Saako vierailun perua väsymyksen takia? - tapaus anoppi suuttui
Itse olen kasvanut perheessä, jossa vanhemmat hoitivat yhteydenpidon omiin vanhempiinsa ja sukulaisiinsa. Toki nähdessä juteltiin puolin ja toisin, mutta ei äitini soitellut omalle anopilleen eikä isäni omallensa. Samaa linjaa olen halunnut noudattaa meidän perheessä, minä pidän yhteyttä omaan lapsuudenperheeseeni ja mies omaansa, vaikka yhteydenpito koskisi perheen yhteisiä asioita. Tämä on minulle tärkeää myös siksi, että molemmat itse saavat määritellä, minkä verran omaan lapsuudenperheeseen ollaan yhteydessä eikä asia kaadu vain toisen harteille.
Viimeisin loukkaantumisen aihe oli se, kun olimme sopineet anopin tulevan kylään päivänä x, jolloin olen vauvan kanssa yksin kotona ja mies on työmatkalla. Kyseistä päivää edeltävä yö oli aivan hirveä, vauva heräsi itkemään lukuisia kertoja yössä, vauva valvoi yöllä ja perheemme lemmikki piti meteliä koko yön (tämä ei siis ole meillä normaalia, vaikka vauvaperheessä usein huonosti nukutaankin). Olin valvotun yön jäljiltä aivan puhki ja laitoin työmatkalla olevalle miehelle yöllä viestin, että ilmoittaisi aamulla anopille, että ei sittenkään sovi tulla kylään, kun olen valvomisen takia todella väsynyt ja vauvan päivärytmi on sekaisin. Lähes nukkumattoman yön jälkeen en jaksanut kotona ketään vieraita, en olisi jaksanut edes kavereitani tai omaakaan äitiäni. Päivä menisi kotona lepäämistä yrittäen ja vauvan "sekalaisessa rytmissä". Vauvalla on lisäksi pahin vierastamisvaihe menossa, joten anopin vierailun aikana en olisi päässyt lepäämään, vaan olisin kuitenkin joutunut olemaan vauvan vieressä koko ajan ja seurustelemaan anopin kanssa rättiväsyneenä.
Anoppi loukkaantui tuosta vierailun perumisesta ja siitä, etten itse ilmoittanut asiasta ja ilmoittanut perumisesta aiemmin. Missä välissä olisi pitänyt ilmoittaa? Soittaa keskellä yötä tai laittaa silloin viestiä? En koskaan laita ihmisille viestiä yöllä tai soita, koska en halua herättää toista. Olisiko pitänyt aamulla herätä parin tunnin yöunilta soittamaan, että nyt ei sovi tulla? Onko väärin toimittu, kun koen, ettei meille sovi tulla silloin, kun takana on aivan hirveä yö, vauvalla on rytmi sekaisin ja itse olen todella väsynyt? Taustatietona se, että anoppi asuu tunnin päässä eikä ollut ehtinyt lähteä matkaan, kun tieto perumisesta tuli.
Eli kysymys: saako mielestäni vierailukutsun perua väsymyksen takia? Miksi/miksi ei?
ap
Kommentit (622)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa perua mutta olisit voinut kyllä itse soittaa ja selittää. En ymmärrä miksi tuollaisetkin pitää hoitaa välikäsien kautta.
"Missä välissä olisi pitänyt ilmoittaa? Soittaa keskellä yötä tai laittaa silloin viestiä? En koskaan laita ihmisille viestiä yöllä tai soita, koska en halua herättää toista. Olisiko pitänyt aamulla herätä parin tunnin yöunilta soittamaan, että nyt ei sovi tulla?"
vaikka olis kohteliasta ilmoittaa itse niin ihan oikeasti, jos saat nukkua vaikka 3 tuntia aamulla klo 5-8, niin heräätkö klo 6.30 soittamaan itse sille anopille ja unesi katkeavat taas? et heräisi.
Herään kun mies on kähdössä. Laitan tekstarin. Jatkan unia.
Olihan se ap hereillä nytkin miehen lähtiessä.
Vierailija kirjoitti:
Saa perua mutta olisit voinut kyllä itse soittaa ja selittää. En ymmärrä miksi tuollaisetkin pitää hoitaa välikäsien kautta.
Menee paremmin perille niin.
Minun mieheni välittää tuollaiset viestit jopa MINUN vanhemmilleni, koska äitini ei kehtaa miehelleni länkyttää. Minulle kyllä.
