Missä kohtaa ja miksi suomalaisten käytöstavat romahti?

Vierailija kirjoitti:

Kun kansakuntamme lippulaiva päivähoito alkoi valtaamaan alaa ja siunaus perheestä muuttui pikahuoltamiseksi jaksamisen äärirajoilla. Ei kukaan halua enää kuulla, että lapset on hoidettava kotona ja pienet lapset tarvitsevat äitiään kasvaakseen välittäviksi aikuisiksi.

Näin on.

Musta tuntuu, että monet elää jossain kivikasvoisessa suoritusputkessa ilman tiedostamista ja reality-checkiä.

Ei tämä yhteiskunta ole enää ilmeisesti ihmisille tarkoitettu, systeemin etu jyrää mennentullen ihmisen edun alleen, joten tämä yhteiskunta on suunniteltu vain instituutioita ja yrityksiä varten.

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä yhteiskunta ole enää ilmeisesti ihmisille tarkoitettu, systeemin etu jyrää mennentullen ihmisen edun alleen, joten tämä yhteiskunta on suunniteltu vain instituutioita ja yrityksiä varten.

Jossain määrin tällainen tunne tulee. Tietynlainen lähimmäisestä välittämisen kulttuuri on Suomessa melko kuollut. Ydinperheestä huolehditaan, naapurilla tai ulkona vastaan kävelevällä ei ole mitään väliä vaikka tippuisi kaivoon.

Ehkä joskus 70-luvulla? Olen syntynyt 1980 ja mielestäni suomalaiset ovat aina olleet yhtä epäkohteliaita.

Vierailija kirjoitti:

Päin käveleminen on suomalaisten autistien erityispiirre. Toinen on, että naapureita ei tervehditä, ei vaikka toinen tervehtisi niin katsotaan vain suu auki.

Johtuukohan tuo muitapäin kävelyn yleistyminen siitä, että ihmiset ihan oikeasti kuvittelee, että katu on meidän leveästi kulkevien eikä me voida väistää?

Minua päin on kävellyt koulun lapsiryhmä parijonossa. Kukaan ei tehnyt mitään väistääkseen, minun piti loikkia ajoradalle, koska he kulkivat kadun leveydeltä.

Sama tapahtui, kun rattaita työntävä äiti kulki lapsilauma kiinni roikkuen rattaiden molemmin puolin. Koko karavaani vei jalkakäytävän muilta. Mitenkään ei äiti opastanut lapsiaan, että: ”Mennään jonoon, jotta muutkin ihmiset mahtuu kulkemaan.” Ei. Mamma laahusti vain edelleen lauman keskellä. Minä jouduin ajoradalle autojen joukkoon.

Vastaani tuli pari teinityttöä. He kulkivat rinnakkain ja veivät koko jalkakäytävän. Minä jouduin taas hyppimään seinille, kun neidit eivät edes huomanneet, että väistää jonkun pitäisi. Ei kai, kun ovat oppineet jo lapsena näille ”tavoille.

Tekisi mieleni pistää seuraavaksi nyrkki ojoon ja kävellä päin, kun jotkut pöljät tulee rinnakkain pitkin minun kävelykaistaani, eikä väistä.

Vierailija kirjoitti:

Oven avaaminen vanhemmalle tai huonokuntoiselle. Istumapaikan antaminen jne. Kävellään neljäkin henkilöä rivissä, ei väistetä. Puhumattakaan nämä vaunujen kanssa pörräävät mammat, ei tietä anneta.

Oiva esimerkki: olen itse huonojalkainen ja menin ostoksille. Ajattelin istahtaa penkille ennen kauppakierrosta, penkillä istui kolme nuorta jätkää ja yksi vanha herra. Arvatkaas, kuka antoi minulle paikan - juurikin se vanha herra, vaikka itsekin oli jo heikossa hapessa rollaattorinsa kanssa.

