Mitä anoppi saa tehdä tai sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Mua niin v*tuttaa kun aina syytetään miniää näistä tilanteista. Yleensä syypää on anoppi, ja anopin vastuulla vanhempana ihmisenä olisi ottaa miniä lempeästi vastaan.

Mun oma anoppi - ennenkuin edes tunsi minua tai oli tavannut - ilmoitti pojalleen kovaan ääneen että ”ihan sama kuka se miniä on, aion inhota sitä ja tehdä sen myös selväksi”

Ja niin tosiaan teki. Heti ekasta tapaamisesta lähtien.

Minä yritin vuosia vaikka mitä, leivoin, neuloin, ostin lahjoja, tein kaikkeni - mitään suhdetta ei silti syntynyt koska anoppi oli päättänyt inhota eikä edes antanut mahdollisuutta.

Minun anoppini sanoi että hänellä oli ollut kamala anoppi, joten nyt hänellä oli mielestään OIKEUS olla minulle kamala.

Ja hänellä oli mielestään myös oikeus olla anoppi from hell koska vaihdevuodet.

Mistään omista tekemisistään tai sanomisistaan ei koskaan ottanut vastuuta.

Tuo on yllättävän yleistä - joskin tabu ja piiloteltu asia - että anopit auttaa/hoitaa/suosii/välittää vain tyttären perheestä ja pojan perhe jätetään täysin huomiotta.

Joskus sitä tapahtuu siis naisenkin lapsuusperheessä, esim oma vanhempani on hyvin narsistinen ja hänellä on kultalapsi (sisarus) ja syntipukki (minä). Vain kultalapsen lapset ovat tärkeitä, vain heille ostetaan joulu/synttärilahjat, vain heitä tavataan ja vain heille soitellaan. Mun lapsia ei huomioida yhtään mitenkään, on kuin heitä ei olisi, edes ristiäisiin ei tultu kun ovat niin ”mitättömiä”.

Vaikka ymmärrän että narsisti ei voi käytökselleen mitään, niin silti tuntuu järkyttävän pahalta.

Viimeinen naula arkkuun oli kun mut tehtiin testamentilla perinnöttömäksi, se narsisti haluaa että kultalapsi ja kultalapsen lapset saavat koko perinnön ja mun (ja omien lasteni) ei pidä saada mitään.

Ei paljoa enempää voi enää omaa aikuista lastaan talloa ja polkea.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on yllättävän yleistä - joskin tabu ja piiloteltu asia - että anopit auttaa/hoitaa/suosii/välittää vain tyttären perheestä ja pojan perhe jätetään täysin huomiotta.

Joskus sitä tapahtuu siis naisenkin lapsuusperheessä, esim oma vanhempani on hyvin narsistinen ja hänellä on kultalapsi (sisarus) ja syntipukki (minä). Vain kultalapsen lapset ovat tärkeitä, vain heille ostetaan joulu/synttärilahjat, vain heitä tavataan ja vain heille soitellaan. Mun lapsia ei huomioida yhtään mitenkään, on kuin heitä ei olisi, edes ristiäisiin ei tultu kun ovat niin ”mitättömiä”.

Vaikka ymmärrän että narsisti ei voi käytökselleen mitään, niin silti tuntuu järkyttävän pahalta.

Viimeinen naula arkkuun oli kun mut tehtiin testamentilla perinnöttömäksi, se narsisti haluaa että kultalapsi ja kultalapsen lapset saavat koko perinnön ja mun (ja omien lasteni) ei pidä saada mitään.

Ei paljoa enempää voi enää omaa aikuista lastaan talloa ja polkea.

Meillä oli näin. Kälyt oli kaikki kaikesta.

Molemmat mm muuttivat perheineen moneen kertaan asumaan lapsuudenkotiinsa ja se oli ihan ok, eivät maksaneet edes ruokiaan. Anoppi ruokki, vaatetti ja kaitsi lapset, antoi käyttörahaa jne.

Me oltiin yhtenä kesänä neljä päivää ja vietiin isot kassilliset ruokaa mennessämme ja anoppi mäkätti koko sen neljä päivää miten minä tuhlaan sähköä kun luin illalla.

Kälyt myös mm matkaili ilmaiseksi appivanhempein kanssa.

Ja tämä meni niin pitkälle, että anoppi ehdotti että me ostetaan appivnahemmille talo, jonka me ja kälyt heidät kuoltuamme perisimme.

Vierailija kirjoitti:

Osataan irrottaa se napanuora jo siitä pojasta ja keskitytään omaan elämään.

Näytä sinä esimerkkiä miten luovut lapsestasi kun hänestä tulee täysi-ikäinen, ei taida olla ihan helpoin juttu kenellekkään. Etenkään jos se lapsikaan ei sitä halua, edes vaimon mieliksi.

