Lue keskustelun säännöt.
Miten kertoa autistiselle pojalle?
apua vailla
24.09.2021 |
Apua,
poika nyt 15 v.
Hänellä on todettu pienenä autismin kirjon diagnoosi, mutta hänelle ei ole koskaan puhuttu asiasta.
Koulussa pärjää hyvin ja urheilee sm-tasolla.
Koulussa on ollut kiusaamista, mutta on aina pitänyt puolensa. Muutamia kavereita hänellä on ollut nuorempana mutta ne ovat jääneet. Hän ajautui viime vuonna ”huonoon porukkaan”. Huomatessaan, että ei ole kovin järkevää pysyä porukassa lopetti hengailemisen heidän kanssa.
Pojalla ei ole yhtään kaveria, ainoastaan harrastuskaverit, joita näkee lähes joka päivä, mutta kaverisuhteita ei harrastuksesta ole tullut.
Poikani heitti eilen ilmoille melko yllättävän jutun. Hän on alkanut ihmetellä miksi on tyhmempi kuin muut ja kokee olevansa erilainen.
Auttakaa, mitä sanon hänelle. Tähän asti olen korostanut sitä, että kaikki tuoniköiset tuntevat samoin ja että meitä nyt on vaan erilaisia ihmisiä koska jokainen on yksilö, ja se on hieno juttu.
Pitääkö minun kertoa että hänellä on autismi…omat porukat eivät tieyenköän huomaa mitään erikoista, mutta muut saattavat huomata.
Kommentit (116)
No älä ainakaan vedä yhteyttä tyhmyyteen ja autismiin. Aspergeria sairastavat ovat yleensä normaalia viisaampia! Voit sanoa, että erilaisuudentunne johtunee siitä, että hän on pystynyt paineista huolimatta olemaan oma itsensä, eikä hänellä ole tarvetta myöskään tulevaisuudessa mahtua yhteiskunnan asettamaan muottiin. Hän on hyvä juuri sellaisena kuin on niin kauan, kun hän ei vahingoita ketään (muita tai itseään)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap jatkaa.
Kirjoitin kiireellä, älkää saako nyt väärää käsitystä. En siis ole tietenkään yhdistämässä autismia tyhmyyteen, vaan se erilaisuus ehkä johtuu autismista. Ei hän ole mikään tyhmä, mutta ehkä hieman sosiaalisesti rajoittunut.
Ei ole aspergeria, mutta sosiaaliset erityispiirteet löytyy.
Kannattaa kertoa asiasta, kun hän selvästi itsekin havaitsee, että jokin ei ole kuten muilla ja tulkitsee sen tyhmyydeksi.
Miksi ihmeessä ei ole kerrottu! Täysin tuomittavaa toimintaa teiltä vanhemmilta. Mitä pienempänä olisi kerrottu, sen parempi. Lapsihan elää itse omaa elämäänsä ja kärsii koko ajan. Miten kuntoutukset jne. on hoidettu? Vai onko jätetty hoitamatta?
Mieti mitä käy, kun nuorenne lähtee opiskelemaan. Hän ei osaa ylläpitää kaverisuhteita, joten hän jää täysin yksin. Enää ei kotonakaan odota ketään. -> masennus -> viha -> kosto.
Törkeää pimittä nuorelta tieto, joka vaikuttaa hänen elämässään ihan kaikkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä tiiä miten mutta kannattaa hoitaa asia kunnolla. Siis että ei aikuisena jää sellaiseksi vätykseksi joka ei voi tehdä mitään "kun mulla on tää *diagnoosi tähän*". Monilla jää työt saamatta tuon asenteen takia, vaikka muuten olisivatkin ihan kykeneviä töihin. Heille kun ei olisi kukaan ikinä mennyt kertomaan, niin olisi koulutus ja työura vaikka kuinka pitkällä.
Todella outoa ja väärin, ettei hänelle ole kerrottu! Miksei?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Öö miten asia on pysynyt salassa? Eikö teillä ole ollut kymmeneen vuoteen mitään kontaktia hoitavaan tahoon?
Asia selviää viimeistään kutsuntojen ollessa ajankohtaiset, ja nehän ovat jo 2 tai 3 vuoden päästä, sinä vuonna, kun poika täyttää 18.
Sun täytyy nyt käydä pojan kanssa läpi, että hänellä on tällainen muista poikkeava ominaisuus kuin autismi, ja se tarkoittaa sitä, että hänellä on vaikeuksia näissä ja näissä asioissa, mutta vastaavasti hän on tosi hyvä näissä ja näissä asioissa.
