Tavismiesten pariutuminen

Vierailija kirjoitti:

No se ei ainakaan auta, että puhuu alentavasti naisista ja olettaa naisten olevan joku massa jolla kaikilla on samat toiveet ja mieltymykset.

Aivan liian usein näiltä "tavismiehiltä" kuulee, että _kaikille_ naisille kelpaa vaan sitä ja tätä, jo ihan niinkin pienellä otannalla kun omat 5 parasta kaveriani voin sanoa, että miesmakumme on täysin erilainen. Ja kyllä, ihan tavismiehiä kaikilla.

Siis tämä! Oma kaveriporukka on tällainen:

- Ihan perusnätti sairaanhoitajakaveri on naimisissa pari vuotta nuoremman raksamiehen kanssa. Raksamiehellä ihan hyvä kroppa kun pitää töissä jaksaa rehkiä, mutta ei ole rikas tai mitenkään erityisen hyvännäköinen omasta mielestäni. Ei ole peruskoulun jälkeen käynyt kouluja. Aika hiljainen kaveri. Koen hänen olevan tavismies.

- Toimistovirkailijakaveri on naimisissa it-alalla ennen työskennelleen ylipainoisen nörttipojan kanssa, tällä hetkellä työttömänä kun pelifirma missä oli töissä meni nurin. Sanoisin hänen olevan jopa vähän alle ns. tavismies-rajan. Kuitenkin ehkä itsevarmin kaveri jonka tiedän! Ei se muuten uskaltaisi olla oma itsensä ja avoimesti kertoa D&D peleistä ja bofferitreeneistä.

- Ehkä omaan silmään nätein kaverini, opettaja, on naimisissa kiinteistövälittäjän kanssa. Ulkonäköä löytyy ja on myös supliikki seuramies. Pituutta alle 170 senttiä. Ei mitenkään rikas tai kouluja käynyt.

- Oma mieheni on dad-bodylla varustettu myyntimies, insinööri koulutukseltaan mutta myy aurinkopaneeleja. Varmasti monen mielestä ihan tavis, omaan silmään juuri sopivan seksikäs ja kiinnostava😊 Itse olen korkeakoulutettu ja tienaan miestäni enemmän. Itse olen sitä mieltä että mieheni on täydellinen vaikka ei käy salilla, ei tienaa minua enemmän eikä myöskään ole mitenkään yltiösosiaalinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä olen tavallinen mies. On liikunnallisia ja muuten sivistäviä harrastuksia, mutta kuitenkin siinä määrin, että jää aikaa myös parisuhteelle. Osa harrastuksista vie luontoon ja osa liikuntapaikoille. Lisäksi opikelen kieltä ja pidän kirjoista ja elokuvista. Olen siinä mielessä avoin, että mihin tahansa harrastukseen mahtuu mukaan tai toisaalta ne jättävät aikaa ja tilaa naisen omiin harrastuksiin. Käyn töissä ja maksan omaa asuntoa pois. Minulla on pitkän aikaa sitten päättyneen, yli 10 vuotta kestäneen suhteen jäljiltä teini-ikäinen lapsi joten parhaiten uskon kohtaavani sellaisen naisen kanssa, jolla on myös omia lapsia.

Haluan olla läsnä parisuhteessa ja haluan oikeastaan aivan kaiken tästä yhdestä ihmisestä. Haluan siis naisesta parhaan ystäväni, jota rakastella intohimoisesti. Suhtaudun joustavasti parisuhteen asumismuotoon ja sitoutumisen virallistamiseen, koska uskon, että kaksi toistaan rakastavaa ihmistä löytävät kyllä itselleen oikean tavan olla parisuhteessa. En kuitenkaan jousta uskollisuudesta, sitoutumisesta enkä me-hengestä. Minusta on sanottu, että minusta huomaa arvostukseni naista kohtaan ja onpa eksäni sanonut minun kohdelleen häntä kuin kukkaa kämmenellä.

Silti suhteet ovat päättyneet. Ekassa vaimoni petti ja sitä käsittelin terapiassa eikä minulla ole ollut luottamusongelmia sen jälkeisissä suhteissa. Parisuhdeterapiassa käynti kertokoon jotain halustani saada toimiva suhde ja valmiudestani katsella myös omaa toimintaani kriittisesti. Seuraava suhteeni, etäsuhde, päättyi kolmen vuoden jälkeen siihen, kun huomasin, että kumppanini ei ole valmis matkustamaan eli näkemään vaivaa suhteen ylläpitämiseksi samoin kuin minä. Lisäksi hän riitatilanteessa sanoi asioita, joita minä en ole valmis kumppanilleni sanomaan. Säilyttääkseni minuuteni sellaisena ihmisenä, joka minä haluan olla, oli erottava. Kolmas suhteeni päättyi, koska naisen käsitys yhteisestä ajasta muuttui radikaalisti ensimmäisen vuoden jälkeen. En kutsu parisuhteeksi sitä, että näen naapurikunnassa asuvaa naista kerran kuukaudessa eli harvemmin kuin näin etäsuhteessa ollessani 400km päässä olevaa kumppania. En varmasti ole täydellinen, mutta yritän liikkua oikeaan suuntaan. Lisäksi kieltäydyn uskomasta sitä, että sukupuoleni takia minulla on jokin merkittävä vika vuorovaikutustaidoissani tai luonteessani, joka erottaisi minut ikäisistäni naispuolisista uusiosinkuista, kun meillä kaikilla on kestävien ja onnistuneiden parisuhteiden lukumäärä 0. Voin ottaa vastuulleni sen, että olen rakastunut vääriin ihmisiin, mutta en tiedä miten muuttaisin sitä. Kukaan minua tuntematon ei kuitenkaan voi väittää sukupuoleni perusteella, että parisuhde ei ole minulle tärkeä enkä panosta siihen tai että en osaisi puhua tunteistani tai etten olisi liikkeellä kaikin puolin hyvin aikein liikkeellä.