Minä kipusin viimeisilläni raskaana ratikkaan sisälle. Istumapaikkoja ei ollut yhtäkään vapaana. Vammaispaikat oli koululaisten käytössä. Seisoin siinä huojuen ja kiinni kaiteesta pitäen, jalkoja särki ja turvotti. Eräs pari-kolmikymppinen nainen nousi ylös ja tarjosi minulle istuimensa jääden itse seisomaan. Olin niiin kiitollinen, että itku tuli!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen nyt vain sattuu olemaan huono rotu.

Pikemmin se on kulttuurissa. Ja sitä pitäisi kehittää.

Se, mikä oli, pitäisi saada takaisin. Kulttuuri on kehittynyt koko ajan, huonoon suuntaan. 20-30 vuotta sitten lapset osasivat käyttäytyä. Mikä on mennyt pieleen? Eikö vanhempia enää kiinnosta lapsen huono käyttäytyminen? Se on peiliin katsomisen paikka nyt ja heti.

Minä luulen, että nämä huonokäytöksisten lasten vanhemmatkaan eivät osaa perus käytöstapoja. Samanmoisia itsekkäitä juntturoita. Näkeehän tuon.

Vierailija kirjoitti:

Menneellä viikolla esimieheni kiitteli "sinulla on hyvät käytöstavat, olet sosiaalinen, ja tervehdit". No, niin minulle on opetettu koulussa ja kotona. Hyvät tavat helpottavat sosiaalista kanssakäymistä. Nykyään tuntuu monella olevan hyvät tavat ja kohteliaisuus hukassa.

Joo, muistatteko muuten 1980-luvulla kouluissa olleen ”Hyvät tavat kaunistavat” -kampanjan? Tuommoisen saisi lanseerata uudelleen niille tavattomammillekin opiksi.

Meillä kävi koulussa joku tapakouluttajakin puhumassa. Nykyään ei kai sellaisiin ole resursseja.

Vanhemmistakin sukupolvista huomaa, että käytöstavat on jääneet jonnekin matkan varrelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.

Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.

Lisätietoja? Uskon kyllä, mutta kiinnostelee

Lieköhän termi sittenkin: "man-shaming" eli miesten häpäisyä ja nolaamista.

Tämä oikein tekemisen häpäisy ja nolaaminen, nurinkurisuus on syy miksi ajattelen, että Suomi on jo sieltä 90-luvun alusta lähtien joutunut jonkinlaiseen rumaan, negatiiviseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on väärin ja toisin, kuin kultaisella 80-luvulla, sanalla sanoen olemme vissiin joutuneet helvettiin.

Mä en näe asiaa noin. Suomalaista yhteiskuntaa on jo vuosikymmeniä pyritty rakentamaan niin, että ihmiset pärjäisivät ilman toistensa apua. Kuten kommentissani 28 jo kerroin, liiketunnistimille varustetut ovet ja matalalattiabussit ovat tällaisia kehityksiä. Suurin osa vammaisistakin haluaa pärjätä ilman tuntemattomien apua. Siksi on julkisiin tiloihin tehty esteettömät pääsyt, jotta pyörätuolissa olevakin pääsee niihin ilman, että jonkun tuntemattoman ohikulkijan pitäisi auttaa. Hyvää tarkoittavakin tarjoutuminen auttamaan on eräänlaista ylemmyydentunnetta, koska omassa päässään on määritellyt, tarvitseeko toinen apua vai ei. Apua tarvitseva määrittelee kuitenkin avun tarpeensa ihan itse ja pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Oletan, että tuossa casessa on tarjouduttu auttamaan ilman, että apua on pyydetty. Ei minustakaan tuntuisi kovin mukavalta, jos kaupassa hyllyissä olevia tavaroita katsellessani joku tarjoutuisi avuksi, koska a) olen nainen b) olen lyhyt. Pyydän kyllä apua, jos ja kun sitä tarvitsen. 

- nro 28 - 

Mun mielestä taas on ihan hirveää, kun pilkataan auttamaan tullutta ihmistä ja ihmiset ei uskalla siksi auttaa. Mä olen monta kertaa ollut vanhan mallisessa bussissa jumissa rattaiden kanssa, koska kukaan ei tule auttamaan. Ihan pari kertaa olen saanut apua ja ollut aina hirveän kiitollinen.

