Tyly tutkimustulos: suomalaisten älykkyysosamäärä on laskenut huomattavasti 1990-luvun puolivälin jälkeen
Ihmisten älykkyys nousi huimaa vauhtia 1900-luvulla. Koulutusohjelman ja työelämän muuttuminen rationaalisempaan ja abstraktimpaan suuntaan on nostanut ihmisten älykkyysosamäärää kolmella pisteellä vuosikymmenessä. Pitkän aikavälin positiivista älykehitystä kutsutaan Flynnin ilmiöksi uusiseelantilaisen älykkyystutkijan James R. Flynnin mukaan.
Nyt Flynn on julkaissut Michael Shayerin kanssa uuden tutkimuksen, jonka mukaan kehityksen suunta on kääntynyt laskuun Suomessa ja Skandinaviassa.
Tutkimuksessa mainitaan erityisesti Suomi, Norja ja Tanska, mutta Flynn uskoo saman ilmiön pätevän myös Ruotsissa.
- On selvää, että kaikissa skandinaavisissa maissa trendi on ollut laskeva vuoden 1995 jälkeen, Flynn sanoo Forskning & Framsteg -lehden jutussa.
Intelligence-tutkimuksen mukaan muutos on huomattava. Vaikka vuosittain kyse on pienestä 0,23 pisteen laskusta, 30 vuoden ennusteella keskiarvo laskee peräti 6.85 pisteellä. Tanskassa lasku on ollut hieman matalampi. Suomi häviäisi muita enemmän.
- Jos ennustetaan sukupolvitasolla (30 vuotta), Suomi menettäisi 7,49 pistettä älykkyysosamäärän keskiarvosta, Tanska 6,48 pistettä ja Norja 6,50 pistettä, tutkimuksessa todetaan.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/201801022200639098
Kommentit (105)
Suuntaa jatkuu alenevana tulevaisuudessakin, eikä sille voida oikeastaan mitään, ei ainakaan ilman järeämpiä keinoja, mutta se olisikin sitten jo yksilönvapauden rajoittamista.
Intissä tehdyllä älykkyystestillä voi pyyhkiä pyllyä. Kesti itsessään on varmaan ihan hyvä, mutta testattavat vastaavat kysymyksiin oman intressiensä mukaisesti.
Minä vastasin tarkoituksella kaikkiin väärin, että selviäisin mahdollisimman lyhyellä ajalla.
Jos testi tehtäisiin esimerkiksi yliopistoon pyrkiville niin se voisi olla luotettavampaa.
Vierailija kirjoitti:
Odotan että HS tekee jutun tästä.
Joudun kyllä odottamaan maailman loppuun 😂
Tässäpä hyvä esimerkki siitä mistä tutkimus kertoo. Fiksu olisi googlannut ja huomannut että HS on kirjoittanut älykkyyden vähenemisestä jo vuonna 2017.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan että HS tekee jutun tästä.
Joudun kyllä odottamaan maailman loppuun 😂
Tässäpä hyvä esimerkki siitä mistä tutkimus kertoo. Fiksu olisi googlannut ja huomannut että HS on kirjoittanut älykkyyden vähenemisestä jo vuonna 2017.
Niinpä. Tekivät sen testin siellä toimituksessa. Tulos näkyy myös nykysin julkaistavassa hesarissa.
Vierailija kirjoitti:
Oon lukenut jostain että testiä on tehty armeijan alokkaiden piirissä, eli tuloksiin ei siten juurikaan vaikuta maamuut.
Armeijan heistä täällä kasvaneet kansalaiset käyvät.
Vierailija kirjoitti:
Intissä tehdyllä älykkyystestillä voi pyyhkiä pyllyä. Kesti itsessään on varmaan ihan hyvä, mutta testattavat vastaavat kysymyksiin oman intressiensä mukaisesti.
Minä vastasin tarkoituksella kaikkiin väärin, että selviäisin mahdollisimman lyhyellä ajalla.
Jos testi tehtäisiin esimerkiksi yliopistoon pyrkiville niin se voisi olla luotettavampaa.
Nykyäänhän suuri osa älykkäistä jättää armeijan ymmärrettävästi kokonaan väliin, mikä myös vääristää vertailua.
Samalla myös ”suomalaisten” ihonväri on tummunut, ihme juttu.
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan persujen ja kokoomuksen suosio on noussut.
Sattumaako?
Mutta kun äänestäjät eivät edusta nuoria sukupolvia vaan niitä yli 18-vuotiaita. Pitää olettaa että jo vuosikymmeniä sitten on älykkyyskäyrän alin pää ruvennut levenemään...
