Tavismiesten pariutuminen

Vierailija kirjoitti:

Ap, jos menet paikkaan, missä on 2 naista ja 8 miestä, niin luulisi että järkikin sen sanoo, että 6 miestä jää ilman. Mitä kohtaa tuosta ei itse jo ymmärrä?

Miksiköhän miehet ei tätä ymmärrä? Eivät kuitenkaan halua jakaa sitä naistaan muiden miesten kanssa tai vaikka seurustella toisen miehen kanssa🤔

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä olen tavallinen mies. On liikunnallisia ja muuten sivistäviä harrastuksia, mutta kuitenkin siinä määrin, että jää aikaa myös parisuhteelle. Osa harrastuksista vie luontoon ja osa liikuntapaikoille. Lisäksi opikelen kieltä ja pidän kirjoista ja elokuvista. Olen siinä mielessä avoin, että mihin tahansa harrastukseen mahtuu mukaan tai toisaalta ne jättävät aikaa ja tilaa naisen omiin harrastuksiin. Käyn töissä ja maksan omaa asuntoa pois. Minulla on pitkän aikaa sitten päättyneen, yli 10 vuotta kestäneen suhteen jäljiltä teini-ikäinen lapsi joten parhaiten uskon kohtaavani sellaisen naisen kanssa, jolla on myös omia lapsia.

Haluan olla läsnä parisuhteessa ja haluan oikeastaan aivan kaiken tästä yhdestä ihmisestä. Haluan siis naisesta parhaan ystäväni, jota rakastella intohimoisesti. Suhtaudun joustavasti parisuhteen asumismuotoon ja sitoutumisen virallistamiseen, koska uskon, että kaksi toistaan rakastavaa ihmistä löytävät kyllä itselleen oikean tavan olla parisuhteessa. En kuitenkaan jousta uskollisuudesta, sitoutumisesta enkä me-hengestä. Minusta on sanottu, että minusta huomaa arvostukseni naista kohtaan ja onpa eksäni sanonut minun kohdelleen häntä kuin kukkaa kämmenellä.

Silti suhteet ovat päättyneet. Ekassa vaimoni petti ja sitä käsittelin terapiassa eikä minulla ole ollut luottamusongelmia sen jälkeisissä suhteissa. Parisuhdeterapiassa käynti kertokoon jotain halustani saada toimiva suhde ja valmiudestani katsella myös omaa toimintaani kriittisesti. Seuraava suhteeni, etäsuhde, päättyi kolmen vuoden jälkeen siihen, kun huomasin, että kumppanini ei ole valmis matkustamaan eli näkemään vaivaa suhteen ylläpitämiseksi samoin kuin minä. Lisäksi hän riitatilanteessa sanoi asioita, joita minä en ole valmis kumppanilleni sanomaan. Säilyttääkseni minuuteni sellaisena ihmisenä, joka minä haluan olla, oli erottava. Kolmas suhteeni päättyi, koska naisen käsitys yhteisestä ajasta muuttui radikaalisti ensimmäisen vuoden jälkeen. En kutsu parisuhteeksi sitä, että näen naapurikunnassa asuvaa naista kerran kuukaudessa eli harvemmin kuin näin etäsuhteessa ollessani 400km päässä olevaa kumppania. En varmasti ole täydellinen, mutta yritän liikkua oikeaan suuntaan. Lisäksi kieltäydyn uskomasta sitä, että sukupuoleni takia minulla on jokin merkittävä vika vuorovaikutustaidoissani tai luonteessani, joka erottaisi minut ikäisistäni naispuolisista uusiosinkuista, kun meillä kaikilla on kestävien ja onnistuneiden parisuhteiden lukumäärä 0. Voin ottaa vastuulleni sen, että olen rakastunut vääriin ihmisiin, mutta en tiedä miten muuttaisin sitä. Kukaan minua tuntematon ei kuitenkaan voi väittää sukupuoleni perusteella, että parisuhde ei ole minulle tärkeä enkä panosta siihen tai että en osaisi puhua tunteistani tai etten olisi liikkeellä kaikin puolin hyvin aikein liikkeellä.

