Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Exällä uusi nainen... mahtaako heistäkään tulla onnellisia
31.10.2014 |
Seurustelimme exän kanssa vuoden, erosimme kesän lopulla. Nyt exällä on uusi, facebookista näin. Menin tietysti uteliaana katsomaan, ja voin myöntää olevani helpottunut siitä, että tuo nainen vaikutti olevan ns. "samalla tasolla" kanssani; ei rumempi mutta ei merkittävästi kauniimpikaan, sama koulutustaso jne. Olen epävarma ihminen ja tällaisilla asioilla on minulle merkitystä, vaikka toivoisin ettei olisi.
Mietin, että voiko heistä tulla onnellista paria. Minä tunsin exääni jonkinlaista sielunkumppanuutta, ja rakkaus välillämme oli hiljalleen kehittymässä ihastusta vahvemmaksi. Mutta minun näkökulmastani miehen odotukset parisuhteelta ovat epärealistiset. Mielessäni alkoi herätä epäilyksiä, kun kuvoihin astuivat ensimmäiset kinat ja erimielisyydet. Normaaliahan se on, että paremmin tutustuessa joskus tulee myös niitä erimielisyyksiä. Ei mitään suuren suurta, emmekä koskaan koko suhteemme aikana esim. huutaneet toisillemme.
Miehen mielestä vaan niitä kinojakaan ei saisi olla. Hänen ihannenaisensa on aina hyvällä tuulella ja mukailee hänen ajatuksiaan. Naisella pitää olla mielipiteitä, mutta jos ne eroavat hänen mielipiteistään, ei asiasta voi keskustella. Hän on kaikessa aina enemmän oikeassa kuin toinen osapuoli.
Hän vaatii naiselta myös aina ja kaikkialla tarkasti säädeltyä ja hillittyä olemusta. Kerran kesällä ostimme kioskilta jäätelöt, minä kompuroin ja jätskipallo putosi maahan. Mies pysyi hiljaa, mutta oli aivan selvästi tolaltaan kun kumarruin kaapimaan jäätelöä paperin avulla maasta viedäkseni sen roskiin. Julkisilla paikoilla ei saa herättää huomiota eikä tehdä mitään nolostuttavaa.
Aloin hiljalleen huomata, että vaikka mies osasi olla todella ihana ja esim. seksielämämme oli loistava, niin hän selkeästi halusi saada minut "tossun alle". Osittain taivuinkin; olen temperamenttinen, mutta tosiaankaan en miehen kanssa korottanut ääntäni koskaan. Jokin pääni sisällä sanoi, että tämän miehen kanssa se on huono ajatus. Erosimme lopulta yhteisestä päätöksestä, kun totesin, etten oikein tunne että voisin olla oma itseni.
Vaikka tiedän, että miehessä on pimeämpikin puoli jota en voisi ikuisuuksiin kestää, niin olin silti hyvin kiintynyt häneen, toivoin suhteeltamme paljon, ja kaipaan häntä edelleen. Hän selvästi ei kaipaa minua, koska hänellä nyt on uusi nainen. En voi olla miettimättä, että miten tuossa suhteessa tulee käymään. Oliko mies sittenkin vain minulle tuollainen, ja tuolle toiselle naiselle täysin ihana? Meilläkin sentään oli enemmän hyviä kuin huonoja hetkiä. Olinko minä sittenkin vain väärä ihminen hänelle? Pitkiä suhteita miehellä ei ole muuten koskaan ollut, vain muutama vähän yli vuoden mittainen.
Saipa tämä uutinen miehen uudesta suhteesta pääni pyörälle... Olen edelleen hämmentynyt siitäkin mitä meidän välillämme tapahtui, ja olen sekä utelias tuon uuden naisen suhteen, että surullinen siitä, ettei mies ollut oikea minulle, tai minä hänelle.
Tällä aloituksella ei ole muuta tarkoitusta kuin se, että saan ajatuksiani purettua, ja ehkä pari kommenttiakin.
Kommentit (71)
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:30"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:15"]
Ap! Älä kiellä tunteitasi. Mitä enemmän yrität kieltää surun tunteesi, sen voimakkaammin tunne pyrkii esiin. Kuten kerroit, ette sopineet yhteen. Olisiko kyse siitä, että suret menetettyä suhdetta, et sitä miestä?
[/quote]
Voi olla, että enimmäkseen suren menetettyä mahdollisuutta onnelliseen parisuhteeseen. En viihdy yksin, parisuhteessa oleminen on ihanaa (jos mies on ihana...). Kaipaan silti miehen nallekarhumaisia halauksia, loikoilua sängyllä vapaapäivien aamuisin, iltalenkkejä ennen nukkumaanmenoa... kaikkea sitä normaalia yhdessäoloa, kun meillä oli oikeasti mukavaa.
ap
[/quote]
tuossa suhteessa ei ollut mahdollisuutta onnelliseen parisuhteeseen.
trust me.
eli siinä ei ole mitään surettavaa.
ajattele niin että olipa todella onni ettet tuhlannut tuohon enempää aikaa. thank god.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 21:28"]
Jäätelöepisodin jälkeen sain siis kyllä kuulla kunniani, en siis itse tehnyt tulkintaa siitä että tuollaista ei miehen mielestä saisi tapahtua. Esimerkkejä on muitakin, koskaan ei saisi tehdä mitään virheitä.
ap
Kuulostaa ihan mun exältä :D Mies sai kauhean raivarin kun olimme pyöräilemässä ja onnistuin mäessä uuden pyöräni takia jarruttamaan väärällä jarrulla ja menin täysin etupyörän akselin kautta ympäri. Siinä ei kysytty sattuiko mitään vaikka naamani kynti asfalttia. Alko vaan hirveä sihinä että mua saa aina hävetä. Sama tyyppi suuttui jos tein koskaan mitään spontaania kuten vaikka sukelsin kävelyllä syksyiseen lehtikekoon. Hänellä oli hirvittävän huono itsetunto ja kontrollin tarve sen takia. Muut ihmiset olivat ikäänkuin vahvistamassa muiden käsitystä hänestä, esim. homojen kanssa ei voinu kaveerata koska muut luulee muuten häntäkin homoksi yms... Onneksi pääsin eroon ahdistavista rajoitteista!
