Paljonko "omaa aikaa" on ok pienten vanhemmille

Miten vähän ihmisillä oikein on omaa aikaa ja tyytyykö äidit oikeasti siihen, että kerran viikossa/kuussa saa olla rauhassa??

Meillä on 10kk napero ja kyllä minä vaadin mieheltä joka päivä omaa aikaa, jos lapsi ei ole nukkunut tyyliin tunnin päiväunia, jolloin on se tunti ollut jo omaa aikaa, joten pärjää illalla (ehkä) vähemmällä. Yleensä haluan puolesta tunnista tuntiin touhuta omia asioita iltaisin, esim. jutella Skypessä ystävän kanssa tai pelata. Mies suostuu vähän nihkeästi tähän, kun haluaisi vain itse istua koneella raskaan työpäivän jälkeen, mutta niin kauan kuin mies ei tuo yhtään enempää rahaa pöytään, niin ei saa oikeutta vapaamatkustaa.

Miehellä siis ei oikein muuta olekaan kuin omaa aikaa, kun töistä tultua käy koneelle ja istuu siinä siihen saakka, että käy nukkumaan. Pakolliset hoitaa, eli vaihtaa välillä vaippoja, pitää lasta (muutamia minuutteja) sylissä kerrallaan, vahtii jotenkuten lasta kun teen ruokaa (eli istuu tällöinkin koneella ja välillä vilkaisee missä vilistää) ja syöttää iltapuuron ja pesun jälkeen pukee pyjaman. Joskus pesee lapselta hampaat. Viikonloppuisin saattaa syöttää myös aamupuuron, jos kieltäydyn nousemasta. Ja minähän kieltäydyn, koska sitä omaa aikaa on otettava, jos toinen ei ymmärrä sitä muuten mahdollistaa. Samalla lailla lähden iltaisin yksin lenkille ihan vain ilmoituksella, että heippa, vahdi lasta, koska miehelle ei tällöin jää muuta vaihtoehtoa kuin vahtia. Ei onneksi murmata vastaankaan, että "kieltäisi" lähtemästä.

Ongelma on se, että haluaisin enemmän omaa aikaa kotosalla, että mies vahtisi muksua ettei pyöri koko ajan minun jaloissa hakemassa huomiota, että saisin tehdä niitä oikeasti mieluisia asioita, kuten kirjoittaa, jutella rauhassa netissä ja pelailla itsekin. Niitä, jotka on minua itseäni. Surkeaa, että pitää lähteä kotoa, että saa edes hetken olla rauhassa.

Mua aina ihmetyttää kun ihmiset niin innolla hankkii monta lasta ja sitten vain epätoivoisesti mietitään koska pääsee "tuulettumaan" ja arki ahdistaa. Miksi hankkia lapsia jos niitä ei sitten kuitenkaan jaksa...?

(Enkä nyt tarkoita sitä, että koliikkivauvan äiti ei saisi mennä vaikka kaverilleen nukkumaan parit hyvät yöunet.)

Enemmän pikkulapsiperheissä taitaa olla yhteistä aikaa kuin omaa aikaa varsinkin kun lapset ovat kotihoidossa. Meillä esikoisen syntyessä mies oli opiskelija ja aika paljon kotona hoidettiin vauvaa yhdessä. Ihmeen paljon oli tilaisuuksia omaan aikaan muttei sitä kuitenkaan kovin usein tahtonut hyödyntää. Elämäni ja parisuhteen parhaita ajanjaksoja. Seuraavien lasten syntyessä mies yrittäjänä ja yhteinenkin aika vähän kortilla. Meillä ei aivan säännöllistä ole aina ollut nuo omat ajat ja menot, mutta lapsriarkeen sovitetusti onhan sitäkin ollut päivittäin aina. Itse olen usein ollut pari tuntia aiemmin hereillä kuin muut perhe, omaa aikaa. Pienin nukkuu päikkäreitä ja isommat ulkoilee kotipihalla, omaa aikaa vaikka toki kauas ei voi lähteä. Illalla lapset omissa huoneissaan touhuaa, omaa ja yhteistä aikaa kotona. Nukutetaan lapsia vuorotellen, omaa aikaa. Lapset nukkuu, taas yhteistä aikaa. Kaikki aika ei ainakaan lastenhoitoon huku vissiin kovin monellakaan kun mammoja on niin paljon palstalla. Tietysti lapset sitoo paljon enemmän kotiin, joten kotona viihtymiseen kannattaa myös panostaa ja yrittää toteuttaa unelmiaan osin myös kotioloissa. Tietty lasten kanssa ja yksinkin pääsee välillä liikkeelle, mutta oikeasti kyllä kannattaa kotona viihtymiseen panostaa.

