Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Antakaa rakentavaa palautetta minusta äitinä, teinkö oikein vai väärin
15.09.2021 |
Eilen lapsi 3,5 v. oli jotenkin ylikierroksilla enkä saanut ylikierroksia tasoittumaan vaikka yritin siirtää hänen huomiota rauhalliseen tekemiseen, yritin että rauhoittuisi kuuntelemaan satua tai vain syliin, neuvoin rauhoittumista, yritin tehdä hänen kanssaan mukavia asioita kuten lautapelin pelaamista jne. Lapsi vain riehui, heitteli tavaroita, yritti rikkoa lelujaan, hakkasi leluilla lattiaa, juoksenteli, rämpytti valoja jne. Monta kertaa myös käskin tiukasti lopettamaan riehumisen ja istumaan paikoilleen esim sohvalle kirjan kanssa. Yritin päästä hänen kanssa ulos vielä iltapäivällä mutta hän vain juoksi karkuun vaatteitaan, heitteli vaatteitaan pöydille ja kirjahyllyn päälle jne. Ja kulki huoneesta toiseen vain rämpyttämässä valoja päälle ja pois.
Silloin lopulta hermostuin ja karjaisin täysiä ja vihaisesti että ”lopeta heti riehuminen, istu alas ja pane heti vaatteet päälle”.
Lapsi rauhoittui heti, ylikierrokset katosi ja saatiin puettua ja loppupäivä sujui hyvin ilman hetkenkään riehumista. Lapsi ei säikähtänyt eikä itkenyt kun huusin.
Mutta teinkö väärin? En yleensä ikinä huuda enkä hyväksy lapsille huutamista. Nyt vain oikeasti lopulta menetin hermoni siihen riehumiseen.
Miksi lapsi rauhoittui kun suutuin ja karjuin? Ja miksi vasta silloin? Miksi hän ei pahoittanut siitä mieltään tai säikähtänyt vihaista äitiä?
Antakaa rakentavaa palautetta, olisin siitä kiitollinen.
Kommentit (108)
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuulostat ihan normaalilta ja hyvältä äidiltä. Yrität kaikin keinoin säilyttää mielenmaltin lapsen kanssa ja puhua rauhallisesti, mutta koska kukaan ei ole täydellinen, niin joskus menee hermot. Se on inhimillistä ja mielestäni sen jälkeen olisi hyvä pyytää lapselta anteeksi, että huusi. Lapset oppivat esimerkistä ja ehkä oppivat itsekin pyytämään anteeksi, jos kokevat tehneensä jotain väärää.
Vierailija kirjoitti:
Minä en noteeraa mitenkään sitä riehumista. Se laantuu sitten itsestään.
No ei kuule laannu, pahenee vain, kokeiltu on. Jos lapseni on ylikierroksilla niin hän ei osaa rauhoittua itse vaan tarvitsee siihen apua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinäkään et tykkäisi, jos joku yrittäisi AKTIIVISESTI saada Sinua RAUHOITTUMAAN... Olisi koko ajan niskassasi hengittämässä, haluaisi aina olla pomo, jopa niissä yhteisissä rauhallisissa hetkissä. Eikö Sinulta tulisi aika luonnostaan halu paeta sitä sontaa, edes hetken olla itsenäinen ja "hengittää vapasti"?
Käsittääkseni AP ei ole lapsi ja hänellä on paremmat keinot rauhoittaa itsensä kuin lapsella.
Hän meni liian pitkälle, ja hermostui. Elämään kuuluu joskus myös suuttuminen, eikä sitä tarvitse hävetä; sitä voi ajatella syynä kehittyä ihmisenä. Pelkkä huutamisen tarpeen tukahduttaminen ei itsessään korjaisi sitä ongelmaa, jota lapsi mitä ilmeisemmin koki - ennen huutamista! Huutaminen oli tässä tapauksessa "pelastus" ja siten voitaisiin sanoa, ironista kyllä, että ap teki oikein. Se oli oikea rektio hänen itsensä väärään käytökseen, tai sen tuottamaan turhautumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Teit ihan oikein. Nykyään on ihan ihme lässytyskulttuuri valloillaan.
