Lue keskustelun säännöt.
Aika järkyttävä se Ylen dokkari suomalaisista sotaveteraaneista joiden mieli järkkyi pahasti sodassa
19.09.2021 |
Se valtaisa taakka on heijastunut vähintään pariin sukupolveen siitäkin eteenpäin.
Minusta järkyttävintä oli se, että jotkut häpesivät ja syyttivät itseään koko loppuelämänsä, etteivät he olleet tarpeeksi "miehiä" kestämään sodan kauhut.
Nykyisin tiedetään että PTSD (posttraumaattinen stressioireyhtymä) on täysin yleinen sotaveteraaneilla. Voi olla melkein vähemmistössä ne joilla ei ole minkäänlaisia oireita. Jos puhutaan niistä jotka oikeasti ovat olleet pahoissa paikoissa mukana.
Kommentit (113)
Ne on nää natsittelijat ✡️🧿 niitä sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun käsitykseni mukaan sodan loppuvaiheilla suomalaiset joutuivat aivan käsittämättömän rankkoihin paikkoihin. Oli hiuskarvan varassa ja osin onneakin pelissä, että Suomea ei silloin miehitetty.
Saatana laulaa vaikka joululauluja kun siitä rahaa saa. Mammona Jumala .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö sota toisaalta ole ollut ihmiskunnassa lähes joka sukupolvessa?
Eikö siis se postraumaarrinen stressi ole ollut vähän jokaisella sukupolvella.
Nyt eletään niin ihmeellistä aikaa, että sotaa ei ole ollut melkein 80 vuoteen.
Tuntuu, ettei tulekaan, mutta se ei ole totta. Kunnioitan veteraaneja. Kamalia kokeneet.
”Tuntuu ettei tulekaan(sotaa)”
Oletko tosissasi? Kyllä Suomi vähintään sotaa terrorismia vastaan joutuu käymään. Miten käy jos kohta puolet täällä on muita kuin suomalaisia?
Minä kirjoitin, että tuntuu, ettei tulekaan sotaa, mutta se ei ole totta.
Eli kyllä sota taas tulee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun pappa ei koskaan päässyt yli sodasta. Teki itsemurhan 50-luvulla äitini ollessa ihan pieni.
Mistä tiedät johtuiko se sodasta? Aivan, et tiedä. Ehkä hänellä oli esim taloudellisia vaikeuksia tai huono avioliitto.
Amerikoissa 85000 Irakin sodan veteraania on tappanut itsensä.
Miestappiot USA sodissa tulevat oudosti jälkijunassa.
Vietnamin veteraaneissa oli vielä isommat tappiot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun käsitykseni mukaan sodan loppuvaiheilla suomalaiset joutuivat aivan käsittämättömän rankkoihin paikkoihin. Oli hiuskarvan varassa ja osin onneakin pelissä, että Suomea ei silloin miehitetty.
Nyt on tullu yleltä dokumentteja esim.Ilomantsin taistelusta ja Tali-Ihantalasta jossa haastatellaan rintamamiehiä niinku taistelutovereis. Se on sikahyvä
Itse sairastan Ptsdtä ja on kyllä hitonmoinen sairaus. Kaikki kunnia veteraanille. Sota nimenomaan on yksi niistä traumaattisista kokemuksista, jotka tuota oireyhtymää aiheuttavat. Sääli vielä, että harva saa kunnolla apua tai osaa sitä hakea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä persu, siellä valhe ja vilppi.
Miten tämä liittyy persuihin mitenkään? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Oma isoisäni joutui sotaan 17-vuotiaana. Loppuelämänsä pakeni niitä traumoja viinan avulla. Humalassa jatkuvasti pieksi vaimonsa ja lapsensa traumatisoiden nämäkin, ja nämä sitten omat lapsensa. Onneksi nykyään on saatavilla ja hyväksyttävämpää hakea mt-ongelmiin apua. Pyrin omalta osaltani katkaisemaan tämän väkivaltaisen sukupolvien ketjun.
