriin ja hoviin. Lisäksi Alissa on jatkuvasti puuttumassa muiden asioihin ja asioihin, jotka eivät hänelle kuulu. Varsinkaan Anssi ei olisi saanut tehdä mitään ilman Alissan lupaa.
Alissa on varmasti edelleen ns. sarjan päähahmo. Alunperin rakennettiin suoraan Lolan, Alissan ja Pietarin ympärille Salkkareiden spin-off/sisarsarjaksi. Rantabaarissa Alissa on paljon mukavempi kuin Salkkareissa.
Ps. Ootteko muuten huomanneet (jos ootte katsoneet Salkkareita) että Lolan ja Pietarin viimeisessä kohtauksessa Trissan edessä soi Rantabaarin tunnusmusiikki.
Vierailija kirjoitti:
Tylsä.
Muutama hyvä hahmo enää, viime kausi oli parempi. Oli sitä yliopiston maailmaa. Monipuolisempaa. Hyviä miesnäyttelijöitä. Tarina parempi.
Vai vielä yliopiston maailmaa? Opettajan ja opiskelijan pe__se p**oja näytettiin sieltä yliopistolta.
Joo, totta, että Alissa on paljon kivempi ystävänä ja ihmisenä Rantabaarissa kuin Salkkareissa.
Vierailija kirjoitti:
Tylsä.
Muutama hyvä hahmo enää, viime kausi oli parempi. Oli sitä yliopiston maailmaa. Monipuolisempaa. Hyviä miesnäyttelijöitä. Tarina parempi.
Itse tykkäsin tästä kaudesta jopa enemmän ja oli kuitenkin monipuolisesti uusia kuvauspaikkoja/lavasteita. Uudet hahmot olivat loppujen lopuksi hyvin luontevia. Järviahot jakavat ilmeisesti mielipiteitä, mutta tykkään etenkin tuosta Riinan hahmosta. Kiva, että tuo Johanna tuli esiin edes viimeisessä jaksossa. Olisiko nyt kuvattavalla kaudella sitten oikeasti mukana? Jaakko palaa takaisin seuraavalle kesälle? Anssin ja Alissan häät olivat onnellinen lopetus kaudelle. Onnellinen loppu myös Laurikaisille, koska Minna ei ollut huono äiti, mielenterveydestään huolimatta. Jääkö tuo perhe ulkomaille pysyvästi eikä näytetä enää? Minnan hahmoa tulee ikävä, jos sen tarina jää toistaiseksi tähän. Toivottavasti saataisiin edes Jartsa takaisin, nyt kun lapsikin paljasti tulleen äitiinsä.
Jarstsaa ei tule ikävä, mutta nämä komeat miehet ja hyvät näyttelijät voisivat tulla takaisin. Miksi hän poistui sarjasta.
Milo kuoli, mutta tämä joka muutti Norjaan
Pietari hahmo oli myös hyvä. Mihin hän katosi?
Vierailija kirjoitti:
Pietari hahmo oli myös hyvä. Mihin hän katosi?
Kolmannen kauden alussa kerrottiin Lolan ja Pietarin eronneen pian häiden jälkeen Pietarin petettyä Lolaa uudelleen. Tämä ilmeisesti kirjoitettiin siksi, koska Lolan näyttelijä Sofia halusi pois sarjasta ja Lolan hahmo kirjoitettiin kuolemaan. Mikäli Sofia olisikin halunnut jatkaa sarjassa, olisivatko Lola ja Pietari pysyneet yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tuo Minnan hahmo on hyvin käsikirjoitettu ja luotu koukuttava juonikuvio. Yllätyin, että Minna yritti vielä kaiken jälkeen polttaa Anssin ja Alissan hengiltä ja oli tuollainen hieno vesiajelu. Värimäärittely/kuvaus oli joissain kohtia sellainen, kuin olisi katsonut jotain Rantabaari-leffaa. Sellaisesta tulis varmaan todella hyvä! En ymmärrä miten Salkkareiden aikaisemmat oheissarjat ja elokuvat on olleet niin huonoja tähän verrattuna. Jännityksellä odotan seuraavaa kautta.
Kieltämättä olen itsekin pohtinut millainen elokuva Rantabaarista voitaisiin saada tehtyä, mikäli sellainen päätettäisi tehdä. Salkkareista on tehty jo kaksi elokuvaa ja viime vuonna myös Sykkeestä ja Sorjosesta julkaistiin elokuvat. Millainen juoni siinä voisi olla, millaisia hahmoja, jne. Tapahtumat voisivat sijoittua johonkin muuhun vuodenaikaan kuin kesään.
Ulkomailla kuvattava elokuva vois toimia. Vois olla joku Essin, Luukaksen ja Jaakon uusi Rantabaari siellä. Minnan ja lasten pakomatkasta tehty elokuva ois myös kiva tai jos sen yhdistäisi tähän, mikäli seuraavalla kaudella ei näytetä perhettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pietari hahmo oli myös hyvä. Mihin hän katosi?