Paras anoppi antaa aikaansa ja rakkautta kaikille lapsenlapsille tasapuolisesti. Kunnioittaa miniöitä, vävyjä sekä omia lapsiaan aikuisina ihmisinä, jotka tekevät itse omat päätöksensä. Ei kohdella kuin isoina lapsina. Ei tungeta lapsiperheen kotia täyteen tarpeetonta materiaa ja arvostella lapsenlapsille vanhempiensa kasvatustapoja ja sääntöjä. Esim. jos vanhemmat ovat tarkkoja nukkumaanmenoajoista ja sokerin käytöstä, niin lasten ollessa hoidossa ei vedetä koko unirytmiä tuntikaupalla kuralle ja syötetä monen viikon edestä sokeriherkkuja. Pienet poikkeamat ovat eri asia...

Vierailija kirjoitti:

Paras anoppi antaa aikaansa ja rakkautta kaikille lapsenlapsille tasapuolisesti. Kunnioittaa miniöitä, vävyjä sekä omia lapsiaan aikuisina ihmisinä, jotka tekevät itse omat päätöksensä. Ei kohdella kuin isoina lapsina. Ei tungeta lapsiperheen kotia täyteen tarpeetonta materiaa ja arvostella lapsenlapsille vanhempiensa kasvatustapoja ja sääntöjä. Esim. jos vanhemmat ovat tarkkoja nukkumaanmenoajoista ja sokerin käytöstä, niin lasten ollessa hoidossa ei vedetä koko unirytmiä tuntikaupalla kuralle ja syötetä monen viikon edestä sokeriherkkuja. Pienet poikkeamat ovat eri asia...

Tasapuoliset ja oikeudenmukaiset anopit on yksisarvisia. Eli niitä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osataan irrottaa se napanuora jo siitä pojasta ja keskitytään omaan elämään.

Näytä sinä esimerkkiä miten luovut lapsestasi kun hänestä tulee täysi-ikäinen, ei taida olla ihan helpoin juttu kenellekkään. Etenkään jos se lapsikaan ei sitä halua, edes vaimon mieliksi.

Ei kaikki aina ole helppoa. Silti ne on tehtävä. Ja kannattaa mummelin muistaa, että se irtipäästäminen on nimenomaan sen hänen lapsensa etu.

Paras anoppi on aikuinen ihminen joka elää omaa elämäänsä ja kokee siitä täyttymystä. Muiden elämää kun alkaa elämään niin eihän siitä mitään tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap itse anoppi? Anna heidän olla. Jos haluat antaa jotain, anna rahaa. Ei vaatteita, ei leipomuksia. Älä leikkaa lapsen hiuksia salaa.

No minun miniäni nimenomaan toivoo, että leivon heillekin, samoin kerään sankokaupalla marjoja ja vien heille pakastettavaksi. Välillä pyytää minua leipomaan heidän illanistujaisiinsakin jotain tiettyä jne. Rahaa heillä on itselläänkin, mutta eivät tykkää käydä marjassa eivätkä ole mitään jauhopeukaloita, mutta tykkäävät syödä kotona tehtyjä perinteisiä leipomuksia kuten leipää, pullaa, kahvikakkuja, marjapiirakoita.. 

Minulla on aikaa, miksipä en heitä auttaisi?

Tämä on hyvä, kun on löytynyt molempien osapuolien hyväksymä tapa ja kummatkin osapuolet on tyytyväisiä.

Oma anoppini opetti minulle paljon. Arvostin häntä kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, kun joku leipoo! Minäkin niin haluaisin, mutta kakut lässähtää, pullat halkeaa ja piirakat jäävät joko raa'aksi tai kuivuvat korpuksi. Mutta. Teen kotitekoista mummoruokaa ja vien lapsille, kun vanhemmilla on pitkät työpäivät. Ihana oli kun 12-vuotias kysyi "Onko itse tehtyjä"? Ja kun vastasin on tietenkin, alkoi syödä mielissään. Einekset on kiireisen pelastus, mutta...    Vävyllekin on kyllä sapuskat maistuneet.

Tietenkin viedään jos on tarve, ei tuputeta tai mennä yllärinä.

Jokainen on keskimääräistä parempi kokki.

Anopille; Anna TILAA, älä päsmäröi ja kontrolloi liikaa toisten elämää. Muista että sinä olet jo lapsesi aikuiseksi kasvattanut, nyt on minun ja poikasi vuoro tehdä samoin meidän tavallamme MEIDÄN lapsellemme. Älä ostele mitään kysymättä. Älä puutu niihin asioihin jotka eivät sinulle kuulu. Usko kerrasta kun sanotaan, esim. jatkuva jankutuksesi siitä miten lapsen pitäisi joka vklp olla mummulassa.. On meidän päätettävissä ja kuuntele mitä me sanomme.

