Tyly tutkimustulos: suomalaisten älykkyysosamäärä on laskenut huomattavasti 1990-luvun puolivälin jälkeen
Ihmisten älykkyys nousi huimaa vauhtia 1900-luvulla. Koulutusohjelman ja työelämän muuttuminen rationaalisempaan ja abstraktimpaan suuntaan on nostanut ihmisten älykkyysosamäärää kolmella pisteellä vuosikymmenessä. Pitkän aikavälin positiivista älykehitystä kutsutaan Flynnin ilmiöksi uusiseelantilaisen älykkyystutkijan James R. Flynnin mukaan.
Nyt Flynn on julkaissut Michael Shayerin kanssa uuden tutkimuksen, jonka mukaan kehityksen suunta on kääntynyt laskuun Suomessa ja Skandinaviassa.
Tutkimuksessa mainitaan erityisesti Suomi, Norja ja Tanska, mutta Flynn uskoo saman ilmiön pätevän myös Ruotsissa.
- On selvää, että kaikissa skandinaavisissa maissa trendi on ollut laskeva vuoden 1995 jälkeen, Flynn sanoo Forskning & Framsteg -lehden jutussa.
Intelligence-tutkimuksen mukaan muutos on huomattava. Vaikka vuosittain kyse on pienestä 0,23 pisteen laskusta, 30 vuoden ennusteella keskiarvo laskee peräti 6.85 pisteellä. Tanskassa lasku on ollut hieman matalampi. Suomi häviäisi muita enemmän.
- Jos ennustetaan sukupolvitasolla (30 vuotta), Suomi menettäisi 7,49 pistettä älykkyysosamäärän keskiarvosta, Tanska 6,48 pistettä ja Norja 6,50 pistettä, tutkimuksessa todetaan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201801022200639098
Kommentit (105)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos katsoo tätä ja miettii mistä maista meille on uus-suomalaisia tullut 1990-luvulta lähtien, ei tarvitse ihmetellä että keskimääräinen ÄO laskee.
Tuotahan Tatu Vanhanen koitti joitakin vuosia meille opettaa. Sitä ei silloinkaan saanut mainita ja tunnustaa.
Ei kannata todellakaan mainita ko. tutkimusta, koska se on kovin epätieteellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain oli väite että 70 luvun lopulla syntyneet olisivat älykkäimpiä.
Suunnilleen näin, koska älykkyyspiikki oli vuonna -97. Sanoisin, että nämä ikäluokat saivat peruskoulusta ja hyvinvointivaltiosta sen parhaat puolet ja se näkyi. Lisäksi heillä oli ns. analoginen lapsuus, eli keskittymiskyky oli parempi.
Samoin loputon lapsen vapaa-ajan ohjaaminen ei ollut vielä muotia. Nyt lapset ovat "laitoksessa" yhä nuoremmasta yhä pidempään. On aamupäiväkerhot ja iltapäiväkerhot koulun molemmin puolin. Illat täyttyvät aikuisen ohjaamasta toiminnasta. Aikuiset tuhoavat tehokkaasti luovuuden kehittymisen kaiken maailman "pedagogiikalla". Lapsen aivot tarvitsevat jotain ihan muuta, kuin aikuisen ohjaamaa toimintaa ja "laadukasta varhaiskasvatusta".
Vierailija kirjoitti:
ihmekös tuo kun suomiluuskat lisääntyy apinoiden kanssa, tänään näin jonkun läskin mulattilapsien kanssa, sekä pari hirveän näköistä hevosennaamaa rumien n 0 g 1 ge bbien kanssa. Ja yksi kurdip i II un n****jakin tuli nähtyä. Hyi v***u.
Tässä "oiva" esimerkki kantasuomalaisten alhaisesta älystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa tuo rasistinen höpinä.
Olen ollut yläkoulussa opettajana yli 20 vuotta, ja on aivan päivän selvää, että ihan kantasuomalaisten nuorten kognitiivinen kyvykkyys on selvästi laskenut.
Ne, jotka mielestäni olivat heikkoja vuonna 2000, olisivat nyt keskivertoja lukijoita ja kirjoittajia. Useimmille nykynuorille jo kokonaisen elokuvan katsominen on suuri haaste, koska juonen seuraaminen on vaikeaa ja keskittyminen mahdotonta. Sanomalehden artikkeli on liian pitkä luettavaksi. Kaikki kirjat romaanit ovat "sekavia", kun ei ole oikeaa lukutaitoa.
