Lapsiperheiden jaksaminen?

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:40"]

4, mutta eihän se OLE noin! Olen syntynyt vuonna 1967, joten ehkä muistan nuo jutut hiukan paremmin, mutta:

- 90-luvun lamassakaan ei velvoitettu ottamaan vastaan työtä 1,5 h työmatkan päästä. Näitä ehtoja on kiristetty koko ajan.

- lapsiperheiden palveluita on karsittu koko ajan, eniten 90-luvun laman JÄLKEEN. Siihen asti mm. perheisiin sai kodinhoitajan kunnalta, jos äiti sairastui, nyt se on utopiaa useimmissa kunnissa, koska kodinhoitajia on enää murto-osa siitä, mitä ennen 90-luvun lamaa, ja vähien jäljelläolevien aika menee paisuvan vanhusväestön hoitoon (laitospaikkoja kun on myös karsittu 90-luvun laman jälkeen!). Toisin sanoen TURVAVERKKO ON NYT HUONOMPI KUIN KOSKAAN. Perheet asuvat usein kaukana suvustaan, eikä monilla ole mitään mummolaa, mistä pyytää apua - samalla yhteiskunta on karsinut käytännön arjen avun pois.

- tosi on, että fyysisesti elämä on helpompaa tekniikan myötä, mutta henkisesti stressi kasvaa koko ajan. Ei riitä, että lapsi saa ehjät ja puhtaat vaatteet ja lämpimät ruuat kotoa - se oli vielä 1970-luvulla hyvää kasvatusta. Silloin ei tunnettu edes sanaa virike tai lapsentahtisuus, jotka nykyään ovat hyvän vanhemmuuden peruspilareita. Lapset huitelivat pienestä pitäen ulkona ilman aikuisia, nyt se olisi jo heitteillejättö. Vaatimustaso hyvälle vanhemmuudelle on kasvanut todella huimasti. Eikä sekään riitä, pitää olla myös itse timmi ja nätti, huolehtia parisuhteestaan, ystävistään, sukulaisistaan... työstä tietysti puhumattakaan.

- nyt on sitä paitsi ihan tutkimustenkin mukaan ensi kertaa käsillä tilanne, jossa nykyaikuiset ovat taloudellisesti heikommin toimeentulevia kuin vanhempansa. Ajattele! Suuren sukupolven edustajat perivät vanhempansa, mutta he ovat pääsääntöisesti yhä elossa, ja nykyhengen mukaisesti käyttävät omaisuutensa mukavaan eläkeaikaan (ihan ok, toki en tätä purnaa, mutta tässä on iso ajatuksellinen muutos aiempaan, kun perinnön jättäminen lapsille oli tärkeä tavoite, ei oma humpustelu), viis perillisistä.

(ei ap)

[/quote]

Ja 70-luvun lamassa lähdettiin kokonaan pois kotikonnuilta töihin toiselle puolelle maata tai RUotsiin. Nyt itketään, kun saadaan asua perheen kanssa ja joudutaan töihin. Toista oli ennen, isät saattoi olla poissa kotoa koko talven saadakseen töitä.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:29"]

On sitä ollut vaikeaa ennenkin. 90-luvun lama, 70-luvun energiakriisi, pula-aika, sota-aika, nälkävuodet, katovuodet, rutto, kolera jne.

En pidä tätä nykyaikaa erityisen raskaana jos alkaa vähän miettiä millaisissa oloissa ihmiset ovat aikaisempina vuosikymmeninä ja -satoina eläneet. On aika lailla mahdollisuus valita ja järjestää elämäänsä mahdollisimman sopivaksi. Ei ole joko tai juttuja vaan mahdollisuuksia on ja muut ihmiset myös suvaitsevat paremmin erilaisia ratkaisuja.

[/quote]

Mutta auttaako se mitään, että vedetään aina ne vanhat "hyvät ajat" (ajan k.u.l.t.a.a.m.a.t...) esiin näissä keskusteluissa?

Mihin se j.o.h.t.a.a vai johtaako mihinkään?

Nykyaikaa ja sitä "ennenvanhaa", kun ei oikein voi verrata keskenään. Niin erinlaista kaikki...

Eipä taida johtaa mihinkään... Pitää vain pahoittaa toisten mieli kiusallaan...

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:40"]

4, mutta eihän se OLE noin! Olen syntynyt vuonna 1967, joten ehkä muistan nuo jutut hiukan paremmin, mutta:

- 90-luvun lamassakaan ei velvoitettu ottamaan vastaan työtä 1,5 h työmatkan päästä. Näitä ehtoja on kiristetty koko ajan.

- lapsiperheiden palveluita on karsittu koko ajan, eniten 90-luvun laman JÄLKEEN. Siihen asti mm. perheisiin sai kodinhoitajan kunnalta, jos äiti sairastui, nyt se on utopiaa useimmissa kunnissa, koska kodinhoitajia on enää murto-osa siitä, mitä ennen 90-luvun lamaa, ja vähien jäljelläolevien aika menee paisuvan vanhusväestön hoitoon (laitospaikkoja kun on myös karsittu 90-luvun laman jälkeen!). Toisin sanoen TURVAVERKKO ON NYT HUONOMPI KUIN KOSKAAN. Perheet asuvat usein kaukana suvustaan, eikä monilla ole mitään mummolaa, mistä pyytää apua - samalla yhteiskunta on karsinut käytännön arjen avun pois.

- tosi on, että fyysisesti elämä on helpompaa tekniikan myötä, mutta henkisesti stressi kasvaa koko ajan. Ei riitä, että lapsi saa ehjät ja puhtaat vaatteet ja lämpimät ruuat kotoa - se oli vielä 1970-luvulla hyvää kasvatusta. Silloin ei tunnettu edes sanaa virike tai lapsentahtisuus, jotka nykyään ovat hyvän vanhemmuuden peruspilareita. Lapset huitelivat pienestä pitäen ulkona ilman aikuisia, nyt se olisi jo heitteillejättö. Vaatimustaso hyvälle vanhemmuudelle on kasvanut todella huimasti. Eikä sekään riitä, pitää olla myös itse timmi ja nätti, huolehtia parisuhteestaan, ystävistään, sukulaisistaan... työstä tietysti puhumattakaan.

- nyt on sitä paitsi ihan tutkimustenkin mukaan ensi kertaa käsillä tilanne, jossa nykyaikuiset ovat taloudellisesti heikommin toimeentulevia kuin vanhempansa. Ajattele! Suuren sukupolven edustajat perivät vanhempansa, mutta he ovat pääsääntöisesti yhä elossa, ja nykyhengen mukaisesti käyttävät omaisuutensa mukavaan eläkeaikaan (ihan ok, toki en tätä purnaa, mutta tässä on iso ajatuksellinen muutos aiempaan, kun perinnön jättäminen lapsille oli tärkeä tavoite, ei oma humpustelu), viis perillisistä.

