En suostunut kummiksi ja kaveri suuttui

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:40"]

On itsekästä ajatella, ettei minun tarvitse heihin tutustua enkä halua olla tekemisissä.

[/quote]

Ehkä itsekästä mutta myös totta. Puolison sukulaisten kanssa ei tosiaan tarvitse olla tekemisissä, jos ei halua. Kyse on omasta valinnasta. Minä olen mielelläni itsekäs, jos siten saan sellaisen elämän kuin haluan. Elän mieluummin onnellisena kuin marttyyrinä. -46

Oli miten iso kunnia tahansa niin sulla on Ap oikeus kieltäytyä. Kummius on iso vastuu ja musta törkeää on lähinnä tää painostava "olet paska ihminen jos et suostu ottamaan lapsenkasvatusvastuuta vaikka kersa ei kiinnosta" -asenne. Jos ei kiinnosta niin ei kiinnosta, tekisivät lapselle sen palveluksen että etsivät kummin joka on oikeasti kiinnostunut lapsesta sen sijaan että jäävät ulisemaan kuinka on moraalinen vastuu suostua antamaan elämästään iso osa aikaa ja rahaa jonkun räkänokan hoitamiseen. Itse inhoan lapsia ja olen systemaattisesti kieltäytynyt kaikista kummipyynnöistä. Onneksi omat ystäväni ovat tarpeeksi ymmärtäväisiä sen suhteen, että kaikkia ei kummius kiinnosta vaikka läheisiä ystäviä ollaankin.

Itse en ainakaan haluaisi lapselleni vastentahtoista kummia, joten mielestäni on täysin ok kieltäytyä kummiudesta. Näin ollen en ymmärrä ap:n tuttavapariskunnan loukkaantumista asiasta paitsi jos ap on sitten töksäyttänyt asian jotenkin "loukkaavasti" tyyliin "kummius on tyhmää ja niin ootte tekin ja teidän vauva" :)

Itse olisin mielelläni kummi jollekin läheiselle lapselle mutta täytyy sanoa, että olisin mielelläni kieltäytynyt kerran kummitarjouksesta, joka tuli miehen suvun puolelta meille "pariskuntana" ihmisiltä, joiden kanssa en ole läheisesti tekemisissä ja joista tuskin tulisi itselle mitään kovin läheisiä ystäviä. Tällöin kummius tuntuu nimenomaan rasitteelta, johon liittyy väkinäinen muistaminen postitse (koska ei kuitenkaan koska tavata henkkoht) juhlapäivinä. Tälläisessä tapauksessa olisin mielelläni kieltäytynyt siksi, että lapsi ansaitsee paremman kummin kuin millainen pelkäsin itse olevani (omat kummini olivat juuri sellaisia kaukaisia sukulaisia, jotka lähettivät lahjan rippipäivänä ja en muista edes heidän kaikkien nimiä). Joku perheen läheisempi ihminen olisi saattanut olla tälle lapselle paljon parempi kummi kuin minä. Mutta tosiaan, en kieltäytynyt kummiudesta, koska se on kuulemma jonkinlainen "kirjoittamaton sääntö" että kieltäytyä ei saa.

Mä en suostunut veljeni lapsen kummiksi. Sanoin suoraan, kiitos, mutta en ala. Mulle kaikki veljen lapset ovat yhtä tärkeitä, etten alkanut yhtä lasta suosimaan. He ymmärsivät pointtini. Siitä sain myös vihdoin sysäyksen erota kirkosta.

Siitä sitten kaverini suutahti, ettei kummeudesta voi kieltäytyä. Se on niin epäkohteliasta ja törkeetä. Olen sitten mieluusti töykeä kuin kahdeksan lapsen kummi.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:50"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:37"]

Mun mielestä ap:llä olisi ollut hyvä tilaisuus katkaista tuo lahja-automaattihommeli ja näyttää miten homma hoidetaan ap:n tapaan.

[/quote]

No, minulla ei ole tarvetta "kouluttaa" mieheni tuttavia, mieluummin pysyn etäämmällä.

