Jos varallisuutta ei pääse missään muodossa kartuttamaan, niin onko Suomen kaltaisessa maassa järkeä käydä matalasti palkatuissa töissä?
Tällainen tilanne on erittäin monilla 9-11e/h tienaavilla, varsinkin sinkuilla.
Tuosta summasta on mahdoton samaan aikaan maksaa kallista vuokraa sekä muita elinkuluja, ja yrittää säästää asuntoon.
Samanlaista kädestä suuhun elämistä kuin työttömänäkin.
Kaikki menee mikä tulee.
Itse 10 vuoden raatamisen jälkeen olen nyt havahtunut siihen, että miksi helvetissä minä tätä teen. Monilla pitkäaikaistyöttömillä tutuillani tuntuu menevän jopa paremmin kuin minulla.
Osalle Kela maksaa vuodesta toiseen uudet kämpät hyviltä paikoilta, vaikka ne ylittävätkin "vuokranormit".
Aikaa heillä on tehdä vaikka mitä, vaikka sitten heittää pimeää keikkaa välillä jos tarvitsee vaikka uuden puhelimen.
Kuinka moni täällä on tajunnut saman, ja hypännyt oravanpyörästä pois?
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä 1500 kuussa on enemmän kuin 800 jonka saisin työttömänä. Eipä kummallakaan elä kauhean leveästi, mutta nyt voin ainakin asuttaa hieman kivempaa kämppää kuin täysin kelan tuilla eläessä sekä elämä ei ole aivan niin kauheaa elinkamppailua.
Ihan tilanteesta ja asuinpaikasta riippuu että kannattaako vai ei. Itse en työskentele täyttä viikkoa joten tämä kuvio sopii minulle melko hyvin nyt toistaiseksi. Tulevaisuudessa toki haluan parempiin töihin.
Eikä tarvitse todistella mitään. Ihana olla ilman byrokratiaa. T. Siivooja alle 2000€ brutto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä näkee paljon luovuttamista ja katkeroitumista yhteiskuntaa kohtaan. Fakta kuitenkin on, että luovuttamalla voi pilata vain ja ainoastaan oman elämän, mutta yhteiskuntaa ei kiinnosta jos joku kantaa kaunaa tai katkeroituu. Poliitikot jatkavat toimintaa, Kelan työntekijät jatkavat toimintaa... miksi ketään yksittäistä ihmistä kiinnostaisi, jos joku toinen on päättänyt luovuttaa oman elämänsä suhteen? Jos tuntuu, että mieluummin elät työttömänä niin se on ihan ok, mutta älä tee sitä yhteiskunnalle kostamisen takia.
Kysehän tässä ketjussa on nimenomaan siitä, että ihmiset vaihtavat Kelan syöttötuoliin paremman kuukausitulon takia eikä "luovuttaakseen" tai "kostaakseen yhteiskunnalle".
Ja aika kapea-alaisesti ajateltu, kun on muka luovuttanut oman elämänsä suhteen.
Itse elän nautinnollista työttömän arkea.
-Ei nukkumaanmenoaikoja
-Ei herätyskelloa
-Monen tunnin kiireettömät aamukahvittelut
-Voin hyvin henkisesti ja fyysisesti, sillä kiireettömänä ehdin syömään ja kuntoilemaan tasaisesti pitkin päivää.
-Olen oppinut tulemaan toimeen vähällä ja se on saanut materialismin isoilta osin karsiutumaan minusta -> on lisännyt onnellisuuttani.
-Voin tarvittaessa pitää lauantai-bileet vaikka maanantaina.
-Plus monia muita plussia.
T: Tieten työtön
Jos kerran varallisuutta ei pääse kuitenkaan kerryttämään, mitä merkitystä sillä oikeastaan on, onko matala- vai keskituloinen? Tai edes suurituloinen. Kaikki menee perheellisellä palkansaajalla kuitenkin. Elintaso ja -tavat mukautuu tulotasoon samalla lopputuloksella = kaikki menee.
Minä pidän työstäni. Jonkin aikaa sitten oli vähän pelkoa ilmassa ettei meille kaikille riitä työtä ja joku joutuu lähtemään.
