Lue keskustelun säännöt.
Missä kohtaa ja miksi suomalaisten käytöstavat romahti?
25.09.2021 |
Nykyään saa lukea ihan lehtien palstoilla, kun joku ilahtuu tuntemattomien ihmisten huomaavaisuudesta, kohteliaisuudesta ja ystävällisyydestä. Normaalisti meno on nykyään sitä, että ihmiset vaeltaa ilmeettöminä, korvakuulokkeet korvilla ja omissa maailmoissaan. Muita ihmisiä ei edes huomata, kävellään päin ja ollaan vaan omassa kuplassa.
Missä vaiheessa tämä tapahtui ja miksi? Omassa nuoruudessa ja lapsuudessa oli mielestäni toisin.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.
Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.
Lisätietoja? Uskon kyllä, mutta kiinnostelee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.
Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.
Lisätietoja? Uskon kyllä, mutta kiinnostelee
Lieköhän termi sittenkin: "man-shaming" eli miesten häpäisyä ja nolaamista.
Tämä oikein tekemisen häpäisy ja nolaaminen, nurinkurisuus on syy miksi ajattelen, että Suomi on jo sieltä 90-luvun alusta lähtien joutunut jonkinlaiseen rumaan, negatiiviseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on väärin ja toisin, kuin kultaisella 80-luvulla, sanalla sanoen olemme vissiin joutuneet helvettiin.
Amerikkalaiset lienevät olleet jo pidemmän aikaa helvetissä, siellähän on esim. sanonta: "no good deed goes unpunished", eli yksikään hyvä teko ei jää rankaisematta...
Facebook
Tinder
Instagram
Ja tietyt palstat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.
Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.
Lisätietoja? Uskon kyllä, mutta kiinnostelee
Lieköhän termi sittenkin: "man-shaming" eli miesten häpäisyä ja nolaamista.
Tämä oikein tekemisen häpäisy ja nolaaminen, nurinkurisuus on syy miksi ajattelen, että Suomi on jo sieltä 90-luvun alusta lähtien joutunut jonkinlaiseen rumaan, negatiiviseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on väärin ja toisin, kuin kultaisella 80-luvulla, sanalla sanoen olemme vissiin joutuneet helvettiin.
Mä en näe asiaa noin. Suomalaista yhteiskuntaa on jo vuosikymmeniä pyritty rakentamaan niin, että ihmiset pärjäisivät ilman toistensa apua. Kuten kommentissani 28 jo kerroin, liiketunnistimille varustetut ovet ja matalalattiabussit ovat tällaisia kehityksiä. Suurin osa vammaisistakin haluaa pärjätä ilman tuntemattomien apua. Siksi on julkisiin tiloihin tehty esteettömät pääsyt, jotta pyörätuolissa olevakin pääsee niihin ilman, että jonkun tuntemattoman ohikulkijan pitäisi auttaa. Hyvää tarkoittavakin tarjoutuminen auttamaan on eräänlaista ylemmyydentunnetta, koska omassa päässään on määritellyt, tarvitseeko toinen apua vai ei. Apua tarvitseva määrittelee kuitenkin avun tarpeensa ihan itse ja pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Oletan, että tuossa casessa on tarjouduttu auttamaan ilman, että apua on pyydetty. Ei minustakaan tuntuisi kovin mukavalta, jos kaupassa hyllyissä olevia tavaroita katsellessani joku tarjoutuisi avuksi, koska a) olen nainen b) olen lyhyt. Pyydän kyllä apua, jos ja kun sitä tarvitsen.
- nro 28 -
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kehitys on lähtenyt ainakin kiihtymään 2010-luvulla. Samaa tahtia kun on alettu joka suunnasta toitottaa eri ryhmien oikeuksia ja vaatimaan toimenpiteitä oikeuksien toteutumiseksi miettimättä sen enempää vaikutuksia. Esimerkiksi opettajilla on hirveän vähän keinoja puuttua lasten idioottimaisuuksiin, koska lasten oikeudet.
Vastaan marxilainen feminismi siis minäkin. Asiat sujuivat paremmin silloin, kun kaikki tekeminen vielä tähtäsi mahdollisimman sujuvaan toimintaan, eikä pääpaino ollut yksilön oikeudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.
Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.
Lisätietoja? Uskon kyllä, mutta kiinnostelee
Lieköhän termi sittenkin: "man-shaming" eli miesten häpäisyä ja nolaamista.
Tämä oikein tekemisen häpäisy ja nolaaminen, nurinkurisuus on syy miksi ajattelen, että Suomi on jo sieltä 90-luvun alusta lähtien joutunut jonkinlaiseen rumaan, negatiiviseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on väärin ja toisin, kuin kultaisella 80-luvulla, sanalla sanoen olemme vissiin joutuneet helvettiin.
Mä en näe asiaa noin. Suomalaista yhteiskuntaa on jo vuosikymmeniä pyritty rakentamaan niin, että ihmiset pärjäisivät ilman toistensa apua. Kuten kommentissani 28 jo kerroin, liiketunnistimille varustetut ovet ja matalalattiabussit ovat tällaisia kehityksiä. Suurin osa vammaisistakin haluaa pärjätä ilman tuntemattomien apua. Siksi on julkisiin tiloihin tehty esteettömät pääsyt, jotta pyörätuolissa olevakin pääsee niihin ilman, että jonkun tuntemattoman ohikulkijan pitäisi auttaa. Hyvää tarkoittavakin tarjoutuminen auttamaan on eräänlaista ylemmyydentunnetta, koska omassa päässään on määritellyt, tarvitseeko toinen apua vai ei. Apua tarvitseva määrittelee kuitenkin avun tarpeensa ihan itse ja pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Oletan, että tuossa casessa on tarjouduttu auttamaan ilman, että apua on pyydetty. Ei minustakaan tuntuisi kovin mukavalta, jos kaupassa hyllyissä olevia tavaroita katsellessani joku tarjoutuisi avuksi, koska a) olen nainen b) olen lyhyt. Pyydän kyllä apua, jos ja kun sitä tarvitsen.
- nro 28 -
Mun mielestä taas on ihan hirveää, kun pilkataan auttamaan tullutta ihmistä ja ihmiset ei uskalla siksi auttaa. Mä olen monta kertaa ollut vanhan mallisessa bussissa jumissa rattaiden kanssa, koska kukaan ei tule auttamaan. Ihan pari kertaa olen saanut apua ja ollut aina hirveän kiitollinen.
Mun mies auttoi tutisevan vanhuksen ulos bussista. Vaimonsa yritti tukea miestä, mutta kun molemmat olivat varmaan 100v niin ei siitä oikein mitään tullut. Näissä molemmissa tilanteissa kaikki pyörittää silmiä, muttei vahingossakaan tule apuun.
Ja kerran näin ekaluokkalaisen hätäisenä itkemässä risteyksessä. Aikuisia meni ohi vaikka kuinka paljon, mutta kukaan ei pysähtynyt. Kysyin itse mikä tytöllä oli ja ei sen kummempaa kuin että isästään oli eksynyt ja puhelimensa hukannut. Soitin sille isälle mun puhelimesta.
Ennen oli ihan tavallista että tällaisissa tilanteissa joku auttoi. Tosin mun mies sanoi ettei olisi yksin ollessaan uskaltanut tuota lasta auttaa, koska asiat tulkitaan nykyisin äkkiä mahdollisimman kieroon ja joku olisi soittanut pervon perään poliisit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.
Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.
Lisätietoja? Uskon kyllä, mutta kiinnostelee
Lieköhän termi sittenkin: "man-shaming" eli miesten häpäisyä ja nolaamista.
Tämä oikein tekemisen häpäisy ja nolaaminen, nurinkurisuus on syy miksi ajattelen, että Suomi on jo sieltä 90-luvun alusta lähtien joutunut jonkinlaiseen rumaan, negatiiviseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on väärin ja toisin, kuin kultaisella 80-luvulla, sanalla sanoen olemme vissiin joutuneet helvettiin.
