Tänään tv:ssä: Mira, 26, korjasi sukupuolensa mieheksi – katuu nyt päätöstään

Vierailija kirjoitti:

8888 kirjoitti:

Itse olen transmies, enkä ajattele Miraa petturina, enemmänkin harmittaa hänen puolestaan. Katsoin dokumentin ja minusta puhui asioista fiksusti. Itse käynyt Taysissa ja menin alaikäisenä, voin kertoa etten helpolla päässyt. Eikä oikeastaan kukaan trans tuttuni, että voitte kyllä heittää roskiin puheet siitä, että sitä mainostettaisiin apuna kaikkeen. Itsellä meni vuosia, että sain tarvitsemani hoidot sekä diagnoosin. Kärsein masennuksesta ja alkoholiongelmasta silloin johtuen sukupuoli ristiriidasta ja ironisesti siitä syystä se myös lykkääntyi. Kävin käynneillä monta kertaa ja testit oli kattavia, jopa liiankin. Jotkut asiat eivät itseni mielestä ollut tarpeellista udella ja oli kovin ahdistaviakin. Noin vuoden päästä kyseltiin jatketaan hoitoa ja tuntuuko oikealta. Tuntui ja tuntuu yhä, enkä oikeastaan aina huomaa, että olisin tehnyt mitään massiivista muutosta ellei nyt joku siitä muistuta. Voin paljon paremmin kuin aikaa ennen testoja. Ei se muita ongelmiani korjannut (kuten ahdistus, jännittäminen yms), mutta ei se ollut sen tarkoitus, nuo muut asiat johtuvat ihan muista tekijöistä ja ne olisi hyvä erottaa toisistaan. Pahin terä on kuitenkin poissa. On vaikeaa selittää miltä nyt tuntuu kun on koko elämänsä ollut näkymätön.

Olen tavannut itsekin joitakin ihmisiä, jotka ovat kyseenalaistaneet sukupuoli identiteettinsä, mutta siinä on ollut jokin haiskahdus. En voi silti sanoa, että jokainen trans etenisi saman kaavan mukaan, mutta hoitajat yleisesti kyllä aistivat tälläiset herkästi. Mikään hoito ei silti ole riskitön. Mutta kuten sanottu, Miran kaltaisia on, mutta enemmistö kokee aidosti sen mitä itse koen ja homma menee nappiin. En usko, että olisin elossa tai ainakaan toimiva yhteiskunnan jäsen jos tämä olisi liiaksi pitkittynyt. Ja kyllä kävin terapiassa ennen ja jälkeen testohoitojen. Nykyään en käy transasioista vaan aika perusluontoisista asioista millä ei ole transsukupuolisuuden kanssa mitään tekemistä.

Yritän ymmärtää asiaa teidänkin näkökulmasta, jos siihen ei osaa samaistua niin vaikea sitä on ymmärtää. Mutta 25-30 v ikäraja on täysin kohtuuton. Harva ei oikeasti jaksa käydä tälläistä rumbaa läpi, ellei aidosti niin tunne. Lisänä pelko siitä, menettääkö perheensä, hyväksyy ketään, vastaako testo niin kuin toivon (esim. Geenien takia parta ei ehkä kasvakkaan testoista huolimatta vaikka niin olisi toivonut jne) ja väkivallan uhka. Itse olen tältä kaikelta suurimmaksi osaksi säästynyt, mutta silti. Prosessi on rankka, haastava ja menetyksen pelkoja on paljon.

Lisää saa kysyä, mutta fiksusti.

Ei ole. 25-vuotias on nuori. Sekin on siinä rajoilla, että voiko henkilö oikeasti olla valmis arvioimaan koko loppuelämään vaikuttavien hoitojen seuraukset, kun aivot vasta ovat niin sanotusti kypsyneet. Jos on niin kova kiire hoitoihin, niin se kyllä haiskahtaa epätoivolta ja epätoivoisena tehdyt ratkaisut eivät yleensä ole ne parhaimmat. Ja kuten sanottu, tuo korkeampi ikä transhoitoihin antaa aikaa puuttua muihin ongelmiin, jotka näyttävät olevan yleisiä transdiagnoosin saaneilla. Samoin vanhemmalla iällä tehdyt transhoidot näyttävät korreloivan paremmin tyytyväisyyden kanssa. Mikä käy järkeenkin: kun on rauhassa miettinut ratkaisua ja myös saanut elää elämäänsä terveellä keholla, osa jopa oman perheen ja lapset jo tehden, on päätös pitävämmällä pohjalla.