Suoraan sanottuna tulevaisuus pelottaa.
Esimerkiksi somalien älykkyysosamäärä on ~70 pojoa. Valituksesi jostain rasismista ei nosta heidän älykkyysosamääräänsä. Tämä 70 on kehitysvamman raja.
Miten meillä voi olla näin surkeita opettajia Suomessa nykyään? Eivät ymmärrä tämmöisiä asioita.
Laita lähde tuolle 70 pojolle. Missä mitattu? Tuskin Suomessa.
Vaikka tuolta voi etsiä itse. Somaliassa keskimääräinen ÄO on 68!!
Mistä tuolta?

https://worldpopulationreview.com/country-rankings/average-iq-by-country
Ei siis tutkittu Suomessa. Ei kerro Suomessa asuvista mitään, koska ÄO:hon vaikuttaa ympäristö.
Mitä enemmän ihmisiä niin sitä tyhmempiä ne ovat. Mennään vain lauman perässä niin ei tarvitse omaa järkeä käyttää.
Kyllä se isoin ja suurinta osaa koskeva muutos on älypuhelin. Ihan jokaisella +7 vuotiaalla tämä on ja rajaton mahdollisuus etsiä jatkuvasti jotain uutta ja jännittävää, sen sijaan että oppisi saamaan viivellä mielihyvää.
Aivan varmasti älypuhelin on suurin syy tähän. Suurin osa aikuisistakin viettää puhelimella ison osan ajasta. Puhumattakaan sitten lapsista, joilla itsesäätely huonompi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain oli väite että 70 luvun lopulla syntyneet olisivat älykkäimpiä.
Suunnilleen näin, koska älykkyyspiikki oli vuonna -97. Sanoisin, että nämä ikäluokat saivat peruskoulusta ja hyvinvointivaltiosta sen parhaat puolet ja se näkyi. Lisäksi heillä oli ns. analoginen lapsuus, eli keskittymiskyky oli parempi.
Samoin loputon lapsen vapaa-ajan ohjaaminen ei ollut vielä muotia. Nyt lapset ovat "laitoksessa" yhä nuoremmasta yhä pidempään. On aamupäiväkerhot ja iltapäiväkerhot koulun molemmin puolin. Illat täyttyvät aikuisen ohjaamasta toiminnasta. Aikuiset tuhoavat tehokkaasti luovuuden kehittymisen kaiken maailman "pedagogiikalla". Lapsen aivot tarvitsevat jotain ihan muuta, kuin aikuisen ohjaamaa toimintaa ja "laadukasta varhaiskasvatusta".
Kyllä sitä aikuisen ohjaamaa toimintaa oli jo 80-luvulla päiväkodeissa, ja oikeastaan enemmän ja pidempiä aikoja.
80-luvulla sen sijaan ei ollut tässä määrin harrastuksia ja lapset eivät olleet näin isolla prosentilla iltapäiväkerhoissa.
Tällaisesta on helppo vääntää omaa agendaa puoltava. Kuka puhuu uusista asukkaista. Kuka puhuu koulusta. Kuka varhaiskasvatuksesta.
Tosiasia on, että suurin muutos on ruutuajassa. Suurin osa kouluikäistä lapsista viettää sekä koulu- että vapaa-ajan puhelimen ruudulla. Mikään muu muutos ei ole niin suuri lasten elämässä kuin tämä. Mutta eihän sitä täällä haluta myöntää, kun lapselle on helppoa antaa puhelin/pädi käteen ja keskittyä omiin puuhiin.
Ei tartte kuin lukea tätäkin palstaa, niin tämä käy todella hyvin ilmi.
Jännä kun me vanhemmat ikäluokat täällä syytetään nuoria tyhmyydestä, vaikka me ollaan juuri ne, ketkä nämä nuoret ollaan siihen tyhmyyteen ruokittu, kasvatettu ja koulutettu. Käytännössä me ollaan rakennettu maailma, joissa ihmisiä ohjataan tyhmyyteen ja sitten yllätytään kun me mennäänkin siihen suuntaan ja syytetään sen uhreja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa tuo rasistinen höpinä.