Mä en näe asiaa noin. Suomalaista yhteiskuntaa on jo vuosikymmeniä pyritty rakentamaan niin, että ihmiset pärjäisivät ilman toistensa apua. Kuten kommentissani 28 jo kerroin, liiketunnistimille varustetut ovet ja matalalattiabussit ovat tällaisia kehityksiä. Suurin osa vammaisistakin haluaa pärjätä ilman tuntemattomien apua. Siksi on julkisiin tiloihin tehty esteettömät pääsyt, jotta pyörätuolissa olevakin pääsee niihin ilman, että jonkun tuntemattoman ohikulkijan pitäisi auttaa. Hyvää tarkoittavakin tarjoutuminen auttamaan on eräänlaista ylemmyydentunnetta, koska omassa päässään on määritellyt, tarvitseeko toinen apua vai ei. Apua tarvitseva määrittelee kuitenkin avun tarpeensa ihan itse ja pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Oletan, että tuossa casessa on tarjouduttu auttamaan ilman, että apua on pyydetty. Ei minustakaan tuntuisi kovin mukavalta, jos kaupassa hyllyissä olevia tavaroita katsellessani joku tarjoutuisi avuksi, koska a) olen nainen b) olen lyhyt. Pyydän kyllä apua, jos ja kun sitä tarvitsen.
- nro 28 -Mun mielestä taas on ihan hirveää, kun pilkataan auttamaan tullutta ihmistä ja ihmiset ei uskalla siksi auttaa. Mä olen monta kertaa ollut vanhan mallisessa bussissa jumissa rattaiden kanssa, koska kukaan ei tule auttamaan. Ihan pari kertaa olen saanut apua ja ollut aina hirveän kiitollinen.
Mun mies auttoi tutisevan vanhuksen ulos bussista. Vaimonsa yritti tukea miestä, mutta kun molemmat olivat varmaan 100v niin ei siitä oikein mitään tullut. Näissä molemmissa tilanteissa kaikki pyörittää silmiä, muttei vahingossakaan tule apuun.Ja kerran näin ekaluokkalaisen hätäisenä itkemässä risteyksessä. Aikuisia meni ohi vaikka kuinka paljon, mutta kukaan ei pysähtynyt. Kysyin itse mikä tytöllä oli ja ei sen kummempaa kuin että isästään oli eksynyt ja puhelimensa hukannut. Soitin sille isälle mun puhelimesta.
Ennen oli ihan tavallista että tällaisissa tilanteissa joku auttoi. Tosin mun mies sanoi ettei olisi yksin ollessaan uskaltanut tuota lasta auttaa, koska asiat tulkitaan nykyisin äkkiä mahdollisimman kieroon ja joku olisi soittanut pervon perään poliisit.
Luonnollisestikaan ei ole hyvä pilkata apua tarjonnutta ihmistä, mutta jos tässä oli joku naisporukka, jonka jotain jäsentä mies oli tullut pyytämättä auttamaan, eiköhän ne naiset olisi auttaneet kaveriaan ja jos eivät olisi pystyneet, pyytäneet apua.
Apua tarjotessa on oltava tilannetajua sekä arviointikykyä. Arviointikykyä tilanteen vakavuudesta ja toisen ihmisen mahdollisuudesta pyytää apua. Jos joku tipahtaa asemalla raiteille, tietenkään silloin ei tarvitse odottaa avunpyyntöä, koska henkilö on välittömässä hengenvaarassa. Tai jos joku on tajuton tai ei muuten pysty pyytämään apua. Samoin jos vanhus koittaa auttaa tutisevaa vanhusta on eri tilanne kuin jos tutisevaa vanhusta auttaisi hyväkuntoinen nuori aikuinen. Ja yksin itkevä lapsi taas on yksin ja ikänsä puolesta ei vielä ymmärrä pyytää muilta apua.
Vähän vaikea kuvitella, että tuokaan naisporukka naureskeli miehelle, joka meni auttamaan kaatuneen vanhuksen ylös tai vanhemmistaan eksynyttä itkevää lasta.