3 kertaa olen siis ollut rakastunut ja kaikki rakkauteni kohteet tietävät tunteeni. En tiedä montako kertaa minulla on jäljellä. Jostain luin, että keskimäärin ihminen rakastuu 0-12 kertaa elämänsä aikana. Minulle riittäisi 4. Vaikeinta on hyväksyä, että edellinen kerta saattoi olla viimeinen. Jos jäljellä on kuitenkin kaipuu sen oikean löytämiseksi niin onko vielä toivoa? Yritän olla optimisti, mutta minä otan suhteen päättymisen melko vakavasti. Taistelen kyynistymistä vastaan. Myöskin oikean ihmisen kohtaaminen tuntuu vaativan melko monta kohtaamista väärän kanssa. Joskus uusiin ihmisiin tutustuminen on ihan mukavaa ja koitan tinderöintini sijoittaa näihin hetkiin, kun oikeasti olen kiinnostunut uusista ihmisistä. Koitan välttää suoranaista rakkauden etsimistä, koska uusia ihmisiä ei mielestäni tule liian nopeasti arvioida sitä kautta, että haluanko vanheta hänen kanssaan parisuhteessa.

M44

Tuollaista elämä monelle nykyään on. Ei monet enää pyrikään sellaiseen, että löytäisii jonkun jonka kanssa olla loppuelämä yhdessä, tai uskoisi johonkin yhteen oikeaan. Tosi moni ajattelee että jos on joku kiva, ollaan sen kanssa niin kauan kuin on kivaa, sitten jatketaan omia teitä jos ei enää ole. Itse jossain vaiheessa tämän hyväksyin ja luovuin pysyvän parisuhteen tavoittelun ihanteesta, ja sen jälkeen olen suurestii osannut nauttia esim. vain vuoden tai pari kestäneistä suhteista, eikä niiden päättymiseen liity enää tunnetta epäonnistumisesta. Nyt melkeinpä tunnen, että olisi tylsää olla yhden kanssa loppuelämä, mieluummin olen välillä yksin sinkkuna ja välillä taas jonkun uuden kanssa. 

Mä en vain tiedä, miten tuo asennemuutos tehdään. Ja jos se suhde päättyy, kun on vielä tunteita niin miten se ei voi tuntua pahalta? Mä en kyllästy kovin helposti kumppaniini ja jokin minussa vastustaa ajatusta, että rakkaudesta luovutaan ekan vastoinkäymisen kohdatessa. Lisäksi mä kuljen parisuhteen ajan laput niin silmillä, etten edes huomaa muita ihmisiä. Varmasti, jos osaisi ajatella noin niin se lisäisi onnellisuutta. Mutta toisaalta vaikka en pidä eroamisesta niin se suru ainakin kertoo, että suhde on ollut minulle arvokas ja osaan sitä kautta arvostaa sitä tunnetta. En välttämättä kyllä tarvitse sitä surua, koska koen onnea ja arvostusta kumppaniani kohtaan myös suhteen aikana eli mun ei tarvitsee menettää asiaa nähdäkseni sen arvon. Ehkä mua vaivaa suhteen päättyminen myös tuon vaivan takia minkä joutuu näkemään uuden eteen. En mä ikinä kävele suoraan seuraavaan. Jonkinlaista laiskuutta siis ja myös sitä sydämen uudestaan alttiiksi pistämisen ahdistusta.

M44

Sivusta: älä nyt liikaa syyllisty siitä, että nykyisin on kova paine kevytsuhteisiin. Ei ole mitenkään sanottua, että kaikki sopeutuvat sellaiseen. Se on vain yksi puoli siitä kehityksestä, ettei ole mitään instituutioita muutenkaan. Ei nyt ole oikein ratkaisuja tarjota, mutta toivottavasti löydät jonkun samalla tavalla ajattelevan. Itse olen keskittynyt parisuhteen puuttuessa niihin muihin pitkiin ihmissuhteisiin, jotka minulla jo nyt ovat, se täyttää osan tarpeista.

