Minulla on shoppailuriippuvuus - apua! Psykologia linjoilla?

Tiedän, että tulen saamaan tänne hirveästi huonoja kommentteja, mutta aion poimia joukosta vain ne rakentavat ja fiksut, joten ei ehkä kannata tuhlata aikaansa minun ruoskimiseeni - olen tehnyt sitä itselleni jo ihan tarpeeksi.

No niin, olen jo jonkin aikaa tiennyt, että olen luultavasti hieman shoppailuriippuvainen. Kaikki raha mikä tulee, se myös menee. Ihan sama paljonko sitä tulee, niin mikään ei riitä. Ei, vaikka kaiken järjen ja laskelmien mukaan pitäisi riittää. Tarvitsen apua, en halua elää enää näin. 

Kerron hieman tilanteestani nyt - se ei ole hyvä. Kun olin 17, sain perintörahaa n. 30 000 euroa. Pian täytin 18, jonka jälkeen myös säästötilini aukesi. Säästötilillä oli muutamia tuhansia euroja. Minulla oli siis juuri täysi-ikäistyneenä n. 35 000 euroa rahaa, ja ne oli tarkoitettu lähinnä siihen, että voin maksaa vuokratakuut ja ostaa huonekaluja ensimmäiseen asuntooni. Oli mahtavaa, ettei vanhempieni tarvinnut auttaa minua yhtään. Ostin kaiken, sohvan, pöydät, television, kodinkoneet... Eikä se siihen jäänyt. Ostin myös toki vaatteita, pari kivempaa laukkua, sen sellaista. Matkustelin vähän. Kävin kuitenkin samaan aikaan töissä, ja tienasin siitä ihan ok. Opiskelin myös. Rahaa siis tuli jatkuvasti, mutta myös meni. Tein suuria hankintoja nopealla aikataululla. En myös pihistellyt elämässäni, ja olin onnellinen, ettei minun tarvinnut kituuttaa pienellä opiskelijabudjetilla. Ostin ruokakaupasta mitä halusin ja koska halusin, ja söin paljon ulkona, sinkku kun olin ja itselleen oli kurja kokkailla.

No, vajaa vuosi meni, ja olin PA. Töitä ei ollut enää niin paljoa tarjolla kuin ennen, rahat olivat kuluneet ties mihin, ja vuokran kanssa alkoi olemaan ongelmia. Sain sen aina maksetuksi, mutta paljon se vaati. Aloin ottamaan pikavippejä: otin yhden, jonka ajattelin maksavani seuraavasta palkasta pois. Otin toisen, sillä tuli jokin "yllättävä meno". Kolmas piti ottaa, sillä kahdesta pikavipistä oli muodostunut liian suuret kulut. Arvaattekin varmaan jo? Jouduin pikavippikierteeseen. Minulla oli niitä kymmeniä. Kaikilta sivustoilta, joista sain pikavipin otettua sen ikäisenä. Olin syvemmällä kuin koskaan - nuori nainen velkakierteessä ilman mitään oikeaa syytä. Menetin yöuneni ja järkeni, ja itkin laskukasassani. Tässä tulee se nyt kohta, jonka vuoksi tulen saamaan useita "provo" kommentteja: aloin myymään itseäni, 19-vuotiaana. Tästä ei tiedä kukaan, ei kukaan, eikä tule koskaan tietämäänkään. 

Aloin siis huoraksi ja etsin asiakkaita netin kautta. Se oli helppoa: olin blondi ja nuori "opiskelijatyttö", liikuin peitenimellä ja osasin olla juuri sellainen kuin pitikin. Seksi ei ole koskaan ollut mulle iso juttu. Rahaa tuli niin helposti ja nopeasti aina kun sitä tarvitsin. Sain vuokrani ja laskut maksettua. Huorasin n. 4 kuukautta, mutta sitten lopetin. Olin niin lähellä jäädä kiinni, että minun oli pakko. 

