Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Antakaa rakentavaa palautetta minusta äitinä, teinkö oikein vai väärin
15.09.2021 |
Eilen lapsi 3,5 v. oli jotenkin ylikierroksilla enkä saanut ylikierroksia tasoittumaan vaikka yritin siirtää hänen huomiota rauhalliseen tekemiseen, yritin että rauhoittuisi kuuntelemaan satua tai vain syliin, neuvoin rauhoittumista, yritin tehdä hänen kanssaan mukavia asioita kuten lautapelin pelaamista jne. Lapsi vain riehui, heitteli tavaroita, yritti rikkoa lelujaan, hakkasi leluilla lattiaa, juoksenteli, rämpytti valoja jne. Monta kertaa myös käskin tiukasti lopettamaan riehumisen ja istumaan paikoilleen esim sohvalle kirjan kanssa. Yritin päästä hänen kanssa ulos vielä iltapäivällä mutta hän vain juoksi karkuun vaatteitaan, heitteli vaatteitaan pöydille ja kirjahyllyn päälle jne. Ja kulki huoneesta toiseen vain rämpyttämässä valoja päälle ja pois.
Silloin lopulta hermostuin ja karjaisin täysiä ja vihaisesti että ”lopeta heti riehuminen, istu alas ja pane heti vaatteet päälle”.
Lapsi rauhoittui heti, ylikierrokset katosi ja saatiin puettua ja loppupäivä sujui hyvin ilman hetkenkään riehumista. Lapsi ei säikähtänyt eikä itkenyt kun huusin.
Mutta teinkö väärin? En yleensä ikinä huuda enkä hyväksy lapsille huutamista. Nyt vain oikeasti lopulta menetin hermoni siihen riehumiseen.
Miksi lapsi rauhoittui kun suutuin ja karjuin? Ja miksi vasta silloin? Miksi hän ei pahoittanut siitä mieltään tai säikähtänyt vihaista äitiä?
Antakaa rakentavaa palautetta, olisin siitä kiitollinen.
Kommentit (108)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joskus aikuisen on vaikea nähdä, mistä on oikein kyse vaikeassa tilanteessa lapsen kanssa. Varsinkin, kun kyse on omasta lapsesta! (toisten ongelmat jostain syystä näyttävät aina paljon selvemmiltä)
Aikuisesta hänen tapansa ohjata voi tuntua loogiselta - lapsi kuitenkin saattaa tietyssä kontekstissa nähdä aikuisessa sillä hetkellä vain itsekkään, manipuloivan henkilön, joka ei oikeasti kuuntele häntä... Hän ei mene halpaan!
Kun manipuloija tms. menettää hermonsa, hänellä ei ole enää voimia hiostamiseen. HUH! Kiusaaminen loppui - ainakin vähäksi aikaa...
En nyt ymmärrä mitä tarkoitat. Miten kiusasin ja manipuloin? Yritin ohjata lasta rauhallisemman tekemisen pariin, annoin neuvoja miten rauhouttua, tarjosin syliä jne. Ap
Näkemättä teitä, on mahdotonta sanoa mitään varmaa mielipidettä. Mutta aloituksesta tuli nopeasti sellainen vaikutelma, että ohjaamisesi vapaa-ajan vietossa on liian pakonomaista. Minusta se on kiusaamista.
Annoit neuvoja kuinka rahoittua, siten yritit tavallaan kieltää hänen tunteensa ja määräillä, mitä hän saisi tuntea. Lapsen käytös viittaa siihen, ettei hän koe olevansa hyväksytty. Siitäkö pitäisi olla kiitollinen, että yrität niin kovasti häntä muuttaa?
Mut joo, en usko, että voit kerralla ymmärtää ongelman laatua. Siihen voi mennä jopa vuosia. Toivotan teille kaikkea hyvää. Hienoa, kun mietit asioita!
