Lue keskustelun säännöt.
Mikä tässä terapiassa nyt sitten on sitä terapiaa??
ptsd
16.09.2021 |
Olen käynyt toista vuotta terapiassa ja vaihtanut jo kerran terapeuttia (ja terapiasuuntausta). En vain tajua koko touhua. Todella tahdoin terapiaan, mutta en kerta kaikkiaan saa siitä mitään irti. Käsitykseni olivat aivan toisenlaisia. Olen kuullut lähipiiristä niin hyviä kokemuksia, että en käsitä, mikä vika mussa sitten on, kun en koe mitään tuollaista. Kuten, että oikein odotetaan, että saa kertoa terapeutille jotain tai että ylipäänsä suhtaudutaan terapeuttiin kiintymyksellä ja ilolla. Olen kuullut näkemyksiä sekä psykodynaamisesta että muista suuntauksista.
Itse olin kognitiivisessa ja pidin sitä naurettavana pelleilynä, jossa vain täytettiin lomakkeita ja terapeutti laski prosenttiosuuksia kuinka sitä ja tätä olen. Nyt olen psykodynaamisessa ja nyt tuntuu, että sentään saan itse puhua eikä tarvitse kuunnella terapeutin opetusmonologeja. Mutta en saa mitään vastetta. Terapeutti kyselee kyllä asioista, mutta ei suoraan, ja yrittää välillä kertoa jonkin asiaan liittyvän kokemuksen/tiedon/tms. Mutta tuntuu, että olen vain yksin ja en koskaan koe oloani paremmaksi terapiasta lähtiessä. Koen oloni vain turhautuneeksi ja olen yhä varmempi, että mua ei voi auttaa, koska en kerta kaikkiaan tajua, miten tämä jutustelu on terapiaa. Milloin se terapiatyö alkaa, mitä se sitten oikeasti on ja miksi sitä ei tapahdu mulle? En ilmeisesti osaa muodostaa minkäänlaista kiintymyssuhdetta terapeuttiini. En osaa pitää häntä ihmeellisenä, kuten muut ilmeisesti pitävät omia terapeuttejaan. En koe yhteyttä, ystävyyttä tai että mua ymmärretään ja tuetaan. Koen vain olevani jotenkin viallinen, kun en reagoi tähän "terapiaan" kuten muut tuntemani ihmiset.
Kommentit (43)
Minulla psykodynaaminen psykoterapia toimi. Sain puhua aina siitä, mikä oli mielen päällä. Kun sitten aloin jauhaa niitä samoja ongelmia kerta toisensa jälkeen, niin terapeutti esitti huomioita ja kysymyksiä. Eli kätevästi katkaisi sen negatiivisen ajattelun kehän. Itse piti alkaa pohtia asioita vähän eri näkövinkkelistä.
Piti olla valmis kertomaan ihan mitä vaan. Minulla on traumatausta ja vei vuoden ennenkuin sain edes sanottua erästä asiaa. Mutta kaikki mikä tuntui epämukavalta, sitä kohti piti mennä. Ei välttämättä heti eikä samana kuukautena, mutta jossain vaiheessa. Ja oma mieli piti huolen, että asiaan palattiin.
Tietenkään kaikki eivät käy terapiassa traumojen takia. Jotain vaikeuksia silti on ja niistä on kaivettava ne hankalimmatkin ajatukset esille.
Ennen terapiaa itkin joka päivä ja aamuisin olin uupunut edessäolevasta päivästä, vaikken ollut töissä. Nyt terapian jälkeen herään hyvällä tuulella ja jaksan tehdä kaikkea siitäkin huolimatta, että elämässä on surua. Se ei ota minua otteeseeseensa vaan sillä on oma paikkansa. Aika monta tuntia sai puhua pölpöttää, jotta pääsi tähän tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Psykodynaaminen terapia on juuri sitä asioiden (loputonta) setvimistä ja se toimii lähinnä traumataustalla. Kognitiivinen terapia on kyllä kaikkea muuta kuin papereiden täyttöä, ehkä ymmärsit väärin sen mitä sinulta odotettiin? Ehkä et kuitenkaan ole terapiaprosessiin nyt valmis. Ehkä odotit, että terapeutti poistaa sun ongelmat? Itse se täytyy tehdä, terapeutti vain auttaa ja tukee sun omaa työskentelyä.
Eihän fysioterapiaankaan mennä vain itse venyttelemään fysioterapeutin katsoessa vierestä. Kyllä sen terapeutin pitäisi auttaa asiakasta etsimään ongelmat, ja ohjaamalla oikeaan suuntaan. Ymmärsin että ap on nyt kuin fysioterapeutin asiakas joka on laitettu vain itse venyttelemään, ilman että terapeutti olisi siinä hänelle apuna tai neuvoisi mistä kannattaisi aloittaa ja miten.
Itselläni on vastaavia kokemuksia, olen käynyt useammalla terapeutilla mutta en saanut mitään irti siitä että terapeutti vaan kuuntelee ja sanoo sitten jotain itsestäänselvyyksiä.
Ehkä terapia sopii paremmin ihmisille jotka eivät osaa itse kyseenalaistaa asioita tai käydä sisäistä dialogia, mutta ainakin itse koen että en saanut näistä yhtään mitään irti verrattuna siihen että olisin samoja asioita pyöritellyt itsekseni - yksikään terapeutti ei löytänyt näkökulmia joita en olisi jo ajatellut tai kysymyksiä joita en olisi pohtinut. Koin vain hyvin turhauttavaksi puhua asioistani ja saada vastineeksi jotain jonka olin itse keksinyt jo vuosia sitten.
Fysioterapiaesimerkkiä käyttäen, sama kuin menisi etsimään apua pääkipuun ja saisi avuksi vain kehotuksen "oletko kokeillut venytellä niskaa?" (ja olisit tietysti kokeillut jo kaikki mahdolliset löytämäsi venyttelytekniikat vuosia sitten ilman apua).
Minä kyllä näen fysioterapiassa ja psykoterapiassa paljonkin samaa. Fyssarin laukoo sellaisia uusia oivalluksia kuin "olisi hyvä käydä kuntosalilla" tai "huomioi ergonominen työasento" ja sanoo että jumppaapa vähän kotona, mutta fysioterapian (kuten psykoterapiankin) toimivuus riippuu siitä olenko valmis tekemään muutoksia omaan toimintaani (tai ajatuksiini) käyntien välillä. Ei ne asiat siellä vastaanotolla ollessa ratkea, vaan sieltä on tarkoitus, saada työkaluja mukaan. Ja ihan ite pittää jumpata.
Vaihta terapeuttia!
Osa ei sano juuta eikä jaata, vaan hiljaa kuuntelee ja nyökyttelee. Minusta pelkkää ajanhukkaa.
Osa taas haastaa, kysyy ja kyllä myös neuvoo ja näiden kanssa työskentely on todella tehokasta!
Vaihtamalla paranee! Kysy terapeutilta hänen työtapaansa ennen kuin sitoudut pidemmäksi aikaa.