Miten kasvatan lapsen, ettei hänestä tule TÄLLAISTA?

Suht mielenkiintoinen avaus ja ihan kiinnostavaa myös lukea vastauksia, näin yhden 1-vuotiaan tytön äitinä. Oma kasvatusura on vielä melko alussa, mutta tarkoituksena olisi kasvattaa omasta lapsesta hyväkäytöksinen ja olen myös kiinnostunut tietämään miten se taikatemppu tehdään.

Ainoa asia, mitä haluaisin sanoa Ap:lle on asia, johon hänen olisi mielestäni hyvä pian esikoisensa saavana varautua, eli lasten erilaiset temperamentit. Sitä asiaa onkin tässä jo käsitelty, mutta haluan vielä tuoda sen esille, miten asia näkyy jo eroina sylivauvojen välillä.

En halua tässä pistää noiden esimerkkitapausten käytöstä luonne-erojen piikkiin, mutta itseäni on yllättänyt se jo tässä vaiheessa, että lapseni ei monelta osaltaan olekaan kuin minä lapsena!! Simppeli asia, mutta tuli silti puskista.

Olen ollut aina "helppo" vauva, lapsi ja aikuinen. Minun kanssani ei tarvitse taistella tai asioista sanoa montaa kertaa vaan olen luonteeltani yhteistyökykyinen ja sopeutuva. Näin oli kuulemma heti vauvasta lähtien. Oma lapseni (huom: 1-v, eli tähänastisten kokemusteni mukaan) taas on helposti hermostuva ja jatkuvasti pientä kitinää pitävä (terveysongelmia ei ole löytynyt). Olen siis melko pähkinöinä välillä, miten tällaisen lapsen (/ihmisen) kanssa tullaan toimeen. Myöskin oma äitini on huuli pyöreänä, eikä osa antaa vinkkejä, koska hän on "kasvattanut" lapsensa hyväkäytöksiseksi aivan toisesta lähtökohdasta olevan lapsen, eli minut. Sanomani siis on, että lähtökohdat ovat erilaiset, vaikka ihanne olisi kaikilla sama. Toisilla on edessään kovempi duuni, ja varmasti keinot sen myötä hyvin erilaiset. Sori, mulla ei siis ollut vastausta, kun itsekin ihmettelen :-) .

Ja vielä totean uudelleen, että tietenkin vauvan kanssa elämä on enemmänkin hoivaamista kuin kasvatusta, mutta mielestäni hän nyt jo alkaa ymmärtää aikuisen ohjausta, joten tästähän se kasvatustyö lähtee. Tietysti ikäkauden rajoissa.

Voi ei! Kappalejako poistui mystisestä syystä :(

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:13"]

TOivotaan ainakin, ettei lapsellasi ole mitään neurologista sairautta, jotta voit kasvattaa hyvin ja helpolla, sillä rahkeesi eivät varmaan riittäisi haastavaan lapseen? Äläkä sairastu itse mitenkään.

[/quote]

okei, ja tämä liittyi aloitukseen kuinka?

Hei!

Tekee niin tai näin ni aina väärin. Koittakaa nyt vaan pärjätä ja ymmärtää että ihmiset on erilaisia- ja lapsetkin on IHMISIÄ.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:23"]

Olen itse hyvin avoin ja puhelias ihminen. En ole tarvinnut mitään terapiaa, hyvin pärjännyt elämässä, paljon ystäviä,  jne. Lapsena ei olisi tullut mieleenkään kilkattaa omia asioita aikuisten puheen päälle. Kuuntelin kyllä, kun aikuiset jutteli ja keskusteluun sai osallistua, mutta ei kukaan, lapsikaan,  saanut keskeyttää täysin toisen puheenvuoroa, piti odottaa omaa vuoroa. Kyllä sen aina sai, lapsikin.

Mulle ei olisi jossain ravintolassa tullut mieleenkään,  että jonkun äidin tai mummin olisi pitänyt tulla viereen toljottamaan,  kun leikin leikkipaikassa. Oli ihanaa, jos jossain oli leikkipaikka ja siellä sai touhuta ihan mielensä mukaan! Aikuinen olisi vaan ollut häiriöksi.

Eikö adhdt muka voi ohjata toisenlaiseen käytökseen?  Se, että vaan tuskastuneena ilmoittaa, että mä en ota sua enää ikinä mukaan, tuskinpa auttaa asiaa.