Onko sekään hyvä, jos hoitoihin pääsee vasta sitten kun nuoruus on jo ohi. Eikö siinä ole vaarana, että nuoruus jää tavallaan elämättä, jos haaveitaan pääsee toteuttamaan vasta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

LopunajantiedemiehetRy kirjoitti:

kumma kun vanhemmilla ei ole mitään vastuuntuntoa enää nykyään pysäyttää tää hulluus lapsellaan! ajatellaan vaan että "joo se on nyt mies ja nyt se on homo antaa olla"

Kaikki saa tehä mitä tykkää kuhan ei tee pahaa toisille, paitsi eri mieltä ei saa olla asioist siitä tulee turvaton olo

Tehköön tuollaiset silpomisensa ja hormonihoitonsa vaikka kerran vuodessa vaihtaisivat sukupuolta, mutta ei todellakaan veronmaksajien rahoilla.

Ei, jos tervettä kehoa pitää alkaa silpomaan ja muokkaamaan niin sitten omat eurot jonoon.

Onnekseni olen syntynyt (ja tynnyrissä kasvanut) viime vuosituhannella ja oikealla vuosikymmenellä. Kuten myös samalla luokalla olleet muutkin likat. Avioiduimme 18-23 vuotiaina ja saimme 2-4 lasta. Me olemme naisia 💯%! Asiasta ei ole ollut epäselvyyttä. Myös lapsistamme tuli ihania tyttöjä ja poikia.

Mikä onni, ettemme tienneet, että sukupuolia on kymmeniä ja ihmisiä voi leikellä ja muotoilla sen mukaan. Ovatko nykyihmiset onnellisempia?

Eipä oikein siltä vaikuta.

Kuinka paljon mahtaa näin someaikana vaikuttaa, että kaapista tullaan usein julkisesti omalla nimellä ja kasvoilla ja siitä on jälkeenpäin vaikea pakittaa? Näyttää äkkiseltään, että nykyisin on myös kauhea kiire tuntea ja leimata itsensä tosi nuorena. Tiesin jälkiviisasti ajatellen jo alakoulussa, että tykkään tytöistä, mutta en usko että olisin hyötynyt identiteetin julkisesta selvittelystä, päinvastoin.

Kriiseilin teininä sukupuoleni kanssa sen jälkeen, kun törmäsin somessa käsityksiin sukupuolesta ja sen ilmaisusta (jotka vuosia myöhemmin löysivät tiensä Setan materiaaleihin ja vähän kaikkialle; ks. linkki alla*) - ja olin sentään "jo" 18 enkä siten yhtä vaikutuksille altis kuin varhaisteinit ja vielä nuoremmat. Minun aikanani koulussa ei opetettu, että sukupuoli perustuu tunteisiin, käytökseen, kiinnostuksen kohteisiin ja tyyliin. Jos olisin tullut kaapista enkä vain pohtinut asiaa itsekseni, en ehkä olisi kehdannut muuttaa mieltäni tai antanut itseni päätyä lopputulokseen, että sukupuoli on vain kehollinen ominaisuus ja personaallisuus ja roolit ovat eri asia. Tuskailu ratkesi kun oivalsin, että naiseudessa ei voi epäonnistua sen enempää kuin muissakaan fyysisissä piirteissä, vaikka tuntisi olevansa erilainen kuin kaikki muut. Sitäkin silloin mietin, että kuka minä olin sanomaan, että olisin niin erityislaatuinen, että tunnen ja ajattelen aivan toisin kuin kaikki toiset "syntymässä naiseksi määritellyt" ja että äitini, tätini, mummoni, sukuni, koulukaverini ja maailman kaikki tytöt ja naiset tuntevat jonkinlaista kehosta irrallista naiseuden essenssiä? Se, että olen vähän erilainen, ei tarkoita etten ole nainen. Se tarkoittaa, että nainen voi olla myös tällainen.

* https://seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/

Vierailija kirjoitti:

Tätä muunsukupuolisuutta en oikein ymmärrä. Tajuan jotenkin sen, että joku voi olla transsukupuolinen, mutta mikä on tämä muu sukupuoli, joka ei ole mies eikä nainen vaan jotain aivan muuta?

