Lue keskustelun säännöt.
Voiko jaksaa omia lapsia, jos sai jo koiranpennusta totaalisen burn-outin, josta ei ole vuosienkaan jälkeen toipunut täysin?
15.09.2021 |
Olen aina ollut matalan energian ihminen, ja kun hommasin koiranpennun niin se pentuvaihe oli sellainen asia mitä en halua kokea enää ikinä. Valvominen, jätöksiä, kitinää, oli aivan hirveää. Mietin vaan että voiko jaksaa ihmisvauvoja jos ei ollut selvitä koiranpennusta, eikä halua kokea samanlaista enää ikinä?
Kommentit (51)
Meillä on useita koiria ja vain kaksi lasta. Lapsissa on todella paljon enemmän duunia kuin missään lemmikissä. Siis TODELLA!
Lasten aikana meillä on syntynyt myös monia rekisteröityjä pentueita ja niiden hoito on yhtä juhlaa kun vertaa siihen, että esikoisen syntymästä meni kuusi vuotta ennen kun saimme molemmat vanhemmat nukkua yömme ilman herätyksiä.
Nyt molemmat lapset ovat täyttäneet 10v ja alkaa helpottaa. Vaan teini-ikä jo kolkuttelee esikoisella, joten kohta taas mennään :D.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on useita koiria ja vain kaksi lasta. Lapsissa on todella paljon enemmän duunia kuin missään lemmikissä. Siis TODELLA!
Lasten aikana meillä on syntynyt myös monia rekisteröityjä pentueita ja niiden hoito on yhtä juhlaa kun vertaa siihen, että esikoisen syntymästä meni kuusi vuotta ennen kun saimme molemmat vanhemmat nukkua yömme ilman herätyksiä.
Nyt molemmat lapset ovat täyttäneet 10v ja alkaa helpottaa. Vaan teini-ikä jo kolkuttelee esikoisella, joten kohta taas mennään :D.
Tämä on ilmeisesti sitten mieltymyskysymys?
Itse olen totaali-yh, ollut lapsen syntymästä saakka, ja koen koirat paljon raskaammiksi kuin lapsen.
Vaikea kuvitellakaan, että pentujen hoitaminen voisi olla mielestäni ”juhlaa”.
Ja minä siis kuitenkin pidän koirista, eli ei ole siitä kyse.
Koira vaan on ikuinen taapero, ei kasva ikinä itsenäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi riskeeraamaan. Lapsen "kitinä" kestää vuosia. Koiranpennun vain kuukauden tai pari.
Koiratkin ovat erilaisia. Meillä oli alusta loppuun vaativa koira. Vasta viimeiset kuukaudet yli 15 v. koiran saattoi sanoa olevan rauhallinen.
En kuitenkaan lähtisi vertaamaan lapseen. Onhan ne täysin eri asioita.
Tuo väite, että kaikille äideille tulisi joku hormoniryöppy, joka antaisi valtavaa energiaa hoitaa ja touhuta lapsien kanssa kuulostaa ihan huuhaalta, en tunne yhtään sellaista äitiä. Todella väsyneitä kaikki tuntemani pienen vauvan äidit, vaikka olisivat ennen lapsia olleet hyvinkin energisiä ja meneviä.
Hormonit kyllä oikeasti auttaa alkuun, mutta jos oikeasti koiranpentu ajaa burnoutin partaalle niin ei kyllä kannata hankkia lapsia. Ne kun saattaa valvottaa useamman vuoden ja kitisevät pahimmillaan vielä aikuisenakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirankin pystyy halutessaan myymään pois. Lapsesta jää ikuinen merkintä.
Ei sillä, otan koiran loppuelämäksi. Tiedän kuitenkin ettei kaikilla mene kuten Strömsöössä ja koirasta joudutaan luopumaan.Koiran elinikäkin on loppupeleissä todella lyhyt, 10-15 vuotta menee ihan hetkessä kun pentuvaiheesta pääsee.
Tuoko on sinusta kivaa ajattelua? Ymmärrän pointtisi toki ihmisen elinikään verrattuna, mutta jotain rajaa nyt. Se 10-15 vuotta on pitkä aika (onneksi!) ja se onkin hyvä ymmärtää eläintä hankkiessa.
T: erittäin koirarakas ihminen
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kokemusta molemmista ja valitsisin niistä sen lapsen. Oma lapsi on kuitenkin triljoona kertaa rakkaampi kuin koira. Olisin helposti voinut luopua pennusta milloin vain, yhä voisin luopua koirasta, mutta lastani en voisi ikinä hylätä. Lapsen puolesta voisin tehdä mitä vain. Ne ovat molemmat siis raskaita välillä, mutta motivaatio lapsen suhteen on niin paljon kovempi, että vaakakuppi on vaan aina plussalla.
Yök mikä viesti🤮
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kokemusta molemmista ja valitsisin niistä sen lapsen. Oma lapsi on kuitenkin triljoona kertaa rakkaampi kuin koira. Olisin helposti voinut luopua pennusta milloin vain, yhä voisin luopua koirasta, mutta lastani en voisi ikinä hylätä. Lapsen puolesta voisin tehdä mitä vain. Ne ovat molemmat siis raskaita välillä, mutta motivaatio lapsen suhteen on niin paljon kovempi, että vaakakuppi on vaan aina plussalla.
No esim. Minä en ikimaailmassa olisi valmis luopumaan pennusta tai omasta koirasta ylipäänsä. Eikä varmasti valtaosa ihmisistä. Että tuo viesti kertoo ihan vain sinusta itsestäsi, eikä mitään positiivista.
Älä hanki lapsia. Miksi tehdä elämästä turhaan vaikeaa? Tiedät jo rajasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ihmetyttää ajattelu, että hormonit tekisivät lapsen kanssa elämisestä helppoa. Kyllä äly, motivaatio ja luonne sekä raha ja turvaverkot auttavat enemmän kuin hormonit.
Lapsen saaminen on riski. Elämä on riski. Valinnat ovat riskejä. Sehän on juuri täyttä elämää.
Ei muutu kaikilla. Ihan täyttä helvettiä oli kun mitään energiaa ei ikinä tullut. En muista lapsien lapsuudesta mitään. Pelkkää uupumuksessa rämpimistä ja masennusta.