Ap

[/quote]

Voisitteko aikuiset ihmiset BLIIS olla vetoamatta siihen, millaisia itse olitte lapsina? Oikeasti lapsi ei kykene arvioimaan, onko oma käytös aikuisista rasittavaa vai ei. Se, mikä lapsen omasta mielestä voi jälkikäteen vaikuttaa kypsältä osallistumiselta keskusteluun, voikin oikeasti olla sitä rasittavaa kilkattamista. Lapsi ei vain muista sitä, kun äiti sanoo kymmenennen kerran "Purjo-Miina, odotapa omaa vuoroasi". Et myöskään välttämättä muista sitä, miten olet pakottanut äidin tai mummin osallistumaan pitkin hampain "mielenkiintoisiin" leikkeihisi tai seuraamaan "hienoja" tanssiesityksiäsi.

Ei mulla muuta tähän ketjuun.

Nämä näkemäsi lapset ovat varmasti ihan mukavia ja normaaleja lapsia ilman mitään diagnooseja.

Sinä näit vain pätkän heidän päivästä. Se poika saattoi olla jo väsynyt ja tylsistynyt kiertäessään Ikeaa. Ehkä nälkäkin.
Pälättävä tyttö taas niin innoissaan mummin läsnäolosta.
Lapsilla kun suodatin pettää väsyneenä, nälkäisenä, tylsistyneenä jne.

Ja mieti, he olivat Ikean jättijättikaupassa! Turha on verrata kenenkään kun en minäkään 80 luvulla/90-luvulla kiukutellut kaupassa. Siwa oli äkkiä kierretty läpi.

TOivotaan ainakin, ettei lapsellasi ole mitään neurologista sairautta, jotta voit kasvattaa hyvin ja helpolla, sillä rahkeesi eivät varmaan riittäisi haastavaan lapseen? Äläkä sairastu itse mitenkään.

Tiukalla kurilla saat hiljennettyä lapsen. Loppuelämäksi. Sitten hänestä voi tulla ns. näkymätön lapsi, joka potee itseään terapioissa.

Onkin mielenkiintoista, miten huomionkipeän lapsen kasvattaa niin, että hän saa olla oma itsensä, ettei häntä nitistetä, mutta ei kuitenkaan tyrannisoi.

Minä itse olen empatiakasvatuksen kannalla. Eli aina puhuu omista tunteita ja toisten tunteista. Että jokainen saa vuorollaan tehdä mitä haluaa.

Ja muuten, tuo poika tuntuu kyllä adhd:lta, ja sille ei voi mitään. Tuo tyttö on se tyranni.

Kyllähän tuolla kasvatuksella on paljon merkitystä. Yhdessä tuttavaperheessä ihmettelevät kun lapset ovat niin möykkääviä, mutta kun on pienestä pitäen opetettu, että vasta oikein kunnolla huutamalla saa huomiota, niin miksikäs ne isompana muuttuvat.

Vaikka luonteita on paljon erilaisia, niin kyllä se kasvatus vaan kummasti vaikuttaa lapsen käytökseen.

6-vuotiaan uhmavaihekin voi näyttää tuollaiselta. Omissa lapsiryhmissä olen huomannut, että jostakusta lapsesta voi tulla tuollainen hyvinkin lyhyessä ajassa. Yrittää käskyttää toisia. Jos on aiemmin ollut kovin ujo ja arka, niin se sitten jatkuu vieläkin, mutt akäskyttäminen voin äkyä sitten noin. Puoli vuotta kun kuluu, niin lapsi on yhtä ihana kuin ennenkin...

Ei siihen välttämättä kasvatus juurikaan vaikuta, varsinkaan tuollaisten alle kouluikäisten kanssa. Niillä vaan joskus on uhmaa ja/tai väsymystä tms ja voivat olla erityisesti jossain kaupoissa tms silloin hyvin rasittavia. Jotkut lapset luontaisesta ja synnynnäisestä temperamentista johtuen enemmän kuin toiset.

Meillä on ollut, ja ihan samalla kasvatuksella, tuossa mielessä 2 ihan ääripäätä. Tytär on ollut vauvasta asti "vaikea" temperamentti, siis sellainen äärimmäisen vilkas, peruslevoton ja -tyytymätön, helposti stressaantuva ja väsyvä ja ärtymyksensä erittäin äänekkäästi ilmaiseva. Poika taas sellainen ikirauhallinen nallekarhu joka jopa äärimmilleen turhautuneena korkeintaan vähän itkenyt alistuneesti, ei järjestänyt mölyämis- ja itkupotkuraivokohtauksia.