Sotaan ei jouduttu 17-vuotiaana, ellei mennyt vapaaehtoisena ja näitäkään ei yleensä sijoitettu etulinjan joukkoihin. Mitä taas tulee ryypäämiseen, niin moni veteraani olisi juonut samalla tavalla ilman sotaakin. Alkoholismi on suomalaisten geneettinen erityispiirre, ei siinä mitään sotia tarvita. Viinaa juotiin hulluna jo ennen sotiakin ja yritettiin padota kieltolailla.
No kyllä vain jouduttiin. Ei kannata huudella, jos ei mitään aiheesta tiedä. Oma isoisänikin joutui sotaan ja juuri etulinjan joukkoihin 17-vuotiaana. Oli viimeisessä joukossa Viipurissa ottamassa Suomen lippua pois salosta, kun venäläiset valtasivat Viipurin. Hän oli hyvin traumatisoitunut sodasta ja joi siihen lääkkeeksi viinaa ja oli väkivaltainen vaimoaan ja lapsiaan kohtaan. Sota muutti hänen persoonallisuutensa. Isoisäni sisko kertoi hänen lähteneen sotaan aivan eri ihmisenä kuin millaisena hän palasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun pappa ei koskaan päässyt yli sodasta. Teki itsemurhan 50-luvulla äitini ollessa ihan pieni.
Mistä tiedät johtuiko se sodasta? Aivan, et tiedä. Ehkä hänellä oli esim taloudellisia vaikeuksia tai huono avioliitto.
Amerikoissa 85000 Irakin sodan veteraania on tappanut itsensä.
Miestappiot USA sodissa tulevat oudosti jälkijunassa.
Vietnamin veteraaneissa oli vielä isommat tappiot.
Luulisi, että ihmiskunta olisi kaiken tämän sotimisensa myötä jo oppinut hoitamaan veteraanejaan, mutta ehkä heillä ei ole niin väliä. Toisten rakkaudella kasvattamia lapsia kohdellaan vain tykinruokana.
Kamalaa varmaan se, että näkee sen, jonka ta ppaa. Siitä voi jäädä trauma. Samoin, jos joku läheinen kuolee.
Jos on tykistössä, niin menee enemmän summamutikassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jep. Oma isoisäni joutui sotaan 17-vuotiaana. Loppuelämänsä pakeni niitä traumoja viinan avulla. Humalassa jatkuvasti pieksi vaimonsa ja lapsensa traumatisoiden nämäkin, ja nämä sitten omat lapsensa. Onneksi nykyään on saatavilla ja hyväksyttävämpää hakea mt-ongelmiin apua. Pyrin omalta osaltani katkaisemaan tämän väkivaltaisen sukupolvien ketjun.
Sotaan ei jouduttu 17-vuotiaana, ellei mennyt vapaaehtoisena ja näitäkään ei yleensä sijoitettu etulinjan joukkoihin. Mitä taas tulee ryypäämiseen, niin moni veteraani olisi juonut samalla tavalla ilman sotaakin. Alkoholismi on suomalaisten geneettinen erityispiirre, ei siinä mitään sotia tarvita. Viinaa juotiin hulluna jo ennen sotiakin ja yritettiin padota kieltolailla.
No kyllä vain jouduttiin. Ei kannata huudella, jos ei mitään aiheesta tiedä. Oma isoisänikin joutui sotaan ja juuri etulinjan joukkoihin 17-vuotiaana. Oli viimeisessä joukossa Viipurissa ottamassa Suomen lippua pois salosta, kun venäläiset valtasivat Viipurin. Hän oli hyvin traumatisoitunut sodasta ja joi siihen lääkkeeksi viinaa ja oli väkivaltainen vaimoaan ja lapsiaan kohtaan. Sota muutti hänen persoonallisuutensa. Isoisäni sisko kertoi hänen lähteneen sotaan aivan eri ihmisenä kuin millaisena hän palasi.
Isäni kuoli juuri, kun täytin 20. Hän ei sotakokemuksistaan puhunut, mutta nyt aikuisena minua välillä harmittaa, kuinka ymmärtämätön sitä on tullut oltua häntä kohtaan. Hänellä oli vikansa, mutta ihmettelen, että hän yleensä jaksoi elää, jouduttuaan sotimaan teini-ikäisenä.
