Lapsiperheiden jaksaminen?
Lapsiperheiden jaksaminen on nostettu tapetille Hesarin julkaisussa:
http://www.hs.fi/kotimaa/a1414562703371
Itse pääjuttuna yksinpärjäämisen kulttuuri, mutta sivuutan sen ja keskityn tuohon jaksamiseen...
Miten sitä on ennen pärjätty?
Minä en syytä vanhempia, että ovat harkitsemattomasti tehneet lapsia (vaikka sitäkin varmasti tapahtuu), vaan syytän yhteiskuntaa!
Nykyään lapsiperheiden on taivuttava niin moneen! Asuntojen hinnat ovat karanneet käsistä täysin, ei-niin-hyvätuloisten perheiden on laitettava lapset aikaisemmin päivähoitoon, että pääsee töihin tienaamaan rahaa jolla maksaa lainaa.
Toisaalta työpaikat on käymässä vähiin: on pakko venyä ja paukkua työmarkkinoilla epämukaviinkin asioihin, koska ei haluta menettää työpaikkaa. Ylityöt ilman korvausta, pitkät työmatkat, ehkä niin pieni palkka, että on tehtävä kahta työtä pärjätäkseen.
Päättäjät sulkevat silmänsä ja korvansa, koska Westendissä menee hyvin. Rahaa ja autoja on - sekä lapsilla kotona omat hoitajat. Mitä ne kansalaiset napisee? Eihän kukaan tienaa mitään 2500 vaan kaikki on siitä ylöspäin ;-)
Oletteko samaa mieltä: nykyään lapsiperheistä revitään kaikki mehut! Naurettavaa, miten kansantaloutta yritetään kohentaa aivan väärästä päästä pidentämällä työuria: laittamalla kotiäidit töihin (jotka oikeasti tekee tärkeää hommaa kasvattaessaan pilttejään) ja pitämällä eläkeläiset töissä. Samaan aikaan meillä on monta-sataa-tuhatta työtöntä ikähaarukassa 18-50v jotka on täysin työkykyisiä, ei kotiäitejä eikä -isejä tai eläkeläisiä jotka mieluusti tekisi töitä ihan innoissaan :)
Jos saisin 1200€/kk, jäisin nyk.4 vuotiaani kanssa mieluusti kotiin enkä takuulla naputtaisi jaksamisesta! Mutta voin kertoa, etä rahkeet on lujilla just nyt: olen ottanut vastaan työpaikan 1,5h työmatkan päästä (työkkäri pakotti) ja saan käteen 1600€ ja kyllä voin kertoa, että arki väsyttää! Ei voi edes tehdä lyhennettyä työpäivää, kun olen ollut alle 6kk samalla työnantajalla. En juurikaan näe lasta kun työpäiväni matkoineen venyy yli 11h eikä meillä ole miehen kanssa mitään mahkuja saada hoitoapua esim. isovanhemmilta. Lapsi nakottaa 10h päiväkodissa joka päivä. Surullista mutta ei auta valittaa vaan pitää olla kiitollinen että on edes sitä pienipalkkaista työtä!
Kommentit (59)
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:25"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:00"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:00"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:40"]
4, mutta eihän se OLE noin! Olen syntynyt vuonna 1967, joten ehkä muistan nuo jutut hiukan paremmin, mutta:
- 90-luvun lamassakaan ei velvoitettu ottamaan vastaan työtä 1,5 h työmatkan päästä. Näitä ehtoja on kiristetty koko ajan.
- lapsiperheiden palveluita on karsittu koko ajan, eniten 90-luvun laman JÄLKEEN. Siihen asti mm. perheisiin sai kodinhoitajan kunnalta, jos äiti sairastui, nyt se on utopiaa useimmissa kunnissa, koska kodinhoitajia on enää murto-osa siitä, mitä ennen 90-luvun lamaa, ja vähien jäljelläolevien aika menee paisuvan vanhusväestön hoitoon (laitospaikkoja kun on myös karsittu 90-luvun laman jälkeen!). Toisin sanoen TURVAVERKKO ON NYT HUONOMPI KUIN KOSKAAN. Perheet asuvat usein kaukana suvustaan, eikä monilla ole mitään mummolaa, mistä pyytää apua - samalla yhteiskunta on karsinut käytännön arjen avun pois.
- tosi on, että fyysisesti elämä on helpompaa tekniikan myötä, mutta henkisesti stressi kasvaa koko ajan. Ei riitä, että lapsi saa ehjät ja puhtaat vaatteet ja lämpimät ruuat kotoa - se oli vielä 1970-luvulla hyvää kasvatusta. Silloin ei tunnettu edes sanaa virike tai lapsentahtisuus, jotka nykyään ovat hyvän vanhemmuuden peruspilareita. Lapset huitelivat pienestä pitäen ulkona ilman aikuisia, nyt se olisi jo heitteillejättö. Vaatimustaso hyvälle vanhemmuudelle on kasvanut todella huimasti. Eikä sekään riitä, pitää olla myös itse timmi ja nätti, huolehtia parisuhteestaan, ystävistään, sukulaisistaan... työstä tietysti puhumattakaan.
- nyt on sitä paitsi ihan tutkimustenkin mukaan ensi kertaa käsillä tilanne, jossa nykyaikuiset ovat taloudellisesti heikommin toimeentulevia kuin vanhempansa. Ajattele! Suuren sukupolven edustajat perivät vanhempansa, mutta he ovat pääsääntöisesti yhä elossa, ja nykyhengen mukaisesti käyttävät omaisuutensa mukavaan eläkeaikaan (ihan ok, toki en tätä purnaa, mutta tässä on iso ajatuksellinen muutos aiempaan, kun perinnön jättäminen lapsille oli tärkeä tavoite, ei oma humpustelu), viis perillisistä.
(ei ap)
[/quote]
Moon syntynyt -66 joten muistan jotakin minäkin. Mun mielestä nykyiset 25-40 vuotiaat kitisevät ihan turhasta pääasiassa. Ei tämä elämä nyt ole sen vaikeampaa kuin ennenkään. On totta kyllä, että lapsiperheiden etuja on leikattu mutta se on tehty jo 90-luvulla ja olen itsekin joutunut siitä kärsimään.
Ei ole mikään pakko tavoitella sellaisia utopioita kuin omakotitalo, isä, äiti 2-3 lasta, kultainen noutaja, audi vaan voi ihan oikeasti tehdä elämästään itsensä näköisen eikä luulla, että materian tavoittelu on tie onneen. Lisäksi nyt on mahdollisuus vielä saada lapset päiväkotiin vaikkei olisi töissäkään ja jos todella väsyy niin tuollaisia kanavia on olemassa.
Suuret ikäluokat sai sellaisen materiaalisen elämän mutta meidän nuorempien on etsittävä elämän mielekkyys ja onni onni muista asioista ja luulen kyllä, että niin onkin parempi. Ja ainahan pikkulapsivaihe on rankkaa. Kenelläpä ei olisi. Se on normaalia ja se on elämää. Elämän ei taida olla tarkoituskaan olla mitään viihdykejuhlaa vaikka sitä meille markkinoidaan ja monet menevät retkuun ja sitten ovat onnettomia kun koko ajan ei olekaan hauskaa.
Toki saa lapsiperheiden ongelmia tuoda esille ja pitääkin mutta mun elämänkokemuksen mukaan juuri nyt ei ole sen vaikeampaa kuin aiemminkaan. 90-luvulla oli myös tuskasen vaikeaa saada työpaikkaa ja kilpailu oli kovaa, joten se ei ole mitään uutta.
[/quote]
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on hyvä asia, tosin sitäkin moni pitää lapsiperheiden hyysäämisenä ja turhana. Mutta se todella on AINOA lapsiperheiden varmuudella käytössä oleva arjen helpotuskeino. Edes lastensuojelun asiakkaaksi ilmoittautumalla ei useimmissa kunnissa saa mitään arjen apua kunnalta. Tämä on hyvä muistaa, kun kehuskelee hädänalaisten mahdollisuuksia saada mukamas apua...
Ihan oikeassa olet, että monasti perheet unohtavat, että vähemmälläkin tulee toimeen ja voi olla onnellinen.
Mutta on minusta suorastaan veemäistä ylimielisyyttä syyttää ihmisiä väärästä asenteesta, jos he tavoittelevat samaa mukavuutta elämäänsä kuin muutkin!
Ihan samalla lailla nimittäin tuollainen "tyydy vähemään ja lopeta nuriseminen" ahdistaa ihmistä, jos se on ainoa näköala, mikä on olemassa hamaan hautaan asti - kuin se, että yrittää tehdä töitä ja hankkia mukavuutta elämäänsä.
