Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Saako vierailun perua väsymyksen takia? - tapaus anoppi suuttui
Itse olen kasvanut perheessä, jossa vanhemmat hoitivat yhteydenpidon omiin vanhempiinsa ja sukulaisiinsa. Toki nähdessä juteltiin puolin ja toisin, mutta ei äitini soitellut omalle anopilleen eikä isäni omallensa. Samaa linjaa olen halunnut noudattaa meidän perheessä, minä pidän yhteyttä omaan lapsuudenperheeseeni ja mies omaansa, vaikka yhteydenpito koskisi perheen yhteisiä asioita. Tämä on minulle tärkeää myös siksi, että molemmat itse saavat määritellä, minkä verran omaan lapsuudenperheeseen ollaan yhteydessä eikä asia kaadu vain toisen harteille.
Viimeisin loukkaantumisen aihe oli se, kun olimme sopineet anopin tulevan kylään päivänä x, jolloin olen vauvan kanssa yksin kotona ja mies on työmatkalla. Kyseistä päivää edeltävä yö oli aivan hirveä, vauva heräsi itkemään lukuisia kertoja yössä, vauva valvoi yöllä ja perheemme lemmikki piti meteliä koko yön (tämä ei siis ole meillä normaalia, vaikka vauvaperheessä usein huonosti nukutaankin). Olin valvotun yön jäljiltä aivan puhki ja laitoin työmatkalla olevalle miehelle yöllä viestin, että ilmoittaisi aamulla anopille, että ei sittenkään sovi tulla kylään, kun olen valvomisen takia todella väsynyt ja vauvan päivärytmi on sekaisin. Lähes nukkumattoman yön jälkeen en jaksanut kotona ketään vieraita, en olisi jaksanut edes kavereitani tai omaakaan äitiäni. Päivä menisi kotona lepäämistä yrittäen ja vauvan "sekalaisessa rytmissä". Vauvalla on lisäksi pahin vierastamisvaihe menossa, joten anopin vierailun aikana en olisi päässyt lepäämään, vaan olisin kuitenkin joutunut olemaan vauvan vieressä koko ajan ja seurustelemaan anopin kanssa rättiväsyneenä.
Anoppi loukkaantui tuosta vierailun perumisesta ja siitä, etten itse ilmoittanut asiasta ja ilmoittanut perumisesta aiemmin. Missä välissä olisi pitänyt ilmoittaa? Soittaa keskellä yötä tai laittaa silloin viestiä? En koskaan laita ihmisille viestiä yöllä tai soita, koska en halua herättää toista. Olisiko pitänyt aamulla herätä parin tunnin yöunilta soittamaan, että nyt ei sovi tulla? Onko väärin toimittu, kun koen, ettei meille sovi tulla silloin, kun takana on aivan hirveä yö, vauvalla on rytmi sekaisin ja itse olen todella väsynyt? Taustatietona se, että anoppi asuu tunnin päässä eikä ollut ehtinyt lähteä matkaan, kun tieto perumisesta tuli.
Eli kysymys: saako mielestäni vierailukutsun perua väsymyksen takia? Miksi/miksi ei?
ap
Kommentit (622)
Kyllä mua ainakin harmittaa lapsisyidenkin takia perutut treffit. Ei muiden elämä pysähdy lapseen ja onhan se harmi, jos itse on järjestellyt aikataulut niin, että pääsee kylään ja sitten tulee peruutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Korona vuonna tuli viettettyä sen verran aikaa itsekseen että mietimme mieheni kanssa että keitä meidän elömä kiinostaa ja kuka meistä välittää ja teimme tämän päätöksen ihan sillä perusteella, lakkasin syyttämästä itseäni poikani ja hänen perheensä käytöksestä ja hyväksyin sen että he eivät meidän kanssa halua olla tekemisissä. Nyt on itselläkin parempi olla."
Tässä kappaleessa paistaa se isovanhempien sukupolven TÄYDELLINEN ITSEKKYYS.
Istutaan siellä kotona omaa napaa kiertäen ja sitten uhriudutaan kun "ei välitetä".
Tajuatko, sinä pässinpää, millaista korona-aika on suurimmassa osassa lapsiperheitä ollut. Täyttä eloonjäämistaistelua.
Ja moni pikkulapsivaihekin on todella rankkaa valvomisineen, työn ja perheen yhdistäminen on raskasta, poikasi perheineen on myös rakentanut samalla.