Autisti, jota ei ole opetettu selviämään autisminsa kanssa, on aikuisten elämässä pahassa pulassa. Jos kaverisuhteiden ylläpitäminen ei onnistu, on tulevaisuus hyvin hyvin yksinäinen. Masennusriskit korkealla jne.
Tälle nuorelle on tehty poikkeusellisen törkeä temppu. On heitetty syvään päähän ilman uimataitoa, eikä ole autettu mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö hänellä ole muka erityisen tuen päätöstä.
Kannattaa kumota diagnoosi jos se onkin vaikka väärä. Äläkä päästä porukoihin jossa tulee hyväksikäytetyksi saati muuta, osta pojalle vaikka koira jonka kanssa käydä agilityssä tai hommaa jostain joku serkku tai kaveri seuraksi. Ostat vaikka herkkuja ja leffalippuja, että saat huonosta seurasta irti. Viet messuille tai vaikka peliturnauksiin.
Puhun tässä opettajan näkökulmasta. Olisi ollut tärkeää, että lapsesi olisi tiennyt diagnoosistaan, jotta ymmärtää miksi hän on sellainen kuin on ja osaa itse aikuisena hakea ja pyytää apua, jos sitä tarvitsee. Pitää korostaa, että diagnoosi ei tee hänestä yhtään huonompaa ja hän on yhtä hyvä kuin muutkin, mutta omanlaisensa. Työssäni olen huomannut, että jos lasten kanssa puhuu näistä asioista avoimesti ja, jos luokkakaverit ovat pienestä asti tietoisia jonkin as:stä tai adhd:sta, niin he eivät ole moksiskaan. Siitä tulee heille täysin normaali asia. Se miten vanhemmat ja opettaja puhuvat näistä asioista vaikuttaa paljon. Asiasta pitää puhua positiiviseen sävyyn lapselle, luokkakavereille ja hänen kavereilleen niin mitään syrjiviä asenteita ei synny.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä ei ole kerrottu! Täysin tuomittavaa toimintaa teiltä vanhemmilta. Mitä pienempänä olisi kerrottu, sen parempi. Lapsihan elää itse omaa elämäänsä ja kärsii koko ajan. Miten kuntoutukset jne. on hoidettu? Vai onko jätetty hoitamatta?
Mieti mitä käy, kun nuorenne lähtee opiskelemaan. Hän ei osaa ylläpitää kaverisuhteita, joten hän jää täysin yksin. Enää ei kotonakaan odota ketään. -> masennus -> viha -> kosto.
Kaikki hoidettu ok.
2v käytiin puheterapiassa hänen ollessa pieni ja sitten todettiin että ei tarvitse enää tukea.
On pärjännyt koulussa ilman tukea, paitsi ensimmäiset kaksi vuotta joitain helpotuksia kokeissa ja erityisopettajalla kävi jos tunnilla oli levoton. Luokkaa vaihtamalla levottomuus loppui, levottomuus johtui porukasta. Nykyään saa hyviä numeroita ja jatko on lukio/kaksoistutkinto.
Me muut ollaan erottu kirkosta, mitta hän on kiinnostunut uskonnosta ja on menossa riparille ensi kesänä, nämä ovat aina niitä mahdollisuuksia saada kaverisuhteita. Paljon on tuettu kaveruuteen ja käynyt leireillä ja harrastuksensa puolesta porukalla vaikka missä.
Toiveena tietenkin on, että toisella asteella/riparilla saisi ystäviä.
Varasin ajan perheneuvolaan, jossa puran asiaa, mutta jono on pitkä ja ajattelin purkaa asiaa missä vain voin.
Olet aivan oikeassa! Pojan yksinjäämisen pelko minullakin on, onhan hänellä vanhemmat ja sisaret, mutta ei se ole sama kuin ystävät.
En osaa sanoa miksi ei koskaan tullut kerrottua autismista. Luulen, että koko autismi on unohtunut.
Aina miettii, että olisi voinut tehdä niin ja näin, mutta myt ollasn tässä tilanteessa ja tästä pitää edetä, turha miettiä mitä olisi pitänyt tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiiä miten mutta kannattaa hoitaa asia kunnolla. Siis että ei aikuisena jää sellaiseksi vätykseksi joka ei voi tehdä mitään "kun mulla on tää *diagnoosi tähän*". Monilla jää työt saamatta tuon asenteen takia, vaikka muuten olisivatkin ihan kykeneviä töihin. Heille kun ei olisi kukaan ikinä mennyt kertomaan, niin olisi koulutus ja työura vaikka kuinka pitkällä.
