Suomessa tuilla elävät pakotetaan elämään vuokralla
Antamaan rahaa rikkaille usein vielä usein ulkomaalaisille vuokranantajille heidän omaisuutensa kasvattamisen vuoksi.
Valtioissa missä on vähemmän masennusta, itsemurhaa ja alkoholismia antaa ihmisille korottoman 10% lainan talon ostoa varten ja näin ollen tuilla elävä voi kasvattaa omaa omaisuuttansa.
Kommentit (67)
Kyllä työtönkin talon voi omistaa. Omistusasunnossa olen asunut 11 vuotta, näistä 4v olen töissä ollut. 4v kotiäitinä ja hetken opiskellut. Muutama vuosi sitten vieläpä muutin, kun tuli ero, ostin kokonaan oman. Ja palstauleille vielä tiedoksi, aina maksoin oman osuuteni lainasta, myös kotihoidon tuella ollessa, exä ei mun puolesta ole mitään ikinä maksanut. Tein silloinkin vähän töitä ja käytin säästöjä. Niitä ei ihan älyttömiä ole, mutta velkaa ei nyt ole kuin 10t. Tällä hetkellä töissä, mutta määräaikainen sopimus. Toki missään vaiheessa en ole ollut ihan kelan työmarkkinatuella, vaan olen saanut liitolta päivärahaa. Kalliimmaksi nyt tulisi asua vuokralla.
On muuten harvinaisen tyhmä idea, mutta ei varsinaisesti yllätä.
Kyllä työmarkkinatuella voi lyhentää asuntolainaa, ei sitä kukaan estä. Ihan kätevääkin kun lapset ovat pieniä ja työelämä joustamatonta.
Sen takia työttömyyttä ei pidä ajatella työttömyytenä. Työttömän työ on juuri siirtää suoraa rahaa porvarille eli hän on maaorja. Työtön myös kierrättää rahaa ostamalla ruokaa kaupasta. Työttömän raha ei seiso pankeissa vaan se kiertää koko ajan eli ei työtön ei saa ilmaista rahaa hän vain pyörittää sitä.
Tuilla saa asumisen, sairaanhoidon, ruokaa, vaatetta ja pienet huvit. Mitä muuta pitäisi saada?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä työmarkkinatuella voi lyhentää asuntolainaa, ei sitä kukaan estä. Ihan kätevääkin kun lapset ovat pieniä ja työelämä joustamatonta.
Toimeentulotukeni on 1300€.
En tule mistään repimään tuota määrää tukea omakotitaloon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on koroton 10% laina?
Eli he antavat 10% talon hinnasta talon ostoon uusille perheille. Ja sitten perhe maksaa loput 90% heidän tukirahastaan tai jos tulevaisuudessa menevät töihin niin palkastaan. Korottomana.
Missä maissa tämmöinen käytäntö on olemassa?
Esim. arabimaissa ei peritä korkoa, koska se on koraanin vastaista toimintaa.
Just aamulla katselin myytäviä asuntoja, ja ympäri Suomea (ei pk-seutu) saa asuntoja ja jopa taloja alle 20 000. Jos on luottotiedot kunnossa, vaikka oiskin pienituloinen/tuilla elävä, niin kyllähän tuommoisen saa ostettua. Miksi ei osteta? Onko kyse sitten siitä, että jos on omistusasunto, niin sitä asumistukea saa sitten paljon vähemmän joten kannattavampaa asua vuokralla?

Työmarkkinatukeni on 800€. Lyhennän sillä asuntolainaa.

Sama.

Ansiosidonnainen. Työmarkkinatuen maksimi netto on vajaa 600 euroa.

Neuvostoliitossa varmaan oli. Eri.
Mahtoiko olla? Eikö siellä omistaminen ylipäätään ollut aika nou nou.
No ei tosiaan. Normaali omistaminen, esim talo tai asunto missä itse asuu on ok. Mutta et voi omistaa asuntoa missä et itse asu, tai työpaikkaa missä et itse ole töissä jne. "Omistamisen kieltäminen "tässä merkistyksessä ei siis edes koske 99.9% ihmisiä käytännössä mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on koroton 10% laina?
Eli he antavat 10% talon hinnasta talon ostoon uusille perheille. Ja sitten perhe maksaa loput 90% heidän tukirahastaan tai jos tulevaisuudessa menevät töihin niin palkastaan. Korottomana.
Missä maissa tämmöinen käytäntö on olemassa?
Esim. arabimaissa ei peritä korkoa, koska se on koraanin vastaista toimintaa.
Siellä peritäänkin kuluja eli käytännössä sama asia eri nimellä. Ilmaisia lounaita ei ole. Joku maksaa aina, jos se et ole sinä, se on joku muu. Siihen voi tämän keskustelun kiteyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä työmarkkinatuella voi lyhentää asuntolainaa, ei sitä kukaan estä. Ihan kätevääkin kun lapset ovat pieniä ja työelämä joustamatonta.
Toimeentulotukeni on 1300€.
En tule mistään repimään tuota määrää tukea omakotitaloon.
Työmarkkinatukeni on 800€. Lyhennän sillä asuntolainaa.
Ansiosidonnainen. Työmarkkinatuen maksimi netto on vajaa 600 euroa.
Lapsikorotusten kanssa enemmän.

Riippuu lasten määrästä. Ansiosidonnainen oli 1500€.
Vierailija kirjoitti:
Just aamulla katselin myytäviä asuntoja, ja ympäri Suomea (ei pk-seutu) saa asuntoja ja jopa taloja alle 20 000. Jos on luottotiedot kunnossa, vaikka oiskin pienituloinen/tuilla elävä, niin kyllähän tuommoisen saa ostettua. Miksi ei osteta? Onko kyse sitten siitä, että jos on omistusasunto, niin sitä asumistukea saa sitten paljon vähemmän joten kannattavampaa asua vuokralla?
Ostaa millä, kun ei saa lainaa? Säästää joku 20 000€ pienestä päivärahasta vai?
Ihme harhoja joillain. Itse maksan opintolainaa pois toimeentulotuesta, koska en ole kyennyt työhön opintojen jälkeen. Ruokajonossa joutuu käymään. Mistä noi asuntolainat siis maksettaisiin?
Tiedoksenne siis että opintolainoja ei hyväksytä toimeentulotuen menoiksi, kuten ei muitakaan lainoja, velkoja tai osamaksuja.
Olisi aika hlvettiä maksella jotain asuntolainaa tuista.

Työttömyysaikana ei tarvitse maksaa kuin korot opintolainasta. Lyhennys on vapaaehtoista. Vai onko tämä käytäntö muuttunut viime vuosina?
Eihän 10% riitä mihinkään. Entäs sit, kun tulee remontin tarve?
Totta, ehkä pienituloisemmat on parempi sana. Suomessakaan ei olisi kovin montaa pelkällä tuella eläjää jos tuommoinen kättely olisi olemassa, esim marjankerääminenkin jos nostaisi ihmisen omaisuutta ja sitä saisi tehdä yli 50€ edestä niin ihmiset kyllä tekisivät sitä.