3 kertaa olen siis ollut rakastunut ja kaikki rakkauteni kohteet tietävät tunteeni. En tiedä montako kertaa minulla on jäljellä. Jostain luin, että keskimäärin ihminen rakastuu 0-12 kertaa elämänsä aikana. Minulle riittäisi 4. Vaikeinta on hyväksyä, että edellinen kerta saattoi olla viimeinen. Jos jäljellä on kuitenkin kaipuu sen oikean löytämiseksi niin onko vielä toivoa? Yritän olla optimisti, mutta minä otan suhteen päättymisen melko vakavasti. Taistelen kyynistymistä vastaan. Myöskin oikean ihmisen kohtaaminen tuntuu vaativan melko monta kohtaamista väärän kanssa. Joskus uusiin ihmisiin tutustuminen on ihan mukavaa ja koitan tinderöintini sijoittaa näihin hetkiin, kun oikeasti olen kiinnostunut uusista ihmisistä. Koitan välttää suoranaista rakkauden etsimistä, koska uusia ihmisiä ei mielestäni tule liian nopeasti arvioida sitä kautta, että haluanko vanheta hänen kanssaan parisuhteessa.

M44

Tuollaista elämä monelle nykyään on. Ei monet enää pyrikään sellaiseen, että löytäisii jonkun jonka kanssa olla loppuelämä yhdessä, tai uskoisi johonkin yhteen oikeaan. Tosi moni ajattelee että jos on joku kiva, ollaan sen kanssa niin kauan kuin on kivaa, sitten jatketaan omia teitä jos ei enää ole. Itse jossain vaiheessa tämän hyväksyin ja luovuin pysyvän parisuhteen tavoittelun ihanteesta, ja sen jälkeen olen suurestii osannut nauttia esim. vain vuoden tai pari kestäneistä suhteista, eikä niiden päättymiseen liity enää tunnetta epäonnistumisesta. Nyt melkeinpä tunnen, että olisi tylsää olla yhden kanssa loppuelämä, mieluummin olen välillä yksin sinkkuna ja välillä taas jonkun uuden kanssa. 

Mä en vain tiedä, miten tuo asennemuutos tehdään. Ja jos se suhde päättyy, kun on vielä tunteita niin miten se ei voi tuntua pahalta? Mä en kyllästy kovin helposti kumppaniini ja jokin minussa vastustaa ajatusta, että rakkaudesta luovutaan ekan vastoinkäymisen kohdatessa. Lisäksi mä kuljen parisuhteen ajan laput niin silmillä, etten edes huomaa muita ihmisiä. Varmasti, jos osaisi ajatella noin niin se lisäisi onnellisuutta. Mutta toisaalta vaikka en pidä eroamisesta niin se suru ainakin kertoo, että suhde on ollut minulle arvokas ja osaan sitä kautta arvostaa sitä tunnetta. En välttämättä kyllä tarvitse sitä surua, koska koen onnea ja arvostusta kumppaniani kohtaan myös suhteen aikana eli mun ei tarvitsee menettää asiaa nähdäkseni sen arvon. Ehkä mua vaivaa suhteen päättyminen myös tuon vaivan takia minkä joutuu näkemään uuden eteen. En mä ikinä kävele suoraan seuraavaan. Jonkinlaista laiskuutta siis ja myös sitä sydämen uudestaan alttiiksi pistämisen ahdistusta.

M44

Sivusta: älä nyt liikaa syyllisty siitä, että nykyisin on kova paine kevytsuhteisiin. Ei ole mitenkään sanottua, että kaikki sopeutuvat sellaiseen. Se on vain yksi puoli siitä kehityksestä, ettei ole mitään instituutioita muutenkaan. Ei nyt ole oikein ratkaisuja tarjota, mutta toivottavasti löydät jonkun samalla tavalla ajattelevan. Itse olen keskittynyt parisuhteen puuttuessa niihin muihin pitkiin ihmissuhteisiin, jotka minulla jo nyt ovat, se täyttää osan tarpeista.

En. Mulla on syvä luottamus siihen, että ihminen on onnellisimmillaan, kun saa olla oma itsensä. Se on myös paras tapa olla onnellinen parisuhteessa, kun ei tarvitse esittää mitään, mitä ei ole. Silti ei varmaan haittaisi, jos en parisuhteen päättymistä ottaisi suurena epäonnistumisena. Siitä on pitkä matka mun kohdalla vielä ihmissuhteiden kertakäyttökulttuuriin.

Kiva, muuten, että täällä joku puhuu kuin ihan oikealle ihmiselle.

M44

Näistä viesteistä kyllä paistaa heti yksi asia silmään, tuo martyyrisyys ja reppana-asenne.

"Kiva, kun puhut minulle ihmisenä, useimmiten naiset pitävät maan matosena. Ehkö ovatkin oikeassa kun ei rakkaus kelpaa ja olenhan minä ihana mies mutta saanut siipeeni, varmasti omaa syytä kun vaan kävelin laput silmillä rakkaudesta"....

Nyt vähän selkärankaa ja omanarvon tunnetta peliin hei!

Tuo "puhut minulle ihmisenä" kommentti ei ollut suhtautumisesta yleensä vaan viittasi siihen, miten täällä palstalla yleensä puhutaan toisille. En tiedä, ehkä puhut myös rakkaudessa pettyneille naisille samalla tavalla kuin minulle, mutta jos he ansaitsevat mielestäsi jotenkin enemmän empatiaa samanlaisella historialla niin kaltaisesi ihmiset ovat juuri syypää siihen miksi miehet hautaavat tunteensa. Juuri eronneena puran nyt oloani ja avaudun. Tuo on historiani, mutta avautuminen täällä siitä on ohimenevä tunnetila.

M44

Puhun samalla tavalla jokaiselle, joka harmittelee kun ei löydä kumppania, mutta samalla mollaa itseään. Miksi muut kiinnostuisi, jos ei itse arvosta itseään? Ja kuten sanoin, sama koskee naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää miten naisten mielestä heikoimmassa asemassa olevat miehet ovat itse vastuussa kohtalostaan. Ultrakapitalismin periaatteita.

Suurin osa on. Suomessa on paljon enemmän heikommassa asemassa olevia ihmisiä kuin tavismies.

