Mitä (ihan salaa) himoitset appivanhemmilta perinnöksi? Ei vakava ketju :)

Ylivakavia ihmisiä täällä ovat.
Eli minä tykkään kovasti yhdestä taulusta. Sen hinta on 900€.

Hmm. Appiukkolta en meidän perheseen mitään toivo mutta anopilta voisin toivoa miehen lapsuudenkuvat. Tietenkin mies ja hänen veljensä ratkaisee perintöasiat sitten joskus kun asia on ajankohtainen.

Omilla isovanhemmillani on n.45vuotta vanha maakilpikonna. Siis ihan elävä olento. Se on jo aikoja sitten sovittu että kun heistä aika jättää kilpikonna muuttaa meille :) 

En mitään, en edes leikkimielellä, ei kiinnosta heidän roinansa.

No en ole varsinaisesti himoinnut mitään, vaan enemmänkin pelastanut tavaroita tuholta.....jotenkin kuvittelin, että nämä olisi edes älynneet huutokauppiaalle tarjota, mutta asenne oli "kuka niillä vanhoilla romuilla mitään tekee, vie roskalavalle vaan" Valokuvia en ehtinyt pelastaa! Kun mummo-vainaan koti myytiin, niin otin seinältä ilmavalokuvan mummolasta ja vanhan puisen kaapin, jonka sisällä olin lapsena leikkinyt piilosta, olin niin pikkuinen että mahduin sinne kaappiin ja ukki aina etsi ja oli löytävinään. Vanhoja puisia 20-50-luvun huonekaluja, astioita ja kelloja vein mökille, kuten ukin tekemän vankan pirtinpöydän, kun ei ne muille kelvanneet. Osa oli tullut evakkokuormassa. Olisivat muuten joutuneet kaikki kaatopaikalle. Sen puolen suku ei ymmärrä vanhojen puukalusteiden päälle tai ylipäänsäkään historian päälle, ovat aika tyypillisiä 50-luvun nuoria.... Kalustelevy on hienompaa kun se Sotkan mainoslehdessä niin lukee. Suoraan sanottuna äitini sisaruksineen on melko juntteja... hyväntahtoisia, mutta juntteja.

Nyt on menossa myyntiin toinen mummolani, ja siellä on aika paljon 1920-luvun tavaroita. Paikka on täynnä tunnearvolla olevia esineitä. Jokainen meistä saa ottaa jotain muistoksi ja se on jo mummon kanssa sovittu, mitä kukin saa, esim. yksi serkkuni ottaa isä-vainaansa tekemän tuolin. Täti ottaa lypsyjakkaran ja kirnun, jolla teki voita. Jotkut ei halua mitään. Minä haen viikonloppuna ns. emännänkaapin ja emaliastioita. 

Rahat, talot ja tavarat.

Apella on autotalli täynnä historiallisia maatalouskoneita, ne voi myydä _hyvään hintaan_

Luojan kiitos pääsin appivanhemmista eroon avioeron kautta. No eipä niillä ois mitään ollutkaan.

Omat vanhempani ovat tehneet testamentin siten, että lasten avo/aviopuolisoilla ei ole oikeutta mahdolliseen perintöön. Näin siis avioerotilanteissa omaisuus jää vain omille lapsille.

[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 09:00"][quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 08:57"]

Vaikka tämä ei ole vakava ketju, niin kerron kuitenkin. 

Mun äiti aina sanoo (ja on sanonut niin kauan kuin muistan), että hän ei halua kenenkään ajattelevan hänen kuolemaansa tai tulevaa perintöä. Jos jotain haluaa, niin voi sen suoraan sanoa ja pyytää, niin on todellakin tapahtunut. Äidin sisarukset ovat vieneet vaikka mitä. 

Itse olen perinyt äitini ajattelutavan tossa asiassa. Ahneiden sukulaisten takia olen oppinut, että muut asiat ovat tärkeämpiä kuin maallinen omaisuus. 

[/quote]

Jos ei pidä sukulaisistaan, niin ei niiden kanssa tarvitse olla tekemisissä kuin mummon syntymäpäivillä kerran 10 vuodessa... elämä on liian arvokas tuhlattavaksi moisten riippakivien kanssa.
[/quote]

Olet aivan oikeassa! Itse en olekaan missään tekemisissä ahneiden sukulaisten kanssa.