-ap

[/quote] En minä pyytänytkään sinua kouluttamaan yhtään ketään. Outo ajatuskin.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:41"]

Minusta ei ole mitään järkeä edes pyytää kummiksi sellaista, jonka kanssa ei olla enää tekemisissä, mikäli kummeille tulee ero. Vai miten kerrotte lapselle, että kummi yks kaks katosikin lapsen elämästä? Ei tule enää synttäreille eikä pidä yhteyttä?

[/quote]Sitä kun ei aina etukäteen tiedä kuinka ihmiset käyttäytyvät eron tullessa. Kyllä niitä lapsia on joiden elämästä kummi on eron jälkeen kadonnut vaikka sitä ei olisi ikinä uskonut kummiksi pyydettäessä ja lupauduttaessa.

En ymmärrä että miksi vauvoja edes liitetään seurakuntaan. Mutta jos kummin haluaa, niin minusta kannattaa valita vain sukulaisia. Parhaassa tapauksessa kun tuttuvakummipariskunta eroaa, niin että kuule sen koomin kummastakaan enää mitään, kun heidän elämänsä lähtee uusille laduille.

Sukulaisiin voi aina ottaa uudestaan yhteyttä vaikka elämä välillä  heittelisi eri suuntiin.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:35"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:20"]

Tuttavani pyysivät (lue: vaativat) minut lapsensa kummiksi, olinhan varakas (perintöä..) lth. Pariskunnan mieli kummasti muuttui kun into pinkeänä soittelin ja kerroin ilmoittaneeni itseni ja kummipoikani seurakunnan "kummin kanssa"-iltaan ja kirjoittelin uskonnollisia värssyjä lapsen synttärikortteihin. Lisäksi synttärilahjarahat ohjasin (lapsi isompi jo) avustus/kehitysrahastoihin ja ostinpa kerran paljon parjatun vuohenkin. Nyt en ole vuosiin saanut yhteydenottoa pojalta saati vanhemmiltaan (ja kuulin tuttavan kautta perustelunkin; "se Nina on joku uskovainen!" )

[/quote]

Voi hitsi, tämähän onkin hyvä vinkki. Olen eronnut kirkosta, joten en siis ole enää itseni mielestä kummi. Mutta silti tulee kaksi kertaa vuodessa lahjatoivelista sähköpostina. Mutta jouluna laitankin vuohen kummilapselle ja muutenkin alan vihjailla, että olen hurahtanut johonkin lahjouskontoon ja alan kirjoitella rukouksia kortteihin yms. :)

kiitos vinkistä

[/quote]

Ei kirkosta eroaminen erota sinua kummiudesta. Kummi olet silti.

[/quote]

En mielestäni ole, koska kirkon täytyy olla kirkkoon kuuluva ihminen. Joten en voi kasvattaa kristilliseen uskoon, ellen kuulu kirkkoon ja usko siihen.

Mä suostuisin kummiksi miehen veljen lapsille jos olisin ollut pitkään naimisissa puolisoni kanssa ja olisin läheinen kaikkien kanssa, sillä tavalla että eron tullessa voisin mennä yksinkin heille kylään ilman vaivaantuneisuuden tunnetta.

Jos taas olisimme etäisimmissä väleissä tai olisin seurustellut vasta vähän aikaa, en suostuisi sillä se olisi todella vaivaannuttavaa kaikille osapuolille eron tullen. Kiva mennä jonkun lähes tuntemattoman teninpojan rippijuhliin vaan siksi kun on joskus seurustellut sen sedän kanssa.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:12"]

Kummius on suurin kunnia minkä vanhemmilta voi saada, törkeää kieltäytyä noin. Pelkäätkö sitä että joudut pari kertaa vuodessa ostamaan kalliimman lahjan? Oletko oikeasti noin pihi? Vai köyhä?

[/quote]

Eli tuoko se sitten on kummiuden syvin olemus, lahjojen ostaminen?Mikä kunnia se on? Ap teki oikein ku ei suostunut jos ei oikeasti halua. Kummin tarkoitus on olla lapsen elämässä ja kasvatuksessa mukana eikä vaan ostella pari kertaa vuodessa lahjoja. Jessus mitä idiootteja.