(ei ap)

[/quote]

Moon syntynyt -66 joten muistan jotakin minäkin. Mun mielestä nykyiset 25-40 vuotiaat kitisevät ihan turhasta pääasiassa. Ei tämä elämä nyt ole sen vaikeampaa kuin ennenkään. On totta kyllä, että lapsiperheiden etuja on leikattu mutta se on tehty jo 90-luvulla ja olen itsekin joutunut siitä kärsimään.

Ei ole mikään pakko tavoitella sellaisia utopioita kuin omakotitalo, isä, äiti 2-3 lasta, kultainen noutaja, audi vaan voi ihan oikeasti tehdä elämästään itsensä näköisen eikä luulla, että materian tavoittelu on tie onneen. Lisäksi nyt on mahdollisuus vielä saada lapset päiväkotiin vaikkei olisi töissäkään ja jos todella väsyy niin tuollaisia kanavia on olemassa.

Suuret ikäluokat sai sellaisen materiaalisen elämän mutta meidän nuorempien on etsittävä elämän mielekkyys ja onni onni muista asioista ja luulen kyllä, että niin onkin parempi. Ja ainahan pikkulapsivaihe on rankkaa. Kenelläpä ei olisi. Se on normaalia ja se on elämää. Elämän ei taida olla tarkoituskaan olla mitään viihdykejuhlaa vaikka sitä meille markkinoidaan ja monet menevät retkuun ja sitten ovat onnettomia kun koko ajan ei olekaan hauskaa.

Toki saa lapsiperheiden ongelmia tuoda esille ja pitääkin mutta mun elämänkokemuksen mukaan juuri nyt ei ole sen vaikeampaa kuin aiemminkaan. 90-luvulla oli myös tuskasen vaikeaa saada työpaikkaa ja kilpailu oli kovaa, joten se ei ole mitään uutta.

"Oletteko samaa mieltä: nykyään lapsiperheistä revitään kaikki mehut! Naurettavaa, miten kansantaloutta yritetään kohentaa aivan väärästä päästä pidentämällä työuria: laittamalla kotiäidit töihin (jotka oikeasti tekee tärkeää hommaa kasvattaessaan pilttejään) ja pitämällä eläkeläiset töissä. Samaan aikaan meillä on monta-sataa-tuhatta työtöntä ikähaarukassa 18-50v jotka on täysin työkykyisiä, ei kotiäitejä eikä -isejä tai eläkeläisiä jotka mieluusti tekisi töitä ihan innoissaan :)"

Mieleni tekisi kirjoittaa, että olen samaa mieltä, mutta koskaan aikaisemmin Suomen historiassa ei ole ollut näin korkea elintaso, lyhyet työpäivät, pitkät lomat- ja vanhempainvapaat, lapsilla oikeus päivähoitoon jo heti synnyttyään, korkea sosiaaliturva, eläke-etu, koulutus varallisuudesta riippumatta, arkisia askareita helpottava teknologia  jne. lista on loputtoman pitkä ja nämä on ollut vain muutaman vuosikymmenen, mutta silti me haluamme aina vain lisää ja lisää, eikä koskaan tunnu se riittävä ja olemme äärettömän väsyneitä niin työelämään, kuin arjen pyöritykseen.

Luulen, ettei elämään tyytyväisyys ja onnellisuus ole suinkaan korkeasta elintasosta ja eduista lisääntynyt, jo sitä vertaa esim. 50-60 vuotta sitten, jolloin ainut yhteiskunnan etuus oli kuukauden äitiysloma, lapsilisä ja äitiyspakkaus, mutta luulen ennen useimman nauttivan enemmän noista eduista kuin tänä päivänä, koska ne eivät olleet itsestään selviä, vaan ne tulivat todella tarpeeseen.

"Ja vielä sekin että ennen isovanhemmat on asuneet samassa pihapiirissä. Vielä minun ja mieheni lapsuudessa isovanhemmat asuivat samassa talossa tai naapurissa. Hoitoapua oli aina saatavilla."

Silloin kun isovanhemmat asuivat samassa piirissä, niin elettiin 1940-60-lukua, jolloin lapsen asema oli aivan toinen ja suurin osa lapsista olivat keskenään ja isommat sisaruksien hoidossa. Sillä äitien ja mummojen työpanos tarvittiin arjen pyörittämiseen ja kodinhoitoon esim. pyykinpesu, vesipostit, puulämmitys, elintarv. hankinta, karjanhoito, puiden teko jne.

Nykyään äidit synnyttävät 1-2 lasta, toisin kuin ennen esim. 3-8 lasta, mutta siitä huolimatta harvoin äiti hoiti lapsiaan, sillä hänen työpanoksensa tarvittiin raskaisiin töihin ja heikkokuntoisten tehtävä oli huolehtia lapsikatraasta.

Suurin ongelma tämän päivän lapsiperheillä on ajankäyttö ja sen hyödyntäminen, monessa perheessä ollaan äärirahoilla ja väsyneitä ja syy siihen on netti-ja peliriippuvaisuus, joka on usein taustalla myös lastensuojelu asiakkuudelle ja sitä on kaikissa sosiaaliluokissa, ennen se oli alkoholi.

Ei ihme jos vanhemmat ovat väsyneitä ja kotityöt ja lastenhoito tuntuu raskaalta, kun netti-ja peliriippuvaisuus vie suurimman osan valveilla olo ajasta tai useamman tunnin päivässä, jopa yöunien kustannuksella. Myös lapset jatkavat vanhempiensa antamaa esimerkkiä.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:45"]

Ennen ei syytetty yhteiskuntaa, syytettiin itseä.

Ennen ei työkkäri pakottanut mihinkään töihin. Jos ei ollut töitä, ei ollut ruokaa, ei ollut tukia, ei ollut kotia. Lapset myytiin huutolaisiksi ja aikuiset meni kerjuulle. Nyt halutaan 1200 e/kk siitä, että ollaan kotona - entä jos saisit sinne kotiin lapsesi lisäksi 3-4 dementikkovanhusta, joista huolehtisit kuten ennenvanhaan kun kaikki oli paremmin?

Asuntojen hinnat eivät ole karanneet käsistä, asumismukavuus ja tila on. Ennen perheet pärjäsi varsin hyvin 70 neliön kolmiossa kahden lapsen kanssa, nyt halutaan 270 neliötä, vaikka molemmat vanhemmat on työkkärin asiakkaita.

Ennen vesi kannettiin kaivosta, ruoka kasvatettiin itse. Nyt avataan hana ja haetaan kaupasta eineksiä. Lapsiperheillä ei ole koskaan ollut näin helppoa kuin nyt, löytyy kerhoa ja piiriä ja tukipalveluita vaikka muille jakaa, siivoojan saa kotiinsa puhelinsoitolla ja lapselle voi valita kivan muskarin tai balettiharrastuksen.

Ongelma on se, että lapsiperheet haluavat kaiken maksamatta siitä itse mitään.

[/quote]

Niin, ennen KAIKKI asuivat siinä 70-neliön kolmiossa, ei pelkästään köyhät. Pointtini: meidän kaikkien, myös työssäkäyvien elintaso ja vaatimustaso on noussut. Aika hullu ajatus, että tyttömien pitäisi yhtäkkiä tyytyä johonkin, mikä oli yleinen elintaso 1930-luvulla. Köyhät kyykkyyn, muuten ne on itsekkäitä, niinkö?

