Missä elämäntilanteessa 23 vuotiaan tulisi mielestäsi olla?

Rehellisesti oma itsensä. Olipa sitten kauppakorkeassa tai karaoke-emäntänä.

Sinkku, vapaa, mahd.opiskelija. Tämänikäisenä on minusta hyvä aika vielä sekoilla huoletta ja ehkä matkustella, tehä impulsiivisia juttuja. Toki jokanen tekee omat valintansa.

Kyllä se on ihan itsestä kiinni, onko elämäänsä ja tilanteeseensa tyytyväinen. Ei sitä elämää tarvitse tai kuulu suorittaa muiden ajatusten mukaan.

No 23v. opiskelin ja asuin avoliitossa...poikaystävä opiskeli myös. Vietimme köyhää mutta aika huoletonta nuoren aikuisen elämää. Ei ressiä.

25v. olin valmistunut, töissä, menimme naimisiin ja ostimme asunnon ja 1.lapsi syntyi kun olin 27v. Hyvä fiilis!

23-v, sairaanhoitajaopiskelija, 1-vuoden ikäinen lapsi, naimisissa kesästä lähtien, omakotitalo lainoineen. :D

Minä elin 23-vuotiaana huoletonta opiskelijaelämää. Ajatuksissa ei käynyt lapset tai naimisiinmenot.

Tapasin sit 26-vuotiaana mieheni ja esikoisen sain 27-vuotiaana.

Älä stressaa, älä elä toisten toiveiden mukaisesti!

[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 11:38"]

Itse olen siis 23 ja tällä hetkellä opiskelen, valmistun 29 vuotiaana. Olen avoliitossa, mutta ajatuskin kihloista, naimisiinmenemisestä tai lapsista ahdistaa. Opiskelun lisäksi minua kiinnostaa lähinnä rellestäminen ja shoppailu. Ärsyttää kun äitini ja hänen puolen suku olettaa minun hommaavan pian lapsia ja menevän naimisiin kun heillä on ollut tapana tehdä se nuorena.

[/quote]

Parikymppinen + voi minusta rauhassa keskittyä ihan itseensä ja sen pohtimiseen, mitä haluaa tehdä - nyt ja huomenna. Samoin voi keskittyä elämästä NAUTTIMISEEN, kaverisuhteiden ylläpitoon ja kaikkeen sellaiseen hauskaan, mitä aikuinen ihminen voi tehdä, kun ei ole vielä palloa jalassa - ei miestä eikä lapsia. Eikä vakituista työtä.

23v voi minusta mielin määrin kokeilla, reissata ja bailata. Kyllä vähän pitää tulevaisuuttaan miettiä, mutta ei tarvitse vielä huolehtia eikä huolestua. Sitä taakkaa ehtii myöhemminkin, varsinkin kun eteen alkaa tulla niitä asioita, mitkä vain tulevat ja mille ei vaan voi mitään (omat vanhemmat vanhenee jne). 

Olen itse 41 ja vituttaa se taakka, minkä elämä aina jossain vaiheessa harteille heittää. 

Opiskelemassa tai astumassa työelämään. 

Jos nyt saisin valita uudelleen, olisin tuolloin ollut opiskelija ja lapseton ja nähnyt maailmaa. Todellisuudessa olin 2 lapsen äiti ja 2 lapsen äitipuoli.

23 vuotiaana toivoin ihmettä, että mieheni pysyisi töissä, ei hukkaisi kaikkea rahaa, ei hankkisi velkaa ja että itse tekisin vielä vuoden tai kaksi lähihoitajan töitä ja että 25 vuotiaana saisin lapsen. Lapsia toivoin 1-2, koska olimme pienituloisia ja käytännössä elimme vain minun tuloillani, koska mieheltä karkasi aina kaikki lapasesta. Lasta ei sitten edes alettu yrittämäänkään. Erosimme, kun olin 28 v ja en jaksanut enää. Eikö se mies koskaan aikuistu!!! Ei lapsi voi saada lapsia!!!

Löysin uuden miehen kun olin 29 v ja sain kauan kaivatun esikoisen kun olin 31 v. Olin kaivannut vain tasaista perhe-elämää, jossa mieskin kantaa vastuuta. Neljäs lapsi tulossa :D

23-vuotiaan tulee ymmärtää elävänsä itselleen, ei vanhemmilleen eikä suvulleen.

Mä tiesin tai tunsin silloin 22-23- vuotiaana,että mulla ei perhettä tule olemaan vielä pitkään aikaan. Koin itseni niin pennuksi. Se vaan oli tosi varma tunne.

kuvittelin itseni naimisiin 28 v ja lapsia joksu 3- kympin jälkeen.

no meni vähän pidempään. Mutta nyt on perhe ja opi nyt tehty ja työ.

elämä on vienyt näin.

kuuntele vaan itseäsi. Ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita tai yhtä oikeaa kohtaa, iässä 23-vuotiaan pitäisi olla.

Olen 23-v. Mulla on poikakaveri, ei asuta yhdessä. Opiskelen vielä 2. asteella mt-ongelmien takia. Tarkoitus kuitenkin olisi jatkaa opintoja. Olen yhden lapsen "äitipuoli", joka on opettanut vastuuta ja toki paljon itsestäni. Olen pikkuhiljaa katkaisemassa napanuoraa äitiini, ja alan ymmärtää että tämä on minun elämäni, minä kannan vastuun päätöksistäni ja äitini voi joko hyväksyä sen tai olla hyväksymättä.
Ostin ensimmäisen autoni pari kk sitten.
Lapsia ei ole vielä suunnitteilla lapsipuolen lisäksi. Avioliittoa voin tosissani alkaa harkita kun opinnot ovat loppusuoralla - eli ainakin 4-5v päähän menee.