 Järjellisessä todellisuudessa kysymys olisi androgyynisyydestä, siitä ettei muistuta/halua muistuttaa ulkoisesti miestä tai naista. Fine. Mutta koska 2021, he ovat "jotain miehen ja naisen väliltä (mitä edes intersukupuoliset eivät ole) tai sen ulkopuolelta (WTF)".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

LopunajantiedemiehetRy kirjoitti:

kumma kun vanhemmilla ei ole mitään vastuuntuntoa enää nykyään pysäyttää tää hulluus lapsellaan! ajatellaan vaan että "joo se on nyt mies ja nyt se on homo antaa olla"

Kaikki saa tehä mitä tykkää kuhan ei tee pahaa toisille, paitsi eri mieltä ei saa olla asioist siitä tulee turvaton olo

Tehköön tuollaiset silpomisensa ja hormonihoitonsa vaikka kerran vuodessa vaihtaisivat sukupuolta, mutta ei todellakaan veronmaksajien rahoilla.

Ei, jos tervettä kehoa pitää alkaa silpomaan ja muokkaamaan niin sitten omat eurot jonoon.

Nimenomaan omilla rahoilla tehtävä nuo kymmenien tuhansien eurojen värkkien vaihdot. Yhteiskunnan vähäiset varat käytettävä tosi tarpeeseen.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon mahtaa näin someaikana vaikuttaa, että kaapista tullaan usein julkisesti omalla nimellä ja kasvoilla ja siitä on jälkeenpäin vaikea pakittaa? Näyttää äkkiseltään, että nykyisin on myös kauhea kiire tuntea ja leimata itsensä tosi nuorena. Tiesin jälkiviisasti ajatellen jo alakoulussa, että tykkään tytöistä, mutta en usko että olisin hyötynyt identiteetin julkisesta selvittelystä, päinvastoin.

Kriiseilin teininä sukupuoleni kanssa sen jälkeen, kun törmäsin somessa käsityksiin sukupuolesta ja sen ilmaisusta (jotka vuosia myöhemmin löysivät tiensä Setan materiaaleihin ja vähän kaikkialle; ks. linkki alla*) - ja olin sentään "jo" 18 enkä siten yhtä vaikutuksille altis kuin varhaisteinit ja vielä nuoremmat. Minun aikanani koulussa ei opetettu, että sukupuoli perustuu tunteisiin, käytökseen, kiinnostuksen kohteisiin ja tyyliin. Jos olisin tullut kaapista enkä vain pohtinut asiaa itsekseni, en ehkä olisi kehdannut muuttaa mieltäni tai antanut itseni päätyä lopputulokseen, että sukupuoli on vain kehollinen ominaisuus ja personaallisuus ja roolit ovat eri asia. Tuskailu ratkesi kun oivalsin, että naiseudessa ei voi epäonnistua sen enempää kuin muissakaan fyysisissä piirteissä, vaikka tuntisi olevansa erilainen kuin kaikki muut. Sitäkin silloin mietin, että kuka minä olin sanomaan, että olisin niin erityislaatuinen, että tunnen ja ajattelen aivan toisin kuin kaikki toiset "syntymässä naiseksi määritellyt" ja että äitini, tätini, mummoni, sukuni, koulukaverini ja maailman kaikki tytöt ja naiset tuntevat jonkinlaista kehosta irrallista naiseuden essenssiä? Se, että olen vähän erilainen, ei tarkoita etten ole nainen. Se tarkoittaa, että nainen voi olla myös tällainen.

* https://seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/

Kiitos hienosta kommentista.

Nykyään nuorille ei pelkästään opeteta, että sukupuoli perustuu tunteisiin käytökseen, kiinnostuksen kohteisiin ja tyyliin. Heille opetetaan myös, että on transfobista, ahdasmielistä ja ehdottomasti väärin ajatella sukupuolen olevan vain kehollinen tosiasia. Jos ajattelee sukupuolen olevan vain kehollinen tosiasia, silloin on terf ja terfit on yhtä pahoja kuin n * t s i t.