5

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:48"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:40"]

4, mutta eihän se OLE noin! Olen syntynyt vuonna 1967, joten ehkä muistan nuo jutut hiukan paremmin, mutta:

- 90-luvun lamassakaan ei velvoitettu ottamaan vastaan työtä 1,5 h työmatkan päästä. Näitä ehtoja on kiristetty koko ajan.

- lapsiperheiden palveluita on karsittu koko ajan, eniten 90-luvun laman JÄLKEEN. Siihen asti mm. perheisiin sai kodinhoitajan kunnalta, jos äiti sairastui, nyt se on utopiaa useimmissa kunnissa, koska kodinhoitajia on enää murto-osa siitä, mitä ennen 90-luvun lamaa, ja vähien jäljelläolevien aika menee paisuvan vanhusväestön hoitoon (laitospaikkoja kun on myös karsittu 90-luvun laman jälkeen!). Toisin sanoen TURVAVERKKO ON NYT HUONOMPI KUIN KOSKAAN. Perheet asuvat usein kaukana suvustaan, eikä monilla ole mitään mummolaa, mistä pyytää apua - samalla yhteiskunta on karsinut käytännön arjen avun pois.

- tosi on, että fyysisesti elämä on helpompaa tekniikan myötä, mutta henkisesti stressi kasvaa koko ajan. Ei riitä, että lapsi saa ehjät ja puhtaat vaatteet ja lämpimät ruuat kotoa - se oli vielä 1970-luvulla hyvää kasvatusta. Silloin ei tunnettu edes sanaa virike tai lapsentahtisuus, jotka nykyään ovat hyvän vanhemmuuden peruspilareita. Lapset huitelivat pienestä pitäen ulkona ilman aikuisia, nyt se olisi jo heitteillejättö. Vaatimustaso hyvälle vanhemmuudelle on kasvanut todella huimasti. Eikä sekään riitä, pitää olla myös itse timmi ja nätti, huolehtia parisuhteestaan, ystävistään, sukulaisistaan... työstä tietysti puhumattakaan.

- nyt on sitä paitsi ihan tutkimustenkin mukaan ensi kertaa käsillä tilanne, jossa nykyaikuiset ovat taloudellisesti heikommin toimeentulevia kuin vanhempansa. Ajattele! Suuren sukupolven edustajat perivät vanhempansa, mutta he ovat pääsääntöisesti yhä elossa, ja nykyhengen mukaisesti käyttävät omaisuutensa mukavaan eläkeaikaan (ihan ok, toki en tätä purnaa, mutta tässä on iso ajatuksellinen muutos aiempaan, kun perinnön jättäminen lapsille oli tärkeä tavoite, ei oma humpustelu), viis perillisistä.

(ei ap)

[/quote]

Suuret ikäluokat perivät vanhempansa ja nyt rellestävät... Kuule, kävikö mielessä, että suurtenikäluokkien perheissä vanhemmat oli yleensä pientilallisia tai alipalkatussa tehdastyössä, lapsia oli 5-10. Ei siitä kovin isoja perintöjä jaella! Kun syrjäisen pienviljelystilan laittaa lihoiksi, riittää siitä hautajaisten jälkeen jokaiselle perilliselle ruhtinaalliset 1000 e.

[/quote]

Suuren ikäluokat saivat perintönsä tuossa joskus 70-80-luvuilla, ei pulakaudella. Monella oli keskellä nousukautta hyvätkin perinnöt luvass. Tosi on, että sisaruksia saattoi olla jakamassa monta, mutta perintöä tuli, ja sen arvo oli noussut. Nyt taas tilanne on se, että monet maaseudun ja pikkukaupunkien kiinteistöt ovat romahtaneet arvossa, osa täysin arvottomiakin - ja kun elinikä on kasvanut, vanhemmista ei onneksi aika jätä vielä piiiiiitkään aikaan. Siinä ajassa perintö on jo kulutettu mukavaan elämään (mikä, kuten kyllä selvästi sanoin, on ihan ok, mutta historiallinen muutos yleisessä ajattelutavassa, enää ei ole tärkeää jättää suvun perintö koskemattomana/kartutettuna jälkipolville).

5

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:49"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:40"]

4, mutta eihän se OLE noin! Olen syntynyt vuonna 1967, joten ehkä muistan nuo jutut hiukan paremmin, mutta:

- 90-luvun lamassakaan ei velvoitettu ottamaan vastaan työtä 1,5 h työmatkan päästä. Näitä ehtoja on kiristetty koko ajan.

- lapsiperheiden palveluita on karsittu koko ajan, eniten 90-luvun laman JÄLKEEN. Siihen asti mm. perheisiin sai kodinhoitajan kunnalta, jos äiti sairastui, nyt se on utopiaa useimmissa kunnissa, koska kodinhoitajia on enää murto-osa siitä, mitä ennen 90-luvun lamaa, ja vähien jäljelläolevien aika menee paisuvan vanhusväestön hoitoon (laitospaikkoja kun on myös karsittu 90-luvun laman jälkeen!). Toisin sanoen TURVAVERKKO ON NYT HUONOMPI KUIN KOSKAAN. Perheet asuvat usein kaukana suvustaan, eikä monilla ole mitään mummolaa, mistä pyytää apua - samalla yhteiskunta on karsinut käytännön arjen avun pois.

- tosi on, että fyysisesti elämä on helpompaa tekniikan myötä, mutta henkisesti stressi kasvaa koko ajan. Ei riitä, että lapsi saa ehjät ja puhtaat vaatteet ja lämpimät ruuat kotoa - se oli vielä 1970-luvulla hyvää kasvatusta. Silloin ei tunnettu edes sanaa virike tai lapsentahtisuus, jotka nykyään ovat hyvän vanhemmuuden peruspilareita. Lapset huitelivat pienestä pitäen ulkona ilman aikuisia, nyt se olisi jo heitteillejättö. Vaatimustaso hyvälle vanhemmuudelle on kasvanut todella huimasti. Eikä sekään riitä, pitää olla myös itse timmi ja nätti, huolehtia parisuhteestaan, ystävistään, sukulaisistaan... työstä tietysti puhumattakaan.

- nyt on sitä paitsi ihan tutkimustenkin mukaan ensi kertaa käsillä tilanne, jossa nykyaikuiset ovat taloudellisesti heikommin toimeentulevia kuin vanhempansa. Ajattele! Suuren sukupolven edustajat perivät vanhempansa, mutta he ovat pääsääntöisesti yhä elossa, ja nykyhengen mukaisesti käyttävät omaisuutensa mukavaan eläkeaikaan (ihan ok, toki en tätä purnaa, mutta tässä on iso ajatuksellinen muutos aiempaan, kun perinnön jättäminen lapsille oli tärkeä tavoite, ei oma humpustelu), viis perillisistä.

