Miksi Suomessa (suomen kielessä) ei yleistynyt sukunimissä esim. englannin ja ruotsin kielisissä yleisesti käytetty "jonkun poika" (-son) ?

Ne on jääneet toisiksi nimiksi, ja sukunimeksi on laitettu usein tilan nimi tai muu sopiva. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä : Mattila, Erkkilä, Penttilä ...

Eikös -la/-lä ole usein tulleet tilan nimestä, eikä isän nimestä?

No eikös.

Vierailija kirjoitti:

Diminutiivista nen-päätettä voinee myös rinnastaa merkitykseltään son-päätteeseen. Yleisempi Keski-Suomessa ja lännessä kuin kaakossa. Karjalaiset nimet ovat usein perusmuotoisia.

-nen, -inen -päätteet ovat muodostuneet kollektiivimerkityksessä käytetystä monikosta.

Esim. mies on ollut lisänimeltään Sika. Hänen lapsiaan on alettua kutsua nimellä Sikain (=sian porukkaan kuuluvat). Tästä on muodostunut nykyaikaan tultaessa Sikainen-nimi. Kuten italian Rosso (lisänimi)/Rossi(sukunimi). Diminutiivin kanssa asialla ei ole mitään tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä : Mattila, Erkkilä, Penttilä ...

Eikös -la/-lä ole usein tulleet tilan nimestä, eikä isän nimestä?

Kyllä kai taustalla on tilan ehkä alkuperäisen omistajan etunimi. Esim. erään tilan eka omistaja 1700-l. oli ruotsalainen Eric ja sukunimeksi tuli Erikkilä.

Ehkä siksi että Suomen väestö on ollut suomenkielistä pääsääntöisesti. Ruotsinkieliset patronyymit (-sson -pääte) on ollut käytössä yleensä vain virkatekstissa, jossa on käytetty virkakieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä : Mattila, Erkkilä, Penttilä ...

Eikös -la/-lä ole usein tulleet tilan nimestä, eikä isän nimestä?

Kyllä kai taustalla on tilan ehkä alkuperäisen omistajan etunimi. Esim. erään tilan eka omistaja 1700-l. oli ruotsalainen Eric ja sukunimeksi tuli Erikkilä.

Täytyy lisätä: Olet kyllä aivan oikeassa, koska suku vaihtui, mutta sukunimi tilalla asuvilla oli edelleen Erikkilä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan näitä : Mattila, Erkkilä, Penttilä ...

Eikös -la/-lä ole usein tulleet tilan nimestä, eikä isän nimestä?

Kyllä kai taustalla on tilan ehkä alkuperäisen omistajan etunimi. Esim. erään tilan eka omistaja 1700-l. oli ruotsalainen Eric ja sukunimeksi tuli Erikkilä.

Oletko varma Ericin ruotsalaisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Kielitutkijat väittävät että sukunimet joka puolella maailmaa perustuvat vain seuraaviin neljään:

- sukua jollekin (just Andessonit ja Islannissa dottir-päätteisetkin)

- jonkun näköinen tai oloinen (Schwarz, White, Lange...)

- kotoisin: Nieminen, Karjalainen, Kuusisto, Ruotsalainen, Laakso)

- ammatti, ja niitä täällä Saksassa on tolkuttomasti (Müller, Weber, Schuhmacher, Köhler, Meyer, Vogt...)

Olisiko suomalaisille ollut tuo jostain kotoisin oleva tärkeintä? Onhan sanontakin, että joku ei ole mistään kotoisin! Olisiko niin laaja maa ja niin vähän porukkaa, että kun joku uusi tavattiin, halusivat muut tietää ensiksi että mistä se siihen tupsahti?