Ei, sinä et mieti pätkääkään, että oisko pojalla tai miniällä vaikeaa/raskasta/uuvuttavaa. Ei, sinä vingut, kun he ei käy/palvele/muista/virkistä/passaa sinua! Jeesus.
Minun äitini on juuri tällainen. Meillä kuopus sairasti pahaa astmaa, valvoin niin että olin järjiltäni mennä. Molemmilla yyteet jne.
Ja äiti vinkui tätä "kun kukaan ei välitä minusta, kyynel" -mantraa. Ja kun kävi, toi pyytämättä pahaa makkarasoppaa ja räyhäsi sittne kolme vuotta, miten "siitäkään ei kiitetty kunnolla".
Mene itseesi, pässinpää. Häpeä!
Mielikuva tuosta pahasta makkarasopasta.. Hyh....
Elkää tuoko pyytämättä niitä pöperöitä.
Äitini ei käytä lainkaan mausteita, ei edes suolaa. Semmonen seisonut jättikattilaa soppaa. Kiitin kun otin sen vastaan, en tajunnut että siitä pitää luoda jonkin kiitosseremoniarituaaliprotocoläär että riittää.
Vierailija kirjoitti:
"Korona vuonna tuli viettettyä sen verran aikaa itsekseen että mietimme mieheni kanssa että keitä meidän elömä kiinostaa ja kuka meistä välittää ja teimme tämän päätöksen ihan sillä perusteella, lakkasin syyttämästä itseäni poikani ja hänen perheensä käytöksestä ja hyväksyin sen että he eivät meidän kanssa halua olla tekemisissä. Nyt on itselläkin parempi olla."
Tässä kappaleessa paistaa se isovanhempien sukupolven TÄYDELLINEN ITSEKKYYS.
Istutaan siellä kotona omaa napaa kiertäen ja sitten uhriudutaan kun "ei välitetä".
Tajuatko, sinä pässinpää, millaista korona-aika on suurimmassa osassa lapsiperheitä ollut. Täyttä eloonjäämistaistelua.
Ja moni pikkulapsivaihekin on todella rankkaa valvomisineen, työn ja perheen yhdistäminen on raskasta, poikasi perheineen on myös rakentanut samalla.
Ei, sinä et mieti pätkääkään, että oisko pojalla tai miniällä vaikeaa/raskasta/uuvuttavaa. Ei, sinä vingut, kun he ei käy/palvele/muista/virkistä/passaa sinua! Jeesus.
Minun äitini on juuri tällainen. Meillä kuopus sairasti pahaa astmaa, valvoin niin että olin järjiltäni mennä. Molemmilla yyteet jne.
Ja äiti vinkui tätä "kun kukaan ei välitä minusta, kyynel" -mantraa. Ja kun kävi, toi pyytämättä pahaa makkarasoppaa ja räyhäsi sittne kolme vuotta, miten "siitäkään ei kiitetty kunnolla".
Mene itseesi, pässinpää. Häpeä!
Tämä! Miten voisin löytyä kiinnostusta ja voimavaroja pitää yllä yhteyttä etäiseksi jääneisiin vanhempiin, kun viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet erityisen raskaat muutenkin. Tältä äidiltä ei löydy mitään ymmärrystä tai kykyä itsereflektointiin siihen miten ihmissuhteesta on muodostunut tällainen.
Ei se ole normaalia, että lapset eivät pidä yhteyttä vanhempiinsa ja syyt löytyvät yleensä lapsuudesta. Oma äitini on ollut aina kylmä ja etäinen, häntä on kiinnostanut aina vain omat asiansa. Häntä ei kiinnostanut asiani silloin kun olin lapsi, eikä ne kiinnosta nytkään. Olen lopettanut yhteydenpidon, koska en jaksa kuunnella hänen ainaista valitusta omista asioistaan tai joidenkin minulle täysin vieraiden ihmisten, hänen harrastustuttujensa ja vanhojen työkavereiden, asioiden ruotimista. Hän ei edes muista lapsieni ikiä, nimiä (sekoittaa ne vähintään toisiinsa) tai kouluja. Lapsenlapsia on huimat kolme yhteensä ja omani ovat teini-ikäisiä eivätkä hekään ole kiinnostuneita äitini asioista. Ovat huomanneet kiinnostuksen puutteen olevan molemminpuolista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se anoppi on edes tulossa kylään jos mies ei ole kotona?