Miniähirviö taas rienaamassa anoppia, hyi aikuista immeistä.

Kuuntelee sitä omaa lasta ja lapsen puolisoa. Kysyy, jos ei ole varma. Uskoo, kun sanotaan.

Joidenkin ihanne on se, että aikuisenakin äiti/anoppi paapoo ja hoivaa, ruokkii ja kustantaa. Niin aikuiset lapset kuin niidenkin lapset. Ei kai siinä, jos tykkää. Jotkut haluaa aikuisinakin olla ihan itse aikuisia ja hoitaa itse lapsensa niin paljon kuin mahdollista, maksaa itse. Moni meistä ei halua pyytää apua, joten kannattaa myös kertoa, jos sitä haluaa tarjota. Ja suurin osa haluaa itse valita elämänarvonsa ja elämäntapansa, niistä ei oikein kannata tulla kertomaan, miten ne on niin väärin, jos ei ole just niin kuin äiti/anoppi sanoo. Suurin osa haluaa valita ja päättää itse ja suurin osa kysyy mielipidettä ja neuvoa, jos haluaa niitä kuulla.

Ei se sen vaikeampaa ole. Kunnioittaa ja rakastaa ja kuuntelee, ylipäätään kenen tahansa läheisen kanssa sillä pääsee pitkälle. Jos askarruttaa, mietityttää, surettaa voi asian myös itsekin esittää. Ja jos itse tarvitsee apua tai tukea, senkin saa ja se Pitää sanoa! Saa puhua asioistaan, saa tykätä ja rakastaa lapsenlapsia, mutta muistaa, ettei ole niiden ykköskasvattaja ja luottaa niiden omien vanhempien vanhemmuuteen. Ja jos ei ihan luota, niin yrittää tukea ja auttaa siinä, missä tarvitaan. Saa olla oma itsensä ja saa sanoa, jos väsyttää tai ei jaksa ja saa sanoa itsekin ei. Ei ei ole sana, josta tarvitsee loukkaantua ja jota tarvitsee pelätä.

Minulla oli kauan sitten ihana anoppiehdokas, jonka ihanuus oli siinä, että hän tykkäsi keskustella, kuunnella ja ennenkaikkea tykkäsi minusta ja pojastaan ja halusi meille hyvää. Poikansa kanssa onneksi erottiin, mutta anoppiehdokasta yhä muistan rakkaudella. Hieno, lempeä ihminen. Jos olisi asuttu lähempänä, kävisin yhä istuttamassa hänelle kukkasipulit syksyllä ja veisin pullaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osataan irrottaa se napanuora jo siitä pojasta ja keskitytään omaan elämään.

Näytä sinä esimerkkiä miten luovut lapsestasi kun hänestä tulee täysi-ikäinen, ei taida olla ihan helpoin juttu kenellekkään. Etenkään jos se lapsikaan ei sitä halua, edes vaimon mieliksi.

Se onnistuu ihan helposti, kun alkaa jo lapsen teini-iästä asti varautumaan lapsen aikuistumiseen. Pikkuhiljaa päästää irti ja antaa lapselle tilaa kehittyä. En tunne ketään, joka asuisi lapsuudenkodissaan naimisiin menoon asti ja muuttaisi puolison kanssa yhteen vasta sitten. Lähes kaikki asuvat ensin yksin ja viimeistään siinä vaiheessa vanhempien pitää tajuta, että lapsi on aikuinen. Tärkeää on olla saatavilla, jos lapsella on kysyttävää, mutta itse ei saa tuppautua. On toiminut oikein hyvin kahden lapsen kohdalla.

Siis hei mitä? „Kun mitään ei saa enää sanoa!“ kirjoitti nimimerkki „anoppi“

Annahan tänne nyt esimerkki siitä mitä ei muka saa sanoa! Olen itsekin kahden nuoren naisen anoppi ja tapaamme usein. Ei ole tullu tilannetta etten olisi jotain saanut sanoa. Mistä on kyse? Nuorten elämän kritisoimisesta? Kerro ihmeessä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mitään ei saa enää sanoa! 

t. anoppi

Senkus sanot! Älä ala olemaan mikään tossukka ja kusi sukassa. Semmosia ei arvosta kukaan.

Ns totuudentorvia vihaa kaikki.

Ps. Miniän mekko on ruma ei ole totuus, vaan mielipide.

Anoppeja koskee kesämiessäännöt.

Anoppi saa puhua minulle pojastaan, eli miehestäni ainoastaan kauniisti. Anoppi saa kohdella miestäni hyvin ja kauniisti.

Harjoittaa seksiä vävyn kanssa.