Työkaveri saikulla tunturivaelluksella.
Saiken syynä kipeä kyynärpää. Meillä töissä se ei rasitu millään lailla; enimmäkseen istutaan paikallaan. Kävelyä on jonkun verran päivässä. Muuten saa liikkua tai olla paikallaan oman mielen mukaan.
Tuo kyynärpää on hänellä kipuillut jo vuosia. Siitä erikoinen vaiva, että paranee aina sunnuntaivuoron ajaksi. Maanantaina on taas liian kipeä töissä istumiseen.
Kyllä, ottaa pannuun. Ja ei, ei ole minun bisnekseni. Kyllä, siitä huolimatta moinen loislusmuilu syö omaa työmotivaatiota.
Laiskurit pois duunista. Pitäisi tehdä joku kansalaisaloite.
Kommentit (548)
Tuo SAIKKE paljastaa, että ap on provo. Tunteita kuumentava aihe yhdistettynä omaperäiseen sanaan. Aika nerokasta. Ihan uudenlainen tyyli.
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos kyseessä onkin sairausloma vaikka mielenterveysongelmiin liittyen, ja kyynärpää on vaan selitys joka annetaan uteliaille työkavereille? Ihan mahdollinen skenaario tämäkin, en itse ainakaan tahtoisi kertoa vaikka masennusdiagnoosista työpaikalla.
Tai sitten ap. työkaveri on palkattomalla vapaalla ja ap. vetää siitä johtopäätöksen sairaslomasta, ihan samalla tavalla kuin tuo
saikke-sanan murresanaksi. Ap. kertoi, ettei hän kuitenkaan joudu tekemään "saikuttajan" töitä, joka tarkoittaa, että työvoimaa on liikaa, eikä kaikille löydy riittävästi töitä.
Olen töissä julkisella sektorilla ja meillä on yksi vanhempi työntekijä, joka usein on palkattomalla vapaalla, ihan omasta pyynnöstä ja näin mahdollistaa erään nuoren kokopäivätyön, kun muuten tekisi vain 6h osa-aikatyötä.
Jos olisi sellainen työ kuin minulla, ei huvittaisi saikutella. Nimittäin saikun aikana ei kukaan tee töitäni vaan ne jäävät rästiin ja teen ne sitten kun palaan. Sama juttu vuosilomien kanssa.
Kerran olin lähes 4 viikkoa saikulla ja palattuani sain huudot tekemättömistä töistä. Syyksi ei kelvannut, että on ollut sairauslomalla. Sen jälkeen olenkin mennyt töihin vaikka pää kainalossa.
Eri asia töissä, joissa tekemättömät työt kaatuvat työkavereiden niskaan (ellei ole sijaista).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos kyseessä onkin sairausloma vaikka mielenterveysongelmiin liittyen, ja kyynärpää on vaan selitys joka annetaan uteliaille työkavereille? Ihan mahdollinen skenaario tämäkin, en itse ainakaan tahtoisi kertoa vaikka masennusdiagnoosista työpaikalla.
Tai sitten ap. työkaveri on palkattomalla vapaalla ja ap. vetää siitä johtopäätöksen sairaslomasta, ihan samalla tavalla kuin tuo
saikke-sanan murresanaksi. Ap. kertoi, ettei hän kuitenkaan joudu tekemään "saikuttajan" töitä, joka tarkoittaa, että työvoimaa on liikaa, eikä kaikille löydy riittävästi töitä.Olen töissä julkisella sektorilla ja meillä on yksi vanhempi työntekijä, joka usein on palkattomalla vapaalla, ihan omasta pyynnöstä ja näin mahdollistaa erään nuoren kokopäivätyön, kun muuten tekisi vain 6h osa-aikatyötä.
Työkaveri itse ja myös esimiehemme puhuu sairauslomasta. Voi toki olla palkaton vapaakin, mutta uskoisin että silloin kollega kyllä kertoisi asiasta kun varmasti tietää että saiken aikaisia lomareissuja katsotaan oudoksuen.
Ja kyllä meillä aina joku joutuu tekemään poissaolijan duunit ihan reaaliajassa. Se en vaan aina tietenkään ole minä, vaikka aika usein tarjoudunkin vapaaehtoiseksi. Paitsi nykyään en enää tee hänen viikonloppujaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty lukemaan tätä keskustelua, tai siis ap:n kommentteja, kun kaikki huomio menee tuohon halvatun SAIKKEEN. 😵🤯🤣 Ei kukaan sano noin! Paitsi ap.
Ai. Mun mielestä saikkea käytetään paljon yleisemmin kuin saikkua, vaikka itse suosinkin jälkimmäistä.