Etenkin Itä-Suomessa, osittain myös lännessä, oli ikivanha nimikulttuuri ja tämä nimikulttuuri perustui itse asiassa noihin kaikkiin kolmeen, mutta eniten ensimmäisiin. Monet merkityksensä kadottaneet vanhat savolaiset sukunimet, esim. Toiviainen perustuvat suvun kantaisän etunimeen, Toivia oli muinaissuomalainen etunimi. Hiukan tuoreempaa vanhoihin etunimiin perustuvaa kerrostuvaa sukunimiperinnettä ovat esimerkiksi Pentikäinen (Benedictus) tai Parviainen (Parfenij, venäläinen nimi). Luonteeseen ja ulkonäköön perustuvat esim. Partanen ja Korhonen, Ammattiin taas Rautiainen (seppä), Kinnunen (nahkuri), Lukkarinen (lukkari eli kellonsoittaja) jne. 

Aloitukseen vielä, niin syy, miksi ruotsalaistyyppinen nimeämisperinne ei säilynyt Suomessa sukunimiuudistuksen jälkeen oli, että suomalaisilla oli jo oma sukunimiperinne, joka säilytettiin ruotsalaisen perinteen rinnalla, etenkin idässä. Suomalainen Mikko Antinpoika Korhonen koki, että hänen oikea sukunimensä oli Korhonen eikä Andersson. 

Onneksi ei ole yleistynyt, kuulostaa lähinnä naurettavalta.

Matinpoika yms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kielitutkijat väittävät että sukunimet joka puolella maailmaa perustuvat vain seuraaviin neljään:

- sukua jollekin (just Andessonit ja Islannissa dottir-päätteisetkin)

- jonkun näköinen tai oloinen (Schwarz, White, Lange...)

- kotoisin: Nieminen, Karjalainen, Kuusisto, Ruotsalainen, Laakso)

- ammatti, ja niitä täällä Saksassa on tolkuttomasti (Müller, Weber, Schuhmacher, Köhler, Meyer, Vogt...)

Olisiko suomalaisille ollut tuo jostain kotoisin oleva tärkeintä? Onhan sanontakin, että joku ei ole mistään kotoisin! Olisiko niin laaja maa ja niin vähän porukkaa, että kun joku uusi tavattiin, halusivat muut tietää ensiksi että mistä se siihen tupsahti?

Etenkin Itä-Suomessa, osittain myös lännessä, oli ikivanha nimikulttuuri ja tämä nimikulttuuri perustui itse asiassa noihin kaikkiin kolmeen, mutta eniten ensimmäisiin. Monet merkityksensä kadottaneet vanhat savolaiset sukunimet, esim. Toiviainen perustuvat suvun kantaisän etunimeen, Toivia oli muinaissuomalainen etunimi. Hiukan tuoreempaa vanhoihin etunimiin perustuvaa kerrostuvaa sukunimiperinnettä ovat esimerkiksi Pentikäinen (Benedictus) tai Parviainen (Parfenij, venäläinen nimi). Luonteeseen ja ulkonäköön perustuvat esim. Partanen ja Korhonen, Ammattiin taas Rautiainen (seppä), Kinnunen (nahkuri), Lukkarinen (lukkari eli kellonsoittaja) jne. 

Aloitukseen vielä, niin syy, miksi ruotsalaistyyppinen nimeämisperinne ei säilynyt Suomessa sukunimiuudistuksen jälkeen oli, että suomalaisilla oli jo oma sukunimiperinne, joka säilytettiin ruotsalaisen perinteen rinnalla, etenkin idässä. Suomalainen Mikko Antinpoika Korhonen koki, että hänen oikea sukunimensä oli Korhonen eikä Andersson. 

Lännessä taas maanviljelys vakiintui aiemmin, minkä takia nimiperinne perustui enemmän tilan nimiin. Yli- ali- keski- rinta-nimet viittaavat tilan jakamiseen. Tilattomalla väestöllä ei välttämättä ollut vakiintuneita sukunimiä ja juuri he omaksuivat myöhemmin nimiä kuten Jokinen, Virtanen, Mäkelä jne. Idässä heillä oli usein sukunimi. 