En. Mulla on syvä luottamus siihen, että ihminen on onnellisimmillaan, kun saa olla oma itsensä. Se on myös paras tapa olla onnellinen parisuhteessa, kun ei tarvitse esittää mitään, mitä ei ole. Silti ei varmaan haittaisi, jos en parisuhteen päättymistä ottaisi suurena epäonnistumisena. Siitä on pitkä matka mun kohdalla vielä ihmissuhteiden kertakäyttökulttuuriin.

Kiva, muuten, että täällä joku puhuu kuin ihan oikealle ihmiselle.

M44

Näistä viesteistä kyllä paistaa heti yksi asia silmään, tuo martyyrisyys ja reppana-asenne.

"Kiva, kun puhut minulle ihmisenä, useimmiten naiset pitävät maan matosena. Ehkö ovatkin oikeassa kun ei rakkaus kelpaa ja olenhan minä ihana mies mutta saanut siipeeni, varmasti omaa syytä kun vaan kävelin laput silmillä rakkaudesta"....

Nyt vähän selkärankaa ja omanarvon tunnetta peliin hei!

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää miten naisten mielestä heikoimmassa asemassa olevat miehet ovat itse vastuussa kohtalostaan. Ultrakapitalismin periaatteita.

Säälistäkö niitä pitäisi panna?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vähän kumma että naisten vain pitää panostaa ulkonäköön mutta miesten ei.

Miksi luulet, että tavismiehet eivät panosta ulkonäköönsä?

Itse esimerkiksi treenaan 6 kertaa viikossa ja olen laittanut tuhansia euroja ulkonäkööni, jopa kosmeettinen kirurgia on kokeiltuna.

Panosta luonteeseenkin. Ulkonäkö ei riitä, kun on luonteeltaan patologinen naisvihaaja.

eri

Vierailija kirjoitti:

Kannustaisin MGTOW-ajatusmalliin. Elämä on paljon helpompaa.

Toksinen nais-/feminismivihaajan malli. Vaikuttaa aika incelimäisen surulliselta elämältä. Sitä voi terveemmälläkin tavalla olla "omalla tiellään".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs tavismiestä estää ryhtymästä tasokkaaksi panomieheksi? Panostaa vähän muuhunkin kuin siihen pornon katseluun, niin eiköhän se siitä?

Tyhmä kysymys, geenit tietenkin.

Miten pystyt panostamaan parempaan naamaan ja pituuteen? Perusluonnekin on pitkälti peritty joten hankala on muuttua läpänheittäjäalfakovikseksi.

Oman tuttavapiirini suurin naistenmies on keskimääräistä lyhyempi. Itsevarma supliikki mies ja naisia riittää. Nyt kyllä tosin jo vuosia parisuhteessa. (Eikä ole mikään kirurgilentäjä vaan ihan amk insinööri.)

Niin.. itsevarmaksi supliikkimieheksi synnytään, se on osa perusluonnetta.

Vai milloin olet viimeksi kuullut että ujosta hiljaisesta miehestä on tullut myöhemmin itsevarma supliikkimies?

Oikeastaan aika usein. Itsekin koen olevani sellainen. Olin lapsena ujo ja hermoileva. Yliopistossa tapasin vihdoin omanlaista porukkaa jotka ymmärsivät outoa huumoriani ja tajusin että on oikeasti ihan kivaa olla äänekäs ja jutteleva kun kerrankin ihmiset haluaa puhua samoista asioista! Kun sai sitä omaa itseluottamusta pönkitettyä, ei joutunut hakemaan hyväksyntää muilta joten ei haitannut vaikka jossain toisessa ryhmässä porukka ei ymmärtänytkään mun huumoria ja juttuja, koska tiesin että jollekin kelpaan kyllä omana itsenäni niin sellaisena sitten jatkan muidenkin kanssa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tavismiehet voisivat ihan aluksi olla kiinnostuneita naisista ihmisinä ja persoonina, ei vain potentiaalisina seksikumppaneina. Monistakaan deittisovellusten miehistä ei saa tätä kuvaa. Useimmilla sinkkunaisilla on myös näin 2020-luvulla aktiivinen oma elämä eikä miestä tarvita enää pakon vuoksi elättämään, vaan hänestä halutaan tasavertainen kumppani hauskaan yhdessäoloon, yhteisiin harrastuksiin ja fiksuun keskusteluun. Kannattaa siis miettiä, pystytkö tarjoamaan kaikkea tätä. Jos, niin flaksi varmasti ennen pitkää käy, ihan ulkonäöstä riippumatta.