Mutta toisaalta, nyt kun molemmat on jo kouluiässä, ihan fiksuja lapsia ovat. Tytärkin on oppinut hallitsemaan temperamenttiaan, vaikka alle kouluikäisenä oli kyllä välillä todella ihan äärimmäisen rasittava 'mukula' ja saimme taatusti paljon pahoja katseita ihmisiltä jotka meinasivat että siinäpä on akka joka ei osaa lapsiaan kasvattaa.

Olen itse hyvin avoin ja puhelias ihminen. En ole tarvinnut mitään terapiaa, hyvin pärjännyt elämässä, paljon ystäviä,  jne. Lapsena ei olisi tullut mieleenkään kilkattaa omia asioita aikuisten puheen päälle. Kuuntelin kyllä, kun aikuiset jutteli ja keskusteluun sai osallistua, mutta ei kukaan, lapsikaan,  saanut keskeyttää täysin toisen puheenvuoroa, piti odottaa omaa vuoroa. Kyllä sen aina sai, lapsikin.

Mulle ei olisi jossain ravintolassa tullut mieleenkään,  että jonkun äidin tai mummin olisi pitänyt tulla viereen toljottamaan,  kun leikin leikkipaikassa. Oli ihanaa, jos jossain oli leikkipaikka ja siellä sai touhuta ihan mielensä mukaan! Aikuinen olisi vaan ollut häiriöksi.

Eikö adhdt muka voi ohjata toisenlaiseen käytökseen?  Se, että vaan tuskastuneena ilmoittaa, että mä en ota sua enää ikinä mukaan, tuskinpa auttaa asiaa.

Ap

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:11"]

Eilen Ikeassa. Äiti tuli vessaan kahden lapsen kanssa ja sanoi tuskastuneena pojalle, ettei ota tätä enää ikinä kauppaan mukaan, ottaa vaan tytön. Poika piti jatkuvaa älämölöä. Kun äiti pesi tytön käsiä, poika tunki naamansa tytön kasvoihin kiinni ja hölisi "mööömööömöööö". Ei lopettanut,  vaikka kiellettiin. Tyttö oli todella kärsivän ja stressaantuneen oloinen veljen seurasta.

Menin ravintolaan. Siellä oli vanhemmat ja isovanhemmat yhden 6-vuotiaan tytön kanssa syömässä. Tyttö kilkatti koko ajan aikuisten puheen päälle ja vaati koko ajan huomiota. Hän sai sitä myös, mutta mikään ei riittänyt, vaan kaikkien huomion olisi koko ajan pitänyt olla tytössä. Ravintolassa on tosi kiva, iso leikkitila. Tyttö ei viihtynyt siellä yhtään yksin, koko ajan olisi pitänyt jonkun aikuisen seistä vieressä. Vuorotellen aikuiset kävivätkin siellä, mutta tässäkään mikään ei riittänyt tytölle. Lopulta hän alkoi äidilleen nurista,  kun lonkkasairas mummo ei suostunut enää toista kertaa lenkkaamaan sinne leikkitilaan vaan olisi halunnut istua juomassa kahvia ja nauttimassa seurasta.

Miten kasvatan lapsen,  ettei hänestä tule tuollaista itserakasta pikktyrannia?

[/quote]

Puhut ap lapsista, heKIN oppivat elämää. Minusta parhaiten oppii ajan ymmärtämisen kautta, ettei vaadita lapsilta liikaa liian pian ja selitetään asioita, muttei leikki-ikäisen kuulu vielä pystyä pysähtyä miettimään asioita muiden kannalta katsottuna, se tulee myöhemmin.

Toistoa tuo tarvitsee, lyhyen selityksen miksi jokin on kiellettyä.

Jos joku ei jää jauhamaan paskaa lapselleen niin minä ainakin sen ymmärrän. Ei se mene yhtään enempää läpi jos jää jauhamaan, ei lapsi sitä jauhamista kuule. On vaan erilaisia lapsia, ne ennestään ujot ja hiljaiset ei osaa käyttäytyä muita paremmin. NiilleKIN saattaa tulla yhtälailla erilaisia ongelmia kasvaessaan kuin lapsi joka ei saa ohjausta miten toimia jos pohditaan lasta joka ei ohjaamista ja neuvoja saa -koska hiljainen lapsi jää yhtälailla vaille läsnäoloa. Ymmärrätkö mitä ajan takaa?

