Lue keskustelun säännöt.
Televisiotähti kirjoitti kirjan 1980-luvun Suomesta, jolloin väkivalta ja tyttöjen saalistajat olivat normaalia arkea
16.09.2021 |
https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000008230514.html
Tästä aiheesta jos kirjoittaa tällä palstalla niin haukutaan maanrakoon. Suomi oli oikeasti paljon vaarallisempi paikka 1980-luvulla kuin nykyään. Tekijöinä ihan kantasuomalaiset ihmiset, lapsia r*iskattiin ja t*pettiin paljon enemmän kuin nykyään. Tappeluita oli koko ajan jne.
Kommentit (94)
Itse elin parasta nuoruutta 80-luvun alussa, olin parikymppinen.
Kaikki paikat olivat auki ja sallittuja, kengät oli menosuunnassa perjantaista sunnuntaihin ja välillä ihan arki-iltana. Ikinä ei sattunut mitään, Helsingissä sai kulkea ihan rauhassa. Ravintolassa saattoi jättää käsilaukun pöytään eikä kukaan kussut juomiin. Ongelmat alkoivat oikeastaan kohta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. "Paluumuuttajina" tuli kaikenlaista porukkaa idästä ja etelästä.
Sitä en tiedä mitä teinit puuhaili, ketjun mukaan mätkivät toisiaan turpaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Väkivaltarikollisuus on ollut jatkuvassa kasvussa 80-luvulta.
Kiitos faktasta. On aina virkistävää nähdä sitäkin täällä keskustelun lomassa.
Henkirikosten määrä on tosiaan pitkäaikaisesti laskussa. Samoin lapsiin kohdistuvan väkivallan. Varmaan toive olisi kuitenkin pitää jatkossakin nämä lasku-uralla? Väestön ikääntyessä pitäisi kaiken järjen mukaan myös pahoinpitelyiden ja raiskausten määrien olla laskussa? Jos ei niin keksittekö syitä miksi ei?
Vierailija kirjoitti:
Elin itse hyvän lapsuuden 1980-luvulla, synnyin sen alussa. Meillä oli rauhallista ja turvallista koko vuosikymmenen ajan, elintaso oli hyvä, perhe oli melko lailla onnellinen, asiat olivat ns. hyvin. Asuimme maalla, mutta melko lähellä pientä kaupunkia, ja isompaankin kaupunkiin oli lyhyehkö matka. Kylällä kaikki kävivät kaupungeissa töissä, uusia taloja rakennettiin, lapsia syntyi, asuinympäristö oli melko vireä.
Sen sijaan vasta aikuisena olen tajunnut, miten ihmeellisessä onnellisuuskuplassa tuohon aikaan elin.
Syrjäisemmällä maaseudulla kasvaneiden tuon ajan lasten tarinat kuulostavat karulta. Oli työttömyyttä, päihteidenkäyttöä, parisuhdeväkivaltaa, lähisuhdeväkivaltaa, huonot talot, huonot olot, vähävaraisuutta, tietämättömyyttä, piittaamattomuutta. Sekä viranomaisten että ympäristön ihmisten taholta.
Nykyisin nuo syrjäkylät ovat suurimmaksi osaksi jo tyhjentyneet asukkaista, enää eläkeläisiä asuu syrjäseuduilla jonkin verran. Sen sijaan vielä 35-40 vuotta sitten monet lapsiperheetkin yrittivät sinnitelllä noissa syrjäseutujen kylissä; maanviljelys oli jo hiipumassa, mutta mitään muuta vakituisempaa ansiota ei ollut tarjolla. 1980-luku oli tiheämmin asutussa osassa Suomea täystyöllisyyden kulta-aikaa; ja ylipäätään halvan öljyn ja avokätisen sosiaaliturvan aikaa. Tämä johti siis siihen, että monet perheet jumiutuivat syrjäkylille: työpaikkoja ei ollut, mutta toimeentulotukea sai, jos viitsi pyytää. Auton ylläpitäminen ei ollut yhtä kallista kuin nykyisin, bensa oli halpaa eikä autoveroja tarvinnut maksaa. Joku naapuri hitsaili vanhaa Datsun 100A:n pellit kuntoon koskenkorvapalkalla. Kyläkauppoja ja -baarejakin oli vielä toiminnassa.
