"Takana loistava tulevaisuus" Tunnetko näitä?

Luin Simo Rantalaisen itse kirjoittaman elämänkertansa. Hän ei tunnu tajuavan itsekään, että mitä tapahtui, ja vähättelee pahoinpitelyään. 

Yhdessä hetkessä hän on suomen suosituin tv-juontaja, nousevan tähden Jari Sarasvuon kanssa, he tekevät tv:n historiaa suorissa lähetyksissä. Siihen aikaan niitä ei niin kauheesti kulkaa tehty.. Miljoona katsojaa, faneja ja kiirettä, kaikki halusivat HPR:n.

Sitten lähdetään Lontooseen tuotantoyhtiön piikkiin tietysti. Haistelemaan uusia mediatrendejä eli suomeksi sanottuna juomaan lärvit. Simo kuvaa kirjassaan miten polttelee jonkun tymäkän jontin vielä ennen illanviettoa.

Toimittajat ja tuottajat tuntee kaikki toisensa, kannattaa olla kuitenkin jotenkuten väleissä ihmisten kanssa, joilta toivoo töitä. 

Simo löi "ärsyttävää" toimittajaa turpaan niin että siltä murtui leuka. Simo ei oikein pidä sitä minään, kertoo antaneensa "isällisen läimäyksen":

Kaikki järkyttyy, Simosta tulee nobody. Ei tule soittoja, ei ole ohjelmaideoille ymmärtäjiä. 

Kirjassaan Simo kuitenkin urheasti kertoo, että yrittää pitää esim. urheilujuotajan taitoja yllä, että josko joskus kutsu käy. Tuskin.

Ihan sekoilua sittemmin. Meni naimisiin sen Marjutin kanssa, sekoilivat yhdessä suomessa ja maailmalla. Sitten tuli uskoon, muhamettilaiseksi. En tiedä onko tuska helpottanut yhtään. 

Jossain oli portsarina, hämmästyin kun näin sen Hangossa ovella. En tiedä mitä tekee nykyään. Kait se urheilu on tärkeää mutta en tiedä elääkö sillä.

Nuorena oli innokas toimittaja ja yk-joukoissa aloitti jo juttujen kirjoittamisen ja reissujen järjestämisen kavereille. 

Sitten kaikki lysähti kun tuli niin ylimieliseksi että piti oikeutenaan oikaista jotain hänen mielestään ärsyttävää eikä tarpeeksi jämäkkää toista toimittajaa. Kumpikin yritti vongata Maria G:tä. Silloinen mtv-n toimittaja (=puhuva pää), nykyinen kansanedustaja. Vieläköhän ovat Simpan kanssa yhteyksissä?

Mä saatan olla vähän sellainen. Olin koulussa aina hyvä, nyt löytyy korkeakoulututkintojakin ihan kaksin kappalein. Sain kyllä kouluaikoina opettajilta kuulla liian usein hehkutusta siitä, että mitähän musta vielä tuleekaan. No, nyt on ne tutkinnnot ja työnsaanti todella vaikeaa. Mikä pahinta, en koe edes opiskelleeni itselle sopivaa alaa joten tällä hetkellä tuntuu, että hirveän opintolainamäärän ottamisen sijaan olisi kannattanut vaan hankkia vaikka joku lyhyt duunaritutkinto, sillä duunarihommia olen tehnyt eniten. Ja kuinkas ollakaan, myös pidän niistä töistä paljon. Siispä, kuten joku jo aiemmin hyvin viisaasti sanoi, voi olla hyvä miettiä kenen toiveita lopulta olen toteuttanut ja kenen mittapuulla lopulta olenkaan "epäonnistunut". Miksi edes verenmaku suussa pyrkisin töihin, joihin en aidosti halua? Siksikö, että ympäristö on aina ja kaikkialla "vaatinut" minulta tietynlaista suoriutumista?

Tunsin tytön joka kovalla suorituksella ja jatkuvalla itsenä piiskaamisella sai peruskoulun päättötodistukseen jotain 9,99 keskiarvon. Menestyksessä oli ilmeisesti taustalla jokin super-suorittajan syndrooma tai jotain muuta angstia.

Pari vuotta myöehmmin kaksi lasta jonkun kurdistanian (paikka keksitty) kanssa ja turvakodissa. Ei jatkokoulutusta, ei ammattia , ei työkokemusta eikä työpaikkaa. 

Ei oikeestaan ehtinyt edes loistava tulevaisuus alkaakaan.

Muistan kun Simo ja Malla vihittiin. Seiska teki kuvareportaashin. Malla kertoi jälkikäteen, että ne oli molemmat niin kovassa skuosissa vihkitapahtumassa, että vihkipappi-nainen alkoi itkeä. Ymmärrän täysin. Muakin saattais alkaa itkettään Mallan lähettyvillä, vaikka se olis selvinpäin.

