Elämä 1980-luvulla. Kerätään muistoja tähän ketjuun.
Kommentit (2913)
Lehdet vietiin lehtikeräysastiaan ja pullot kauppaan, mutta muuten kaikki roskat laitettiin samaan roskikseen taloyhtiössä. Kierrätys oli siis nykypäivään verrattuna vielä aika alkeellista.
1980-luvulla harva kertoi käyneensä kirpputorilla. Vasta tuleva lama räjäytti kirpputorit kaikkien tietoisuuteen.
Ainakin 1980-luvun alkupuolella Suomessa oli vielä paljon kotimaisia vaate- ja kenkätehtaita. Voi kuinka ihanilta näyttivätkään PTA: n ja Very Nicen vaatteet ja Palmrothin kengät. Toki nämä vaatteet ja kengät olivat kalliitta hankkia (suhteessaan nykyaikaan), mutta vaatteita ostettiin ainakin lähipiirissäni tuolloin harkitusti ja tarpeeseen. Osittain murros halpatuonnissa oli jo tuolloin käynnissä, esim. Seppälä tunnettiin katukuvassa halpiskauppana. Myös Tampella ja Finlayson tekivät vielä kankaita Tampereella. Kävin ostamassa ensimmäiseen omaan kotiini näiden tehtaanmyymälöistä kankaita, joista ompelin verhoja ym.
Vierailija kirjoitti:
Lehdet vietiin lehtikeräysastiaan ja pullot kauppaan, mutta muuten kaikki roskat laitettiin samaan roskikseen taloyhtiössä. Kierrätys oli siis nykypäivään verrattuna vielä aika alkeellista.
1980-luvulla harva kertoi käyneensä kirpputorilla. Vasta tuleva lama räjäytti kirpputorit kaikkien tietoisuuteen.
Ainakin 1980-luvun alkupuolella Suomessa oli vielä paljon kotimaisia vaate- ja kenkätehtaita. Voi kuinka ihanilta näyttivätkään PTA: n ja Very Nicen vaatteet ja Palmrothin kengät. Toki nämä vaatteet ja kengät olivat kalliitta hankkia (suhteessaan nykyaikaan), mutta vaatteita ostettiin ainakin lähipiirissäni tuolloin harkitusti ja tarpeeseen. Osittain murros halpatuonnissa oli jo tuolloin käynnissä, esim. Seppälä tunnettiin katukuvassa halpiskauppana. Myös Tampella ja Finlayson tekivät vielä kankaita Tampereella. Kävin ostamassa ensimmäiseen omaan kotiini näiden tehtaanmyymälöistä kankaita, joista ompelin verhoja ym.
Laitan vieläkin kaikki roskat samaan roskikseen, mukaan lukien lehdet ja lasipullot.
80-luvulla Black Sabbathiin suhtauduttiin kuin sitä ei olisi enää olemassakaan. Kaikki olivat vaan Duran sitä ja Duran tätä. Välillä piti oikein nyrkillä muistuttaa, että Iommin akan pojalla on Black Sabbath edelleen pystyssä, keikoilla ja väkevästi levytyskannassa. Syytän tilanteesta Ronald Reagania, jonka ajama uusliberalismi oli myrkkyä Black Sabbathin kaltaisille okkultismista ammentaville vanhan liiton hämyille.
Vierailija kirjoitti:
Alkossa saatettiin kysyä syytä, jos oli ostamassa usemman pullon viinaa. Perusteluksi kelpasi, että on menossa vaikkapa leirille.
Niin ja Alkot oli niitä "palvelualkoja", joissa yrmeät myyjät seisoivat asennossa pitkän tiskin takana, ja pullo piti pyytää heiltä. Eipä ihme, että puhuttiin yleisesti "kotturoonista" (Côtes du Rhône punaviini) ja "porvoon lankusta" (Bordeaux blanc valkoviini) kun kukapa niitä ääntää osasi. Kasarin loppuun mennessä taisivat nämä Alkot olla jo historiaa.
Vierailija kirjoitti:
Toivotaan toivotaan-ohjelma tuli sunnuntaisin ja meillä oli sunnuntaisin yleensä porsaan kyljyksiä tai kokonaista uunibroileria ruokana.
Eikös tää tullut torstaisin? Muistan, että se juontaja sanoi "torstai on toivoa täynnä". Voi olla kyllä että sekoitan johonkin toiseen ohjelmaan.