Oma isä oli jatkosodassa taistelulähettinä joka on aika v:ttumainen homma sodassa. Ihan täysipäisenä selviytyi hän ainakin, oli paras isä mitä voi ikinä kuvitella. Hän olikin jäyhä pohjalainen joka ei pienistä hätkähdä.
Ja tiedän että eri miehiin sota vaikutti eri tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma isä oli jatkosodassa taistelulähettinä joka on aika v:ttumainen homma sodassa. Ihan täysipäisenä selviytyi hän ainakin, oli paras isä mitä voi ikinä kuvitella. Hän olikin jäyhä pohjalainen joka ei pienistä hätkähdä.
Ja tiedän että eri miehiin sota vaikutti eri tavalla.
Vähän tuosta tulee sellainen fiilis, että muut miehet ovat muka olleet heikompia, kun ovat ilmeisesti sitten kovinkin vähästä hätkähtäneet ja traumatisoituneet pahasti sodasta.
Isoisäni haavoittui Syvärillä Jatkosodan loppupuolella, voin vain kuvitella miten hirveä paikka se on ollut. Sotavuosien jälkeen maistui alkoholi ja hermot olivat herkässä. Sodasta hän ei ikinä puhunut. Sodan arvet näkyvät kyllä myös valitettavasti hänen lapsissaan, joillakin enemmän ja joillakin vähemmän. Itselläni on kuitenkin lämpimät muistot isoisästä, vanhuusvuosina sodan arvet eivät enää vaikuttaneet käytökseen niin suuresti. Surettaa kyllä ajatella, minkälaisten traumojen kanssa hän sai sodan jälkeen elämänsä elää.
Vierailija kirjoitti:
Kamalaa varmaan se, että näkee sen, jonka ta ppaa. Siitä voi jäädä trauma. Samoin, jos joku läheinen kuolee.
Jos on tykistössä, niin menee enemmän summamutikassa.
Nykyään harvoin tarvitsee katsoa ketään silmiin kuitenkaan sodassa. Ennen miekkojen kanssa jokainen kaato on ollut oma taistelunsa kun piti katsoa toista silmiin kun hän yrittää sotavasaralla litistää pääsi ja karjuu samalla. Toisekseen toiset kansat ovat alistaneet toisia kansoja, ryöstäneet ja rskanneet ja kun on tullut tilaisuus kostaa kaikki se paska niin siitä on jopa monet soturit saaneet nautintoa kun pääsee kostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Mun käsitykseni mukaan sodan loppuvaiheilla suomalaiset joutuivat aivan käsittämättömän rankkoihin paikkoihin. Oli hiuskarvan varassa ja osin onneakin pelissä, että Suomea ei silloin miehitetty.
Jatkosodan hyökkäysvaihe vuonna -41 oli sodan raskain ja kaatuneita enemmän kuin talvisodassa tai vuonna -44,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma isä oli jatkosodassa taistelulähettinä joka on aika v:ttumainen homma sodassa. Ihan täysipäisenä selviytyi hän ainakin, oli paras isä mitä voi ikinä kuvitella. Hän olikin jäyhä pohjalainen joka ei pienistä hätkähdä.
Ja tiedän että eri miehiin sota vaikutti eri tavalla.
Vähän tuosta tulee sellainen fiilis, että muut miehet ovat muka olleet heikompia, kun ovat ilmeisesti sitten kovinkin vähästä hätkähtäneet ja traumatisoituneet pahasti sodasta.
Jos sotilaiden olosuhteet ennen sotia olivat olleet jo joten heikosti, nämä miehet myös romahtivat sodassa helpommin. Parhaat sotilaat tuli tasaisista, rakastavista perheistä, joissa nuori oli saanut elää tasaista elämää. Nuoremmat sotilaat kestivät paineet paremmin kuin vanhemmat. Tämä todettiin jo Ville Kivimäen tutkimuksessa.
Aika monessa suomalaisessa suvussa on tätä traumaa, joka sitten heijaistui lapsiin ja lasten tulessa vanhemmiksi niin heidän vanhemmuuteensa ja sitä kautta taas heidän lapsiin...
Niitä on hellarivapareissa saatana.