Olisin kyllä itse perunut tuossa tapauksessa.
Tai kärvistellyt sen parin tunnin kahvittelun sitten.
Miksei anoppi voi tulla katsomaan miniää ja vauvaa ilman miehen läsnäoloa?
Se on miehen sukulainen. Miksi se tulisi kylään jos mies ei ole paikalla?
Jos on naimisissa, niin on hän sinullekin sukua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se anoppi on edes tulossa kylään jos mies ei ole kotona?
Olisin kyllä itse perunut tuossa tapauksessa.
Tai kärvistellyt sen parin tunnin kahvittelun sitten.
Miksei anoppi voi tulla katsomaan miniää ja vauvaa ilman miehen läsnäoloa?
Se on miehen sukulainen. Miksi se tulisi kylään jos mies ei ole paikalla?
Jos on naimisissa, niin on hän sinullekin sukua.
Ei ole. Miehen äiti on miehen sukulainen, ei minun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua ainakin harmittaa lapsisyidenkin takia perutut treffit. Ei muiden elämä pysähdy lapseen ja onhan se harmi, jos itse on järjestellyt aikataulut niin, että pääsee kylään ja sitten tulee peruutus.
Varmasti harmittaa odotetun ja mieluisan tapaamisen peruminen. Silti voi asettua toisen asemaan ja ymmärtää perumisen syyt ja toisen voimavarojen rajat. Lapset kuuluvat ihmisten elämään ja vanhempien vastuu heidän huolenpidosta menee tietenkin joidenkin kahvitreffien ohi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua ainakin harmittaa lapsisyidenkin takia perutut treffit. Ei muiden elämä pysähdy lapseen ja onhan se harmi, jos itse on järjestellyt aikataulut niin, että pääsee kylään ja sitten tulee peruutus.
Varmasti harmittaa odotetun ja mieluisan tapaamisen peruminen. Silti voi asettua toisen asemaan ja ymmärtää perumisen syyt ja toisen voimavarojen rajat. Lapset kuuluvat ihmisten elämään ja vanhempien vastuu heidän huolenpidosta menee tietenkin joidenkin kahvitreffien ohi.
Näin on, mutta sitten ei tarvii ihmetellä, jos ihmissuhteet kuihtuu. Itse pidän väsyneenäkin kiinni sovitusta, enhän voi laittaa koko elämääni tauolle vain siksi, että pikkuapsiaika on rankkaa. Ei muiden elämä pysähdy mun ruuhkavuosiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua ainakin harmittaa lapsisyidenkin takia perutut treffit. Ei muiden elämä pysähdy lapseen ja onhan se harmi, jos itse on järjestellyt aikataulut niin, että pääsee kylään ja sitten tulee peruutus.
Varmasti harmittaa odotetun ja mieluisan tapaamisen peruminen. Silti voi asettua toisen asemaan ja ymmärtää perumisen syyt ja toisen voimavarojen rajat. Lapset kuuluvat ihmisten elämään ja vanhempien vastuu heidän huolenpidosta menee tietenkin joidenkin kahvitreffien ohi.
Näin on, mutta sitten ei tarvii ihmetellä, jos ihmissuhteet kuihtuu. Itse pidän väsyneenäkin kiinni sovitusta, enhän voi laittaa koko elämääni tauolle vain siksi, että pikkuapsiaika on rankkaa. Ei muiden elämä pysähdy mun ruuhkavuosiin.
Jos kuihtuu niin sitten on kuihtuakseen. Ei tuollaisia ihmisiä tarvitse, jotka on suhteessa vain jotta ovivat pahoittaa mielensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua ainakin harmittaa lapsisyidenkin takia perutut treffit. Ei muiden elämä pysähdy lapseen ja onhan se harmi, jos itse on järjestellyt aikataulut niin, että pääsee kylään ja sitten tulee peruutus.
Varmasti harmittaa odotetun ja mieluisan tapaamisen peruminen. Silti voi asettua toisen asemaan ja ymmärtää perumisen syyt ja toisen voimavarojen rajat. Lapset kuuluvat ihmisten elämään ja vanhempien vastuu heidän huolenpidosta menee tietenkin joidenkin kahvitreffien ohi.
Näin on, mutta sitten ei tarvii ihmetellä, jos ihmissuhteet kuihtuu. Itse pidän väsyneenäkin kiinni sovitusta, enhän voi laittaa koko elämääni tauolle vain siksi, että pikkuapsiaika on rankkaa. Ei muiden elämä pysähdy mun ruuhkavuosiin.