Meilläkin oli sunnuntaisin juhlallisempaa ruokaa: uunissa paistettu kokonainen kana. Me lapset saimme syödä koivet.
Working Girl - Teini Huipulle -leffa, Beta-nauhalta katsottuna! Melanie Griffith esitti teini-ikäistä ilolintua, joka rakastui bisnesmieheen, joka oli työntänyt kiihkossaan hamsterin hanuriinsa. Romantiikkaa, jännitystä ja erotiikkaa sopivassa suhteessa ja ah, aina ihanan Roy Orbisonin musat.
Peräkylän asukki kirjoitti:
-85, joulupäivänä kolmeksi päivää hiihtämällä tiettömään korpeen metsämökille. Matkaa tuli 11km suuntansa. Lunta riitti, mutta pakkasta vain -10C. Oltiin 12 vuotiaita.
Kesällä -86 kahdeksi viikkoa polkupyörillä samaiselle mökille. Oli se hienoa miten siihen aikaan vanhemmat antoivat muksujen kokeilla omia rajoja vaikka kännyköitä ei ollut. Haavereita tottakai sattui puutöissä mutta hätä keinot keksi. Kesälomilla -81 laskettiin uineemme 202 kertaa meressä ilman aikuisia.
Meillä oli vähän sama, serkun kanssa lähdettiin ilman satulaa hevosilla noin 10 km päässä olevalle rantamökille keskenämme. Hakatessamme halkoja serkku löi kirveellä jalkaansa. Verta tuli ihan sairaasti, mutta kun ei ollut puhelinta eikä naapureita, ratsastimme takaisin ja vanhemmat lähtivät viemään serkkua sairaalaan.
Vierailija kirjoitti:
Koulussa kiusattiin rillipäitä, lihavia ja niitä joilla oli raudat, olivat uskovaisesta perheestä, lautoja, tyhmiä, isoperseisiä, köyhiä tai hörökorvaisia. Opettajat sallivat tämän ja välitunnit oltiin oman onnemme nojassa.
Piti varata kaveri aina joka päiväksi aamulla, "voiksä olla" ja sitten sen ystävän kanssa oltiin välitunnilla, koulun ruokalassa ja käveltiin koulusta kotiin. Muiden kanssa ei oltu. Voimistelutunnilla oli pakko pitää vartalonmyötäistä jumppapukua (sellaista pitkähihaista uimapuvun näköistä). Koulun jumppasalista sai tikkuja jalkapohjiin.
Oli tärkeää olla cool. Coolia oli käyttää vaaleaa huulipunaa kun meni seitsemännelle luokalle. Koulussa oli cool, jos oli tussilla kirjoittanut Scorpions ja Bon Jovi omaan putkikassiin, jota kannettiin yhdellä olalla kylki vinossa. Röökityypit olivat myös cool ja yritin opetella tupakoimaan. Coolit tyypit kulkivat ilman pipoa ja joivat yläasteikäisenä kaljaa. Itsekin otin pipon pois päästä aina ennen kuin menin koulun pihaan, ettei kukaan vaan näe, että 26 asteen pakkasella käyttäisin noloa pipoa. Väitin myös juoneeni kaljaa, vaikken ollut maistanutkaan. Kaikkein cooleimmat kävivät amerikassa tai Englannissa 4 viikon kielikursseilla ja olivat unohtaneet suomen kielen, kun palasivat Suomeen! Kertoivat isäntäperheistään ja ulkomaan tavoista.
Pipoa ei tosiaan surkeinkaan luuseri kehdannut pitää vaikka oli 25° pakkasta. Myöhemmin niitä ei saanut penskoilta koulussa pois päästä sisälläkään. Mikä lie just tämän hetken pipolinjaus.
80-luvulla ei myöskään kenelläkään tytöllä voinut olla suorat hiukset, kuten nyt kaikilla, vaan jonkunlainen kihara piti välttämättä olla. Myös pojille laitettiin "pehmennyksiä" ja otsatukkaan kiharaa.