(ei ap)

[/quote]

Ja 70-luvun lamassa lähdettiin kokonaan pois kotikonnuilta töihin toiselle puolelle maata tai RUotsiin. Nyt itketään, kun saadaan asua perheen kanssa ja joudutaan töihin. Toista oli ennen, isät saattoi olla poissa kotoa koko talven saadakseen töitä.

[/quote]

Samaa muuttoliikettä on nyt, mutta se ei ENÄÄ OLE OMASSA PÄÄTÖKSESSÄ, vaan pakko. Lähdetään pk-seudulle, Eurooppaan, kasvukeskuksiin.

5

"Suuret ikäluokat sai sellaisen materiaalisen elämän mutta meidän nuorempien on etsittävä elämän mielekkyys ja onni onni muista asioista"

Luulen, että suurten ikäluokkien materiaalisuus on pakon sanelema juttu, sillä vuokra-asuntoja ei juuri ollut ja jossakin oli pakko asua.

Itse olen syntynyt 50-luvulla ja juu, ostin asunnon heti kuin se oli mahdollista, vyötä kiristäen, sillä vuoden sisällä saatoin muuttaa useamman kerran korkeiden vuokrien ja irtisanomisen takia. Peheellisenä yksiöstä aloitettiin ja taivas repesi kun päästiin kaksioihin ja kolmioihin käsiksi (alle 70m2). Pakon sanelemana säästäväinen elämän tyyli oli jatkuttavat lainojen korkein korkojen ja lyh.laina-aikojen vuoksi. Sama elämän tapa jatkuu edelleen ja tosiaan, nyt seuraava sukupolvi saa ihan kivat perinnöt.

Tosin, jos vertaan omaa varallisuuttani ja tulojani, kun olin lapseni ikäinen, niin kyllä he omalla elintasollaan ja tuloillaan vievät minusta voiton esim. asumisenja autojen suhteen, sillä meillä ei ollut edes varaa autoon, puhumattakaan ulkomaan matkoista, teknologiasta jne. heidän ikäisenään.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:00"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:40"]

4, mutta eihän se OLE noin! Olen syntynyt vuonna 1967, joten ehkä muistan nuo jutut hiukan paremmin, mutta:

- 90-luvun lamassakaan ei velvoitettu ottamaan vastaan työtä 1,5 h työmatkan päästä. Näitä ehtoja on kiristetty koko ajan.

- lapsiperheiden palveluita on karsittu koko ajan, eniten 90-luvun laman JÄLKEEN. Siihen asti mm. perheisiin sai kodinhoitajan kunnalta, jos äiti sairastui, nyt se on utopiaa useimmissa kunnissa, koska kodinhoitajia on enää murto-osa siitä, mitä ennen 90-luvun lamaa, ja vähien jäljelläolevien aika menee paisuvan vanhusväestön hoitoon (laitospaikkoja kun on myös karsittu 90-luvun laman jälkeen!). Toisin sanoen TURVAVERKKO ON NYT HUONOMPI KUIN KOSKAAN. Perheet asuvat usein kaukana suvustaan, eikä monilla ole mitään mummolaa, mistä pyytää apua - samalla yhteiskunta on karsinut käytännön arjen avun pois.

- tosi on, että fyysisesti elämä on helpompaa tekniikan myötä, mutta henkisesti stressi kasvaa koko ajan. Ei riitä, että lapsi saa ehjät ja puhtaat vaatteet ja lämpimät ruuat kotoa - se oli vielä 1970-luvulla hyvää kasvatusta. Silloin ei tunnettu edes sanaa virike tai lapsentahtisuus, jotka nykyään ovat hyvän vanhemmuuden peruspilareita. Lapset huitelivat pienestä pitäen ulkona ilman aikuisia, nyt se olisi jo heitteillejättö. Vaatimustaso hyvälle vanhemmuudelle on kasvanut todella huimasti. Eikä sekään riitä, pitää olla myös itse timmi ja nätti, huolehtia parisuhteestaan, ystävistään, sukulaisistaan... työstä tietysti puhumattakaan.

- nyt on sitä paitsi ihan tutkimustenkin mukaan ensi kertaa käsillä tilanne, jossa nykyaikuiset ovat taloudellisesti heikommin toimeentulevia kuin vanhempansa. Ajattele! Suuren sukupolven edustajat perivät vanhempansa, mutta he ovat pääsääntöisesti yhä elossa, ja nykyhengen mukaisesti käyttävät omaisuutensa mukavaan eläkeaikaan (ihan ok, toki en tätä purnaa, mutta tässä on iso ajatuksellinen muutos aiempaan, kun perinnön jättäminen lapsille oli tärkeä tavoite, ei oma humpustelu), viis perillisistä.

(ei ap)

[/quote]

Moon syntynyt -66 joten muistan jotakin minäkin. Mun mielestä nykyiset 25-40 vuotiaat kitisevät ihan turhasta pääasiassa. Ei tämä elämä nyt ole sen vaikeampaa kuin ennenkään. On totta kyllä, että lapsiperheiden etuja on leikattu mutta se on tehty jo 90-luvulla ja olen itsekin joutunut siitä kärsimään.

Ei ole mikään pakko tavoitella sellaisia utopioita kuin omakotitalo, isä, äiti 2-3 lasta, kultainen noutaja, audi vaan voi ihan oikeasti tehdä elämästään itsensä näköisen eikä luulla, että materian tavoittelu on tie onneen. Lisäksi nyt on mahdollisuus vielä saada lapset päiväkotiin vaikkei olisi töissäkään ja jos todella väsyy niin tuollaisia kanavia on olemassa.

Suuret ikäluokat sai sellaisen materiaalisen elämän mutta meidän nuorempien on etsittävä elämän mielekkyys ja onni onni muista asioista ja luulen kyllä, että niin onkin parempi. Ja ainahan pikkulapsivaihe on rankkaa. Kenelläpä ei olisi. Se on normaalia ja se on elämää. Elämän ei taida olla tarkoituskaan olla mitään viihdykejuhlaa vaikka sitä meille markkinoidaan ja monet menevät retkuun ja sitten ovat onnettomia kun koko ajan ei olekaan hauskaa.

Toki saa lapsiperheiden ongelmia tuoda esille ja pitääkin mutta mun elämänkokemuksen mukaan juuri nyt ei ole sen vaikeampaa kuin aiemminkaan. 90-luvulla oli myös tuskasen vaikeaa saada työpaikkaa ja kilpailu oli kovaa, joten se ei ole mitään uutta.

[/quote]

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on hyvä asia, tosin sitäkin moni pitää lapsiperheiden hyysäämisenä ja turhana. Mutta se todella on AINOA lapsiperheiden varmuudella käytössä oleva arjen helpotuskeino. Edes lastensuojelun asiakkaaksi ilmoittautumalla ei useimmissa kunnissa saa mitään arjen apua kunnalta. Tämä on hyvä muistaa, kun kehuskelee hädänalaisten mahdollisuuksia saada mukamas apua...

Ihan oikeassa olet, että monasti perheet unohtavat, että vähemmälläkin tulee toimeen ja voi olla onnellinen.

