Työkaveri saikulla tunturivaelluksella.
Saiken syynä kipeä kyynärpää. Meillä töissä se ei rasitu millään lailla; enimmäkseen istutaan paikallaan. Kävelyä on jonkun verran päivässä. Muuten saa liikkua tai olla paikallaan oman mielen mukaan.
Tuo kyynärpää on hänellä kipuillut jo vuosia. Siitä erikoinen vaiva, että paranee aina sunnuntaivuoron ajaksi. Maanantaina on taas liian kipeä töissä istumiseen.
Kyllä, ottaa pannuun. Ja ei, ei ole minun bisnekseni. Kyllä, siitä huolimatta moinen loislusmuilu syö omaa työmotivaatiota.
Laiskurit pois duunista. Pitäisi tehdä joku kansalaisaloite.
Kommentit (548)
Vierailija kirjoitti:
savustamme pihalle kirjoitti:
KIITOS HYVÄSTÄ ALOITUKSESTA kyllä huomaa miten löyhä on suomalaisten työ moraali. yllättävän moni saikuttaja heräsi. valtion aloilla tuo on vieläkin HYVIN YLEISTÄ. kunnat ja yksityiset ovat jo onneksi alkaneet karsimaan noita loisia. tuonlaiset JPK,t (joka paikan kipeet) siirtävät työnsä vain muille. eivät tajua edes sitä että tekevät itsensä tarpeettomiksi.
Näinhän se on. Julkisella puolella on kiva omalomailla kun työpaikka on varma ja työsuhteen päättäminen työnantajan kannalta hankalaa. Ehkä tulevaisuus tuo muutoksen tullessaan.
Ap
Tulehan sinäkin jo sieltä nykypäivään noiden "julkisella sitä ja tätä" puheidesi kanssa. Melko monta kertaa on viime vuosien puolella uutisoitu julkisen puolen YT:istä, viimeksi eilen kerrottiin vähennystarpeista poliisissa.
Kuulostat oikeasti ihan hirveältä työkaverilta. Yli 20 sivua valitat ja jankkaat täällä jonkun toiminnasta ja kuitenkin on käynyt harvinaisen selväksi, että tekemänne duuni on niin leppoisaa, ettei kukaan suuresti rasitu, jos joutuu toista paikkaamaan. Eli se, että kyttäät työkaverisi poissaoloja johtuu ainoastaan siitä, että koet sen epäreiluksi, kun olet itse niin supermoraalin omaava.
Pienenä vinkkinä tulevaisuuteen, kun nyt olet pääsemässä sinne paratiisiin yksityiselle puolelle. Tuollainen ylenmääräinen kyttääminen ja muiden työilmapiirin myrkyttäminen saattaa yksityisellä puolella aiheuttaa sen, että saat hyvinkin pian lähteä etsimään uutta paikkaa terrorisoinnillesi. Kuten itse toteat, yksityisellä saa kenkää paljon helpommin. Työn tuottavuuteen ja sitä kautta tulokseen vaikuttaa kuitenkin myös työntekijöiden kokema hyvinvointi ja työilmapiiri, jossa sinunlaisia rottia ei kauaa katsella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alle kouluikäisten lasten vanhempana joka päivä töissä on se pahin painajainen,jos soitetaan päiväkodista et lapsi on tullut kipeäksi. Se syyllistäminen on aivan järkyttävää. Ja loppujen lopuksi vuoden aikana niitä ei tuu monia, mutta samaan aikaan alkoholin käytön takia saikuttavat voivat porsastella niin paljon kuin kehtaavat. Reilu kerho.
Tuo on varmasti kinkkinen tilanne, etenkin jos pieniä lapsia on useampia. Jos noista poissaoloista tulee jotain mussuttamista niin onhan laki puolellasi kuitenkin.
Meillä yksi sai vastikään varoituksen kun oli lapsen sairauden takia poissa vaikka lapsi oli täyttänyt 11, eli poissaolo oli luvaton. On siis näitäkin jotka käyttävät myös lapsiaan hyväksi kun tekee mieli pientä paussia. Ja joissain tilanteissa meidän esimieskin löytää munansa.