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:30"]
jotenkin kuulostaa että tuo exäsi on kasvanut rasittavassa, rakkaudettomassa perheessä. ei mitenkään harvinaista että noissa rikkaissa perheissä ihmissuhteet ovat todella heikoilla.
ja kun exäsi on kasvanut henkisesti vaikeassa perheessä on hänenkin vaikea rakastaa.
nuorempana et ehkä näe sitä niin helposti mutta minusta ei tunnu että exäsi osasi rakastaa. hänen arvonsa olivat ne mitä oli kotona oppinut, eli ulkokuori ja esim. muiden varallisuuden tuoma henkilön arvo.
tuollaista ihmistä voi olla todella vaikea ellei mahdoton miellyttää, koska hänen omat kriteerinsä ovat perverssit normaalin ihmisen näkökulmasta. kukaan ei ole kiiltokuva barbie, eikä siihen pysty.
voi vaan kuvitella minkälaista hänen kotona on ollut jos on oppinut tuollaiset arvot. äiti kuin jostain rikkaat naiset tv sarjasta?
[/quote]
Miehen vanhemmat ovat hyvin samanlaisia kuin hän. Käytös on moitteetonta, mutta samalla jokin lämpö ja välittömyys puuttui. Kävin heidän luonaan vain kahdesti, ja nuo kahvittelut olivat sellaista "pönötystä", hyvin jäykkää. Minua ei kohdeltu missään nimessä huonosti, ja uskon että he oikeasti pitivät minusta, mutta en ole surullinen siitä ettei heistä tullut minulle appivanhempia...
Varallisuus tosiaan on miehelle todella tärkeä asia, tärkeimpiä koko elämässä. Asunnoista, autoista ja perinnöistä hän jaksoi puhua enemmän kuin mistään muusta. Ei siinä mitään väärää ole että haluaa turvata asemansa ja elämäntyylinsä, mutta toisaalta monia ihania ihmissuhteita voi jäädä syntymättä, jos arvottaa ihmisiäkin varakkuuden mukaan.
ap
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:30"]
jotenkin kuulostaa että tuo exäsi on kasvanut rasittavassa, rakkaudettomassa perheessä. ei mitenkään harvinaista että noissa rikkaissa perheissä ihmissuhteet ovat todella heikoilla.
ja kun exäsi on kasvanut henkisesti vaikeassa perheessä on hänenkin vaikea rakastaa.
nuorempana et ehkä näe sitä niin helposti mutta minusta ei tunnu että exäsi osasi rakastaa. hänen arvonsa olivat ne mitä oli kotona oppinut, eli ulkokuori ja esim. muiden varallisuuden tuoma henkilön arvo.
tuollaista ihmistä voi olla todella vaikea ellei mahdoton miellyttää, koska hänen omat kriteerinsä ovat perverssit normaalin ihmisen näkökulmasta. kukaan ei ole kiiltokuva barbie, eikä siihen pysty.
voi vaan kuvitella minkälaista hänen kotona on ollut jos on oppinut tuollaiset arvot. äiti kuin jostain rikkaat naiset tv sarjasta?
[/quote]
Mäkin näen tilanteen niin ja haistan aloittajassa kaipuuta olla se nainen, joka auttaa miehen pois noin hirveästä lapsuudesta? Tai vaikka ei olisikaan sitä kaipuuta, niin jotta voisitte olla oikeasti onnellisia ap tuon miehen kanssa, niin se auttaminen olisi ensin tehtävä. Tiedän mistä puhun, sillä koen jonkintasoista hengenheimolaisuutta tuon miehen kanssa ts. äitini oli minua kohtaan juuri tuollainen.
Hän kyllä kaipaa rakkautta, mutta häntä on hyvin vaikea rakastaa. Se onnistuu, jos voi itse pysytellä koko ajan ikään kuin jonkinlaisessa suojassa, josta käsin rakastaa ja hyväksyä. Ja omat virheet pitää totta tosiaan olla hyväksyttyinä! Eli kun mies syyttää sinua kaameasta naurustasi niin pitää vain todeta ystävällisesti ja rohkeasti ihan omana itsenään: "joo tällainen se on" tms, jolloin mies huomaa, että sulle viat eivät ole pelottava asia.
Mä olen -kiitos äitini - vähän tuollainen kuin tuo mies, ja mä löysin rinnalleni miehen, joka on auttanut mua tajuamaan, että se on äitini, joka siellä puhuu, en minä. En ole oikeasti yhtään tuollainen. MUTTA OLEN ollut viittä vaille tuhota kaikki parisuhteeni siihen, että käyttäydyn kuin äitini.
Paraneminen omasta epävarmuudesta vaatii mieheni hyväksynnän ja tuen lisäksi terapiaa.
Sen oikean kanssa voit olla oma itsesi ja nauraa kaiken maailman jäätelöepisodeille. Ja mitä tulee kysymykseesi, niin eiköhän se sun eksä kontrolloi tätä uuttakin naistaan ihan samalla tavalla kuin sinuakin. Miehet eivät vaan kestä olla yksin, tuskin on mikään parisielu tämäkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja mä ymmärrän aivan hyvin, että ap haluaa pohtia asiaa, niin minäkin hänenä tekisin. Meillä myös suvussa tuo varallisuus, kylmyys ja pönötys.
26
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:44"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:30"]
jotenkin kuulostaa että tuo exäsi on kasvanut rasittavassa, rakkaudettomassa perheessä. ei mitenkään harvinaista että noissa rikkaissa perheissä ihmissuhteet ovat todella heikoilla.
ja kun exäsi on kasvanut henkisesti vaikeassa perheessä on hänenkin vaikea rakastaa.
nuorempana et ehkä näe sitä niin helposti mutta minusta ei tunnu että exäsi osasi rakastaa. hänen arvonsa olivat ne mitä oli kotona oppinut, eli ulkokuori ja esim. muiden varallisuuden tuoma henkilön arvo.
tuollaista ihmistä voi olla todella vaikea ellei mahdoton miellyttää, koska hänen omat kriteerinsä ovat perverssit normaalin ihmisen näkökulmasta. kukaan ei ole kiiltokuva barbie, eikä siihen pysty.
voi vaan kuvitella minkälaista hänen kotona on ollut jos on oppinut tuollaiset arvot. äiti kuin jostain rikkaat naiset tv sarjasta?