Mutta on minusta suorastaan veemäistä ylimielisyyttä syyttää ihmisiä väärästä asenteesta, jos he tavoittelevat samaa mukavuutta elämäänsä kuin muutkin!

Ihan samalla lailla nimittäin tuollainen "tyydy vähemään ja lopeta nuriseminen" ahdistaa ihmistä, jos se on ainoa näköala, mikä on olemassa hamaan hautaan asti - kuin se, että yrittää tehdä töitä ja hankkia mukavuutta elämäänsä.

Jokaisella on oikeus tavoitella hyvää elämää. Hyvä tietenkin, jos sellaiseksi näkee lähiökolmion ja osaa siitä nauttia, mutta ei sellaista voi ULKOAPÄIN sanella ihmisille elämäntasoksi. Semmoinen "olette tyhmiä, kun ette hyväksy osaanne" on köyhien kyykyttämistä ja luokka-ajattelua pahimmasta päästä. En nyt sano, että sinä ajat tuota, mutta pahasti se haisee riviesi välistä, vaikka et tahtoisikaan.

PS: todella, 90-luvun lamassa oli vaikea saada töitä, itsekin muistan omakohtaisesti sen rimpuilun. Mutta mitä se tähän 20 vuotta myöhempään liittyy? Ei saa olla tyytymätön ja ahdistunut, kun joskus jossain on ollut yhtä vaikeaa tai vaikeampaa? Mitä ihmettä!

5

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:30"]

Suurin ongelma tämän päivän lapsiperheillä on ajankäyttö ja sen hyödyntäminen, monessa perheessä ollaan äärirahoilla ja väsyneitä ja syy siihen on netti-ja peliriippuvaisuus, joka on usein taustalla myös lastensuojelu asiakkuudelle ja sitä on kaikissa sosiaaliluokissa, ennen se oli alkoholi.

Ei ihme jos vanhemmat ovat väsyneitä ja kotityöt ja lastenhoito tuntuu raskaalta, kun netti-ja peliriippuvaisuus vie suurimman osan valveilla olo ajasta tai useamman tunnin päivässä, jopa yöunien kustannuksella. Myös lapset jatkavat vanhempiensa antamaa esimerkkiä.

[/quote]

Älä viitsi. Toki on tuollaisiakin, mutta väitätkö ihan selvin päin, että esim. ap:n uupumuksen takana on tuollaisia? LUITKO ollenkaan hänen aloitustaan? Ilmeisesti et.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:55"]

"Suuret ikäluokat sai sellaisen materiaalisen elämän mutta meidän nuorempien on etsittävä elämän mielekkyys ja onni onni muista asioista"

Luulen, että suurten ikäluokkien materiaalisuus on pakon sanelema juttu, sillä vuokra-asuntoja ei juuri ollut ja jossakin oli pakko asua.

Itse olen syntynyt 50-luvulla ja juu, ostin asunnon heti kuin se oli mahdollista, vyötä kiristäen, sillä vuoden sisällä saatoin muuttaa useamman kerran korkeiden vuokrien ja irtisanomisen takia. Peheellisenä yksiöstä aloitettiin ja taivas repesi kun päästiin kaksioihin ja kolmioihin käsiksi (alle 70m2). Pakon sanelemana säästäväinen elämän tyyli oli jatkuttavat lainojen korkein korkojen ja lyh.laina-aikojen vuoksi. Sama elämän tapa jatkuu edelleen ja tosiaan, nyt seuraava sukupolvi saa ihan kivat perinnöt.

Tosin, jos vertaan omaa varallisuuttani ja tulojani, kun olin lapseni ikäinen, niin kyllä he omalla elintasollaan ja tuloillaan vievät minusta voiton esim. asumisenja autojen suhteen, sillä meillä ei ollut edes varaa autoon, puhumattakaan ulkomaan matkoista, teknologiasta jne. heidän ikäisenään.

[/quote]

Mjaa, mutta et voi verrata suoraan silloisia elinolojasi nykyiseen. Silloin ei MUILLAKAAN ollut autoja, ja ulkomaanmatkatkin yleistyivät hipihiljaa 70-luvun lopulla Keihäsmatkojen myötä, ja se oli todella pitkään rikkaiden etuoikeus. NYT taas kaikki halukkaat voivat matkustella, ja monet keskituloisetkin matkustavat pari kertaa vuodessa ulkomaille.

Eli vertaa sitä, mitä elintasosi oli aikoinaan suhteessa muihin ja mitä se on nyt lapsillasi verrattuna NYT muihin.

5

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:00"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:00"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:40"]

4, mutta eihän se OLE noin! Olen syntynyt vuonna 1967, joten ehkä muistan nuo jutut hiukan paremmin, mutta:

- 90-luvun lamassakaan ei velvoitettu ottamaan vastaan työtä 1,5 h työmatkan päästä. Näitä ehtoja on kiristetty koko ajan.

- lapsiperheiden palveluita on karsittu koko ajan, eniten 90-luvun laman JÄLKEEN. Siihen asti mm. perheisiin sai kodinhoitajan kunnalta, jos äiti sairastui, nyt se on utopiaa useimmissa kunnissa, koska kodinhoitajia on enää murto-osa siitä, mitä ennen 90-luvun lamaa, ja vähien jäljelläolevien aika menee paisuvan vanhusväestön hoitoon (laitospaikkoja kun on myös karsittu 90-luvun laman jälkeen!). Toisin sanoen TURVAVERKKO ON NYT HUONOMPI KUIN KOSKAAN. Perheet asuvat usein kaukana suvustaan, eikä monilla ole mitään mummolaa, mistä pyytää apua - samalla yhteiskunta on karsinut käytännön arjen avun pois.

- tosi on, että fyysisesti elämä on helpompaa tekniikan myötä, mutta henkisesti stressi kasvaa koko ajan. Ei riitä, että lapsi saa ehjät ja puhtaat vaatteet ja lämpimät ruuat kotoa - se oli vielä 1970-luvulla hyvää kasvatusta. Silloin ei tunnettu edes sanaa virike tai lapsentahtisuus, jotka nykyään ovat hyvän vanhemmuuden peruspilareita. Lapset huitelivat pienestä pitäen ulkona ilman aikuisia, nyt se olisi jo heitteillejättö. Vaatimustaso hyvälle vanhemmuudelle on kasvanut todella huimasti. Eikä sekään riitä, pitää olla myös itse timmi ja nätti, huolehtia parisuhteestaan, ystävistään, sukulaisistaan... työstä tietysti puhumattakaan.

- nyt on sitä paitsi ihan tutkimustenkin mukaan ensi kertaa käsillä tilanne, jossa nykyaikuiset ovat taloudellisesti heikommin toimeentulevia kuin vanhempansa. Ajattele! Suuren sukupolven edustajat perivät vanhempansa, mutta he ovat pääsääntöisesti yhä elossa, ja nykyhengen mukaisesti käyttävät omaisuutensa mukavaan eläkeaikaan (ihan ok, toki en tätä purnaa, mutta tässä on iso ajatuksellinen muutos aiempaan, kun perinnön jättäminen lapsille oli tärkeä tavoite, ei oma humpustelu), viis perillisistä.