Jokaisella on oikeus tavoitella hyvää elämää. Hyvä tietenkin, jos sellaiseksi näkee lähiökolmion ja osaa siitä nauttia, mutta ei sellaista voi ULKOAPÄIN sanella ihmisille elämäntasoksi. Semmoinen "olette tyhmiä, kun ette hyväksy osaanne" on köyhien kyykyttämistä ja luokka-ajattelua pahimmasta päästä. En nyt sano, että sinä ajat tuota, mutta pahasti se haisee riviesi välistä, vaikka et tahtoisikaan.
PS: todella, 90-luvun lamassa oli vaikea saada töitä, itsekin muistan omakohtaisesti sen rimpuilun. Mutta mitä se tähän 20 vuotta myöhempään liittyy? Ei saa olla tyytymätön ja ahdistunut, kun joskus jossain on ollut yhtä vaikeaa tai vaikeampaa? Mitä ihmettä!
5
[/quote]
Mä tarkoitan sitä, että elämänasennetta pitää muuttaa valitsevien olosuhteiden mukaan. Meillä kaikilla suomalaisilla taitaa olla melkoisen mukavat asunnot. Eiköhän sisävessa ja lämmin vesi tule jo jokaisen asuntoon. Kun olin lapsi, näin ei kaikilla vielä ollut. Älä halveksi lähiökolmiota. Vietin sellaisessa ihan onnellisen lapsuuden. 90-luvun lama liittyy tähän sillä tavalla, että ei ole epänormaalia, että elämässä on ajoittain vaikeaa. Eipä ole minua ennen luokka-ajattelusta syytettykään. = D
[/quote]
Ei ole epänormaalia, olen samaa mieltä Mutta se nyt ei kyllä vähäisessäkään määrin helpota arkensa kanssa rimpuilevia, kuten ap:tä. Ihan yhtä vähän kuin jos muistuttaisi, että kehitysmaissa on asiat kurjemmin kuin täällä.
Sinä ja lapsuutesi 70-luvulla ovat yksi asia ja nykyinen elintaso toinen. Ihminen ei vertaa elämäänsä tai aseta unelmiaan sen mukaan, mikä on ollut normaalia elämisen tasoa joskus 40 vuotta sitten! Siksi sanoin, että on vähän hoopoa vetää tähän joku ammoinen ajanjakso suoraan - koska silloinhan ihmiset vertasivat myös elämäänsä muiden senaikaisten ihmisten elintasoon, ei vaikkapa 30-luvun elintasoon.
Ja hei: ap ei todellakaan puhu mistään omakotitalo+audi -elintasosta. En puhu minäkään. Ansaitsen miehen kanssa yhteensä noin 8000 euroa brutto kuussa, ja se riittää silti stadissa vanhaan lähiömurjuun (hitas-neliö, nelihenkinen perhe) ja kymmenen vuotta vanhaan sitikkaan. Kyllä onkin kohtuuton elintaso, juuei.
5
[/quote] Mut sulla on asiat kuule ihan hyvin. Huone jokaiselle perheenjäsenelle, pk-seudun palvelut ja viihdyketarjonnat käden ulottuvilla. Joten, en oikein ymmärrä mitä SINÄ valitat. En tiedä, kenen elintasoon sä itseäsi oikein vertaat kun olet noin tyytymätön. Mitä sinä sitten haluaisit lisää? Mihin katsoisit olevasi oikeutettu? Mun perspektiivistä katsottuna sulla ei pitäisi olla mitään aihetta tuon perusteella tyytymättömyyteen.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:25"]
Tietenkin ihminen yleensä vertaa elintasoaan siihen n. keskituloiseen keskivertoihmiseen ja jos menee huonommin kun tällä niin ihminen tuntee itsenä ehkä köyhäksi surkimukseksi.
Esim. minun mittapuuni mukaan siihen keskivertoelämään kuuluu omistusasunto, ei mikään hulppea mutta tarpeeksi tilava perheelle tyyliin 100 neliötä nelihenkiselle perheelle. Lisäksi keskivertoelämään kuuluu auto, eikä mikään vanhan romu. Se että on varaa ostaa ja syödä ja juoda sitä ruokaa ja juomaa mitä haluaa. Se että on varaa ostaa niitä vaatteita mitä tykkää tai mitkä on omasta mielestä hyviä. Ei välttämättä mitään kalliimpia merkkivaatteita mutta että ei tarvitse kirpparilta hakea jos ei välttämättä halua.
Lisäksi normaaliin hyvään keskivertoelämään kuuluu mielestäni se että voi ainakin kerran vuodessa matkustella olkoon se sitten vaikka pelkästään se normaali etelän lomamatka tyyliin 2000€ lento+hotelli.
Se nyt vaan on niin että tällaiseen elintasoon tarvitaan nelihenkiselle perhelle jo helposti lähes 5000€ nettotulot ja huom! puhun todellakin nettotuloista ei brutto varsinkin pääkaupunkiseudulla jossa asumiskulut ovat korkeat ei oikein alemmilla tuloilla ole varaa siihen keskivertoelämään.
Ei ole mitään vikaa tavoitella sitä keskivertoelämää ja keskivertotuloja mutta siinä mielessä tilanne on mielestäni vaikea että vaikka yksilö koittaa tehdä mitä tahanasa ja olla hyvin ahkera niin esim. vaikean työllisyystilanteen takia sen keskiverto elämän saavuttaminen voi olla hankalaa tai mahdotonta. Tuntuu että nyky-yhteiskunnassa ahkeruus ja yritteliäisyys ei todellakaan palkitse. Voit silti jäädä nuolemaan näppejä. Totuushan on että nykyisin jollain kahden tonnin bruttopalkoilla ei elintaso välttämättä ole paljon korkeampi kun minimitoimeentulotuella elävän työttömän eli elintaso on surkea. Kyllä sitä nyky-yhteiskunnassa on vaikea olla tyytyväinen vain siihen että saa leipää ja leivän päälle voita. Silti useimmilla tuttavapiirissa on niitä, jotka ovat hienosti pysyneet siinä keskivertoelämässä ja pitäneet hyvät palkkansa ja työpaikkansa että ne putoajat kokevat itsensä ja oman tilanteensa todella surkeaksi.
[/quote]
Onko sulla joku tietty tyyppi mielessä keneen itseäsi vertaat ja koet, että jäät huonommaksi? Vai luotko itsellesi vain illuusion keskivertoihmisestä, jollaista ei oikeasti ole olemassakaan? Mun mielestä sun vaatimukset on liian yläkantissa. Ei 100 neliötä ole mikään normi, eikä ulkomaanmatkat, eikä ylipäätään sellainen elämä etteikö koskaan olisi rahasta tiukkaa. Keskivertoihmisen elämä on juuri sitä, ettei kaikkea saa vaan unelmoitavaa jää. Joskus on voinut olla aika, että eläminen suhteessa palkkaan oli sellaista, että joillekin ammattiryhmille jäi paljon ylimääräistä rahaa mutta nykyään se on poikkeus ei sääntö.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:28"]
Mä ihmettelen samaa kuin ap - miten ennen on pärjätty??
Kun itse olin nuori köyhä lapsiperheen äiti ei tullut edes pieneen mieleen ettei oltais pärjätty omillamme oli kyse lastenhoidosta, rahoista tai ajankäytöstä! Sen mukaan elettiin mihin rahkeet riitti. Ei ollut varaa hoitovapaisiin vaan töihin 1h työmatkan päähän lähdettiin heti kun äitiysloma loppui, kotimatkalla käytiin kaupassa ja kauppakassi kulki rattaissa tarhalta kotiin. Perheessä oli vain yksi auto ja sekin miehen työkäytössä. Hätätapauksessa hälyytin vaarin naapurikaupungista hakemaan lapset tarhasta.
Lapset harrastivat vuorotellen vain halpoja harrastuksia, ei heitä viety eikä haettu vaan harrastuksiin (ja kouluun) piti päästä fillarilla. Vaatteet kierrätettiin sukulaisilta ja kavereiden kesken, ruoka oli kotona tehtyä kotiruokaa (juu, ehdin tekemään hyvin vaikka oli tunnin työmatka). Oma koti oli tärkein vaikka korko% oli 16 ja laina ei kuolettunut lainkaan - toisen palkka riitti vain korkoihin! Työttömyysaika - no tätä en oikeasti tiedä miten selvittiin kun korvauksia saatiin odottaa 6kk. Sossusta kysyttiin kerran apua, ei saatu ja toista kertaa ei menty kysymään. Mutta hengissä ollaan yhä.
Parisuhdeongelmat hoidettiin neljän seinän sisällä puhumalla, ei tappelemalla.