Ei saa sanoa EI ja kaikki tilanteet täytyy Jani-Petterin kanssa neuvotella ja sovitella. Ei ihme, että jengi on niin sekaisin kun kotona ei ole kielletty mitään.
Pitää paikkansa! Tuttavaperheen pikkupiru oli silmät pyöreänä ja hyvin järkyttynyt, kun kielsin hakkaamasta lastani.
Tälle pojalle kun ei saanut sanoa "ei", koska Markukselle ei sanota ei. Tämä oli siis äidin kommentti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joskus aikuisen on vaikea nähdä, mistä on oikein kyse vaikeassa tilanteessa lapsen kanssa. Varsinkin, kun kyse on omasta lapsesta! (toisten ongelmat jostain syystä näyttävät aina paljon selvemmiltä)
Aikuisesta hänen tapansa ohjata voi tuntua loogiselta - lapsi kuitenkin saattaa tietyssä kontekstissa nähdä aikuisessa sillä hetkellä vain itsekkään, manipuloivan henkilön, joka ei oikeasti kuuntele häntä... Hän ei mene halpaan!
Kun manipuloija tms. menettää hermonsa, hänellä ei ole enää voimia hiostamiseen. HUH! Kiusaaminen loppui - ainakin vähäksi aikaa...
En nyt ymmärrä mitä tarkoitat. Miten kiusasin ja manipuloin? Yritin ohjata lasta rauhallisemman tekemisen pariin, annoin neuvoja miten rauhouttua, tarjosin syliä jne. Ap
Vierailija kirjoitti:
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Siis mitä? Meillä ei kukaan saa olla niin yksilö että hakkaa tavaroilla seiniä ja rämpyttää tauotta lamppuja päälle pois. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onpa erikoisia vastauksia ap saanut jostain kiusaamisesta ja manipuloinnista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en noteeraa mitenkään sitä riehumista. Se laantuu sitten itsestään.
Ilmeisesti näin on käynyt myös niiden lasten kohdalla, jotka varastelevat poliisiautojen rekisterikilpiä.
Tuskin. Jos on temperamentiltaan räiskyvä, ei siinä kannata ympärillä liihottaa, vaan odottaa vain, että se menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minusta kuulostaa siltä, että voisi olla hyvä ajatus tulla lasta hieman vastaan... sallia vähän käytöstä, josta et pidä - älä noteeraa häntä, kuten joku sanoi, koska lähtisit vain taisteluun jota et voi voittaa ja syntyy se niin sanottu noidankehä. Pysy poissa siitä.
Lapsen käytöksen sietäminen (EI tuhahteluja ja silmien pyörittelyä!!!) viestii parhaimmalla tavalla, että olet valmis kantamaan vastuuta tekemistäsi virheistä (kukaan ei ole täydellinen) suhteessa lapsen kanssa, vaikka et edes tarkalleen tiedä, mitä ne ovat - ei ole olennaista! Lapsen käytös puhuu puolestaan ja se riittää merkiksi siitä, että Sinun on mietittävä toimintatapojasi. Et voi nyt kangistua kaavoihisi.
Teet muutoksen lapsesi vuoksi. Lapsi on tärkeämpi, kuin kompleksi omasta riittävyydestä... Unohdat itsesi sellaisina hetkinä. Tai sitten, keskityt hemmottelemaan itseäsi ja annat lapsen edes hetken olla rauhassa! Hankit niin sanotusti elämän, tekemällä vaikka jonkun kotiaskareen! Lapsi tykkää, kun et takerru häneen. Pian saatat huomata, että lasta kiinnostaa, mitä teet - ja sitten ehkä teettekin yhdessä, tai juttelet hänelle, mitä teet... Luonnollista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Siis mitä? Meillä ei kukaan saa olla niin yksilö että hakkaa tavaroilla seiniä ja rämpyttää tauotta lamppuja päälle pois. Ap
Tuota et aloituksessa muistaakseni kertonut - se vahvistaa käsitystäni siitä, ettet suostu näkemään ongelman ydintä.