Höpö, höpö! Tyypillinen uhmaikäinen lapsi. Ap toimi ihan oikein ja jatkossakin jos lapsi käyttäytyy typerästi, niin komenna tosissaan, että uskoo. Kyllä ne uhmikset siitä rauhoittuvat, kun oppivat rajat, ja ikää ja järkeä tulee lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Siis mitä? Meillä ei kukaan saa olla niin yksilö että hakkaa tavaroilla seiniä ja rämpyttää tauotta lamppuja päälle pois. Ap
Mutta jotenkinhan hänen täytyy tunteensa purkaa, eikö vain? Sen sijaan sinä myt ohjasit häntä olemaan purkamatta niitä. Rauhoittuminen on ihan liian abstrakti käsite sitä paitsi lapselle. Joku jo mainitsi, että ohjaa lapsesi pirkamaan se tunne oikein äläkä ohjaa häntä rauhoittumaan. Näytä hänelle mitä hän saa hakata tai vie ärsykkeisiin väsähtänyt ärsykkeettömään tilaan.
Tajuat varmaan nyt sen lapsen ymmärtäneen, eträ ei näin, mutta oppiko hän mitä sitten saa? Ei oppinut.
Olisiko mahdollista saada vielä näkemyksiä tästä aloituksestani? En jotenkin tajunnut tuon yhden kommentoijan kiusaamiskommentteja niin en osaa niistä oikein hyötyäkään. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Siis mitä? Meillä ei kukaan saa olla niin yksilö että hakkaa tavaroilla seiniä ja rämpyttää tauotta lamppuja päälle pois. Ap
Mutta jotenkinhan hänen täytyy tunteensa purkaa, eikö vain? Sen sijaan sinä myt ohjasit häntä olemaan purkamatta niitä. Rauhoittuminen on ihan liian abstrakti käsite sitä paitsi lapselle. Joku jo mainitsi, että ohjaa lapsesi pirkamaan se tunne oikein äläkä ohjaa häntä rauhoittumaan. Näytä hänelle mitä hän saa hakata tai vie ärsykkeisiin väsähtänyt ärsykkeettömään tilaan.
Tajuat varmaan nyt sen lapsen ymmärtäneen, eträ ei näin, mutta oppiko hän mitä sitten saa? Ei oppinut.
Tätä voisi miettiä itsensä kautta. Jos sua vit*ttaa, luetko kirjaa tai istut paikallasi? Ei, edes aikuinen ei tee niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Siis mitä? Meillä ei kukaan saa olla niin yksilö että hakkaa tavaroilla seiniä ja rämpyttää tauotta lamppuja päälle pois. Ap
Mutta jotenkinhan hänen täytyy tunteensa purkaa, eikö vain? Sen sijaan sinä myt ohjasit häntä olemaan purkamatta niitä. Rauhoittuminen on ihan liian abstrakti käsite sitä paitsi lapselle. Joku jo mainitsi, että ohjaa lapsesi pirkamaan se tunne oikein äläkä ohjaa häntä rauhoittumaan. Näytä hänelle mitä hän saa hakata tai vie ärsykkeisiin väsähtänyt ärsykkeettömään tilaan.
Tajuat varmaan nyt sen lapsen ymmärtäneen, eträ ei näin, mutta oppiko hän mitä sitten saa? Ei oppinut.
Minähän vein häntä rauhallisempaan tilaan. Kanssani lukemaan kirjaa, otin syliini rauhoittumaan jne. Oltiin oltu päivällä jo ulkona mutta yritin viedä uudelleen ulos juoksemaan, se vain oli lähes mahdotonta kun lapsi vain riehui ja riehui.
Mikä olisi hyvä tapa purkaa tunne? Siis mihin voisin häntä ohjata? Meillä on vuokrakaksio, jossa on aika vähissä paikat joita saa hakata.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en noteeraa mitenkään sitä riehumista. Se laantuu sitten itsestään.
Ilmeisesti näin on käynyt myös niiden lasten kohdalla, jotka varastelevat poliisiautojen rekisterikilpiä.
Tuskin. Jos on temperamentiltaan räiskyvä, ei siinä kannata ympärillä liihottaa, vaan odottaa vain, että se menee ohi.
Hah, meidän 3v rikkoo kaiken mahdollisen raivokohtauksissaan. Joita on joka päivä. Pitäisikö vain katsella vieressä, kun lapsi kaataa television, repii kirjoja, pudottaa viherkasvit lattialle ja heittelee aterimet ympäri keittiötä huutaen kerrostalossa kurkku suorana tunnin putkeen? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en noteeraa mitenkään sitä riehumista. Se laantuu sitten itsestään.