Tämä juna kulkee molempiin suuntiin. Myös naisten kannattaa miettiä onko heillä tarjottavaa miehelle, se pelkkä reikä kun ei tuo onnea naisellekkaan. Jos aina pettyy suhteisiin ja miehiin, se vika voi olla myös itsessä. Todella moni deittailemani nainen on sanonut esim harrastavansa vaellusta, mutta eivät ole koskaan vaeltaneet ja tekosyitä piisaa. Ei tarvitse olla kovinkaan välkky tajutakseen, että tuollaisella lähestymistavalla päätyy reiän asemaan ja samalla se mielikin pahoittuu.

On se kyllä suurikin ihme, etteivät naisista reikinä puhuvat saa koskaan parisuhdetta. Onneksi.

ohis

Jos ole kuin minä eli ujo ja köyhä niin kannattaa alkaa hyväksyy asia että kuolet yksinäisenä

Vierailija kirjoitti:

Yksi vaihtoehto on alkaa tytyilemään. Silloin tuo miesten 80% osuus deittisovelluksissa pienenee ja ongelma korjaantuu.

Mitä ihmettä on tytyily?

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää miten naisten mielestä heikoimmassa asemassa olevat miehet ovat itse vastuussa kohtalostaan. Ultrakapitalismin periaatteita.

Suurin osa on. Suomessa on paljon enemmän heikommassa asemassa olevia ihmisiä kuin tavismies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää miten naisten mielestä heikoimmassa asemassa olevat miehet ovat itse vastuussa kohtalostaan. Ultrakapitalismin periaatteita.

Säälistäkö niitä pitäisi panna?

Kyllä. Ja pitäisi vielä kotiin mennä tarjoamaan. Pim pom onko täällä naiset8nta repoanamiestä? Tulin pillua tarjoamaan , voin myös siivota, kokata ja pyykit pestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs tavismiestä estää ryhtymästä tasokkaaksi panomieheksi? Panostaa vähän muuhunkin kuin siihen pornon katseluun, niin eiköhän se siitä?

Tyhmä kysymys, geenit tietenkin.

Miten pystyt panostamaan parempaan naamaan ja pituuteen? Perusluonnekin on pitkälti peritty joten hankala on muuttua läpänheittäjäalfakovikseksi.

Oman tuttavapiirini suurin naistenmies on keskimääräistä lyhyempi. Itsevarma supliikki mies ja naisia riittää. Nyt kyllä tosin jo vuosia parisuhteessa. (Eikä ole mikään kirurgilentäjä vaan ihan amk insinööri.)

Niin.. itsevarmaksi supliikkimieheksi synnytään, se on osa perusluonnetta.

Vai milloin olet viimeksi kuullut että ujosta hiljaisesta miehestä on tullut myöhemmin itsevarma supliikkimies?

Höpö höpö, ihan vaan hyvällä itsetunnolla kenestä tahansa tulee itsevarma supliikkimies. Mutta se ei ole naisten homma pönkittää miesten itsetuntoa (eikä myöskään miesten homma tehdä samaa naiselle). Kun on sinut itsensä kanssa ihan omasta tahdosta eikä vain saadakseen seksiseuraa tai kumppania, silloin voi sanoa itsetunnon olevan kohdallaan. Kyllä muut ympärillä sen huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, jos menet paikkaan, missä on 2 naista ja 8 miestä, niin luulisi että järkikin sen sanoo, että 6 miestä jää ilman. Mitä kohtaa tuosta ei itse jo ymmärrä?