Jos jollakulla puuttuu noin täysin kyky eläytyä toisen ihmisen elämään niin sitten ei voi mitään. Minulla on nyt lapset 17, 19 ja 21 ja hyvin on taas kavereilla aikaa, kun lapset alkaa olla lentäneet pesästä. Kaikilla on ollut sama tilanne, eikä ketään kiinnosta uhriutua tai nähdä ihmissuhteetkin suoritettavana taakkana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Korona vuonna tuli viettettyä sen verran aikaa itsekseen että mietimme mieheni kanssa että keitä meidän elömä kiinostaa ja kuka meistä välittää ja teimme tämän päätöksen ihan sillä perusteella, lakkasin syyttämästä itseäni poikani ja hänen perheensä käytöksestä ja hyväksyin sen että he eivät meidän kanssa halua olla tekemisissä. Nyt on itselläkin parempi olla."
Tässä kappaleessa paistaa se isovanhempien sukupolven TÄYDELLINEN ITSEKKYYS.
Istutaan siellä kotona omaa napaa kiertäen ja sitten uhriudutaan kun "ei välitetä".
Tajuatko, sinä pässinpää, millaista korona-aika on suurimmassa osassa lapsiperheitä ollut. Täyttä eloonjäämistaistelua.
Ja moni pikkulapsivaihekin on todella rankkaa valvomisineen, työn ja perheen yhdistäminen on raskasta, poikasi perheineen on myös rakentanut samalla.
Ei, sinä et mieti pätkääkään, että oisko pojalla tai miniällä vaikeaa/raskasta/uuvuttavaa. Ei, sinä vingut, kun he ei käy/palvele/muista/virkistä/passaa sinua! Jeesus.
Minun äitini on juuri tällainen. Meillä kuopus sairasti pahaa astmaa, valvoin niin että olin järjiltäni mennä. Molemmilla yyteet jne.
Ja äiti vinkui tätä "kun kukaan ei välitä minusta, kyynel" -mantraa. Ja kun kävi, toi pyytämättä pahaa makkarasoppaa ja räyhäsi sittne kolme vuotta, miten "siitäkään ei kiitetty kunnolla".
Mene itseesi, pässinpää. Häpeä!
Mene sinä ja häpeä!
Korona-aika tuskin on kestänyt 10 vuotta???? Enkä ole vinkunut mitään passaamisesta tai käymisestä.
Ja tuokin on sinun keksintöä etten mieti onko pojallani ja hänen perheellä raskasta, en ole puhunut mitään tälläistä.
Että älä keksi asioita ja hauku!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua ainakin harmittaa lapsisyidenkin takia perutut treffit. Ei muiden elämä pysähdy lapseen ja onhan se harmi, jos itse on järjestellyt aikataulut niin, että pääsee kylään ja sitten tulee peruutus.
Varmasti harmittaa odotetun ja mieluisan tapaamisen peruminen. Silti voi asettua toisen asemaan ja ymmärtää perumisen syyt ja toisen voimavarojen rajat. Lapset kuuluvat ihmisten elämään ja vanhempien vastuu heidän huolenpidosta menee tietenkin joidenkin kahvitreffien ohi.
Näin on, mutta sitten ei tarvii ihmetellä, jos ihmissuhteet kuihtuu. Itse pidän väsyneenäkin kiinni sovitusta, enhän voi laittaa koko elämääni tauolle vain siksi, että pikkuapsiaika on rankkaa. Ei muiden elämä pysähdy mun ruuhkavuosiin.
Jos kuihtuu niin sitten on kuihtuakseen. Ei tuollaisia ihmisiä tarvitse, jotka on suhteessa vain jotta ovivat pahoittaa mielensä.
Mä haluan itse tavata. Yksittäinen peruminen vielä ois ok, mutta ei se, että odottaa muiden aina joustavan ja ymmärtävän koska ruuhkavuodet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Korona vuonna tuli viettettyä sen verran aikaa itsekseen että mietimme mieheni kanssa että keitä meidän elömä kiinostaa ja kuka meistä välittää ja teimme tämän päätöksen ihan sillä perusteella, lakkasin syyttämästä itseäni poikani ja hänen perheensä käytöksestä ja hyväksyin sen että he eivät meidän kanssa halua olla tekemisissä. Nyt on itselläkin parempi olla."