Kuulin läheiseltäni, että hänen syrjäisessä kotikylässään 80-luvun lopulla/90-luvun alussa oli aivan tavallista (ja jopa normaalina pidettyä, ts. hiljaisesti hyväksyttyä) se, että miehet olivat pitkiä aikoja työttömänä, juopottelivat ja riehuivat kotona, tupakoivat sisällä, hakkasivat humalassa vaimojaan ja lapsiaan, ryyppäsivät perheen rahat, ajelivat kännissä ja olivat kaikin tavoin pelottavia, aggressiivisia ja ilkeitä. Teinipojat käyttäytyivät näiden miesten mallien mukaan, ja ahdistelivat alakouluikäisiä tyttöjä s*ksuaalisesti. Vanhat ukot paljastelivat itseään ja puhuivat alapääjuttuja lapsille. Kukaan ei ilmoitellut lastensuojeluun, poliisit eivät välittäneet kuin korkeintaan rattijuopon aiheuttamista kolareista, juoppojen ulos ajamille perheille kerrottiin, että "menkää sisälle hetken päästä kun se on rauhoittunut".
Minusta sinä voit aivan hyvin kertoa tuon paikkkunnan nimen, koska tuskin se henkilöityy ketään pahantekijää kohtaan, kun aikaakin on kulunut jo 40 vuotta. Ellei kyseessä ole siis jonkun hiekkatien pää, jossa asuu kolme perhettä, jotka kaikki serkkuja keskenään, myös puolisot. Sellaista en vielä pitäisi kovinkaan edustavana otantana Suomen maaseudusta 80-luvulla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä ironista, että vauvapalstalla huudellaan kuinka ennen oli väkivaltaista ja nyt ei ole. Menkäähän vähän tuonne ulkoilmaan täältä internetistä niin saatte maistaa Unelmaa.
Tässä on tämä sinun ongelmasi. Koko asia on värittynyt sinulle tämän kautta, etkä siksi haluakaan kuulla mitään muuta kuin sitä, mikä sopii asennemaailmaasi. Halusit tai et, 80-luku oli väkivaltaista aikaa.
Mikä on sitten sinun asennemaailmasi jos et halua uskoa että 80-luku oli miellyttävää aikaa. Pääsi helpolla töihin ja silloin oli vielä hitunen jäljellä yhteen hiileen puhaltamisen kulttuuria. Nyt joku Pääskysaari haluaa vetää senkin lokaan. Ei onnistu.
En ole tuo jolle vastaat, ja myönnän että kasari oli sikäli miellyttävää aikaa, että töihin pääsi jos vain halusi, ja käytännössä kaikkihan halusivat. Se ei kuitenkaan poista sitä, että oli myös väkivaltaa ja seksuaalista ahdistelua. Itsekin sain jälkimmäisestä osani. Miespuolisista kavereista useita oli joskus kadulla vedetty turpaan. Perheväkivaltaa oli ainakin siinä missä nykyäänkin. Yhteiseen hiileen puhaltamista ei ollut yhtään sen enempää kuin nykyään; kumma ajatus että olisi ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elin itse hyvän lapsuuden 1980-luvulla, synnyin sen alussa. Meillä oli rauhallista ja turvallista koko vuosikymmenen ajan, elintaso oli hyvä, perhe oli melko lailla onnellinen, asiat olivat ns. hyvin. Asuimme maalla, mutta melko lähellä pientä kaupunkia, ja isompaankin kaupunkiin oli lyhyehkö matka. Kylällä kaikki kävivät kaupungeissa töissä, uusia taloja rakennettiin, lapsia syntyi, asuinympäristö oli melko vireä.
Sen sijaan vasta aikuisena olen tajunnut, miten ihmeellisessä onnellisuuskuplassa tuohon aikaan elin.
Syrjäisemmällä maaseudulla kasvaneiden tuon ajan lasten tarinat kuulostavat karulta. Oli työttömyyttä, päihteidenkäyttöä, parisuhdeväkivaltaa, lähisuhdeväkivaltaa, huonot talot, huonot olot, vähävaraisuutta, tietämättömyyttä, piittaamattomuutta. Sekä viranomaisten että ympäristön ihmisten taholta.
Nykyisin nuo syrjäkylät ovat suurimmaksi osaksi jo tyhjentyneet asukkaista, enää eläkeläisiä asuu syrjäseuduilla jonkin verran. Sen sijaan vielä 35-40 vuotta sitten monet lapsiperheetkin yrittivät sinnitelllä noissa syrjäseutujen kylissä; maanviljelys oli jo hiipumassa, mutta mitään muuta vakituisempaa ansiota ei ollut tarjolla. 1980-luku oli tiheämmin asutussa osassa Suomea täystyöllisyyden kulta-aikaa; ja ylipäätään halvan öljyn ja avokätisen sosiaaliturvan aikaa. Tämä johti siis siihen, että monet perheet jumiutuivat syrjäkylille: työpaikkoja ei ollut, mutta toimeentulotukea sai, jos viitsi pyytää. Auton ylläpitäminen ei ollut yhtä kallista kuin nykyisin, bensa oli halpaa eikä autoveroja tarvinnut maksaa. Joku naapuri hitsaili vanhaa Datsun 100A:n pellit kuntoon koskenkorvapalkalla. Kyläkauppoja ja -baarejakin oli vielä toiminnassa.