Olin kasarin puolivälissä yläasteella, ja kyllä mua ainakin ahdisti, pelotti, ärsytti, itketti, hirvitti, kauhistutti, ujostutti ja kaikkea mahdollista. Tunsin olevani aivan yksin ja opettelin vaan sietämään kiusaamista ja niitä tunteita. Meillä ainakin helsinkiläisessä keskustan koulussa opettajat olivat jollain tasolla mukana kiusaamisessa ja luulin, että se kuuluu asiaan. Jonkinlaista siedätyshoitoa kai luulin sen olevan. Kotona jos jotain mainitsi, vanhemmat vain nauroivat ja selittivät asian olevan niin, että muut ovat joko kateellisia tai minä olen heidän tiellään, olen yliherkkä ja pitäisi kasvaa aikuiseksi jo, rakkaudesta se hevonenkin potkii ja muuta diipadaapaa. Onnekseni minulla oli kotona lemmikki, joka piti minut järjissäni. Enkä ollut ainoa, jota kiusattiin - sekin auttoi asian käsittelyssä.
Mutta että kyllä sitä on ennenkin ahdistuttu, mutta ei niistä puhuttu. En kaipaa nuoruuttani enkä 80-lukua. Olen onnellinen lapseton aikuinen ja nautin nykyajan mukavuuksista, kuten netistä.
Kaveri kävi kaupunkiserkulla kylässä ja tuli takaisin VHS-kasetillinen MusicTV:ltä tai VH1:ltä nauhoitettuja musiikkivideoita. Niitä sitten silmät ja korvat tapilla tuijotettiin.
80-luvusta muistetaan aina mainita räikeät pastellivärit joka paikassa. Katsokaapa kuitenkin valokuvia, luokkakuvia jne. niin totuus paljastuu: ei sitä väriä ollut kuin noissa mainitsemissani musiikkivideoissa, telkkusarjoissa ja elokuvissa. Kovin oli harmaata ja ruskeata arki.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri kävi kaupunkiserkulla kylässä ja tuli takaisin VHS-kasetillinen MusicTV:ltä tai VH1:ltä nauhoitettuja musiikkivideoita. Niitä sitten silmät ja korvat tapilla tuijotettiin.
80-luvusta muistetaan aina mainita räikeät pastellivärit joka paikassa. Katsokaapa kuitenkin valokuvia, luokkakuvia jne. niin totuus paljastuu: ei sitä väriä ollut kuin noissa mainitsemissani musiikkivideoissa, telkkusarjoissa ja elokuvissa. Kovin oli harmaata ja ruskeata arki.
Höpö höpö!
Mulla oli usein ihanat kirkkaankeltaiset housut yhdistettynä kirkkaanoranssiin satiinipaitaan. Noita satiinipaitoja mulla oli monissa kirkkaissa väreissä.
Muovikorviksia ja rannekoruja oli kans monissa väreissä. Samoin housuja ja hameita.
Nuo ei kyllä olleet mitään pastellivärejä, vaan tosi kirkkaita ja huomiota herättäviä. Ei kuitenkaan neonvärejä.
Kyllä väriä riitti Ja näkyi muillakin. En mä yksin ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri kävi kaupunkiserkulla kylässä ja tuli takaisin VHS-kasetillinen MusicTV:ltä tai VH1:ltä nauhoitettuja musiikkivideoita. Niitä sitten silmät ja korvat tapilla tuijotettiin.
80-luvusta muistetaan aina mainita räikeät pastellivärit joka paikassa. Katsokaapa kuitenkin valokuvia, luokkakuvia jne. niin totuus paljastuu: ei sitä väriä ollut kuin noissa mainitsemissani musiikkivideoissa, telkkusarjoissa ja elokuvissa. Kovin oli harmaata ja ruskeata arki.
Höpö höpö!
Mulla oli usein ihanat kirkkaankeltaiset housut yhdistettynä kirkkaanoranssiin satiinipaitaan. Noita satiinipaitoja mulla oli monissa kirkkaissa väreissä.
Muovikorviksia ja rannekoruja oli kans monissa väreissä. Samoin housuja ja hameita.
Nuo ei kyllä olleet mitään pastellivärejä, vaan tosi kirkkaita ja huomiota herättäviä. Ei kuitenkaan neonvärejä.
Kyllä väriä riitti Ja näkyi muillakin. En mä yksin ollut.
Höpö höpö!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkossa saatettiin kysyä syytä, jos oli ostamassa usemman pullon viinaa. Perusteluksi kelpasi, että on menossa vaikkapa leirille.