Kodinhoitajaan oli tosiaan mahdollisuus, me saimme kaupungilta kerran 2 pväksi kodinhoitajan kun mulla hajosi selkä ja pikkukakkonen oli parikuinen. Mutta kyllä me maksoimme siitäkin vaikka oltiin alimmassa tuloluokassa kaikin tavoin.
Tuntuu että nyky"nuoret" on niin hemmetin heikkoa tekoa, mitään ei osata enää tehdä maalaisjärjellä vaan heti hajoaa pää. Onneksi nuo 4 omaa ja miniä tuntuvat ainakin toistaiseksi täyspäisiltä....
[/quote]
Silloin oli silloin - KAIKKI elivät samalla tasolla kuin te. Tuskin sinäkään silloin vertasit elämääsi 30-40 -vuotta aikaisempaan ja ajatellut, että ollaanpas me onnekkaita, kun ennen sotia kumminkin oli niiiiiiiiin paljon vaikeampaa....
Ja hei:
1) Ihan samalla lailla moni joutuu menemään nyt töihin tunnin matkan päähän heti perhevapaan jälkeen. Ap pakotettiin ottamaan duunia 1,5 tunnin matkan päästä - ei ollut oma ratkaisu kuten sinulla, vaan työkkärin määräys. Sinullakin olisi ollut oikeus hoitovapaaseen, mutta halusit ansaita rahaa. Sama juttu nyt.
2) samalla lailla nyt joutuvat pienipalkkaiset kierrättämään ja tekemään halpaa kotiruokaa. Kuvittelitko asian muuttuneen helpommaksi?
3) asuntolainojen korot olivat korkealla aikoinaan, mutta niin oli inflaatiokin. Inflaatio söi lainaa kovaa vauhtia, nyt matalan inflaation aikana sellaista helpotusta ei ole. Plus että nyt asuntojen arvo ei nouse, vaan monin paikoin laskee, toisin kuin silloin. Yhä nykyään moni joutuu ottamaan lyhennysvapaita, jolloin maksetaan pelkät korot. Vuokra-asuntoja ei ole paremmin, vaan huonommin saatavilla nyt verrattuna kysyntään.
4) kunnallisia kodinhoitajia ei useimmissa kunnissa saa missään tilanteessa lapsiperheeseen, huononnus teidän aikoihinne. Jos sen jossain harvinaisesti saa, siitä joutuu nykyäänkin maksamaan.
Ei se ole sen helpommaksi siis muuttunut, mutta se on eroa, että tuloerot ovat kasvaneet ja nykyään monella ON asiat leveämmin, ja niihin leveämmin eläviinhän ihminen samana aikakautena elämäänsä vertaa, ei menneisiin.
5
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:32"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:25"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:00"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 10:00"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:40"]
4, mutta eihän se OLE noin! Olen syntynyt vuonna 1967, joten ehkä muistan nuo jutut hiukan paremmin, mutta:
- 90-luvun lamassakaan ei velvoitettu ottamaan vastaan työtä 1,5 h työmatkan päästä. Näitä ehtoja on kiristetty koko ajan.
- lapsiperheiden palveluita on karsittu koko ajan, eniten 90-luvun laman JÄLKEEN. Siihen asti mm. perheisiin sai kodinhoitajan kunnalta, jos äiti sairastui, nyt se on utopiaa useimmissa kunnissa, koska kodinhoitajia on enää murto-osa siitä, mitä ennen 90-luvun lamaa, ja vähien jäljelläolevien aika menee paisuvan vanhusväestön hoitoon (laitospaikkoja kun on myös karsittu 90-luvun laman jälkeen!). Toisin sanoen TURVAVERKKO ON NYT HUONOMPI KUIN KOSKAAN. Perheet asuvat usein kaukana suvustaan, eikä monilla ole mitään mummolaa, mistä pyytää apua - samalla yhteiskunta on karsinut käytännön arjen avun pois.
- tosi on, että fyysisesti elämä on helpompaa tekniikan myötä, mutta henkisesti stressi kasvaa koko ajan. Ei riitä, että lapsi saa ehjät ja puhtaat vaatteet ja lämpimät ruuat kotoa - se oli vielä 1970-luvulla hyvää kasvatusta. Silloin ei tunnettu edes sanaa virike tai lapsentahtisuus, jotka nykyään ovat hyvän vanhemmuuden peruspilareita. Lapset huitelivat pienestä pitäen ulkona ilman aikuisia, nyt se olisi jo heitteillejättö. Vaatimustaso hyvälle vanhemmuudelle on kasvanut todella huimasti. Eikä sekään riitä, pitää olla myös itse timmi ja nätti, huolehtia parisuhteestaan, ystävistään, sukulaisistaan... työstä tietysti puhumattakaan.
- nyt on sitä paitsi ihan tutkimustenkin mukaan ensi kertaa käsillä tilanne, jossa nykyaikuiset ovat taloudellisesti heikommin toimeentulevia kuin vanhempansa. Ajattele! Suuren sukupolven edustajat perivät vanhempansa, mutta he ovat pääsääntöisesti yhä elossa, ja nykyhengen mukaisesti käyttävät omaisuutensa mukavaan eläkeaikaan (ihan ok, toki en tätä purnaa, mutta tässä on iso ajatuksellinen muutos aiempaan, kun perinnön jättäminen lapsille oli tärkeä tavoite, ei oma humpustelu), viis perillisistä.
(ei ap)
[/quote]
Moon syntynyt -66 joten muistan jotakin minäkin. Mun mielestä nykyiset 25-40 vuotiaat kitisevät ihan turhasta pääasiassa. Ei tämä elämä nyt ole sen vaikeampaa kuin ennenkään. On totta kyllä, että lapsiperheiden etuja on leikattu mutta se on tehty jo 90-luvulla ja olen itsekin joutunut siitä kärsimään.
Ei ole mikään pakko tavoitella sellaisia utopioita kuin omakotitalo, isä, äiti 2-3 lasta, kultainen noutaja, audi vaan voi ihan oikeasti tehdä elämästään itsensä näköisen eikä luulla, että materian tavoittelu on tie onneen. Lisäksi nyt on mahdollisuus vielä saada lapset päiväkotiin vaikkei olisi töissäkään ja jos todella väsyy niin tuollaisia kanavia on olemassa.
Suuret ikäluokat sai sellaisen materiaalisen elämän mutta meidän nuorempien on etsittävä elämän mielekkyys ja onni onni muista asioista ja luulen kyllä, että niin onkin parempi. Ja ainahan pikkulapsivaihe on rankkaa. Kenelläpä ei olisi. Se on normaalia ja se on elämää. Elämän ei taida olla tarkoituskaan olla mitään viihdykejuhlaa vaikka sitä meille markkinoidaan ja monet menevät retkuun ja sitten ovat onnettomia kun koko ajan ei olekaan hauskaa.
Toki saa lapsiperheiden ongelmia tuoda esille ja pitääkin mutta mun elämänkokemuksen mukaan juuri nyt ei ole sen vaikeampaa kuin aiemminkaan. 90-luvulla oli myös tuskasen vaikeaa saada työpaikkaa ja kilpailu oli kovaa, joten se ei ole mitään uutta.
[/quote]
Subjektiivinen päivähoito-oikeus on hyvä asia, tosin sitäkin moni pitää lapsiperheiden hyysäämisenä ja turhana. Mutta se todella on AINOA lapsiperheiden varmuudella käytössä oleva arjen helpotuskeino. Edes lastensuojelun asiakkaaksi ilmoittautumalla ei useimmissa kunnissa saa mitään arjen apua kunnalta. Tämä on hyvä muistaa, kun kehuskelee hädänalaisten mahdollisuuksia saada mukamas apua...
Ihan oikeassa olet, että monasti perheet unohtavat, että vähemmälläkin tulee toimeen ja voi olla onnellinen.
Mutta on minusta suorastaan veemäistä ylimielisyyttä syyttää ihmisiä väärästä asenteesta, jos he tavoittelevat samaa mukavuutta elämäänsä kuin muutkin!
Ihan samalla lailla nimittäin tuollainen "tyydy vähemään ja lopeta nuriseminen" ahdistaa ihmistä, jos se on ainoa näköala, mikä on olemassa hamaan hautaan asti - kuin se, että yrittää tehdä töitä ja hankkia mukavuutta elämäänsä.
Jokaisella on oikeus tavoitella hyvää elämää. Hyvä tietenkin, jos sellaiseksi näkee lähiökolmion ja osaa siitä nauttia, mutta ei sellaista voi ULKOAPÄIN sanella ihmisille elämäntasoksi. Semmoinen "olette tyhmiä, kun ette hyväksy osaanne" on köyhien kyykyttämistä ja luokka-ajattelua pahimmasta päästä. En nyt sano, että sinä ajat tuota, mutta pahasti se haisee riviesi välistä, vaikka et tahtoisikaan.