Itse oon suhtautunut siten, että lapset olen halunnut elämääni enkä ole kärsinyt siitä, että he ovat nyt osa elämääni. En nyt tietenkään tahdo vähätellä kenenkään kuormitusta, mutta mielestäni normaalissa perhe-elämässä on mahdollista olla myös ylikuormittumatta ja voimatta pahoin kaiken aikaa. Mutta se vaatii joskus luovuutta ja työtäkin sen eteen eikä tietenkään aina siltikään toteudu.

Myöhemmin olen itse opiskellut lisää ja saanut paljonkin omaa lukuaikaa ym., esim. koulun jälkeen menin usein miehen ja minun jakamalle työtilalle tekemään kouluhommia tai kävin koulusta vain moikkaamassa kavereita/omaa perhettäni miehen ollessa lasten kanssa. Illalla perhe yhdessä. Miehellä on harrastusilta kahdesti viikossa, muuten hän yleensä ottaa lapset mukaan minne meneekin. Toki joskus näkee vanhoja kavereita kauempana eikä sinne lapsia raahaa. Välillä ihan pistetään toisemme pihalle, toki myös pidetään koti-iltoja, ulkoillaan ja matkaillaan, mutta nykyään säännöllisesti vahdimme lapsia vuoroissa.

Tosin tähän ei johtanut varsinaisesti kuormitus lasten kanssa eikä oman ajan suuri kaipuu, monta lasta on haluttu, mutta koska haluamme myös romanttisen ja eroottisen parisuhteen nimenomaan keskenämme, on oltava muutakin kuin lasten kanssa ja järjestyksen ylläpitoa, on vaadittu vähän luovuutta. Mieheni kun meni vielä silloin suureksi suruksemme kokeilemaan työstressiin hätäisesti lääkitystä, joka on madaltanut hänen libidoaan todella paljon ja siitä seurasi sitten omat pulmansa. Häntä ei enää saa lähestyttyä ja virittämään seksiin muulloin kuin hyvin häiriöttömässä ympäristössä erityisen menevän ja virittelevän meiningin myötä. Muulloin aivan mahdotonta, että aidosti innostuisi ja itse taas en oikeasti sellaista väkinäistä seksiä kestä itsekään eikä sellaisesta ole iloa parisuhteessa. Mulla ei meinnut pää kestää torjumista mieheltäni enkä saanut tyydytystä ilmankaan, pysyen rehellisenä/uskollisena. Meillä on siis pakko olla omaa elämää ja menoja ja vietän nykyään aika paljon aikaa jaetulla työtilalla poissa miehen näkökentästä. Miehelle helpompi käsittää siten, että stressi ja epäjärjestys on siellä töissä ja kotona ihan hänen oma valintansa eikä assosioi rasituksia minuun... Vietettyäni aikaa poissa kotoa mies kaipaa ja haluaa aina seksiä ja molemmilla on tosi hyvä fiilis. Jos joku kärsii samankaltaisesta tilanteesta ja uskokaa pois, seksiä kaipaava kyllä kärsii, mutta tuskin voi aivan loistavasti sekään jonka halut ovat vähentyneet, eläkää sellaista elämää, että se haluton pystyy oikeasti virittymään seksiin. Jos se ei mitenkään onnistu niin hyvinvointi pitää yrittää jotenkin muuten järjestää. /63

Miten sattuu. Molemmat käy joogassa. Lapsi menee 20 nukkumaan minkä jälkeen lenkkeilen. Päiväkodissa on sillävälin kun hoidan ja ratsastan hevoset. Viikonloppuisin on usein yötä mummolassa jos itsellä on esim. Joku reissu.