Miksiköhän miehet ei tätä ymmärrä? Eivät kuitenkaan halua jakaa sitä naistaan muiden miesten kanssa tai vaikka seurustella toisen miehen kanssa🤔

No mutta sekin on naistrn vika. Kyllä noiden 2 naisen pitää pitää boi 8 miestä tyytyväisenä, vaikka silleen vuoroviikko- periaateella. Ainakin pillua pitää antaa kaikille.

Iltalento Puolaan saattaisi auttaa.

Mutta, mutta.. Kerta et halua tarjota kahvia edes omillaan toimeentulevalle suomalaiselle, saati sitten puolalaiselle. Nämä haluaa kahvien lisäksi saada esim. korun ja kukkia.

(🥶🥶🥶)

No se ei ainakaan auta, että puhuu alentavasti naisista ja olettaa naisten olevan joku massa jolla kaikilla on samat toiveet ja mieltymykset.

Aivan liian usein näiltä "tavismiehiltä" kuulee, että _kaikille_ naisille kelpaa vaan sitä ja tätä, jo ihan niinkin pienellä otannalla kun omat 5 parasta kaveriani voin sanoa, että miesmakumme on täysin erilainen. Ja kyllä, ihan tavismiehiä kaikilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs tavismiestä estää ryhtymästä tasokkaaksi panomieheksi? Panostaa vähän muuhunkin kuin siihen pornon katseluun, niin eiköhän se siitä?

Tyhmä kysymys, geenit tietenkin.

Miten pystyt panostamaan parempaan naamaan ja pituuteen? Perusluonnekin on pitkälti peritty joten hankala on muuttua läpänheittäjäalfakovikseksi.

Oman tuttavapiirini suurin naistenmies on keskimääräistä lyhyempi. Itsevarma supliikki mies ja naisia riittää. Nyt kyllä tosin jo vuosia parisuhteessa. (Eikä ole mikään kirurgilentäjä vaan ihan amk insinööri.)

Niin.. itsevarmaksi supliikkimieheksi synnytään, se on osa perusluonnetta.

Vai milloin olet viimeksi kuullut että ujosta hiljaisesta miehestä on tullut myöhemmin itsevarma supliikkimies?

Olen ujo nainen joka kuvitteli menevänsä opiskelemaan koulutukseen joka ei vaadi juurikaan esiintymistä ja suun avaamista - virhe. Suun joutui avaamaan päivittäin ja esiintymäänkin jatkuvasti. Kuusi vuotta sitä helvettiä kesti ja muutuin sinä aikana ihmisenä paljon. Jokainen voi kehittää paljon tätä puolta itsessään mutta se vaatii mukavuusalueelta poistumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vähän kumma että naisten vain pitää panostaa ulkonäköön mutta miesten ei.

Miksi luulet, että tavismiehet eivät panosta ulkonäköönsä?

Itse esimerkiksi treenaan 6 kertaa viikossa ja olen laittanut tuhansia euroja ulkonäkööni, jopa kosmeettinen kirurgia on kokeiltuna.

Mites tuo luonne ja käytös, eikö olisi ollut fiksumpi satsata niihin, vai podetko persoonallisuushäiriötä ja syntymätyhmyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä olen tavallinen mies. On liikunnallisia ja muuten sivistäviä harrastuksia, mutta kuitenkin siinä määrin, että jää aikaa myös parisuhteelle. Osa harrastuksista vie luontoon ja osa liikuntapaikoille. Lisäksi opikelen kieltä ja pidän kirjoista ja elokuvista. Olen siinä mielessä avoin, että mihin tahansa harrastukseen mahtuu mukaan tai toisaalta ne jättävät aikaa ja tilaa naisen omiin harrastuksiin. Käyn töissä ja maksan omaa asuntoa pois. Minulla on pitkän aikaa sitten päättyneen, yli 10 vuotta kestäneen suhteen jäljiltä teini-ikäinen lapsi joten parhaiten uskon kohtaavani sellaisen naisen kanssa, jolla on myös omia lapsia.