Pyysit rakentavia vastauksia, mutta oletko halukas, tai kyvykäs, tekemään niillä mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ota hiukan luovempi asenne elämään, ap. Lapsikin voi hyötyä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, minusta kuulostaa siltä, että voisi olla hyvä ajatus tulla lasta hieman vastaan... sallia vähän käytöstä, josta et pidä - älä noteeraa häntä, kuten joku sanoi, koska lähtisit vain taisteluun jota et voi voittaa ja syntyy se niin sanottu noidankehä. Pysy poissa siitä.
Lapsen käytöksen sietäminen (EI tuhahteluja ja silmien pyörittelyä!!!) viestii parhaimmalla tavalla, että olet valmis kantamaan vastuuta tekemistäsi virheistä (kukaan ei ole täydellinen) suhteessa lapsen kanssa, vaikka et edes tarkalleen tiedä, mitä ne ovat - ei ole olennaista! Lapsen käytös puhuu puolestaan ja se riittää merkiksi siitä, että Sinun on mietittävä toimintatapojasi. Et voi nyt kangistua kaavoihisi.
Teet muutoksen lapsesi vuoksi. Lapsi on tärkeämpi, kuin kompleksi omasta riittävyydestä... Unohdat itsesi sellaisina hetkinä. Tai sitten, keskityt hemmottelemaan itseäsi ja annat lapsen edes hetken olla rauhassa! Hankit niin sanotusti elämän, tekemällä vaikka jonkun kotiaskareen! Lapsi tykkää, kun et takerru häneen. Pian saatat huomata, että lasta kiinnostaa, mitä teet - ja sitten ehkä teettekin yhdessä, tai juttelet hänelle, mitä teet... Luonnollista elämää.
Mielelläni muutan käytöstäni mutta en ihan ymmärrä mitä tarkoitat. En minä tuhahtele lapsen käytökselle tai pyörittele silmiäni ja hän saa kyllä halutessaan olla rauhassa ihan niin paljon kuin haluaa. Mutta en hyväksy sellaista riehumista että tavaroilla hakataan seiniin naarmuja, valokatkasijasta rämpätään hakkaamalla valoja minuutteja päälle pois, kun pitäisi lähteä ulos niin heitetään vaatteet kirjahyllyn päälle kukkamaljakoihin jne. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Siis mitä? Meillä ei kukaan saa olla niin yksilö että hakkaa tavaroilla seiniä ja rämpyttää tauotta lamppuja päälle pois. Ap
Tuota et aloituksessa muistaakseni kertonut - se vahvistaa käsitystäni siitä, ettet suostu näkemään ongelman ydintä.
Pyysit rakentavia vastauksia, mutta oletko halukas, tai kyvykäs, tekemään niillä mitään?
No mikä sinusta on ongelman ydin?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuulostat ihan normaalilta ja hyvältä äidiltä. Yrität kaikin keinoin säilyttää mielenmaltin lapsen kanssa ja puhua rauhallisesti, mutta koska kukaan ei ole täydellinen, niin joskus menee hermot. Se on inhimillistä ja mielestäni sen jälkeen olisi hyvä pyytää lapselta anteeksi, että huusi. Lapset oppivat esimerkistä ja ehkä oppivat itsekin pyytämään anteeksi, jos kokevat tehneensä jotain väärää.
Ei. Jos lapsi oirehtii huonosta kohtelusta, tai jostain muusta ongelmasta, sitä ei pelkkä pahoillaan oleminen korjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anna siis lapselle enemmän tilaa olla yksilö. Vaikka olisit hänen vierellään 24/7, seuraa enemmän lapsen spontaania käytöstä - älä kiiruhda tukahduttamaan sitä, ja korvaamaan sitä omallasi. Anna hänen kokea enemmän iloa siitä, että hän kykenee ja SAA, tietyissä puitteissa, ajatella itsenäisesti.