Kuulin läheiseltäni, että hänen syrjäisessä kotikylässään 80-luvun lopulla/90-luvun alussa oli aivan tavallista (ja jopa normaalina pidettyä, ts. hiljaisesti hyväksyttyä) se, että miehet olivat pitkiä aikoja työttömänä, juopottelivat ja riehuivat kotona, tupakoivat sisällä, hakkasivat humalassa vaimojaan ja lapsiaan, ryyppäsivät perheen rahat, ajelivat kännissä ja olivat kaikin tavoin pelottavia, aggressiivisia ja ilkeitä. Teinipojat käyttäytyivät näiden miesten mallien mukaan, ja ahdistelivat alakouluikäisiä tyttöjä s*ksuaalisesti. Vanhat ukot paljastelivat itseään ja puhuivat alapääjuttuja lapsille. Kukaan ei ilmoitellut lastensuojeluun, poliisit eivät välittäneet kuin korkeintaan rattijuopon aiheuttamista kolareista, juoppojen ulos ajamille perheille kerrottiin, että "menkää sisälle hetken päästä kun se on rauhoittunut".
Minusta sinä voit aivan hyvin kertoa tuon paikkkunnan nimen, koska tuskin se henkilöityy ketään pahantekijää kohtaan, kun aikaakin on kulunut jo 40 vuotta. Ellei kyseessä ole siis jonkun hiekkatien pää, jossa asuu kolme perhettä, jotka kaikki serkkuja keskenään, myös puolisot. Sellaista en vielä pitäisi kovinkaan edustavana otantana Suomen maaseudusta 80-luvulla
En halua tarkentaa, mutta mainittakoon, että tämä karumpi kuvaus syrjäisen maaseudun oloista oli Pohjois-Karjalasta.
Itse asuin lapsena Länsi-Suomessa, jossa - kuten kerroin - kaupungin läheisellä maaseudulla asiat olivat ns. hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Henkirikoksista epäiltyjen määrä on kasvanut huimasti tänä vuonna aiempaan verrattuna etenkin Itä-Uudellamaalla. Tänä vuonna jo 23 ihmistä on ollut epäiltynä henkirikoksesta alueella, kun viime vuonna vastaava luku oli seitsemän ja edellisvuonna 12.
Jo keväällä henkirikostilastot näyttivät valtakunnallisesti hälyttäviltä. Tuolloin asiantuntija arvioi tilanteen johtuvan mahdollisesti kevään poikkeustilasta ja ihmisten sulkeutumisesta koteihinsa.
Sen lisäksi, että väkivaltarikosten määrä on kasvanut, teot ovat raaistuneet.
– Väkivaltarikoksissa on ollut aiempaa useammin mukana muun muassa teräaseita ja erilaisia lyömäaseita, jotka tekevät pahempaa jälkeä. Väkivaltarikokset ovat siis kokonaiskuvassa raaistuneet, ja tämä näkyy myös tilastoissa, kertoo rikosylikomisario Petri Eronen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa. YLE
Turha faktoilta on silmiä ummistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80.luku oli vielä aika viatonta aikaa, mutta nykysin jälkikasvun on harkittava mitä reittiä ja mihin aikaan liikkuu kaupungilla. Kai se on sitten tämän kansainvälistymisen hinta.
Ja minkähän ikäinen sinä olet? 80-luku oli väkivaltaista aikaa ja ihan aikalaisena voin sen sanoa.
Ainakaan 80-luvulla ihan tavallista lenkkeilijää ei jahdattu pesäpallomailan tai puukon kanssa, niin kuin nykyään on tapana.