[/quote]
Mäkin näen tilanteen niin ja haistan aloittajassa kaipuuta olla se nainen, joka auttaa miehen pois noin hirveästä lapsuudesta? Tai vaikka ei olisikaan sitä kaipuuta, niin jotta voisitte olla oikeasti onnellisia ap tuon miehen kanssa, niin se auttaminen olisi ensin tehtävä. Tiedän mistä puhun, sillä koen jonkintasoista hengenheimolaisuutta tuon miehen kanssa ts. äitini oli minua kohtaan juuri tuollainen.
Hän kyllä kaipaa rakkautta, mutta häntä on hyvin vaikea rakastaa. Se onnistuu, jos voi itse pysytellä koko ajan ikään kuin jonkinlaisessa suojassa, josta käsin rakastaa ja hyväksyä. Ja omat virheet pitää totta tosiaan olla hyväksyttyinä! Eli kun mies syyttää sinua kaameasta naurustasi niin pitää vain todeta ystävällisesti ja rohkeasti ihan omana itsenään: "joo tällainen se on" tms, jolloin mies huomaa, että sulle viat eivät ole pelottava asia.
Mä olen -kiitos äitini - vähän tuollainen kuin tuo mies, ja mä löysin rinnalleni miehen, joka on auttanut mua tajuamaan, että se on äitini, joka siellä puhuu, en minä. En ole oikeasti yhtään tuollainen. MUTTA OLEN ollut viittä vaille tuhota kaikki parisuhteeni siihen, että käyttäydyn kuin äitini.
Paraneminen omasta epävarmuudesta vaatii mieheni hyväksynnän ja tuen lisäksi terapiaa.
[/quote]
En mene arvailemaan miehen lapsuudenkokemuksia, koska en voi varmasti niistä mitään tietää. Mutta koen juuri noin, että minun olisi aina pitänyt pitää itseni jotenkin etäällä, kun miehelle tulee niitä huonoja hetkiä. En ole niin sinut itseni kanssa, että se olisi koskaan voinut toimia noin. Pelkään, että jo tämä vuoden mittainen suhde sai minut varomaan käytöstäni liikaa. Joku ehkä voi pystyä tuohon, mutta ei se ole minun velvollisuuteni. Haluan olla mahdollisimman lähellä rakastamaani ihmistä, en minkään suojamuurin takana.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hervottomalta pelleltä kuullostaa tuo exsäsi. Oli viisas valinta olla tuhlaamatta yhtään enempää aikaasi häneen. Näillä suurimmilla käytöspoliiseilla on yleensä todella huono itsetunto ja pidemmän ajan kuluttua olisi varmaan ryhtynyt nyrkeillä "kasvattamaan". Hänen uusi suhteensa tulee varmaan aluksi toimimaan mutta kaatunee varmasti samoihin asioihin kuin teidänkin suhteenne. Toivottavasti mies joskus rakastuu johonkin todella topakkaan tyyppiin jonka edessä joutuu muuttamaan käytöstään, tuollaista fasaadin killottajaa ei kukaan katsele kauaa.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:57"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:44"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:30"]
jotenkin kuulostaa että tuo exäsi on kasvanut rasittavassa, rakkaudettomassa perheessä. ei mitenkään harvinaista että noissa rikkaissa perheissä ihmissuhteet ovat todella heikoilla.
ja kun exäsi on kasvanut henkisesti vaikeassa perheessä on hänenkin vaikea rakastaa.
nuorempana et ehkä näe sitä niin helposti mutta minusta ei tunnu että exäsi osasi rakastaa. hänen arvonsa olivat ne mitä oli kotona oppinut, eli ulkokuori ja esim. muiden varallisuuden tuoma henkilön arvo.
tuollaista ihmistä voi olla todella vaikea ellei mahdoton miellyttää, koska hänen omat kriteerinsä ovat perverssit normaalin ihmisen näkökulmasta. kukaan ei ole kiiltokuva barbie, eikä siihen pysty.
voi vaan kuvitella minkälaista hänen kotona on ollut jos on oppinut tuollaiset arvot. äiti kuin jostain rikkaat naiset tv sarjasta?
[/quote]
Mäkin näen tilanteen niin ja haistan aloittajassa kaipuuta olla se nainen, joka auttaa miehen pois noin hirveästä lapsuudesta? Tai vaikka ei olisikaan sitä kaipuuta, niin jotta voisitte olla oikeasti onnellisia ap tuon miehen kanssa, niin se auttaminen olisi ensin tehtävä. Tiedän mistä puhun, sillä koen jonkintasoista hengenheimolaisuutta tuon miehen kanssa ts. äitini oli minua kohtaan juuri tuollainen.
Hän kyllä kaipaa rakkautta, mutta häntä on hyvin vaikea rakastaa. Se onnistuu, jos voi itse pysytellä koko ajan ikään kuin jonkinlaisessa suojassa, josta käsin rakastaa ja hyväksyä. Ja omat virheet pitää totta tosiaan olla hyväksyttyinä! Eli kun mies syyttää sinua kaameasta naurustasi niin pitää vain todeta ystävällisesti ja rohkeasti ihan omana itsenään: "joo tällainen se on" tms, jolloin mies huomaa, että sulle viat eivät ole pelottava asia.
Mä olen -kiitos äitini - vähän tuollainen kuin tuo mies, ja mä löysin rinnalleni miehen, joka on auttanut mua tajuamaan, että se on äitini, joka siellä puhuu, en minä. En ole oikeasti yhtään tuollainen. MUTTA OLEN ollut viittä vaille tuhota kaikki parisuhteeni siihen, että käyttäydyn kuin äitini.
Paraneminen omasta epävarmuudesta vaatii mieheni hyväksynnän ja tuen lisäksi terapiaa.