Kolmannen kauden alussa kerrottiin Lolan ja Pietarin eronneen pian häiden jälkeen Pietarin petettyä Lolaa uudelleen. Tämä ilmeisesti kirjoitettiin siksi, koska Lolan näyttelijä Sofia halusi pois sarjasta ja Lolan hahmo kirjoitettiin kuolemaan. Mikäli Sofia olisikin halunnut jatkaa sarjassa, olisivatko Lola ja Pietari pysyneet yhdessä?
Syynä voi olla myös ettei Miikka Wallin halunnut/ehtinyt jatkaa roolissa.
Vierailija kirjoitti:
Jarstsaa ei tule ikävä, mutta nämä komeat miehet ja hyvät näyttelijät voisivat tulla takaisin. Miksi hän poistui sarjasta.
Milo kuoli, mutta tämä joka muutti Norjaan
En kyllä kaipaa Saulia enää takaisin, varsinkaan kun ei Milokaan ole enää mukana. Jartsa nyt ainoa, jota tällä hetkellä kaipaan takaisin.
Miksi Pietari hahmon näyttelijä ei ole sarjassa. Hyvä näyttelijä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi Pietari hahmon näyttelijä ei ole sarjassa. Hyvä näyttelijä.
Oli liian seksiä tihkuva miesvartalo 😜
Minkähän takia Alissa oli viime kaudella muutaman jakson ajan tutkintavankeudessa? Tietenkin sarjassa Alissaa epäiltiin Lolan murhasta, mutta oliko tälle joku sarjan ulkopuolinen syy? Oliko Johannalla tuolloin joitain muita projekteja työn alla Rantabaarin lisäksi, jonka takia Alissa tällä tavoin kirjoitettiin hetkellisesti sivuun. Mielessä on myös käynyt ajatus, että Johanna olisi vaikka sairastunut tai jotain. Ainakin koronapandemia oli kesällä 2020 yllättävän rauhallinen eikä ainakaan tiettävästi vaikuttanut Rantabaarin kuvauksiin mitenkään. Muutenkin Alissa oli 3. kaudella mielestäni yllättävän paljon sivussa päätapahtumista, ottaen huomioon että Alissa on Lolan ohella yksi päähenkilöistä (Lolan poistuttua sarjasta ainoa päähenkilö).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi Pietari hahmon näyttelijä ei ole sarjassa. Hyvä näyttelijä.
Oli liian seksiä tihkuva miesvartalo 😜
Oli ihan kivan näköinen kasvoiltaan mutta jalat oli liian lyhyet muuhun kroppaan nähden.
Huvittaa, kun ne mimmitkin on muka niin kovia juomaan viiniä ja bisseä. Ei pitkään pysyisi noin hoikkana ja nättinä kuin useimmat heistä ovat.
Ihmellistä että tekijät ei voi kertoa sarjan jatkosta. Tietääkö täällä kukaan, jatkuuko sarja vielä varmasti?
Vierailija kirjoitti:
Ihmellistä että tekijät ei voi kertoa sarjan jatkosta. Tietääkö täällä kukaan, jatkuuko sarja vielä varmasti?
Rantabaari on kuulemma ainakin mainittu nimeltä avustajahaussa, joten näillä näkymin jatkoa on tulossa. Uskoisin että ensi viikon puolella virallisesti tiedotetaan uudesta kaudesta. 4. kauden kuvauksista kerrottiin viime vuonna muistaakseni 10.6.2021 ja 3. kaudesta kerrottiin 16.6.2020.
Nuo päätösjakson Alissan ja Anssin häät oli kyllä todella hätäisesti kyhätyn näköiset. Luulisi, että edes tässä sarjassa häihin olisi panostettu vähän enemmän. Salatuissa elämissähän muka hienotkin häät ovat tätä tasoa. Ei nuo häät olleet yhtään Alissan näköiset, eikä varsinkaan tuo puku. Toki selvisihän jo heissäkin, että tulevaisuutta ei oltu mietitty yhtään. Ei myöskään muistettu mainita, että tämähän oli jo toinen Alissan avioliitto. Jos nyt jatkoa seuraa niin aivan varmasti ovat jo eronneet. Missäköhän Anssi on talvensa viettänyt kun eihän tuollaisessa venepahasessa asuminen Suomessa talvella ole mahdollista? Vai, onko siis viettänyt suurimman osan vuodesta veneensä kanssa jossakin muualla ja Suomessa ollut vain kesän? Samoin mietti Järviahojen kohdalla, että talvensa viettävät. Kaipa Trissassa voisi muulloinkin kuin kesällä toimintaa olla. Jos nyt seuraa jatkoa niin olisi mukava nähdä takautumina, mitä vuoden aikana on tapahtunut. Väärän vuodenajanhan on peittää kuvaamalla vain sisällä. Sarjan suurin ongelma on kuitenkin tuo ns.ikuinen kesä. Tämä kausi 4. kai tapahtui suunnilleen aikavälillä toukokuu-elokuu, mutta todella paljon ehti taas tapahtua. Salatuissa elämissä ei sentään esitetä, että aina olisi sama vuodenaika ja saman kaunis sää.
Kuka siellä portaitten yläpäässä seisoi hääpuvussa. Salkkareissa.