 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon mahtaa näin someaikana vaikuttaa, että kaapista tullaan usein julkisesti omalla nimellä ja kasvoilla ja siitä on jälkeenpäin vaikea pakittaa? Näyttää äkkiseltään, että nykyisin on myös kauhea kiire tuntea ja leimata itsensä tosi nuorena. Tiesin jälkiviisasti ajatellen jo alakoulussa, että tykkään tytöistä, mutta en usko että olisin hyötynyt identiteetin julkisesta selvittelystä, päinvastoin.

Kriiseilin teininä sukupuoleni kanssa sen jälkeen, kun törmäsin somessa käsityksiin sukupuolesta ja sen ilmaisusta (jotka vuosia myöhemmin löysivät tiensä Setan materiaaleihin ja vähän kaikkialle; ks. linkki alla*) - ja olin sentään "jo" 18 enkä siten yhtä vaikutuksille altis kuin varhaisteinit ja vielä nuoremmat. Minun aikanani koulussa ei opetettu, että sukupuoli perustuu tunteisiin, käytökseen, kiinnostuksen kohteisiin ja tyyliin. Jos olisin tullut kaapista enkä vain pohtinut asiaa itsekseni, en ehkä olisi kehdannut muuttaa mieltäni tai antanut itseni päätyä lopputulokseen, että sukupuoli on vain kehollinen ominaisuus ja personaallisuus ja roolit ovat eri asia. Tuskailu ratkesi kun oivalsin, että naiseudessa ei voi epäonnistua sen enempää kuin muissakaan fyysisissä piirteissä, vaikka tuntisi olevansa erilainen kuin kaikki muut. Sitäkin silloin mietin, että kuka minä olin sanomaan, että olisin niin erityislaatuinen, että tunnen ja ajattelen aivan toisin kuin kaikki toiset "syntymässä naiseksi määritellyt" ja että äitini, tätini, mummoni, sukuni, koulukaverini ja maailman kaikki tytöt ja naiset tuntevat jonkinlaista kehosta irrallista naiseuden essenssiä? Se, että olen vähän erilainen, ei tarkoita etten ole nainen. Se tarkoittaa, että nainen voi olla myös tällainen.

* https://seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/

Ja joo, tiedän, että tämä kuulostaa juuri tälläista keskustelua varten feikatulta kokemukselta, mutta juuri tuon takia suhtaudun "sukupuolen moninaisuuteen" ja nuorten transitioon niin kuin suhtaudun. Kun luen etenkin muunsukupuolisten kuvauksia, tunnistan vanhoja ajatuksiani ja sen ahdistuksen, kun yrittää tehdä loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisesta asiasta eli sukupuolesta valtavan monimutkaista ja määrittelemätöntä. Oivallukseen vaikutti sekin, että vaikka kutsuisin itseäni joksikin muuksi kuin naiseksi ja tuntisin pääni sisällä toisin, eläisin koko ikäni naisen kehossa ja minua pidettäisiin naisena, joten uusi nimitys tai tuntemus ei muuttaisi elämässäni yhtään mitään. Siihen aikaan ei vielä puhuttu muusujen (silloisten genderqueerien) hoidoista saati tehty niitä.

Paljastan vielä, että mainitsemani some oli mikäs muukaan kuin Tumblr.

Mikä ihmisiä riivaa kun mikään ei riitä, ei oma sukupuoli, ulkonäkö, ei mikään? Onnea ei tule, päinvastoin voidaan aina vaan huonommin. Vaikka kaikkea on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jonin päivänä lääketiede löytää ilmiölle syyn ja se voidaan testata jollain kokeella. Geenitestillä tai kudos- tai verikokeella.

Aivokuvantaminen taitaa olla lupaavin diagnosointimenetelmä. Transsukupuolisten aivoissa on havaittu jo aika kauan sitten poikkeamia post mortem -tutkimuksissa ja viime vuosina myös aivokuvantamalla.

Siihenkin kyllä voi liittyä epävarmuutta, että ovatko ne poikkeamat synnynnäisiä, vai seurausta pitkäaikaisesta psyykkisestä oireilusta. Tietoa tarvitaan lisää.

Se stria bed of nucleus eriää sukupuolilla toisistaan vasta yli 20vuotiaalla. Ja ne transsukupuolisten joiden aivot kuvattiin, heidän seksuaalisuuttaan ei otettu selvää ennen kuolemaa. Ja ne aivoalueet eivät olleet kuitenkaan samanlaiset kuin naisilla. Vaan erilaiset kuin miehillä mutta ei kuitenkaan samanlaiset kuin naisilla.

