Tyly tutkimustulos: suomalaisten älykkyysosamäärä on laskenut huomattavasti 1990-luvun puolivälin jälkeen
Ihmisten älykkyys nousi huimaa vauhtia 1900-luvulla. Koulutusohjelman ja työelämän muuttuminen rationaalisempaan ja abstraktimpaan suuntaan on nostanut ihmisten älykkyysosamäärää kolmella pisteellä vuosikymmenessä. Pitkän aikavälin positiivista älykehitystä kutsutaan Flynnin ilmiöksi uusiseelantilaisen älykkyystutkijan James R. Flynnin mukaan.
Nyt Flynn on julkaissut Michael Shayerin kanssa uuden tutkimuksen, jonka mukaan kehityksen suunta on kääntynyt laskuun Suomessa ja Skandinaviassa.
Tutkimuksessa mainitaan erityisesti Suomi, Norja ja Tanska, mutta Flynn uskoo saman ilmiön pätevän myös Ruotsissa.
- On selvää, että kaikissa skandinaavisissa maissa trendi on ollut laskeva vuoden 1995 jälkeen, Flynn sanoo Forskning & Framsteg -lehden jutussa.
Intelligence-tutkimuksen mukaan muutos on huomattava. Vaikka vuosittain kyse on pienestä 0,23 pisteen laskusta, 30 vuoden ennusteella keskiarvo laskee peräti 6.85 pisteellä. Tanskassa lasku on ollut hieman matalampi. Suomi häviäisi muita enemmän.
- Jos ennustetaan sukupolvitasolla (30 vuotta), Suomi menettäisi 7,49 pistettä älykkyysosamäärän keskiarvosta, Tanska 6,48 pistettä ja Norja 6,50 pistettä, tutkimuksessa todetaan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201801022200639098
Kommentit (105)
Älykkyystestin tulos on laskenut. Epäilen vahvasti, että ihmiset olisivat geneettisesti muuttuneet tyhmemmiksi. Mutta se on tietysti hyvä kysymys nähdäänkö tuloksissa lisääntyneen automaation ja informaatioteknologian vaikutus.
Geneettinen huonominen on jatkuvaa kuten entropian lisääntyminen yleensäkin.
Kaikki huononee.
Nää nykyajan älylaitteet imevät älyn ihmisistä.
Tämäkin on pitänyt " tutkia" vaikka asian huomaa selkeästi ihan päivittäisessä elämässä.
Ne on yritetty tehdä sellaisiksi, että ne eivät mittaisi koulutusta vaan jotain muuta. Siinä ei ehkä ole täysin onnistuttu.