[/quote]
En mene arvailemaan miehen lapsuudenkokemuksia, koska en voi varmasti niistä mitään tietää. Mutta koen juuri noin, että minun olisi aina pitänyt pitää itseni jotenkin etäällä, kun miehelle tulee niitä huonoja hetkiä. En ole niin sinut itseni kanssa, että se olisi koskaan voinut toimia noin. Pelkään, että jo tämä vuoden mittainen suhde sai minut varomaan käytöstäni liikaa. Joku ehkä voi pystyä tuohon, mutta ei se ole minun velvollisuuteni. Haluan olla mahdollisimman lähellä rakastamaani ihmistä, en minkään suojamuurin takana.
ap
[/quote]
Kuule hyvän äijän kanssa voit vaikka oksentaa ja piereskellä ja röyhtäillä ja se vaan halaa ja tukee sua. Ei niin etten arvostaisi hyviä tapoja, mutta pitää olla myös inhimillinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonoitsetuntoiset eivät kestä kumppanin "virheitä" julkisilla paikoilla. Nuorempana seurustelin samanmoisen kanssa. Vanhempana ja viisaampana tiedän kiertää kaukaa miehet ja naiset, jotka eivät osaa nauraa itselleen. Tai suhtautuvat liian tosikkomaisesti elämään.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:57"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:44"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:30"]
jotenkin kuulostaa että tuo exäsi on kasvanut rasittavassa, rakkaudettomassa perheessä. ei mitenkään harvinaista että noissa rikkaissa perheissä ihmissuhteet ovat todella heikoilla.
ja kun exäsi on kasvanut henkisesti vaikeassa perheessä on hänenkin vaikea rakastaa.
nuorempana et ehkä näe sitä niin helposti mutta minusta ei tunnu että exäsi osasi rakastaa. hänen arvonsa olivat ne mitä oli kotona oppinut, eli ulkokuori ja esim. muiden varallisuuden tuoma henkilön arvo.
tuollaista ihmistä voi olla todella vaikea ellei mahdoton miellyttää, koska hänen omat kriteerinsä ovat perverssit normaalin ihmisen näkökulmasta. kukaan ei ole kiiltokuva barbie, eikä siihen pysty.
voi vaan kuvitella minkälaista hänen kotona on ollut jos on oppinut tuollaiset arvot. äiti kuin jostain rikkaat naiset tv sarjasta?
[/quote]
Mäkin näen tilanteen niin ja haistan aloittajassa kaipuuta olla se nainen, joka auttaa miehen pois noin hirveästä lapsuudesta? Tai vaikka ei olisikaan sitä kaipuuta, niin jotta voisitte olla oikeasti onnellisia ap tuon miehen kanssa, niin se auttaminen olisi ensin tehtävä. Tiedän mistä puhun, sillä koen jonkintasoista hengenheimolaisuutta tuon miehen kanssa ts. äitini oli minua kohtaan juuri tuollainen.
Hän kyllä kaipaa rakkautta, mutta häntä on hyvin vaikea rakastaa. Se onnistuu, jos voi itse pysytellä koko ajan ikään kuin jonkinlaisessa suojassa, josta käsin rakastaa ja hyväksyä. Ja omat virheet pitää totta tosiaan olla hyväksyttyinä! Eli kun mies syyttää sinua kaameasta naurustasi niin pitää vain todeta ystävällisesti ja rohkeasti ihan omana itsenään: "joo tällainen se on" tms, jolloin mies huomaa, että sulle viat eivät ole pelottava asia.
Mä olen -kiitos äitini - vähän tuollainen kuin tuo mies, ja mä löysin rinnalleni miehen, joka on auttanut mua tajuamaan, että se on äitini, joka siellä puhuu, en minä. En ole oikeasti yhtään tuollainen. MUTTA OLEN ollut viittä vaille tuhota kaikki parisuhteeni siihen, että käyttäydyn kuin äitini.
Paraneminen omasta epävarmuudesta vaatii mieheni hyväksynnän ja tuen lisäksi terapiaa.
[/quote]
En mene arvailemaan miehen lapsuudenkokemuksia, koska en voi varmasti niistä mitään tietää. Mutta koen juuri noin, että minun olisi aina pitänyt pitää itseni jotenkin etäällä, kun miehelle tulee niitä huonoja hetkiä. En ole niin sinut itseni kanssa, että se olisi koskaan voinut toimia noin. Pelkään, että jo tämä vuoden mittainen suhde sai minut varomaan käytöstäni liikaa. Joku ehkä voi pystyä tuohon, mutta ei se ole minun velvollisuuteni. Haluan olla mahdollisimman lähellä rakastamaani ihmistä, en minkään suojamuurin takana.
ap
[/quote]
Joo, ymmärrän hyvin sen, mitä sanoit viimeisessä lauseessasi, ap. Luuletko rehellisesti sanottuna, että mies vain esitti sinulle sellaista kuin oli? Ja siksi olisi nyt uudelle naiselle erilainen?
Sun on nyt vain surtava tuota asiaa, kyllä se joskus helpottaa ja olet yhtä isoa kokemusta rikkaampi. En ole minäkään sitä mieltä, että on sinun tehtäväsi auttaa tuota miestä, koska sitä ei voi tehdä rikkomatta itseään jos ei ole tai ei halua olla sen suojamuurin takana.
26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestäni monet miehet ovat tuollaisia naisystäviään kohtaan taustoista riippumatta. Ehkä joskus se on kulissien ylläpitoa, mutta olen huomannut, että jotkut miehet eivät osaa olla sellaisen naisen kanssa, jolla on vapaa tahto ja omia mielipiteitä. Enkä todellakaan puhu pirttihirmuista vaan ihan normaaleista naisista, jotka eivät ole vain miehen rinnalla kulkevia koriste-esineitä. Heillä on kai jonkinlainen käsitys siitä, millainen naisen pitäisi olla ja se on myötäilevä, vaivaton ja hillitty.
Mä taas aina jaksan omien kokemusteni takia ihmetellä, että eikö oikeasti kaikki ihmiset ole enemmän tai vähemmän tuollaisia. Mutta on kiva tietää, että ei.
