Mistä tietää että lapsiluku on täynnä? Mistä tiesitte?

Oon aina halunnut kaksi lasta. Se on määrä jolle taloudelliset resurssit riittää, ja kahdelle pystyy tarjoamaan aikaa yms riittävästi. Tokan syntymän yhteydessä sterilointi, ei tuu lisää.

Itse haluaisin lapsia aina vain lisää ja minulla onkin loppumaton vauvakuume, mutta järki on kuitenkin sanonut kolmen riittävän. Enemmän, jos olisi, tarvitsisi uusia autot, asunto. Jo kolme on haastava saada edes kerran vuodessa hoitoon johonkin, saati sitten neljä. Olisi rankkaa taas valvoa muutama ensimmäinen vuosi katkonaisten unien takia. Raskaus- ja vauvavuodet eivät ole minulle onnellisia kuplia vaan ahdistavia hetkiä, jotka jaksan vain siksi, että nautin isompien lasten kanssa elämisestä. Taisi mennä taas itselleni uskottelemiseksi, mutta järjellä tämä ratkaisu onkin tehty eikä tunteella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 28 ja 30, kun lapsemme syntyivät. Pieni ikäero lapsilla johti siihen, etten olisi jaksanut heti kolmatta. Muutaman vuoden kuluttua tuli tunne, että joko ne kaksi, erottamaton kaksikko, tai sitten neljä, koska tuntui huonolta idealta hankkia yksi sitten enemmän yksin olemaan (asumme maalla, eikä kavereita lähiseuduilla kuin ehkä kerran viikossa tavattavaksi) ja kun neljääkään en oikein osannut kuvitella, lapsiluku jäi kahteen.

Teillä tämä ei olisi toiminut, kun olit jo noin vanha ensimmäisten lasten kohdalla. Mutta tiedän pari perhettä, jossa lapsia on 2+2 ja näiden keskimmäisten lasten välillä on melkein kymmenen vuoden ikäero. Ja ihan ydinperheitä kuitenkin ovat. Ei se ehkä tunnu edes neljältä lapselta, jos ne vanhimmat on teinejä nuorimmat leikki-ikäisiä? Pianhan siinä palataan siihen, että on kaksi lasta kun isommat ovat lähteneet omilleen ja siinä välivaiheessakin, kun kaikki asuvat kotona, niistä isoista voi olla paljon apua huushollin pyörittämisessä ja lastenhoidossa. 

Olisi toiminut kyllä, olisin saanut lapset kuitenkin suht pian, tyyliin 36- ja 38-vuotiaana. Mutta kun tätä harkittiin, olin jo siinä lasten harrastuskuskausrumbassa, eikä siihen sopinut enää uusia raskauksia oikein mitenkään.

Omat lapseni ovat 29 ja 31, sisarteni lapset hiukan vanhempia, kaikki ovat vakituisessa parisuhteessa, osa naimisissa, muttei kenelläkään ole lapsia. Vielä tai ollenkaan, aika näyttää. Ja mitä ystävieni lapsenlapsitilanteeseen tulee, heillä näyttäisi olevan sama. Lasten tekoa lykätään nykyään tosi pitkälle, jo varhaiskeski-ikään.

Näin 41-vuotiaana melkein täysi-ikäisen lapsen äitinä tiedän, että lapsiluku ei ole täynnä. Ei ollut oma valinta, että on vain yksi lapsi. Ehkäisy ei ole käytössä eli lapsi saa tulla jos on tullakseen.

Itsellä 2 lasta ja 55 vuotiaana yksi lapsenlapsi. Eli ei ne lapset ja heistä nauttiminen pääty omiin lapsiin. Elämä jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siitä tiesin, kun alkoi kaduttaa koko lapset. Ei tällaiseen maailmaan pitäisi tehdä yhtään ihmistä kärsimään.

Ootpa paska vanhempi jos sun lapsesi vain kärsii. Ehkä parempikin ettet porsi enempää

Kiitos. Ei minun lapseni kärsi kuitenkaan sen enempää kuin kukaan muukaan, toistaiseksi ovat eläneet kovinkin yltäkylläistä elämää rakastettuina. Mutta siitä huolimatta tämä maailma ei ole hyvä paikka elää ja lapsillani on vielä mahdollisesti monta kymmentä elinvuotta jäljellä. Sinä aikana länsimainen yhteiskunta tulee romahtamaan, ihmiset tulevat taistelemaan aina vain pienemmästä elintilasta ja ravinnosta, joka ei riitä kaikille. Lapseni tulevat suurella todennäköisyydellä näkemään sodan, nälänhädän ja monta muuta kurjuutta, joista omassa elämässäni en ole joutunut murehtimaan. Tulevat sukupolvet eivät tule nauttimaan turvallisesta ympäristöstä, hyvästä koulutuksesta jne. mitkä omalle ikäpolvelleni on ollut jotakuinkin itsestään selvyys. Haluaisin lapsilleni parasta, olen tehnyt kaikki valintani elämässä siten, että lapsillani olisi hyvät lähtökohdat elämään. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että heidän elämänsä tulee olemaan huomattavasti kurjempaa kuin meidän.

Toisen lapsen jälkeen vielä vuosia paha vauvakuume, mutta pikkulapsiarki oli silloin sen verran rankkaa, että tiesin kolmannen olevan liikaa meille. Ajattelin, että en halua kahden ensimmäisen jäävän liian vähälle uuden vauvan takia. Järkipäätös.

Tiesin, kun tajusin ennusteen tulevien vuosiemme tulotasosta, asuntojen hinnoista tässä kaupungista ja omasta jaksamisestani arjessa.

Tiesin kun oli sellainen olo. Emme meinanneet saada yhtään ja kun sitten se onnistui, tuntui että nyt on hyvä. Voin hoitaa vauvoja,mutta itselleni en enää halua.

Tiesin siitä, kun ajelin vasektomian jälkeen kotiin ja palleja kivisti.

Siinä kohti, kun minulle tehtiin kohdunpoisto. Siinä kohtaa lapsiluku oli nolla. Ja hyvä niin. Oikein hyvä.

Silloin, kun meillä oli villi ilta miehen kanssa sängyssä ja kerroin, että minulla on vauvakuume. Mies sanoikin, ettei hän enää halua lasta ja laittoi kondomin.