Olen 23-vuotias. Minulla on unelmieni ammatti & työpaikka, elän velattomassa asunnossa avomieheni kanssa, suunnitteilla muutto isompaan. Esikoinen tuloillaan. Vapaa-ajalla valmennan lasten&nuorten urheiluseurassa.

Mielestäni 23-vuotiaana pitäisi olla vähintäänkin opiskelemassa tai opintojen loppusuoralla valmistumassa ammattiin, josta itse oikeasti nauttii. Kihloilla, seurustelusuhteilla, lasten hankinnalla tai omalla asunnolla ei ole niin kiire. Tärkeintä, että on luomassa oman elämänsä alkua juuri niin, kuin on nuorempana haaveillutkin.  

Itse haluaisin olla 23-vuotiaana olla 4. vuoden yliopisto-opiskelija ja juuri kihlautunut.

Kyllä 23-vuotiaana saa vielä bilettää menemään. Vaikka 33-vuotiaanakin! Mutta minusta 35vuoden paikkeilla olisi kyllä niin miesten ja naistenkin aika alkaa viimeistään aikuistumaan ulos biletyksestä. Juhlia voi kyllä minkä ikäisenä vain.

Itse biletin ikävuodet 13,5-15,5 ja 21-23. Tällä hetkellä alkoholi ei maistu. Krapulat pahentuneet ja toleranssi ihan hirveän huono joten juhlin nykyään alkoholitta.

Itse olin 23-vuotiaana aloittanut juuri muutamia kuukausia sitten suhteen jossa olen vieläkin ja ensi vuonna naimisiin (eli noin 26-vuotiaana olen menossa naimisiin). 23-vuotiaana opiskelin vielä ja jalka oli jo työelämän oven välissä.

Omaa asuntoa ei ollut silloin ja asumme edelleen samassa (vuokrayksiössä) kuin sillon kun olin 23-vuotiaana.

Työelämässä ei minusta tarvitse olla 23-vuotiaana. Osahan ei vielä 23-vuotiaana tiedä edes varmaksi mikä on oma ala! Minun alallani vakituiset työsuhteet ovat harvinaisia enkä ole sellaisessa nyt, enkä varmaan 10 vuoden päästäkään.

Meillä ei ole lapsia nyt eikä niistä 23-vuotiaana taidettu puhuakaan kuin sen verran että joskus sitten. Joskus sitten alkaa olemaan tässä heti kun vain tärppää. Mutta tosiaan 23-vuotiaana ei vakavia vauvahaaveita ollut. Äitini taisi saada minut 23-vuotiaana. Lapsenlapsiuteluita ja -toiveita on alkanut tulemaan tässä 6kk sisällä.

Näin lapsettoman kolmekymppisen pätkäduunarin korviin nuo ajatukset omistusasunnoista ja lapsista 23-vuotiaana kuulostavat jotenkin absurdilta. Jollekin ne voivat olla hyvää elämää, mutta kaikille ei. Itse hahmottelisin asiaa niin, että 23-vuotiaana olisi hyvä olla elämisen perustaidot hallinnassa ja elämällä ainakin jonkinlainen suunta. Että olisi suurinpiirtein sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa ja tietäisi, mitä tekee. Ei välttämättä avioliittoa, vakiduunia, korkeakoulututkintoa tai omistusasuntoa, mutta sellaiset kohtalaisen vankat peruspalikat kasassa.

23-vuotiaan pitäisi olla opiskelemassa ja nauttia opiskelijaelämästä. Opinnot saisivat olla hyvässä vauhdissa jo. Voisi seurustella, mutta (mahdollinen) avioliitto ja (mahdollinen) äitiys saisivat olla vielä tulevaisuutta, 23-vuotias on vielä nuori. Omistusasuntoa ei missään nimessä tarvitse vielä tuossa iässä olla, harvalle se on tuolloin edes mahdollinen.

Pitää elää just niinkun tykkää! Jos naimisiinmenot ja lapset ei tunnu ajankohtaiselta niin älä huoli, ei tarvitsekaan. Kannattaa opiskella, bilettää, matkustella ja olla huoleton nyt, koska tuota aikaa ei saa koskaan takaisin. Asuntolainoja ym.kerkeää maksella loppuikänsä. Eikä nykysin ole onneksi mikään pakko perustaa perhettä, hankkia asuntolainaa, mennä naimisiin.
Harmittaa kun itse jumitin 23-vuotiaana tylsässä työssä ja huonossa suhteessa kun olisin voinut opiskella ja matkustaa, mutta rohkeus puuttui :( En kadu, koska rohkeutta ja itseluottamusta on tullut jälkeenpäin, mutta paljon olisin tehnyt toisin.

23 vuotiaana pitää nauttia elämästä, opiskella ja saada kokemuksia mitä myöhemmin muistella. Itse valitsin toisin. Eka lapsi syntyi kun olin 19 ja toinen vuotta myöhemmin. Omistusasunto hankittiin ennen ekaa lasta, samalla mentiin naimisiin. 24 vuotiaana sain kolmannen lapsen. Nyt isommat on koulussa. Itse olen vasta aloittanut uudestaan harrastamisen. Koulua olis kiva käydä, mutta vielä pitää hetki odottaa.. Otan aikaa itselleni kun lapset lentävät pesästä. Ellen ole sitten nuori mummo! :)