Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tyly tutkimustulos: suomalaisten älykkyysosamäärä on laskenut huomattavasti 1990-luvun puolivälin jälkeen

Vierailija
16.09.2021 |

Ihmisten älykkyys nousi huimaa vauhtia 1900-luvulla. Koulutusohjelman ja työelämän muuttuminen rationaalisempaan ja abstraktimpaan suuntaan on nostanut ihmisten älykkyysosamäärää kolmella pisteellä vuosikymmenessä. Pitkän aikavälin positiivista älykehitystä kutsutaan Flynnin ilmiöksi uusiseelantilaisen älykkyystutkijan James R. Flynnin mukaan.

Nyt Flynn on julkaissut Michael Shayerin kanssa uuden tutkimuksen, jonka mukaan kehityksen suunta on kääntynyt laskuun Suomessa ja Skandinaviassa.

Tutkimuksessa mainitaan erityisesti Suomi, Norja ja Tanska, mutta Flynn uskoo saman ilmiön pätevän myös Ruotsissa.

- On selvää, että kaikissa skandinaavisissa maissa trendi on ollut laskeva vuoden 1995 jälkeen, Flynn sanoo Forskning & Framsteg -lehden jutussa.

Intelligence-tutkimuksen mukaan muutos on huomattava. Vaikka vuosittain kyse on pienestä 0,23 pisteen laskusta, 30 vuoden ennusteella keskiarvo laskee peräti 6.85 pisteellä. Tanskassa lasku on ollut hieman matalampi. Suomi häviäisi muita enemmän.

- Jos ennustetaan sukupolvitasolla (30 vuotta), Suomi menettäisi 7,49 pistettä älykkyysosamäärän keskiarvosta, Tanska 6,48 pistettä ja Norja 6,50 pistettä, tutkimuksessa todetaan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201801022200639098

Kommentit (105)

Vierailija
21/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mistähän syystä.

"Vihreät"

Vierailija
22/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älykkäät eivät hanki lapsia. Maan alasajo tapahtuu samalla nopeudella. Äly ei hallitse vaan kovaäänisyys.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Samaan aikaan persujen ja kokoomuksen suosio on noussut.

Sattumaako?

Juu. Tuli Vihreä liitto...

Vierailija
24/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älykkyystesteissä mitataan vain matemaattisloogista älykkyyttä, joka on vain pieni osa kokonaisälykkyydestä. Testit voi tehdä hyvin jopa täysin kouluttautumattomat urpot, joten mikähän merkitys noilla ihan aikuisten oikeasti on. No problem.

Vierailija
25/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mistähän syystä.

Lager

Vierailija
26/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain oli väite että 70 luvun lopulla syntyneet olisivat älykkäimpiä.

Aloituksen linkissä olikin jo viittaus samansuuntaiseen. Tämänpäivän 14 vuotiaista briteistä vain viisi prosenttia pystyy samaan kuin 14 vuotiaat vuonna 1994.

Pakko rehellisyyden nimissä korjata kirjoittamani virhe. Siis viisi prosenttia 14 vuotiaista pystyy samaan kuin joka neljäs vuonna 1994. Joka tapauksessa iso ero.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

älykkyyteen vaikuttaa ihmisen syömä ravinto. kasvissyöjien lasten äo on alhaisempi kuin sekaanien lasten, ero näkyy erityisesti matemaattisen osaamisen alalla. lähdettä en muista, mutta ihan tutkittu asia tämä on.

Vierailija
28/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luvuissa mukana suomalaiset ja ”suomalaiset”.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älykkyystesteissä mitataan vain matemaattisloogista älykkyyttä, joka on vain pieni osa kokonaisälykkyydestä. Testit voi tehdä hyvin jopa täysin kouluttautumattomat urpot, joten mikähän merkitys noilla ihan aikuisten oikeasti on. No problem.

Kyky loogiseen ajatteluun voi olla hyvä vaikka ei olisi matemaattisesti suuntautunut.

Vierailija
30/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain oli väite että 70 luvun lopulla syntyneet olisivat älykkäimpiä.

Suunnilleen näin, koska älykkyyspiikki oli vuonna -97. Sanoisin, että nämä ikäluokat saivat peruskoulusta ja hyvinvointivaltiosta sen parhaat puolet ja se näkyi. Lisäksi heillä oli ns. analoginen lapsuus, eli keskittymiskyky oli parempi.

Traagista onkin se että tämä älykäs sukupolvi on samalla saanut kärsiä nuoruuden lama-aikana ja työelämän epäarvoisuuden.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

ÄO-testit mittaavat hyvin kapeaa älykkyyden aluetta, lähinnä matemaattista ja spatiaalista hahmottamista.

Suomessa on opetuksen painotus muuttunut paljon. Kun kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1998, matematiikka ei ollut enää pakollisten aineiden listalla, ja lopetin sen melko aikaisin lukiossa. 

