Tilanne työpaikalla..
Aloitin uudessa työssäni muutama kuukausi sitten. Työkaverillani oli niin paljon asiakkaita, että ei ehtinyt heidän kaikkien asioita hoitaa yksin ja ajallaan. Aluksi hän oli iloinen tulostani ja "me"- henki kukoisti.Hänelle oli oikein ok, että myös hänen asiakkaitaan ohjataan minulle. Nyt olen aistinut kireyttä ja pomomme sanoikin sitten, että työkaverini on sanonut hänelle, että hän ei sittenkään halua minun palvelevan hänen asiakkaitaan. Asiakkaita on poikkeuksellisesti ollut nyt hieman vähemmän.Esimiehemme oli sitä mieltä, että olisi kyllä hyvä, jos kollegani itse ymmärtäisi,että ei yksin ehdi palvella kaikkia asiakkaitamme. Meillä on täysin sama koulutus ja olemme samaa sukupuolta. Työkaverini on yritykselle tärkeä. Hänellä on hyvin vakiintunut asiakaskunta. Miten sinä haistaisit tilanteen kehittyvän?
Kommentit (28)
Viestisi on nyt vähän ristiriitaisia. Aloituksessa sanot että nyt on poikkeuksellisen vähän asiakkaita. Kun myös sinua kehotetaan hankkimaan uusia asiakkaita niin vastaus onkin
*****************************************************
Uusia asiakkaita ei oikein voida ottaa, kun jo olemassa oleviakaan ei oikein ehditä juuri nyt palvella. Siksi pitäis purkaa ruuhkaa ensin. Joten en voi ottaa pelkästään uusia asiakkaita.
**************************************************************************'****
Mikä se ongelma siis on? Se ettei molemmille riitä kokopäiväksi asiakkaita vai että niitä asiakkaita on liikaa teille kahdellekin? Silloin ratkaisu olisi palkata kolmaskin kollega teille.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 12:36"]
"niin onko työkaverillesi esim. valjennut, että et osaa kohdella asiakkaita oikealla tavalla? Ehkä olet aiheuttanut jotakin hallaa, ota selvää mitä."
Aika outo kysymys. Mitenköhän tämä on avauksesta johdettavissa?
[/quote]
Tätä minäkin ihmettelin. :) Eiköhän esimies olisi kahdenkeskisessä keskustelussamme ottanut esiin osaamattomuuteni asiakkaiden kanssa, eikä sitä, että työkaverini ei vain sittenkään halua minun palvelevan "hänen" asiakkaitaan. :) ...mutta joo, on varmasti tyytyväisä ja tyytymättömiä asiakkaita, mutta asiakashan saakin ihan itseoikeuteusti valita keneltä haluaa maksamansa palvelun?
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 12:47"]
Viestisi on nyt vähän ristiriitaisia. Aloituksessa sanot että nyt on poikkeuksellisen vähän asiakkaita. Kun myös sinua kehotetaan hankkimaan uusia asiakkaita niin vastaus onkin ***************************************************** Uusia asiakkaita ei oikein voida ottaa, kun jo olemassa oleviakaan ei oikein ehditä juuri nyt palvella. Siksi pitäis purkaa ruuhkaa ensin. Joten en voi ottaa pelkästään uusia asiakkaita. **************************************************************************'**** Mikä se ongelma siis on? Se ettei molemmille riitä kokopäiväksi asiakkaita vai että niitä asiakkaita on liikaa teille kahdellekin? Silloin ratkaisu olisi palkata kolmaskin kollega teille.
[/quote]
On varmasti vähän ristiriitaista, kun ei voi asioita ihan suoraan puhua. Asiakkaita on paljon..nyt ollut poikkeuksellisesti vähän hiljaisempaa johtuen varmasti siitä, että palvelun tarjoajia onkin nyt kaksi. Herättää varmasti huolta selaisessa, jonka työkalenteri on aiemmin ollut täynnä useamman kuukauden eteenpäin.
Se yrittäjä varmasti toivoisi että kaikki asiakkaanne olisivat tyytyväisiä. Rahavirran pienenemisen lisäksi tyytymätön asiakas kuuluu kauas.
[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 12:51"]
Se yrittäjä varmasti toivoisi että kaikki asiakkaanne olisivat tyytyväisiä. Rahavirran pienenemisen lisäksi tyytymätön asiakas kuuluu kauas.
[/quote]
Näin voisi olettaa...kuinka moni jaksaisi esimerkiksi kosmetologille aikaa varatessaa odottaa puolitoista kuukautta vapaata aikaa?
Ilmeisesti kukaan ei usko siihen, että tilanne tasaantuisi ja jatkaisimme tasavertaisena "työparina" toisiltamme neuvoa ja tukea saaden? Haiskahtaako tässä jo taistele tai luovuta tyyppinen tilanne? Pakkohan se olisi nousta barrikaadille, mutta kun toinen paikka on tarjolla?
Jos toisessa on parempi palkka eikä kolleegaa riesana niin vaihda työpaikkaa.
"niin onko työkaverillesi esim. valjennut, että et osaa kohdella asiakkaita oikealla tavalla? Ehkä olet aiheuttanut jotakin hallaa, ota selvää mitä."
Aika outo kysymys. Mitenköhän tämä on avauksesta johdettavissa?