Piti sitten tähänkin keskusteluun vetää marxistiset etuoikeuslöpinät mukaan? Kuinkahan etuoikeutetuksi kokee leipäjonossa oleva työtön suomalainen mies? Jos nyt yleensäkään tämän keskustelun pointtia tajuat, tässä kontekstissa puhuttiin pariutumisen kannalta heikossa/vahvassa asemassa olemisesta.

Tavismies ei seiso leipäjonossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä olen tavallinen mies. On liikunnallisia ja muuten sivistäviä harrastuksia, mutta kuitenkin siinä määrin, että jää aikaa myös parisuhteelle. Osa harrastuksista vie luontoon ja osa liikuntapaikoille. Lisäksi opikelen kieltä ja pidän kirjoista ja elokuvista. Olen siinä mielessä avoin, että mihin tahansa harrastukseen mahtuu mukaan tai toisaalta ne jättävät aikaa ja tilaa naisen omiin harrastuksiin. Käyn töissä ja maksan omaa asuntoa pois. Minulla on pitkän aikaa sitten päättyneen, yli 10 vuotta kestäneen suhteen jäljiltä teini-ikäinen lapsi joten parhaiten uskon kohtaavani sellaisen naisen kanssa, jolla on myös omia lapsia.

Haluan olla läsnä parisuhteessa ja haluan oikeastaan aivan kaiken tästä yhdestä ihmisestä. Haluan siis naisesta parhaan ystäväni, jota rakastella intohimoisesti. Suhtaudun joustavasti parisuhteen asumismuotoon ja sitoutumisen virallistamiseen, koska uskon, että kaksi toistaan rakastavaa ihmistä löytävät kyllä itselleen oikean tavan olla parisuhteessa. En kuitenkaan jousta uskollisuudesta, sitoutumisesta enkä me-hengestä. Minusta on sanottu, että minusta huomaa arvostukseni naista kohtaan ja onpa eksäni sanonut minun kohdelleen häntä kuin kukkaa kämmenellä.

Silti suhteet ovat päättyneet. Ekassa vaimoni petti ja sitä käsittelin terapiassa eikä minulla ole ollut luottamusongelmia sen jälkeisissä suhteissa. Parisuhdeterapiassa käynti kertokoon jotain halustani saada toimiva suhde ja valmiudestani katsella myös omaa toimintaani kriittisesti. Seuraava suhteeni, etäsuhde, päättyi kolmen vuoden jälkeen siihen, kun huomasin, että kumppanini ei ole valmis matkustamaan eli näkemään vaivaa suhteen ylläpitämiseksi samoin kuin minä. Lisäksi hän riitatilanteessa sanoi asioita, joita minä en ole valmis kumppanilleni sanomaan. Säilyttääkseni minuuteni sellaisena ihmisenä, joka minä haluan olla, oli erottava. Kolmas suhteeni päättyi, koska naisen käsitys yhteisestä ajasta muuttui radikaalisti ensimmäisen vuoden jälkeen. En kutsu parisuhteeksi sitä, että näen naapurikunnassa asuvaa naista kerran kuukaudessa eli harvemmin kuin näin etäsuhteessa ollessani 400km päässä olevaa kumppania. En varmasti ole täydellinen, mutta yritän liikkua oikeaan suuntaan. Lisäksi kieltäydyn uskomasta sitä, että sukupuoleni takia minulla on jokin merkittävä vika vuorovaikutustaidoissani tai luonteessani, joka erottaisi minut ikäisistäni naispuolisista uusiosinkuista, kun meillä kaikilla on kestävien ja onnistuneiden parisuhteiden lukumäärä 0. Voin ottaa vastuulleni sen, että olen rakastunut vääriin ihmisiin, mutta en tiedä miten muuttaisin sitä. Kukaan minua tuntematon ei kuitenkaan voi väittää sukupuoleni perusteella, että parisuhde ei ole minulle tärkeä enkä panosta siihen tai että en osaisi puhua tunteistani tai etten olisi liikkeellä kaikin puolin hyvin aikein liikkeellä.

3 kertaa olen siis ollut rakastunut ja kaikki rakkauteni kohteet tietävät tunteeni. En tiedä montako kertaa minulla on jäljellä. Jostain luin, että keskimäärin ihminen rakastuu 0-12 kertaa elämänsä aikana. Minulle riittäisi 4. Vaikeinta on hyväksyä, että edellinen kerta saattoi olla viimeinen. Jos jäljellä on kuitenkin kaipuu sen oikean löytämiseksi niin onko vielä toivoa? Yritän olla optimisti, mutta minä otan suhteen päättymisen melko vakavasti. Taistelen kyynistymistä vastaan. Myöskin oikean ihmisen kohtaaminen tuntuu vaativan melko monta kohtaamista väärän kanssa. Joskus uusiin ihmisiin tutustuminen on ihan mukavaa ja koitan tinderöintini sijoittaa näihin hetkiin, kun oikeasti olen kiinnostunut uusista ihmisistä. Koitan välttää suoranaista rakkauden etsimistä, koska uusia ihmisiä ei mielestäni tule liian nopeasti arvioida sitä kautta, että haluanko vanheta hänen kanssaan parisuhteessa.

M44

Tuollaista elämä monelle nykyään on. Ei monet enää pyrikään sellaiseen, että löytäisii jonkun jonka kanssa olla loppuelämä yhdessä, tai uskoisi johonkin yhteen oikeaan. Tosi moni ajattelee että jos on joku kiva, ollaan sen kanssa niin kauan kuin on kivaa, sitten jatketaan omia teitä jos ei enää ole. Itse jossain vaiheessa tämän hyväksyin ja luovuin pysyvän parisuhteen tavoittelun ihanteesta, ja sen jälkeen olen suurestii osannut nauttia esim. vain vuoden tai pari kestäneistä suhteista, eikä niiden päättymiseen liity enää tunnetta epäonnistumisesta. Nyt melkeinpä tunnen, että olisi tylsää olla yhden kanssa loppuelämä, mieluummin olen välillä yksin sinkkuna ja välillä taas jonkun uuden kanssa. 