Lisäksi se bed of nucleus reagoi ahdistukseen ja pelkoon, ja sitähän transsukupuolisilta löytyy; pelkoa "väärinsukupuolituksesta" jne

Jos transsukupuolisen miehen aivot mukamas ovat "samanlaiset" kuin naisen "syntymästä asti" miten tuo bed of nucleus stria etoaa sukupuolilla vasta yli 20v?

Jauhot sulle tässä, ole hyvä.

https://www.nature.com/articles/mp20161

"However, the BNST, and not the amygdala, is the center of the psychogenic circuit from the hippocampus to the paraventricular nucleus. This circuit is important in the stimulation of the hypothalamic–pituitary–adrenal axis. Thus, the BNST has been largely overlooked with respect to its possible dysregulation in mood and anxiety disorders, social dysfunction and psychological trauma, all of which have clear gender disparities. In this review, we will look in-depth at the anatomy and projections of the BNST, and provide an overview of the current literature on the relevance of BNST dysregulation in psychiatric diseases."

Tämä on se jonka sanotaan transnaisilla olevan samankaltainen kuin naisilla.

Transnaisilla useasti käytetään androgeenin estäjiä eli testonestoa jos kivekset tallella, spinolactonea, miten se vaikuttaa aivoihin?

"vähemmistöstressi", muut mielenterveysongelmat, stressi, ahdistus, itse se dysforia(ahdistus kehosta?) jne.

Eli tuo "transsukupuolisuus näkyy aivoista että on naisen aivot" ei pidä paikkaansa, ainakaan tuosta aivoalueesta.

Olen pistänyt merkille, että osa niistä, jotka sanovat kokevansa olevan eri sukupuolta kuin biologinen sukupuolensa, liittävät sukupuolikäsityksen voimakkaasti siihen mistä asioista ovat kiinnostuneita ja käsitys siitä mikä millekin sukupuolelle "sopii" on voimakkaasti jakautunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Artikkeli vuodelta 2005. Mikä lienee tilanne nykyään, ja auttaako itsemäärittely tällaisia tapauksia vai rohkaiseeko heitä lakaisemaan kaikki ongelmansa transmaton alle?

https://www.mediuutiset.fi/uutiset/sairaus-voi-sekoittaa-sukupuoli-iden…

"Tutkimukset paljastavat, että vähintään kolmasosa klinikkaan tulleista - jopa puolet - eivät olekaan transsukupuolisia. Identiteetin on hämärtänyt esimerkiksi jokin krooninen, psykoottinen sairaus. Tavallisimpia erotusdiagnooseja ovat rajatilapersoonallisuus ja harhaluuloisuushäiriö."

Antipsykoottista lääkiotystä on muuten käytetty "muunsukupuolisuuden" hoitoon ja psykedeelien huumausaineiden tiedetään myös olevan yhteydessä muunsukupuolisuuden kokemuksiin. Nykyään tämä on tietenkin tutkimusala, johon ei sovi koskea, mutta ehkä kannattaisi tutkia asiaa. Tiedä vaikka koko tämä transbuumi on huumeiden ja intersektionaalisen feminismin sekakäytön tulos.

Vai että näin on. Mulla psykedeelien käyttö taas auttoi ymmärtämään paremmin oman psyykeeni rakenteita,  mm. kokemieni traumojen vaikutusta siihen miten koen nykyisyyttä ja omaa kehoani. Tämä myötä ymmärsin etten koskaan ollut transsukupuolinen vaikka niin monta vuotta luulin vaan, että se, mitä olin nimittänyt dysforiaksi, olikin hyvin luonnollista seurausta muun muassa alaikäisenä kokemastani seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä varhaislapsuuden kaaottisista olosuhteista. Jollain toisella toki voi olla ihan päinvastaisia kokemuksia. Psykedeelien aiheuttama tajunnantilan muutos voi itsessään olla herkälle mielelle traumatisoiva ja depersonalisaatiota aiheuttava kokemus, en sitä kiellä. Tuskin transbuumi kuitenkaan huumeista johtuu.