Kyllä näitä oli. Itsensäpaljastajia esimerkiksi oli todella paljon, lisäksi puskaraiskareita. Hulluja on ollut aina ja silloinkin sivullisiin osui. Ero oli siinä, että tuohon aikaan mielisairaaloita oli todella paljon enemmän ja hoitoon pääsi helpommin. Itseasiassa sinne joutui helposti. Tämänkin palstan kirjoittajista osa olisi ollut suljetulla kasarilla, sen sijaan että he nyt kirjoittelevat puolihulluina nettiin kaikkea sontaa.
puskaraiskariväite ei tilastojen valossa pidä paikkaansa, mutta itsensäpaljastelu oli tosiaan netittömän ajan ilmiö. Nyt ne heiluttelee kikkeleitään virtuaalisesti, joka näkyy myös tilastossa, mutta toisella tapaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80.luku oli vielä aika viatonta aikaa, mutta nykysin jälkikasvun on harkittava mitä reittiä ja mihin aikaan liikkuu kaupungilla. Kai se on sitten tämän kansainvälistymisen hinta.
Ja minkähän ikäinen sinä olet? 80-luku oli väkivaltaista aikaa ja ihan aikalaisena voin sen sanoa.
Kuinka väkivaltaista aikaa nyt sitten eletään?
Tuon tilaston mukaan koko 1980-luvun viranomaisten tietoon tulleiden väkivaltarikosten määrä oli alle 25000 tapausta, ja vuodesta 2006 lähtien niiden määrä on ollut koko ajan yli 35000 tapausta. Aika iso ero.
Väkivaltarikoksista ilmoitetaan nykyään poliisille. Tuolloin ei niinkään. Silloinhan ”pojat olivat poikia” ja ”pikku nujakointi” kuului asiaan.
”Rikosylikomisario Jari Kinnusen mukaan nyt julki tulleet tilastot ovat vain "jäävuoren huippu".
–Todellisuus on paljon karumpaa kuin mitä nämä numerot näyttävät.”
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elin itse hyvän lapsuuden 1980-luvulla, synnyin sen alussa. Meillä oli rauhallista ja turvallista koko vuosikymmenen ajan, elintaso oli hyvä, perhe oli melko lailla onnellinen, asiat olivat ns. hyvin. Asuimme maalla, mutta melko lähellä pientä kaupunkia, ja isompaankin kaupunkiin oli lyhyehkö matka. Kylällä kaikki kävivät kaupungeissa töissä, uusia taloja rakennettiin, lapsia syntyi, asuinympäristö oli melko vireä.
Sen sijaan vasta aikuisena olen tajunnut, miten ihmeellisessä onnellisuuskuplassa tuohon aikaan elin.
Syrjäisemmällä maaseudulla kasvaneiden tuon ajan lasten tarinat kuulostavat karulta. Oli työttömyyttä, päihteidenkäyttöä, parisuhdeväkivaltaa, lähisuhdeväkivaltaa, huonot talot, huonot olot, vähävaraisuutta, tietämättömyyttä, piittaamattomuutta. Sekä viranomaisten että ympäristön ihmisten taholta.
Nykyisin nuo syrjäkylät ovat suurimmaksi osaksi jo tyhjentyneet asukkaista, enää eläkeläisiä asuu syrjäseuduilla jonkin verran. Sen sijaan vielä 35-40 vuotta sitten monet lapsiperheetkin yrittivät sinnitelllä noissa syrjäseutujen kylissä; maanviljelys oli jo hiipumassa, mutta mitään muuta vakituisempaa ansiota ei ollut tarjolla. 1980-luku oli tiheämmin asutussa osassa Suomea täystyöllisyyden kulta-aikaa; ja ylipäätään halvan öljyn ja avokätisen sosiaaliturvan aikaa. Tämä johti siis siihen, että monet perheet jumiutuivat syrjäkylille: työpaikkoja ei ollut, mutta toimeentulotukea sai, jos viitsi pyytää. Auton ylläpitäminen ei ollut yhtä kallista kuin nykyisin, bensa oli halpaa eikä autoveroja tarvinnut maksaa. Joku naapuri hitsaili vanhaa Datsun 100A:n pellit kuntoon koskenkorvapalkalla. Kyläkauppoja ja -baarejakin oli vielä toiminnassa.
Kuulin läheiseltäni, että hänen syrjäisessä kotikylässään 80-luvun lopulla/90-luvun alussa oli aivan tavallista (ja jopa normaalina pidettyä, ts. hiljaisesti hyväksyttyä) se, että miehet olivat pitkiä aikoja työttömänä, juopottelivat ja riehuivat kotona, tupakoivat sisällä, hakkasivat humalassa vaimojaan ja lapsiaan, ryyppäsivät perheen rahat, ajelivat kännissä ja olivat kaikin tavoin pelottavia, aggressiivisia ja ilkeitä. Teinipojat käyttäytyivät näiden miesten mallien mukaan, ja ahdistelivat alakouluikäisiä tyttöjä s*ksuaalisesti. Vanhat ukot paljastelivat itseään ja puhuivat alapääjuttuja lapsille. Kukaan ei ilmoitellut lastensuojeluun, poliisit eivät välittäneet kuin korkeintaan rattijuopon aiheuttamista kolareista, juoppojen ulos ajamille perheille kerrottiin, että "menkää sisälle hetken päästä kun se on rauhoittunut".