PS: todella, 90-luvun lamassa oli vaikea saada töitä, itsekin muistan omakohtaisesti sen rimpuilun. Mutta mitä se tähän 20 vuotta myöhempään liittyy? Ei saa olla tyytymätön ja ahdistunut, kun joskus jossain on ollut yhtä vaikeaa tai vaikeampaa? Mitä ihmettä!
5
[/quote]
Mä tarkoitan sitä, että elämänasennetta pitää muuttaa valitsevien olosuhteiden mukaan. Meillä kaikilla suomalaisilla taitaa olla melkoisen mukavat asunnot. Eiköhän sisävessa ja lämmin vesi tule jo jokaisen asuntoon. Kun olin lapsi, näin ei kaikilla vielä ollut. Älä halveksi lähiökolmiota. Vietin sellaisessa ihan onnellisen lapsuuden. 90-luvun lama liittyy tähän sillä tavalla, että ei ole epänormaalia, että elämässä on ajoittain vaikeaa. Eipä ole minua ennen luokka-ajattelusta syytettykään. = D
[/quote]
Ei ole epänormaalia, olen samaa mieltä Mutta se nyt ei kyllä vähäisessäkään määrin helpota arkensa kanssa rimpuilevia, kuten ap:tä. Ihan yhtä vähän kuin jos muistuttaisi, että kehitysmaissa on asiat kurjemmin kuin täällä.
Sinä ja lapsuutesi 70-luvulla ovat yksi asia ja nykyinen elintaso toinen. Ihminen ei vertaa elämäänsä tai aseta unelmiaan sen mukaan, mikä on ollut normaalia elämisen tasoa joskus 40 vuotta sitten! Siksi sanoin, että on vähän hoopoa vetää tähän joku ammoinen ajanjakso suoraan - koska silloinhan ihmiset vertasivat myös elämäänsä muiden senaikaisten ihmisten elintasoon, ei vaikkapa 30-luvun elintasoon.
Ja hei: ap ei todellakaan puhu mistään omakotitalo+audi -elintasosta. En puhu minäkään. Ansaitsen miehen kanssa yhteensä noin 8000 euroa brutto kuussa, ja se riittää silti stadissa vanhaan lähiömurjuun (hitas-neliö, nelihenkinen perhe) ja kymmenen vuotta vanhaan sitikkaan. Kyllä onkin kohtuuton elintaso, juuei.
5
[/quote] Mut sulla on asiat kuule ihan hyvin. Huone jokaiselle perheenjäsenelle, pk-seudun palvelut ja viihdyketarjonnat käden ulottuvilla. Joten, en oikein ymmärrä mitä SINÄ valitat. En tiedä, kenen elintasoon sä itseäsi oikein vertaat kun olet noin tyytymätön. Mitä sinä sitten haluaisit lisää? Mihin katsoisit olevasi oikeutettu? Mun perspektiivistä katsottuna sulla ei pitäisi olla mitään aihetta tuon perusteella tyytymättömyyteen.
[/quote]
En minä varsinaisesti valitakaan, mutta sanon vaan, että ei nykyään edes "hyvät tulot" tuo mitään luksusta. Rupanen asuinalue, rupainen ja ahdas kerrostalokämppä - vaikka ollaan akateeminen viisikymppinen pariskunta, tehty "uraa" jo neljännesvuosisata. Elämä on ihan käsittämättömän kallista nykyään, ainakin pk-seudulla. Joskus ammoisina menneinä aikoina tällä uralla olevalla olisi ollut rouhea keskusta-asunto ja kotiapulainen...
5
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:45"] Ongelma on se, että lapsiperheet haluavat kaiken maksamatta siitä itse mitään.
[/quote]
Päivän naurut: maksamatta mitään. Tee ensimmäinen lapsi, niin yllätyt. Meidän monilapsisessa perheessä pelkkä ruokalasku on 1 200- 1 500 euroa kuukaudessa (teini-ikäinen poika syö muuten saman verran kuin 2-3 aikuista naista), siihen päälle vaatteet (puolen vuoden päästä pieniä), kengät (puolen vuoden päästä pienet), harrastusvälineet (pakollisia, koulu vaatii), lääkkeet jne jne. Jokaisessa ostoksessa on veroja, joten maksetaan verottajalle jättipotti jo pelkästään alveina. Siihen päälle autoilun kulut, ansioverot, kiinteistöverot. JUMANKAUTA ME MAKSAMME, MAKSAMME JA MAKSAMME.
Kun itse olin lapsi, olin sisaruksieni kanssa kaikki lomat ja monet viikonloputkin hoidossa isovanhemmilla. Samoin olivat kaikki serkkuni, isovanhemmat olivat turvallisia ja ilmaisia hoitajia. Vanhemmilla oli turvatut työpaikat melko vähäisellä koulutuksella, lähellä kotia (1-5 km), oli vain yksi auto ylläpidettävänä, inflaatio kuittasi suurimman osan asuntolainasta. Voi että, oli silloin tiukkaa.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:19"]Viestistäsi jäi puuttumaan vanhempien liikuntaharrastukset, koska niitä on pakko olla. Ystäviä ja perhettä pitää ehtiä tavata ja muistaa yms, sekä paljon muita asioita työssäkäynnin ja lasten kanssa olemisen lisäksi.
[/quote]
Eipä ole kummoisia harrastuksia. Vain niitä mihin voi koko perhe osallistua. Ei me perhettä perustettaessa tajuttu etteivä isovanhemmat tule juurikaan olemaan mukana lasten elämässä. Osaavat kyllä syyllistää siitä, kuinka vähän käymme heidän luonaan. Kaiken arjen pyörittämisen keskellä on vaikea löytää aikaa vierailuille yhtään mihinkään.
Isovanhemmista toiset ovat kotona viihtyviä eläkeläisiä ja toiset itsellisiä osa-aikaeläkeläisiä. Ei heillä riitä aika tai mielenkiinto tulla meille. Olisi ihanaa vaikka kerran kuukaudessa päästä miehen kanssa kahdestaan lenkille!
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:43"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 09:45"] Ongelma on se, että lapsiperheet haluavat kaiken maksamatta siitä itse mitään.
[/quote]
Päivän naurut: maksamatta mitään. Tee ensimmäinen lapsi, niin yllätyt. Meidän monilapsisessa perheessä pelkkä ruokalasku on 1 200- 1 500 euroa kuukaudessa (teini-ikäinen poika syö muuten saman verran kuin 2-3 aikuista naista), siihen päälle vaatteet (puolen vuoden päästä pieniä), kengät (puolen vuoden päästä pienet), harrastusvälineet (pakollisia, koulu vaatii), lääkkeet jne jne. Jokaisessa ostoksessa on veroja, joten maksetaan verottajalle jättipotti jo pelkästään alveina. Siihen päälle autoilun kulut, ansioverot, kiinteistöverot. JUMANKAUTA ME MAKSAMME, MAKSAMME JA MAKSAMME.
Kun itse olin lapsi, olin sisaruksieni kanssa kaikki lomat ja monet viikonloputkin hoidossa isovanhemmilla. Samoin olivat kaikki serkkuni, isovanhemmat olivat turvallisia ja ilmaisia hoitajia. Vanhemmilla oli turvatut työpaikat melko vähäisellä koulutuksella, lähellä kotia (1-5 km), oli vain yksi auto ylläpidettävänä, inflaatio kuittasi suurimman osan asuntolainasta. Voi että, oli silloin tiukkaa.
[/quote]
Eläminen on kallista. Siinäpä se. Uskon että moni eläkeikään ehtinyt ei tajua kuinka paljon oikeasti euroja lapsiperheellä menee ihan siihen peruselämiseen. Valitellaan pieniä eläkkeitä, esim. tonni nettona käteen mutta ei tajuta sitä että todellakin lapsiperhellä menee helposti joku tonni pelkästään ruokaan ja asumiseen lähemmän kaksi tonnia ja ne muutkin perustarpeet kuten vaatteet ja kengät lapsille jotka kasvaa jatkuvasti tulee hirveän kalliiksi. Voi kuulostaa hulppealta joku kuudentonnin bruttotulot mutta jos vaikka kyseessä kolmihenkinen lapsiperhe niin ei esillä kovin hulppeasti eletä. Perustarpeet saadaat ostettua ja köyhiä ei olla mutta ei mitenkään hyvätuloisiakaan.
Kyllä tämä on taas sitä itseään. Nykyiset sukupolvet natkuttavat, että ei ehdi harrastaa ja tehdä sitä ja tätä.
Erityisen hassua on tämä valitus, että nykyisillä nuorilla aikuisilla menee huonommin kuin sukupolvella ennen sitä. Ihme kitinää.