Mä en vain tiedä, miten tuo asennemuutos tehdään. Ja jos se suhde päättyy, kun on vielä tunteita niin miten se ei voi tuntua pahalta? Mä en kyllästy kovin helposti kumppaniini ja jokin minussa vastustaa ajatusta, että rakkaudesta luovutaan ekan vastoinkäymisen kohdatessa. Lisäksi mä kuljen parisuhteen ajan laput niin silmillä, etten edes huomaa muita ihmisiä. Varmasti, jos osaisi ajatella noin niin se lisäisi onnellisuutta. Mutta toisaalta vaikka en pidä eroamisesta niin se suru ainakin kertoo, että suhde on ollut minulle arvokas ja osaan sitä kautta arvostaa sitä tunnetta. En välttämättä kyllä tarvitse sitä surua, koska koen onnea ja arvostusta kumppaniani kohtaan myös suhteen aikana eli mun ei tarvitsee menettää asiaa nähdäkseni sen arvon. Ehkä mua vaivaa suhteen päättyminen myös tuon vaivan takia minkä joutuu näkemään uuden eteen. En mä ikinä kävele suoraan seuraavaan. Jonkinlaista laiskuutta siis ja myös sitä sydämen uudestaan alttiiksi pistämisen ahdistusta.

M44

Sivusta: älä nyt liikaa syyllisty siitä, että nykyisin on kova paine kevytsuhteisiin. Ei ole mitenkään sanottua, että kaikki sopeutuvat sellaiseen. Se on vain yksi puoli siitä kehityksestä, ettei ole mitään instituutioita muutenkaan. Ei nyt ole oikein ratkaisuja tarjota, mutta toivottavasti löydät jonkun samalla tavalla ajattelevan. Itse olen keskittynyt parisuhteen puuttuessa niihin muihin pitkiin ihmissuhteisiin, jotka minulla jo nyt ovat, se täyttää osan tarpeista.

En. Mulla on syvä luottamus siihen, että ihminen on onnellisimmillaan, kun saa olla oma itsensä. Se on myös paras tapa olla onnellinen parisuhteessa, kun ei tarvitse esittää mitään, mitä ei ole. Silti ei varmaan haittaisi, jos en parisuhteen päättymistä ottaisi suurena epäonnistumisena. Siitä on pitkä matka mun kohdalla vielä ihmissuhteiden kertakäyttökulttuuriin.

Kiva, muuten, että täällä joku puhuu kuin ihan oikealle ihmiselle.

M44

Näistä viesteistä kyllä paistaa heti yksi asia silmään, tuo martyyrisyys ja reppana-asenne.

"Kiva, kun puhut minulle ihmisenä, useimmiten naiset pitävät maan matosena. Ehkö ovatkin oikeassa kun ei rakkaus kelpaa ja olenhan minä ihana mies mutta saanut siipeeni, varmasti omaa syytä kun vaan kävelin laput silmillä rakkaudesta"....

Nyt vähän selkärankaa ja omanarvon tunnetta peliin hei!

Tuo "puhut minulle ihmisenä" kommentti ei ollut suhtautumisesta yleensä vaan viittasi siihen, miten täällä palstalla yleensä puhutaan toisille. En tiedä, ehkä puhut myös rakkaudessa pettyneille naisille samalla tavalla kuin minulle, mutta jos he ansaitsevat mielestäsi jotenkin enemmän empatiaa samanlaisella historialla niin kaltaisesi ihmiset ovat juuri syypää siihen miksi miehet hautaavat tunteensa. Juuri eronneena puran nyt oloani ja avaudun. Tuo on historiani, mutta avautuminen täällä siitä on ohimenevä tunnetila.

M44

Puhun samalla tavalla jokaiselle, joka harmittelee kun ei löydä kumppania, mutta samalla mollaa itseään. Miksi muut kiinnostuisi, jos ei itse arvosta itseään? Ja kuten sanoin, sama koskee naisia.

Arvostan minä itseäni. Olen tehnyt paljon parisuhteitteni eteen. Väittäisin, että ehkä enemmän kuin kumppanini. Lähdin kirjoittamaan kokemuksistani, koska tällä palstalla tuntuu olevan vallitseva näkemys siitä, että tavalliselta mieheltä puuttuu jotain olennaista vuorovaikutustaidoistaan ollakseen sinkku tai että tavallinen mies ei tiedosta omaa rooliaan suhteissaan vaan tekee samat virheet uudestaan ja uudestaan. Ehkä en mene ikisinkusta kuitenkaan, koska mulla on parisuhdehistoriaa yhteensä noin 18-vuoden ajalta. Päällimmäinen ihmetys minulla on se, että en ymmärrä miksi suhteeni ovat lyhyempiä vaikka kumppanina ja ihmisenä pyrin olemaan parempi kuin ennen. Mikäli viimeisimmän kumppanini sanaan voi luottaa, olen paras mies, joka hänellä on ollut, mutta jos henkilö lähtee sellaisesta suhteesta pois niin se ei ehkä aina ole tavismies, jolla on käsittelemättömiä asioita. Mä en lähde karkuun, kun hommat menee vakavaksi.

M44

Miksi jättäisin mitään taviksille. Naiset tykkää panna parhaan 5% kanssa ja hyvä niin. Naimisiin sitten voitte mennä kun naiset ovat pitäneet hauskaa ne kauniit vuodet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se ei ainakaan auta, että puhuu alentavasti naisista ja olettaa naisten olevan joku massa jolla kaikilla on samat toiveet ja mieltymykset.

Aivan liian usein näiltä "tavismiehiltä" kuulee, että _kaikille_ naisille kelpaa vaan sitä ja tätä, jo ihan niinkin pienellä otannalla kun omat 5 parasta kaveriani voin sanoa, että miesmakumme on täysin erilainen. Ja kyllä, ihan tavismiehiä kaikilla.