Minusta sinä voit aivan hyvin kertoa tuon paikkkunnan nimen, koska tuskin se henkilöityy ketään pahantekijää kohtaan, kun aikaakin on kulunut jo 40 vuotta. Ellei kyseessä ole siis jonkun hiekkatien pää, jossa asuu kolme perhettä, jotka kaikki serkkuja keskenään, myös puolisot. Sellaista en vielä pitäisi kovinkaan edustavana otantana Suomen maaseudusta 80-luvulla
En halua tarkentaa, mutta mainittakoon, että tämä karumpi kuvaus syrjäisen maaseudun oloista oli Pohjois-Karjalasta.
Itse asuin lapsena Länsi-Suomessa, jossa - kuten kerroin - kaupungin läheisellä maaseudulla asiat olivat ns. hyvin.
Nyt herätit todella mielenkiinnon, tarkennatko vielä hieman missä päin Pohjois-Karjalaa. Ehkäpä minulla paikallisena 80-luvun lapsena olisi asiasta jotain tarkempaakin tietoa, mene tiedä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80.luku oli vielä aika viatonta aikaa, mutta nykysin jälkikasvun on harkittava mitä reittiä ja mihin aikaan liikkuu kaupungilla. Kai se on sitten tämän kansainvälistymisen hinta.
Ja minkähän ikäinen sinä olet? 80-luku oli väkivaltaista aikaa ja ihan aikalaisena voin sen sanoa.
Kuinka väkivaltaista aikaa nyt sitten eletään?
Tuon tilaston mukaan koko 1980-luvun viranomaisten tietoon tulleiden väkivaltarikosten määrä oli alle 25000 tapausta, ja vuodesta 2006 lähtien niiden määrä on ollut koko ajan yli 35000 tapausta. Aika iso ero.
Väkivaltarikoksista ilmoitetaan nykyään poliisille. Tuolloin ei niinkään. Silloinhan ”pojat olivat poikia” ja ”pikku nujakointi” kuului asiaan.
Juuri tämä. Joku nenäverenvuoto tai musta silmä pahoinpitelyn jälkeen ei ollut mitään, siis ihan oikeasti poliisit olisi nauraneet tällaisen rikosilmoituksen tekijän ulos. Vain kovemmista vammoista, kuten luunmurtumista ja sairaalahoitoa vaatineista tehtiin ilmoituksia, vaikka nekin usein meni niin että uhri nuoli haavansa ja yleinen syyttäjä nosti syytteen (jos nosti).
Uskokaa nyt että aikakausi oli aika kovaa henkisesti. Palstan koulukiusatut voinevat kertoa miten systeemi suhtautui heihin tuohon aikaan.
Jep. Meidän pikkukaupunkipahasessa oli kasarilla "kaupunginosajengit", jotka lähtivät aina naapurin puolelle tappelemaan. Ja vissiin ympäristön maalaiskunnista tuli traktoreilla porukkaa aina siihen isompaan kyläpahaseen samat mielessä. Tuskin kukaan noista olisi poliisille kokemistaan vammoista ilmoitellut, siinähän sitä olisi narahtanut itsekin. Taisi tuo kotikylä jossain vaiheessa keikkua väkivaltatilastojen kärkikahinoissa, eikä siihen edes muualta tulleita tarvittu, kun ei niitä ollut.
Tämän muistan, sovitut tappelut naapurikylien kesken.
Ottaisin tosin mieluummin turpaani niin, että olisin sopinut matsista toisen samanikäisen naisen kanssa, kuin että tulisin ventovieraan miekkosen tuuppimaksi junaradalle..
En tiedä miten oli 80-luvulla mutta 2000-luvun alussa ei ainakaan ollut mukavaa olla lapsi siellä missä minä asuin. Olen muutamia kertoja käyny siellä lapsuudenseudullani pyörähtämässä, yhtään valkoista en siellä nykyään nähnyt, minun aikanani siellä oli meitä kuitenkin vielä enemmistö. Näköjään kaikki muuttaneet sieltä pois tämän nimeltä mainitsemattoman syyn takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomalaiset eivät tee mitään rikoksia.