Ei huonosta käytöksestä voi syyttää ainakaan vain nuoria. Tuolla on pilvin pimein liikkeellä huonokäytöksisiä ja itsekkäitä keski-ikäisiä ja vanhuksia. Itse olen tätä todistanut vuosikausia asiakaspalvelutyössä ja useat kerrat siviilissä. Toisia kohtaan ei tunneta mitään huomaavaisuutta, on vain minäminäminäminä. Minä ensin, minun kiireeni, minun tärkeyteni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet miehet väistävät vastuuta ja jättävät naiset käytännössä yksinhuoltajiksi, samalla kun naisten kuitenkin tarjottava vähintään puolet elatuksesta. Tässä tilanteessa kumpikaan vanhemmista ei joko ehdi, jaksa tai viitsi olla tarpeeksi läsnä.
Näitä miehiä naiset juuri etsivät lastensa isäksi. Sitten alkaa loppuelämän valitus, tai koitetaan saada osallistuvampi mies elättämään toisen lasta.
Vierailija kirjoitti:
Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.
Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.
On surullista, että miehet ja naiset taistelevat keskenään Suomessa. Molemmat ovat ihmisiä, jotka ansaitsevat kunnioitusta ja empatiaa. Maailmassa on tarpeeksi surua. Olkaa vain ystävällisiä toisillenne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoi iho tummua keskimäärin niin siinä syy.
Monet ulkomaalaiset on kohteliaampia kuin kantasuomalaiset.
Monet on ja loput tuikkii puukolla tai jahtaa lapsia, se ei ole kilttiä.
Siinä 90-luvun aikana.
Kommunismi ja kristinusko romahtivat yhtaikaa.
Suomalaiset ovat nykyään aika vastenmielisiä käytökseltään, se on totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päin käveleminen on suomalaisten autistien erityispiirre. Toinen on, että naapureita ei tervehditä, ei vaikka toinen tervehtisi niin katsotaan vain suu auki.
Naapureiden tervehtimättä jättäminen johtunee osaksi siitä, ettei naapureita enää tunneta. Ihmiset eivät enää asu suunnilleen koko elämäänsä samassa asunnossa eikä edes samassa kaupungissa. Naapurit vaihtuvat ja joku pihassa vastaantuleva ei välttämättä edes ole naapurisi vaan joku vain oikaisee taloyhtiön pihan läpi, on käymässä jollain naapurillasi tai ihan vaikka vaan pizzalähetti. Mä olen asunut jo 30 vuotta isossa rivitaloyhtiössä pääkaupunkiseudulla enkä mä tunne tästä taloyhtiöstä enää kuin muutaman asukkaan. Ne, jotka ovat asuneet tässä jo silloin, kun lapseni asuivat vielä kotona. Lasten kautta tutustui moniin naapureihin, mutta eihän naapureihin enää tutustu. Monet entiset naapurini muuttivat isoista perheasunnoista pienempiin kerrostaloasuntoihin, kun heidän lapsensa aikuistuivat. Viettävät suuren osan vapaa-ajastaan mökeillään tai ovat hankkineet talviasunnon jostain Välimeren rannalta. Osan naapureistani tiedän myyneen asunnon avioeron vuoksi. Naapureita siis tulee ja menee. Tänään just nuorehko pariskunta tuli pihassa vastaan ja meni yhteen asuntoon. En tiedä, oliko ko asunto myyty (ainakin yhdessä vaiheessa oli myynnissä) ja näkemäni ihmiset asunnon uudet omistajat vai olivatko vai menossa kyläilemään. En tervehtinyt eivätkä he tervehtineet mua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.
Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.
Lisätietoja? Uskon kyllä, mutta kiinnostelee
Lieköhän termi sittenkin: "man-shaming" eli miesten häpäisyä ja nolaamista.
Tämä oikein tekemisen häpäisy ja nolaaminen, nurinkurisuus on syy miksi ajattelen, että Suomi on jo sieltä 90-luvun alusta lähtien joutunut jonkinlaiseen rumaan, negatiiviseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on väärin ja toisin, kuin kultaisella 80-luvulla, sanalla sanoen olemme vissiin joutuneet helvettiin.