Silloin tuli pohdittua että jos työttömäksi jään niin en tunne mitään suurta paloa alkaa hakea töitä. En ole tähänkään päivään asti saanut sellaista palkkaa millä maksaisin vuokran kaiken muun päälle vaan saan asumistukea.
En siis näkisi vaivaa työllistyä paitsi jos löydän uuden työn josta pidän.
Vierailija kirjoitti:
Itsekkään en ymmärrä näitä palkoista veroprosenttia alas palkkojen veropros. on jo nyt melko alhainen.Mutta kukaan ei välitä jos halutaan ostovoimaa nii onko esimerkiksi oikein että 800e// kelan päivärahoista viedään 20% veroja ja sähkölkasku 100e/kk +Siirtomaksuveroineen 120-140ekk nii ja ihmetellään miksi ihmisillä ei ole varaa kuluttaa ?Nämä oli vain pari esimerkkiä.
Varakkailtahan ei saa ottaa liikaa vaan heillehän tuo verojen lasku on aateltu eikä se mihinkään ostoihin mene vaan osakesalkkujen kavattamiseen. Näin se vaan on.
Miksi KELA:n päivärahoista pitäisi olla varaa kuluttaa? Ne ovat muiden ansaitsemia rahoja ja niiden tarkoitus on vain pitää saaja hengissä siihen asti että pystyy elättämään itsensä. (sairaus- ja eläkerahat erikseen)
Ei ole. Silti tässä olen niin tehnyt yli 20 vuotta. Tosin nyt alkaa olemaan mitta täynnä. Pandemia näytti miten kuspäisen itsekäs tämä kansa on eikä kiinnosta pätkääkään osallistua veronmaksajana enää.
Vierailija kirjoitti:
Kysehän on lähinnä riskistä, että kauanko tuollainen onnistuu. Sitten, kun tulee loppu nykyiselle tukisysteemille (eli rahat loppuu Suomen valtiolta, eikä lainaakaan enää saa), voi olla kylmä ja nälkäinen talvi edessä. Jokainen käsittelee tuota riskiä omalla tavallaan.
Muuten on ihan selvä, että matalapalkka-alalla työskentelevällä voi olla suuremmat reaalitulot elämällä puhtaasti tukien varassa. Jos on naimisissa ja pientä kriminaalin vikaa, kannattaa erota näennäisesti, ja molemmat saa sossulta kämpän, joista silloin toisen voi laittaa pimeästi vuokralle (asutte virallisesti siis eri osoitteissa). Tämä on myös nykyaikana normaali käytäntö, kun tuota ei valvota, kuka kämpässä oikeasti asuu. Jos osaa pelata systeemiä, puhua itselleen harkinnanvaraisia tukia, ja on vielä lapsiakin, noin 2750e/kk on saavutettavissa tukieuroilla (30840e/vuosi netto) täysin laillisesti, ja tuohon vielä sossulta kämppä päälle. Tämä hätkähdyttävä summa selvisi korkeimman oikeuden päätöksestä (KKO:2009:14), jossa oli poikkeuksellisesti henkilön sosiaalituet kirjattu euromääräisinä osaksi päätöstä. Tuohon sitten se pimeästi vuokratun kämpän tulo päälle puhtaana käteen (ei liity mitenkään KKO päätökseen, ne summat on siis ihan laillisia tukia).
Kyllä Suomi velkansa löytää. Kiina varmasti lainaa, vaikka tämä puolestaan johtaa mielenkiintoisiin lopputuloksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkään en ymmärrä näitä palkoista veroprosenttia alas palkkojen veropros. on jo nyt melko alhainen.Mutta kukaan ei välitä jos halutaan ostovoimaa nii onko esimerkiksi oikein että 800e// kelan päivärahoista viedään 20% veroja ja sähkölkasku 100e/kk +Siirtomaksuveroineen 120-140ekk nii ja ihmetellään miksi ihmisillä ei ole varaa kuluttaa ?Nämä oli vain pari esimerkkiä.
Varakkailtahan ei saa ottaa liikaa vaan heillehän tuo verojen lasku on aateltu eikä se mihinkään ostoihin mene vaan osakesalkkujen kavattamiseen. Näin se vaan on.