Ilmeisesti näin on käynyt myös niiden lasten kohdalla, jotka varastelevat poliisiautojen rekisterikilpiä.
Tuskin. Jos on temperamentiltaan räiskyvä, ei siinä kannata ympärillä liihottaa, vaan odottaa vain, että se menee ohi.
Hah, meidän 3v rikkoo kaiken mahdollisen raivokohtauksissaan. Joita on joka päivä. Pitäisikö vain katsella vieressä, kun lapsi kaataa television, repii kirjoja, pudottaa viherkasvit lattialle ja heittelee aterimet ympäri keittiötä huutaen kerrostalossa kurkku suorana tunnin putkeen? :D
Mene perheneuvolaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sen sijaan että yrittää harhauttaa lasta pois siitä raivosta, minä ainakin teem niin että sanon että nyt näen että häntä pännii, että kaikkia pännii joskus ja että se on ihan ok.
Mutta että sitten vaan pitää sanoa että pännii, mikä pännii ja päästä sen tunteen herraksi.
Luen myös Sipukaisesta kirjaa kun ei ole se raivo päällä ja opetam lasta tunnistamaan eri tunteita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Siis mitä? Meillä ei kukaan saa olla niin yksilö että hakkaa tavaroilla seiniä ja rämpyttää tauotta lamppuja päälle pois. Ap
Mutta jotenkinhan hänen täytyy tunteensa purkaa, eikö vain? Sen sijaan sinä myt ohjasit häntä olemaan purkamatta niitä. Rauhoittuminen on ihan liian abstrakti käsite sitä paitsi lapselle. Joku jo mainitsi, että ohjaa lapsesi pirkamaan se tunne oikein äläkä ohjaa häntä rauhoittumaan. Näytä hänelle mitä hän saa hakata tai vie ärsykkeisiin väsähtänyt ärsykkeettömään tilaan.
Tajuat varmaan nyt sen lapsen ymmärtäneen, eträ ei näin, mutta oppiko hän mitä sitten saa? Ei oppinut.
Minähän vein häntä rauhallisempaan tilaan. Kanssani lukemaan kirjaa, otin syliini rauhoittumaan jne. Oltiin oltu päivällä jo ulkona mutta yritin viedä uudelleen ulos juoksemaan, se vain oli lähes mahdotonta kun lapsi vain riehui ja riehui.
Mikä olisi hyvä tapa purkaa tunne? Siis mihin voisin häntä ohjata? Meillä on vuokrakaksio, jossa on aika vähissä paikat joita saa hakata.
Ap
Tyyny? Pehmolelu? Rumpu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, minusta kuulostaa siltä, että voisi olla hyvä ajatus tulla lasta hieman vastaan... sallia vähän käytöstä, josta et pidä - älä noteeraa häntä, kuten joku sanoi, koska lähtisit vain taisteluun jota et voi voittaa ja syntyy se niin sanottu noidankehä. Pysy poissa siitä.
Lapsen käytöksen sietäminen (EI tuhahteluja ja silmien pyörittelyä!!!) viestii parhaimmalla tavalla, että olet valmis kantamaan vastuuta tekemistäsi virheistä (kukaan ei ole täydellinen) suhteessa lapsen kanssa, vaikka et edes tarkalleen tiedä, mitä ne ovat - ei ole olennaista! Lapsen käytös puhuu puolestaan ja se riittää merkiksi siitä, että Sinun on mietittävä toimintatapojasi. Et voi nyt kangistua kaavoihisi.
Teet muutoksen lapsesi vuoksi. Lapsi on tärkeämpi, kuin kompleksi omasta riittävyydestä... Unohdat itsesi sellaisina hetkinä. Tai sitten, keskityt hemmottelemaan itseäsi ja annat lapsen edes hetken olla rauhassa! Hankit niin sanotusti elämän, tekemällä vaikka jonkun kotiaskareen! Lapsi tykkää, kun et takerru häneen. Pian saatat huomata, että lasta kiinnostaa, mitä teet - ja sitten ehkä teettekin yhdessä, tai juttelet hänelle, mitä teet... Luonnollista elämää.