Ap, älä jatkossa sovi enää ikinä mitään sellaista, että anoppi tulee paikalle kun miehesi ei ole paikalla. Jos siis et erityisesti itse tahdo anoppiasi nähdä. Minä olen pitänyt sen linjan, että hän on mieheni äiti eikä meillä ole ns. henkilökohtaisia välejä. Hyvin on toiminut.
Anopin ja anopin luokse vierailun voi perua mistä syystä tahansa.
Anoppi on kyllä turhasta ottanut nokkiinsa, mutta en käsitä tätä miehen kautta viestittelyä, ihan sama minkälainen tapa sinulla ja sinun perheelläsi on kommunikaation suhteen.
'' Hei anoppi, rakas vauva on valvottanut minua koko yön, ja en ole saanut unta, eikä hänkään. Valitettavasi tästä johtuen joudun peruumaan sovitun tapaamisen, sillä tarvitsen aikaa voimien palautumiseen ja vauvan päivärytmin korjaamiseen. Vauvalla on myös paha vierastamisvaihe, niin senkin vuoksi tapaaminen ei olisi varmasti kellekkään miellyttävä kokemus.
Toivottavasti löydämme paremman ajan vierailulle, ja pahoittelut, jos olet joutunut muokkaamaan aikatauluasi minun vuoksi! Tavataan kuitenkin mahdollisimman pian!
T: Anonyymi ''
Niin helppoa, vaivatonta ja ystävällistä. Mutta oli miten oli, anoppi on silti väärässä. Kannattaa kuitenkin tulevaisuutta ajatellen olla suoraan yhteydessä anoppiin, jos sinulla on HÄNELLE asiaa.

Kuka laittaa anopille noin virallisen viestin?

Naurettavaa se on anopiltakin takertua siihen keneltä sai tuon viestin ettei sovikaan vierailu :D Eikö pääasia ole se, että sai viestin ajoissa.
Ja olisin itse ollut kiitollinen miehelleni, jos olisi asian hoitanut juuri kuin ap:n mies kun olin aikanaan koliikkivauvan kanssa huonoista yöunista sekaisin. Anoppi tässä lillukanvarsiin takertuu, jos todella loukkaantui siitä ettei saanut viestiä suoraan miniältä.
Vierailija kirjoitti:
Saa perua mutta olisit voinut kyllä itse soittaa ja selittää. En ymmärrä miksi tuollaisetkin pitää hoitaa välikäsien kautta.
Juuri näin!!
Saa perua mutta tosiaan teet asiasta aika vaikeaa. Kaikilla kai on puhelin öisin kiinni tai äänettömällä, että ihan hyvin olisit voinut yölläkin laittaa viestin, tai aamulla soittaa varmaan olisi ollut kohteliain. Sinänsä on ihan normaalia jos peruu väsymyksen takia, tuskin kukaan tuota vauva-aikana pitää tekosyynä, muulloin saattaa pitää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi se anoppi on edes tulossa kylään jos mies ei ole kotona?
Olisin kyllä itse perunut tuossa tapauksessa.
Tai kärvistellyt sen parin tunnin kahvittelun sitten.
Miksei anoppi voi tulla katsomaan miniää ja vauvaa ilman miehen läsnäoloa?
Miksi ihmeessä tulisi???
No koska hän on vauvan isoäiti ja miniä on hänen sukulaisensa.
Ajatteleeko ihmiset oikeasti tuolla tavalla, että nähdään vain omia sukulaisia?
Ei hän ja miniä ole sukulaisia.
No ei tietenkään VERIsukulaisia.
Kyllä minusta esim. serkunkin mies ja lapset ovat minun sukulaisiani, vaikka mies ei olekaan sitä biologisesti. Saati sitten isovanhemmat.Ei meidän perheessä vedetä tuollaisia rajoja, että miniä ja anoppi olisivat jotenkin vieraita ihmisiä toisilleen. Outoa.
Sinä kutsut siis serkun miehen teille kylään ilman serkkua? Tai menet heille noin että paikalla on vain serkun mies?
Lähtökohtaisesti kutsuisin tietysti koko perheen kylään, mutta jos serkulle tulisi este, niin olisi hänen miehensä ja lapsensa tervetulleita keskenäänkin.
Mutta sinä et kutsuisi erikseen serkun miestä lähtökohtaisesti ilman serkkua ja lasta? Kuten nyt sinusta ap:n kuuluu kutsua.
Lapsen isoäiti ja miehen serkun mies ei ole verrattavissa toisiinsa. Oikeesti mikä on päässä vialla nyt?
Täysin verrattavissa.
Ihminen jonka kanssa on etäisesti tekemisissä koska sukulainen yhdistää.