26
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:15"]
Mun mielestäni monet miehet ovat tuollaisia naisystäviään kohtaan taustoista riippumatta. Ehkä joskus se on kulissien ylläpitoa, mutta olen huomannut, että jotkut miehet eivät osaa olla sellaisen naisen kanssa, jolla on vapaa tahto ja omia mielipiteitä. Enkä todellakaan puhu pirttihirmuista vaan ihan normaaleista naisista, jotka eivät ole vain miehen rinnalla kulkevia koriste-esineitä. Heillä on kai jonkinlainen käsitys siitä, millainen naisen pitäisi olla ja se on myötäilevä, vaivaton ja hillitty.
[/quote]
Ja omalla tavallaan se voi olla miehen huonoa itsetuntoa, sillä hän haluaa, että nainen on normaali. Eli muiden silmissä normaali ja hyväksytty ja on helpompaa olla normaali, kun on huomaamaton eikä tee mitään. Mitä ikinä se normaali sitten tarkoittaakaan. Kai sitä voi toisaalta kutsua kulissien ylläpidoksi.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:57"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:44"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:30"]
jotenkin kuulostaa että tuo exäsi on kasvanut rasittavassa, rakkaudettomassa perheessä. ei mitenkään harvinaista että noissa rikkaissa perheissä ihmissuhteet ovat todella heikoilla.
ja kun exäsi on kasvanut henkisesti vaikeassa perheessä on hänenkin vaikea rakastaa.
nuorempana et ehkä näe sitä niin helposti mutta minusta ei tunnu että exäsi osasi rakastaa. hänen arvonsa olivat ne mitä oli kotona oppinut, eli ulkokuori ja esim. muiden varallisuuden tuoma henkilön arvo.
tuollaista ihmistä voi olla todella vaikea ellei mahdoton miellyttää, koska hänen omat kriteerinsä ovat perverssit normaalin ihmisen näkökulmasta. kukaan ei ole kiiltokuva barbie, eikä siihen pysty.
voi vaan kuvitella minkälaista hänen kotona on ollut jos on oppinut tuollaiset arvot. äiti kuin jostain rikkaat naiset tv sarjasta?
[/quote]
Mäkin näen tilanteen niin ja haistan aloittajassa kaipuuta olla se nainen, joka auttaa miehen pois noin hirveästä lapsuudesta? Tai vaikka ei olisikaan sitä kaipuuta, niin jotta voisitte olla oikeasti onnellisia ap tuon miehen kanssa, niin se auttaminen olisi ensin tehtävä. Tiedän mistä puhun, sillä koen jonkintasoista hengenheimolaisuutta tuon miehen kanssa ts. äitini oli minua kohtaan juuri tuollainen.
Hän kyllä kaipaa rakkautta, mutta häntä on hyvin vaikea rakastaa. Se onnistuu, jos voi itse pysytellä koko ajan ikään kuin jonkinlaisessa suojassa, josta käsin rakastaa ja hyväksyä. Ja omat virheet pitää totta tosiaan olla hyväksyttyinä! Eli kun mies syyttää sinua kaameasta naurustasi niin pitää vain todeta ystävällisesti ja rohkeasti ihan omana itsenään: "joo tällainen se on" tms, jolloin mies huomaa, että sulle viat eivät ole pelottava asia.
Mä olen -kiitos äitini - vähän tuollainen kuin tuo mies, ja mä löysin rinnalleni miehen, joka on auttanut mua tajuamaan, että se on äitini, joka siellä puhuu, en minä. En ole oikeasti yhtään tuollainen. MUTTA OLEN ollut viittä vaille tuhota kaikki parisuhteeni siihen, että käyttäydyn kuin äitini.
Paraneminen omasta epävarmuudesta vaatii mieheni hyväksynnän ja tuen lisäksi terapiaa.
[/quote]
En mene arvailemaan miehen lapsuudenkokemuksia, koska en voi varmasti niistä mitään tietää. Mutta koen juuri noin, että minun olisi aina pitänyt pitää itseni jotenkin etäällä, kun miehelle tulee niitä huonoja hetkiä. En ole niin sinut itseni kanssa, että se olisi koskaan voinut toimia noin. Pelkään, että jo tämä vuoden mittainen suhde sai minut varomaan käytöstäni liikaa. Joku ehkä voi pystyä tuohon, mutta ei se ole minun velvollisuuteni. Haluan olla mahdollisimman lähellä rakastamaani ihmistä, en minkään suojamuurin takana.
ap
[/quote]
Joo, ymmärrän hyvin sen, mitä sanoit viimeisessä lauseessasi, ap. Luuletko rehellisesti sanottuna, että mies vain esitti sinulle sellaista kuin oli? Ja siksi olisi nyt uudelle naiselle erilainen?
Sun on nyt vain surtava tuota asiaa, kyllä se joskus helpottaa ja olet yhtä isoa kokemusta rikkaampi. En ole minäkään sitä mieltä, että on sinun tehtäväsi auttaa tuota miestä, koska sitä ei voi tehdä rikkomatta itseään jos ei ole tai ei halua olla sen suojamuurin takana.
26
[/quote]
En pidä oikeasti todennäköisenä, että mies muuttuisi rennommaksi tai kiltimmäksi tuon uuden kanssa, mutta ehkä kuitenkin pelkään sitä. Että jos mies muuttuisikin nyt täysin, niin minussa olisi oikeasti ollut jotain vikaa. Jotain mikä oikeuttaisi kaikki ikävät kommentit ja vaivihkaiset toiveet siitä, että muuttuisin jollain lailla. Olisi kamalaa nähdä mies tämän uuden kanssa kävelemässä käsi kädessä, selvästi onnellisena, eikä kylmänä ja ympäristöään tarkkailevana niin kuin minun kanssani. Pelko exän onnen näkemisestä on toki kaikille eronneille tuttua. Enkä tietenkään toivo että hän ei löytäisi onnea, tämä on vain minun itsekäs reaktioni tilanteeseen.
