Mitä (ihan salaa) himoitset appivanhemmilta perinnöksi? Ei vakava ketju :)

Himoitsen miehen kanssa niiden taloa. On loistavalla paikalla luonnon helmassa, mutta lyhyen ajomatkan päässä keskustasta. Iso puutarhamainen piha ja reilusti tilaa. Mies on joskus niille leikkisästi sanonut, että pistetääs kämpät vaihtoon, me kun asutaan aika ahtaasti rivarissa, mut tiedetään, että ne ei sieltä lähde ennenku jalat edellä. Miehen sisko on tosin jakamassa perintöä ja se on niin kärppä tyyppi, että on tasan tarkkaan näpäkkänä perintöosuudestaan. 

isältäni ei taida jäädä mitään, anopiltakaan ei mitään kummempaa, mutta miehen sisko kyllä pitää huolen, että vie parhaat päältä.

Minusta tuollaisten asioiden miettiminen kertoo paskasta luonteesta. Jos joskus jotakin tuollaista ajatuksiini mulahtaa, niin pyrin karkoittamaan sen välittömästi.

Appivanhemmilla on pari todella arvokasta taulua, niitä lähinnä himoitsen. Harmi vaan, että taitavat miehen sisaruksetkin tietää taulujen arvon, eli tappeluksi voi mennä, elleivät älyä testamentata tauluja jollekin tietylle lapselle :)

[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 01:16"]

Nooo... Metsää tiettykin!

[/quote]

Hitto, metsää nyt viimeiseksi haluaisin perinnöksi! Tulee ihan  hiton kalliiksi hoitaa, veroja pitää maksaa ihan pirusti eikä myyminenkään kannata, huono hintaa maksetaan. Harmi vaan, metsää on meillekin luvassa perinnönjaossa :(

En yhtään mitään. Talo ja tontti on kaukana keskustasta, eli ei paljonkaan arvoiset. Sisältä en halua mitään. Kesämökkiä heillä ei ole. 

Appiukolla ei ole mitään ja jakajia on paljon. Metsää mies onkin jo saanut äitinsä perintönä. Miehen lapsettomalla sedällä on 50-luvun maatila joenrantatontilla.... taitaa mennä sedän nuoremmille veljille.

Omalla äidillä ei ole kuin sijoitussalkku, se kelpaa kyllä. Äiti siis dementoituneena hoitokodissa ja omaisuus (talo) myyty. Muutamia lapsuudesta tuttuja astioita ja isovanhempieni kirjeenvaihdon otin, muuten oli lähinnä ongelma mihin sen kaiken tavaran saa tungettua... onneksi iso osa kelpasi talon ostajalle ja tuttu nuori oli samoihin aikoihin muuttamassa omilleen.

Vaikka tämä ei ole vakava ketju, niin kerron kuitenkin. 

Mun äiti aina sanoo (ja on sanonut niin kauan kuin muistan), että hän ei halua kenenkään ajattelevan hänen kuolemaansa tai tulevaa perintöä. Jos jotain haluaa, niin voi sen suoraan sanoa ja pyytää, niin on todellakin tapahtunut. Äidin sisarukset ovat vieneet vaikka mitä. 

Itse olen perinyt äitini ajattelutavan tossa asiassa. Ahneiden sukulaisten takia olen oppinut, että muut asiat ovat tärkeämpiä kuin maallinen omaisuus. 

En todellakaan mitään! Ajattelen lähinnä kauhulla sitä päivää kun heidän talolleen joudutaan tekemään jotain. Siitä ei tule kuin kuluja, on vaikea myytävä.

Haluaako joku oikeasti muuttaa appivanhempiensa tai omien vanhempiensa taloon? Jälkimmäinenhän on kuin muuttaisi takaisin mamman ja papan helmoihin, heidän kuoltuaan. Vähän psyko-henkistä... O_o Realisointimielessä tietysti ihan hyvä juttu, kunhan ensin verot saa kuitattua. 

Omilta vahemmilta ei jää varmaan mitään perintöä. Toisaalta itselläni menee taloudellisesti paremmin kuin heillä koko elämänsä aikana. Tästä olen 100% velkaa heille, kun laittoivat lasten koulutuksen ja mahdollisuudet aina omien halujensa edelle. Eli olen tavallaan saanut jo massiivisen perinnön, mikä kantaa loppuelämän ja periytyy myös omille lapsille. 

Appivanhemmilla on enemmän omaisuutta, mutta en kaipaa siitä oikeasti mitään. Lähinnä pelkään etukäteen jo puolisen ja hänen sukunsa perintöriitoja ja sitä, että juristina joudun varmasti jollain tavalla siihen välikäteen, vaikken olekaan erikoistunut perheoikeuteen. 