Siis tämä! Oma kaveriporukka on tällainen:

- Ihan perusnätti sairaanhoitajakaveri on naimisissa pari vuotta nuoremman raksamiehen kanssa. Raksamiehellä ihan hyvä kroppa kun pitää töissä jaksaa rehkiä, mutta ei ole rikas tai mitenkään erityisen hyvännäköinen omasta mielestäni. Ei ole peruskoulun jälkeen käynyt kouluja. Aika hiljainen kaveri. Koen hänen olevan tavismies.

- Toimistovirkailijakaveri on naimisissa it-alalla ennen työskennelleen ylipainoisen nörttipojan kanssa, tällä hetkellä työttömänä kun pelifirma missä oli töissä meni nurin. Sanoisin hänen olevan jopa vähän alle ns. tavismies-rajan. Kuitenkin ehkä itsevarmin kaveri jonka tiedän! Ei se muuten uskaltaisi olla oma itsensä ja avoimesti kertoa D&D peleistä ja bofferitreeneistä.

- Ehkä omaan silmään nätein kaverini, opettaja, on naimisissa kiinteistövälittäjän kanssa. Ulkonäköä löytyy ja on myös supliikki seuramies. Pituutta alle 170 senttiä. Ei mitenkään rikas tai kouluja käynyt.

- Oma mieheni on dad-bodylla varustettu myyntimies, insinööri koulutukseltaan mutta myy aurinkopaneeleja. Varmasti monen mielestä ihan tavis, omaan silmään juuri sopivan seksikäs ja kiinnostava😊 Itse olen korkeakoulutettu ja tienaan miestäni enemmän. Itse olen sitä mieltä että mieheni on täydellinen vaikka ei käy salilla, ei tienaa minua enemmän eikä myöskään ole mitenkään yltiösosiaalinen.

Naimisiin nyt pääsee nyt jokainen mies, kun yksi alfa ei halua mitään haaremin elättää.

Onko nää "tavismiehet" niitä lukutaidottomia vanhoja miehiä, jotka "flirttailee" mulle deittipalstoilla?

Tällaisten miesten pariutumisongelmat ovat itseaiheutettua ja vain heidän itsensä ratkaistavissa. Kohta siellä deittipalstalla on taas yksi nuori nainen vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä olen tavallinen mies. On liikunnallisia ja muuten sivistäviä harrastuksia, mutta kuitenkin siinä määrin, että jää aikaa myös parisuhteelle. Osa harrastuksista vie luontoon ja osa liikuntapaikoille. Lisäksi opikelen kieltä ja pidän kirjoista ja elokuvista. Olen siinä mielessä avoin, että mihin tahansa harrastukseen mahtuu mukaan tai toisaalta ne jättävät aikaa ja tilaa naisen omiin harrastuksiin. Käyn töissä ja maksan omaa asuntoa pois. Minulla on pitkän aikaa sitten päättyneen, yli 10 vuotta kestäneen suhteen jäljiltä teini-ikäinen lapsi joten parhaiten uskon kohtaavani sellaisen naisen kanssa, jolla on myös omia lapsia.

Haluan olla läsnä parisuhteessa ja haluan oikeastaan aivan kaiken tästä yhdestä ihmisestä. Haluan siis naisesta parhaan ystäväni, jota rakastella intohimoisesti. Suhtaudun joustavasti parisuhteen asumismuotoon ja sitoutumisen virallistamiseen, koska uskon, että kaksi toistaan rakastavaa ihmistä löytävät kyllä itselleen oikean tavan olla parisuhteessa. En kuitenkaan jousta uskollisuudesta, sitoutumisesta enkä me-hengestä. Minusta on sanottu, että minusta huomaa arvostukseni naista kohtaan ja onpa eksäni sanonut minun kohdelleen häntä kuin kukkaa kämmenellä.

Silti suhteet ovat päättyneet. Ekassa vaimoni petti ja sitä käsittelin terapiassa eikä minulla ole ollut luottamusongelmia sen jälkeisissä suhteissa. Parisuhdeterapiassa käynti kertokoon jotain halustani saada toimiva suhde ja valmiudestani katsella myös omaa toimintaani kriittisesti. Seuraava suhteeni, etäsuhde, päättyi kolmen vuoden jälkeen siihen, kun huomasin, että kumppanini ei ole valmis matkustamaan eli näkemään vaivaa suhteen ylläpitämiseksi samoin kuin minä. Lisäksi hän riitatilanteessa sanoi asioita, joita minä en ole valmis kumppanilleni sanomaan. Säilyttääkseni minuuteni sellaisena ihmisenä, joka minä haluan olla, oli erottava. Kolmas suhteeni päättyi, koska naisen käsitys yhteisestä ajasta muuttui radikaalisti ensimmäisen vuoden jälkeen. En kutsu parisuhteeksi sitä, että näen naapurikunnassa asuvaa naista kerran kuukaudessa eli harvemmin kuin näin etäsuhteessa ollessani 400km päässä olevaa kumppania. En varmasti ole täydellinen, mutta yritän liikkua oikeaan suuntaan. Lisäksi kieltäydyn uskomasta sitä, että sukupuoleni takia minulla on jokin merkittävä vika vuorovaikutustaidoissani tai luonteessani, joka erottaisi minut ikäisistäni naispuolisista uusiosinkuista, kun meillä kaikilla on kestävien ja onnistuneiden parisuhteiden lukumäärä 0. Voin ottaa vastuulleni sen, että olen rakastunut vääriin ihmisiin, mutta en tiedä miten muuttaisin sitä. Kukaan minua tuntematon ei kuitenkaan voi väittää sukupuoleni perusteella, että parisuhde ei ole minulle tärkeä enkä panosta siihen tai että en osaisi puhua tunteistani tai etten olisi liikkeellä kaikin puolin hyvin aikein liikkeellä.