Persuissa ollaan niin päätetty. Aamen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elin itse hyvän lapsuuden 1980-luvulla, synnyin sen alussa. Meillä oli rauhallista ja turvallista koko vuosikymmenen ajan, elintaso oli hyvä, perhe oli melko lailla onnellinen, asiat olivat ns. hyvin. Asuimme maalla, mutta melko lähellä pientä kaupunkia, ja isompaankin kaupunkiin oli lyhyehkö matka. Kylällä kaikki kävivät kaupungeissa töissä, uusia taloja rakennettiin, lapsia syntyi, asuinympäristö oli melko vireä.
Sen sijaan vasta aikuisena olen tajunnut, miten ihmeellisessä onnellisuuskuplassa tuohon aikaan elin.
Syrjäisemmällä maaseudulla kasvaneiden tuon ajan lasten tarinat kuulostavat karulta. Oli työttömyyttä, päihteidenkäyttöä, parisuhdeväkivaltaa, lähisuhdeväkivaltaa, huonot talot, huonot olot, vähävaraisuutta, tietämättömyyttä, piittaamattomuutta. Sekä viranomaisten että ympäristön ihmisten taholta.
Nykyisin nuo syrjäkylät ovat suurimmaksi osaksi jo tyhjentyneet asukkaista, enää eläkeläisiä asuu syrjäseuduilla jonkin verran. Sen sijaan vielä 35-40 vuotta sitten monet lapsiperheetkin yrittivät sinnitelllä noissa syrjäseutujen kylissä; maanviljelys oli jo hiipumassa, mutta mitään muuta vakituisempaa ansiota ei ollut tarjolla. 1980-luku oli tiheämmin asutussa osassa Suomea täystyöllisyyden kulta-aikaa; ja ylipäätään halvan öljyn ja avokätisen sosiaaliturvan aikaa. Tämä johti siis siihen, että monet perheet jumiutuivat syrjäkylille: työpaikkoja ei ollut, mutta toimeentulotukea sai, jos viitsi pyytää. Auton ylläpitäminen ei ollut yhtä kallista kuin nykyisin, bensa oli halpaa eikä autoveroja tarvinnut maksaa. Joku naapuri hitsaili vanhaa Datsun 100A:n pellit kuntoon koskenkorvapalkalla. Kyläkauppoja ja -baarejakin oli vielä toiminnassa.
Kuulin läheiseltäni, että hänen syrjäisessä kotikylässään 80-luvun lopulla/90-luvun alussa oli aivan tavallista (ja jopa normaalina pidettyä, ts. hiljaisesti hyväksyttyä) se, että miehet olivat pitkiä aikoja työttömänä, juopottelivat ja riehuivat kotona, tupakoivat sisällä, hakkasivat humalassa vaimojaan ja lapsiaan, ryyppäsivät perheen rahat, ajelivat kännissä ja olivat kaikin tavoin pelottavia, aggressiivisia ja ilkeitä. Teinipojat käyttäytyivät näiden miesten mallien mukaan, ja ahdistelivat alakouluikäisiä tyttöjä s*ksuaalisesti. Vanhat ukot paljastelivat itseään ja puhuivat alapääjuttuja lapsille. Kukaan ei ilmoitellut lastensuojeluun, poliisit eivät välittäneet kuin korkeintaan rattijuopon aiheuttamista kolareista, juoppojen ulos ajamille perheille kerrottiin, että "menkää sisälle hetken päästä kun se on rauhoittunut".
Siis murheellisten laulujen maa. Et taida tietää että kappale on ironinen, johonka on vedetty kaikki kliseet yhteen. Ei ollut maaseudulla tuollaista.
Joo, tunsin melkein liikuttunutta myötänolostusta kun hän jatkoi paikkakunnan olleen Pohjois-Karjalassa (jälleen lauluista opittu klishee) kuitenkaan haluamatta tarkentaa missä siellä :)
Nyt vinkkinä kirjoittajalle -todennäköisyys, että tuntisin ketään 80-luvulla elänyttä paikkakunnalta pienenee mitä pienemmän ja syrjäisemmän kylän kartalta valitset. Esim nyt vaikkapa Karhunpää Valtimolla -en tunne muuten ketään sieltä. Tai Höljäkkä Nurmeksesta -ei sano mitään. Ilomantsin seudulta en sinuna kokeilisi mitään, enkä 80 km säteeltä Joensuusta. Muuten sulla on ihan ok mahdollisuudet löytää joku kuvitteellinen Turmiola :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
80.luku oli vielä aika viatonta aikaa, mutta nykysin jälkikasvun on harkittava mitä reittiä ja mihin aikaan liikkuu kaupungilla. Kai se on sitten tämän kansainvälistymisen hinta.