Mun mies auttoi tutisevan vanhuksen ulos bussista. Vaimonsa yritti tukea miestä, mutta kun molemmat olivat varmaan 100v niin ei siitä oikein mitään tullut. Näissä molemmissa tilanteissa kaikki pyörittää silmiä, muttei vahingossakaan tule apuun.

Ja kerran näin ekaluokkalaisen hätäisenä itkemässä risteyksessä. Aikuisia meni ohi vaikka kuinka paljon, mutta kukaan ei pysähtynyt. Kysyin itse mikä tytöllä oli ja ei sen kummempaa kuin että isästään oli eksynyt ja puhelimensa hukannut. Soitin sille isälle mun puhelimesta.

Ennen oli ihan tavallista että tällaisissa tilanteissa joku auttoi. Tosin mun mies sanoi ettei olisi yksin ollessaan uskaltanut tuota lasta auttaa, koska asiat tulkitaan nykyisin äkkiä mahdollisimman kieroon ja joku olisi soittanut pervon perään poliisit.

Luonnollisestikaan ei ole hyvä pilkata apua tarjonnutta ihmistä, mutta jos tässä oli joku naisporukka, jonka jotain jäsentä mies oli tullut pyytämättä auttamaan, eiköhän ne naiset olisi auttaneet kaveriaan ja jos eivät olisi pystyneet, pyytäneet apua. 

Apua tarjotessa on oltava tilannetajua sekä arviointikykyä. Arviointikykyä tilanteen vakavuudesta ja toisen ihmisen mahdollisuudesta pyytää apua. Jos joku tipahtaa asemalla raiteille, tietenkään silloin ei tarvitse odottaa avunpyyntöä, koska henkilö on välittömässä hengenvaarassa. Tai jos joku on tajuton tai ei muuten pysty pyytämään apua. Samoin jos vanhus koittaa auttaa tutisevaa vanhusta on eri tilanne kuin jos tutisevaa vanhusta auttaisi hyväkuntoinen nuori aikuinen. Ja yksin itkevä lapsi taas on yksin ja ikänsä puolesta ei vielä ymmärrä pyytää muilta apua. 

Vähän vaikea kuvitella, että tuokaan naisporukka naureskeli miehelle, joka meni auttamaan kaatuneen vanhuksen ylös tai vanhemmistaan eksynyttä itkevää lasta. 

Ehkei ne naiset edes nauraneet ilkeästi, vaan sille, miten tuo tuntematon mies oli heti ritarina syöksymässä apuun kauniille naiselle?

Itse kompastuin kerran kadulla ja toiselta puolelta katua juoksi joku nuorimies auttamaan mua ylös kysellen ”sattuiko pahasti?” No ei sattunut, kiittelin vaan avusta. Kaverit hirnui myöhemmin että miksiköhän se autteli mua... Noh, kohtelias kaveri ainakin oli ;-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.

Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.

Lisätietoja? Uskon kyllä, mutta kiinnostelee

Lieköhän termi sittenkin: "man-shaming" eli miesten häpäisyä ja nolaamista.

Tämä oikein tekemisen häpäisy ja nolaaminen, nurinkurisuus on syy miksi ajattelen, että Suomi on jo sieltä 90-luvun alusta lähtien joutunut jonkinlaiseen rumaan, negatiiviseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on väärin ja toisin, kuin kultaisella 80-luvulla, sanalla sanoen olemme vissiin joutuneet helvettiin.

Mä en näe asiaa noin. Suomalaista yhteiskuntaa on jo vuosikymmeniä pyritty rakentamaan niin, että ihmiset pärjäisivät ilman toistensa apua. Kuten kommentissani 28 jo kerroin, liiketunnistimille varustetut ovet ja matalalattiabussit ovat tällaisia kehityksiä. Suurin osa vammaisistakin haluaa pärjätä ilman tuntemattomien apua. Siksi on julkisiin tiloihin tehty esteettömät pääsyt, jotta pyörätuolissa olevakin pääsee niihin ilman, että jonkun tuntemattoman ohikulkijan pitäisi auttaa. Hyvää tarkoittavakin tarjoutuminen auttamaan on eräänlaista ylemmyydentunnetta, koska omassa päässään on määritellyt, tarvitseeko toinen apua vai ei. Apua tarvitseva määrittelee kuitenkin avun tarpeensa ihan itse ja pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Oletan, että tuossa casessa on tarjouduttu auttamaan ilman, että apua on pyydetty. Ei minustakaan tuntuisi kovin mukavalta, jos kaupassa hyllyissä olevia tavaroita katsellessani joku tarjoutuisi avuksi, koska a) olen nainen b) olen lyhyt. Pyydän kyllä apua, jos ja kun sitä tarvitsen. 