-se,jonka äidiltä vietiin tuhkatkin takasta

Niillä on todella iso omsisuus että en kyllä halua sekaantua siihen.

Suoraan sanottuna - ei mitään. En haluaisi perinnöksi mitään appivanhemmilta tai omiltani. Jos kieltäydyn perinnöstä, saavat lapseni sen paskan niskaan, joten kai se on vastaanotettava mitä tulee. Käytännössä molemmilta puolilta perinnöksi tulee homeinen rintamamiestalo täynnnä PASKAA. Arvo menee varmaan miinukselle, koska niitä tuskin saa kaupaksi. Voi jee.

Äidiltä olen jo nyt pyytänyt yhtä tiettyä tavaraa käyttööni, mutta hän pitää sitä mieluummin pölyyntymässä kaapin päällä käyttämätömänä kuin antaisi sen minulle, ainoalle lapselleen käyttöön. Se on ainoa järkevä tavara äitini talossa (hän oikeasti inhoaa sitä, on saanut lahjaksi ja sanonut itse). Mutta niin on krääsään ja vanhaan tavaraan kiintynyt, että mistään ei voi ilman vuosien itkua luopua. Edes muovipusseista, pussinsulkijoista, rikkinäisistä vaatteista jne. jne. jne. Kauhulla odotan, kun tää paska kaatuu mun niskaani. APUA!

Anopilta voisin himoita Arabian riisiposliinista kahviastiastoa tai sitten yhtä toista sinivalkoista teeastiastoa. Äidiltäni himoitsen yhtä jo lapsena kovasti ihailemaani hopeakorua. 

Lapsuuden kodistani olen himoinnut vain nostalgisia asioita, kuten morttelia, jossa murskattiin kokonaiset kardemummat leipomispäivänä. Sen sai siskoni jo vuosia sitten. Minä sain kovasti ihailemani Aarikan mausteikkosetin ja kakkurasian, missä aina säilytettiin jouluksi leivottua hedelmäkakkua. Niihin liittyy muistoja ovat siksi ihania, vaikka ovatkin jo kulahtaneita.

En odota perinnönjakoa. Kauhea ajatus kaikin puolin!

En mitään. Enkä ole edes tekemisissä. Win Win kaikille.

Ex-appivanhemmilta olisi tullut sen verran osakkeita, että päivääkään ei olisi töitä tarvinnut tehdä. En siis tiennyt rahoista, ennen kuin aloin seurustelemaan exän kanssa. Eivät todellakaan näyttäneet, että heillä oli rahaa.

No enpä ole ikinä appivanhempien omaisuutta sen kummemmin edes ajatellut, mutta nyt kun asiaa tarkemmin mietin niin metsä olisi varmaan ihan jees.
Ja mökki Lapista ehkä.

[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 01:04"]

Löytyykö appiukolta tai anopilta mitään sellaista, mitä olet mielesi sopukoissa jo varannut itsellesi?

Entä omilta vanhemmiltasi?

[/quote] Appivanhemmilla on yksi taulu (anopin alastonkuva) , jonka oikeasti joskus vielä tahdon.

Samoin äidilläni ja isälläni on jonkin verran arvotaidetta (Halosta, Enckelliä, Galen- Kallelaa jne.)

Tiedän myös periväni vanhempieni 10 000 niteen kirjaston ja arvostan elettä, mutta en tiedä mihin minä ne onnistun ikinä mahduttamaan, kun noita omiakin kirjoja on jo melkein saman verran.  

Suvun kesämökit (toinen järvenrannalla, toinen metsämaja kallion laella) tulevat toivottavasti jäämään suvun yhteiskäyttöön vanhempieni kuoltuakin.

Anopin huonekasvit voisin ottaa itelleni.

Odotan kauhulla. Appiukon nurkissa asuu miehen pari sisarusta, joita ei voi varmaan uloskaan heittää koska eivät pärjää. Koko rapistuvan tilan ylläpitokulut tulevat varmaan meidän harteille, koska kenelläkään muulla tuosta porukasta ei ole yhtään rahaa. Toivottavasti appiukko pysyy hyväkuntoisena mahdollisimman kauan. 

Ihan huumorillakin mietittynä en keksi mitään! Raha totta kai aina kelpaa, meillä ei sitä liikoja ole, mutta mitään tavaroita tai huonekaluja tai astioita en kaipaa keltään.