Ap
No ei todellakaan käytetä. Googlesta haulla saikke löytyy ainoastaan tämä keskustelu.
Ok. Minun lähipiirissäni moni käyttää.
Yritetäänkö yhdessä päästä siitä yli vihdoinkin?
Ap
En mä kyllä pääse tästä nyt mitenkään yli ja sinähän et edes yritä, kun jatkuvasti hierot tuota itse keksimääsi sanaväännöstä meidän muiden naamaan. Onneksi on terapia-aika taas tiistaina, niin voin reflektoida siellä asiaa ammattilaisen kanssa ja pääsen sanoittamaan tunteitani.

Tuollaisessa tilanteessahan se ei voi työkavereita vähempää kiinnostaa vaikka joku saikuttaisi vuodet pääksytysten. Siis jos ne työt kasaantuvat vain sen harteille joka on poissa. En tarkoita että tuo olisi mitenkään ihanteellinen tilanne.
Meillä hommat eivät kasaudu vaan ne tehdään heti, eli jos et ole töissä, joku tekee hommat puolestasi.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkärin tutkinta kirjoitti:
Lääkärin vastuu . Jos lääkäri on todennut keuhkokuumeen se on tutkittu ja se on sitä . Ei se ole aiheeton.
No sepä siinä on kun ei ollut edes käynyt lääkärissä.
Ap
Itsekö se sen sairauslomatodistuksen oli sitten kirjoittanut?
En tiedä yhtään. Varmaan joku kaveri. En tiedä siis minkä lapun toi silloin töihin, saikkulapusta puhui mutta jälkeenpäin tarina tietenkin muuttui.
Ap
Nyt jäi ap kiinni. Trolli tämä on!
Kirjoitit ”saikku” kun sun piti kirjoittaa ”saikke”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty lukemaan tätä keskustelua, tai siis ap:n kommentteja, kun kaikki huomio menee tuohon halvatun SAIKKEEN. 😵🤯🤣 Ei kukaan sano noin! Paitsi ap.
Ai. Mun mielestä saikkea käytetään paljon yleisemmin kuin saikkua, vaikka itse suosinkin jälkimmäistä.
Ap
No ei todellakaan käytetä. Googlesta haulla saikke löytyy ainoastaan tämä keskustelu.
Ok. Minun lähipiirissäni moni käyttää.
Yritetäänkö yhdessä päästä siitä yli vihdoinkin?
Ap
En mä kyllä pääse tästä nyt mitenkään yli ja sinähän et edes yritä, kun jatkuvasti hierot tuota itse keksimääsi sanaväännöstä meidän muiden naamaan. Onneksi on terapia-aika taas tiistaina, niin voin reflektoida siellä asiaa ammattilaisen kanssa ja pääsen sanoittamaan tunteitani.
Mainiota, ehkä saat sieltä avun tähän psyykkiseen ylikuormitukseen. Voi olla että lyhyt hermosaikkekin on paikallaan. Tsemppiä jatkoon!

Käytän molempia sanoja, kuten jo aiemminkin kirjoitin.
Ap
Näen sieluni silmin, miten joku mamma nauraa kippurassa keksittyään näin loistavan provon. Sitten alapeukuttaa muiden viestejä tietokoneella, puhelimella ja tabletilla.
Provo olisi voinut mennä läpi, mutta sorruit tuohon saikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pysty lukemaan tätä keskustelua, tai siis ap:n kommentteja, kun kaikki huomio menee tuohon halvatun SAIKKEEN. 😵🤯🤣 Ei kukaan sano noin! Paitsi ap.
Ai. Mun mielestä saikkea käytetään paljon yleisemmin kuin saikkua, vaikka itse suosinkin jälkimmäistä.
Ap
No ei todellakaan käytetä. Googlesta haulla saikke löytyy ainoastaan tämä keskustelu.
Ok. Minun lähipiirissäni moni käyttää.
Yritetäänkö yhdessä päästä siitä yli vihdoinkin?
Ap
En mä kyllä pääse tästä nyt mitenkään yli ja sinähän et edes yritä, kun jatkuvasti hierot tuota itse keksimääsi sanaväännöstä meidän muiden naamaan. Onneksi on terapia-aika taas tiistaina, niin voin reflektoida siellä asiaa ammattilaisen kanssa ja pääsen sanoittamaan tunteitani.
Mainiota, ehkä saat sieltä avun tähän psyykkiseen ylikuormitukseen. Voi olla että lyhyt hermosaikkekin on paikallaan. Tsemppiä jatkoon!
Ap
Tarkoititko hermesaikkea?

Hermosaikke?! Sinähän ihan varsinainen ruuneperi olet, kun uutta sanaa pukkaa ihan tosta vaan!