Haluan olla läsnä parisuhteessa ja haluan oikeastaan aivan kaiken tästä yhdestä ihmisestä. Haluan siis naisesta parhaan ystäväni, jota rakastella intohimoisesti. Suhtaudun joustavasti parisuhteen asumismuotoon ja sitoutumisen virallistamiseen, koska uskon, että kaksi toistaan rakastavaa ihmistä löytävät kyllä itselleen oikean tavan olla parisuhteessa. En kuitenkaan jousta uskollisuudesta, sitoutumisesta enkä me-hengestä. Minusta on sanottu, että minusta huomaa arvostukseni naista kohtaan ja onpa eksäni sanonut minun kohdelleen häntä kuin kukkaa kämmenellä.

Silti suhteet ovat päättyneet. Ekassa vaimoni petti ja sitä käsittelin terapiassa eikä minulla ole ollut luottamusongelmia sen jälkeisissä suhteissa. Parisuhdeterapiassa käynti kertokoon jotain halustani saada toimiva suhde ja valmiudestani katsella myös omaa toimintaani kriittisesti. Seuraava suhteeni, etäsuhde, päättyi kolmen vuoden jälkeen siihen, kun huomasin, että kumppanini ei ole valmis matkustamaan eli näkemään vaivaa suhteen ylläpitämiseksi samoin kuin minä. Lisäksi hän riitatilanteessa sanoi asioita, joita minä en ole valmis kumppanilleni sanomaan. Säilyttääkseni minuuteni sellaisena ihmisenä, joka minä haluan olla, oli erottava. Kolmas suhteeni päättyi, koska naisen käsitys yhteisestä ajasta muuttui radikaalisti ensimmäisen vuoden jälkeen. En kutsu parisuhteeksi sitä, että näen naapurikunnassa asuvaa naista kerran kuukaudessa eli harvemmin kuin näin etäsuhteessa ollessani 400km päässä olevaa kumppania. En varmasti ole täydellinen, mutta yritän liikkua oikeaan suuntaan. Lisäksi kieltäydyn uskomasta sitä, että sukupuoleni takia minulla on jokin merkittävä vika vuorovaikutustaidoissani tai luonteessani, joka erottaisi minut ikäisistäni naispuolisista uusiosinkuista, kun meillä kaikilla on kestävien ja onnistuneiden parisuhteiden lukumäärä 0. Voin ottaa vastuulleni sen, että olen rakastunut vääriin ihmisiin, mutta en tiedä miten muuttaisin sitä. Kukaan minua tuntematon ei kuitenkaan voi väittää sukupuoleni perusteella, että parisuhde ei ole minulle tärkeä enkä panosta siihen tai että en osaisi puhua tunteistani tai etten olisi liikkeellä kaikin puolin hyvin aikein liikkeellä.

3 kertaa olen siis ollut rakastunut ja kaikki rakkauteni kohteet tietävät tunteeni. En tiedä montako kertaa minulla on jäljellä. Jostain luin, että keskimäärin ihminen rakastuu 0-12 kertaa elämänsä aikana. Minulle riittäisi 4. Vaikeinta on hyväksyä, että edellinen kerta saattoi olla viimeinen. Jos jäljellä on kuitenkin kaipuu sen oikean löytämiseksi niin onko vielä toivoa? Yritän olla optimisti, mutta minä otan suhteen päättymisen melko vakavasti. Taistelen kyynistymistä vastaan. Myöskin oikean ihmisen kohtaaminen tuntuu vaativan melko monta kohtaamista väärän kanssa. Joskus uusiin ihmisiin tutustuminen on ihan mukavaa ja koitan tinderöintini sijoittaa näihin hetkiin, kun oikeasti olen kiinnostunut uusista ihmisistä. Koitan välttää suoranaista rakkauden etsimistä, koska uusia ihmisiä ei mielestäni tule liian nopeasti arvioida sitä kautta, että haluanko vanheta hänen kanssaan parisuhteessa.