Teen aika vähän töitä niin omaa aikaa on riittävästi. Rahaakin sen verran että pystyy käyttämään maksullista hoitajaa jos haluaa.

Lasta en olisi tehnyt mikäli olisi rahanpuuttetta. Kilpahevoset vie aikaa enkä halua myydä hevosia lapsen takia. Toivottavasti lapsikin alkaa isompana ratsastaa niin voi tulla mukaan tallille. On toki käynyt jo nyt siellä mukana niin että lastenhoitaja on mukana.

mitä omaa aikaa...elämä on sitä omaa aikaakokonaisuudessaan

Vierailija kirjoitti:

Mua aina ihmetyttää kun ihmiset niin innolla hankkii monta lasta ja sitten vain epätoivoisesti mietitään koska pääsee "tuulettumaan" ja arki ahdistaa. Miksi hankkia lapsia jos niitä ei sitten kuitenkaan jaksa...?

(Enkä nyt tarkoita sitä, että koliikkivauvan äiti ei saisi mennä vaikka kaverilleen nukkumaan parit hyvät yöunet.)

Ja ennenkaikkea se, miksi niitä lapsia täytyy hankkia niin monta? Miksei yksi riitä jos haluaa kokea lapsiperhe-elämää, mutta silti olla lähimpänä vapaampaa elämää.

Meillä on kummallakin 2-3 krt/vko noin 1,5 h illalla, jolloin ehtii käydä salilla tai lenkillä. Viikonloppuisin yleensä kummallakin yksi aamu-/iltapäivä vapaata, jolloin voi tehdä omia juttuja. Satunnaisesti myös tyttöjen/poikien iltoja, jotka sovitaan aina erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Mua aina ihmetyttää kun ihmiset niin innolla hankkii monta lasta ja sitten vain epätoivoisesti mietitään koska pääsee "tuulettumaan" ja arki ahdistaa. Miksi hankkia lapsia jos niitä ei sitten kuitenkaan jaksa...?

(Enkä nyt tarkoita sitä, että koliikkivauvan äiti ei saisi mennä vaikka kaverilleen nukkumaan parit hyvät yöunet.)

Yhtä hyvin voit sitten ihmetellä sitä, miksi ihmiset haluavat parisuhteeseen, jos eivät kuitenkaan halua viettää kaikkea aikaansa puolison kanssa. Eiköhän se ole sopivan tasapainon hakemisesta kyse.

Molemmilla on yhtälainen oikeus omaan aikaan, riippumatta siitä kumpi käy töissä ja kumpi hoitaa lapsia. Ne lapset on yhteisiä, ja vastuu niiden hoidosta ja kuluista on myös yhteinen. Kotiäiti todellakin ansaitsee joka päivä hetken, ettei kukaan roiku lahkeessa, edes puolen tunnin kävelylenkin, aikaa tehdä rauhassa kotitöitä tai käydä suihkussa, mutta myös harrastaa halutessaan jotain. Ihan siinä missä se työssä käyvä isäkin ansaitsee pienen hengähdyshetken päiväänsä jossain kohtaa. Normaali perheessä tästä ei tarvitse tapella, vaan molemmat haluaa toiselle sen mahdollisuuden tarjota. Ap:n tilanteessa, jossa mies on viikot poissa, lapsia kotona hoitavalle olisi kyllä syytä viikonloppuisin tarjota ihan useampi tunti omaa aikaa, ihan joka viikonloppu.