3 kertaa olen siis ollut rakastunut ja kaikki rakkauteni kohteet tietävät tunteeni. En tiedä montako kertaa minulla on jäljellä. Jostain luin, että keskimäärin ihminen rakastuu 0-12 kertaa elämänsä aikana. Minulle riittäisi 4. Vaikeinta on hyväksyä, että edellinen kerta saattoi olla viimeinen. Jos jäljellä on kuitenkin kaipuu sen oikean löytämiseksi niin onko vielä toivoa? Yritän olla optimisti, mutta minä otan suhteen päättymisen melko vakavasti. Taistelen kyynistymistä vastaan. Myöskin oikean ihmisen kohtaaminen tuntuu vaativan melko monta kohtaamista väärän kanssa. Joskus uusiin ihmisiin tutustuminen on ihan mukavaa ja koitan tinderöintini sijoittaa näihin hetkiin, kun oikeasti olen kiinnostunut uusista ihmisistä. Koitan välttää suoranaista rakkauden etsimistä, koska uusia ihmisiä ei mielestäni tule liian nopeasti arvioida sitä kautta, että haluanko vanheta hänen kanssaan parisuhteessa.

M44

Tuollaista elämä monelle nykyään on. Ei monet enää pyrikään sellaiseen, että löytäisii jonkun jonka kanssa olla loppuelämä yhdessä, tai uskoisi johonkin yhteen oikeaan. Tosi moni ajattelee että jos on joku kiva, ollaan sen kanssa niin kauan kuin on kivaa, sitten jatketaan omia teitä jos ei enää ole. Itse jossain vaiheessa tämän hyväksyin ja luovuin pysyvän parisuhteen tavoittelun ihanteesta, ja sen jälkeen olen suurestii osannut nauttia esim. vain vuoden tai pari kestäneistä suhteista, eikä niiden päättymiseen liity enää tunnetta epäonnistumisesta. Nyt melkeinpä tunnen, että olisi tylsää olla yhden kanssa loppuelämä, mieluummin olen välillä yksin sinkkuna ja välillä taas jonkun uuden kanssa. 

Mä en vain tiedä, miten tuo asennemuutos tehdään. Ja jos se suhde päättyy, kun on vielä tunteita niin miten se ei voi tuntua pahalta? Mä en kyllästy kovin helposti kumppaniini ja jokin minussa vastustaa ajatusta, että rakkaudesta luovutaan ekan vastoinkäymisen kohdatessa. Lisäksi mä kuljen parisuhteen ajan laput niin silmillä, etten edes huomaa muita ihmisiä. Varmasti, jos osaisi ajatella noin niin se lisäisi onnellisuutta. Mutta toisaalta vaikka en pidä eroamisesta niin se suru ainakin kertoo, että suhde on ollut minulle arvokas ja osaan sitä kautta arvostaa sitä tunnetta. En välttämättä kyllä tarvitse sitä surua, koska koen onnea ja arvostusta kumppaniani kohtaan myös suhteen aikana eli mun ei tarvitsee menettää asiaa nähdäkseni sen arvon. Ehkä mua vaivaa suhteen päättyminen myös tuon vaivan takia minkä joutuu näkemään uuden eteen. En mä ikinä kävele suoraan seuraavaan. Jonkinlaista laiskuutta siis ja myös sitä sydämen uudestaan alttiiksi pistämisen ahdistusta.

M44

Sivusta: älä nyt liikaa syyllisty siitä, että nykyisin on kova paine kevytsuhteisiin. Ei ole mitenkään sanottua, että kaikki sopeutuvat sellaiseen. Se on vain yksi puoli siitä kehityksestä, ettei ole mitään instituutioita muutenkaan. Ei nyt ole oikein ratkaisuja tarjota, mutta toivottavasti löydät jonkun samalla tavalla ajattelevan. Itse olen keskittynyt parisuhteen puuttuessa niihin muihin pitkiin ihmissuhteisiin, jotka minulla jo nyt ovat, se täyttää osan tarpeista.

En. Mulla on syvä luottamus siihen, että ihminen on onnellisimmillaan, kun saa olla oma itsensä. Se on myös paras tapa olla onnellinen parisuhteessa, kun ei tarvitse esittää mitään, mitä ei ole. Silti ei varmaan haittaisi, jos en parisuhteen päättymistä ottaisi suurena epäonnistumisena. Siitä on pitkä matka mun kohdalla vielä ihmissuhteiden kertakäyttökulttuuriin.

Kiva, muuten, että täällä joku puhuu kuin ihan oikealle ihmiselle.

M44

Näistä viesteistä kyllä paistaa heti yksi asia silmään, tuo martyyrisyys ja reppana-asenne.

"Kiva, kun puhut minulle ihmisenä, useimmiten naiset pitävät maan matosena. Ehkö ovatkin oikeassa kun ei rakkaus kelpaa ja olenhan minä ihana mies mutta saanut siipeeni, varmasti omaa syytä kun vaan kävelin laput silmillä rakkaudesta"....

Nyt vähän selkärankaa ja omanarvon tunnetta peliin hei!

Tuo "puhut minulle ihmisenä" kommentti ei ollut suhtautumisesta yleensä vaan viittasi siihen, miten täällä palstalla yleensä puhutaan toisille. En tiedä, ehkä puhut myös rakkaudessa pettyneille naisille samalla tavalla kuin minulle, mutta jos he ansaitsevat mielestäsi jotenkin enemmän empatiaa samanlaisella historialla niin kaltaisesi ihmiset ovat juuri syypää siihen miksi miehet hautaavat tunteensa. Juuri eronneena puran nyt oloani ja avaudun. Tuo on historiani, mutta avautuminen täällä siitä on ohimenevä tunnetila.

M44

Puhun samalla tavalla jokaiselle, joka harmittelee kun ei löydä kumppania, mutta samalla mollaa itseään. Miksi muut kiinnostuisi, jos ei itse arvosta itseään? Ja kuten sanoin, sama koskee naisia.

Arvostan minä itseäni. Olen tehnyt paljon parisuhteitteni eteen. Väittäisin, että ehkä enemmän kuin kumppanini. Lähdin kirjoittamaan kokemuksistani, koska tällä palstalla tuntuu olevan vallitseva näkemys siitä, että tavalliselta mieheltä puuttuu jotain olennaista vuorovaikutustaidoistaan ollakseen sinkku tai että tavallinen mies ei tiedosta omaa rooliaan suhteissaan vaan tekee samat virheet uudestaan ja uudestaan. Ehkä en mene ikisinkusta kuitenkaan, koska mulla on parisuhdehistoriaa yhteensä noin 18-vuoden ajalta. Päällimmäinen ihmetys minulla on se, että en ymmärrä miksi suhteeni ovat lyhyempiä vaikka kumppanina ja ihmisenä pyrin olemaan parempi kuin ennen. Mikäli viimeisimmän kumppanini sanaan voi luottaa, olen paras mies, joka hänellä on ollut, mutta jos henkilö lähtee sellaisesta suhteesta pois niin se ei ehkä aina ole tavismies, jolla on käsittelemättömiä asioita. Mä en lähde karkuun, kun hommat menee vakavaksi.