Lapset on lapsia, ei minikokoisia aikuisia. Ne oppii asiat ajallaan, kun ovat johonkin asiaan itse kypsiä oppimaan. Puhutaan siis siitä että jotain aikuista häiritsee äänekäs ja menevä lapsi, koska on itse hiljainen ja rauhallinen. Yhtälailla ongelmaa voi olla jos aktiivisessa perheessä lapsi on vetäytyvä eikä tahdo tehdä mitä muut tekee.

Eli aihe on moniulotteinen, on vaan niin helppoa seistä ulkopuolisena tuomitsemassa muitten muksuja. Pahimmillaan tälläinen arvostelu kertoo siitä millainen ongelma oman pään sisällä ihmisellä on joka tuomitsee muita, lapsia erityisesti. Tai sitten näkee että hänellä on oikeus haukkua muiden ihmisten tapaa kasvattaa lapsiaan ja miten etevä itse onkaan.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:17"]

Kyllähän tuolla kasvatuksella on paljon merkitystä. Yhdessä tuttavaperheessä ihmettelevät kun lapset ovat niin möykkääviä, mutta kun on pienestä pitäen opetettu, että vasta oikein kunnolla huutamalla saa huomiota, niin miksikäs ne isompana muuttuvat.

Vaikka luonteita on paljon erilaisia, niin kyllä se kasvatus vaan kummasti vaikuttaa lapsen käytökseen.

[/quote]

Niin, tai tuo on sinun näkemys toisen perheen toiminnasta. Kertoo MYÖS sinusta.

Mä olen 37, ja mullekin tulee hirveä uhma Ikeassa. Onneksi saan päättää nykyään, menenkö sinne vai en.

antaa tilaa mutta pitää rajat.   

mun poika saa tehdä paljon kaikkea rajojen sisällä mutta rajojen ylitys on sellaista mitä ei siedetä.  

nukkumaan mennään kun käsketään, ruoka syödään loppuun eikä luisteta leikkimään, toisia ei saa satuttaa, rumia ei saa puhua, puututaan jos tekee jotain vaarallista, tai jos tekee asioita jotka meinaa rikkoa jotain, ...  

muuten saa noiden rajojen sisällä leikkiä ja pelleillä mitä vaan...  

adhd:n kanssa menee hermot. Menee sivustakatsojallakin, niin äidillä varmasti menee. Ei sellaista pyhimystä olekaan...

Meillä on ollut alusta asti selvää, että esim toisen puheen päälle ei puhuta eikä huomiota saa kesken keskustelun. Tämä koskee kaikkia ikään katsomatta, eli me aikuisetkaan emme puhu lapsen päälle tai keskeytä kuuntelua jutellaksemme toisen aikuisen kanssa. En kestä yhtään niitä päälle puhuvia kakaroita jos suoraan sanotaan. Vielä vähemmän kestän aikuisia, jotka puhumisen/kuuntemisen keskeyttävät lapsen kälätyksen takia.

Meillä 6-vuotias poika saattaa väsyneenä kotona mölöttää joitain tuollaista älytöntä, ja mielestäni kotona saakin olla juuri sellainen kun itse haluaa (kunhan nyt joku raja on, ettei muut kärsi) mutta kylässä/kaupassa en hyväksy sitä ollenkaan, sekin on ollut alusta asti selvää miten kodin ulkopuolella käyttäydytään. Jos meinaa mennä temppuiluksi eikä poika usko kietoani kerrasta, sanon että odota sitten että kauppias tulee ojentamaan sinua jos et minua usko. Tietää, ettei toisia ihmisiä häiritä kaupoissa tai muuallakaan. Fiksu poika. Koskaan ei tarvitse hävetä hänen kanssaan. Jos nähdään joku tuollainen mölisijä, saatan jopa sanoa pojalle, että sua ei onneksi koskaan tarvitse komentaa eikä hävetä, kun olet niin fiksu ja hyväkäytöksinen. Kehun siis tarvittaessa, en koskaan hauku. Toki olen kertonut erityislapisita hänelle, jos on joskus ihmetellyt jonkun käytöstä.

Eihän tämä ole ihan ilmatteeksi tullut, vaan pienestä asti ollaan oltu johdonmukaisia ja jouduttu kyllä niihin kasvatustilanteisiin kaupoissa, mutta ei enää vuosiin. Sanoisin, että jos 6-vuotias käyttäytyy miten sattuu, niin alkaa olla pikkuhiljaa myöhäistä saada enää käyttäytymään ihmisen tavoin.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:27"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:11"]

Eilen Ikeassa. Äiti tuli vessaan kahden lapsen kanssa ja sanoi tuskastuneena pojalle, ettei ota tätä enää ikinä kauppaan mukaan, ottaa vaan tytön. Poika piti jatkuvaa älämölöä. Kun äiti pesi tytön käsiä, poika tunki naamansa tytön kasvoihin kiinni ja hölisi "mööömööömöööö". Ei lopettanut,  vaikka kiellettiin. Tyttö oli todella kärsivän ja stressaantuneen oloinen veljen seurasta.