Tässä kappaleessa paistaa se isovanhempien sukupolven TÄYDELLINEN ITSEKKYYS.
Istutaan siellä kotona omaa napaa kiertäen ja sitten uhriudutaan kun "ei välitetä".
Tajuatko, sinä pässinpää, millaista korona-aika on suurimmassa osassa lapsiperheitä ollut. Täyttä eloonjäämistaistelua.
Ja moni pikkulapsivaihekin on todella rankkaa valvomisineen, työn ja perheen yhdistäminen on raskasta, poikasi perheineen on myös rakentanut samalla.
Ei, sinä et mieti pätkääkään, että oisko pojalla tai miniällä vaikeaa/raskasta/uuvuttavaa. Ei, sinä vingut, kun he ei käy/palvele/muista/virkistä/passaa sinua! Jeesus.
Minun äitini on juuri tällainen. Meillä kuopus sairasti pahaa astmaa, valvoin niin että olin järjiltäni mennä. Molemmilla yyteet jne.
Ja äiti vinkui tätä "kun kukaan ei välitä minusta, kyynel" -mantraa. Ja kun kävi, toi pyytämättä pahaa makkarasoppaa ja räyhäsi sittne kolme vuotta, miten "siitäkään ei kiitetty kunnolla".
Mene itseesi, pässinpää. Häpeä!
Mene sinä ja häpeä!
Korona-aika tuskin on kestänyt 10 vuotta???? Enkä ole vinkunut mitään passaamisesta tai käymisestä.
Ja tuokin on sinun keksintöä etten mieti onko pojallani ja hänen perheellä raskasta, en ole puhunut mitään tälläistä.
Että älä keksi asioita ja hauku!
Taas puuttuu aivan täysin se itsereflektio. Alkeellinen lukutaitoa, empatia tai yhtään mikään muukaan inhimillinen ominaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua ainakin harmittaa lapsisyidenkin takia perutut treffit. Ei muiden elämä pysähdy lapseen ja onhan se harmi, jos itse on järjestellyt aikataulut niin, että pääsee kylään ja sitten tulee peruutus.
Varmasti harmittaa odotetun ja mieluisan tapaamisen peruminen. Silti voi asettua toisen asemaan ja ymmärtää perumisen syyt ja toisen voimavarojen rajat. Lapset kuuluvat ihmisten elämään ja vanhempien vastuu heidän huolenpidosta menee tietenkin joidenkin kahvitreffien ohi.
Näin on, mutta sitten ei tarvii ihmetellä, jos ihmissuhteet kuihtuu. Itse pidän väsyneenäkin kiinni sovitusta, enhän voi laittaa koko elämääni tauolle vain siksi, että pikkuapsiaika on rankkaa. Ei muiden elämä pysähdy mun ruuhkavuosiin.
Jos jollakulla puuttuu noin täysin kyky eläytyä toisen ihmisen elämään niin sitten ei voi mitään. Minulla on nyt lapset 17, 19 ja 21 ja hyvin on taas kavereilla aikaa, kun lapset alkaa olla lentäneet pesästä. Kaikilla on ollut sama tilanne, eikä ketään kiinnosta uhriutua tai nähdä ihmissuhteetkin suoritettavana taakkana.
No mun kaverit on lapsettomia sinkkuja ja yhden lapsen äitejä. Oon tutustunut muihin äiteihin kyllä myös, mutta ei heistä oo löytynyt yhtä hyviä kavereita. Eri juttu jos kaikilla samat kiireet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Korona vuonna tuli viettettyä sen verran aikaa itsekseen että mietimme mieheni kanssa että keitä meidän elömä kiinostaa ja kuka meistä välittää ja teimme tämän päätöksen ihan sillä perusteella, lakkasin syyttämästä itseäni poikani ja hänen perheensä käytöksestä ja hyväksyin sen että he eivät meidän kanssa halua olla tekemisissä. Nyt on itselläkin parempi olla."
Tässä kappaleessa paistaa se isovanhempien sukupolven TÄYDELLINEN ITSEKKYYS.
Istutaan siellä kotona omaa napaa kiertäen ja sitten uhriudutaan kun "ei välitetä".
Tajuatko, sinä pässinpää, millaista korona-aika on suurimmassa osassa lapsiperheitä ollut. Täyttä eloonjäämistaistelua.
Ja moni pikkulapsivaihekin on todella rankkaa valvomisineen, työn ja perheen yhdistäminen on raskasta, poikasi perheineen on myös rakentanut samalla.