(ei ap)

[/quote]

Moon syntynyt -66 joten muistan jotakin minäkin. Mun mielestä nykyiset 25-40 vuotiaat kitisevät ihan turhasta pääasiassa. Ei tämä elämä nyt ole sen vaikeampaa kuin ennenkään. On totta kyllä, että lapsiperheiden etuja on leikattu mutta se on tehty jo 90-luvulla ja olen itsekin joutunut siitä kärsimään.

Ei ole mikään pakko tavoitella sellaisia utopioita kuin omakotitalo, isä, äiti 2-3 lasta, kultainen noutaja, audi vaan voi ihan oikeasti tehdä elämästään itsensä näköisen eikä luulla, että materian tavoittelu on tie onneen. Lisäksi nyt on mahdollisuus vielä saada lapset päiväkotiin vaikkei olisi töissäkään ja jos todella väsyy niin tuollaisia kanavia on olemassa.

Suuret ikäluokat sai sellaisen materiaalisen elämän mutta meidän nuorempien on etsittävä elämän mielekkyys ja onni onni muista asioista ja luulen kyllä, että niin onkin parempi. Ja ainahan pikkulapsivaihe on rankkaa. Kenelläpä ei olisi. Se on normaalia ja se on elämää. Elämän ei taida olla tarkoituskaan olla mitään viihdykejuhlaa vaikka sitä meille markkinoidaan ja monet menevät retkuun ja sitten ovat onnettomia kun koko ajan ei olekaan hauskaa.

Toki saa lapsiperheiden ongelmia tuoda esille ja pitääkin mutta mun elämänkokemuksen mukaan juuri nyt ei ole sen vaikeampaa kuin aiemminkaan. 90-luvulla oli myös tuskasen vaikeaa saada työpaikkaa ja kilpailu oli kovaa, joten se ei ole mitään uutta.

[/quote]

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on hyvä asia, tosin sitäkin moni pitää lapsiperheiden hyysäämisenä ja turhana. Mutta se todella on AINOA lapsiperheiden varmuudella käytössä oleva arjen helpotuskeino. Edes lastensuojelun asiakkaaksi ilmoittautumalla ei useimmissa kunnissa saa mitään arjen apua kunnalta. Tämä on hyvä muistaa, kun kehuskelee hädänalaisten mahdollisuuksia saada mukamas apua...

Ihan oikeassa olet, että monasti perheet unohtavat, että vähemmälläkin tulee toimeen ja voi olla onnellinen.

Mutta on minusta suorastaan veemäistä ylimielisyyttä syyttää ihmisiä väärästä asenteesta, jos he tavoittelevat samaa mukavuutta elämäänsä kuin muutkin!

Ihan samalla lailla nimittäin tuollainen "tyydy vähemään ja lopeta nuriseminen" ahdistaa ihmistä, jos se on ainoa näköala, mikä on olemassa hamaan hautaan asti - kuin se, että yrittää tehdä töitä ja hankkia mukavuutta elämäänsä.

Jokaisella on oikeus tavoitella hyvää elämää. Hyvä tietenkin, jos sellaiseksi näkee lähiökolmion ja osaa siitä nauttia, mutta ei sellaista voi ULKOAPÄIN sanella ihmisille elämäntasoksi. Semmoinen "olette tyhmiä, kun ette hyväksy osaanne" on köyhien kyykyttämistä ja luokka-ajattelua pahimmasta päästä. En nyt sano, että sinä ajat tuota, mutta pahasti se haisee riviesi välistä, vaikka et tahtoisikaan.

PS: todella, 90-luvun lamassa oli vaikea saada töitä, itsekin muistan omakohtaisesti sen rimpuilun. Mutta mitä se tähän 20 vuotta myöhempään liittyy? Ei saa olla tyytymätön ja ahdistunut, kun joskus jossain on ollut yhtä vaikeaa tai vaikeampaa? Mitä ihmettä!

5

[/quote]

Mä tarkoitan sitä, että elämänasennetta pitää muuttaa valitsevien olosuhteiden mukaan. Meillä kaikilla suomalaisilla taitaa olla melkoisen mukavat asunnot. Eiköhän sisävessa ja lämmin vesi tule jo jokaisen asuntoon. Kun olin lapsi, näin ei kaikilla vielä ollut. Älä halveksi lähiökolmiota. Vietin sellaisessa ihan onnellisen lapsuuden. 90-luvun lama liittyy tähän sillä tavalla, että ei ole epänormaalia, että elämässä on ajoittain vaikeaa. Eipä ole minua ennen luokka-ajattelusta syytettykään. = D

Vaan ei meillä ole varaa maksaa 1200 eur/kk siitä, että joku hoitaa lapsia himassa.

Ja työttömissä on iso osa sellaisia, jotka eivät ole joko ollenkaan työkykyisiä tai vain osittain sitä. Meiltähän on lopetettu kaikki lapio- ja piikomishommat, vaikka julkissektorilla onkin puoli miljoonaa työntekijää.

Tappomurhaäiti oli kotimutsi, jolla oli pahoja mielenterveysongelmia. 

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:55"]

Sama elämän tapa jatkuu edelleen ja tosiaan, nyt seuraava sukupolvi saa ihan kivat perinnöt.

[/quote]

Tuskin tulee saamaan. Ensinnäkin, elinikäsi tulee todennäköisesti tulemaan - onneksi ja hyvä niin - pitkä, joten perintöä tulee lapsillesi vasta, kun he ovat - mitä? - itsekin liki eläkeiässä, ja silloin se perintö ei samalla lailla auta ruuhkavuosien taloudellista rimpuilua kuin mitä ehkä aiemmin.

1950-luvulla syntyneet pääsevät vielä melko aikaisin eläkkeelle, sinäkin kaiketi 63-vuotiaana. Siinä on helposti sitten 30 vuotta aikaa kulutella sitä omaisuutta, mikä toki on täysin oikein, mutta vaikuttaa perintöön.

Ja huomaa - tämä on tärkeää - NYT ei enää ole saatavilla samalla lailla liki ilmaisia vanhuspalveluita kuin vaikkapa vielä meidän vanhemmillamme. Laitospaikkoja on karsittu todella rajulla kädellä ja kaikesta pitää maksaa. Varsinkin, jos tarvitsee tuettua asumista, perintösi todennäköisesti hupenee sinun palveluasumiseesi tyystin.

Huvittaa, kun jokunen aika sitten joku professori ehdotti, että lapsille asetettaisiin Saksan malliin velvollisuus elättää vanhempiaan. Toki, vähävaraisen vanhuksen kohdalla moinen velvollisuus olisi muutos nykyiseen - ja tuohon saatetaan jopa joutua menemäänkin meidän elinaikanamme, kun vanhusväestön osuus kasvaa koko ajan suhteessa veroja tuottavaan, töissä käyvään väestöön (ja sekin vähentää sitä, mitä meidän lapsemme hyötyvät meistä). Mutta tosiasiassa jo NYT valtio maksattaa ison osan vanhushoidon kustannuksista vanhuksilla ja sitä kautta heidän lapsillaan!