Ap
Jos julkinen sektori, "äskettäin" työntekijälle annettu varoitus on aiheeton, sillä laki muuttui jo 2/2018
"Työntekijän oikeus saada tilapäistä hoitovapaata paranee uuden kunta-alan työehtosopimuksen myötä. Jatkossa vanhempi voi jäädä hoitamaan alle 12-vuotiasta äkillisesti sairastunutta lasta. Aiemmin määräys koski alle 10-vuotiaan lapsen hoitamista. Tilapäinen hoitovapaa on kestoltaan enintään neljä työpäivää.14.2.2018"
Kappas. Täytyykin tästä kysellä töissä lisää. Reilu vuosi on aikaa varoituksesta.
Ap
Hah, jäit vihdoin kiinni.
Selvä. Mistä?
Ap
Trollaamisesta.
Ok. Oletko sä siis päivystänyt tätä ketjua jossain vainoharhassasi varmana siitä että keksin juttuja, vai mikä homma? :D
Ap
En ole päivystänyt, mutta olen arvannut sinut alusta asti provoksi.
No niin, hienoa. :D Harrastuksensa kullakin.
Olisi mahtavaa jos aloitus olisi provo eikä lusmutyöntekijöitä olisi olemassakaan. Ketjusta voi lukea että on niitä muuallakin kuin meillä. Ikävä kyllä.
Ap
Totta. Jos et ole provo, sinun harrastuksesi on muiden sairauslomien kyttääminen ja päivittäminen tunnisteellisesti Suomen suosituimmalle keskustelupalstalle. Sinut tunnistaa viesteistäsi, vaikka olisit ehkä muuttanut jotain yksityiskohtia.
Niissä sairaslomissa ei ole mitään kyttäämistä. Työkaveri kyllä mussuttaa niistä etukäteen, aikana ja jälkeen, ja minä olen ykkösehdokas häntä tuuraamaan. Ei siis vaadi minkäänlaista kyttäystä jotta tietää tämän tyypin saikuttelut.
Ja ei, tässä ei ole mitään tunnistettavaa. Olet ymmärtänyt hieman väärin nuo salassapitohommat.
Ap
Ihan helposti tunnistaa. Onhan täällä myös kerrottu, missä alueilla puhutaan saikesta.
Täällä on kylläkin monen sivun ajan nimenomaan vinguttu että saikke-sanaa ei käytä kukaan. :'D
Mahtoikohan nyt käydä niin että tunnistit aloituksesta itsesi..?
Ap
Oli tuossa jollain sivulla kerrottu, missä sitä on käytetty. Ja en tunnistanut itseäni, koska olen ollut kahden vuoden aikana vain yhdellä sairauslomalla eli kuukauden murtuneen käteni takia.
Jees, ainakin kolme paikkaa vai enemmänkin on mainittu.
Miksi tämä asia menee sulla ihon alle vaikka omatuntosi on ilmeisen puhdas?
Ap
Siksi, koska olen kärsinyt perfektionismista ja ylisuorittamisesta koko ikäni. Tunnen häpeää ja itseinhoa ja epäonnistumista virheistä. Nykymaailmassa pitää olla niin täydellinen, ettei saisi olla edes sairaana koskaan. Heti joku on kyttäämässä ja arvostelemassa. Työpaikoilla supistaan selän takana. Olen onneksi sairaana vain lomilla ja viikonloppuna, mutta tunnen, että yksikin päivä poissaoloa vuodessa on liikaa. Menen mieluummin sairaana töihin sen valtavan häpeän takia.
No ehkä tuohon kannattaisi jo hakea jotain ammattiapua. Ei ole normaalia millään mittapuulla.
Ap
Ehkä siellä tunturissa ei tarvitse käyttää hiirtä. Tunturisopuleita toki voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itseltä murtui pikkurilli aikanaan. Olen sairaanhoitaja ja työssäni annan injektioita, laitan tippoja ja sellaista. No en voinut olla töissä. Koska kyseessä oli kuitenkin pelkkä pikkurilli, niin en viitsinyt kotonanikaan maata, vaan kävin elokuvissa ym.
Jees, saikke ei tarkoita sitä ettei voi tehdä mitään muuta kuin maata sängyssä.
Mutta meidän duunissa kyynärpääsaikke tarkoittaa sitä, että jos se kyynärpää ei kestä duunia, se ei kestä myöskään tunturivaelluksia. Tai kestä paremmin niitä vuoroja joista saa tuplapalkan.
V ttu että korpeaa ihan suomeksi sanottuna.
Ap
Miksi se ei kestäisi tunturivaellusta? Sinäkö sen päätät mitä se kestää?