Siis mitä? Meillä ei kukaan saa olla niin yksilö että hakkaa tavaroilla seiniä ja rämpyttää tauotta lamppuja päälle pois. Ap
Tuota et aloituksessa muistaakseni kertonut - se vahvistaa käsitystäni siitä, ettet suostu näkemään ongelman ydintä.
Pyysit rakentavia vastauksia, mutta oletko halukas, tai kyvykäs, tekemään niillä mitään?
Kertoihan että hakkasi tavaroilla lattiaa ja rämpytti valoja. Minäkään en ymmärrä mitä tarkoitat, ei ihme jos ap ei ymmärrä juttujasi.
Anteeksipyyntöihin tyytyminen on ongelman pakenemista.
Ap teit oikein.
Toki lapsen rauhoittamiseen voisit kokeilla myös muita konsteja. Esimerkiksi kovaan huutelemiseen autossa olen yllyttänyt lapsia laulamaan tuttua laulua. Olen pyytänyt laulamaan kovempaa. Sitten avasin vielä ikkunoita ja pyysin laulamaan oikein kovaa. Tiellä kaukana kävelijä pysähtyi, ja katsoi kun ajoimme ohi ja lapset lauloivat täysillä hämähämähäkkiä. Sitten suljin auton ikkunat ja vaihdoin normaaliin keskusteluun. Loppumatkan lapset olivat hyvin rauhallisia eikä kukaan halunnut huutaa.
Jos lapsi käy ylikierroksilla niin voisiko ennen rauhoittumista hetken tanssia musiikin tahdissa. Tai sitten olisit luvannut lähteä ulos juoksemaan hippaa lapsen kanssa. Eli jotain liikunnallista jossa saa purkaa energiaa ja sitten rauhoitutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en noteeraa mitenkään sitä riehumista. Se laantuu sitten itsestään.
No ei kuule laannu, pahenee vain, kokeiltu on. Jos lapseni on ylikierroksilla niin hän ei osaa rauhoittua itse vaan tarvitsee siihen apua. Ap
Varmasti tarvitsee apua, mutta nythän kyse ei ollut rauhoittumisen tarpeesta ja/tai sinun apusi ei auttanut, eikö niin?
Et siis mitään kauheaa tehnyt huutaessasi, kun et ymmärtääkseni sanonut lapsesta tai hänen toiminnastaan mitään haukkuvaa. Sen sijaan, jos sä haluat tästä jotain oppia, niin mieti mikä sen riekkumisen aiheutti ja mieti mikä siihen olisi ollut oikea suunta ohjaukselle/mikä olisi oikeasti auttanut. Rauhoittuminen toimii vain ylivireyden poistoon, ei esimerkiksi tylsyyden poistoon, väsymyksen poistoon tai huomionhakuun jne.
Lapsenkin pitää antaa välillä purkaa tunteitaan eikä tuputtaa omaa ratkaisuaan liikaa.
En tiedä mikä sinun lapsellasi tuon reaktion aiheutti, mutta meillä lapsi alkaa häiriökäyttäytyä liiallisen sosiaalisen kuormituksen jälkeen tai, jos häntä ottaa ihan suomeksi sanottuna päähän. Sosiaalisen kuormituksen vuoksi uhmakas lapsi meillä aiemmin ohjattiin omaan huoneeseen peiton alle, nyt hän tekee sen itse. Jos häntä taas otti päähän, hänet ohjattiin takomaan tyynyä ja tulemaan sen jälkeen syliin. Kummassakaan tapauksessa minun rauhoitteluni ei olisi auttanut mitään, päinvastoin.
Alue: Aihe vapaa
Käsittääkseni AP ei ole lapsi ja hänellä on paremmat keinot rauhoittaa itsensä kuin lapsella.