Miksi KELA:n päivärahoista pitäisi olla varaa kuluttaa? Ne ovat muiden ansaitsemia rahoja ja niiden tarkoitus on vain pitää saaja hengissä siihen asti että pystyy elättämään itsensä. (sairaus- ja eläkerahat erikseen)
Tämä. En ymmärrä miksi työttömille ei vain anneta lounasseteleitä rahan sijasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä 1500 kuussa on enemmän kuin 800 jonka saisin työttömänä. Eipä kummallakaan elä kauhean leveästi, mutta nyt voin ainakin asuttaa hieman kivempaa kämppää kuin täysin kelan tuilla eläessä sekä elämä ei ole aivan niin kauheaa elinkamppailua.
Ihan tilanteesta ja asuinpaikasta riippuu että kannattaako vai ei. Itse en työskentele täyttä viikkoa joten tämä kuvio sopii minulle melko hyvin nyt toistaiseksi. Tulevaisuudessa toki haluan parempiin töihin.
Mulla edellisen kokoaikaisen työn palkka oli 1200e/kk bruttona.
Nyt Kelasta maksetaan 880e vuokra, sähkölasku, terveyskeskusmenot, reseptilääkkeet, kotivakuutuslasku, ja 500e perustoimeentulotukea käyttörahaksi.
Eipä tarvitse paljon miettiä että kannattaako mennä töihin vai ei.
Tätä juuri ihmettelen, moni työtön sanoo että saan vain 500e, siis 500e kaikkien KULUJEN JÄLKEEN, minulla kokopäivätyö 1400e brutto, käteen tonni, siitä maksetaan kaikki, mitään soviteltuja tai asumistukea ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkään en ymmärrä näitä palkoista veroprosenttia alas palkkojen veropros. on jo nyt melko alhainen.Mutta kukaan ei välitä jos halutaan ostovoimaa nii onko esimerkiksi oikein että 800e// kelan päivärahoista viedään 20% veroja ja sähkölkasku 100e/kk +Siirtomaksuveroineen 120-140ekk nii ja ihmetellään miksi ihmisillä ei ole varaa kuluttaa ?Nämä oli vain pari esimerkkiä.
Varakkailtahan ei saa ottaa liikaa vaan heillehän tuo verojen lasku on aateltu eikä se mihinkään ostoihin mene vaan osakesalkkujen kavattamiseen. Näin se vaan on.
Miksi KELA:n päivärahoista pitäisi olla varaa kuluttaa? Ne ovat muiden ansaitsemia rahoja ja niiden tarkoitus on vain pitää saaja hengissä siihen asti että pystyy elättämään itsensä. (sairaus- ja eläkerahat erikseen)
Tämä. En ymmärrä miksi työttömille ei vain anneta lounasseteleitä rahan sijasta.
No sinulla varmaan riittää paljon muutakin ihmeteltävää.
Pitäisikö niiden työttömien esimerkiksi pukeutuakin siihen lounasseteliin?
Kaltaisillesi suorastaan toivoo työttömyyttä, jotta ymmärtäisit ja saisit hieman nöyryyttä tuon ihmettelyn sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä 1500 kuussa on enemmän kuin 800 jonka saisin työttömänä. Eipä kummallakaan elä kauhean leveästi, mutta nyt voin ainakin asuttaa hieman kivempaa kämppää kuin täysin kelan tuilla eläessä sekä elämä ei ole aivan niin kauheaa elinkamppailua.
Ihan tilanteesta ja asuinpaikasta riippuu että kannattaako vai ei. Itse en työskentele täyttä viikkoa joten tämä kuvio sopii minulle melko hyvin nyt toistaiseksi. Tulevaisuudessa toki haluan parempiin töihin.
Mulla edellisen kokoaikaisen työn palkka oli 1200e/kk bruttona.
Nyt Kelasta maksetaan 880e vuokra, sähkölasku, terveyskeskusmenot, reseptilääkkeet, kotivakuutuslasku, ja 500e perustoimeentulotukea käyttörahaksi.
Eipä tarvitse paljon miettiä että kannattaako mennä töihin vai ei.