Ei, sinä et mieti pätkääkään, että oisko pojalla tai miniällä vaikeaa/raskasta/uuvuttavaa. Ei, sinä vingut, kun he ei käy/palvele/muista/virkistä/passaa sinua! Jeesus.
Minun äitini on juuri tällainen. Meillä kuopus sairasti pahaa astmaa, valvoin niin että olin järjiltäni mennä. Molemmilla yyteet jne.
Ja äiti vinkui tätä "kun kukaan ei välitä minusta, kyynel" -mantraa. Ja kun kävi, toi pyytämättä pahaa makkarasoppaa ja räyhäsi sittne kolme vuotta, miten "siitäkään ei kiitetty kunnolla".
Mene itseesi, pässinpää. Häpeä!
Mene sinä ja häpeä!
Korona-aika tuskin on kestänyt 10 vuotta???? Enkä ole vinkunut mitään passaamisesta tai käymisestä.
Ja tuokin on sinun keksintöä etten mieti onko pojallani ja hänen perheellä raskasta, en ole puhunut mitään tälläistä.
Että älä keksi asioita ja hauku!
Ja missä se näkyy käytännössä, että olet miettinyt heidän elämäänsä? Ei missään.
Sinä nimenomaan vinguit kuinka he ei käy eikä välitä jne.
Siinä oli sulla tuhannen taalan paikka lähentyä poikasi perheen kanssa, mutta sinua kiinnosti enemmän kosto ja oman mielipahan harras vaaliminen.
Jos sen lapsiperheen vanhemmat on noin 30-35-vuotiaita, he on viimeiset kymmenen vuotta opiskelleet, tehneet töitä, hakeneet jalansijaa työelämässä, hankkineet lapsensa, rakentaneet jne.
Kiirettä on piisannut.
Siihen ei kaipaa sitä vinkuvaa, naama nurinpäin uhrautuvaa anoppia pätkän vertaa.
Äitinä sinun pitäisi olla ensisijaisesti ylpeä pojastasi ja sanoa se hänelle, kuunnella häntä ja hänen ajatuksiaan ja haaveitaan jne.
Sen sijaan että haukut hänen isänsä kanssa häntä siellä kopperossasi.
Ja jos miniä tuntuu etäilseltä, mikset ole yrittänyt lähentyä asiallisesti, yrittänyt keskustella kuin vertaisen kanssa, kysyä missä olet mokannut.
Vierailija kirjoitti:
Saa perua mutta olisit voinut kyllä itse soittaa ja selittää. En ymmärrä miksi tuollaisetkin pitää hoitaa välikäsien kautta.
Tämä! Ymmärrän sen, että yleiset kuulumiset jne. hoidetaan vain omien vanhempien kautta, mutta tuntuu hyvin erikoiselta ja teennäiseltä, että et itse ole yhteydessä anoppiisi edes silloin, kun vierailu tapahtuu ilman miehesi osallisuutta asiaan. Että siis miehesikö sopi äitinsä kanssa ja välillä sinun kanssa neuvotellen, milloin tapaatte ilman häntä ja sitten samalla logiikalla, hänen tulee työmatkaltaan perua sinulle järjestämänsä tapaaminen?! Onneksi olkoon, harvalla ihmisellä on varaa henkilökohtaiseen assintenttiin.
Väsymyksen takia saa totta kai perua tapaamisen, ihan niin kuin minkä tahansa syyn takia, jos kyseessä on ihan vaan ns. huvitapaaminen. Mutta sehän ei tässä nyt olekaan pointtina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mua ainakin harmittaa lapsisyidenkin takia perutut treffit. Ei muiden elämä pysähdy lapseen ja onhan se harmi, jos itse on järjestellyt aikataulut niin, että pääsee kylään ja sitten tulee peruutus.
Varmasti harmittaa odotetun ja mieluisan tapaamisen peruminen. Silti voi asettua toisen asemaan ja ymmärtää perumisen syyt ja toisen voimavarojen rajat. Lapset kuuluvat ihmisten elämään ja vanhempien vastuu heidän huolenpidosta menee tietenkin joidenkin kahvitreffien ohi.
Näin on, mutta sitten ei tarvii ihmetellä, jos ihmissuhteet kuihtuu. Itse pidän väsyneenäkin kiinni sovitusta, enhän voi laittaa koko elämääni tauolle vain siksi, että pikkuapsiaika on rankkaa. Ei muiden elämä pysähdy mun ruuhkavuosiin.