ap
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:21"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:57"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:44"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:30"]
jotenkin kuulostaa että tuo exäsi on kasvanut rasittavassa, rakkaudettomassa perheessä. ei mitenkään harvinaista että noissa rikkaissa perheissä ihmissuhteet ovat todella heikoilla.
ja kun exäsi on kasvanut henkisesti vaikeassa perheessä on hänenkin vaikea rakastaa.
nuorempana et ehkä näe sitä niin helposti mutta minusta ei tunnu että exäsi osasi rakastaa. hänen arvonsa olivat ne mitä oli kotona oppinut, eli ulkokuori ja esim. muiden varallisuuden tuoma henkilön arvo.
tuollaista ihmistä voi olla todella vaikea ellei mahdoton miellyttää, koska hänen omat kriteerinsä ovat perverssit normaalin ihmisen näkökulmasta. kukaan ei ole kiiltokuva barbie, eikä siihen pysty.
voi vaan kuvitella minkälaista hänen kotona on ollut jos on oppinut tuollaiset arvot. äiti kuin jostain rikkaat naiset tv sarjasta?
[/quote]
Mäkin näen tilanteen niin ja haistan aloittajassa kaipuuta olla se nainen, joka auttaa miehen pois noin hirveästä lapsuudesta? Tai vaikka ei olisikaan sitä kaipuuta, niin jotta voisitte olla oikeasti onnellisia ap tuon miehen kanssa, niin se auttaminen olisi ensin tehtävä. Tiedän mistä puhun, sillä koen jonkintasoista hengenheimolaisuutta tuon miehen kanssa ts. äitini oli minua kohtaan juuri tuollainen.
Hän kyllä kaipaa rakkautta, mutta häntä on hyvin vaikea rakastaa. Se onnistuu, jos voi itse pysytellä koko ajan ikään kuin jonkinlaisessa suojassa, josta käsin rakastaa ja hyväksyä. Ja omat virheet pitää totta tosiaan olla hyväksyttyinä! Eli kun mies syyttää sinua kaameasta naurustasi niin pitää vain todeta ystävällisesti ja rohkeasti ihan omana itsenään: "joo tällainen se on" tms, jolloin mies huomaa, että sulle viat eivät ole pelottava asia.
Mä olen -kiitos äitini - vähän tuollainen kuin tuo mies, ja mä löysin rinnalleni miehen, joka on auttanut mua tajuamaan, että se on äitini, joka siellä puhuu, en minä. En ole oikeasti yhtään tuollainen. MUTTA OLEN ollut viittä vaille tuhota kaikki parisuhteeni siihen, että käyttäydyn kuin äitini.
Paraneminen omasta epävarmuudesta vaatii mieheni hyväksynnän ja tuen lisäksi terapiaa.
[/quote]
En mene arvailemaan miehen lapsuudenkokemuksia, koska en voi varmasti niistä mitään tietää. Mutta koen juuri noin, että minun olisi aina pitänyt pitää itseni jotenkin etäällä, kun miehelle tulee niitä huonoja hetkiä. En ole niin sinut itseni kanssa, että se olisi koskaan voinut toimia noin. Pelkään, että jo tämä vuoden mittainen suhde sai minut varomaan käytöstäni liikaa. Joku ehkä voi pystyä tuohon, mutta ei se ole minun velvollisuuteni. Haluan olla mahdollisimman lähellä rakastamaani ihmistä, en minkään suojamuurin takana.
ap
[/quote]
Joo, ymmärrän hyvin sen, mitä sanoit viimeisessä lauseessasi, ap. Luuletko rehellisesti sanottuna, että mies vain esitti sinulle sellaista kuin oli? Ja siksi olisi nyt uudelle naiselle erilainen?
Sun on nyt vain surtava tuota asiaa, kyllä se joskus helpottaa ja olet yhtä isoa kokemusta rikkaampi. En ole minäkään sitä mieltä, että on sinun tehtäväsi auttaa tuota miestä, koska sitä ei voi tehdä rikkomatta itseään jos ei ole tai ei halua olla sen suojamuurin takana.
26
[/quote]
En pidä oikeasti todennäköisenä, että mies muuttuisi rennommaksi tai kiltimmäksi tuon uuden kanssa, mutta ehkä kuitenkin pelkään sitä. Että jos mies muuttuisikin nyt täysin, niin minussa olisi oikeasti ollut jotain vikaa. Jotain mikä oikeuttaisi kaikki ikävät kommentit ja vaivihkaiset toiveet siitä, että muuttuisin jollain lailla. Olisi kamalaa nähdä mies tämän uuden kanssa kävelemässä käsi kädessä, selvästi onnellisena, eikä kylmänä ja ympäristöään tarkkailevana niin kuin minun kanssani. Pelko exän onnen näkemisestä on toki kaikille eronneille tuttua. Enkä tietenkään toivo että hän ei löytäisi onnea, tämä on vain minun itsekäs reaktioni tilanteeseen.
ap
[/quote]
Miehessähän on vikaa paljon enemmän, jos seurustelee naisen kanssa, jota ei edes halua. Sinä et tehnyt mitään väärin, hän vain veti sinut mukanaan suohon.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:21"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:57"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:44"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:30"]
jotenkin kuulostaa että tuo exäsi on kasvanut rasittavassa, rakkaudettomassa perheessä. ei mitenkään harvinaista että noissa rikkaissa perheissä ihmissuhteet ovat todella heikoilla.
ja kun exäsi on kasvanut henkisesti vaikeassa perheessä on hänenkin vaikea rakastaa.
nuorempana et ehkä näe sitä niin helposti mutta minusta ei tunnu että exäsi osasi rakastaa. hänen arvonsa olivat ne mitä oli kotona oppinut, eli ulkokuori ja esim. muiden varallisuuden tuoma henkilön arvo.
tuollaista ihmistä voi olla todella vaikea ellei mahdoton miellyttää, koska hänen omat kriteerinsä ovat perverssit normaalin ihmisen näkökulmasta. kukaan ei ole kiiltokuva barbie, eikä siihen pysty.
voi vaan kuvitella minkälaista hänen kotona on ollut jos on oppinut tuollaiset arvot. äiti kuin jostain rikkaat naiset tv sarjasta?