Jossain kohtaa menetin luottotietoni. Rahat eivät huoraamisen jälkeen enää riittäneet, mutta pikavippilaskut, osamaksut ja kaikki muut kulut jatkoivat tulemistaan. En olisi millään pystynyt maksamaan niitä. Lainasin jopa kummitädiltäni rahaa, joka ei ole hyväksyttyä meidän suvussamme, mutta sekään ei auttanut. Olin liian syvällä. Lakkasin välittämästä.

No, valmistuin koulusta ja löysin miehen. Luottotiedot ovat menneet, ja sen mieheni tietää, muttei tarkalleen että miksi. Hän ei ole kysellyt, ja hyvä niin. Velkaa on tällä hetkellä ulosotossa n. 6000e, ja olen 22 vuotias. Jälkiperinnästäkin tipahtelee välillä edelleen laskuja, mutta en oikein tiedä, että ovatko ne menossa perintään vai ei. En vain välitä niistä, vaan hoidan nykyisin vain ajankohtaiset laskut. En aio päästää enää yhtäkään uutta laskua ulosottoon.

Se vain ei ole helppoa. Vaikka olen nykyään töissä, ja tiedän miltä tuntuu se järkyttävä raha-ahdistus, jatkan silti. Koko palkkani menee aina kahdessa viikossa. Ostan hyvää ruokaa, vaatteita, ties mitä. En vain osaa karsia. Olen todellinen materialisti, enkä vain pysty olemaan onnellinen ilman niitä asioita, mitä haluan. Joka kuukausi vannon säästäväni edes 100e, mutten pysty siihenkään. Minun pitäisi pystyä. Joskus jätän tarkoituksella laskut maksamatta, odotan että maksumuistutus tulee ja ostan sillä välin vaikka uuden paidan. Sitten kotimatkalla tunnen järkyttävää ahdistusta ja teen laskutoimituksia päässäni siitä, että miten pärjään loppukuun. En vain osaa kontrolloida itseäni.

Tuntuu jatkuvasti, että joku vain "imee" rahani. Kyllä, ostan usein valmiita lounaita töihin (n. 6e päivä), ostan ehkä 2 tupakkaskia kuussa (10e), käyn kahvilla ystävieni kanssa (5e kerta) jne. Silti tuntuu, että kaikki muut tekevät kaikkea, mutta minä en pääse tekemään koskaan mitään ja vaatekaappi ammottaa tyhjyyttään. Ystäväni, jotka tienaavat huonommin kuin minä, tuntuvat matkustelevan ja ostelevan kivoja juttuja jatkuvasti. Mulla se raha vain katoaa aina jonnekkin, mutten tiedä minne. Enkä pysty lopettamaan.

Jos en saa jotain, mitä haluan, saatan tuntea siitä ihan fyysistä ahdistusta. Unelmani ovat hulppeita, ja jos tuntuu että joudun pihistelemään, olen huonolla tuulella ja saatan jopa itkeä. Sairasta, tiedän.

Mua ei ole missään nimessä kasvatettu tähän, vaan pikemminkin päinvastoin. Tosin, mua ei ole juuri kasvatettu ollenkaan. Olen elänyt sekä rikkaudessa että todellisessa köyhyydessä lapsuuteni, ja olen nähnyt kummatkin puolet lyhyen elämäni aikana. Perheessäni on paljon mielenterveysongelmia ja alkoholismia, on ollut myös perheväkivaltaa ja hirveitä uhkauksia ja sanoja. Minut on heitetty kotoa pakkaseen yöllä ja olen myös nähnyt kun esim. äitini on hakattu tohjoksi keittiömme seinää vasten. Luulen, että olen päässyt tästä kaikesta yli, mutta toisaalta joskus mietin, että vaikuttaako tämä kaikki jotenkin tähän ongelmaani nyt. Mikä mua vaivaa?

Tarvitsen apua. Kipeästi. En jaksa tätä enää. Laitoin juuri reilu 300 euroa nettikauppoihin, ja nyt taas vähän harmittaa ja pitää laskea loppukuukauden rahat. Inhoan itseäni. 

Saisinko kommentteja tai kokemuksia?