Ehkäpä joskus tulevaisuudessa, jos psykedeelien terapiakäytön tutkimus edistyy ja hyödyistä saadaan kunnolla näyttöä, psykedeeleistä tuleekin kirurgian ja hormonit sivuuttava hoitokeino sukupuolidysforiaan. Se voisi olla hyvä asia.

EIKÖ TUOTA HULLUUTTA VOI JO LOPETTAA? PITÄÄ LAITTAA IKÄRAJA 30 VUOTTA ENNEN LEIKKAUKSIA JOTTA EI TEHDÄ  TURHIA LEIKKELYITÄ.

Vierailija kirjoitti:

Aina puhutaan siitä, kuinka miehen ja naisen välillä ei ole mitään henkisiä eroja muuten kuin tilastollisesti ja keskimääräisellä tasolla. Mitä sitten tarkoittaa, että joku on ruumiillisesti mies mutta henkisesti nainen?

 Käytännössä ei yhtään mitään. Jotta tuollaisella väitteellä olisi mitään validiteettia, pitäisi ihmisellä olla kokemus vastakkaisen sukupuolen kehosta. Tämä on fyysisesti mahdotonta jopa transhoidot läpikäyneille, koska niillä saadaan aikaan vain hormonaalisia ja pintapuolisia anatomisia muutoksia.

 "Olen henkisesti nainen" on toki hienovaraisempi/kohteliaampi tapa tulla kaapista ulos kuin "olen feminiininen homo ja tykkään heteromiesten huomiosta" tai "en kykene laukeamaan kuvittelematta itseäni naiseksi mikä ajoi minut inhoamaan kehoani" yms. Joten siinä mielessä ymmärrän tuon fraasin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon mahtaa näin someaikana vaikuttaa, että kaapista tullaan usein julkisesti omalla nimellä ja kasvoilla ja siitä on jälkeenpäin vaikea pakittaa? Näyttää äkkiseltään, että nykyisin on myös kauhea kiire tuntea ja leimata itsensä tosi nuorena. Tiesin jälkiviisasti ajatellen jo alakoulussa, että tykkään tytöistä, mutta en usko että olisin hyötynyt identiteetin julkisesta selvittelystä, päinvastoin.

Kriiseilin teininä sukupuoleni kanssa sen jälkeen, kun törmäsin somessa käsityksiin sukupuolesta ja sen ilmaisusta (jotka vuosia myöhemmin löysivät tiensä Setan materiaaleihin ja vähän kaikkialle; ks. linkki alla*) - ja olin sentään "jo" 18 enkä siten yhtä vaikutuksille altis kuin varhaisteinit ja vielä nuoremmat. Minun aikanani koulussa ei opetettu, että sukupuoli perustuu tunteisiin, käytökseen, kiinnostuksen kohteisiin ja tyyliin. Jos olisin tullut kaapista enkä vain pohtinut asiaa itsekseni, en ehkä olisi kehdannut muuttaa mieltäni tai antanut itseni päätyä lopputulokseen, että sukupuoli on vain kehollinen ominaisuus ja personaallisuus ja roolit ovat eri asia. Tuskailu ratkesi kun oivalsin, että naiseudessa ei voi epäonnistua sen enempää kuin muissakaan fyysisissä piirteissä, vaikka tuntisi olevansa erilainen kuin kaikki muut. Sitäkin silloin mietin, että kuka minä olin sanomaan, että olisin niin erityislaatuinen, että tunnen ja ajattelen aivan toisin kuin kaikki toiset "syntymässä naiseksi määritellyt" ja että äitini, tätini, mummoni, sukuni, koulukaverini ja maailman kaikki tytöt ja naiset tuntevat jonkinlaista kehosta irrallista naiseuden essenssiä? Se, että olen vähän erilainen, ei tarkoita etten ole nainen. Se tarkoittaa, että nainen voi olla myös tällainen.

* https://seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/

Ja joo, tiedän, että tämä kuulostaa juuri tälläista keskustelua varten feikatulta kokemukselta, mutta juuri tuon takia suhtaudun "sukupuolen moninaisuuteen" ja nuorten transitioon niin kuin suhtaudun. Kun luen etenkin muunsukupuolisten kuvauksia, tunnistan vanhoja ajatuksiani ja sen ahdistuksen, kun yrittää tehdä loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisesta asiasta eli sukupuolesta valtavan monimutkaista ja määrittelemätöntä. Oivallukseen vaikutti sekin, että vaikka kutsuisin itseäni joksikin muuksi kuin naiseksi ja tuntisin pääni sisällä toisin, eläisin koko ikäni naisen kehossa ja minua pidettäisiin naisena, joten uusi nimitys tai tuntemus ei muuttaisi elämässäni yhtään mitään. Siihen aikaan ei vielä puhuttu muusujen (silloisten genderqueerien) hoidoista saati tehty niitä.