Voi jestas. Niin että ap lähtee istumaan vaahtokylpyyn ja antaa sillä välin lapsen hajottaa paikkoja? Oikeesti nyt haloo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en noteeraa mitenkään sitä riehumista. Se laantuu sitten itsestään.
Ilmeisesti näin on käynyt myös niiden lasten kohdalla, jotka varastelevat poliisiautojen rekisterikilpiä.
Tuskin. Jos on temperamentiltaan räiskyvä, ei siinä kannata ympärillä liihottaa, vaan odottaa vain, että se menee ohi.
Hah, meidän 3v rikkoo kaiken mahdollisen raivokohtauksissaan. Joita on joka päivä. Pitäisikö vain katsella vieressä, kun lapsi kaataa television, repii kirjoja, pudottaa viherkasvit lattialle ja heittelee aterimet ympäri keittiötä huutaen kerrostalossa kurkku suorana tunnin putkeen? :D
Mene perheneuvolaan.
Olen 1,5-vuotiaasta lähtien asti yrittänyt saada neuvolaa reagoimaan jotenkin raivokohtauksiin. Sanovat vain kuuluvan ikään ja tulevan vuoden päästä uudelleen käymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan että yrittää harhauttaa lasta pois siitä raivosta, minä ainakin teem niin että sanon että nyt näen että häntä pännii, että kaikkia pännii joskus ja että se on ihan ok.
Mutta että sitten vaan pitää sanoa että pännii, mikä pännii ja päästä sen tunteen herraksi.
Luen myös Sipukaisesta kirjaa kun ei ole se raivo päällä ja opetam lasta tunnistamaan eri tunteita.
Juurikin näin, tosin temperamenttisella lapsella se sanoittaminen kannattaa tehdä vasta, kun lapsi on purkanut tunteensa ja tulee luo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko tilanteen hahmottaminen on pielessä, ap... Mietit vain itseäsi: toimitko SINÄ väärin. Missä huoli lapsen hyvinvoinnista? Missä suru, halu olla parempi vanhempi? Ei, tahdot vain paremman mielen itsellesi. Lapsi viestii pahoinvointia, muttet ole valmis joustamaan, koska sinä ja oikeassa oleminen. No, ongelmat sitten varmaan jatkuu. Seuraavaksi haluat lääkitä lapsen, toivottavasti edes se auttaa.
Olenko minä oikeasti niin epäselvä kirjallisessa ilmaisussani että kaikki lukijat saavat kuvan että olisin kiinnostunut vain itsestäni ja haluaisin itselleni paremman mielen?
Koko aloituksenihan koskee sitä, että haluan oppia paremmaksi vanhemmaksi, pohdin kriittisesti omaa toimintaani ja haluan korjata sitä jos tarvetta on, jotta minulla olisi onnellinen ja hyvinvoiva lapsi.
Mistä kummasta sinä tuon lääkejutunkin repäisit?! Heijasteletkohan nyt minuun jotain omia juttujasi, joihin en oikeasti taida mitenkään liittyä?
Ap
En ole kirjoittanut tähän ketjuun aiemmin, mutta vierastan jotenkin tätä Ap:n ajatusmaailmaa, että pitää pyrkiä olemaan parempi. Miksi? Olet selvästi vakaa vanhempi ja nyt huusit. Tulet varmaan huutamaan myöhemminkin, mutta harvoin. Miksei tähän voi tyytyä, että se on normaalia elämää? Kaikki huutavat syystä tai toisesta joskus elämässään oli lapsia tai ei. Ei ihme, että vanhemmat palavat loppuun ja on riittämättömyyden tunteita tällaisen ylianalysoinnin takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sen sijaan että yrittää harhauttaa lasta pois siitä raivosta, minä ainakin teem niin että sanon että nyt näen että häntä pännii, että kaikkia pännii joskus ja että se on ihan ok.
Mutta että sitten vaan pitää sanoa että pännii, mikä pännii ja päästä sen tunteen herraksi.
Luen myös Sipukaisesta kirjaa kun ei ole se raivo päällä ja opetam lasta tunnistamaan eri tunteita.