En tiedä kuka sen päättää, mutta työnkuvan tuntevana voin sanoa että jos pystyt vaeltamaan, pystyt myös tekemään tätä kyseistä duunia.
Ap
Valitettavasti se ei ole sinun päätettävissä pystyykö tekemään sitä duunia vai ei. Lääkäreille on annettu se päätösvalta. Sairaslomalla saa tehdä mitä lystää.
Ei saa poistua kaupungista.
Höpö höpö. Saa lähteä vaikka ulkomaille, jos vointi sallii eikä sairausloman syy siitä pahene.
Vierailija kirjoitti:
Karu totuus, että Suomessa liian vaikea irtisanoa työntekijä. Joku 2-3 työntekijän firma voi kaatua jos yksi vähän väliä "tunturivaeltaa".
Oikeasti totuus on se, että Suomessa on helppoa irtisanoa työntekijä. Esimerkiksi Saksassa paljon vaikeampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
savustamme pihalle kirjoitti:
KIITOS HYVÄSTÄ ALOITUKSESTA kyllä huomaa miten löyhä on suomalaisten työ moraali. yllättävän moni saikuttaja heräsi. valtion aloilla tuo on vieläkin HYVIN YLEISTÄ. kunnat ja yksityiset ovat jo onneksi alkaneet karsimaan noita loisia. tuonlaiset JPK,t (joka paikan kipeet) siirtävät työnsä vain muille. eivät tajua edes sitä että tekevät itsensä tarpeettomiksi.
Näinhän se on. Julkisella puolella on kiva omalomailla kun työpaikka on varma ja työsuhteen päättäminen työnantajan kannalta hankalaa. Ehkä tulevaisuus tuo muutoksen tullessaan.
Ap
Tulehan sinäkin jo sieltä nykypäivään noiden "julkisella sitä ja tätä" puheidesi kanssa. Melko monta kertaa on viime vuosien puolella uutisoitu julkisen puolen YT:istä, viimeksi eilen kerrottiin vähennystarpeista poliisissa.
Kuulostat oikeasti ihan hirveältä työkaverilta. Yli 20 sivua valitat ja jankkaat täällä jonkun toiminnasta ja kuitenkin on käynyt harvinaisen selväksi, että tekemänne duuni on niin leppoisaa, ettei kukaan suuresti rasitu, jos joutuu toista paikkaamaan. Eli se, että kyttäät työkaverisi poissaoloja johtuu ainoastaan siitä, että koet sen epäreiluksi, kun olet itse niin supermoraalin omaava.
Pienenä vinkkinä tulevaisuuteen, kun nyt olet pääsemässä sinne paratiisiin yksityiselle puolelle. Tuollainen ylenmääräinen kyttääminen ja muiden työilmapiirin myrkyttäminen saattaa yksityisellä puolella aiheuttaa sen, että saat hyvinkin pian lähteä etsimään uutta paikkaa terrorisoinnillesi. Kuten itse toteat, yksityisellä saa kenkää paljon helpommin. Työn tuottavuuteen ja sitä kautta tulokseen vaikuttaa kuitenkin myös työntekijöiden kokema hyvinvointi ja työilmapiiri, jossa sinunlaisia rottia ei kauaa katsella.
Hyvähän se vain on jos sitten saan kenkää. Soveltumattomat pois töistä, se on ihan luonnollista.
Siinä olet väärässä että minä olisin se joka myrkyttää ilmapiirin. Oikeita myrkyttäjiä ovat ne, jotka laittavat muut hommiin ja itse lusmuilevat. Kyllä tuota tyyppiä inhoavat kaikki, kuten varmasti muitakin vastaavia lusmuja.
Ja kuten olen ehkä kymmenen kertaa sanonut, kyttäämistä ei tarvita lainkaan. Työkaveri tekee itse saikkensa selväksi kaikille vaikka ketään ei kiinnosta, ja muut joutuvat hoitamaan hänen hommansa ja vaihtelemaan vuorojaan jotta yksi saa olla muuten pois mutta tehdä tuplapalkkavuorot.
Ja jatkan tässä aloittamassani keskustelussa keskustelemista niin kauan kuin kommentteja riittää. Älä siis suotta jankkaa jos aihe ei kiinnosta tai menee tunteisiin.
Ja ei, yyteet ja tehostaminen eivät koske suurta osaa julkisen puolen paikoista. Koskisivatpa, se olisi hienoa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Suomeen tarvittais todellakin se, että eka saikkupäivä ois palkaton.