Joillekin lapsi on niin suuri ilo, että tahdotaan toinenkin ja ehkä vielä useampi vaikka sen eteen aina on jotain tehtäväkin. Tosiaan mahdotonta käsittää. Miksi niitä lapsia tehdään? Miksi vain yhteen jätetään? Miksi niin monta tehdään? Miksi joku tekee lapsia heti nuorena? Miksi joku tekee vasta vanhana? Miksi joku tekee isättömiä lapsia? Miksi erotaannjos on lapsia? Miksi joku monenkin miehen kanssa tekee lapsia? Miksi joku jonkun toisenkin lapsia hoitaa? Miksi joku ei tee omia? Miksi eivät hoida lapsia kotona? Miksi eivät käy töissä? Miksi työmatka on niin pitkä? Miksi lapsilla pieni ikäero? Miksi tehdä lapsia isolla ikäerolla? Miksi lapsilisiä ei ole sijoitettu? Miksi lapsilisiä ei käytetä lapseen? Miksi vammaiset tekee lapsia? Miksi opiskelijat tekevät lapsia? Miksi alkoholistit tekevät lapsia? Miksi rumatkin tekee lapsia? Miksi urakeskeiset tekevät lapsia? Miksi lapsi on niin paljon yksin? Miksi lapsia on enemmän kuin yksi? Miksi niitä on yhtäkään? Valaiskaa minua jos teillä on kaikki vastaukset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No kerran viikossa on sovittu kun lapsi vielä 1v. ja mies on se joka tienaa. Enemmänkin kaipaan yhteistä aikaa miehen kanssa ilman lasta. Se on vaikeaa kun isovanhemmat asuu kaukana.

Miten "miehen tienaaminen" liittyy sinun omaan aikaasi?

Tämä on vain oma mielipiteeni, mutta liittyy paljonkin.

En voisi kuvitellakaan, että pyytäisin perheen elättävää miestä käyttämään omaa vapaa-aikaansa kotitöihin/lastenhoitoon tms. Koska tekee pitkiä päiviä ja pitkää viikkoa, niin hänelle myös tottakai kuuluu enemmän aikaa harrastaa tai mitä ikinä haluaakaan tehdä. Omat tuloni ovat todella mitättömät, ja minusta silloin 1pv/kk on oikein hyvä määrä omaa aikaa, yleensä silloin mies menee lasten kanssa mummolaan tms ja saan tehdä vaikka perusteellisen siivouksen.

Ap

Jos mies on poissa 25 päivää kuukaudesta, eikö hän silloin ehdi harrastaa? Ymmärrän, että kotona ollessa ei tarvitse tehdä viikkosiivousta, mutta ei kai mies mihinkään golfkierrokselle lähde, kun on viikonoppuna kerrankin kotona?

Urakkahommissa ei tehdä 8t/pvä vuoroja, kyllä sielä mennään aamusta iltaan eikä harrastella yhtään mitään.

1.5 ja 3v lapset, en ole vielä tarvinut omaa aikaa muuta kuin nuoremman synnytysreissun.

Voin tehdä lasten kanssa kaiken mitä haluan.

Vierailija kirjoitti:

Mua aina ihmetyttää kun ihmiset niin innolla hankkii monta lasta ja sitten vain epätoivoisesti mietitään koska pääsee "tuulettumaan" ja arki ahdistaa. Miksi hankkia lapsia jos niitä ei sitten kuitenkaan jaksa...?

(Enkä nyt tarkoita sitä, että koliikkivauvan äiti ei saisi mennä vaikka kaverilleen nukkumaan parit hyvät yöunet.)

Koska lapset on kaikesta ihanuudestaan huolimatta myös rasittavia ja se jatkuva hälytysvalmiudessa olo alkaa pidemmän päälle väsyttää. Vähän niinkuin kysyisi, miksi kukaan menee töihin ja sitten odottaa lomaa, tai miksi olla parisuhteessa jos ei halua nyhvätä 24/7 toisen kyljessä kiinni. Minä ymmärrän vanhempien oman ajan tarpeen aivan hyvin, ei kenenkään tarvitse eikä pidäkään elää vain lapsilleen, on ihan hyvä olla omiakin mielenkiinnon kohteita ja ystäviä. Joskus ne lapset kasvaa ja muuttaa pois, mitä sitten tehdään jos on ensin 18 vuotta eletty vain lapselle?