Ja minkähän ikäinen sinä olet? 80-luku oli väkivaltaista aikaa ja ihan aikalaisena voin sen sanoa.
Ainakaan 80-luvulla ihan tavallista lenkkeilijää ei jahdattu pesäpallomailan tai puukon kanssa, niin kuin nykyään on tapana.
Kyllä näitä oli. Itsensäpaljastajia esimerkiksi oli todella paljon, lisäksi puskaraiskareita. Hulluja on ollut aina ja silloinkin sivullisiin osui. Ero oli siinä, että tuohon aikaan mielisairaaloita oli todella paljon enemmän ja hoitoon pääsi helpommin. Itseasiassa sinne joutui helposti. Tämänkin palstan kirjoittajista osa olisi ollut suljetulla kasarilla, sen sijaan että he nyt kirjoittelevat puolihulluina nettiin kaikkea sontaa.
puskaraiskariväite ei tilastojen valossa pidä paikkaansa, mutta itsensäpaljastelu oli tosiaan netittömän ajan ilmiö. Nyt ne heiluttelee kikkeleitään virtuaalisesti, joka näkyy myös tilastossa, mutta toisella tapaa
Kasarilla vielä liftattiin mennen tullen, mitä lie tapahtunut, kun enää ei uskalla.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miten oli 80-luvulla mutta 2000-luvun alussa ei ainakaan ollut mukavaa olla lapsi siellä missä minä asuin. Olen muutamia kertoja käyny siellä lapsuudenseudullani pyörähtämässä, yhtään valkoista en siellä nykyään nähnyt, minun aikanani siellä oli meitä kuitenkin vielä enemmistö. Näköjään kaikki muuttaneet sieltä pois tämän nimeltä mainitsemattoman syyn takia.
Ja siis tässähän ei tarvitse luottaa minun sanaani, jokainen voi googlailla "valkoisten pako". Ruotsissahan tämä on mennyt joissain paikoissa jo todella äärimmilleen. Joillain alueilla on enää 10% ruotsalaisia kun ennen olivat täysin ruotsalaisia. Väkivalta on varmaan tämmöisillä alueilla paljon suurempaa kun näillä alueilla on ties mitkä omat oikeusjärjestelmät. Onneksi tosiaan me muutimme pois niin ei tarvitse itse kokea sitä väkivaltaa niin paljoa, ja näin ovat varmaan muutkin suomalaiset ajatelleet kun ovat päättäneet muuttaa. Sinänänsä surullista, että tämä muuttaminen ei kuitenkaan poista ongelmia ja ne kyllä seuraavat ja levittyvät jossain määrin. Kaikilla ei ole myöskään mahdollisuutta muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Elin itse hyvän lapsuuden 1980-luvulla, synnyin sen alussa. Meillä oli rauhallista ja turvallista koko vuosikymmenen ajan, elintaso oli hyvä, perhe oli melko lailla onnellinen, asiat olivat ns. hyvin. Asuimme maalla, mutta melko lähellä pientä kaupunkia, ja isompaankin kaupunkiin oli lyhyehkö matka. Kylällä kaikki kävivät kaupungeissa töissä, uusia taloja rakennettiin, lapsia syntyi, asuinympäristö oli melko vireä.
Sen sijaan vasta aikuisena olen tajunnut, miten ihmeellisessä onnellisuuskuplassa tuohon aikaan elin.
Syrjäisemmällä maaseudulla kasvaneiden tuon ajan lasten tarinat kuulostavat karulta. Oli työttömyyttä, päihteidenkäyttöä, parisuhdeväkivaltaa, lähisuhdeväkivaltaa, huonot talot, huonot olot, vähävaraisuutta, tietämättömyyttä, piittaamattomuutta. Sekä viranomaisten että ympäristön ihmisten taholta.
Nykyisin nuo syrjäkylät ovat suurimmaksi osaksi jo tyhjentyneet asukkaista, enää eläkeläisiä asuu syrjäseuduilla jonkin verran. Sen sijaan vielä 35-40 vuotta sitten monet lapsiperheetkin yrittivät sinnitelllä noissa syrjäseutujen kylissä; maanviljelys oli jo hiipumassa, mutta mitään muuta vakituisempaa ansiota ei ollut tarjolla. 1980-luku oli tiheämmin asutussa osassa Suomea täystyöllisyyden kulta-aikaa; ja ylipäätään halvan öljyn ja avokätisen sosiaaliturvan aikaa. Tämä johti siis siihen, että monet perheet jumiutuivat syrjäkylille: työpaikkoja ei ollut, mutta toimeentulotukea sai, jos viitsi pyytää. Auton ylläpitäminen ei ollut yhtä kallista kuin nykyisin, bensa oli halpaa eikä autoveroja tarvinnut maksaa. Joku naapuri hitsaili vanhaa Datsun 100A:n pellit kuntoon koskenkorvapalkalla. Kyläkauppoja ja -baarejakin oli vielä toiminnassa.