Selvä, ehkä sun tapauksessa sitten näin.
Me ja moni muukin perhe käydään mummulassa usein että lapset saavat tutustua mummuun ja pappaan. Äitienpäivänä askarrellaan kortit yms.
Ja näin siis monessa muussakin perheessä, tunnen vain yhden perheen jotka eivät anna lastensa tutustua eivätkä näin ollen itsekkään tutustu lapsen isovanhempiin mutta tässä on taustalla alkoholismi.
Ja ymmärrän sen täysin.
Mutta jos välillä ei ole riitaa mistään niin en oikein tajua miksi kukaan ei haluaisi tutustua lapselle tärkeisiin ihmisiin kuten juuri isovanhempiin.
Meillä miniä käyttäytyy juuri niin että minä ja mieheni (lapsen isovanhemmat) ollaan vierasta väkeä, syntymäpäiville saamme kutsun mutta muutoin heillä ei saa käydä.
Olemme pyytäneet että saisimmeko lapsista valokuvia yhteiseen albumiin mutta ei ole mitään kuulunut, tyttäreni välillä näyttää somesta että tässä on ”Viljami”
Ei siinä mitään, vanhemmat nämä päätökset tekevät.
Hyväksyn sen.
Miniä vaan ei millään hyväksy sitä että me emme takaa heidän lainaansa emmekä tue heitä myöskään rahallisesti. Olen tämän pojalleni sanonut suoraan että tuo käytös loukkaa minua ja isääsi mutta me hyväksymme sen koska se on teidän päätös, minun ja isäsi päätös on että me lahjoitamme perintömme muille, ja hän ei tule saamaan euroakaan.
Kolmelle muulle lapselle on jo pesämunat rakennettu ja tyttäremme saa loput.
Saa perua. Ja saa myös perua miehen kautta, jos esim. mies on reissussa ollessaan valveilla tuohon aikaan, tai tiedät kumppanisi pitävän puhelimen äänettömällä/ei häiriinny yöllisistä viesteistä. Minä nousen aamulla ennen kukkoja, enkä lähettele ihmisille viestejä keskellä aamuyötä juurikin siksi kun ei voi tietää herääkö vastaanottaja siihen vai ei.
Toiseksi. Perhesuhteita on ihan juuri niin monta kuin on ihmisiäkin näissä suhteissa. Ja monet kokevat kiusalliseksi sen, että puolison vanhempi tulee vierailulle ilman lapsensa läsnäoloa. Ja se on ihan ymmärrettävää, ja hyväksyttävää, vaikka välit olisivatkin hyvät. Se appi/anoppi on tullut puolison mukana kuvioon, eikä sitä ole valittu itse. Meillä on voimassa vanha viidakon viisaus omien lasten kanssa; meille ei tulla ilmoittamatta ja minä en vieraile kutsumatta, ei myöskään mieheni. Pojat pääsääntöisesti hoitavat yhteydenpidon eikä mielestäni miniöiden tarvitse osallistua jos eivät halua. Ei se ole loukkaus minua kohtaan, millään tavalla.
Toinen miniöistäni on hyvin introvertti ja tarvitsee paljon omaa tilaa, ja saattaa monesti lähteä omien ystäviensä kanssa kaupungille tai vaikkapa lenkille, jos poika kutsuu meidät ihan vaan kahville. Ja tässä symppaan kyllä miniää täysin, minä olen ihmisenä hyvin samanlainen, enkä ole koskaan edes ajatellut, että siitä pitäisi loukkaantua. Se on kuitenkin hänen kotinsa johon mennään, enkä halua kenenkään kokevan oloaan vaivaantuneeksi omassa kodissaan toisten takia. Lienee sanomattakin selvää, että vieraillaan hyvin harvoin :) On joskus suoraan minulta itseltäni apua pyytänyt, koska on tehty hyvin selväksi, että autetaan jos voidaan ja kieltäydytään jos ei voida, joten uskaltaa näin tehdä ilman, että pyörremyrsky-anoppi valtaa huushollin. Turvallista kommunikaatiota.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä käyttäytyy juuri niin että minä ja mieheni (lapsen isovanhemmat) ollaan vierasta väkeä, syntymäpäiville saamme kutsun mutta muutoin heillä ei saa käydä.
Olemme pyytäneet että saisimmeko lapsista valokuvia yhteiseen albumiin mutta ei ole mitään kuulunut, tyttäreni välillä näyttää somesta että tässä on ”Viljami”
Ei siinä mitään, vanhemmat nämä päätökset tekevät.