Juurikin näin, tosin temperamenttisella lapsella se sanoittaminen kannattaa tehdä vasta, kun lapsi on purkanut tunteensa ja tulee luo.
Ja se tärkein! Lapselle on hyvä sanoa, että kylläpä hienosti osasit purkaa tunteesi. Toisille toimii parhaiten ”Olipas hieno kiukku”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en noteeraa mitenkään sitä riehumista. Se laantuu sitten itsestään.
Ilmeisesti näin on käynyt myös niiden lasten kohdalla, jotka varastelevat poliisiautojen rekisterikilpiä.
Tuskin. Jos on temperamentiltaan räiskyvä, ei siinä kannata ympärillä liihottaa, vaan odottaa vain, että se menee ohi.
Hah, meidän 3v rikkoo kaiken mahdollisen raivokohtauksissaan. Joita on joka päivä. Pitäisikö vain katsella vieressä, kun lapsi kaataa television, repii kirjoja, pudottaa viherkasvit lattialle ja heittelee aterimet ympäri keittiötä huutaen kerrostalossa kurkku suorana tunnin putkeen? :D
Mene perheneuvolaan.
Olen 1,5-vuotiaasta lähtien asti yrittänyt saada neuvolaa reagoimaan jotenkin raivokohtauksiin. Sanovat vain kuuluvan ikään ja tulevan vuoden päästä uudelleen käymään.
Niin ne kuuluukin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Siis mitä? Meillä ei kukaan saa olla niin yksilö että hakkaa tavaroilla seiniä ja rämpyttää tauotta lamppuja päälle pois. Ap
Mutta jotenkinhan hänen täytyy tunteensa purkaa, eikö vain? Sen sijaan sinä myt ohjasit häntä olemaan purkamatta niitä. Rauhoittuminen on ihan liian abstrakti käsite sitä paitsi lapselle. Joku jo mainitsi, että ohjaa lapsesi pirkamaan se tunne oikein äläkä ohjaa häntä rauhoittumaan. Näytä hänelle mitä hän saa hakata tai vie ärsykkeisiin väsähtänyt ärsykkeettömään tilaan.
Tajuat varmaan nyt sen lapsen ymmärtäneen, eträ ei näin, mutta oppiko hän mitä sitten saa? Ei oppinut.
Minähän vein häntä rauhallisempaan tilaan. Kanssani lukemaan kirjaa, otin syliini rauhoittumaan jne. Oltiin oltu päivällä jo ulkona mutta yritin viedä uudelleen ulos juoksemaan, se vain oli lähes mahdotonta kun lapsi vain riehui ja riehui.
Mikä olisi hyvä tapa purkaa tunne? Siis mihin voisin häntä ohjata? Meillä on vuokrakaksio, jossa on aika vähissä paikat joita saa hakata.
Ap
Tyyny? Pehmolelu? Rumpu?
Juuh, kyllä saa hakata pehmolelulla tyynyä yms kos haluaa mutta ei hänelle kelpaa ne sallitut keinot kun vetäisee ylikierroksille. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Siis mitä? Meillä ei kukaan saa olla niin yksilö että hakkaa tavaroilla seiniä ja rämpyttää tauotta lamppuja päälle pois. Ap
Mutta jotenkinhan hänen täytyy tunteensa purkaa, eikö vain? Sen sijaan sinä myt ohjasit häntä olemaan purkamatta niitä. Rauhoittuminen on ihan liian abstrakti käsite sitä paitsi lapselle. Joku jo mainitsi, että ohjaa lapsesi pirkamaan se tunne oikein äläkä ohjaa häntä rauhoittumaan. Näytä hänelle mitä hän saa hakata tai vie ärsykkeisiin väsähtänyt ärsykkeettömään tilaan.
Tajuat varmaan nyt sen lapsen ymmärtäneen, eträ ei näin, mutta oppiko hän mitä sitten saa? Ei oppinut.
Minähän vein häntä rauhallisempaan tilaan. Kanssani lukemaan kirjaa, otin syliini rauhoittumaan jne. Oltiin oltu päivällä jo ulkona mutta yritin viedä uudelleen ulos juoksemaan, se vain oli lähes mahdotonta kun lapsi vain riehui ja riehui.