Olen ollut yläkoulussa opettajana yli 20 vuotta, ja on aivan päivän selvää, että ihan kantasuomalaisten nuorten kognitiivinen kyvykkyys on selvästi laskenut.
Ne, jotka mielestäni olivat heikkoja vuonna 2000, olisivat nyt keskivertoja lukijoita ja kirjoittajia. Useimmille nykynuorille jo kokonaisen elokuvan katsominen on suuri haaste, koska juonen seuraaminen on vaikeaa ja keskittyminen mahdotonta. Sanomalehden artikkeli on liian pitkä luettavaksi. Kaikki kirjat romaanit ovat "sekavia", kun ei ole oikeaa lukutaitoa.
Suoraan sanottuna tulevaisuus pelottaa.
Esimerkiksi somalien älykkyysosamäärä on ~70 pojoa. Valituksesi jostain rasismista ei nosta heidän älykkyysosamääräänsä. Tämä 70 on kehitysvamman raja.
Miten meillä voi olla näin surkeita opettajia Suomessa nykyään? Eivät ymmärrä tämmöisiä asioita.
Laita lähde tuolle 70 pojolle. Missä mitattu? Tuskin Suomessa.
Vaikka tuolta voi etsiä itse. Somaliassa keskimääräinen ÄO on 68!!
https://worldpopulationreview.com/country-rankings/average-iq-by-country
Ei siis tutkittu Suomessa. Ei kerro Suomessa asuvista mitään, koska ÄO:hon vaikuttaa ympäristö.
Meinaatko siis, että somalin ÄO pomppaa 30 pinnaa ylöspäin heti, kun sanoo rajalla "asylum" ja pääsee Suomeen?
Ei vaan että kun tuossa tutkimuksessahan on verrattu koulu-ikäisiä, niin Suomessahan ne lapset ovat kasvaneet useimmiten, lisäksi suomalaista koulua käyvät ja Suomessa elävät.
No ei tarvitse kuin katsoa facebookin kommenttikenttää, niin näkee miten se äo on aika pieni ihan kantasuomalaisella duunarillakin.. en huutelisi mitään ulkomaalaisista.
No tietoa ei ainakaan osata etsiä edes Googlea apuna käyttäen?! Mikä siinä on niiiiiin vaikeeta että mieluummin kysyy jossain vauva-palstalla neuvoa, kun vois kirjoittaa hakusanat ja vastaus on alle 1 sekunnissa nenän edessä?
Eli siis nuoret suomalaiset ovat tyhmempiä kuin vanhemmat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa tuo rasistinen höpinä.
Olen ollut yläkoulussa opettajana yli 20 vuotta, ja on aivan päivän selvää, että ihan kantasuomalaisten nuorten kognitiivinen kyvykkyys on selvästi laskenut.
Ne, jotka mielestäni olivat heikkoja vuonna 2000, olisivat nyt keskivertoja lukijoita ja kirjoittajia. Useimmille nykynuorille jo kokonaisen elokuvan katsominen on suuri haaste, koska juonen seuraaminen on vaikeaa ja keskittyminen mahdotonta. Sanomalehden artikkeli on liian pitkä luettavaksi. Kaikki kirjat romaanit ovat "sekavia", kun ei ole oikeaa lukutaitoa.
Suoraan sanottuna tulevaisuus pelottaa.
Esimerkiksi somalien älykkyysosamäärä on ~70 pojoa. Valituksesi jostain rasismista ei nosta heidän älykkyysosamääräänsä. Tämä 70 on kehitysvamman raja.
Miten meillä voi olla näin surkeita opettajia Suomessa nykyään? Eivät ymmärrä tämmöisiä asioita.
Laita lähde tuolle 70 pojolle. Missä mitattu? Tuskin Suomessa.
Vaikka tuolta voi etsiä itse. Somaliassa keskimääräinen ÄO on 68!!
https://worldpopulationreview.com/country-rankings/average-iq-by-country
Ei siis tutkittu Suomessa. Ei kerro Suomessa asuvista mitään, koska ÄO:hon vaikuttaa ympäristö.
Meinaatko siis, että somalin ÄO pomppaa 30 pinnaa ylöspäin heti, kun sanoo rajalla "asylum" ja pääsee Suomeen?
Vihreiden ideologialasien läpi asianlaita on juuri näin. Rajan ylitys asyllä höystettynä saa kyyhkysen välittömästi laskeutumaan päähän.