Joo, se on nähty jo niistä maista joissa sellainen on, että töihin tullaan sitten kipeänä. Arvaapa mitä se merkitsee tarttuvien tautien, kuten koronan, influenssan tai yrjöpaskatautien kohdalla?
Vierailija kirjoitti:
Ehkä siellä tunturissa ei tarvitse käyttää hiirtä. Tunturisopuleita toki voi olla.
Ei tarvitse meilläkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomeen tarvittais todellakin se, että eka saikkupäivä ois palkaton.
Joo, se on nähty jo niistä maista joissa sellainen on, että töihin tullaan sitten kipeänä. Arvaapa mitä se merkitsee tarttuvien tautien, kuten koronan, influenssan tai yrjöpaskatautien kohdalla?
Tuohon on helppo ratkaisu. Jos tulet töihin influenssaisena tai oksentelemaan, saikke on pakollinen ja palkaton vaikka viikon tai kaksi.
Ap
Mun kollega on pitkällä saigonilla työuupumuksen takia. Onneksi saikun aikana jaksaa tehdä sivutyötään (tanssiope) (:
Ja hänen tilalleen ei voi palkata ketään, koska saattaa parantua ja tulla takaisin, joten nyt on jo monta kk:ta muut venyneet alimiehityksellä.

Tietääkö esimies tuosta?
Eiköhän tuossa ole perusteet tarkastella uupumuksen valikoivuutta tämän kollegan, esimiehen ja työterveyslääkärin kanssa.
Ap
Mitä?Se on sitten välittömästi lopputili.Enää ei tarvitse tulla töihin.(t:pomo).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kollega on pitkällä saigonilla työuupumuksen takia. Onneksi saikun aikana jaksaa tehdä sivutyötään (tanssiope) (:
Ja hänen tilalleen ei voi palkata ketään, koska saattaa parantua ja tulla takaisin, joten nyt on jo monta kk:ta muut venyneet alimiehityksellä.
Tietääkö esimies tuosta?
Eiköhän tuossa ole perusteet tarkastella uupumuksen valikoivuutta tämän kollegan, esimiehen ja työterveyslääkärin kanssa.
Ap
Ei ole tietoinen, mutta en myöskään aio olla tarpeeksi pikkumainen kieliäkseni, vaikka vituttaakin. Etsin muita töitä paraikaa.
Miten kauan tästä asiasta voi olla mitään sanottavaa enää kenelläkään?? Eiköhän tässä one 400 viestin mukana tullut asia todetuksi??

Työkaverit kiittäisivät pikkumaisuudestasi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Miten kauan tästä asiasta voi olla mitään sanottavaa enää kenelläkään?? Eiköhän tässä one 400 viestin mukana tullut asia todetuksi??
Ja vielä löytyi sultakin sanottavaa. :D
Ap
kyllä suomessa on vaikea löytää luotettava työntekijä. ensin yksi mätä saikuttaja sitten muutkin jo kypsyvät jonka ymmärrän. mutta mätää kun ei saa poistaa.
Tottakai kuuluu saikuttaa mahdollisimman paljon. En ymmärrä näitä tunnollisia, jotka eivät saikuta. Estääkö heidän moraalinsa saikuttamisen? Vai luulevatko he, että heitä arvostetaan enemmän kun eivät saikuta? Joka tapauksessa ovat aivopestyjä.
heillä pelkkiä oikeuksia kirjoitti:
kyllä suomessa on vaikea löytää luotettava työntekijä. ensin yksi mätä saikuttaja sitten muutkin jo kypsyvät jonka ymmärrän. mutta mätää kun ei saa poistaa.
Tämäpä juuri. Yksi tuollainen riittää vaikuttamaan koko työyhteisön suhtautumiseen työpaikkaa kohtaan. Mutta pois ei pistetä, ehei, kunhan muut eivät ota itselleen samaa oikeutta.
Ap
Mitä sille tehtiin? Itselläni myös luultavasti murtunut kun on kipeä ja turvoksissa ollut monta viikkoa ja sitä saa varoa kokoajan. Olen kuitenkin ollut normisti töissä mutta kauppakassin kantoa tms saa varoa. Ainakaan murtuneelle varpaalle ei tehty mitään niin pähkäilin että tuskin murtuneelle pikkusormellekkaan.