Mä en näe asiaa noin. Suomalaista yhteiskuntaa on jo vuosikymmeniä pyritty rakentamaan niin, että ihmiset pärjäisivät ilman toistensa apua. Kuten kommentissani 28 jo kerroin, liiketunnistimille varustetut ovet ja matalalattiabussit ovat tällaisia kehityksiä. Suurin osa vammaisistakin haluaa pärjätä ilman tuntemattomien apua. Siksi on julkisiin tiloihin tehty esteettömät pääsyt, jotta pyörätuolissa olevakin pääsee niihin ilman, että jonkun tuntemattoman ohikulkijan pitäisi auttaa. Hyvää tarkoittavakin tarjoutuminen auttamaan on eräänlaista ylemmyydentunnetta, koska omassa päässään on määritellyt, tarvitseeko toinen apua vai ei. Apua tarvitseva määrittelee kuitenkin avun tarpeensa ihan itse ja pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Oletan, että tuossa casessa on tarjouduttu auttamaan ilman, että apua on pyydetty. Ei minustakaan tuntuisi kovin mukavalta, jos kaupassa hyllyissä olevia tavaroita katsellessani joku tarjoutuisi avuksi, koska a) olen nainen b) olen lyhyt. Pyydän kyllä apua, jos ja kun sitä tarvitsen.
- nro 28 -
Tää on aivan sairasta! Miksi pitää aina tota sukupuolta tuoda esille?? Ekaks halutaan neutralisuutta ja tasa- arvoa. Sit kuitenkin on kokoajan korostetasn mies sitä,nainen tätä. Elämme totaalisen sairaita aikoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.
Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.
Lisätietoja? Uskon kyllä, mutta kiinnostelee
Lieköhän termi sittenkin: "man-shaming" eli miesten häpäisyä ja nolaamista.
Tämä oikein tekemisen häpäisy ja nolaaminen, nurinkurisuus on syy miksi ajattelen, että Suomi on jo sieltä 90-luvun alusta lähtien joutunut jonkinlaiseen rumaan, negatiiviseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on väärin ja toisin, kuin kultaisella 80-luvulla, sanalla sanoen olemme vissiin joutuneet helvettiin.
Mä en näe asiaa noin. Suomalaista yhteiskuntaa on jo vuosikymmeniä pyritty rakentamaan niin, että ihmiset pärjäisivät ilman toistensa apua. Kuten kommentissani 28 jo kerroin, liiketunnistimille varustetut ovet ja matalalattiabussit ovat tällaisia kehityksiä. Suurin osa vammaisistakin haluaa pärjätä ilman tuntemattomien apua. Siksi on julkisiin tiloihin tehty esteettömät pääsyt, jotta pyörätuolissa olevakin pääsee niihin ilman, että jonkun tuntemattoman ohikulkijan pitäisi auttaa. Hyvää tarkoittavakin tarjoutuminen auttamaan on eräänlaista ylemmyydentunnetta, koska omassa päässään on määritellyt, tarvitseeko toinen apua vai ei. Apua tarvitseva määrittelee kuitenkin avun tarpeensa ihan itse ja pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Oletan, että tuossa casessa on tarjouduttu auttamaan ilman, että apua on pyydetty. Ei minustakaan tuntuisi kovin mukavalta, jos kaupassa hyllyissä olevia tavaroita katsellessani joku tarjoutuisi avuksi, koska a) olen nainen b) olen lyhyt. Pyydän kyllä apua, jos ja kun sitä tarvitsen.
- nro 28 -Mun mielestä taas on ihan hirveää, kun pilkataan auttamaan tullutta ihmistä ja ihmiset ei uskalla siksi auttaa. Mä olen monta kertaa ollut vanhan mallisessa bussissa jumissa rattaiden kanssa, koska kukaan ei tule auttamaan. Ihan pari kertaa olen saanut apua ja ollut aina hirveän kiitollinen.
Mun mies auttoi tutisevan vanhuksen ulos bussista. Vaimonsa yritti tukea miestä, mutta kun molemmat olivat varmaan 100v niin ei siitä oikein mitään tullut. Näissä molemmissa tilanteissa kaikki pyörittää silmiä, muttei vahingossakaan tule apuun.Ja kerran näin ekaluokkalaisen hätäisenä itkemässä risteyksessä. Aikuisia meni ohi vaikka kuinka paljon, mutta kukaan ei pysähtynyt. Kysyin itse mikä tytöllä oli ja ei sen kummempaa kuin että isästään oli eksynyt ja puhelimensa hukannut. Soitin sille isälle mun puhelimesta.