Paljastan vielä, että mainitsemani some oli mikäs muukaan kuin Tumblr.

Ah, Tumblr... sieltähän se kaikki alkoi.

t. detransitioituja

Tämä ei sitten ole sarkasmia vaan totisinta totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon mahtaa näin someaikana vaikuttaa, että kaapista tullaan usein julkisesti omalla nimellä ja kasvoilla ja siitä on jälkeenpäin vaikea pakittaa? Näyttää äkkiseltään, että nykyisin on myös kauhea kiire tuntea ja leimata itsensä tosi nuorena. Tiesin jälkiviisasti ajatellen jo alakoulussa, että tykkään tytöistä, mutta en usko että olisin hyötynyt identiteetin julkisesta selvittelystä, päinvastoin.

Kriiseilin teininä sukupuoleni kanssa sen jälkeen, kun törmäsin somessa käsityksiin sukupuolesta ja sen ilmaisusta (jotka vuosia myöhemmin löysivät tiensä Setan materiaaleihin ja vähän kaikkialle; ks. linkki alla*) - ja olin sentään "jo" 18 enkä siten yhtä vaikutuksille altis kuin varhaisteinit ja vielä nuoremmat. Minun aikanani koulussa ei opetettu, että sukupuoli perustuu tunteisiin, käytökseen, kiinnostuksen kohteisiin ja tyyliin. Jos olisin tullut kaapista enkä vain pohtinut asiaa itsekseni, en ehkä olisi kehdannut muuttaa mieltäni tai antanut itseni päätyä lopputulokseen, että sukupuoli on vain kehollinen ominaisuus ja personaallisuus ja roolit ovat eri asia. Tuskailu ratkesi kun oivalsin, että naiseudessa ei voi epäonnistua sen enempää kuin muissakaan fyysisissä piirteissä, vaikka tuntisi olevansa erilainen kuin kaikki muut. Sitäkin silloin mietin, että kuka minä olin sanomaan, että olisin niin erityislaatuinen, että tunnen ja ajattelen aivan toisin kuin kaikki toiset "syntymässä naiseksi määritellyt" ja että äitini, tätini, mummoni, sukuni, koulukaverini ja maailman kaikki tytöt ja naiset tuntevat jonkinlaista kehosta irrallista naiseuden essenssiä? Se, että olen vähän erilainen, ei tarkoita etten ole nainen. Se tarkoittaa, että nainen voi olla myös tällainen.

* https://seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/

Kiitos hienosta kommentista.

Nykyään nuorille ei pelkästään opeteta, että sukupuoli perustuu tunteisiin käytökseen, kiinnostuksen kohteisiin ja tyyliin. Heille opetetaan myös, että on transfobista, ahdasmielistä ja ehdottomasti väärin ajatella sukupuolen olevan vain kehollinen tosiasia. Jos ajattelee sukupuolen olevan vain kehollinen tosiasia, silloin on terf ja terfit on yhtä pahoja kuin n * t s i t.

 

Sukupuoli nyt vaan on pelkästään kehollinen tosiasia.

Joku voi kokea itsensä vaikka astraaliolennoksi, mutta biologiaa se ei muuksi muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka paljon mahtaa näin someaikana vaikuttaa, että kaapista tullaan usein julkisesti omalla nimellä ja kasvoilla ja siitä on jälkeenpäin vaikea pakittaa? Näyttää äkkiseltään, että nykyisin on myös kauhea kiire tuntea ja leimata itsensä tosi nuorena. Tiesin jälkiviisasti ajatellen jo alakoulussa, että tykkään tytöistä, mutta en usko että olisin hyötynyt identiteetin julkisesta selvittelystä, päinvastoin.