M44

Tuollaista elämä monelle nykyään on. Ei monet enää pyrikään sellaiseen, että löytäisii jonkun jonka kanssa olla loppuelämä yhdessä, tai uskoisi johonkin yhteen oikeaan. Tosi moni ajattelee että jos on joku kiva, ollaan sen kanssa niin kauan kuin on kivaa, sitten jatketaan omia teitä jos ei enää ole. Itse jossain vaiheessa tämän hyväksyin ja luovuin pysyvän parisuhteen tavoittelun ihanteesta, ja sen jälkeen olen suurestii osannut nauttia esim. vain vuoden tai pari kestäneistä suhteista, eikä niiden päättymiseen liity enää tunnetta epäonnistumisesta. Nyt melkeinpä tunnen, että olisi tylsää olla yhden kanssa loppuelämä, mieluummin olen välillä yksin sinkkuna ja välillä taas jonkun uuden kanssa. 

Mä en vain tiedä, miten tuo asennemuutos tehdään. Ja jos se suhde päättyy, kun on vielä tunteita niin miten se ei voi tuntua pahalta? Mä en kyllästy kovin helposti kumppaniini ja jokin minussa vastustaa ajatusta, että rakkaudesta luovutaan ekan vastoinkäymisen kohdatessa. Lisäksi mä kuljen parisuhteen ajan laput niin silmillä, etten edes huomaa muita ihmisiä. Varmasti, jos osaisi ajatella noin niin se lisäisi onnellisuutta. Mutta toisaalta vaikka en pidä eroamisesta niin se suru ainakin kertoo, että suhde on ollut minulle arvokas ja osaan sitä kautta arvostaa sitä tunnetta. En välttämättä kyllä tarvitse sitä surua, koska koen onnea ja arvostusta kumppaniani kohtaan myös suhteen aikana eli mun ei tarvitsee menettää asiaa nähdäkseni sen arvon. Ehkä mua vaivaa suhteen päättyminen myös tuon vaivan takia minkä joutuu näkemään uuden eteen. En mä ikinä kävele suoraan seuraavaan. Jonkinlaista laiskuutta siis ja myös sitä sydämen uudestaan alttiiksi pistämisen ahdistusta.

M44

Sivusta: älä nyt liikaa syyllisty siitä, että nykyisin on kova paine kevytsuhteisiin. Ei ole mitenkään sanottua, että kaikki sopeutuvat sellaiseen. Se on vain yksi puoli siitä kehityksestä, ettei ole mitään instituutioita muutenkaan. Ei nyt ole oikein ratkaisuja tarjota, mutta toivottavasti löydät jonkun samalla tavalla ajattelevan. Itse olen keskittynyt parisuhteen puuttuessa niihin muihin pitkiin ihmissuhteisiin, jotka minulla jo nyt ovat, se täyttää osan tarpeista.

En. Mulla on syvä luottamus siihen, että ihminen on onnellisimmillaan, kun saa olla oma itsensä. Se on myös paras tapa olla onnellinen parisuhteessa, kun ei tarvitse esittää mitään, mitä ei ole. Silti ei varmaan haittaisi, jos en parisuhteen päättymistä ottaisi suurena epäonnistumisena. Siitä on pitkä matka mun kohdalla vielä ihmissuhteiden kertakäyttökulttuuriin.

Kiva, muuten, että täällä joku puhuu kuin ihan oikealle ihmiselle.

M44

Näistä viesteistä kyllä paistaa heti yksi asia silmään, tuo martyyrisyys ja reppana-asenne.

"Kiva, kun puhut minulle ihmisenä, useimmiten naiset pitävät maan matosena. Ehkö ovatkin oikeassa kun ei rakkaus kelpaa ja olenhan minä ihana mies mutta saanut siipeeni, varmasti omaa syytä kun vaan kävelin laput silmillä rakkaudesta"....