Tiedän vaikka kuinka monta kenelle ei jää mitään 500e kulujen jälkeen vaan kulujen jälkeen ehkä 0e-50e.
Miksi työttömän kuuluu saada SELVÄSTI ENEMMÄN kuin työssä käyvän, KERTOKAA!!!

Kyselisin tätä asiaa palkanmaksajien suunnalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kuvittelet, että voit pitkäaikaistyöttömänä ainoastaan maata kotona, tulet pettymään. Aika nopeasti tulee (ehkä asuinkunnasta riippuen) passitus kuntouttavaan työtoimintaan "elämänhallinnan parantamiseksi". Nämä tuttavasi ovat ilmeisesti joko hiljaa siitä asiasta tai sitten niin huonossa kunnossa, että heihin ei ole enää järkevää käyttää työvoimapalveluiden resursseja ja kuuluisivat oikeasti työkyvyttömyyseläkkeelle.
Ei se ihan noinkaan mene, jos on vain riittävän röyhkeä, kuten itse olen.
Haen välittömästi saikkua, mikäli minua yritetään aktivoida mitenkään. Ja kerron asiasta jopa etukäteen TE-virkaiijoille. Nyt ei ole enää vuosiin kiristetty millään, kun ovat huomanneet, ettei saikku-uhkailuni ole tyhjää puhetta.
Meikäläistä ei aktivoida enää ikinä.
T: Tieten työtön
Ja moni töissäkäyväkin on aina vaan saikulla että kyllä meidän systeemi antaa täydet mahdollisuudet lusmuilulle jos haluaa, osa tutuistani oppi muuten tämän saikku-kikkailun jo armeijassa, jossa toinen tärkeä oppi oli aina olla kysymättä ja olla piilossa niin pääsee helpommalla.
Töissäkin kun tulee kiire niin ne ketkä on paikalla saa sanomista ja vittuilua ja saikulla olevat pääsevät kuin koirat veräjästä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkään en ymmärrä näitä palkoista veroprosenttia alas palkkojen veropros. on jo nyt melko alhainen.Mutta kukaan ei välitä jos halutaan ostovoimaa nii onko esimerkiksi oikein että 800e// kelan päivärahoista viedään 20% veroja ja sähkölkasku 100e/kk +Siirtomaksuveroineen 120-140ekk nii ja ihmetellään miksi ihmisillä ei ole varaa kuluttaa ?Nämä oli vain pari esimerkkiä.
Varakkailtahan ei saa ottaa liikaa vaan heillehän tuo verojen lasku on aateltu eikä se mihinkään ostoihin mene vaan osakesalkkujen kavattamiseen. Näin se vaan on.
Miksi KELA:n päivärahoista pitäisi olla varaa kuluttaa? Ne ovat muiden ansaitsemia rahoja ja niiden tarkoitus on vain pitää saaja hengissä siihen asti että pystyy elättämään itsensä. (sairaus- ja eläkerahat erikseen)
Tämä. En ymmärrä miksi työttömille ei vain anneta lounasseteleitä rahan sijasta.
ne vois varustaa sos.turvilla niin niitä ei voi myydäkään ja on tuollaisia ollutkin....muutkin kulut voitaisiin maksaa niin että ei annettaisi rahaa jonka voi käyttää väärin, montaa voisi työ kiinnostaa kun ei saa ostettua puhelinta, tupakkaa tai mitä vain joka ei ole sossun listalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekkään en ymmärrä näitä palkoista veroprosenttia alas palkkojen veropros. on jo nyt melko alhainen.Mutta kukaan ei välitä jos halutaan ostovoimaa nii onko esimerkiksi oikein että 800e// kelan päivärahoista viedään 20% veroja ja sähkölkasku 100e/kk +Siirtomaksuveroineen 120-140ekk nii ja ihmetellään miksi ihmisillä ei ole varaa kuluttaa ?Nämä oli vain pari esimerkkiä.
Varakkailtahan ei saa ottaa liikaa vaan heillehän tuo verojen lasku on aateltu eikä se mihinkään ostoihin mene vaan osakesalkkujen kavattamiseen. Näin se vaan on.