Jos katsoo tätä ja miettii mistä maista meille on uus-suomalaisia tullut 1990-luvulta lähtien, ei tarvitse ihmetellä että keskimääräinen ÄO laskee.
Suomalaiset ovat muuttaneet mahaansa 90-luvulta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa tuo rasistinen höpinä.
Olen ollut yläkoulussa opettajana yli 20 vuotta, ja on aivan päivän selvää, että ihan kantasuomalaisten nuorten kognitiivinen kyvykkyys on selvästi laskenut.
Ne, jotka mielestäni olivat heikkoja vuonna 2000, olisivat nyt keskivertoja lukijoita ja kirjoittajia. Useimmille nykynuorille jo kokonaisen elokuvan katsominen on suuri haaste, koska juonen seuraaminen on vaikeaa ja keskittyminen mahdotonta. Sanomalehden artikkeli on liian pitkä luettavaksi. Kaikki kirjat romaanit ovat "sekavia", kun ei ole oikeaa lukutaitoa.
Suoraan sanottuna tulevaisuus pelottaa.
Ei helvetti teitä suu vakkí(nais)opettajia. Valitat rasismista samalla kun heittelet oman logiikkasi mukaan rasismia suomalaisista. Ei ihme kun Pisa-tulokset laskevat suomalaisillakin kun on teitä rasisteja syrjimässä suomalaisia poikia.
https://yle.fi/uutiset/3-5807803
"Sama ilmiö havaittiin myös ulko maa laistaustaisilla oppilailla, jotka saivat samoilla koetuloksilla syntyperäisiä lapsia paremmat numerot ruotsissa ja matematiikassa."
https://bpspsychub.onlinelibrary.wiley.com/doi/abs/10.1111/j.2044-8279…
http://professorinajatuksia.blogspot.com/2018/05/naisopettajat-sorsivat…
Ylen linkki ulko maa laisista on Ruotsista, mutta en epäile yhtään etteikö tuo pätisi Suomessakin kun nuo muutkin jutut pätevät Suomessa.
Jos kerran vertaillaan eri maiden ÄO:ta keskenään, tuskin on älykästä olettaa että kaikki maat ovat samanlaisia.
Toisaalta, koulunkoenumerot ovat eri asia kuin ÄO-testit.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa täällä ja tosiTVssä. Ja koulussa. Ja kadulla.
Ja erityisesti liikenteessä, ei käytetä vilkkua, ryhmittyminen säännönmukaisesti väärälle puolelle käännyttäessä, ympyrässä ajo alkeellista jne.
Väistämisvelvollisuuskin hukassa, liikennemerkkien ymmärrys vähäistä.
Pyöräilijöille on väistämissäännöt täysin tuntemattomia ja käytöstavat muutenkin huonot.
Jos seuraa ajankohtaisia asioita vain netistä, jää paljon tärkeää ja oikeaa tietoa vaille.
Olen ihmetellyt samaa. Valitettavasti omat lapseni ovat järkyttävän heikkoja omatoimisessa suoriutumisessa. Yksinkertaisiakaan asioita ei tehdä oma-aloitteisesti tai ilman neuvontaa ja ohjausta. Ei puhettakaan että teinipojat saisi leikkaamaan vaikka nurmikkoa. Tilasin joskus Aku Ankan pojalle synttärilahjaksi, kun muistelin miten kiva itse oli lapsena kun uusi akkari tuli postissa. Ei kukaan lapsistani lukenut varmaan ainoatakaan Akua. Eihän ne tarvi kun viihdykettä tulee juutuupista ja pelikoneesta, lukeminen vaatii liikaa kapasiteettia ja pitkäjänteisyyttä. Kouluun ei osata herätä ilman jatkuvaa vahtaamista. Elämäntaidot lähellä nollaa, ja kiinnostus omaan asuinympäristöön ja yleensäkin maailman menoon on olematonta. Jos kaapissa ei ole pizzaa ja limsaa tulee kilarit. Kyllä on armeijalla kova homma koulia nykynuorista itsenäiseen elämään ja yhteiskuntaa palvelevia veron (ja meidän eläkkeiden) maksajia.
No, kasvatus on tainnut mennä pahemman kerran pieleen, ei kai siitä voi muita syyttää. En jaksa tuputtaa tapojani, toivon vaan että ottaisivat edes vähän mallia vanhemmistaan. Toisaalta olen ymmärtänyt että aika monella muulla on vastaavanlaisia haasteita teinien kanssa. .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain oli väite että 70 luvun lopulla syntyneet olisivat älykkäimpiä.