Kiitokset erittäin informatiivisestä ja asiallisesta keskustelusta!

Asia on  mielenkiintoinen, varsinkin se tilanne, jolloin ruotsinkielinen kirkollinen rekisterinpitäjä teki näitä ruotsalaisia patronyymejä . Pojista sonneja.

Olen nähnyt ja kuullut omasta sukunimestäni, taitaa olla kuusi erilaista versiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kielitutkijat väittävät että sukunimet joka puolella maailmaa perustuvat vain seuraaviin neljään:

- sukua jollekin (just Andessonit ja Islannissa dottir-päätteisetkin)

- jonkun näköinen tai oloinen (Schwarz, White, Lange...)

- kotoisin: Nieminen, Karjalainen, Kuusisto, Ruotsalainen, Laakso)

- ammatti, ja niitä täällä Saksassa on tolkuttomasti (Müller, Weber, Schuhmacher, Köhler, Meyer, Vogt...)

Olisiko suomalaisille ollut tuo jostain kotoisin oleva tärkeintä? Onhan sanontakin, että joku ei ole mistään kotoisin! Olisiko niin laaja maa ja niin vähän porukkaa, että kun joku uusi tavattiin, halusivat muut tietää ensiksi että mistä se siihen tupsahti?

Suomessa on tosi paljon muitakin nimityyppejä, esim. Itä-Suomen ihanat eläinnimet.

Ja itse pieneltä paikkakunnalta kotoisin olevana näen miten hyödyllinen tuo -poika/-tytär-nimi olisi. Lapsena ja vähän isompanakin joka paikassa aina kysyttiin, että kenenkäs tyttöjä se sinä olet...

Minäkin jo pohdin, että mihin noista kategorioista esim. Karhunen menisi. Onko joku esi-isä ollut kovin karvainen tai kenties ammatiltaan metsästäjä? Tai - iik - verovirkailija?

Koska jossain vaiheessa niitä lyhennettiin ja käännettiin suomeksi mitkä oli ruotsia ja taas venäläisiä jotka muutti Suomeen otti ruotsalaisia nimiä koska ne oli hienompia olevinaan ja taas moni meni naimisiin suomalaisen kanssa lupien takia ja otti suomalaisen nimen . Montonen on venäläisellä yleisesti avioliiton kautta ja muut tylsät nimet.Mitä Monto tarkoittaa ? Ennen oli pienviljelijät joiden lapset sai sukunimen siitä tontista. Vaikka tontti. Tonttinen. Tai tilan nimestä. Torppa.Torppanen.Nimiä suomennettiin ruotsista Björk muuttui Koivu.Holm Linna. Väinö Linna. Samoin oli Eestissä että entinen ruotsi alkoi muuttua eestiksi ja nimiä käännettiin viroksi. Tallinnan linnan rakensi ruotsi.Myös siellä oli katolinen kristillisyys kuten myös Suomessa oli.Viron Ruotsin Norjan Suomen kielet on hyvin samanlaisia jopa englannin kieli.Muut uskonnot on vainonnut aina kristittyjä kuten turkkilaiset jne.

Mattinen ja Matti on uuden testamentin Matteus Mattias nimestä lyhenne Matti . Jos talon omistaja oli Martti taloa kutsuttiin Marttilaksi. Kun taloon syntyi poika sen nimeksi tuli vaikka Juho Martin poika aikana ennen sukunimiä . Sitten tuli sukunimet Juho Martin poika Tonttila tai Suvinen tai mikä nyt sitten olikin. Siis sinä joka olet syntynyt naisesta olet saanut jonkun etunimen ja vanhempiesi sukunimen homman kumman eikö niin et siis tiennyt kun tänne synnyit edes nimeäsi . Se on annettu et tiennyt milloin synnyt valmiiseen maailmaan et tiedä milloin kuolet. Et ota täältä mitään mukaan. Olet vain käymässä täällä . Pieni itu. Yritä jättää edes hyvä muisto itsestäsi .