[/quote]
Mäkin näen tilanteen niin ja haistan aloittajassa kaipuuta olla se nainen, joka auttaa miehen pois noin hirveästä lapsuudesta? Tai vaikka ei olisikaan sitä kaipuuta, niin jotta voisitte olla oikeasti onnellisia ap tuon miehen kanssa, niin se auttaminen olisi ensin tehtävä. Tiedän mistä puhun, sillä koen jonkintasoista hengenheimolaisuutta tuon miehen kanssa ts. äitini oli minua kohtaan juuri tuollainen.
Hän kyllä kaipaa rakkautta, mutta häntä on hyvin vaikea rakastaa. Se onnistuu, jos voi itse pysytellä koko ajan ikään kuin jonkinlaisessa suojassa, josta käsin rakastaa ja hyväksyä. Ja omat virheet pitää totta tosiaan olla hyväksyttyinä! Eli kun mies syyttää sinua kaameasta naurustasi niin pitää vain todeta ystävällisesti ja rohkeasti ihan omana itsenään: "joo tällainen se on" tms, jolloin mies huomaa, että sulle viat eivät ole pelottava asia.
Mä olen -kiitos äitini - vähän tuollainen kuin tuo mies, ja mä löysin rinnalleni miehen, joka on auttanut mua tajuamaan, että se on äitini, joka siellä puhuu, en minä. En ole oikeasti yhtään tuollainen. MUTTA OLEN ollut viittä vaille tuhota kaikki parisuhteeni siihen, että käyttäydyn kuin äitini.
Paraneminen omasta epävarmuudesta vaatii mieheni hyväksynnän ja tuen lisäksi terapiaa.
[/quote]
En mene arvailemaan miehen lapsuudenkokemuksia, koska en voi varmasti niistä mitään tietää. Mutta koen juuri noin, että minun olisi aina pitänyt pitää itseni jotenkin etäällä, kun miehelle tulee niitä huonoja hetkiä. En ole niin sinut itseni kanssa, että se olisi koskaan voinut toimia noin. Pelkään, että jo tämä vuoden mittainen suhde sai minut varomaan käytöstäni liikaa. Joku ehkä voi pystyä tuohon, mutta ei se ole minun velvollisuuteni. Haluan olla mahdollisimman lähellä rakastamaani ihmistä, en minkään suojamuurin takana.
ap
[/quote]
Joo, ymmärrän hyvin sen, mitä sanoit viimeisessä lauseessasi, ap. Luuletko rehellisesti sanottuna, että mies vain esitti sinulle sellaista kuin oli? Ja siksi olisi nyt uudelle naiselle erilainen?
Sun on nyt vain surtava tuota asiaa, kyllä se joskus helpottaa ja olet yhtä isoa kokemusta rikkaampi. En ole minäkään sitä mieltä, että on sinun tehtäväsi auttaa tuota miestä, koska sitä ei voi tehdä rikkomatta itseään jos ei ole tai ei halua olla sen suojamuurin takana.
26
[/quote]
En pidä oikeasti todennäköisenä, että mies muuttuisi rennommaksi tai kiltimmäksi tuon uuden kanssa, mutta ehkä kuitenkin pelkään sitä. Että jos mies muuttuisikin nyt täysin, niin minussa olisi oikeasti ollut jotain vikaa. Jotain mikä oikeuttaisi kaikki ikävät kommentit ja vaivihkaiset toiveet siitä, että muuttuisin jollain lailla. Olisi kamalaa nähdä mies tämän uuden kanssa kävelemässä käsi kädessä, selvästi onnellisena, eikä kylmänä ja ympäristöään tarkkailevana niin kuin minun kanssani. Pelko exän onnen näkemisestä on toki kaikille eronneille tuttua. Enkä tietenkään toivo että hän ei löytäisi onnea, tämä on vain minun itsekäs reaktioni tilanteeseen.
ap
[/quote]
Itsekäs ajatus. Vaikka miehessä kertomasi perusteella vaikuttaa olevan ikäviä piirteitä, sulla ei ole oikeutta ajatella noin. Itse ainakin toivoisin exälle pelkkää hyvää ja onnellista suhdetta uuteen kumppaniin. Ehkäpä sinussakin oli jotain vikaa, jos suhteenne ei toiminut? Minua ärsyttää tällaiset yksipuoliset exien haukkumiset, jos IHAN oikeaa selkeää syytä ei ole. Ehkä olitte vain väärät persoonat toisillenne?
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:21"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:57"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:44"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:30"]
jotenkin kuulostaa että tuo exäsi on kasvanut rasittavassa, rakkaudettomassa perheessä. ei mitenkään harvinaista että noissa rikkaissa perheissä ihmissuhteet ovat todella heikoilla.
ja kun exäsi on kasvanut henkisesti vaikeassa perheessä on hänenkin vaikea rakastaa.
nuorempana et ehkä näe sitä niin helposti mutta minusta ei tunnu että exäsi osasi rakastaa. hänen arvonsa olivat ne mitä oli kotona oppinut, eli ulkokuori ja esim. muiden varallisuuden tuoma henkilön arvo.
tuollaista ihmistä voi olla todella vaikea ellei mahdoton miellyttää, koska hänen omat kriteerinsä ovat perverssit normaalin ihmisen näkökulmasta. kukaan ei ole kiiltokuva barbie, eikä siihen pysty.
voi vaan kuvitella minkälaista hänen kotona on ollut jos on oppinut tuollaiset arvot. äiti kuin jostain rikkaat naiset tv sarjasta?
[/quote]
Mäkin näen tilanteen niin ja haistan aloittajassa kaipuuta olla se nainen, joka auttaa miehen pois noin hirveästä lapsuudesta? Tai vaikka ei olisikaan sitä kaipuuta, niin jotta voisitte olla oikeasti onnellisia ap tuon miehen kanssa, niin se auttaminen olisi ensin tehtävä. Tiedän mistä puhun, sillä koen jonkintasoista hengenheimolaisuutta tuon miehen kanssa ts. äitini oli minua kohtaan juuri tuollainen.