Nyt vähän selkärankaa ja omanarvon tunnetta peliin hei!

Tuo "puhut minulle ihmisenä" kommentti ei ollut suhtautumisesta yleensä vaan viittasi siihen, miten täällä palstalla yleensä puhutaan toisille. En tiedä, ehkä puhut myös rakkaudessa pettyneille naisille samalla tavalla kuin minulle, mutta jos he ansaitsevat mielestäsi jotenkin enemmän empatiaa samanlaisella historialla niin kaltaisesi ihmiset ovat juuri syypää siihen miksi miehet hautaavat tunteensa. Juuri eronneena puran nyt oloani ja avaudun. Tuo on historiani, mutta avautuminen täällä siitä on ohimenevä tunnetila.

M44

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää miten naisten mielestä heikoimmassa asemassa olevat miehet ovat itse vastuussa kohtalostaan. Ultrakapitalismin periaatteita.

Kukas muu siitä sitten on? Karma? Että nyt vaan jokainen jää kotiin odottamaan, kun karma tuo kotiin opiskelupaikan työpaikan , tyttöystävän , rahaa, menestystä, auton , ystäviä.

Ihan kamala ajatus, että itse joutuisi jotain tekemään, että yhteiskunta, kohtalo, äiti, isä, ei tuo kohtaloa meille kotiin!

Jos tajuat elämästä yhtään mitään niin tiedät että ihmisillä ei kaikilla ole samanlaiset lähtökohdat elämään. Kuka vain voi periaatteessa menestyä mutta tietyistä lähtökohdista se on paljon helpompaa kuin toisista.

Ihan kuin yksi korkeushyppääjä yrittäisi ylittää rimaa maasta ponnistaen ja toinen metrin korkuiselta korokkeelta. Kummallakin on mahdollisuudet päästä yyli (tai tiputtaa rima) mutta toiselle se on paljon todennäköisempää.

Elämä ei olekaan mitään sosiaalidemokratiaa koskaan ollutkaan. Ympärillämme oleva luonto on täynnä kilpailua, darwinismia ja hierarkioita. Ei ole juurikaan ominaisuuksia, joita jokaiselle olisi jaettu tasan, ja tähän ovat syynä perintötekijät. Hierarkioita on aina esiintynyt, mikä tarkoittaa että jotkut yksilöt ovat paremmassa asemassa. Sillä, onko jonkun menestys saatu etuoikeutuksen tuloksena vai omalla raa'alla työllä ja kyynärpäätaktiikalla, ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä: aina joku valittaa jäävänsä rannalle ja syyttää siitä muita. Näin se on aina ollut, näin on ja näin tulee olemaankin.

Ei olekaan. Mutta merkitystä on sillä että kuvitteleeko joku hyvistä lähtökohdista ponnistanut edelleen menestyneensä vain ja ainoastaan omilla ansioillaan. Se kun on usein kusipäisen ja epäenpaattisen ihmisen ajattalutapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, jos menet paikkaan, missä on 2 naista ja 8 miestä, niin luulisi että järkikin sen sanoo, että 6 miestä jää ilman. Mitä kohtaa tuosta ei itse jo ymmärrä?

Miksiköhän miehet ei tätä ymmärrä? Eivät kuitenkaan halua jakaa sitä naistaan muiden miesten kanssa tai vaikka seurustella toisen miehen kanssa🤔

No mutta sekin on naistrn vika. Kyllä noiden 2 naisen pitää pitää boi 8 miestä tyytyväisenä, vaikka silleen vuoroviikko- periaateella. Ainakin pillua pitää antaa kaikille.

No siis sehän menee niin että toisen naisen pitää pysyä neitsyenä ja valita joukosta kumppanikseen kaikkein surkein elämäntapatyötön luuseri. Ja sen toisen pitää antaa kaikille miehille irtoseksiä samalla kun kaikki miehet haukkuvat naista h-alkuisilla nimityksillä. Ei yhtään narsistinen lähtökohta.