En varmasti pärjäisi enää ÄO-testissä, kun mulla sellaisten asioiden hahmottaminen on huonoa. ÄO:ssa ei ole otettu juuri ollenkaan huomioon verbaalista lahjakkuutta ja kielitaitoa, jotka ovat nykyään avainasemassa.

Sitä paitsi ÄO ei ennusta elämässä pärjäämistä, esim. työpaikan löytämistä ja itsensä elättämistä ollenkaan. Yliopistoissakin on nyt YT-neuvottelut. 

Vierailija
32/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa tuo rasistinen höpinä.

Olen ollut yläkoulussa opettajana yli 20 vuotta, ja on aivan päivän selvää, että ihan kantasuomalaisten nuorten kognitiivinen kyvykkyys on selvästi laskenut.

Ne, jotka mielestäni olivat heikkoja vuonna 2000, olisivat nyt keskivertoja lukijoita ja kirjoittajia. Useimmille nykynuorille jo kokonaisen elokuvan katsominen on suuri haaste, koska juonen seuraaminen on vaikeaa ja keskittyminen mahdotonta. Sanomalehden artikkeli on liian pitkä luettavaksi. Kaikki kirjat romaanit ovat "sekavia", kun ei ole oikeaa lukutaitoa.

Suoraan sanottuna tulevaisuus pelottaa.

Ei helvetti teitä suu vakkí(nais)opettajia. Valitat rasismista samalla kun heittelet oman logiikkasi mukaan rasismia suomalaisista. Ei ihme kun Pisa-tulokset laskevat suomalaisillakin kun on teitä rasisteja syrjimässä suomalaisia poikia.

https://yle.fi/uutiset/3-5807803

"Sama ilmiö havaittiin myös ulko  maa   laistaustaisilla oppilailla, jotka saivat samoilla koetuloksilla syntyperäisiä lapsia paremmat numerot ruotsissa ja matematiikassa."

https://bpspsychub.onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/j.2044-8279…

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2018/05/naisopettajat-sorsivat…

Ylen linkki ulko  maa   laisista on Ruotsista, mutta en epäile yhtään etteikö tuo pätisi Suomessakin kun nuo muutkin jutut pätevät Suomessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lisätty erillaisia tukia varmaan, et tyhmillä on varaa lisääntyä.

Pitäis laittaa lapsivero, niin varmasti viisaat lisääntyisivät vaan, koska osaavat hankkia rahansa ilman apuja.

Vierailija
34/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

älykkyyteen vaikuttaa ihmisen syömä ravinto. kasvissyöjien lasten äo on alhaisempi kuin sekaanien lasten, ero näkyy erityisesti matemaattisen osaamisen alalla. lähdettä en muista, mutta ihan tutkittu asia tämä on.

Tyhmentääkö sokeri mitä tulee esim. pullista sekä , limppareista, karkeista, yms?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa tuo rasistinen höpinä.

Olen ollut yläkoulussa opettajana yli 20 vuotta, ja on aivan päivän selvää, että ihan kantasuomalaisten nuorten kognitiivinen kyvykkyys on selvästi laskenut.

Ne, jotka mielestäni olivat heikkoja vuonna 2000, olisivat nyt keskivertoja lukijoita ja kirjoittajia. Useimmille nykynuorille jo kokonaisen elokuvan katsominen on suuri haaste, koska juonen seuraaminen on vaikeaa ja keskittyminen mahdotonta. Sanomalehden artikkeli on liian pitkä luettavaksi. Kaikki kirjat romaanit ovat "sekavia", kun ei ole oikeaa lukutaitoa.

Suoraan sanottuna tulevaisuus pelottaa.

Olen kuullut ihan samaa sukulaiseltani, joka on ollut opettaja 30 vuotta. Eli rotukorttia ei kannata tässä tapauksessa vilauttaa.

Vierailija
36/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jossain oli väite että 70 luvun lopulla syntyneet olisivat älykkäimpiä.

Suunnilleen näin, koska älykkyyspiikki oli vuonna -97. Sanoisin, että nämä ikäluokat saivat peruskoulusta ja hyvinvointivaltiosta sen parhaat puolet ja se näkyi. Lisäksi heillä oli ns. analoginen lapsuus, eli keskittymiskyky oli parempi.

Traagista onkin se että tämä älykäs sukupolvi on samalla saanut kärsiä nuoruuden lama-aikana ja työelämän epäarvoisuuden.

Olen syntynyt vuonna -78 ja en koe traumatisoituneeni lamasta tai katso että se olisi haitannut kehitystäni mitenkään. 

Vierailija
37/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa tuo rasistinen höpinä.

Olen ollut yläkoulussa opettajana yli 20 vuotta, ja on aivan päivän selvää, että ihan kantasuomalaisten nuorten kognitiivinen kyvykkyys on selvästi laskenut.