Jos kuihtuu niin sitten on kuihtuakseen. Ei tuollaisia ihmisiä tarvitse, jotka on suhteessa vain jotta ovivat pahoittaa mielensä.
Mä haluan itse tavata. Yksittäinen peruminen vielä ois ok, mutta ei se, että odottaa muiden aina joustavan ja ymmärtävän koska ruuhkavuodet.
Kun on liikaa tekemistä, liian vähän aikaa ja mennään voimavarojen äärirajoilla (=ruuhkavuodet), on pakko priorisoida. Tapaamiset ihmisten kanssa, joilta eli löydy kykyä, halua tai ymmärrystä joustaa, eivät nouse kovin korkealle prioriteettijärjestyksessä. Varsinkaan, jos on muitakin ystäviä joiden kanssa tapaamisesta ovat mieluisia ja järjestettävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Korona vuonna tuli viettettyä sen verran aikaa itsekseen että mietimme mieheni kanssa että keitä meidän elömä kiinostaa ja kuka meistä välittää ja teimme tämän päätöksen ihan sillä perusteella, lakkasin syyttämästä itseäni poikani ja hänen perheensä käytöksestä ja hyväksyin sen että he eivät meidän kanssa halua olla tekemisissä. Nyt on itselläkin parempi olla."
Tässä kappaleessa paistaa se isovanhempien sukupolven TÄYDELLINEN ITSEKKYYS.
Istutaan siellä kotona omaa napaa kiertäen ja sitten uhriudutaan kun "ei välitetä".
Tajuatko, sinä pässinpää, millaista korona-aika on suurimmassa osassa lapsiperheitä ollut. Täyttä eloonjäämistaistelua.
Ja moni pikkulapsivaihekin on todella rankkaa valvomisineen, työn ja perheen yhdistäminen on raskasta, poikasi perheineen on myös rakentanut samalla.
Ei, sinä et mieti pätkääkään, että oisko pojalla tai miniällä vaikeaa/raskasta/uuvuttavaa. Ei, sinä vingut, kun he ei käy/palvele/muista/virkistä/passaa sinua! Jeesus.
Minun äitini on juuri tällainen. Meillä kuopus sairasti pahaa astmaa, valvoin niin että olin järjiltäni mennä. Molemmilla yyteet jne.
Ja äiti vinkui tätä "kun kukaan ei välitä minusta, kyynel" -mantraa. Ja kun kävi, toi pyytämättä pahaa makkarasoppaa ja räyhäsi sittne kolme vuotta, miten "siitäkään ei kiitetty kunnolla".
Mene itseesi, pässinpää. Häpeä!
Mene sinä ja häpeä!
Korona-aika tuskin on kestänyt 10 vuotta???? Enkä ole vinkunut mitään passaamisesta tai käymisestä.
Ja tuokin on sinun keksintöä etten mieti onko pojallani ja hänen perheellä raskasta, en ole puhunut mitään tälläistä.
Että älä keksi asioita ja hauku!
Ja missä se näkyy käytännössä, että olet miettinyt heidän elämäänsä? Ei missään.
Sinä nimenomaan vinguit kuinka he ei käy eikä välitä jne.
Siinä oli sulla tuhannen taalan paikka lähentyä poikasi perheen kanssa, mutta sinua kiinnosti enemmän kosto ja oman mielipahan harras vaaliminen.
Olen jo aikaisemmin sanonut että olen kutsunut heitä kylään, jutellut poikani kanssa puhelimessa kuulumisia, tukenut esim. rahallisesti aina kun ovat pyytäneet.
Ei se ole mitään vinkumista jos sanon että he eivät käy, mitä muuta voin tehdä kuin kutsua heidät kylään, ja käydä heillä kylässä kutsuttuna ja pitää puhelimitse yhteyttä jos he eivät enempää halua???
Kerrohan nyt siitä tuhannen taalan paikasta??? Mennä väkisin oven taakse? Häiriköidä puhelimella joka päivä???
Enkä minä ole edelleenkään mitään kostamassa. Emmekä ole riidoissa, laitan edelleen viestiä pojalleni, hän saattaa vastata kuukauden päästä, se on minulle ok. Niinkuin sanoin että pääasia että hän on onnellinen.