Olen itse lähemmäs 50 kymppiä lähestyvä.
Vanhempani ovat molemmat joutuneet lähtemään töiden perässä pääkaupunkiseudulle ennen 20 ikävuottaan. Ihan ilman mitään tukiverkkoja. Töitä he tekivät yhtäjaksoisesti siis ikävuodet 18-65. Kun minä synnyin, niin äitiysloma ei ollut todellakaan 9 kuukautta. Se, että olisi voinut jäädä kotiin hoitamaan lasta kolmeksi vuodeksi oli täyttä utopiaa. Päiväkoteja ei ollut ja ne perhepäivähoitajat piti ottaa, joita oli. Kyllä vanhemmat säästämällä, nuukailemalla ja töitä tekemällä hankkivat lähiöasunnon. Sodan jälkeen lapsuutensa viettäneinä säästäminen ja niukat olot olivat heille tuttuja. Ensimmäinen auto hankittiin joskus 70/80-luvun taitteessa. Ei niissä vehkeissä ollut ohjaustehostinta, musiikkilaitteita, penkinlämmittiä tms. Telkkari oli mustavaloinen ja kanavia oli ensin yksi ja sitten kaksi. Lankapuhelin oli, mutta sitä käytettiin tehokkaasti, koska sen käyttö ei ollut halpaa.
Itse vietin ihan ok lapsuuden alemman keskiluokan perheessä. Velkarahalla ja kesätöillä on oma koulutus hankittu. Valmistuin 90-luvun synkimmällä hetkellä tilanteeseen, jossa näköalat eivät todellakaan olleet valoisat. Takana loistava tulevaisuus.
Että turha puhua paskaa, että nykyaika olisi jotenkin erityisen haasteellinen ja rasittava. Jos alkaa ahdistamaan, niin jutelkaa isoäitien kanssa, jotka eivät olleet kotirouvia. Montako viikkoa lapsivuoteesta oltiin takaisin töissä ja miten hoitajien saaminen onnistui, oliko perheessä avainkaulalapsia ja montako kertaa vuodessa käytiin Kanarialla lomailemassa perheen kanssa.
Siinä mielessä yhteiskunta on todella muuttunut, että uusia tarpeita on synnytetään kiihtyvällä vauhdilla. Kymmenen vuoden iästä pukeudutaan katalogien mukaan ja otetaan mallia mediasta. Häät pitää järjestää satuhäinä, jotka maksavat kymppitonneja ja mallia otetaan amerikkalaisista tv-sarjoista. Sitten nämä samat naiset tekevät lapsia, ja imevät lapsiperheen ja äitiyden mallia kymmenien naistenlehtien ja netin tarinoista.
Isoäitiosastolta voi kysyä, mitä muita naistenlehtiä julkaistiin ja luettiin kuin Kotiliettä?
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:38"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:25"]
Tietenkin ihminen yleensä vertaa elintasoaan siihen n. keskituloiseen keskivertoihmiseen ja jos menee huonommin kun tällä niin ihminen tuntee itsenä ehkä köyhäksi surkimukseksi.
Esim. minun mittapuuni mukaan siihen keskivertoelämään kuuluu omistusasunto, ei mikään hulppea mutta tarpeeksi tilava perheelle tyyliin 100 neliötä nelihenkiselle perheelle. Lisäksi keskivertoelämään kuuluu auto, eikä mikään vanhan romu. Se että on varaa ostaa ja syödä ja juoda sitä ruokaa ja juomaa mitä haluaa. Se että on varaa ostaa niitä vaatteita mitä tykkää tai mitkä on omasta mielestä hyviä. Ei välttämättä mitään kalliimpia merkkivaatteita mutta että ei tarvitse kirpparilta hakea jos ei välttämättä halua.
Lisäksi normaaliin hyvään keskivertoelämään kuuluu mielestäni se että voi ainakin kerran vuodessa matkustella olkoon se sitten vaikka pelkästään se normaali etelän lomamatka tyyliin 2000€ lento+hotelli.
Se nyt vaan on niin että tällaiseen elintasoon tarvitaan nelihenkiselle perhelle jo helposti lähes 5000€ nettotulot ja huom! puhun todellakin nettotuloista ei brutto varsinkin pääkaupunkiseudulla jossa asumiskulut ovat korkeat ei oikein alemmilla tuloilla ole varaa siihen keskivertoelämään.
Ei ole mitään vikaa tavoitella sitä keskivertoelämää ja keskivertotuloja mutta siinä mielessä tilanne on mielestäni vaikea että vaikka yksilö koittaa tehdä mitä tahanasa ja olla hyvin ahkera niin esim. vaikean työllisyystilanteen takia sen keskiverto elämän saavuttaminen voi olla hankalaa tai mahdotonta. Tuntuu että nyky-yhteiskunnassa ahkeruus ja yritteliäisyys ei todellakaan palkitse. Voit silti jäädä nuolemaan näppejä. Totuushan on että nykyisin jollain kahden tonnin bruttopalkoilla ei elintaso välttämättä ole paljon korkeampi kun minimitoimeentulotuella elävän työttömän eli elintaso on surkea. Kyllä sitä nyky-yhteiskunnassa on vaikea olla tyytyväinen vain siihen että saa leipää ja leivän päälle voita. Silti useimmilla tuttavapiirissa on niitä, jotka ovat hienosti pysyneet siinä keskivertoelämässä ja pitäneet hyvät palkkansa ja työpaikkansa että ne putoajat kokevat itsensä ja oman tilanteensa todella surkeaksi.
[/quote]
Onko sulla joku tietty tyyppi mielessä keneen itseäsi vertaat ja koet, että jäät huonommaksi? Vai luotko itsellesi vain illuusion keskivertoihmisestä, jollaista ei oikeasti ole olemassakaan? Mun mielestä sun vaatimukset on liian yläkantissa. Ei 100 neliötä ole mikään normi, eikä ulkomaanmatkat, eikä ylipäätään sellainen elämä etteikö koskaan olisi rahasta tiukkaa. Keskivertoihmisen elämä on juuri sitä, ettei kaikkea saa vaan unelmoitavaa jää. Joskus on voinut olla aika, että eläminen suhteessa palkkaan oli sellaista, että joillekin ammattiryhmille jäi paljon ylimääräistä rahaa mutta nykyään se on poikkeus ei sääntö.
[/quote]
Vertaan lähinnä siihen mitä nyt mediasta saan kuvan eli keskivertopalkkoihin ja minkälaisen elämän niillä saa. Nythän esim. kaksilapsisen keskivertoperheen nettotulot ovat juurikin n. 5000€ tämän olen mediasta lukaissut ja lähipiirissäkin lähes 90% ne jotka ovat työelämässä tienaavat tuon luokkaisia summia. Eikö se keskivertopalkka kaikkien palkansaajien kesken ole jo jotain 3400€/kk.
Todellakin toivoisin että tuttavapiirini koostuisi jotenkin köyhemmistä tai edes pienituloisemmista, jotta ei tarvitsis tuntea itsensä niin pienituloiseksi tai köyhäksi.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:40"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:28"]
Mä ihmettelen samaa kuin ap - miten ennen on pärjätty??
Kun itse olin nuori köyhä lapsiperheen äiti ei tullut edes pieneen mieleen ettei oltais pärjätty omillamme oli kyse lastenhoidosta, rahoista tai ajankäytöstä! Sen mukaan elettiin mihin rahkeet riitti. Ei ollut varaa hoitovapaisiin vaan töihin 1h työmatkan päähän lähdettiin heti kun äitiysloma loppui, kotimatkalla käytiin kaupassa ja kauppakassi kulki rattaissa tarhalta kotiin. Perheessä oli vain yksi auto ja sekin miehen työkäytössä. Hätätapauksessa hälyytin vaarin naapurikaupungista hakemaan lapset tarhasta.
Lapset harrastivat vuorotellen vain halpoja harrastuksia, ei heitä viety eikä haettu vaan harrastuksiin (ja kouluun) piti päästä fillarilla. Vaatteet kierrätettiin sukulaisilta ja kavereiden kesken, ruoka oli kotona tehtyä kotiruokaa (juu, ehdin tekemään hyvin vaikka oli tunnin työmatka). Oma koti oli tärkein vaikka korko% oli 16 ja laina ei kuolettunut lainkaan - toisen palkka riitti vain korkoihin! Työttömyysaika - no tätä en oikeasti tiedä miten selvittiin kun korvauksia saatiin odottaa 6kk. Sossusta kysyttiin kerran apua, ei saatu ja toista kertaa ei menty kysymään. Mutta hengissä ollaan yhä.
Parisuhdeongelmat hoidettiin neljän seinän sisällä puhumalla, ei tappelemalla.