Ennen oli ihan tavallista että tällaisissa tilanteissa joku auttoi. Tosin mun mies sanoi ettei olisi yksin ollessaan uskaltanut tuota lasta auttaa, koska asiat tulkitaan nykyisin äkkiä mahdollisimman kieroon ja joku olisi soittanut pervon perään poliisit.
Tämä kaikki oikeushöpötykset ovat dehumanisoimassa meidän maamme. Ihmisillä on niin kova tarve tuomita millä verrukkeella tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toissapäivänä Kampissa kuulin pysäkillä miten naisporukassa naurettiin yhdelle miehelle joka tarjosi apua. Käytettiin sanaa mansplainingia tai mikä onkaan.
Pitkä keskustelu siitä miehen käyttäytymisestä. Menetin uskoni ihmiskuntaan. Ystävällisiä ja vilpittömiä ihmisiä haukutaan lyttyyn.
Lisätietoja? Uskon kyllä, mutta kiinnostelee
Lieköhän termi sittenkin: "man-shaming" eli miesten häpäisyä ja nolaamista.
Tämä oikein tekemisen häpäisy ja nolaaminen, nurinkurisuus on syy miksi ajattelen, että Suomi on jo sieltä 90-luvun alusta lähtien joutunut jonkinlaiseen rumaan, negatiiviseen rinnakkaistodellisuuteen, jossa kaikki on väärin ja toisin, kuin kultaisella 80-luvulla, sanalla sanoen olemme vissiin joutuneet helvettiin.
Mä en näe asiaa noin. Suomalaista yhteiskuntaa on jo vuosikymmeniä pyritty rakentamaan niin, että ihmiset pärjäisivät ilman toistensa apua. Kuten kommentissani 28 jo kerroin, liiketunnistimille varustetut ovet ja matalalattiabussit ovat tällaisia kehityksiä. Suurin osa vammaisistakin haluaa pärjätä ilman tuntemattomien apua. Siksi on julkisiin tiloihin tehty esteettömät pääsyt, jotta pyörätuolissa olevakin pääsee niihin ilman, että jonkun tuntemattoman ohikulkijan pitäisi auttaa. Hyvää tarkoittavakin tarjoutuminen auttamaan on eräänlaista ylemmyydentunnetta, koska omassa päässään on määritellyt, tarvitseeko toinen apua vai ei. Apua tarvitseva määrittelee kuitenkin avun tarpeensa ihan itse ja pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Oletan, että tuossa casessa on tarjouduttu auttamaan ilman, että apua on pyydetty. Ei minustakaan tuntuisi kovin mukavalta, jos kaupassa hyllyissä olevia tavaroita katsellessani joku tarjoutuisi avuksi, koska a) olen nainen b) olen lyhyt. Pyydän kyllä apua, jos ja kun sitä tarvitsen.
- nro 28 -Tää on aivan sairasta! Miksi pitää aina tota sukupuolta tuoda esille?? Ekaks halutaan neutralisuutta ja tasa- arvoa. Sit kuitenkin on kokoajan korostetasn mies sitä,nainen tätä. Elämme totaalisen sairaita aikoja.
Otin kommentissani sukupuolen esille siksi, että toinen kommentoija kertoi naisten käyttäneen sanaa mansplaining. Tuskin ne naiset olisivat käyttäneet ko sanaa, jos kyseinen mies olisi mennyt tarjoamaan apuaan toiselle miehelle.
Olen aivan samaa mieltä neutraalisuudesta ja tasa-arvosta. Kun kaupassa pyydän itseäni pidemmältä apua, mulle on aivan sama, onko kyseessä mies vai nainen. Sukupuolesta riippumatta aina ovat ystävällisesti auttaneet mua.
Vierailija kirjoitti:
Tinder
Ja tietyt palstat
Lisäisin tähän:
Tietyt tv-ohjelmat
Joo Suomessa ei uskalla tehdä mitään hyviä tekoja kun heti joutuu haukuttavaksi.
Täällä kaikki on aivan nurinkurista.