En nyt sano, että se olisi väärin, mutta se on MUUTOS verrattuna siihen, miten esim. suuret sukupolvet hoidattivat omat vanhempansa.

5

Ihmiset ovat osin kyllä aivan omaa syytään eristäytyneet muista. Ei hoitoapu ole vain sitä, että on alta seitsenkymppiset täysin terveet isovanhemmat naapurissa jeesaamassa. Apua arjessa voi saada myös monilta muilta tahoilta, kun vain on suhteissa niihin ja kehtaa pyytää, uskaltaa luottaa ja myös itse sitä apua toisille antaa. Meillähän on nykyään sellainen meininki, että perheet kökkivät neljän seinän sisällä päikseen koko sen ajan, mikä on vapaa-aikaa, pois lukien tietenkin lasten harrastusrumbaan menevän ajan. Ei tunneta naapureita, ei ole ystäviä, eikä kukaan hoitoavuksi värvättäväkään kelpaa, ellei se ole lasten oma mummu.

"Jokaisella on oikeus tavoitella hyvää elämää. Hyvä tietenkin, jos sellaiseksi näkee lähiökolmion ja osaa siitä nauttia, mutta ei sellaista voi ULKOAPÄIN sanella ihmisille elämäntasoksi"

Hyvä elämä on ihan itse hankinttava ja kustannettava, se ei ole yhteiskunnan eikä veronmaksajien tehtävä.

Eikä koskaan niitä ole yhteiskunta maksanut, miksi ne pitäisi kustantaa lapsiperheille, kun vammaiset tai vanhuksetkaan eivät niitä saa ilmaiseksi esim. ateriapalvelu vanhenhukselle lähes 10 e/ateria, siivous 30-40 euroa/h, samoin kylvetys jne.

Me olemme ainakin ihan itse hankkineet omat lapsenvahtimme ja kotiavun esim. opiskelijat tulevat hyvin mielellään lapsenvahdiksi tai tekemään kotitöitä, samoin vireät eläkeläiset jne. ja nykyään on vielä kotitalousvähennys verotuksessa. Miksi ette perusta hoitoringiä. Meillä on 5-6 perhettä hoitoringissä ja vaihdetaan yhteystietoja ja aina on löytynyt joku tuttavan tuttava tai opiskelijan kaveri apuun. Eikä se ole edes kallista, kun huomioi kotit.vähennys edun. Mutta tietysti se vaatii omaa aktiivisuutta, eikä kukaan tule ovelle tarjoamaan apua. Usein kunnallinen apu on kalliimpaa, kuin opiskelijan tekemä työ, koska monet arvostavat esim. ruokaetua ja mahdollisuutta tehdä koulutehtäviä perheessä.

Tietenkin ihminen yleensä vertaa elintasoaan siihen n. keskituloiseen keskivertoihmiseen ja jos menee huonommin kun tällä niin ihminen tuntee itsenä ehkä köyhäksi surkimukseksi.

Esim. minun mittapuuni mukaan siihen keskivertoelämään kuuluu omistusasunto, ei mikään hulppea mutta tarpeeksi tilava perheelle tyyliin 100 neliötä nelihenkiselle perheelle. Lisäksi keskivertoelämään kuuluu auto, eikä mikään vanhan romu. Se että on varaa ostaa ja syödä ja juoda sitä ruokaa ja juomaa mitä haluaa. Se että on varaa ostaa niitä vaatteita mitä tykkää tai mitkä on omasta mielestä hyviä. Ei välttämättä mitään kalliimpia merkkivaatteita mutta että ei tarvitse kirpparilta hakea jos ei välttämättä halua.

Lisäksi normaaliin hyvään keskivertoelämään kuuluu mielestäni se että voi ainakin kerran vuodessa matkustella olkoon se sitten vaikka pelkästään se normaali etelän lomamatka tyyliin 2000€ lento+hotelli.

Se nyt vaan on niin että tällaiseen elintasoon tarvitaan nelihenkiselle perhelle jo helposti lähes 5000€ nettotulot ja huom! puhun todellakin nettotuloista ei brutto varsinkin pääkaupunkiseudulla jossa asumiskulut ovat korkeat ei oikein alemmilla tuloilla ole varaa siihen keskivertoelämään.

Ei ole mitään vikaa tavoitella sitä keskivertoelämää ja keskivertotuloja mutta siinä mielessä tilanne on mielestäni vaikea että vaikka yksilö koittaa tehdä mitä tahanasa ja olla hyvin ahkera niin esim. vaikean työllisyystilanteen takia sen keskiverto elämän saavuttaminen voi olla hankalaa tai mahdotonta. Tuntuu että nyky-yhteiskunnassa ahkeruus ja yritteliäisyys ei todellakaan palkitse. Voit silti jäädä nuolemaan näppejä. Totuushan on että nykyisin jollain kahden tonnin bruttopalkoilla ei elintaso välttämättä ole paljon korkeampi kun minimitoimeentulotuella  elävän työttömän eli elintaso on surkea. Kyllä sitä nyky-yhteiskunnassa on vaikea olla tyytyväinen vain siihen että saa leipää ja leivän päälle voita. Silti useimmilla tuttavapiirissa on niitä, jotka ovat hienosti pysyneet siinä keskivertoelämässä ja pitäneet hyvät palkkansa ja työpaikkansa että ne putoajat kokevat itsensä ja oman tilanteensa todella surkeaksi.

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:15"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:00"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:00"]

[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:40"]

4, mutta eihän se OLE noin! Olen syntynyt vuonna 1967, joten ehkä muistan nuo jutut hiukan paremmin, mutta:

- 90-luvun lamassakaan ei velvoitettu ottamaan vastaan työtä 1,5 h työmatkan päästä. Näitä ehtoja on kiristetty koko ajan.

- lapsiperheiden palveluita on karsittu koko ajan, eniten 90-luvun laman JÄLKEEN. Siihen asti mm. perheisiin sai kodinhoitajan kunnalta, jos äiti sairastui, nyt se on utopiaa useimmissa kunnissa, koska kodinhoitajia on enää murto-osa siitä, mitä ennen 90-luvun lamaa, ja vähien jäljelläolevien aika menee paisuvan vanhusväestön hoitoon (laitospaikkoja kun on myös karsittu 90-luvun laman jälkeen!). Toisin sanoen TURVAVERKKO ON NYT HUONOMPI KUIN KOSKAAN. Perheet asuvat usein kaukana suvustaan, eikä monilla ole mitään mummolaa, mistä pyytää apua - samalla yhteiskunta on karsinut käytännön arjen avun pois.