Kodinhoitajaan oli tosiaan mahdollisuus, me saimme kaupungilta kerran 2 pväksi kodinhoitajan kun mulla hajosi selkä ja pikkukakkonen oli parikuinen. Mutta kyllä me maksoimme siitäkin vaikka oltiin alimmassa tuloluokassa kaikin tavoin.
Tuntuu että nyky"nuoret" on niin hemmetin heikkoa tekoa, mitään ei osata enää tehdä maalaisjärjellä vaan heti hajoaa pää. Onneksi nuo 4 omaa ja miniä tuntuvat ainakin toistaiseksi täyspäisiltä....
[/quote]
Silloin oli silloin - KAIKKI elivät samalla tasolla kuin te. Tuskin sinäkään silloin vertasit elämääsi 30-40 -vuotta aikaisempaan ja ajatellut, että ollaanpas me onnekkaita, kun ennen sotia kumminkin oli niiiiiiiiin paljon vaikeampaa....
Ja hei:
1) Ihan samalla lailla moni joutuu menemään nyt töihin tunnin matkan päähän heti perhevapaan jälkeen. Ap pakotettiin ottamaan duunia 1,5 tunnin matkan päästä - ei ollut oma ratkaisu kuten sinulla, vaan työkkärin määräys. Sinullakin olisi ollut oikeus hoitovapaaseen, mutta halusit ansaita rahaa. Sama juttu nyt.
2) samalla lailla nyt joutuvat pienipalkkaiset kierrättämään ja tekemään halpaa kotiruokaa. Kuvittelitko asian muuttuneen helpommaksi?
3) asuntolainojen korot olivat korkealla aikoinaan, mutta niin oli inflaatiokin. Inflaatio söi lainaa kovaa vauhtia, nyt matalan inflaation aikana sellaista helpotusta ei ole. Plus että nyt asuntojen arvo ei nouse, vaan monin paikoin laskee, toisin kuin silloin. Yhä nykyään moni joutuu ottamaan lyhennysvapaita, jolloin maksetaan pelkät korot. Vuokra-asuntoja ei ole paremmin, vaan huonommin saatavilla nyt verrattuna kysyntään.
4) kunnallisia kodinhoitajia ei useimmissa kunnissa saa missään tilanteessa lapsiperheeseen, huononnus teidän aikoihinne. Jos sen jossain harvinaisesti saa, siitä joutuu nykyäänkin maksamaan.
Ei se ole sen helpommaksi siis muuttunut, mutta se on eroa, että tuloerot ovat kasvaneet ja nykyään monella ON asiat leveämmin, ja niihin leveämmin eläviinhän ihminen samana aikakautena elämäänsä vertaa, ei menneisiin.
5
[/quote]
Eihän tuo pidä ollenkaan paikaansa - ei kaikki eläneet läheskään samalla tasolla!! Mulla oli ystäviä joilla oli varaa ostaa kauniaisista 5 miljoonaa markkaa maksanut tontti (meidän rivari maksoi 470tmk) ja toisaalta tuttuja jotka eli sosiaalihuollon varassa. Ihan kuten nytkin!! Missä pussissa elät kun kuvittelet että silloin oli jotenkin helpompaa?? Ja väkisinkin tuli verrattua elämää vanhempieni nuoruuteen sodan jaloissa, siihen nähden meillä oli tosi hyvin.
1. Se tunnin työmatka ei ollut oma valinta vaan työmarkkinoiden. En saanut työtä lähempää vaan oli pakko pysyä siinä missä olin ollut jo ennen lapsia. Pakotteita voi olla muitakin kuin te toimisto
2. aika vähän täällä av:llä enää puhutaan lastenvaatteiden kierrättämisestä, reimatekit ja vimpan päälle vehkeet pitää ollaa ettei ole noloa. Ja eineksiä tunnutaan syövän kun valitetaan ettei vartissa tai 30 min voi tehdä oikeaa ruokaa
3. tuo on aikamoinen harha, kyllä se velka pysyi maksettavana inflaatiosta huolimatta. Ostimme asunnon v 86 470kmk ja myimme 93 samalla hinnalla, velka oli edelleen yli 200tmk ja pankki kyllä halusi omansa pois. Vuokra-asuntoja ei ollut varaa edes ajatella saati saatavilla.
4. Meidän perheessä on ollut lapsia 33 vuotta - saimme yhden kerran kodinhoitajan avuksi. Kuka tahansa saa sellaisen rahalla kuten mekin.
Tuloerot on kasvaneet mutta osin vapaaehtoisesti - onhan niin paljon ihmisiä jotka vartavasten hankkiutuvat sossun eläteiksi. Palkansaajien kesken ei ero ole niin huima kuin kuvittelisi.
Jos ei ole noita aikoja elänyt ei ihan tiedä mistä puhuu....
Viisi asiaa, joista suuret ikäluokat, eli nämä työn sankarit (tirsk!) eivät halua puhua:
1. Asuntovelat maksettiin pois 10 vuodessa. Asunnot olivat halpoja, palkat koulutukseen ja työtahtiin nähden kovia ja verotus mitätöntä nykypäivään verrattuna. Inflaatio edesauttoi lainojen maksamista.
2. Lapset hoidatettiin omilla vanhemmilla. Ilmaiseksi tiätty.
3. Työmatkat olivat todella lyhyitä, usein pari kilometriä. Nyt 50 kilometrin työmatka on ihan normi ja yli 100 kilometrin työmatka ei hämmästytä ketään. Työttömän täytyy ottaa töitä vastaan jopa 80 kilometrin päästä. Ennen ei töihin menty edes naapurikuntaan, sillä "eihän niin kaukana voi käydä töissä".
4. Verot ja eläkemaksut olivat pieniä, nyt verojen määrä on kovinta ikinä. Eläkemaksut keskimäärin noin 24 %, ennen ei edes 5 %.
5. Omia erityisetuuksia suurille ikäluokille, kuten alhainen eläkeikä ja työttömyyseläke. Meidän 30-40 -vuotiaiden eläkeikä alkaa vamasti jo 7:llä, kunhan aikaa hieman kuluu. Työttömyyseläke muuten poistettiin kaikilta vuoden 1950 jälkeen syntyneiltä.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 12:14"]
Viisi asiaa, joista suuret ikäluokat, eli nämä työn sankarit (tirsk!) eivät halua puhua:
1. Asuntovelat maksettiin pois 10 vuodessa. Asunnot olivat halpoja, palkat koulutukseen ja työtahtiin nähden kovia ja verotus mitätöntä nykypäivään verrattuna. Inflaatio edesauttoi lainojen maksamista.
2. Lapset hoidatettiin omilla vanhemmilla. Ilmaiseksi tiätty.
3. Työmatkat olivat todella lyhyitä, usein pari kilometriä. Nyt 50 kilometrin työmatka on ihan normi ja yli 100 kilometrin työmatka ei hämmästytä ketään. Työttömän täytyy ottaa töitä vastaan jopa 80 kilometrin päästä. Ennen ei töihin menty edes naapurikuntaan, sillä "eihän niin kaukana voi käydä töissä".
4. Verot ja eläkemaksut olivat pieniä, nyt verojen määrä on kovinta ikinä. Eläkemaksut keskimäärin noin 24 %, ennen ei edes 5 %.
5. Omia erityisetuuksia suurille ikäluokille, kuten alhainen eläkeikä ja työttömyyseläke. Meidän 30-40 -vuotiaiden eläkeikä alkaa vamasti jo 7:llä, kunhan aikaa hieman kuluu. Työttömyyseläke muuten poistettiin kaikilta vuoden 1950 jälkeen syntyneiltä.
[/quote]
Vastataan kermaperseprovoilijan väitteisiin;
1: Laina-ajat olivat lyhyempiä ja asunnot vaatimattomampia. Nythän ostetaan suoraan 25 vuoden laina-ajalla heti se iso asunto, joka aikoinaan oli kolmas tai neljäs asunto. Inlaatio piti suurelta osin huolen korosta. Mutta, velkaa haettiinkin hattu kourassa, oli säännöstelty ala. Pankinjohtaja oli tuollon todella iso herra. Nyt tarvittasiin tilastonikkari kaivamaan tieto, että kuinka suuri osuus asumiskustannukset oli tuloista, väittäisin, ettei ollut ainakaan pienempi kuin nykyään. Kyllä se velka piti maksaa ja vastikkeet kanssa.
2. Tyhjä slogan, joka ei pidä kuin pieneltä osin paikkaansa. Jotkut ehkä hoidattivat. Suuri osa ei, koska isovanhemmat olivat itse töissä tai asuttiin eri paikkakunnilla.
3. Entisaikaan muutettiin työpaikkojen luo, pakosta. Nyt autoistuneena aikana voidaan asua vaikka 50-100 kilometrin päässä työpaikasta.