Sinä nyt vertaat tätä meidän suhdetta oman perheesi väleihin etkä kykene ymmärtämään että ne ovat täysin erilaiset, keksit sanoja ja tunteita minuun liittyen vaikka en ole mitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Korona vuonna tuli viettettyä sen verran aikaa itsekseen että mietimme mieheni kanssa että keitä meidän elömä kiinostaa ja kuka meistä välittää ja teimme tämän päätöksen ihan sillä perusteella, lakkasin syyttämästä itseäni poikani ja hänen perheensä käytöksestä ja hyväksyin sen että he eivät meidän kanssa halua olla tekemisissä. Nyt on itselläkin parempi olla."
Tässä kappaleessa paistaa se isovanhempien sukupolven TÄYDELLINEN ITSEKKYYS.
Istutaan siellä kotona omaa napaa kiertäen ja sitten uhriudutaan kun "ei välitetä".
Tajuatko, sinä pässinpää, millaista korona-aika on suurimmassa osassa lapsiperheitä ollut. Täyttä eloonjäämistaistelua.
Ja moni pikkulapsivaihekin on todella rankkaa valvomisineen, työn ja perheen yhdistäminen on raskasta, poikasi perheineen on myös rakentanut samalla.
Ei, sinä et mieti pätkääkään, että oisko pojalla tai miniällä vaikeaa/raskasta/uuvuttavaa. Ei, sinä vingut, kun he ei käy/palvele/muista/virkistä/passaa sinua! Jeesus.
Minun äitini on juuri tällainen. Meillä kuopus sairasti pahaa astmaa, valvoin niin että olin järjiltäni mennä. Molemmilla yyteet jne.
Ja äiti vinkui tätä "kun kukaan ei välitä minusta, kyynel" -mantraa. Ja kun kävi, toi pyytämättä pahaa makkarasoppaa ja räyhäsi sittne kolme vuotta, miten "siitäkään ei kiitetty kunnolla".
Mene itseesi, pässinpää. Häpeä!
Mene sinä ja häpeä!
Korona-aika tuskin on kestänyt 10 vuotta???? Enkä ole vinkunut mitään passaamisesta tai käymisestä.
Ja tuokin on sinun keksintöä etten mieti onko pojallani ja hänen perheellä raskasta, en ole puhunut mitään tälläistä.
Että älä keksi asioita ja hauku!
Ja missä se näkyy käytännössä, että olet miettinyt heidän elämäänsä? Ei missään.
Sinä nimenomaan vinguit kuinka he ei käy eikä välitä jne.
Siinä oli sulla tuhannen taalan paikka lähentyä poikasi perheen kanssa, mutta sinua kiinnosti enemmän kosto ja oman mielipahan harras vaaliminen.
Olen jo aikaisemmin sanonut että olen kutsunut heitä kylään, jutellut poikani kanssa puhelimessa kuulumisia, tukenut esim. rahallisesti aina kun ovat pyytäneet.
Ei se ole mitään vinkumista jos sanon että he eivät käy, mitä muuta voin tehdä kuin kutsua heidät kylään, ja käydä heillä kylässä kutsuttuna ja pitää puhelimitse yhteyttä jos he eivät enempää halua???
Kerrohan nyt siitä tuhannen taalan paikasta??? Mennä väkisin oven taakse? Häiriköidä puhelimella joka päivä???Enkä minä ole edelleenkään mitään kostamassa. Emmekä ole riidoissa, laitan edelleen viestiä pojalleni, hän saattaa vastata kuukauden päästä, se on minulle ok. Niinkuin sanoin että pääasia että hän on onnellinen.
Sinä nyt vertaat tätä meidän suhdetta oman perheesi väleihin etkä kykene ymmärtämään että ne ovat täysin erilaiset, keksit sanoja ja tunteita minuun liittyen vaikka en ole mitä
Et ole yrittänytkään keskustella aikuisesti, etkä ole yrittänytkään ymmärtää heidän elämäntilannettaan.
Kierrät hysteerisenä omaa napaasi ja miehesi kanssa sittne keskenänne oikein lietsoneet itsenne pyhään vihaan.
Ja vingut ja vingut ja vingut.
Se että kohtelet yhtä lasta eri tavoin kuin muita ei ole mitään muuta kuin kostamista. Lapsellista, kolmevuotiaan käytöstä.
Alue: Aihe vapaa
Mielikuva tuosta pahasta makkarasopasta.. Hyh....
Elkää tuoko pyytämättä niitä pöperöitä.