Tiedejulkaisuissa on pohdittu seuraavia syitä (ei vielä varmoja tuloksia):
- Käsinkirjoituksen väheneminen. Tässä ei ole kyse käsinkirjoituksesta itsessään vaan siitä, että ao prosessi lapsena luo yhteysratoja aivoihin.
- Ulkoa opettelun väheneminen. Syy sama kuin yllä, eli opettelu prosessina kehittää aivojen toimintaa. Ei siis se, että muutoin jotain tiettyä asiaa pitäisi ulkoa osata.
- Keskittymiskyvyn ja vaatimustason väheneminen.
- Itseohjautuvuuden väheneminen: lapsia vastuutetaan liian vähän omista tekemisistään.
- Vanhemmat ratkaisevat ongelmat lasten puolesta.
- Lukemisen vähentyminen.
- Seurattavien tarinoiden pinnallisuus: asioihin tutustutaan otsikko- tai tiivistelmätasolla. Ajattelua kehittäisi syvällinen ja monivivahteinen perehtyminen.
Turhautunut isä kirjoitti:
Olen ihmetellyt samaa. Valitettavasti omat lapseni ovat järkyttävän heikkoja omatoimisessa suoriutumisessa. Yksinkertaisiakaan asioita ei tehdä oma-aloitteisesti tai ilman neuvontaa ja ohjausta. Ei puhettakaan että teinipojat saisi leikkaamaan vaikka nurmikkoa. Tilasin joskus Aku Ankan pojalle synttärilahjaksi, kun muistelin miten kiva itse oli lapsena kun uusi akkari tuli postissa. Ei kukaan lapsistani lukenut varmaan ainoatakaan Akua. Eihän ne tarvi kun viihdykettä tulee juutuupista ja pelikoneesta, lukeminen vaatii liikaa kapasiteettia ja pitkäjänteisyyttä. Kouluun ei osata herätä ilman jatkuvaa vahtaamista. Elämäntaidot lähellä nollaa, ja kiinnostus omaan asuinympäristöön ja yleensäkin maailman menoon on olematonta. Jos kaapissa ei ole pizzaa ja limsaa tulee kilarit. Kyllä on armeijalla kova homma koulia nykynuorista itsenäiseen elämään ja yhteiskuntaa palvelevia veron (ja meidän eläkkeiden) maksajia.
No, kasvatus on tainnut mennä pahemman kerran pieleen, ei kai siitä voi muita syyttää. En jaksa tuputtaa tapojani, toivon vaan että ottaisivat edes vähän mallia vanhemmistaan. Toisaalta olen ymmärtänyt että aika monella muulla on vastaavanlaisia haasteita teinien kanssa. .
Tuttuni on huomannut ihan saman ja ihmetteli kun sen lapsenlapsi saa pelata koko päivän. Todella monilla on samanlaisia ongelmia. Eivät nuo mihinkään armeijaan pysty eikä näistä tule mitään eläkkeiden maksajia muuta kuin tukien nostajia. ne alkavat itse pyrkiä eläkkeelle päästään. Ennen oltiin jo 7v heinäpellolla töissä ja osallistuttiin oman ruuan hankintaan marjastamalla. Minä hain jo töitä heti peruskoulun jälkeen ja tämä nykynuoriso on opetettu rahan saamiseen tyhjästä ja sitä saa vain seinästä tekemättä yhtään mitään leipänsä eteen. Leivät tietokoneet ja kännykät revitään toisten selkänahasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan persujen ja kokoomuksen suosio on noussut.
Sattumaako?
Koko Japani on todella persu maa. Sieltä löytyy myös planeetan älykkäimpiin kuuluva väki.
Olet täysin väärässä.
Japani on maailman suurimpia kehitysavun antajia. Jos Japani olisi persumaa, se ei antaisi kehitysapua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
90-luvulla tuli vietnamilaiset, ne ei varmaan tuollaisessa tilastossa erotu kantaväestöstä. Sen jälkeen tulleet on sitten oma lukunsa, niiden täytyykin jo näkyä.
Vietnamilaiset tulivat Suomeen 1979 (ja 80-luvun alussa). Sitä ennen tulivat 1970-luvulla chileläiset.
Miten tämä vaikuttaa mielestäsi suomalaisten ÄO:ään?
Mataloittavasti.
Pornon suurkulutus mädättää osalla aivot