Hän kyllä kaipaa rakkautta, mutta häntä on hyvin vaikea rakastaa. Se onnistuu, jos voi itse pysytellä koko ajan ikään kuin jonkinlaisessa suojassa, josta käsin rakastaa ja hyväksyä. Ja omat virheet pitää totta tosiaan olla hyväksyttyinä! Eli kun mies syyttää sinua kaameasta naurustasi niin pitää vain todeta ystävällisesti ja rohkeasti ihan omana itsenään: "joo tällainen se on" tms, jolloin mies huomaa, että sulle viat eivät ole pelottava asia.
Mä olen -kiitos äitini - vähän tuollainen kuin tuo mies, ja mä löysin rinnalleni miehen, joka on auttanut mua tajuamaan, että se on äitini, joka siellä puhuu, en minä. En ole oikeasti yhtään tuollainen. MUTTA OLEN ollut viittä vaille tuhota kaikki parisuhteeni siihen, että käyttäydyn kuin äitini.
Paraneminen omasta epävarmuudesta vaatii mieheni hyväksynnän ja tuen lisäksi terapiaa.
[/quote]
En mene arvailemaan miehen lapsuudenkokemuksia, koska en voi varmasti niistä mitään tietää. Mutta koen juuri noin, että minun olisi aina pitänyt pitää itseni jotenkin etäällä, kun miehelle tulee niitä huonoja hetkiä. En ole niin sinut itseni kanssa, että se olisi koskaan voinut toimia noin. Pelkään, että jo tämä vuoden mittainen suhde sai minut varomaan käytöstäni liikaa. Joku ehkä voi pystyä tuohon, mutta ei se ole minun velvollisuuteni. Haluan olla mahdollisimman lähellä rakastamaani ihmistä, en minkään suojamuurin takana.
ap
[/quote]
Joo, ymmärrän hyvin sen, mitä sanoit viimeisessä lauseessasi, ap. Luuletko rehellisesti sanottuna, että mies vain esitti sinulle sellaista kuin oli? Ja siksi olisi nyt uudelle naiselle erilainen?
Sun on nyt vain surtava tuota asiaa, kyllä se joskus helpottaa ja olet yhtä isoa kokemusta rikkaampi. En ole minäkään sitä mieltä, että on sinun tehtäväsi auttaa tuota miestä, koska sitä ei voi tehdä rikkomatta itseään jos ei ole tai ei halua olla sen suojamuurin takana.
26
[/quote]
En pidä oikeasti todennäköisenä, että mies muuttuisi rennommaksi tai kiltimmäksi tuon uuden kanssa, mutta ehkä kuitenkin pelkään sitä. Että jos mies muuttuisikin nyt täysin, niin minussa olisi oikeasti ollut jotain vikaa. Jotain mikä oikeuttaisi kaikki ikävät kommentit ja vaivihkaiset toiveet siitä, että muuttuisin jollain lailla. Olisi kamalaa nähdä mies tämän uuden kanssa kävelemässä käsi kädessä, selvästi onnellisena, eikä kylmänä ja ympäristöään tarkkailevana niin kuin minun kanssani. Pelko exän onnen näkemisestä on toki kaikille eronneille tuttua. Enkä tietenkään toivo että hän ei löytäisi onnea, tämä on vain minun itsekäs reaktioni tilanteeseen.
ap
[/quote]
Miten suhtaudut ajatukseen, että se uusi nainen haluaisi/kykenisi olla suojamuurin takana ja siksi he pystyvät kävelemään onnellisina käsi kädessä? Eli yritän sanoa, että rivien välistä luen, että sinua ei haittaisi, jos joku osaisi rakastaa miehen ehjäksi, mutta se haittaisi, jos hän olisi todistanut, että sussa oli jotain vikaa (mitä sussa ei ollut, ellei viaksi lasketa sitä, ettet sä halua olla siellä suojamuurin takana.) ja jos joku rakastaisi häntä ehjemmäksi niin silloin se varmaan näyttäisi onnellisemmalta, mutta sillä on hintansa sille toiselle (olla muurin takana). Mies tuskin(-99,99%) muuttuu vaan se onni on nimenomaan tultava siltä toiselta. Anteeksi hoono soomi.
26
39, olen sanonut useamman kerran että oikeasti toivon miehelle onnea, myös tuossa lainaamassasi viestissä. Pelkään hänen onnensa näkemistä, mutta se ei tarkoita että toivoisin hänelle yksinäisyyttä ja epäonnea. Olen myös ainakin yrittänyt korostaa myös sitä, että meillä oli paljon hyviä hetkiä. En siis sanoisi ihan yksipuolisesti haukkuneeni miestä. Minussa itsessäni on epäilemättä myös vikoja, tosin tässä tapauksessa yritin oikeasti kaikkeni että mies näkisi minua katsoessaan sen, mitä hän toivoo.
ap
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:27"]
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 22:24"]
Onko miehen nimi Jouni? Kuvailemasi kaltaista narsistia tapailin muutama vuosi sitten. Mielipiteeni olivat vääriä, tapani nauraa oli väärä ym. Tämä tuotiin esiin pikkuhiljaa vihjailemalla. Saattoi yht'äkkiä sanoa, ilman mitään liityntää asiaan: kyllähän sitä laihtuu kun syö vähemmän kuin kuluttaa. Olin normaalipainoinen silloin.
[/quote]
Ei ole sama mies, mutta huvittavaa kyllä, myös minun tapani nauraa oli "väärä" :) Liian vapautunut, ei julkisilla paikoilla saisi niin nauraa. Mies ei mielellään esitellyt minua ystäviensäkään seurassa, varmasti osittain tästä syystä. Jotenkin hän tuntui pelkäävän, että sanon jotain tyhmää tai olen liian riehakkaan iloinen yms. Olen kyllä hirveän ujo, joten periaatteessa hänellä ei olisi pitänyt olla syytä huoleen.
ap
[/quote]
Ole onnellinen että pääsit alistavasta sovinisti-mulkerosta! Harmi että exäsi kaltaisia ihmisiä ylipäätään on olemassa.