No ei kai kummiksi voi ketään pakottaa? Mun mielestä se on niin päin, että suostuminen eikä kieltäytyminen vaatii niitä painavia perusteita, koska se mun mielestä tärkeää, että kummi on läsnäoleva lapsen elämässä eikä ole hommassa mukana vastentahtoisesti. Jos ei kunnolla tunne perhettä tai ole muutenkaan tekemisissä paljoa, niin se on tällä logiikalla ihan ok syy kieltäytyä.

Henk.koht. en ihan ymmärrä sitä pariskuntien valitsemista kummiksi, kun usein toinen saattaa olla mukana puolivastentahtoisesti (+ se ero-näkokulma), mut antaa mennä vaan jos joku sellaisesta tykkää.

Mun eka kummilapsi on serkun lapsi, joka on nyt kuukauden ikäinen. Jännää nähdä, että mihin suuntaan tää tästä lähtee.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:57"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:40"]

On itsekästä ajatella, ettei minun tarvitse heihin tutustua enkä halua olla tekemisissä.

[/quote]

Ehkä itsekästä mutta myös totta. Puolison sukulaisten kanssa ei tosiaan tarvitse olla tekemisissä, jos ei halua. Kyse on omasta valinnasta. Minä olen mielelläni itsekäs, jos siten saan sellaisen elämän kuin haluan. Elän mieluummin onnellisena kuin marttyyrinä. -46

[/quote]

Onneksi meillä puolin ja toisin halutaan olla toisen sukulaisten kanssa tekemisissä. Haluan, että lapsetkin tuntee sekä minun sukua että miehen sukua ja jos ollaan perhe, minusta se asia hoidetaan yhdessä. Ihme ajattelua nykyaikana, että "ei mun tartte jos mä en haluu..."

Kuka edes kysyy kummiksi henkilöä joka ei ole läheinen ystävä tai sukulainen? Todellakin saa kieltäytyä ja kyseisen pariskunnan käytös oli oudompaa ja lapsellisempaa kuin ap:n.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 12:41"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:57"]

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:40"]

On itsekästä ajatella, ettei minun tarvitse heihin tutustua enkä halua olla tekemisissä.

[/quote]

Ehkä itsekästä mutta myös totta. Puolison sukulaisten kanssa ei tosiaan tarvitse olla tekemisissä, jos ei halua. Kyse on omasta valinnasta. Minä olen mielelläni itsekäs, jos siten saan sellaisen elämän kuin haluan. Elän mieluummin onnellisena kuin marttyyrinä. -46

[/quote]

Onneksi meillä puolin ja toisin halutaan olla toisen sukulaisten kanssa tekemisissä. Haluan, että lapsetkin tuntee sekä minun sukua että miehen sukua ja jos ollaan perhe, minusta se asia hoidetaan yhdessä. Ihme ajattelua nykyaikana, että "ei mun tartte jos mä en haluu..."

[/quote]

Ei kysymys ole mistään nykyajan ilmiöstä. Ihmisillä on aina ollut mahdollisuus päättää, viettävätkö he aikaa puolison sukulaisten kanssa vai eivät, ja aina tätä mahdollisuutta on myös käytetty. Tuo "onneksi meillä" -kuittailu on onttoa: totta kai teillä ollaan puolison sukulaisten kanssa tekemisissä, jos sukuyhteys kerran tuntuu teistä tärkeältä. -46