[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 08:57"]

Vaikka tämä ei ole vakava ketju, niin kerron kuitenkin. 

Mun äiti aina sanoo (ja on sanonut niin kauan kuin muistan), että hän ei halua kenenkään ajattelevan hänen kuolemaansa tai tulevaa perintöä. Jos jotain haluaa, niin voi sen suoraan sanoa ja pyytää, niin on todellakin tapahtunut. Äidin sisarukset ovat vieneet vaikka mitä. 

Itse olen perinyt äitini ajattelutavan tossa asiassa. Ahneiden sukulaisten takia olen oppinut, että muut asiat ovat tärkeämpiä kuin maallinen omaisuus. 

[/quote]

Jos ei pidä sukulaisistaan, niin ei niiden kanssa tarvitse olla tekemisissä kuin mummon syntymäpäivillä kerran 10 vuodessa... elämä on liian arvokas tuhlattavaksi moisten riippakivien kanssa.

Anopin Muumi-muki kokoelmaa :)

Me ollaan huonossa tilanteessa, mies lomautettu ja minä äitiyslomalla. Appiukolla on miljoona omaisuus. Kännipäissään just avautu että sillä on säästöihin jäädytetty jo kaikille lapsille 500 000. Asuntoja omistaa pitkin maailmaa, sanoo tekevänsä meistä rikkaita kun aika on oikea. Eli kun hänestä aika jättää.

Mua hirvittää jo ajatus appivanhempien perinnönjaosta... Mukavia ihmisiä ja kiva koti, mutta toivon, että sieltä ei tule mitään meille, sillä se koti on heidän näköisensä vanhojen ihmisten talo. Jos pitää ap:n kysymykseen vastata, niin sitten rehellinen vastaus on, että heidän talonsa kaupparahoja :)

En erityisemmin pidä appivanhemmistani, enkä halua heiltä perinnöksi yhtään mitään. Omat vanhemmat eri asia, mutta pieniä tunnearvoa sisältäviä esineitä olen jo heiltä saanutkin. En osaa kuvitella, mitä vielä haluaisin.

[quote author="Vierailija" time="23.10.2014 klo 08:34"]Himoitsen miehen kanssa niiden taloa. On loistavalla paikalla luonnon helmassa, mutta lyhyen ajomatkan päässä keskustasta. Iso puutarhamainen piha ja reilusti tilaa. Mies on joskus niille leikkisästi sanonut, että pistetääs kämpät vaihtoon, me kun asutaan aika ahtaasti rivarissa, mut tiedetään, että ne ei sieltä lähde ennenku jalat edellä. Miehen sisko on tosin jakamassa perintöä ja se on niin kärppä tyyppi, että on tasan tarkkaan näpäkkänä perintöosuudestaan. 
[/quote]Te himoitsette taloa ja "leikillään" ehdotettu vaihtoa, taitaa ihan joku muu kuin sisko olla kärppä tyyppi..

No en todellakaan yhtään mitään. Inhottava ajatuskin.

Mitään tavaraa en halua, enkä taloa, mutta kyllähän raha aina olisi tarpeeseen.

Voi apua...en todellakaan kaipaa mitään. Oikeastaan jos asiaa pitäisi ajatella, se herättää enemmänkin ahdistusta. Heillä on vanha talo ihan täynnä kamaa, eivät suostu hankkiutumaan eroon, vaan kaikki pitää säästää. On varmasti sitten joskus viikkojen työ. Mies on yrittänyt jotakin salaa heittää pois, mutta oikeasti iso talo ja autotalli on ihan täynnä kamaa. Todennäköisesti ollaan siis ongelmissa sitten joskus.

En mitään. Perustelut:

- minä en peri appivanhempiani, mieheni perii (tämä tärkein syy)

- meillä on jo kaikki mitä tarvitsemme, asuntoomme ei mahdu yhtään mitään lisää

- olen astmainen ja homealtistunut ja siten hyvin tarkka mitä meille tulee

- ennemmin pelkään sitä työmäärää, jota esim. 2 omakotitalon irtaimiston läpikäymisestä miehelle tulee ellei sitten sisarus tee sitä työtä, onneksi miehen suvussa pitkään elävää porukkaa, koska osa isovanhemmistakin on vielä elossa, mutta toisaalta ei se lohduta, jos itse joskus 70-vuotiaana pitää johonkin irtaimistoshowhun ryhtyä

Kauhulla odotan myös omien vanhempieni perintöä, sillä sieltä voi tulla niskaan perintöverojen lisäksi velkaa ihan rutkasti (jollen halua häätää toista omaa vanhempaani pois omasta kodistaan) ja lopulta myös melkoinen irtaimiston läpikäyminen. Sen homman joutunen tekemään yksin, sillä sisaruksia minulla ei ole.