Kuulin läheiseltäni, että hänen syrjäisessä kotikylässään 80-luvun lopulla/90-luvun alussa oli aivan tavallista (ja jopa normaalina pidettyä, ts. hiljaisesti hyväksyttyä) se, että miehet olivat pitkiä aikoja työttömänä, juopottelivat ja riehuivat kotona, tupakoivat sisällä, hakkasivat humalassa vaimojaan ja lapsiaan, ryyppäsivät perheen rahat, ajelivat kännissä ja olivat kaikin tavoin pelottavia, aggressiivisia ja ilkeitä. Teinipojat käyttäytyivät näiden miesten mallien mukaan, ja ahdistelivat alakouluikäisiä tyttöjä s*ksuaalisesti. Vanhat ukot paljastelivat itseään ja puhuivat alapääjuttuja lapsille. Kukaan ei ilmoitellut lastensuojeluun, poliisit eivät välittäneet kuin korkeintaan rattijuopon aiheuttamista kolareista, juoppojen ulos ajamille perheille kerrottiin, että "menkää sisälle hetken päästä kun se on rauhoittunut".
Kylläpä oli tuttua. Olen syntynyt -83 Kainuun syrjäkylässä. Miehiä oli paljon työttöminä, viina virtasi, pubeissa istuttiin, naiset ja lapset hakattiin. Ihmiset eivät välittäneet. Kerrankin isä ajoi minut ja äidin aseella ulos, poliisi vähän haravoi lähimetsää, miestä ei löytynyt. Juttu jäi siihen. Ei tullut sossulta yhteydenottoa että pitäisikö lapsi huostaanottaa. Perheväkivalta oli normaalia.
Poliisi oli usein oven takana, mies vietiin putkaan rauhoittumaan yön yli, aamulla kotiin.
Tuosta että lasten perässä juostiin seksi mielessä ei ole muistikuvaa.
Nykyään tuokin kylä on kuollut, jossa asuu lähinnä vanhuksia. Vielä omassa lapsuudessa kylässä oli elämää.
Vierailija kirjoitti:
Henkirikoksista epäiltyjen määrä on kasvanut huimasti tänä vuonna aiempaan verrattuna etenkin Itä-Uudellamaalla. Tänä vuonna jo 23 ihmistä on ollut epäiltynä henkirikoksesta alueella, kun viime vuonna vastaava luku oli seitsemän ja edellisvuonna 12.
Jo keväällä henkirikostilastot näyttivät valtakunnallisesti hälyttäviltä. Tuolloin asiantuntija arvioi tilanteen johtuvan mahdollisesti kevään poikkeustilasta ja ihmisten sulkeutumisesta koteihinsa.
Sen lisäksi, että väkivaltarikosten määrä on kasvanut, teot ovat raaistuneet.
– Väkivaltarikoksissa on ollut aiempaa useammin mukana muun muassa teräaseita ja erilaisia lyömäaseita, jotka tekevät pahempaa jälkeä. Väkivaltarikokset ovat siis kokonaiskuvassa raaistuneet, ja tämä näkyy myös tilastoissa, kertoo rikosylikomisario Petri Eronen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tiedotteessa. YLETurha faktoilta on silmiä ummistaa.
Fakta on, että henkirikosten määrä on laskenut 80-luvulta. https://findikaattori.fi/fi/97
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät tee mitään rikoksia.
Persuissa ollaan niin päätetty. Aamen.
Höpöhöpö, tämä mustan valkoiseksi vääntäminen saa jo niin koomisia piirteitä vakavasta asiasta, josta kukaan ei halua ottaa vastuuta. Silmät kiinni päin seinää Ruotsin malliin.
Vierailija kirjoitti:
Jammu Siltavuori tappoi lapset kultaisella kasarilla. Se oli siis Jammu, ei mammu.
Oi että ja Tampereella heti 10 vuotta myöhemmin se oli joku Abdullah joka teki saman ja pahempaa alle 10 v tytölle. Tyyppi karkotettiin muuten vuosi-pari sitten kun ei linnassakaan ollut oppinut olemaan
Jammulla oli jääkaappi täynnä suklaapatukoita. Aika järkky yksityiskohta. Ei varmasti ollut häben ainoa rikos se josta jäi kiinni.