Hyväksyn sen.Miniä vaan ei millään hyväksy sitä että me emme takaa heidän lainaansa emmekä tue heitä myöskään rahallisesti. Olen tämän pojalleni sanonut suoraan että tuo käytös loukkaa minua ja isääsi mutta me hyväksymme sen koska se on teidän päätös, minun ja isäsi päätös on että me lahjoitamme perintömme muille, ja hän ei tule saamaan euroakaan.
Kolmelle muulle lapselle on jo pesämunat rakennettu ja tyttäremme saa loput.
Surullista, että poikasikaan ei halua jakaa sinulle kuvia lapsistaan. Miksi näin?
Kyllä on parempi, että mies hoitaa asiat omien vanhempiensa kanssa. Ehkä normaaleissa ihmissuhteissa voi tehdä toisin. Mutta on myös anoppeja, jotka eivät ole normaaleja. Silloin on parempi vetäytyä syrjään ja antaa äidin ja pojan hoitaa välit.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä käyttäytyy juuri niin että minä ja mieheni (lapsen isovanhemmat) ollaan vierasta väkeä, syntymäpäiville saamme kutsun mutta muutoin heillä ei saa käydä.
Olemme pyytäneet että saisimmeko lapsista valokuvia yhteiseen albumiin mutta ei ole mitään kuulunut, tyttäreni välillä näyttää somesta että tässä on ”Viljami”
Ei siinä mitään, vanhemmat nämä päätökset tekevät.
Hyväksyn sen.Miniä vaan ei millään hyväksy sitä että me emme takaa heidän lainaansa emmekä tue heitä myöskään rahallisesti. Olen tämän pojalleni sanonut suoraan että tuo käytös loukkaa minua ja isääsi mutta me hyväksymme sen koska se on teidän päätös, minun ja isäsi päätös on että me lahjoitamme perintömme muille, ja hän ei tule saamaan euroakaan.
Kolmelle muulle lapselle on jo pesämunat rakennettu ja tyttäremme saa loput.
Voi yhden kerran näitä satuja.

Niitä on varmaan jaeltu suellä sun täällä luvatta.
Outoa että otat anopin kyläilemässä mutta et suostu pitämään yhteyttä puhelimitse.
Aloittaja kuulostaa aika ikävältä tyypiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin itse laittanut tekstarin anopille silloin yöllä (samalla todiste valvomisesta) ja soittanut vielä sopivassa kohdin päivällä ja sopinut uuden vierailuajan.
Ainakaan mun vanhemmat ei todellakaan pidä puhelinta äänettömälle öisin, joten tuo olisi herättänyt molemmat. Väitän että kovin harva muukaan yli kuusikymppinen saa öisiä puheluita joiden takia olisi äänet aina poissa.
No mä olen yli kuusikymppinen ja todellakin pidän puhelimen äänettömällä öisin. Ei sinne öisin tule puheluita mutta kaikenlaisia viestejä monesta tuutista sitäkin enemmän. Mun mielestäni jos ihminen pitää puhelimessa äänet päällä yötä päivää niin se on oma valinta eikä pidä suuttua jos saa öiseen aikaan puheluita ja viestejä ja herää niihin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä miniä käyttäytyy juuri niin että minä ja mieheni (lapsen isovanhemmat) ollaan vierasta väkeä, syntymäpäiville saamme kutsun mutta muutoin heillä ei saa käydä.
Olemme pyytäneet että saisimmeko lapsista valokuvia yhteiseen albumiin mutta ei ole mitään kuulunut, tyttäreni välillä näyttää somesta että tässä on ”Viljami”
Ei siinä mitään, vanhemmat nämä päätökset tekevät.
Hyväksyn sen.Miniä vaan ei millään hyväksy sitä että me emme takaa heidän lainaansa emmekä tue heitä myöskään rahallisesti. Olen tämän pojalleni sanonut suoraan että tuo käytös loukkaa minua ja isääsi mutta me hyväksymme sen koska se on teidän päätös, minun ja isäsi päätös on että me lahjoitamme perintömme muille, ja hän ei tule saamaan euroakaan.
Kolmelle muulle lapselle on jo pesämunat rakennettu ja tyttäremme saa loput.
Minä en anna valokuvia äidilleni koska en luota siihen mihin niitä päätyy.
vaikka olis kohteliasta ilmoittaa itse niin ihan oikeasti, jos saat nukkua vaikka 3 tuntia aamulla klo 5-8, niin heräätkö klo 6.30 soittamaan itse sille anopille ja unesi katkeavat taas? et heräisi.