- nro 28 - 

Mun mielestä taas on ihan hirveää, kun pilkataan auttamaan tullutta ihmistä ja ihmiset ei uskalla siksi auttaa. Mä olen monta kertaa ollut vanhan mallisessa bussissa jumissa rattaiden kanssa, koska kukaan ei tule auttamaan. Ihan pari kertaa olen saanut apua ja ollut aina hirveän kiitollinen.

Mun mies auttoi tutisevan vanhuksen ulos bussista. Vaimonsa yritti tukea miestä, mutta kun molemmat olivat varmaan 100v niin ei siitä oikein mitään tullut. Näissä molemmissa tilanteissa kaikki pyörittää silmiä, muttei vahingossakaan tule apuun.

Ja kerran näin ekaluokkalaisen hätäisenä itkemässä risteyksessä. Aikuisia meni ohi vaikka kuinka paljon, mutta kukaan ei pysähtynyt. Kysyin itse mikä tytöllä oli ja ei sen kummempaa kuin että isästään oli eksynyt ja puhelimensa hukannut. Soitin sille isälle mun puhelimesta.

Ennen oli ihan tavallista että tällaisissa tilanteissa joku auttoi. Tosin mun mies sanoi ettei olisi yksin ollessaan uskaltanut tuota lasta auttaa, koska asiat tulkitaan nykyisin äkkiä mahdollisimman kieroon ja joku olisi soittanut pervon perään poliisit.

Luonnollisestikaan ei ole hyvä pilkata apua tarjonnutta ihmistä, mutta jos tässä oli joku naisporukka, jonka jotain jäsentä mies oli tullut pyytämättä auttamaan, eiköhän ne naiset olisi auttaneet kaveriaan ja jos eivät olisi pystyneet, pyytäneet apua. 

Apua tarjotessa on oltava tilannetajua sekä arviointikykyä. Arviointikykyä tilanteen vakavuudesta ja toisen ihmisen mahdollisuudesta pyytää apua. Jos joku tipahtaa asemalla raiteille, tietenkään silloin ei tarvitse odottaa avunpyyntöä, koska henkilö on välittömässä hengenvaarassa. Tai jos joku on tajuton tai ei muuten pysty pyytämään apua. Samoin jos vanhus koittaa auttaa tutisevaa vanhusta on eri tilanne kuin jos tutisevaa vanhusta auttaisi hyväkuntoinen nuori aikuinen. Ja yksin itkevä lapsi taas on yksin ja ikänsä puolesta ei vielä ymmärrä pyytää muilta apua. 

Vähän vaikea kuvitella, että tuokaan naisporukka naureskeli miehelle, joka meni auttamaan kaatuneen vanhuksen ylös tai vanhemmistaan eksynyttä itkevää lasta. 

No, vaikkei sitä tilannetajua tai arviointikykyä aina olisikaan, on silti äärettömän epäkohteliasta naureskella jälkikäteen apua tarjonneelle henkilölle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Facebook

Tinder

Instagram

Ja tietyt palstat

Lisäisin tähän:

Tietyt tv-ohjelmat

Nämä Idolsit ja muut ohjelmat, joissa räävittömästi haukutaan, nolataan ja nauretaan yhdessä päin osallistujan naamaa, ovat osaltaan tehneet ihmisistä todella ilkeitä ja huonotapaisia.