Tämä!
Tämä saattaa olla yksi syy miksi en ole asiasta puhunut mitään.
En tykkää lokeroimisesta, olen aina kannustanut olemaan oma itsensä ja sanonut, että kaikki olemme erilaisia omine piirteinemme ja se on hieno juttu.
Jos olisin kertonut hänelle autismista aiemmin, hän olisi saattanut kokea olevansa ihan erilainen, eikä välttämättä olisi edes edennyt näin hyvin kuin nyt? Hänestä on kuitenkin tullut erittäin rohkea näillä eväillä. Mutta ne todelliset ystävät puuttuu.
Onko kirjoitti:
Eikö hänellä ole muka erityisen tuen päätöstä.
Kannattaa kumota diagnoosi jos se onkin vaikka väärä. Äläkä päästä porukoihin jossa tulee hyväksikäytetyksi saati muuta, osta pojalle vaikka koira jonka kanssa käydä agilityssä tai hommaa jostain joku serkku tai kaveri seuraksi. Ostat vaikka herkkuja ja leffalippuja, että saat huonosta seurasta irti. Viet messuille tai vaikka peliturnauksiin.
Kiitos. Ei ole enää erityisen tuen päätöstä, mutta meidän opetuskoulussa on aina apua tarjolla ilmeisesti niille joilla joku päätös on ollut.
Tutkin huolella porukan ja olen ollut herkillä asian suhteen. Poika ei ole enää missään tekemisissä heidän kanssa ollut yli vuoteen. Se porukka oli minulle aluksi suuri helpotus koska luulin hänen vihdoin saaneen ystäviä. Porukka ei ollut mitään hyväksikäyttäjiä mutta toiminta oli kyseenalaista: huonot tavat ja yksi varasti kaupasta ja vähän turhan typeriä kepposia. Yhdessä pojan kanssa tultiin päätökseen, että parempi olla ilman kaveria kuin tuollaisia kavereita. Yhden kaverin isosisko oli ostanut heille kaljaa ja energiajuomia vetivät yms. Mikä on meillä kiellettyä!
Ei hyvää seuraa siis.
Muut koulukaverit eivät ole oikein saman henkisiä, siksi kavereita ei ole. Olen yrittänyt/yritän edelleen vielä kovasti usuttaa kyselemään naapurin pojalta lähteekö pelaamaan esim. säbää tms.
Vaikka koulu sujuisi, ei tilannetodellakaan ole hyvä. Ei sieltä ripariltakaan tule kavereita, jos kaveritaidot puuttuvat.
Pelkkä puheterapia ei todellakaan riitä autistin ainoaksi kuntoutukseksi.
Nuoresi kokee jo nyt olevansa ihan erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Öö miten asia on pysynyt salassa? Eikö teillä ole ollut kymmeneen vuoteen mitään kontaktia hoitavaan tahoon?
Asia selviää viimeistään kutsuntojen ollessa ajankohtaiset, ja nehän ovat jo 2 tai 3 vuoden päästä, sinä vuonna, kun poika täyttää 18.
Sun täytyy nyt käydä pojan kanssa läpi, että hänellä on tällainen muista poikkeava ominaisuus kuin autismi, ja se tarkoittaa sitä, että hänellä on vaikeuksia näissä ja näissä asioissa, mutta vastaavasti hän on tosi hyvä näissä ja näissä asioissa.
Ei ole tullut esille koska hän on ollut ihan normaali lapsi meille ja suoriutunut kaikesta ihan normaalisti. Ainoa asia on nuo ystävyyssuhteet.
Olen vuosia tutkiskellut ja käynyt keskusteluja hänen kanssaan, hän ei koe että tarvitsee ystäviä. Toki minä ajattelen toisin, enkä ota uskoakseni moista. Kaikki tarvitsevat ystäviä.
Sen olen aina varmistanut, että hän on aina kuulunut johonkin oman perheen lisäksi esim. urheiluporukka tms!
Kiitos viestistä!
antaa ajattelemisen aihetta.
Ei me käyty viimeksi kun olikohan se nelosluokalla ”kutsunnoissa” ja todettiin että apua ei tarvita.
Ok. En tiennyt että vielä 18 -vuotiaana köydään.
Vierailija kirjoitti:
Nuoresi kokee jo nyt olevansa ihan erilainen.
Näin on.
En selittele mitään, mutta eikö moni nuori/teini koe näin?
Sinä et ainakaan ole normaalilla älykkyydellä siunattu vanhempi. Lapsiparka.