4. verojen määrällä ja saaduilla palveluilla yhteys.
5. Suuret ikäluokat ovat tehneet enemmän töitä ja rankkaa työtä. Koulun penkiltä töihin 15 ikävuoden jälkeen suurin osa ikäluokasta. Kannattaisi tietää mitä kadehtii.
"Päivitä tietosi! Työeläkemaksu oli 5 % vuosina 1962-68. Eikä kovin paljon suurempi vuosina 69-75, silloin 5-8 %.
En ehdi ottaa nyt kantaa muihin kohtiin, mutta pyörittelen näitä lukuja päivittäin ihan työn puolesta.
"Maksu on vain noussut: se oli 5 % vuosina 1962-68, 5-8 % 1969-75, 10-14 % 1976-88 ja 15 - 29 % vuosina 1989-2012 (työnantajan TyEL 22,8 %, työntekijän 5,15/6,50 %).[1] SAK vaatii sen nostamista entisestään. Maksu on osa verokiilaa, työn verotusta, joka vaikeuttaa työllistymistä ja vähentää työntekijän käteen jäävää tuloa."
[/quote]Jos pyörittelet näitä asioita, niin työntekijän osuus 5.15% huomioidaan verotuksessa vähennyksenä eli todellisuudessa maksat vähemmän veroa, eikä se myöskään kerrytä työntekijän eläkekertymää eli todellisuudessa se pienentään työnantajan maksuosuutta.
Työeläkelain tultua voimaan % on varmaan ok. koska osa työeläkkeistä maksettiin verovaroista, koska ennen sitä työntekijöillä ei ollut edes eläkekertymiä, mutta laskennallisesti ne huomioitiin noin v. 1920? saakka ja moni sai hyvän työeläkkeen, ilman omia eläkekertymiä.
[/quote]
Suomessa vaaditaan liikaa! Onko pakko tehdä enemmän kuin 1lapsi josta pystyy huolehtimaan? Onko pakko ottaa kallis asuntolaina ja asua siinä ok- talossa? Muuttakaa vuokrakerrostaloon! Miksi yhteiskunnan täytyy tukea sutä että joku nyt baan haluaa ne monta lasta ja oktalon? Eläkää ja olkaa taloudellisten ja psykososiaalisten voimavarojenne mukaan!Jos ei ole hoitapua on 2 lasta liikaa, jos ei oke töitä en ota lainaa jne....mistä lähtien kaikkien on täytynyt saada kaikki? En tajua tätä valitusta! Kertokaa mulle tyhmälle miksi ette ota vastuuta elämästänne ja valinnoistanne? Vai onko kaikki lessuja ja ehkäisyä vastaan? Sairastumiset yms on asia erikseen mutta mielestäni myös siihen täytyy varautua ennakolta jotenkin...siis kuka hoitaa sitten lasta.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:25"]Tietenkin ihminen yleensä vertaa elintasoaan siihen n. keskituloiseen keskivertoihmiseen ja jos menee huonommin kun tällä niin ihminen tuntee itsenä ehkä köyhäksi surkimukseksi.
Esim. minun mittapuuni mukaan siihen keskivertoelämään kuuluu omistusasunto, ei mikään hulppea mutta tarpeeksi tilava perheelle tyyliin 100 neliötä nelihenkiselle perheelle. Lisäksi keskivertoelämään kuuluu auto, eikä mikään vanhan romu. Se että on varaa ostaa ja syödä ja juoda sitä ruokaa ja juomaa mitä haluaa. Se että on varaa ostaa niitä vaatteita mitä tykkää tai mitkä on omasta mielestä hyviä. Ei välttämättä mitään kalliimpia merkkivaatteita mutta että ei tarvitse kirpparilta hakea jos ei välttämättä halua.
Lisäksi normaaliin hyvään keskivertoelämään kuuluu mielestäni se että voi ainakin kerran vuodessa matkustella olkoon se sitten vaikka pelkästään se normaali etelän lomamatka tyyliin 2000€ lento+hotelli.
Se nyt vaan on niin että tällaiseen elintasoon tarvitaan nelihenkiselle perhelle jo helposti lähes 5000€ nettotulot ja huom! puhun todellakin nettotuloista ei brutto varsinkin pääkaupunkiseudulla jossa asumiskulut ovat korkeat ei oikein alemmilla tuloilla ole varaa siihen keskivertoelämään.
Ei ole mitään vikaa tavoitella sitä keskivertoelämää ja keskivertotuloja mutta siinä mielessä tilanne on mielestäni vaikea että vaikka yksilö koittaa tehdä mitä tahanasa ja olla hyvin ahkera niin esim. vaikean työllisyystilanteen takia sen keskiverto elämän saavuttaminen voi olla hankalaa tai mahdotonta. Tuntuu että nyky-yhteiskunnassa ahkeruus ja yritteliäisyys ei todellakaan palkitse. Voit silti jäädä nuolemaan näppejä. Totuushan on että nykyisin jollain kahden tonnin bruttopalkoilla ei elintaso välttämättä ole paljon korkeampi kun minimitoimeentulotuella elävän työttömän eli elintaso on surkea. Kyllä sitä nyky-yhteiskunnassa on vaikea olla tyytyväinen vain siihen että saa leipää ja leivän päälle voita. Silti useimmilla tuttavapiirissa on niitä, jotka ovat hienosti pysyneet siinä keskivertoelämässä ja pitäneet hyvät palkkansa ja työpaikkansa että ne putoajat kokevat itsensä ja oman tilanteensa todella surkeaksi.
[/quote]
Kuvaat ylellistä etkä keskivertoelämää! Oletko Laura Räty?
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 12:31"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 12:14"]
Viisi asiaa, joista suuret ikäluokat, eli nämä työn sankarit (tirsk!) eivät halua puhua:
1. Asuntovelat maksettiin pois 10 vuodessa. Asunnot olivat halpoja, palkat koulutukseen ja työtahtiin nähden kovia ja verotus mitätöntä nykypäivään verrattuna. Inflaatio edesauttoi lainojen maksamista.
2. Lapset hoidatettiin omilla vanhemmilla. Ilmaiseksi tiätty.
3. Työmatkat olivat todella lyhyitä, usein pari kilometriä. Nyt 50 kilometrin työmatka on ihan normi ja yli 100 kilometrin työmatka ei hämmästytä ketään. Työttömän täytyy ottaa töitä vastaan jopa 80 kilometrin päästä. Ennen ei töihin menty edes naapurikuntaan, sillä "eihän niin kaukana voi käydä töissä".
4. Verot ja eläkemaksut olivat pieniä, nyt verojen määrä on kovinta ikinä. Eläkemaksut keskimäärin noin 24 %, ennen ei edes 5 %.
5. Omia erityisetuuksia suurille ikäluokille, kuten alhainen eläkeikä ja työttömyyseläke. Meidän 30-40 -vuotiaiden eläkeikä alkaa vamasti jo 7:llä, kunhan aikaa hieman kuluu. Työttömyyseläke muuten poistettiin kaikilta vuoden 1950 jälkeen syntyneiltä.
[/quote]
Vastataan kermaperseprovoilijan väitteisiin;
1: Laina-ajat olivat lyhyempiä ja asunnot vaatimattomampia. Nythän ostetaan suoraan 25 vuoden laina-ajalla heti se iso asunto, joka aikoinaan oli kolmas tai neljäs asunto. Inlaatio piti suurelta osin huolen korosta. Mutta, velkaa haettiinkin hattu kourassa, oli säännöstelty ala. Pankinjohtaja oli tuollon todella iso herra. Nyt tarvittasiin tilastonikkari kaivamaan tieto, että kuinka suuri osuus asumiskustannukset oli tuloista, väittäisin, ettei ollut ainakaan pienempi kuin nykyään. Kyllä se velka piti maksaa ja vastikkeet kanssa.
2. Tyhjä slogan, joka ei pidä kuin pieneltä osin paikkaansa. Jotkut ehkä hoidattivat. Suuri osa ei, koska isovanhemmat olivat itse töissä tai asuttiin eri paikkakunnilla.
3. Entisaikaan muutettiin työpaikkojen luo, pakosta. Nyt autoistuneena aikana voidaan asua vaikka 50-100 kilometrin päässä työpaikasta.
4. verojen määrällä ja saaduilla palveluilla yhteys.
5. Suuret ikäluokat ovat tehneet enemmän töitä ja rankkaa työtä. Koulun penkiltä töihin 15 ikävuoden jälkeen suurin osa ikäluokasta. Kannattaisi tietää mitä kadehtii.