Miksi KELA:n päivärahoista pitäisi olla varaa kuluttaa? Ne ovat muiden ansaitsemia rahoja ja niiden tarkoitus on vain pitää saaja hengissä siihen asti että pystyy elättämään itsensä. (sairaus- ja eläkerahat erikseen)
Tämä. En ymmärrä miksi työttömille ei vain anneta lounasseteleitä rahan sijasta.
No sinulla varmaan riittää paljon muutakin ihmeteltävää.
Pitäisikö niiden työttömien esimerkiksi pukeutuakin siihen lounasseteliin?
Kaltaisillesi suorastaan toivoo työttömyyttä, jotta ymmärtäisit ja saisit hieman nöyryyttä tuon ihmettelyn sijaan.
Ehkä jonkin sortin UFF-lahjakortit tai vastaavat kerran x kuukaudessa? Asumisen voisi järjestää johonkin soluasuntoihin.
Njaa, kyllä mä mieluusti ottaisin vaikka 1500 e käteen jostain puuhastelutyöstä. Olisi silti enemmän kuin nykyinen ansiosidonnainen ja saisin vähän rivakammin maksettua asuntolainaa pois. Pääsisin myös eroon te-virkailijoista, joista osa on todella törkeitä ja kohtelevat minua kuin jotain moniongelmaista.
Minä tein pienellä palkalla töitä useamman vuoden. Välillä osa-aikaisenakin. Taisin saada käteen 1200 - 1500 euroa/kk, työtunneista ja lisistä riippuen. Puolison bruttopalkka oli noin 1700. Näillä tuloilla ostettiin ensin pieni asunto, jonka lainaa maksettiin. Muutaman vuoden päästä ostettiin pienehkö & edullinen talo. Asunto jätettiin vuokralle, tämä oli pankille ok. Talon ja asunnon lisäksi olemme säästäneet joka kuukausi muutaman kympin rahastoihin, joten sielläkin on nyt jotakin varallisuutta. Nyt molemmilla on tuntipalkka noin 15-20 euroa, eli emme edelleenkään taida olla edes keskituloisia. Viimeisin ostos tänä kesänä oli kesämökki, pankki antoi taas lainaa, kun edellisiä on maksettu tunnollisesti takaisin. Mökkikin tosin on vaatimaton, ei mikään keskiluokkainen 100 000 euron huvila.
Minä en edes tiedä oltaisiinko saatu jotakin tukia vuokraan tms. jos olisimme asuneet vuokralla tai että olisiko kannattanut olla työttömänä. Voihan se olla, että lyhyellä tähtäimellä joo, mutta kyllä on toisaalta kiva, että on esim. oma kesämökki.
Jonkun on alimman tason työt tehtävä, se että niihin tuodaan ulkomailta tulevia työttömiä ei ole hyvä.
Noissa töissä pitäisi olla korkeampi palkka, ja ehdottomasti osa-aika kielto.
Näitä yrityksiä (esim sol, l&t, coor, barona...) tulisi valvoa tarkemmin kun huijaavat työntekijöitä, teettävät töitä josta ei tule palkkaa, leikkaavat työtunteja, teettävät väärin kellotettuja alueita ja rikkovat vaikka mitä sääntöjä, sairauslomia ei aina makseta, eikä ylitöitä jos ei erikseen kysele perään useita kertoja jne jne jne
He itse ajavat kaikki työntekijät pois ja sos.median ansiosta kukaan ei noihin kohta enää suostu kun tietää mitä se on, eikös nyt juuri sana leviä tokmannin ja hesen toiminnasta, kukaan "järkevä valakone" ei noihin enää men.
Kyllä ennen vanhaan laivallakin vaikkapa siivoojienkin kelpasi kun käytävää imuroitiin kuukausipalkalla ja oltiin emoyhtiön palveluksilla kaikilla eduilla ja samaa porukkaa koko muun henkilökunnan kanssa.
Jos työnteko olisi tällaista ja siinä olisi sitä ihmisarvoa niin kyllä noihinkin töihin olisi halukkaita.
Sitten tuli yhtäkkiä tämä kauhea kiire ja eu ja kilpailutus ja "ihan kaikki täysin pilalla".