Minä en aio koskaan ryhtyä kummiksi, jos pyytäjä ei ole minulle erittäin läheinen (kuten paras ystäväni) tai jos pyytäjä haluaa myös mieheni ryhtyvän kummiksi. Tämä siksi, koska mieheni ja hänen ex-vaimonsa ovat miehen siskon lapsen kummeja, ja kun heille tuli avioero, kolmen vuoden lahjojen antamisen jälkeen ex-vaimo ei ole pitänyt enää mitään yhteyttä lapseen. Synttäreiden järjestäminen oli sekavaa koska mieheni ja exä erosivat hyvin riitaisesti ja heidän kohtaamisensa olisi ollut vaivaannuttavaa.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:10"]Minä taas en ymmärrä miksi et suostunut. Jos miehestäsi olisi tullut kummi olisi se sinulle ollut ihan ok. Eli käytännössä olisit joutunut ristiäisiin ja olisitte hankkinut synttäri- ja joululahjat ja käyneet synttäreillä yms. Eli se että olisit siinä mukana ollut kummi ei olisi vaikuttanut siihen mitenkään. Varsinkin jos miehellesi asia oli iso niin teit miehellesikin vähän ikävän tempun.
[/quote][quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 11:15"]Kummiudesta ei yleensä kieltäydytä ilman painavia perusteita. Jos et kuulu kirkkoon, niin asia on selvä. Mutta kuten kirjoituksestasi köy ilmi, sinua ei vain huvita. Se on kyllä aika heppoinen peruste. Olen vanhempi kuin sinä ja minun kokemusmaailmassani kummius on kunniatehtävä, johon pyydetään vakaan harkinnan perusteella. Mutta omapa on asiasi.
[/quote]

Tällaista logiikkaa minä en ymmärrä. Kummius on siis yhtäaikaisesti vastuullinen kunniatehtävä ja kuitenkin tehtävä johon on suostuttava vaikkei haluaisikaan. Eihän tuossa ole mitään järkeä!

Miksi kukaan haluaisi lapselleen sellaisen kummin, jota ei kummin hommat huvita?? Eikö nimenomaan sen pitäisi olla maailman pätevin perustelu kieltäytyä kummiudesta, että ei halua kummiksi? Vai eikö se kummius niin tärkeää sitten olekaan? Että ihan sama viitsiikö ja haluaako se kummi mitään kummina tehdä?

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 12:44"]

Kuka edes kysyy kummiksi henkilöä joka ei ole läheinen ystävä tai sukulainen? Todellakin saa kieltäytyä ja kyseisen pariskunnan käytös oli oudompaa ja lapsellisempaa kuin ap:n.

[/quote]

Ap:n mies varmaan on kysyjälle läheinen (lapsuuden ystävä) ja yleensä on tapana pyytää myös puoliso kummiksi, jos puoliso on. Täälläkin palstalla on monta kertaa ihmetelty ja paheksuttu sitä, että "miehen veli pyysi miehen kummiksi, mutta ei minua".

Minulla on ollut melko lailla sama tilanne. Miehen kaveripariskunta pyysi meitä kummeiksi, mies suostui, minä en. Niin miksi en? Koska en halunnut. En halunnut olla se, jonka oletetaan ostavan ne kalleimmat lahjat tai joka laittaa synttäreinä tilille lahjarahaa. Enkä myöskään haluaisi olla erityisen paljon tekemisissä minulle lähes tuntemattomien ihmisten lapsen kanssa. En edes pidä lapsista emmekä miehen kanssa aio hankkia omia.

Annoin parille perusteluni, he suuttuivat eivätkä ottaneet miestäkään kummiksi. Tästä vuosi aikaa, eivät enää edes pidä meihin yhteyttä.

Mulla on jo viisi kummilasta enkä suostu enää yhdenkään kummiksi.
Mun mielestä se kummius ei ole pelkästään lahjojen antamista, vaan kyllähän siinä pitäisi jotenkin muutenkin olla läsnä lapsen elämässä. Mulla ei vaan aika (eikä kyllä rahatkaan) enää riitä tuota useamman kummilapsen huomioimiseen.
Olen tästä ystävienkin kanssa aikoinaan puhunut joten kummipyyntöjä ei enää pitäisi tulla.

Minua pyydettiin kummiksi hyvin nuorena. Suostuin juuri tällaisen argumentin pohjalta, että "kummiudesta ei saa kieltäytyä". Itse asiassa minua ei homma kiinnostanut yhtään. Olenkin ollut maailman huonoin kummi, ainuttakaan lahjaa en ole ostanut, enkä muista itse asiassa kummilapsen syntymäpäivää edes. Asuimmekin eri maissa. Onneksi hän on jo aikuinen. Kummiksi EI kannata ryhtyä, vastentahtoisesti.