[/quote]
Juuri näin, minunkin kommenttini kermaperseelle:
1. laina-aikoja ei saanut kuin max 10v, jos ei voinut maksaa siinä ajassa niin oltiin ilman. Jos vertaan sitä että lainaa oli 250tmk ja nettotulot 50tmk vuodessa niin nyt on 250k€ velkaa ja vuositulot 32k€, huonompi tilannehan nyt on, eikös??
2. Vanhemmat oli työelämässä viimeiseen saakka, kerran vuodessa lapset oli yötä mummolassa. Ei raaskittu rasittaa kun tekivät raskasta työtä. Nyt anoppi ja appis on eläkkeellä eikä heitä olisi vähempää kiinnostanut lastenhoito joten 2 nuorinta on hoidettu täysin ilman muiden apua vanhempien kuoltua.
3. mieti tosiaan sitä että auto ei ollut ollenkaan itsestäänselvyys joka perheessä. Vaikka työmatka oli pitkä se tehtiin julkisilla - itse menin bussilla, metrolla ja ratikalla joka helvetin päivä töihin. Ja vein vielä lapsetkin kun mies lähti 6.30 ja tarha aukesi vastaa klo 7
4. samaa mieltä
5. suuret ikäluokat (keski- ja hyvätuloiset) olivat tosiaan hyvässä asemassa, mutta eipä nuo heidän etunsa enää meille 50+ ikäisillekään lankea. Köyhät on aina olleet kovilla, kansakoulusta tosiaan suoraan töihin elättämään pikkusisaruksia ennen oman perheen perustamista.
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="30.10.2014 klo 11:25"]Tietenkin ihminen yleensä vertaa elintasoaan siihen n. keskituloiseen keskivertoihmiseen ja jos menee huonommin kun tällä niin ihminen tuntee itsenä ehkä köyhäksi surkimukseksi. Esim. minun mittapuuni mukaan siihen keskivertoelämään kuuluu omistusasunto, ei mikään hulppea mutta tarpeeksi tilava perheelle tyyliin 100 neliötä nelihenkiselle perheelle. Lisäksi keskivertoelämään kuuluu auto, eikä mikään vanhan romu. Se että on varaa ostaa ja syödä ja juoda sitä ruokaa ja juomaa mitä haluaa. Se että on varaa ostaa niitä vaatteita mitä tykkää tai mitkä on omasta mielestä hyviä. Ei välttämättä mitään kalliimpia merkkivaatteita mutta että ei tarvitse kirpparilta hakea jos ei välttämättä halua. Lisäksi normaaliin hyvään keskivertoelämään kuuluu mielestäni se että voi ainakin kerran vuodessa matkustella olkoon se sitten vaikka pelkästään se normaali etelän lomamatka tyyliin 2000€ lento+hotelli. Se nyt vaan on niin että tällaiseen elintasoon tarvitaan nelihenkiselle perhelle jo helposti lähes 5000€ nettotulot ja huom! puhun todellakin nettotuloista ei brutto varsinkin pääkaupunkiseudulla jossa asumiskulut ovat korkeat ei oikein alemmilla tuloilla ole varaa siihen keskivertoelämään. Ei ole mitään vikaa tavoitella sitä keskivertoelämää ja keskivertotuloja mutta siinä mielessä tilanne on mielestäni vaikea että vaikka yksilö koittaa tehdä mitä tahanasa ja olla hyvin ahkera niin esim. vaikean työllisyystilanteen takia sen keskiverto elämän saavuttaminen voi olla hankalaa tai mahdotonta. Tuntuu että nyky-yhteiskunnassa ahkeruus ja yritteliäisyys ei todellakaan palkitse. Voit silti jäädä nuolemaan näppejä. Totuushan on että nykyisin jollain kahden tonnin bruttopalkoilla ei elintaso välttämättä ole paljon korkeampi kun minimitoimeentulotuella elävän työttömän eli elintaso on surkea. Kyllä sitä nyky-yhteiskunnassa on vaikea olla tyytyväinen vain siihen että saa leipää ja leivän päälle voita. Silti useimmilla tuttavapiirissa on niitä, jotka ovat hienosti pysyneet siinä keskivertoelämässä ja pitäneet hyvät palkkansa ja työpaikkansa että ne putoajat kokevat itsensä ja oman tilanteensa todella surkeaksi. [/quote] Kuvaat ylellistä etkä keskivertoelämää! Oletko Laura Räty?
[/quote]
Oikeastiko? Voiko lapsiperhe (esim. kolme lasta) jonka nettotulot ovat 5000€ viettää ylellistä elämää? Onko se että voi käydä kerran vuodessa etelässä ylellistä elämää tai se että ruokaan ja taloustarvikkeisiin menee melkein tonni tai se että asumiskuluihin menee n. 1500€/kk, tai se että autolainaan menee 300€/kk, tai se että bensaan menee 200€/kk, tai se että nettiin ja puhelinliittymiin koko perheellä menee 150€/kk tai se että päivähoitomaksuihin menee 500€/kk, tai se että kun kolmelle lapselle ostetaan hyvät vedenpitävät talvitamineet ja kengät menee yht. 400€, ja listaa voisi jatkaa vaikka millä muilla pakollisilla menoilla jotka eivät ehkä tule joka kuukausi mutta silloin tällöin. Hoh hoh, tuntuu että tässä ketjussa ovat taas ne joiden mielestä 3000€ brutto on jo hyvätuloinen. Haloo! keskipalkka todellakin on Suomessa nykyään jo yli 3000€! Ja monissa ketjuissa perheet valittelee että 8000€ bruttotuloilla ei saa kun aika nuhjuisen kerrostaloasunnon ja juuri ja juuri pärjää. No tuosta en ole samaa mieltä mutta keskipalkoilla ei todellakaan elä luxus elämää!
"Jos saisin 1200€/kk, jäisin nyk.4 vuotiaani kanssa mieluusti kotiin enkä takuulla naputtaisi jaksamisesta! Mutta voin kertoa, etä rahkeet on lujilla just nyt: olen ottanut vastaan työpaikan 1,5h työmatkan päästä (työkkäri pakotti) ja saan käteen 1600€ ja kyllä voin kertoa, että arki väsyttää! Ei voi edes tehdä lyhennettyä työpäivää, kun olen ollut alle 6kk samalla työnantajalla"
Miksi lapsen isä ei voi tehdä lyhennettyä työpäivää, jos haluatte lapsellenne lyhyemmän hoitopäivän? Luulisi sen isänkin osaavan hoitaa 4-vuotiasta. Ei ihme, jos naisten työllistyminen on vaikeaa, jos vastuuta perhe-elämästä ei jaeta.
Mä ihmettelen samaa kuin ap - miten ennen on pärjätty??
Kun itse olin nuori köyhä lapsiperheen äiti ei tullut edes pieneen mieleen ettei oltais pärjätty omillamme oli kyse lastenhoidosta, rahoista tai ajankäytöstä! Sen mukaan elettiin mihin rahkeet riitti. Ei ollut varaa hoitovapaisiin vaan töihin 1h työmatkan päähän lähdettiin heti kun äitiysloma loppui, kotimatkalla käytiin kaupassa ja kauppakassi kulki rattaissa tarhalta kotiin. Perheessä oli vain yksi auto ja sekin miehen työkäytössä. Hätätapauksessa hälyytin vaarin naapurikaupungista hakemaan lapset tarhasta.
Lapset harrastivat vuorotellen vain halpoja harrastuksia, ei heitä viety eikä haettu vaan harrastuksiin (ja kouluun) piti päästä fillarilla. Vaatteet kierrätettiin sukulaisilta ja kavereiden kesken, ruoka oli kotona tehtyä kotiruokaa (juu, ehdin tekemään hyvin vaikka oli tunnin työmatka). Oma koti oli tärkein vaikka korko% oli 16 ja laina ei kuolettunut lainkaan - toisen palkka riitti vain korkoihin! Työttömyysaika - no tätä en oikeasti tiedä miten selvittiin kun korvauksia saatiin odottaa 6kk. Sossusta kysyttiin kerran apua, ei saatu ja toista kertaa ei menty kysymään. Mutta hengissä ollaan yhä.
Parisuhdeongelmat hoidettiin neljän seinän sisällä puhumalla, ei tappelemalla.
Kodinhoitajaan oli tosiaan mahdollisuus, me saimme kaupungilta kerran 2 pväksi kodinhoitajan kun mulla hajosi selkä ja pikkukakkonen oli parikuinen. Mutta kyllä me maksoimme siitäkin vaikka oltiin alimmassa tuloluokassa kaikin tavoin.
Tuntuu että nyky"nuoret" on niin hemmetin heikkoa tekoa, mitään ei osata enää tehdä maalaisjärjellä vaan heti hajoaa pää. Onneksi nuo 4 omaa ja miniä tuntuvat ainakin toistaiseksi täyspäisiltä....