27: Se Terppa on kyllä niin vastenmielinen hyypiö, et täytyy olla jotain vikaa myös niissä, jotka on pönkittäny silloin aikoinaan sen uraa. 

Meitä on aika paljon. Emme me kaikki aina pärjää.

Osalla meistä ei ole riittävästi älyä ja toisilta puuttuu se perinteisin tapa edetä: armoton lipominen.

Vinkkini palstalaisille: verkostoidu, ole lipevä esimiehille ja harrasta jotain soveliasta trendipellelajia, kuten golfia. Hyväntekeväisyysjärjestöillä on merkitystä, joten hakeudu kaltaistesi seuraan. Kannattaa kerätä rahaa jollekin lapsista huolehtivalle järjestölle ja napsia summasta järjestön juopottelukekkereihin 90 prosenttia.

Kylän pubissa istuu päivittäin parikin NHL-lupausta, joiden kiekkouran huipentuma oli rinnakkaisluokan voittaminen yläasteella. Uho on karissut.

Kaikista yleisin syy, mt-ongelmat.

Minä en nyt oikein tajua ap:n vahingoniloa. Eli se, että se entinen menestyjä elää nyt samanlaista elämää sinun kanssasi, on merkki epäonnistumisesta? Pidätkö omaakin elämääsi epäonnistuneena? 

Minä olen ihan tavallinen duunari, mutta en silti ole koskaan väheksynyt toisten yritystä ja halua unelmoida ja menestyä. Elinkenoelämä, politiikka ja maailma muuttuu koko ajan kiihtyvään tahtiin, ihmisellä on siellä ne hyvät hetket ja heikot hetket, ja se on vaan elämää. 

Noh en nyt tiedä onko tämä sellaista mitä hait, mutta omasta miehestäni olisi todennäköisesti tullut kovan luokan urheilija. Harrastanut lajia pienestä pitäen ja mitaleja löytyy anopin luota monta laatikkoa.  Nuorena pelasi Suomen joukkueen maalitykkinä ykkösdivarissa ja kierteli useissa turnauksissa ulkomaillakin.

Eräässä pelissä sitten tuli kohtalokas kaatuminen, joka aikalailla romutti etenemismahdollisuudet. Nykyään 26-vuotiaana pelailee vain harrastesarjassa.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 10:19"]

Minä en nyt oikein tajua ap:n vahingoniloa.

[/quote]

Lähde sit pois, et kuulu tänne ilmapiiriä parantamaan ;)

Kaikkihan me yli kaksisitoset ollaan sellaisia, ainakin jostain kulmasta katsottuna. Myös ap. Itselläni on takana montakin loistavaa tulevaisuutta, vaikkei nykyhetkessäkään kauheasti vikaa ole. Vahingoniloa on ihan yhtä turha elättää kuin katkeruutta tai kateuttakin.

Minullakin on takana loistava tulevaisuus. Sille ei kai voi mitään, että useimmista tuleekin tylsimyksiä neljänkympin jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="12.11.2014 klo 10:19"]

Minä en nyt oikein tajua ap:n vahingoniloa. Eli se, että se entinen menestyjä elää nyt samanlaista elämää sinun kanssasi, on merkki epäonnistumisesta? Pidätkö omaakin elämääsi epäonnistuneena? 

Minä olen ihan tavallinen duunari, mutta en silti ole koskaan väheksynyt toisten yritystä ja halua unelmoida ja menestyä. Elinkenoelämä, politiikka ja maailma muuttuu koko ajan kiihtyvään tahtiin, ihmisellä on siellä ne hyvät hetket ja heikot hetket, ja se on vaan elämää. 

[/quote]

Vahingoniloa? Missä kohtaa ilmaisen vahingoiloa? Kenelle olen vahingoniloinen? Jos voisin hieman vaivaantua avaamaan tuota tulkintaasi, kun en ymmärrä itse että mistä ja miten ja kenelle olen vahingoniloinen.

Jos jaksat lukea koko viestin, niin huomaat että kerron ikäni olevan yli 50 ja monet, kuten myös minä, kipuillaan työelämässä juurikin iän vuoksi. 

Jos osaat laskea, niin ikäiseni minä ja mm. mun työkaverit olemme olleet parhaassa iässä ja nuoria ja innokkaita 1980-luvun nousukaudella. Silloin talous veti, työttömyys oli koko maassa jotain 2,2 %.

Elämässä tulee tehtyja erilaisia valintoja. Esim sellainen valinta että ei käy mitään koulua, vaan lähtee etenemään työelämässä vain kokemuksen perusteella. Sitten 25 vuoden aikana maailma muuttuu ja työkokemusta ilman koulutusta ei pidetä minkään arvoisena.