Ne, jotka mielestäni olivat heikkoja vuonna 2000, olisivat nyt keskivertoja lukijoita ja kirjoittajia. Useimmille nykynuorille jo kokonaisen elokuvan katsominen on suuri haaste, koska juonen seuraaminen on vaikeaa ja keskittyminen mahdotonta. Sanomalehden artikkeli on liian pitkä luettavaksi. Kaikki kirjat romaanit ovat "sekavia", kun ei ole oikeaa lukutaitoa.

Suoraan sanottuna tulevaisuus pelottaa.

Ei helvetti teitä suu vakkí(nais)opettajia. Valitat rasismista samalla kun heittelet oman logiikkasi mukaan rasismia suomalaisista. Ei ihme kun Pisa-tulokset laskevat suomalaisillakin kun on teitä rasisteja syrjimässä suomalaisia poikia.

https://yle.fi/uutiset/3-5807803

"Sama ilmiö havaittiin myös ulko  maa   laistaustaisilla oppilailla, jotka saivat samoilla koetuloksilla syntyperäisiä lapsia paremmat numerot ruotsissa ja matematiikassa."

https://bpspsychub.onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/j.2044-8279…

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2018/05/naisopettajat-sorsivat…

Ylen linkki ulko  maa   laisista on Ruotsista, mutta en epäile yhtään etteikö tuo pätisi Suomessakin kun nuo muutkin jutut pätevät Suomessa.

Aamen! Juuri näin ja noin.

Jaa, ja sille jollekulle höpönlöpisijälle, että muka 90-luvun lopun lapsisto olisi "älykkäin", niin ei muuten ole. Tuollaista väittää vain täysin pässinpää. Se "paras" aines syntyi kutakuinkin 1963/65-1973/75.

Vierailija
38/105 |

Ai koska sinä synnit silloin? Lol. Vitsi koko tyyppi. Et sinä tieteellisiä faktoja muuta miksikään tuolla paskanjauhamisellasi.

Vierailija
39/105 |

Aika monelta kaverisi vanhemmalta meni työpaikka ja yritys alta. Osa ei työllistynyt enää koskaan ja toisille jäi velkoja, joita ei pystynyt maksamaan.

Se, että just sulla meni hyvin, ei kerro mitään muuta kuin sinusta.

Vierailija
40/105 |
16.09.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lopettakaa tuo rasistinen höpinä.

Olen ollut yläkoulussa opettajana yli 20 vuotta, ja on aivan päivän selvää, että ihan kantasuomalaisten nuorten kognitiivinen kyvykkyys on selvästi laskenut.

Ne, jotka mielestäni olivat heikkoja vuonna 2000, olisivat nyt keskivertoja lukijoita ja kirjoittajia. Useimmille nykynuorille jo kokonaisen elokuvan katsominen on suuri haaste, koska juonen seuraaminen on vaikeaa ja keskittyminen mahdotonta. Sanomalehden artikkeli on liian pitkä luettavaksi. Kaikki kirjat romaanit ovat "sekavia", kun ei ole oikeaa lukutaitoa.

Suoraan sanottuna tulevaisuus pelottaa.

Ei helvetti teitä suu vakkí(nais)opettajia. Valitat rasismista samalla kun heittelet oman logiikkasi mukaan rasismia suomalaisista. Ei ihme kun Pisa-tulokset laskevat suomalaisillakin kun on teitä rasisteja syrjimässä suomalaisia poikia.

https://yle.fi/uutiset/3-5807803

"Sama ilmiö havaittiin myös ulko  maa   laistaustaisilla oppilailla, jotka saivat samoilla koetuloksilla syntyperäisiä lapsia paremmat numerot ruotsissa ja matematiikassa."

https://bpspsychub.onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/j.2044-8279…

http://professorinajatuksia.blogspot.com/2018/05/naisopettajat-sorsivat…

Ylen linkki ulko  maa   laisista on Ruotsista, mutta en epäile yhtään etteikö tuo pätisi Suomessakin kun nuo muutkin jutut pätevät Suomessa.

Aamen! Juuri näin ja noin.

Jaa, ja sille jollekulle höpönlöpisijälle, että muka 90-luvun lopun lapsisto olisi "älykkäin", niin ei muuten ole. Tuollaista väittää vain täysin pässinpää. Se "paras" aines syntyi kutakuinkin 1963/65-1973/75.

Ai koska sinä synnit silloin? Lol. Vitsi koko tyyppi. Et sinä tieteellisiä faktoja muuta miksikään tuolla paskanjauhamisellasi.

Eli sinä olet syntynyt kotimaamme "älykköaikanako"? En ylläty ja hohhoijaa.

Oli odotettavissa tämä itkupotkuraivari. Tiedoksi intelligentsialle, että kyllä se totuus maar vaan sattuu.

Lausuntoni perustuu empiriaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän viisi viisi