Mikä olisi hyvä tapa purkaa tunne? Siis mihin voisin häntä ohjata? Meillä on vuokrakaksio, jossa on aika vähissä paikat joita saa hakata.
Ap
Tyyny? Pehmolelu? Rumpu?
Juuh, kyllä saa hakata pehmolelulla tyynyä yms kos haluaa mutta ei hänelle kelpaa ne sallitut keinot kun vetäisee ylikierroksille. Ap
Ja sä tiedät sen mistä? Toki se ohjaaminen pitää tehdä ihan aluksi, ei sit enää kolmannen EIn jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koko tilanteen hahmottaminen on pielessä, ap... Mietit vain itseäsi: toimitko SINÄ väärin. Missä huoli lapsen hyvinvoinnista? Missä suru, halu olla parempi vanhempi? Ei, tahdot vain paremman mielen itsellesi. Lapsi viestii pahoinvointia, muttet ole valmis joustamaan, koska sinä ja oikeassa oleminen. No, ongelmat sitten varmaan jatkuu. Seuraavaksi haluat lääkitä lapsen, toivottavasti edes se auttaa.
Olenko minä oikeasti niin epäselvä kirjallisessa ilmaisussani että kaikki lukijat saavat kuvan että olisin kiinnostunut vain itsestäni ja haluaisin itselleni paremman mielen?
Koko aloituksenihan koskee sitä, että haluan oppia paremmaksi vanhemmaksi, pohdin kriittisesti omaa toimintaani ja haluan korjata sitä jos tarvetta on, jotta minulla olisi onnellinen ja hyvinvoiva lapsi.
Mistä kummasta sinä tuon lääkejutunkin repäisit?! Heijasteletkohan nyt minuun jotain omia juttujasi, joihin en oikeasti taida mitenkään liittyä?
Ap
En ole kirjoittanut tähän ketjuun aiemmin, mutta vierastan jotenkin tätä Ap:n ajatusmaailmaa, että pitää pyrkiä olemaan parempi. Miksi? Olet selvästi vakaa vanhempi ja nyt huusit. Tulet varmaan huutamaan myöhemminkin, mutta harvoin. Miksei tähän voi tyytyä, että se on normaalia elämää? Kaikki huutavat syystä tai toisesta joskus elämässään oli lapsia tai ei. Ei ihme, että vanhemmat palavat loppuun ja on riittämättömyyden tunteita tällaisen ylianalysoinnin takia.
Koin tehneeni väärin kun huusin. Koin hämmentävänä että vihainen karjuminen rauhoitti lapsen. Halusin tällä aloituksella vain peiliä itselleni tilanteeseen.
On totta että yritän koko ajan olla parempi äiti vaikka pidän itseäni jo ihan hyvänä äitinä. Se uuvuttaa kyllä joskus. Ehkä pitäisi olla itselleen armollisempi.
Ap
Teit oikein ja teet oikein myös jatkossa, eli jos kierrokset jatkuvat, eikä muua auta, otat sen kovemman äitiminäsi esille. Toinen vaihtoehto on lastenpsykiatria, lapsi saattaa tarvita myös ulkopuolista apua. Hyvää jatkoa sinulle ja lapsellesi!
Alue: Aihe vapaa
Ohjaamiseni vapaa-ajan vietossa on kiusaamista? Jos näen, että lapsi alkaa olla ylikierroksilla ja sen vuoksi alkaa riehumaan, niin kyllä minun aika automaattinen reaktio on yrittää auttaa häntä pois siitä ylikierroksilla olevasta riehumisesta, koska minusta hänellä ei ole hyvä olo kun riehuu. Yritän auttaa häntä paremman olon luo, joskus onnistun ja joskus epäonnistun. Minusta olisi väärin jättää hänet yksin riehumaan kun tiedän että hän ei osaa itse itseään rauhoittaa. En minä kiellä häneltä pahaa oloa vaan yritän auttaa häntä pois pahasta olosta enkä jättää yksin pahan olon kanssa.
Kiitos kommenteistasi mutta en kyllä edelleenkään ymmärrä miten muka kiusaa lastani.
Ap