Alkossa käynti oli muutenkin jotenkin stressaava tapahtuma (vanhemmilleni, olin itse lapsi). Tiskiltä piti osata pyytää, eikä koko valikoima ollut nähtävillä. Varsinkin viinien nimet olivat hankalia, ja moni osti mitä osasi sanoa. Ja jotain pottuilua tosiaan siihen vielä päälle, teeskenneltiin ymmärtämätöntä.
Palvelukulttuurin muutos oli ihan uskomaton, kun itsepalvelumyymälät yleistyivät. Sai valita rauhassa itse ja jopa kysyä myyjiltä neuvoa.
Muistan ku ekan kerran kuulin, että jossain oli avattu itsepalvelualko. Ajatus tuntui aivan käsittämättömältä,
Mutta olihan minulla asiaakin. Tuohon aikaan ihmisten tavoittaminen oli huomattavasti vaikeampaa kuin nykyisin, varsinkin jos he olivat poissa kotoaan. Välillä radiossa tuli kuulutuksia, joissa mainittiin henkilön nimi sekä kotipaikka ja kerrottiin esim., että hän on lomamatkalla lapissa. Tämän jälkeen pyydettiin etsittyä henkilöä ottamaan välittömästi yhteyttä kotiinsa. (Jotain oli merkittävää oli tapahtunut, mutta henkilöä, jota tapahtuma koski ei onnistuttu tavoittamaan)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehdet vietiin lehtikeräysastiaan ja pullot kauppaan, mutta muuten kaikki roskat laitettiin samaan roskikseen taloyhtiössä. Kierrätys oli siis nykypäivään verrattuna vielä aika alkeellista.
1980-luvulla harva kertoi käyneensä kirpputorilla. Vasta tuleva lama räjäytti kirpputorit kaikkien tietoisuuteen.
Ainakin 1980-luvun alkupuolella Suomessa oli vielä paljon kotimaisia vaate- ja kenkätehtaita. Voi kuinka ihanilta näyttivätkään PTA: n ja Very Nicen vaatteet ja Palmrothin kengät. Toki nämä vaatteet ja kengät olivat kalliitta hankkia (suhteessaan nykyaikaan), mutta vaatteita ostettiin ainakin lähipiirissäni tuolloin harkitusti ja tarpeeseen. Osittain murros halpatuonnissa oli jo tuolloin käynnissä, esim. Seppälä tunnettiin katukuvassa halpiskauppana. Myös Tampella ja Finlayson tekivät vielä kankaita Tampereella. Kävin ostamassa ensimmäiseen omaan kotiini näiden tehtaanmyymälöistä kankaita, joista ompelin verhoja ym.
Laitan vieläkin kaikki roskat samaan roskikseen, mukaan lukien lehdet ja lasipullot.
Tämä on tää venäläinen hällä väliä maan tapaa. Oma elinympäristö on tunkio ja pa$kotaan just tasan sinne missä myös syödään ja nukutaan, koska minähän en suostu ottamaan mitään vastuuta yhteisestä ympäristöstämme ja yhteisöstämme.
Meillä on täällä Suomessa valitettavasti vielä tätäkin perimää, vaikka suurin osa suomalaisista arvostaakin tämän maan puhtautta, siisteyttä ja puhdasta luontoa ja haluaa säilyttää sen perintönä myös jälkipolvillemme. Lajittelu on pieni teko ihmiselle, suuri teko Suomen ympäristölle.
Töitä sai alaikäinenkin ilman minkään rekryammattilaisen hyppää loikkaa, teippaa taita nöyryytystä. Kaupoista sai ostaa musiikkia ja videoita. Tuli uusia juttuja joista innostuttiin (rubik, kotitietokoneet, musiikkin jne). Läskin ihmisen näkeminen on todella, todella harvinaista.
Ei tullut kadulla vastaan kännykkäzombeja eikä tarvinut kuulla monikulttuurisuuden riemunkiljahduksia. Tytöt oli tyttöjä, pojat poikia. Naisilla oli pitkät hiukset, tytöt käyttivät hameita. Ei puhuttu töissä esihenkilöistä, pojat saivat leikkiä pojille ominaisia leikkejä ilman että korkeakoulun käyneen henkilön piti julistaa sitä että kaikki pitää tasapäistää.
Liikuttiin kävellen ja pyörillä. Kaupoista sai ruokaa eikä ole kuten nyt että joutuu etsimällä etsimään kunnon ruokaa sieltä kaikkien herkkujen joukosta.