Ei kai hän käsillään kävele.
Ei kyynärpäävaiva estä liikkumista jaloin, hyvä vaan jos kuntokin kasvaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä jos kyseessä onkin sairausloma vaikka mielenterveysongelmiin liittyen, ja kyynärpää on vaan selitys joka annetaan uteliaille työkavereille? Ihan mahdollinen skenaario tämäkin, en itse ainakaan tahtoisi kertoa vaikka masennusdiagnoosista työpaikalla.
Tai sitten ap. työkaveri on palkattomalla vapaalla ja ap. vetää siitä johtopäätöksen sairaslomasta, ihan samalla tavalla kuin tuo
saikke-sanan murresanaksi. Ap. kertoi, ettei hän kuitenkaan joudu tekemään "saikuttajan" töitä, joka tarkoittaa, että työvoimaa on liikaa, eikä kaikille löydy riittävästi töitä.Olen töissä julkisella sektorilla ja meillä on yksi vanhempi työntekijä, joka usein on palkattomalla vapaalla, ihan omasta pyynnöstä ja näin mahdollistaa erään nuoren kokopäivätyön, kun muuten tekisi vain 6h osa-aikatyötä.
Työkaveri itse ja myös esimiehemme puhuu sairauslomasta. Voi toki olla palkaton vapaakin, mutta uskoisin että silloin kollega kyllä kertoisi asiasta kun varmasti tietää että saiken aikaisia lomareissuja katsotaan oudoksuen.
Ja kyllä meillä aina joku joutuu tekemään poissaolijan duunit ihan reaaliajassa. Se en vaan aina tietenkään ole minä, vaikka aika usein tarjoudunkin vapaaehtoiseksi. Paitsi nykyään en enää tee hänen viikonloppujaan.
Ap
Et tiedä työkaverin sairautta, et ole nähnyt lääkärin diagnoosia, etkä tiedä maksetaanko hänelle edes poissaolon ajalta palkkaa, silti olet tuhlannut sunnuntai päivän työkaverisi haukkumiseen ja syyllistämiseen, vailla pienintäkään totuuden pohjaan.
Itsekin ole julkisessa sektorilla, ollut myös yksityisellä ja monessa työpaikassa juuri pitk.aik.sairaat haluavat pitää palkatonta lomaa, jos töissä on "löysempi" työtahti, joka auttaa jaksamaan työssä.
Vai olisitko mielissäsi, että työsi irtisanottaisiin tai osa-aikaistettaisiin ja työkaverisi ei pitäisi lomaa, kun työkaverin poissaolo ei kuitenkaan sinulle aiheuta lisää työpaineita eli työmään nähden teillä on henkilökuntaa liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihme, jos työnantaja ei puutu runsaisiin sairauspoissaoloihin millään tavalla.
Meillä oli töissä iso organisaatiouudistus, jossa siirryttiin uusiin tiloihin ja työskentelämään paljon isommin kuin aikaisemmin.
Suurin osa vanhan työpaikkani entisistä työntekijöistä jatkoi uudessa. Joitakin mm. runsaasti sairauslomilla olevia siirtyi muualle.Nyt runsaisiin sairausloman puututaan. Jos on poissa enemmän kuin 30 päivää vuodessa, tulee keskustelu.
Aika herkästi myös mahdollinen siirto muihin tehtäviin ja osa-aikainen työaika.Jos työpaikalla on yksi saikuttaja (olettaen että työntekijöitä on n. 10) kyse on todennäköisesti henkilökohtaisista syistä. Voi kyse olla työmotivaatiostakin. Ap kertoo useammasta saikuttajasta potkut saaneesta ja tumturivaelluksella olijasta. Itse kyllä siinä tapauksessa miettisin niitä muitakin kuin henkilökohtaisia motivaatio-ongelmia runsaisiin poissaoloihin.
Voihan niitä miettiä. Uskallan kyllä väittää että jos bailaaminen menee työnteon ohi aina pääsääntöisesti loppu- ja alkuviikosta, vika ei ole työpaikassa vaan siinä bilettäjässä.
Ap
Oletuksia ei kannata tehdä koskaan ennen kuin asia on oikeasti selvitetty. Sinulla tuskin on mitään mahdollisuuksia siihen selvittämiseen joten ihan turhaan teet asian suhteen yhtään mitään.
En tehnytkään. Esimies hoiti homman kotiin.
Ap
Sitä paremmalla syyllä unohda koko juttu ja keskity itseesi ja työhösi.