Aloituksen linkissä olikin jo viittaus samansuuntaiseen. Tämänpäivän 14 vuotiaista briteistä vain viisi prosenttia pystyy samaan kuin 14 vuotiaat vuonna 1994.
Pakko rehellisyyden nimissä korjata kirjoittamani virhe. Siis viisi prosenttia 14 vuotiaista pystyy samaan kuin joka neljäs vuonna 1994. Joka tapauksessa iso ero.
Eihän tuossa ole iso ero. Yksi rosentti.
🤣
Mutta onnellisuus on lisääntynyt! Kun on tarpeeksi onnellinen, voi lentää vaikka kuuhun ilman avaruusalusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älykkyystesteissä mitataan vain matemaattisloogista älykkyyttä, joka on vain pieni osa kokonaisälykkyydestä. Testit voi tehdä hyvin jopa täysin kouluttautumattomat urpot, joten mikähän merkitys noilla ihan aikuisten oikeasti on. No problem.
Kyky loogiseen ajatteluun voi olla hyvä vaikka ei olisi matemaattisesti suuntautunut.
Mulla työhakuprosessiin kuului äo-testaus ja siinä oli tuo matemaattislooginen osuus, mutta myös iso nippu väittämiä, joilla punnittiin loogista päättelykykyä. Ne oli mielenkiintoisia. Sain työpaikan.
Vierailija kirjoitti:
Jos katsoo tätä ja miettii mistä maista meille on uus-suomalaisia tullut 1990-luvulta lähtien, ei tarvitse ihmetellä että keskimääräinen ÄO laskee.
Eikös tuossa tutkimuksessa puhuttu koululaisista? Kouluikäiset ovat usein Suomessa kasvaneita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jossain oli väite että 70 luvun lopulla syntyneet olisivat älykkäimpiä.
Suunnilleen näin, koska älykkyyspiikki oli vuonna -97. Sanoisin, että nämä ikäluokat saivat peruskoulusta ja hyvinvointivaltiosta sen parhaat puolet ja se näkyi. Lisäksi heillä oli ns. analoginen lapsuus, eli keskittymiskyky oli parempi.
Traagista onkin se että tämä älykäs sukupolvi on samalla saanut kärsiä nuoruuden lama-aikana ja työelämän epäarvoisuuden.
Olen syntynyt vuonna -78 ja en koe traumatisoituneeni lamasta tai katso että se olisi haitannut kehitystäni mitenkään.
Aika monelta kaverisi vanhemmalta meni työpaikka ja yritys alta. Osa ei työllistynyt enää koskaan ja toisille jäi velkoja, joita ei pystynyt maksamaan.
Se, että just sulla meni hyvin, ei kerro mitään muuta kuin sinusta.
Semmoista sattuu. Toisilta kuoli vanhemmat syöpään, toisilta ei. Tasan ei käy onnenlahjat. Elämässä on kuitenkin mentävä eteenpäin eikä selitettävä omia vastuksia aina ulkokohtaisilla tekijöillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa tuo rasistinen höpinä.
Olen ollut yläkoulussa opettajana yli 20 vuotta, ja on aivan päivän selvää, että ihan kantasuomalaisten nuorten kognitiivinen kyvykkyys on selvästi laskenut.
Ne, jotka mielestäni olivat heikkoja vuonna 2000, olisivat nyt keskivertoja lukijoita ja kirjoittajia. Useimmille nykynuorille jo kokonaisen elokuvan katsominen on suuri haaste, koska juonen seuraaminen on vaikeaa ja keskittyminen mahdotonta. Sanomalehden artikkeli on liian pitkä luettavaksi. Kaikki kirjat romaanit ovat "sekavia", kun ei ole oikeaa lukutaitoa.
Suoraan sanottuna tulevaisuus pelottaa.
Esimerkiksi somalien älykkyysosamäärä on ~70 pojoa. Valituksesi jostain rasismista ei nosta heidän älykkyysosamääräänsä. Tämä 70 on kehitysvamman raja.
Miten meillä voi olla näin surkeita opettajia Suomessa nykyään? Eivät ymmärrä tämmöisiä asioita.
Laita lähde tuolle 70 pojolle. Missä mitattu? Tuskin Suomessa.
Vaikka tuolta voi etsiä itse. Somaliassa keskimääräinen ÄO on 68!!
https://worldpopulationreview.com/country-rankings/average-iq-by-country
Eihän tuossa ole iso ero. Yksi rosentti.