Nyt pelätään kai sheimaamista yli kaiken. Jokaisen kun pitää olla cool, chick ja jäätävä, ettei muut vaan naura. Siksi kuljetaan naama sementissä pitkin katuja eikä uskalleta sanoa tai tehdä mitään. Ettei vaan olis nolo.

nykyään on jotenkin semmoinen ilmapiiri että kohteliaisuus on "tyhmyyttä" ja itsekäs röyhkeä öykkäröinti "älykästä", ilmeisesti on vedetty yhtäläisyysmerkki sosiopaatti-johtajien käytöksen ja älykkyyden välillä, "pakko kai tuon öykkärin on olla älykäs kun on ihan johtajakin"...

Itse olen 90-luvulla syntynyt. Siinä mielessä kokemusta ei kovin pitkällisesti ole tähän asiaan liittyen ja en tiedä historiaa. Huomaan silti muutoksia tulleen ainakin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Itsellä tosin niin huonoja kokemuksia ihmisistä muutenkin. Todella kurjia joten ehkä jos joku välttää ne pahimmat jutut niin voi olla jo kiitollinen. Samalla olen usein se jo oikeasti väistää muita tai pitää ovea auki. Olen aina sillä tavalla tarkkana kaupoissa tai kaduilla etten olisi kenenkään tiellä ja väistyn tai siirrän esim kärryn sivuun.

Toisaalta itse taas vähän epäröin auttaa, kun oikeasti pelkään nolssvani itseni tai toisen jopa suuttuvan. Tämä juontaa varmaan noihin ikäviin kokemuksiin myös ja en sillä tavalla kaipaa ainakaan sitä, että autan ja joku alkaa siitäkin ärsyyntymään. Vähän aikaa sitten ilmoitin yhdelle ihmiselle asian hänen taloaan koskien ja ajattelin sen olevan hyvä juttu. Hän vaan taisi pitää minua jo melkein varkaana, kun otin askeleenkin sinne päin. Sai taas katumaan sitä, että sanoin mitään. En viitsi tarkemmin kuvailla ja tämä tyyppi vielä ns tuntee minutkin.

Somen ym. vuoksi jokainen kuvittelee nykyään olevansa maailmankaikkeuden päähenkilö. Muita on helppo kohdella kuin ilmaa.

Sen takia hyvät käytöstavat ovat päätavoite työssäni, eikä mitään yksilöiden oikuttelujen perässä juokseminen. Yhteiselo on näin paljon sujuvampaa.

Kuulemma 60-luvulla pitkätukat ja farkkukansa pilasi kaiken.

Vierailija kirjoitti:

nykyään on jotenkin semmoinen ilmapiiri että kohteliaisuus on "tyhmyyttä" ja itsekäs röyhkeä öykkäröinti "älykästä", ilmeisesti on vedetty yhtäläisyysmerkki sosiopaatti-johtajien käytöksen ja älykkyyden välillä, "pakko kai tuon öykkärin on olla älykäs kun on ihan johtajakin"...

Hyvin sanottu! Kohtelias ihminenhän huomioi muut ja toimii siten, että muillakin on mukavaa. Hyvät käytöstavat ja etiketti perustuvat sille, että sosiaalinen kanssakäyminen on kaikkien mielestä kivaa ja sujuvaa.

Nyt kohteliaisuus katsotaan nöyräksi alistuvaisuudeksi ja tällainen kynnysmatto-käyttäytyjä on lähinnä säälittävä. Tai niin nämä kasvattamattomat, huonotapaiset öykkärit kai ajattelevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oven avaaminen vanhemmalle tai huonokuntoiselle. Istumapaikan antaminen jne. Kävellään neljäkin henkilöä rivissä, ei väistetä. Puhumattakaan nämä vaunujen kanssa pörräävät mammat, ei tietä anneta.

Oiva esimerkki: olen itse huonojalkainen ja menin ostoksille. Ajattelin istahtaa penkille ennen kauppakierrosta, penkillä istui kolme nuorta jätkää ja yksi vanha herra. Arvatkaas, kuka antoi minulle paikan - juurikin se vanha herra, vaikka itsekin oli jo heikossa hapessa rollaattorinsa kanssa.

Muistan kun olin reilun kummenen 80-luvun lopussa ja ketjussa hoettiin tuota ei väistytä🤣

Niin, siinä leikittiin. Nykyisin toteutetaan.