En sano että ennen oli paremmin, mutta kyllä tämä on mennyt niukemmaks i ja rajoitetummaksi mitä saat tehdä ja mitä saat sanoa. On kovin muodikasta vetää herneet nenukkaan mistä vaan ja tuomituksi tulet jos uskallat olla eri mieltä. Kukaan ei ole niin suvaitsematon kuin suvaitsevainen.
Kesälomat kestivät about ikuisuuden, ruuaksi oli nakkikastiketta ja perunamuusia ja koko perhe nauliintui telkkarin äärelle Ritari Ässän ajaksi. Saunan jälkeen syötiin kivikovaa vaniljajäätelöä ja mansikkahilloa. Lamavuosina hillo jäi pois, äitskä meni topless-baariin tarjoilijaksi ja taisipa itse Hasselhoffikin pyöriä lähipubissa blokkarina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uutiset 80 kirjoitti:
80 luvulla ydinsodanuhka ja jatkuvat suurvaltojen ydinaseiden riisuntaneuvottelut.
70-luvulla enemmän. 80-luvulla oli huomattavasti vähemmän pelkoa sodista, vaikka jonkun verran oli tietty.
Mitä ihmettä? Varsinkin 80-luvun alkupuoliskolla ydinsota oli pelätty uhka.
Joo nimenomaan 80-luvulla sitä ydinsotaa pelättiin. Se näkyi kaikkialla, elokuvissa (esim. War Games), musiikissa (esim. Sting - Russians / Frankie Goes to Hollywood - Two Tribes), koulussa. Kirjoitin -87 yo-aineenkin asevarusteluaiheesta.
Hymystä tuli irvistys kirjoitti:
Töitä sai alaikäinenkin ilman minkään rekryammattilaisen hyppää loikkaa, teippaa taita nöyryytystä. Kaupoista sai ostaa musiikkia ja videoita. Tuli uusia juttuja joista innostuttiin (rubik, kotitietokoneet, musiikkin jne). Läskin ihmisen näkeminen on todella, todella harvinaista.
Ei tullut kadulla vastaan kännykkäzombeja eikä tarvinut kuulla monikulttuurisuuden riemunkiljahduksia. Tytöt oli tyttöjä, pojat poikia. Naisilla oli pitkät hiukset, tytöt käyttivät hameita. Ei puhuttu töissä esihenkilöistä, pojat saivat leikkiä pojille ominaisia leikkejä ilman että korkeakoulun käyneen henkilön piti julistaa sitä että kaikki pitää tasapäistää.
Liikuttiin kävellen ja pyörillä. Kaupoista sai ruokaa eikä ole kuten nyt että joutuu etsimällä etsimään kunnon ruokaa sieltä kaikkien herkkujen joukosta.
En sano että ennen oli paremmin, mutta kyllä tämä on mennyt niukemmaks i ja rajoitetummaksi mitä saat tehdä ja mitä saat sanoa. On kovin muodikasta vetää herneet nenukkaan mistä vaan ja tuomituksi tulet jos uskallat olla eri mieltä. Kukaan ei ole niin suvaitsematon kuin suvaitsevainen.
No onpas katkeraa tilitystä. Kyllä pojat saa kuule ihan edelleenkin olla poikia. On vain sallittu niiden olla jotain muuta, jotka jotain muuta ovat. Ei se ole sinun onnestasi pois.
Hametta en muista yhdenkään tytön käyttäneen 80-luvulla tai muulloinkaan, farkut oli kaikilla. Hiukset oli kyllä tytöillä yleensä pitkät, mutta niin ovat nykyäänkin. 80-luvulla ne vaan aina kiharrettiin.
Seurustelu oli ihanaa 80-luvun alussa teinityttönä. Treffit sovittiin keskustorille perjantaina klo 18:ksi. Usein myöhästyin, mutta poika vain hymyili onnellisena. Käveltiin puistossa, käytiin elokuvissa (hinta oli inhimillinen). Klo 22 bussilla kotiin. Erotessa halattiin.
Oli kyllä rentouttavaa seurustelua. Ei pakkomiellettä painostaa tyttöä sänkyyn "viimeistään kolmansilla treffeillä".
Joskus puhelimessa hetki "huokailtiin", mutta koko perhe kuuli kaiken.
Soisin nykynuorille tuon ajan. Viattomuus ja luonnolliset ilot.
Kyllä näitä vielä Ysärinäkin oli mutta ei niin yleisesri.