Lue keskustelun säännöt.
Olen 35-vuotias enkä uskalla sanoa äidilleni vastaan
22.09.2021 |
Äiti on voimakas ja hallitseva persoona, vaatimassa milloin mitäkin, kävelemässä ylitseni enkä silti koskaan uskalla sanoa hänelle vastaan. Minulla on myös pari vuotta vanhemmat sisarukset, joilla on ihan sama juttu. Jos joku joskus sanoo jotain vastaan, äiti suuttuu ja mököttää ja alkaa puhua pahaa sinusta. Onko tämä ihan normaalia ja miten ihmeessä tästä pääsisi eroon? En haluaisi olla kynnysmattona ja toistuvasti joutua tekemään asioita, joita en oikeasti halua.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa aikuiseksi kasvamista on omien rajojen määrittely.
Mitä väliä, jos äiti haukkuu. Hän paljastaa lähinnä oman sekopäisyytensä. Kukaan fiksu ihminen ei soittele ympäri sukua haukkuen lapsiaan.Mutta kun muukaan suku ei ole välttämättä fiksua. Eli pazkaa tulee niskaan. Haukutaan huonoksi tyttäreksi kuten äitini.
Äitini ei vain muista, että heitti tavaroita raivopäissään lapsiaan kohti ja haukkui muutenkin pazkoiksi lapsiksi. Ja ilmoitti ettei edes halunnut lapsia yms yms
Joku persoonallisuushäiriö. Äidilleni tuli vanhemmiten harhaluuloisuushäiriö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa aikuiseksi kasvamista on omien rajojen määrittely.
Mitä väliä, jos äiti haukkuu. Hän paljastaa lähinnä oman sekopäisyytensä. Kukaan fiksu ihminen ei soittele ympäri sukua haukkuen lapsiaan.Mutta kun muukaan suku ei ole välttämättä fiksua. Eli pazkaa tulee niskaan. Haukutaan huonoksi tyttäreksi kuten äitini.
Äitini ei vain muista, että heitti tavaroita raivopäissään lapsiaan kohti ja haukkui muutenkin pazkoiksi lapsiksi. Ja ilmoitti ettei edes halunnut lapsia yms yms
Miksi noin huonojen sukulaisten puheista pitää välittää? Ei mulla olisi mitään tarvetta kuunnella niitä, tai olla ylipäänsä missään tekemisissä.
Täydellisessä maailmassa näin. Aina vain jaksaa itseäni ihmetyttää että eikö jollain ole oikeasti sen vertaa kokemusta ihmisenä olemisesta, että ymmärtäisi minkä takia perheen ja suvun jättäminen on mahdotonta jollekin.
No selitä miksi se on mahdotonta. En oikeasti ymmärrä.
Mitä sitten jos suuttuu ja mököttää. Olet ainakin oman itsesi herra ja se vasta hyvä tunne onkin. Ja siis sehän on normaalia, että vahvat persoonat, joiden pillin mukaan on aina tanssittu, vetää herneet nenään, kun joku ei enää alistukaan heidän tahtoon. Mutta kyllä he yleensä oppivat ajan kanssa hyväksymään tilanteen ja rauhoittuvat. Pitää vain pysyä itse jämäkkänä eikä lipsua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa aikuiseksi kasvamista on omien rajojen määrittely.
Mitä väliä, jos äiti haukkuu. Hän paljastaa lähinnä oman sekopäisyytensä. Kukaan fiksu ihminen ei soittele ympäri sukua haukkuen lapsiaan.Mutta kun muukaan suku ei ole välttämättä fiksua. Eli pazkaa tulee niskaan. Haukutaan huonoksi tyttäreksi kuten äitini.
Äitini ei vain muista, että heitti tavaroita raivopäissään lapsiaan kohti ja haukkui muutenkin pazkoiksi lapsiksi. Ja ilmoitti ettei edes halunnut lapsia yms yms
Miksi noin huonojen sukulaisten puheista pitää välittää? Ei mulla olisi mitään tarvetta kuunnella niitä, tai olla ylipäänsä missään tekemisissä.
Täydellisessä maailmassa näin. Aina vain jaksaa itseäni ihmetyttää että eikö jollain ole oikeasti sen vertaa kokemusta ihmisenä olemisesta, että ymmärtäisi minkä takia perheen ja suvun jättäminen on mahdotonta jollekin.
No selitä miksi se on mahdotonta. En oikeasti ymmärrä.
Vaikka vauvapalstalla huvikseni pyörinkin parina päivän viikossa jonkun aikaa, niin sen verran älykäs silti olen, että ymmärrän aika nopeasti milloin vastapuolelta puuttuu henkiset valmiudet niin suuresti, että minun ei kannata hänelle mitään alkaa selittämään.
Täydellisessä maailmassa näin. Aina vain jaksaa itseäni ihmetyttää että eikö jollain ole oikeasti sen vertaa kokemusta ihmisenä olemisesta, että ymmärtäisi minkä takia perheen ja suvun jättäminen on mahdotonta jollekin.