M44

Eli jos olet noin upea kumppani ja itsearvostustakin löytyy, mikä sitten on ongelma?

Vierailija kirjoitti:

Parasta tässä ketjussa on ettei tarvitse tuntea pienintäkään huonoa omaatuntoa naisten kusettamisesta.

Voi sua :,)

Juuri nytkin saa halutessaan mukitöhnää. 'Alfojen' kaa pidetään hauskaa kunnes mennään klinikalle tai Suomi24 lapsettomuuspuolelle hakemaan spermaa. Voihan alfakin lahjoittaa, jos ei älyä pitää kumia.

Vierailija kirjoitti:

Parasta tässä ketjussa on ettei tarvitse tuntea pienintäkään huonoa omaatuntoa naisten kusettamisesta.

Ulista kuitenkin jaksat 24/7/365 👌.

Vierailija kirjoitti:

Onko nää "tavismiehet" niitä lukutaidottomia vanhoja miehiä, jotka "flirttailee" mulle deittipalstoilla?

Tällaisten miesten pariutumisongelmat ovat itseaiheutettua ja vain heidän itsensä ratkaistavissa. Kohta siellä deittipalstalla on taas yksi nuori nainen vähemmän.

Kai siellä voi rajata minkä ikäiset saa/ei saa ottaa yhteyttä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää miten naisten mielestä heikoimmassa asemassa olevat miehet ovat itse vastuussa kohtalostaan. Ultrakapitalismin periaatteita.

Kukas muu siitä sitten on? Karma? Että nyt vaan jokainen jää kotiin odottamaan, kun karma tuo kotiin opiskelupaikan työpaikan , tyttöystävän , rahaa, menestystä, auton , ystäviä.

Ihan kamala ajatus, että itse joutuisi jotain tekemään, että yhteiskunta, kohtalo, äiti, isä, ei tuo kohtaloa meille kotiin!

Jos tajuat elämästä yhtään mitään niin tiedät että ihmisillä ei kaikilla ole samanlaiset lähtökohdat elämään. Kuka vain voi periaatteessa menestyä mutta tietyistä lähtökohdista se on paljon helpompaa kuin toisista.

Ihan kuin yksi korkeushyppääjä yrittäisi ylittää rimaa maasta ponnistaen ja toinen metrin korkuiselta korokkeelta. Kummallakin on mahdollisuudet päästä yyli (tai tiputtaa rima) mutta toiselle se on paljon todennäköisempää.

Niin? Miten tämä liittyy pariutumiseen eli siihen, että kaksi ihmistä kohtaavat, ihastuvat ja rakastuvat toisiinsa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se ei ainakaan auta, että puhuu alentavasti naisista ja olettaa naisten olevan joku massa jolla kaikilla on samat toiveet ja mieltymykset.

Aivan liian usein näiltä "tavismiehiltä" kuulee, että _kaikille_ naisille kelpaa vaan sitä ja tätä, jo ihan niinkin pienellä otannalla kun omat 5 parasta kaveriani voin sanoa, että miesmakumme on täysin erilainen. Ja kyllä, ihan tavismiehiä kaikilla.

Siis tämä! Oma kaveriporukka on tällainen:

- Ihan perusnätti sairaanhoitajakaveri on naimisissa pari vuotta nuoremman raksamiehen kanssa. Raksamiehellä ihan hyvä kroppa kun pitää töissä jaksaa rehkiä, mutta ei ole rikas tai mitenkään erityisen hyvännäköinen omasta mielestäni. Ei ole peruskoulun jälkeen käynyt kouluja. Aika hiljainen kaveri. Koen hänen olevan tavismies.

- Toimistovirkailijakaveri on naimisissa it-alalla ennen työskennelleen ylipainoisen nörttipojan kanssa, tällä hetkellä työttömänä kun pelifirma missä oli töissä meni nurin. Sanoisin hänen olevan jopa vähän alle ns. tavismies-rajan. Kuitenkin ehkä itsevarmin kaveri jonka tiedän! Ei se muuten uskaltaisi olla oma itsensä ja avoimesti kertoa D&D peleistä ja bofferitreeneistä.

- Ehkä omaan silmään nätein kaverini, opettaja, on naimisissa kiinteistövälittäjän kanssa. Ulkonäköä löytyy ja on myös supliikki seuramies. Pituutta alle 170 senttiä. Ei mitenkään rikas tai kouluja käynyt.

- Oma mieheni on dad-bodylla varustettu myyntimies, insinööri koulutukseltaan mutta myy aurinkopaneeleja. Varmasti monen mielestä ihan tavis, omaan silmään juuri sopivan seksikäs ja kiinnostava😊 Itse olen korkeakoulutettu ja tienaan miestäni enemmän. Itse olen sitä mieltä että mieheni on täydellinen vaikka ei käy salilla, ei tienaa minua enemmän eikä myöskään ole mitenkään yltiösosiaalinen.

Naimisiin nyt pääsee nyt jokainen mies, kun yksi alfa ei halua mitään haaremin elättää.

Jos jokainen mies pääsee naimisiin, miksi tavismiehet sitten valittavat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No se ei ainakaan auta, että puhuu alentavasti naisista ja olettaa naisten olevan joku massa jolla kaikilla on samat toiveet ja mieltymykset.

Aivan liian usein näiltä "tavismiehiltä" kuulee, että _kaikille_ naisille kelpaa vaan sitä ja tätä, jo ihan niinkin pienellä otannalla kun omat 5 parasta kaveriani voin sanoa, että miesmakumme on täysin erilainen. Ja kyllä, ihan tavismiehiä kaikilla.