Menin ravintolaan. Siellä oli vanhemmat ja isovanhemmat yhden 6-vuotiaan tytön kanssa syömässä. Tyttö kilkatti koko ajan aikuisten puheen päälle ja vaati koko ajan huomiota. Hän sai sitä myös, mutta mikään ei riittänyt, vaan kaikkien huomion olisi koko ajan pitänyt olla tytössä. Ravintolassa on tosi kiva, iso leikkitila. Tyttö ei viihtynyt siellä yhtään yksin, koko ajan olisi pitänyt jonkun aikuisen seistä vieressä. Vuorotellen aikuiset kävivätkin siellä, mutta tässäkään mikään ei riittänyt tytölle. Lopulta hän alkoi äidilleen nurista,  kun lonkkasairas mummo ei suostunut enää toista kertaa lenkkaamaan sinne leikkitilaan vaan olisi halunnut istua juomassa kahvia ja nauttimassa seurasta.

Miten kasvatan lapsen,  ettei hänestä tule tuollaista itserakasta pikktyrannia?

[/quote]

Puhut ap lapsista, heKIN oppivat elämää. Minusta parhaiten oppii ajan ymmärtämisen kautta, ettei vaadita lapsilta liikaa liian pian ja selitetään asioita, muttei leikki-ikäisen kuulu vielä pystyä pysähtyä miettimään asioita muiden kannalta katsottuna, se tulee myöhemmin.

Toistoa tuo tarvitsee, lyhyen selityksen miksi jokin on kiellettyä.

Jos joku ei jää jauhamaan paskaa lapselleen niin minä ainakin sen ymmärrän. Ei se mene yhtään enempää läpi jos jää jauhamaan, ei lapsi sitä jauhamista kuule. On vaan erilaisia lapsia, ne ennestään ujot ja hiljaiset ei osaa käyttäytyä muita paremmin. NiilleKIN saattaa tulla yhtälailla erilaisia ongelmia kasvaessaan kuin lapsi joka ei saa ohjausta miten toimia jos pohditaan lasta joka ei ohjaamista ja neuvoja saa -koska hiljainen lapsi jää yhtälailla vaille läsnäoloa. Ymmärrätkö mitä ajan takaa?

Lapset on lapsia, ei minikokoisia aikuisia. Ne oppii asiat ajallaan, kun ovat johonkin asiaan itse kypsiä oppimaan. Puhutaan siis siitä että jotain aikuista häiritsee äänekäs ja menevä lapsi, koska on itse hiljainen ja rauhallinen. Yhtälailla ongelmaa voi olla jos aktiivisessa perheessä lapsi on vetäytyvä eikä tahdo tehdä mitä muut tekee.

Eli aihe on moniulotteinen, on vaan niin helppoa seistä ulkopuolisena tuomitsemassa muitten muksuja. Pahimmillaan tälläinen arvostelu kertoo siitä millainen ongelma oman pään sisällä ihmisellä on joka tuomitsee muita, lapsia erityisesti. Tai sitten näkee että hänellä on oikeus haukkua muiden ihmisten tapaa kasvattaa lapsiaan ja miten etevä itse onkaan.

[/quote]

No en kyllä ymmärrä. Sun jutusta saa kuvan, että lapsen nyt vaan kuuluu olla tuollainen ja ei sille mitään voi, kun se on vaan lapsi. Uskon, että 6-vuotias alkaa olla jo kasvatuksensa tulos. Etsinkin vastausta, miten kasvattaa lapsesta sellainen, kuin itse olin lapsena. Oma itsensä,  mutta muut huomioonottava. Sinun ratkaisusi on antaa lapsen olla pellossa, tuskin on hyvä ratkaisu meille. 

Sisarenikin oli ravintolassa. Olen raskaana. Hän sanoi, että älä vaan kasvata sun lasta tuollaiseksi. Puhui ääneen sen, mitä itse ajattelin. 

Ap

Meidän 4-vuotias saa välillä naurukohtauksia, välillä huutokohtauksia ja välillä pitää jotain epämääräistä älämölöä. Aina on kielletty napakasti ja joskus laitettu jäähylle mutta ei auta. Lapsi itse sanoo ettei pysty lopettamaan.