Päivisin olen kotona lapsen kanssa, mies töissä. Illalla ollaan yhdessä. En ole tullut ajatelleeksi semmoista "omaa aikaa", mutta kai sitä silloin on kun lapsi nukkuu.

Vierailija kirjoitti:

Miten vähän ihmisillä oikein on omaa aikaa ja tyytyykö äidit oikeasti siihen, että kerran viikossa/kuussa saa olla rauhassa??

Meillä on 10kk napero ja kyllä minä vaadin mieheltä joka päivä omaa aikaa, jos lapsi ei ole nukkunut tyyliin tunnin päiväunia, jolloin on se tunti ollut jo omaa aikaa, joten pärjää illalla (ehkä) vähemmällä. Yleensä haluan puolesta tunnista tuntiin touhuta omia asioita iltaisin, esim. jutella Skypessä ystävän kanssa tai pelata. Mies suostuu vähän nihkeästi tähän, kun haluaisi vain itse istua koneella raskaan työpäivän jälkeen, mutta niin kauan kuin mies ei tuo yhtään enempää rahaa pöytään, niin ei saa oikeutta vapaamatkustaa.

Miehellä siis ei oikein muuta olekaan kuin omaa aikaa, kun töistä tultua käy koneelle ja istuu siinä siihen saakka, että käy nukkumaan. Pakolliset hoitaa, eli vaihtaa välillä vaippoja, pitää lasta (muutamia minuutteja) sylissä kerrallaan, vahtii jotenkuten lasta kun teen ruokaa (eli istuu tällöinkin koneella ja välillä vilkaisee missä vilistää) ja syöttää iltapuuron ja pesun jälkeen pukee pyjaman. Joskus pesee lapselta hampaat. Viikonloppuisin saattaa syöttää myös aamupuuron, jos kieltäydyn nousemasta. Ja minähän kieltäydyn, koska sitä omaa aikaa on otettava, jos toinen ei ymmärrä sitä muuten mahdollistaa. Samalla lailla lähden iltaisin yksin lenkille ihan vain ilmoituksella, että heippa, vahdi lasta, koska miehelle ei tällöin jää muuta vaihtoehtoa kuin vahtia. Ei onneksi murmata vastaankaan, että "kieltäisi" lähtemästä.

Ongelma on se, että haluaisin enemmän omaa aikaa kotosalla, että mies vahtisi muksua ettei pyöri koko ajan minun jaloissa hakemassa huomiota, että saisin tehdä niitä oikeasti mieluisia asioita, kuten kirjoittaa, jutella rauhassa netissä ja pelailla itsekin. Niitä, jotka on minua itseäni. Surkeaa, että pitää lähteä kotoa, että saa edes hetken olla rauhassa.

Eka ihmettelet, miten vähäiseen omaan aikaan jotkut äidit tyytyvät. Ja sitten pitkä vuodatus siitä, kuinka surkea oma tilanteesi/miehesi on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen vajaan vuoden aikana ei juuri lainkaan. Syy oli, että kumpikaan lapsista ei juonut maitoa muualta kuin rinnalta. Edes äitini, joka on terveydenhoitaja, ei onnistunut saamaan heitä pullolle. Aivan väenväkisin ei tosin yritetty, sellaista huutoa siitä tuli.

Sitten kun imetys oli lakannut/harventunut, niin yhtenä iltana viikossa olin omissa menoissa.

Kuinka pitkään imetit? Eikö lapsi syönyt kiinteitä ollenkaan ensimmäisen vajaan vuoden aikana, sitähän voi isäkin tai kuka hyvänsä syöttää vauvalle?