En minä sitä mitenkään aktiivisesti kelailekaan. Tuntuu vaan harmilliselta, että tämä nykyinenkin saikuttelija saisi vanhoilla kriteereillä kenkää mutta uusi esimies ei tee asialle mitään. En tiedä miksi edellinen ei tehnyt, tosin tämä tapaus ei saikuttanut silloin läheskään niin usein kuin nykyään.
Ap
Ei ole mitään uusia ja vanhoja kriteerejä, laki määrää irtisanomisperusteet.
Ei, mutta esimiehissä on eroa siinä, miten hanakasti epäkohtiin puututaan vai puututaanko ollenkaan.
Ap
Esimiehesi on vastuussa työtehtävistä yrityksenjohdolle, hallitukselle ja omistajille, EI alaisille tai sinulle.
Mutta hyvä esimies pistää lusmut pihalle pilaamasta muiden motivaatiota.
Ap
Jos työkaverit pilaa työmotivaatiosi. Ehkä sinut pitäisi laittaa pihalle. Ryhdy yrittäjäksi joka voi työskennellä yksin niin työmmotivaatiosi ei häiriinny siitä että me ihmiset olemme erilaisia omin heikkouksin ja omin vahvuuksin. Saikuttajalla voi olla niitä vahvuuksia sinua enemmän joten ehkä häntä ei kannata laittaa pihalle.
Ei, vaan aiheettomat saikuttajat pilaavat motivaation.
Ja ei, omaa lomaa jatkuvasti ottava työntekijä ei ole työnantajalle arvokas missään mielessä.
Ap
Eikä työntekijä jonka työmotivaation työkaverit pilaa.
Kyllä vain on, kun motivaation puutteesta huolimatta työnsä voi hoitaa esimerkillisesti.
Tätä on kilpasaikuttajan vaikea ymmärtää.
Ap
Jos työ on noin yksinkertaista että motivaatiolla ei ole mitään merkitystä en ymmärrä miksi jaksat harmitella sitä että sitä ei työkaverillasi ole. Tuskin minullakaan olisi.
Ei minua harmita se että työkaverilla ei ole työmotivaatiota, vaan se että hän on palkallisella lomalla viikkoja vuodessa enemmän kuin muut.
Ap
Sua siis harmittaa olla töissä? Jos se ei vaikuta työtehoosi olisi mielenkiintoista kuulla mikä mahtaa olla sellainen työ jossa se on mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Ei kai hän käsillään kävele.
Ei kyynärpäävaiva estä liikkumista jaloin, hyvä vaan jos kuntokin kasvaa
Aika hankala on vaeltaa tunturissa, jos toista kättä ei voi käyttää. Käsillä haetaan tasapainoa haastavassa maastossa ja joskus on niin jyrkkiä nousuja, että joutuu melkein kiipeämään ylöspäin.
Vierailija kirjoitti:
Mun työkaveri (sarjasaikuttaja/tekosaikuttaja). Oli saannut saikkua taas kerran. Kesällä.
Saikkuaikana pisti itestään kuitenkin kuvia lonkero kädessä ja bikinit päällä uimarrannalta. Olisi nyt sen verran tajunnut, ettei postaa mitään tollasia kuvia, kun on saikulla.
Aika yksinkertainen emäntä oli noin muutenkin. mm. Joi kauheasti energiajuomia päivittäin ja palautustölkit heitti kuitenkin roskiin. Ja silti valitti koko ajan kun rahat on loppu.
Yksinkertaisiahan nämä sarjasaikuttajat yleensä ovatkin, kun kuvittelevat, ettei kukaan huomaa heidän valehtelevan. Jostain syystä monet myös töppäilevät juuri somessa, kun töihin on ilmoitettu olevansa sairaana, mutta somessa postataan kuvia lomalta tai mainostetaan jotain Tupperware-kutsuja, kuten entinen työkaverini.
Varsinais-Suomessa, joissakin terveydenhoitopaikoissa/-piireissä käyttävät tota saikke-sanaa.
Yhdessä fb-ryhmässä aikanaan törmäsin tohon, kun yks muikkeli tykitti postauksia ja kommenttejaan SAIKElta, niin että tuli jo korvista ulos. Tämä oli jostain Turun suunnilta oleva hoitsu tai lähäri tms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko ap nähnyt työkaverin sairauslomatodistuksen ja siitä syyn sairauspoissaololle?
En.
Ap
No sittenhän tämä ulina on yhtä tyhjän kanssa. Saikun syy voi olla sellainen mihin lääkäri on suositellut ulkoilua toipumisen edistämiseksi.
Totta kai. Sama tohtori varmaan kehottaa palaamaan saikelta töihin pyhäpäiviksi. Mikäs sen parempi työkunnon nostattaja kuin tuplaliksa.
Ap
En.
Ap