Mitä anoppi saa tehdä tai sanoa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, kun joku leipoo! Minäkin niin haluaisin, mutta kakut lässähtää, pullat halkeaa ja piirakat jäävät joko raa'aksi tai kuivuvat korpuksi. Mutta. Teen kotitekoista mummoruokaa ja vien lapsille, kun vanhemmilla on pitkät työpäivät. Ihana oli kun 12-vuotias kysyi "Onko itse tehtyjä"? Ja kun vastasin on tietenkin, alkoi syödä mielissään. Einekset on kiireisen pelastus, mutta...    Vävyllekin on kyllä sapuskat maistuneet.

Tietenkin viedään jos on tarve, ei tuputeta tai mennä yllärinä.

Jokainen on keskimääräistä parempi kokki.

Ei, vaan autonkuljettaja,

Vierailija kirjoitti:

Kun mitään ei saa enää sanoa! 

t. anoppi

Kyllä saa! Sano sitä hyvää mitä näet! Ihan kuten muidenkin ihmisten suhteen: Onpas kivan väriset verhot! Hyvää kakkua tämä! Hei kuka nämä nätit tumput on tehnyt? Kato miten vauva rauhoittuu heti sun sylissä, sulla on hieno ote!

Vaikka nykyvanhemmat kylvettäis lapsensa ämpärissä (nähty), aloittaisivat päivänsä päällä seisomisella, söisivät pelkästään kasviksia (luoja paratkoon), nukkuisivat vauvan kanssa perhepatjalla olohuoneen lattialla, älä heti arvostele!

Jos he arvostavat sinua, he kysyvät neuvoa!

Ymmärrä että kasvatusvastuu on lapsenlapsesi vanhemmilla, he tekevät päätökset, joita sinä kunnioitat. Sinä kasvatit jo lapsesi niinkuin halusit, nyt on muiden vuoro. Älä opeta lapsia valehtelemaan vanhemmilleen (edes siitä kuinka monta suklaamunaa mummo salaa antoi). Tarjoa apua jos oikeasti haluat auttaa. Älä neuvo pyytämättä. "Ennen tehtiin niin ja näin" joo nimenomaan ennen. Älä arvostele miniäsi äitiyttä. Arvosta ja yritä nähdä hyvää miniässä. Älä yritä aina keulia miniän ohi paremmilla leipomuksilla tai ruuilla. Älä tule kutsumatta. Älä puutu asioihin.

Oma anoppi (kohta onneksi ex) on loukannut eniten mitätöimällä äitiyttäni typerillä kommenteillaan ja kehumalla jatkuvasti poikaansa , joka onkin aikamoinen mamman kultapoika vätys. Kaikki hyvä lapsissamme on ihan kuin isällään. Lapsemme on niin kauniitakin kaikki ja ihan isänsä näköisiä, niin kaikki sukulaiset sanoo. Kukaan muu tuttu mies ei osallistu niin paljon lasten hoitoon kuin hänen poikansa. Kerran sanoi että varmaan enemmän on mies hoitanut meidän lapsia kuin minä. Kertoo siitä miten näkee asiat niinkuin haluaa. Mies on osallistunut ehkä 25%, päävastuu todellakin on aina ollut minulla ja mies on pikku apurina joskus häärännyt. Joka kerta kylässä saa kuunnella miten joku hänen ystävä tai tuttava on kehunut hänen poikaansa, kun ei itse ilkeä enää kehua niin joku muu on aina sanonut. Ällöttävää poikansa palvomista.

Mulla on mukava anoppi. Ei puutu meidän asioihin, antaa meidän tehdä omat valinnat. Ei moiti koskaan, ei arvostele koskaan.

Jatkan vielä että olen hyvin sopuisa, ystävällinen ja hiljainen ihminen ja olen kymmenen vuotta kuunnellut tuota hymyillen ja yrittänyt vastailla sovitellen. En ole riidoissa kenenkään kanssa enkä koskaan ole ollutkaan, en ole sellainen ihminen.

Edellisen anoppiehdokkaan kanssa tulin hyvin juttuun, hän arvosti minua ihmisenä eikä pitänyt poikaansa jumalana.

Minä en ihan ymmärrä, miksi anopit muka odottaisivat jotain erityistä kunnioittavaa ja hienotunteista varomista. Olkaa te miniät suoria ja ystävällisiä anoppeja kohtaan, kyllä ne anopitkin sietää vastaansanomista ja asioista kinaamista ja eri mieltä oloa!

Oma anoppini ikävä kyllä kuoli jo varhain syöpään, eikä parikymppisillä lapsillani (tyttärellä ja pojalla) ole seurustelukumppaneita. Mutta ainakin itse lähden siitä, että normaali kohteliaisuus ja ja ystävällinen suoruus pelittää. Ei, en alkaisi ketään opastaa kuin kysyttäessä, mutta totta kai minullakin asioista saa olla mielipide - edelleen en siis puhu lasten elämän kommentoinnista, vaan vaikkapa politiikasta tai leffoista. Ja noiden mielipiteiden kanssa saa olla ilman muuta eri mieltä, kiva vaan kun sakilla on kanta, jota he osaavat puolustaa.

Useimmat anopit ovat ehtineet elää pitkän elämän ja tehdä uraakin. Kaikki toki eivät, mutta nykymaailmassa nuorten miesten äidit ovat 1960-luvulla syntyneitä, itsekin monesti korkeakoulutettuja ja hyväpalkkaisia töissä olevia naisia. Miksi he nyt hermostuisivat suorasta puheesta? 

Parempi siis sanoa, jos ei ole samaa mieltä tai anoppi tuntuu liikaa tuppautuvan. Niin te sanoisitte vaikkapa ystävillennekin, joten miksi ei anopille? Parempi sanoa kuin hillota, koska pitkään padotut kiukunaiheet tuppaavat purskahtamaan esille sitten aika epäreilulla tavalla ja niistä voi OIKEASTIKIN joku loukkaantua...

Hyvä myös tajuta, että se teidän mies on anoppinsa lapsi. Ei siihen "napanuoraa" siinä mielessä ikinä kuulukaan katkaista, etteikö poikaan pidettäisi yhteyttä ja pojan sekä tämän perheen asiat kiinnostaisi. Kunnioittakaa sitä tunnesidettä - mutta älkää hyväksykö mitätöintiä, komentelua tai veetuilua.