Kriiseilin teininä sukupuoleni kanssa sen jälkeen, kun törmäsin somessa käsityksiin sukupuolesta ja sen ilmaisusta (jotka vuosia myöhemmin löysivät tiensä Setan materiaaleihin ja vähän kaikkialle; ks. linkki alla*) - ja olin sentään "jo" 18 enkä siten yhtä vaikutuksille altis kuin varhaisteinit ja vielä nuoremmat. Minun aikanani koulussa ei opetettu, että sukupuoli perustuu tunteisiin, käytökseen, kiinnostuksen kohteisiin ja tyyliin. Jos olisin tullut kaapista enkä vain pohtinut asiaa itsekseni, en ehkä olisi kehdannut muuttaa mieltäni tai antanut itseni päätyä lopputulokseen, että sukupuoli on vain kehollinen ominaisuus ja personaallisuus ja roolit ovat eri asia. Tuskailu ratkesi kun oivalsin, että naiseudessa ei voi epäonnistua sen enempää kuin muissakaan fyysisissä piirteissä, vaikka tuntisi olevansa erilainen kuin kaikki muut. Sitäkin silloin mietin, että kuka minä olin sanomaan, että olisin niin erityislaatuinen, että tunnen ja ajattelen aivan toisin kuin kaikki toiset "syntymässä naiseksi määritellyt" ja että äitini, tätini, mummoni, sukuni, koulukaverini ja maailman kaikki tytöt ja naiset tuntevat jonkinlaista kehosta irrallista naiseuden essenssiä? Se, että olen vähän erilainen, ei tarkoita etten ole nainen. Se tarkoittaa, että nainen voi olla myös tällainen.

* https://seta.fi/sateenkaaritieto/sateenkaarisanasto/

Ja joo, tiedän, että tämä kuulostaa juuri tälläista keskustelua varten feikatulta kokemukselta, mutta juuri tuon takia suhtaudun "sukupuolen moninaisuuteen" ja nuorten transitioon niin kuin suhtaudun. Kun luen etenkin muunsukupuolisten kuvauksia, tunnistan vanhoja ajatuksiani ja sen ahdistuksen, kun yrittää tehdä loppujen lopuksi hyvin yksinkertaisesta asiasta eli sukupuolesta valtavan monimutkaista ja määrittelemätöntä. Oivallukseen vaikutti sekin, että vaikka kutsuisin itseäni joksikin muuksi kuin naiseksi ja tuntisin pääni sisällä toisin, eläisin koko ikäni naisen kehossa ja minua pidettäisiin naisena, joten uusi nimitys tai tuntemus ei muuttaisi elämässäni yhtään mitään. Siihen aikaan ei vielä puhuttu muusujen (silloisten genderqueerien) hoidoista saati tehty niitä.

Paljastan vielä, että mainitsemani some oli mikäs muukaan kuin Tumblr.

Ah, Tumblr... sieltähän se kaikki alkoi.

t. detransitioituja

Tämä ei sitten ole sarkasmia vaan totisinta totta.

Niinpä niin. Olisittepa nähneet ilmeeni, kun löysin Tumblrin jenkkiteinien teoriat myöhemmin Setan sivuilta ja valtavirran julkaisuista sellaisenaan. Ensin sieltä kopioitiin kaikki aseksuaalisuuden ympärille kehitetty ja sen jälkeen sukupuolijutut.

Näin keittiöpsykologina voisin lyödä vetoa, että lähes kaikki näistä sukupuolenvaihtajista elää jonkinlaista kriisivaihetta elämässään tai sitten ovat tavalla tai toisella joko hieman häiriintyneitä tai huomionhakuisia. Tilastojen mukaan äärimmäisen harvalla on "väärä" sukupuoli. Nämä muut sukupuolenvaihtajat luulevat vain että heidän ongelmat ratkeavat sukupuolenvaihdoksella. 

Itseä ahdistaa se, että jos harrastan seksiä naisen kanssa, joka tietää/tuntee (sisäisesti) olevansa mies, niin todellisuudessa sekstaan miehen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Korjauksen korjaus... näemmekö vielä korjauksen korjauksen korjauksen? Kuulemma jotkin eläinlajitkin tekevät niin, se on niin luonnollista kuin olla voi.

Ai kalat ja nilviäiset suorittavat toisilleen kirurgisia ja medikaalisia toimenpiteitä? Anna mun nauraa, pervoilussa ei ole mitään "luonnollista".