Oman sukunimeni tiedän että kun Isojaon aikaan (mitä siitä on, kaksi ja puoli sataa vuotta?) isompi maatila jaettiin kahtia talon poikien kesken, vanhempi pojista piti vanhan tilan nimen ja nuorempi otti läheisen niemen (joka ei kuulunut tilaan mutta jossa lähin veneranta oli) nimen. Niinpä sukunimeni loppuukin sanaan "niemi". Edesmennyt isoisäni aikanaan selvitteli suvun historiaa niin pitkälle taaksepäin kuin pystyi.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä siksi että Suomen väestö on ollut suomenkielistä pääsääntöisesti. Ruotsinkieliset patronyymit (-sson -pääte) on ollut käytössä yleensä vain virkatekstissa, jossa on käytetty virkakieltä.

Mitä kieltä sana poika sinusta oikein on? Ei kukaan ihmetellyt miksi Suomessa ei ole enempää vaikka Henrikssoneja vaan sitä ettei meillä ole enempää poika-päätteisiä sukunimiä kuten vaikka Henrinpoika.

Ei mitään naurettavaa antaa lapselleen nimen Villen poika Venäjältä . Tai Matinpoika Suomesta.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä siksi että Suomen väestö on ollut suomenkielistä pääsääntöisesti. Ruotsinkieliset patronyymit (-sson -pääte) on ollut käytössä yleensä vain virkatekstissa, jossa on käytetty virkakieltä.

Miten täällä palstalla tuntuu olevan tätä nykyä aivan kamalasti porukkaa jotka ei ymmärrä lukemansa yhtään? Vai onko tämä ihan tarkoituksellista häiriköintiä kommentoida aidan sijaan aidanseivästä?

Jostain syystä kun näillä vielä tuppaa olemaan mielipide ihan kaikkeen. Paitsi siis ei tietenkään siihen itse aiheeseen.

Talonpoika oli myös ammatti Suomessa ,taloa johti aina poika sukupolvelta toiselle.Talo jäi pojalle siitä hänen pojille.Tytöt meni naimisiin muihin taloihin ja nämä otti vaimot muualta .

Kova on Jeesus tie kirjoitti:

Koska jossain vaiheessa niitä lyhennettiin ja käännettiin suomeksi mitkä oli ruotsia ja taas venäläisiä jotka muutti Suomeen otti ruotsalaisia nimiä koska ne oli hienompia olevinaan ja taas moni meni naimisiin suomalaisen kanssa lupien takia ja otti suomalaisen nimen . Montonen on venäläisellä yleisesti avioliiton kautta ja muut tylsät nimet.Mitä Monto tarkoittaa ? Ennen oli pienviljelijät joiden lapset sai sukunimen siitä tontista. Vaikka tontti. Tonttinen. Tai tilan nimestä. Torppa.Torppanen.Nimiä suomennettiin ruotsista Björk muuttui Koivu.Holm Linna. Väinö Linna. Samoin oli Eestissä että entinen ruotsi alkoi muuttua eestiksi ja nimiä käännettiin viroksi. Tallinnan linnan rakensi ruotsi.Myös siellä oli katolinen kristillisyys kuten myös Suomessa oli.Viron Ruotsin Norjan Suomen kielet on hyvin samanlaisia jopa englannin kieli.Muut uskonnot on vainonnut aina kristittyjä kuten turkkilaiset jne.

Suomenkieli, eesti ja unkari kylläkin kuuluvat aivan eri kieliperheeseen kuin melkein kaikki muut eurooppalaiset kielet (muut pohjoismaiset, saksa, ranska, englanti, hollanti, italia, espanja, jne.). Meillä on mm. ihan erilainen kielioppi - noissa muissa voi kielestä toiseen aika hyvin soveltaa aiemmin oppimaansa.

T: opiskellut suomea, englantia, ruotsia, saksaa, eestiä, latinaa ja espanjaa