Täysimetystä puolisen vuotta. Erityisesti esikoinen söi soseita surkean nihkeästi, joten kyllä varmaan n. 10 kk meni niin, että lapsi olisi ollut nälissään ilman maitoa. (Edelleen 8v on melkoisen nirso rimpula :) ).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten vähän ihmisillä oikein on omaa aikaa ja tyytyykö äidit oikeasti siihen, että kerran viikossa/kuussa saa olla rauhassa??

Meillä on 10kk napero ja kyllä minä vaadin mieheltä joka päivä omaa aikaa, jos lapsi ei ole nukkunut tyyliin tunnin päiväunia, jolloin on se tunti ollut jo omaa aikaa, joten pärjää illalla (ehkä) vähemmällä. Yleensä haluan puolesta tunnista tuntiin touhuta omia asioita iltaisin, esim. jutella Skypessä ystävän kanssa tai pelata. Mies suostuu vähän nihkeästi tähän, kun haluaisi vain itse istua koneella raskaan työpäivän jälkeen, mutta niin kauan kuin mies ei tuo yhtään enempää rahaa pöytään, niin ei saa oikeutta vapaamatkustaa.

Miehellä siis ei oikein muuta olekaan kuin omaa aikaa, kun töistä tultua käy koneelle ja istuu siinä siihen saakka, että käy nukkumaan. Pakolliset hoitaa, eli vaihtaa välillä vaippoja, pitää lasta (muutamia minuutteja) sylissä kerrallaan, vahtii jotenkuten lasta kun teen ruokaa (eli istuu tällöinkin koneella ja välillä vilkaisee missä vilistää) ja syöttää iltapuuron ja pesun jälkeen pukee pyjaman. Joskus pesee lapselta hampaat. Viikonloppuisin saattaa syöttää myös aamupuuron, jos kieltäydyn nousemasta. Ja minähän kieltäydyn, koska sitä omaa aikaa on otettava, jos toinen ei ymmärrä sitä muuten mahdollistaa. Samalla lailla lähden iltaisin yksin lenkille ihan vain ilmoituksella, että heippa, vahdi lasta, koska miehelle ei tällöin jää muuta vaihtoehtoa kuin vahtia. Ei onneksi murmata vastaankaan, että "kieltäisi" lähtemästä.

Ongelma on se, että haluaisin enemmän omaa aikaa kotosalla, että mies vahtisi muksua ettei pyöri koko ajan minun jaloissa hakemassa huomiota, että saisin tehdä niitä oikeasti mieluisia asioita, kuten kirjoittaa, jutella rauhassa netissä ja pelailla itsekin. Niitä, jotka on minua itseäni. Surkeaa, että pitää lähteä kotoa, että saa edes hetken olla rauhassa.

Eka ihmettelet, miten vähäiseen omaan aikaan jotkut äidit tyytyvät. Ja sitten pitkä vuodatus siitä, kuinka surkea oma tilanteesi/miehesi on.

Nimenomaan. Minäkään en ole tyytyväinen, vaikka saan päivittäin omaa aikaa (edes sen puoli tuntia), niin siksi ihmettelin, miten jollekin riittää kerran viikossa/kuussa 1,5h. Eihän siinä ehdi ladata akkuja tai tehdä mitään mieluisaa ollenkaan, ja mitä sitten jos aikataulutetulla kerralla ei vaikka jaksakaan tehdä sitä, mitä oli suunnitellut? Menee hukkaan. Sen sijaan, jos joku päivä ei jaksa käyttää sitä omaa aikaansa mihinkään järkevään, ei haittaa, jos voisi seuraavana päivänä sitten tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Päivisin olen kotona lapsen kanssa, mies töissä. Illalla ollaan yhdessä. En ole tullut ajatelleeksi semmoista "omaa aikaa", mutta kai sitä silloin on kun lapsi nukkuu.

Etkö harrasta mitään? Et käy töissä? Eikö ole tylsää?

Molemmat käydään 4 kertaa viikossa salilla. Jos jompi kumpi haluaisi harrastella enemmänkin niin kävisi sekin. Ihan hirveetä jos ois joku kerran kuukaudessa tunti -järjestely 😂