Sitten voi tehdä virheen, esim. lähtemällä ns. väärään kelkkaan. Esimerkki tuosta presidentin avustajasta. Täydellinen virhearvio, tai sitten Jäätteenmäki luvannut jotain aivan mahtavaa, kunhan saadaan hallitus itselle ja Lipponen vilttiketjuun.

En koe olevani vahingoniloinen kun pohdiskelen elämän kulkua ja niitä muutoksia mitä muutamassa vuosikymmenessä voi tapahtua.

Sen sijaan voin suoraan sanoa, että sinä olet ikävä ja tekopyhä jaaritteija, joka jostakin syystä halusit jaaritella asian vierestä tähän pohdiskeluun. Tosiaan ihan pyytämättä ja yllättäin lähit näin mukaan. 

Isäni.

Hänellä on porvarillinen tausta, akateeminen. 80-luvulla kaikki oli helppoa ja vapaata ja hän on varmasti voinut keulia. Silloin hän varmasti näyttänyt oikein unelmavävyltä. Hän päätyi alalle, jossa oli töitä, koska oli Neuvostoliitto. Kun NL hajosi, hänen työnsä loppuivat. Eikä niitä sitten oikeastaan enää tullut.

Juuri tälläkin hetkellä (klo 11.21) Suomessa nuokkuu aamupäivätuoppien ääressä monen monta eilispäivän suurta lupausta, joiden ura katkesi johonkin suureen vääryteen muiden ihmisten tai yhteiskunnan taholta. Siellä on monta melkein pääjohtajaa, melkein olympiavoittajaa, melkein kansanedustajaa, melkein kenraalia jne.

Saatanpa olla sellainen itse. Mulla oli upea työpaikka, kunnes työelämän muutoksissa se päätettiin siirtää 500 kilsan päähän ja muutenkin laittaa vastuita ja tehtäviä vähän uusiksi. Se kuvio taas ei sopinut nykyiseen perhetilanteeseen kertakaikkiaan mitenkään. Kauan kipuilin, mutta vaikka kuinka raastavaa on luopua jostain näin tärkeästä, niin lopulta tein radikaalin päätöksen ja irtisanoin itseni. Tulevaisuudesta ei niin mitään tietoa, mutta sen tiedän kyllä, että yhtä hyvään paikkaan en pääse enää koskaan, sillä vastaavia on alallani todella vähän. Silti tiedän, että perheestä luopuminen olisi ollut vielä rankempaa. Omalla kohdallani viikonloppuäitiys ei vain riitä.

Toimistomme, valtion viraston koko ajan katkeroituva osastonjohtaja. Ei ole ura edennyt kuten kuvitteli, ei ole soitettu ministeriöstä että tuleppa tänne kun olis tarvetta jämerälle johtajalle. Yritystä on ollut, koko ajan se laukkaa jossain seminaareissa ja helsingissä, mutta ei ole onni potkaissut. Tuossa se katkeroituu ja alkaa varmaan kohta juopoksi.

[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 16:02"]

[quote author="Vierailija" time="15.11.2014 klo 15:53"]

Minulla asiat menivät niin että opiskeluaikoina tein siivoojan töitä leipäni lieventämiseksi. Oppilaitoksen osastonjohtaja otti mielettömät pultit kun kuuli rahvaanomaisesta työpaikastani. Jouduin myös kiusatuksi. Päätin etten pistä tikkuakaan ristiin valmistumiseni jälkeen ja elän yhteiskunnan elättinä koska en ole tarpeeksi fiini. Elämä on ollut materiaalisesti niukkaa mutta henkisesti antoisaa edellä mainitun päätöksen jälkeen.

Itse arvostan siivousalan työtä ja työntekijöitä. Sain ilokseni erinomaisen työtodistuksen työpaikastani. Se oli viimeinen työpaikkani. Olen siis elänyt tuilla yli 20 vuotta enkä kadu.

[/quote]

Kyllä nyt jätät paljon kertomatta! Ei kait kukaan voi olla niin pöljä, että jättää oman elämänsä elämättä ja alkaa tukipummiksi siksi että joku on joskus paheksunut opiskeluaikaista työpaikkaa! Nyt sulla on jäänyt jotain käsitelemättä ihan kokonaan.

En voi uskoa että joku a) edes kehtaa kertoa missään että on elänyt 20 tukipummina ja sitten vielä b) väittää ettei ole koskaan katunut sitä.

[/quote]

En jätä. Minulla menee ihan hyvin koska saan suurta tyydytystä kielten ja historian opiskelusta ja kirjastoista löytyy materiaalia molempien harrastusten ylläpitoon. Kun en kelvannut muille ihmisille opiskelevaan ja töissä käyvänä ihmisenä niin aivan sama. Nyt minua ei hauku kukaan enkä voi tehdä mitään väärin.

P.S. Erityisterveiset siivoojia halveksivalle osastonjohtajalle!

2