- tosi on, että fyysisesti elämä on helpompaa tekniikan myötä, mutta henkisesti stressi kasvaa koko ajan. Ei riitä, että lapsi saa ehjät ja puhtaat vaatteet ja lämpimät ruuat kotoa - se oli vielä 1970-luvulla hyvää kasvatusta. Silloin ei tunnettu edes sanaa virike tai lapsentahtisuus, jotka nykyään ovat hyvän vanhemmuuden peruspilareita. Lapset huitelivat pienestä pitäen ulkona ilman aikuisia, nyt se olisi jo heitteillejättö. Vaatimustaso hyvälle vanhemmuudelle on kasvanut todella huimasti. Eikä sekään riitä, pitää olla myös itse timmi ja nätti, huolehtia parisuhteestaan, ystävistään, sukulaisistaan... työstä tietysti puhumattakaan.

- nyt on sitä paitsi ihan tutkimustenkin mukaan ensi kertaa käsillä tilanne, jossa nykyaikuiset ovat taloudellisesti heikommin toimeentulevia kuin vanhempansa. Ajattele! Suuren sukupolven edustajat perivät vanhempansa, mutta he ovat pääsääntöisesti yhä elossa, ja nykyhengen mukaisesti käyttävät omaisuutensa mukavaan eläkeaikaan (ihan ok, toki en tätä purnaa, mutta tässä on iso ajatuksellinen muutos aiempaan, kun perinnön jättäminen lapsille oli tärkeä tavoite, ei oma humpustelu), viis perillisistä.

(ei ap)

[/quote]

Moon syntynyt -66 joten muistan jotakin minäkin. Mun mielestä nykyiset 25-40 vuotiaat kitisevät ihan turhasta pääasiassa. Ei tämä elämä nyt ole sen vaikeampaa kuin ennenkään. On totta kyllä, että lapsiperheiden etuja on leikattu mutta se on tehty jo 90-luvulla ja olen itsekin joutunut siitä kärsimään.

Ei ole mikään pakko tavoitella sellaisia utopioita kuin omakotitalo, isä, äiti 2-3 lasta, kultainen noutaja, audi vaan voi ihan oikeasti tehdä elämästään itsensä näköisen eikä luulla, että materian tavoittelu on tie onneen. Lisäksi nyt on mahdollisuus vielä saada lapset päiväkotiin vaikkei olisi töissäkään ja jos todella väsyy niin tuollaisia kanavia on olemassa.

Suuret ikäluokat sai sellaisen materiaalisen elämän mutta meidän nuorempien on etsittävä elämän mielekkyys ja onni onni muista asioista ja luulen kyllä, että niin onkin parempi. Ja ainahan pikkulapsivaihe on rankkaa. Kenelläpä ei olisi. Se on normaalia ja se on elämää. Elämän ei taida olla tarkoituskaan olla mitään viihdykejuhlaa vaikka sitä meille markkinoidaan ja monet menevät retkuun ja sitten ovat onnettomia kun koko ajan ei olekaan hauskaa.

Toki saa lapsiperheiden ongelmia tuoda esille ja pitääkin mutta mun elämänkokemuksen mukaan juuri nyt ei ole sen vaikeampaa kuin aiemminkaan. 90-luvulla oli myös tuskasen vaikeaa saada työpaikkaa ja kilpailu oli kovaa, joten se ei ole mitään uutta.

[/quote]

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on hyvä asia, tosin sitäkin moni pitää lapsiperheiden hyysäämisenä ja turhana. Mutta se todella on AINOA lapsiperheiden varmuudella käytössä oleva arjen helpotuskeino. Edes lastensuojelun asiakkaaksi ilmoittautumalla ei useimmissa kunnissa saa mitään arjen apua kunnalta. Tämä on hyvä muistaa, kun kehuskelee hädänalaisten mahdollisuuksia saada mukamas apua...

Ihan oikeassa olet, että monasti perheet unohtavat, että vähemmälläkin tulee toimeen ja voi olla onnellinen.

Mutta on minusta suorastaan veemäistä ylimielisyyttä syyttää ihmisiä väärästä asenteesta, jos he tavoittelevat samaa mukavuutta elämäänsä kuin muutkin!

Ihan samalla lailla nimittäin tuollainen "tyydy vähemään ja lopeta nuriseminen" ahdistaa ihmistä, jos se on ainoa näköala, mikä on olemassa hamaan hautaan asti - kuin se, että yrittää tehdä töitä ja hankkia mukavuutta elämäänsä.

Jokaisella on oikeus tavoitella hyvää elämää. Hyvä tietenkin, jos sellaiseksi näkee lähiökolmion ja osaa siitä nauttia, mutta ei sellaista voi ULKOAPÄIN sanella ihmisille elämäntasoksi. Semmoinen "olette tyhmiä, kun ette hyväksy osaanne" on köyhien kyykyttämistä ja luokka-ajattelua pahimmasta päästä. En nyt sano, että sinä ajat tuota, mutta pahasti se haisee riviesi välistä, vaikka et tahtoisikaan.

PS: todella, 90-luvun lamassa oli vaikea saada töitä, itsekin muistan omakohtaisesti sen rimpuilun. Mutta mitä se tähän 20 vuotta myöhempään liittyy? Ei saa olla tyytymätön ja ahdistunut, kun joskus jossain on ollut yhtä vaikeaa tai vaikeampaa? Mitä ihmettä!

5

[/quote]

Mä tarkoitan sitä, että elämänasennetta pitää muuttaa valitsevien olosuhteiden mukaan. Meillä kaikilla suomalaisilla taitaa olla melkoisen mukavat asunnot. Eiköhän sisävessa ja lämmin vesi tule jo jokaisen asuntoon. Kun olin lapsi, näin ei kaikilla vielä ollut. Älä halveksi lähiökolmiota. Vietin sellaisessa ihan onnellisen lapsuuden. 90-luvun lama liittyy tähän sillä tavalla, että ei ole epänormaalia, että elämässä on ajoittain vaikeaa. Eipä ole minua ennen luokka-ajattelusta syytettykään. = D

[/quote]

Ei ole epänormaalia, olen samaa mieltä Mutta se nyt ei kyllä vähäisessäkään määrin helpota arkensa kanssa rimpuilevia, kuten ap:tä. Ihan yhtä vähän kuin jos muistuttaisi, että kehitysmaissa on asiat kurjemmin kuin täällä.

Sinä ja lapsuutesi 70-luvulla ovat yksi asia ja nykyinen elintaso toinen. Ihminen ei vertaa elämäänsä tai aseta unelmiaan sen mukaan, mikä on ollut normaalia elämisen tasoa joskus 40 vuotta sitten! Siksi sanoin, että on vähän hoopoa vetää tähän joku ammoinen ajanjakso suoraan - koska silloinhan ihmiset vertasivat myös elämäänsä muiden senaikaisten ihmisten elintasoon, ei vaikkapa 30-luvun elintasoon.

Ja hei: ap ei todellakaan puhu mistään omakotitalo+audi -elintasosta. En puhu minäkään. Ansaitsen miehen kanssa yhteensä noin 8000 euroa brutto kuussa, ja se riittää silti stadissa vanhaan lähiömurjuun (hitas-neliö, nelihenkinen perhe) ja kymmenen vuotta vanhaan sitikkaan. Kyllä onkin kohtuuton elintaso, juuei.

5