Siis tämä! Oma kaveriporukka on tällainen:

- Ihan perusnätti sairaanhoitajakaveri on naimisissa pari vuotta nuoremman raksamiehen kanssa. Raksamiehellä ihan hyvä kroppa kun pitää töissä jaksaa rehkiä, mutta ei ole rikas tai mitenkään erityisen hyvännäköinen omasta mielestäni. Ei ole peruskoulun jälkeen käynyt kouluja. Aika hiljainen kaveri. Koen hänen olevan tavismies.

- Toimistovirkailijakaveri on naimisissa it-alalla ennen työskennelleen ylipainoisen nörttipojan kanssa, tällä hetkellä työttömänä kun pelifirma missä oli töissä meni nurin. Sanoisin hänen olevan jopa vähän alle ns. tavismies-rajan. Kuitenkin ehkä itsevarmin kaveri jonka tiedän! Ei se muuten uskaltaisi olla oma itsensä ja avoimesti kertoa D&D peleistä ja bofferitreeneistä.

- Ehkä omaan silmään nätein kaverini, opettaja, on naimisissa kiinteistövälittäjän kanssa. Ulkonäköä löytyy ja on myös supliikki seuramies. Pituutta alle 170 senttiä. Ei mitenkään rikas tai kouluja käynyt.

- Oma mieheni on dad-bodylla varustettu myyntimies, insinööri koulutukseltaan mutta myy aurinkopaneeleja. Varmasti monen mielestä ihan tavis, omaan silmään juuri sopivan seksikäs ja kiinnostava😊 Itse olen korkeakoulutettu ja tienaan miestäni enemmän. Itse olen sitä mieltä että mieheni on täydellinen vaikka ei käy salilla, ei tienaa minua enemmän eikä myöskään ole mitenkään yltiösosiaalinen.

Naimisiin nyt pääsee nyt jokainen mies, kun yksi alfa ei halua mitään haaremin elättää.

Jos jokainen mies pääsee naimisiin, miksi tavismiehet sitten valittavat?

Piheys/varattomuus

Vierailija kirjoitti:

Mikäs tavismiestä estää ryhtymästä tasokkaaksi panomieheksi? Panostaa vähän muuhunkin kuin siihen pornon katseluun, niin eiköhän se siitä?

Näinpä. Uskoisin että puolet näistä tavismiehistä on sellaisia joista saisi kyllä rakennettua sellaisen miehen joka naisille menisi kaupaksi. Rasvaprosenttia alas, lihasmassaa lisää, uudet vaatteet ja treeniä sosiaalisille taidoille, niin uskon että tulosta varmasti tulisi.

Toinen puolisko tavismiehistä lienee kuitenkin niitä geeniloton häviäjiä, ja näille miehille minulla ei oikein ole mitään parannusehdotuksia, muuta kuin että kannattaa rakentaa elämänsä niin että viihtyy yksin. Naiset nimittäin kyllä osaavat luontaisesti tunnistaa heikkogeeniset miehet laumasta, siinä ei enää uudet vaatteet tai hoikkuus auta mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs tavismiestä estää ryhtymästä tasokkaaksi panomieheksi? Panostaa vähän muuhunkin kuin siihen pornon katseluun, niin eiköhän se siitä?

Eiköhän tähän jotain tekosyitä löydy. Odotellaan. Miehillä tuntuu nykyään olevan ihmeellinen ajatusmalli syyttää omasta saamattomuudestaan (ei siis seksuaaliviittauksena) jotakin ulkoista piirrettä tai ominaisuutta, jota ei voi muuttaa.

Pitämällä hyvää huolta kehostaan ja henkisestä hyvinvoinnista väittäisin monen näistä yksin jääneistä miehistä löytävän kumppanin.

M29

- tsekkauttaa testosteroniarvot myös

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikäs tavismiestä estää ryhtymästä tasokkaaksi panomieheksi? Panostaa vähän muuhunkin kuin siihen pornon katseluun, niin eiköhän se siitä?

Näinpä. Uskoisin että puolet näistä tavismiehistä on sellaisia joista saisi kyllä rakennettua sellaisen miehen joka naisille menisi kaupaksi. Rasvaprosenttia alas, lihasmassaa lisää, uudet vaatteet ja treeniä sosiaalisille taidoille, niin uskon että tulosta varmasti tulisi.

Toinen puolisko tavismiehistä lienee kuitenkin niitä geeniloton häviäjiä, ja näille miehille minulla ei oikein ole mitään parannusehdotuksia, muuta kuin että kannattaa rakentaa elämänsä niin että viihtyy yksin. Naiset nimittäin kyllä osaavat luontaisesti tunnistaa heikkogeeniset miehet laumasta, siinä ei enää uudet vaatteet tai hoikkuus auta mitään.

Jotkut kiertää maksamalla. Tietenkään tämä ei onnistu ilman kunnollisia tuloja.

Vierailija kirjoitti:

Ap, jos menet paikkaan, missä on 2 naista ja 8 miestä, niin luulisi että järkikin sen sanoo, että 6 miestä jää ilman. Mitä kohtaa tuosta ei itse jo ymmärrä?

Tai jopa 8.

Osa naisista ei halua miehiä, tai ei halua ketään noista miehistä. Toisaalta joku nainen voi ottaa parikin miestä. Myös miehet voivat siirtyä miehiin.

Mitä hittoa nämä keskustelut ovat. Mistä näiden aloittajat tulevat. Mä olen 167cm pitkä, hyvin tavallisen näköinen amis mies. Mulla ei ole koskaan ollut vaikea saada naista. Olen naimisissa ja perhe. Olen myös kokeillut usein markkina-arvoa esim Tinderissä ja mun ei tarvitse olla päivää kauemmin siellä niin saan juttuseuraa, joka johtaa useimmiten treffeille ja uudelleen tapaamiseen. Ei mun tarvitse kuin olla älyllisesti fiksu ja jutella naisten kanssa niin mulla on vaikka 100 naista hetkessä... Iskä 36v