Lue keskustelun säännöt.
Pojan likkakaveri vei puolet meidän ostamista tavaroista omille kämpilleen. Taidan käydä hakemassa pois.
11.09.2021 |
Pojalla loppui keväällä lukio ja me muutettiin hänet jo kesällä opiskelupaikkakunnalle, kun löytyi kiva asunto. Siellä ne tyttöystävänsä kanssa laittelivat kotia, kunnes tyttökaveri muutti omaan kämppään täällä meidän paikkakunnalla. Hän ei päässyt amk:uun ja yrittää kai vuoden päästä uudestaan. En ollut pojan asunnossa käynyt heinäkuun jälkeen ja eilen kävin hakemassa poikaa kotiin viikonlopuksi ja vein samalla uuden imurin. Minun äidin vanha senkki puuttui, iso uusi matto oli kadonnut, minun ostama taulu oli viety. Ne on nyt kuulemma tyttöystävän kämpässä. Ei siinä mitään, jos oltaisiin rikkaita, mutta minä ja mieheni säästettiin koko viimeinen lukiovuosi, että saatiin pojalle ekaan omaan kotiin huonekaluja ja sisustustavaraa useammalla tonnilla. Aika lähellä on nyt, etten hyppää autoon ja lähde hakemaan puuttuvia tavaroita likkakaverilta takaisin. Röyhkeää viedä meidän hankkimat tavarat itselleen.
Kommentit (704)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä autan lastani, kun hän muuttaa pois kotoa ja lähtee ensi kerran omaan asuntoon pois vanhempien luota muuttaessaan opiskelemaan. Autamme täyttelemään lomakkeita, tekemään sähkösopimusta, käymme tutustumassa vuokra-asuntoihin yhdessä ja käymme myös ostamassa kalusteita ja astioita hänen uuteen kotiinsa. Hän on meille hyvin rakas, samoin me hänelle.
Hän saa myös mukaansa vanhoja sukukalusteita, pari-kolmesataavuotiaita sohvia, kaappeja jne. jotka ovat olleet hänen käytössään lapsuudesta lähtien, jos hän vain niitä haluaa mukanansa viedä ja tehdä omasta opiskelija-asunnosta kotoisamman tuntuisen. Hän tietää kyllä, että ne ovat kulkeneet suvussa polvelta toiselle ja ajatuksena on, että ne kulkeutuvat vielä hänen lapsilleen ja heidän jälkeensäkin tuleville polville. Olemme niitä yhdessä hioneet ja maalanneet uusiksi ja pitäneet niistä hyvää huolta, koska ne ovat meidän sukupolvellamme vain lainassa.
Jos kävisi niin, että lapseni asunnosta olisi hävinnyt puolet kamoista ja lapseni kertoisi, että on lainannut ne seurustelukumppanilleen, niin siinä olisi kyseessä vain ja ainoastaan manipulointi, vehkeily ja painostus. Raha-asioista ei voisi olla kyse, koska lapsellani riittää rahaa tilillä, siitä me vanhemmat olemme vuosien mittaisella säästämisellä pitäneet huolen. Todellakin ilmoittaisin kyseiselle tyypille, että nyt on aika palauttaa "lainat" ja pyytää sossulta kalustusrahaa, jos ei oman kodin tuki riitä.
Sinähän voisit ilmoitella ihan mitä huvittaa, mutta sinun ilmoituksen pohjalta kenenkään ei tarvitsisi eväänsä liikuttaa.
Kyse onkin moraalisesta velvoitteesta. Sitä on hieman vaikea ymmärtää, mikäli ei ole minkäänlaista moraalia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko poika itse sanonut miksi ne tavarat on tytön kämpillä? Jos siellä on vaikka enemmän tilaa säilyttää moisia senkkejä, ovat sitten paremmassa kunnossa todennäköisemmin kun yhteen muuttavat?
Oma äitini lahjoitti jotain verhoja kun muutin poikakaverini kanssa yhteen. 14v. myöhemmin tuli ero ja muuttaessani nappasin kaikki verhot mitä löysin kaapin perukoilta. Paha kun matkasta jäi muutama, en todellakaan muista olivatko kaapissa ollenkaan vai hävinneet vuosien varrella. Äitini edelleen vuosia eron jälkeen jaksaa jankuttaa kuinka tuo kusipää eksäni varasti ne hänen antamat kalliit verhot...
Vierailija kirjoitti:
Ap:n aloituksesta ei käy ilmi, MIKSI ne tavarat olisivat tyttöystävän asunnolla. Veikö tyttö ne tahalleen sinne (eli suoraan sanoen varasti itselleen) vai antoiko poikasi ne lahjaksi tytölle? Loppupeleissä ne ovat poikasi tavaroita ja hän saa päättää, mitä niille tapahtuu. Ellet sitten erikseen ole sanonut, ettei saa antaa eteenpäin. Oletko sanonut? Vai oletitko, että poikasi ei saa koskaan luopua tavaroista, mitä saa lahjaksi?
Täällä on myös hyviä pohdiskelevia kommentteja siitä, että poikasi valehtelee ja hän on oikeasti myynyt ne pois... Eli ei välttämättä ole tytön luona ne tavarat. Kumpi olisi pahempi; se, että tavarat on annettu tytölle vai se, että ne on myyty salaa?
Joka tapauksessa voin sen sanoa, että itse vihaan lahjoja, joista en saisi hankkiutua koskaan eroon. Omat vanhempani tyrkyttivät minulle ruman pöydän ja pari tuolia, hyväksyin ne, koska muutakaan ei ollut tarjolla. Mutta he sanoivat, etten saa koskaan hankkiutua eroon niistä. Noh, kun työvuosia kertyi ja sain ostettua mieluisan pöydän niin otin puheeksi, että tulevatko vanhempani hakemaan vanhan pöydän pois. Ei, eivät tule. No kysyin, saanko sitten hankkiutua siitä eroon (esim. kierrätyskeskus tai huutonet). Ei saa. En saa hankkiutua eroon vaan joudun varastoimaan sitä varastossani. Aion vielä antaa heille aikaa ja jos he eivät hae sitä vuoden loppuun mennessä pois, niin heitän sen hemmetin pöydän jätelavalle.
Selvitä pöydän historia ja syy säilyttämiselle. Pöytä saattaa olla kirjaimellinen perintökalleus, tunnettu suunnittelija tai muuten historia, joka tarkoittaa ettei kannata viedä jätelavalle vaan vaikkapa myydä.
Ymmärrän kyllä aloittajaa. Meillä oli vähän sama homma. Pojalleni jäi isoisänsä talo, jossa oli paljon vanhaa antiikkia (senkit on muotia), kattokruunuja ja muistoesineitä (mm. isoisoisän ja -äidin häälahjaksi saama kello, 1900 -luvun alusta suvussa olleet kynttilänjalat). Kun ero tuli, likka vei mennessään kaikki ne arabian arvokkaat kannut ja wirkkalan taidelasit), parhaat arvokkaat juomalasit ja astiastot. Osan kamoista oli jopa vienyt vanhempiensa kotiin.
Tavaraa se tietty vain on mutta kun niitä on sukupolvia säästetty ja meidän suvulle tunnearvoa niin pas.ka homma. Jotkut kehtaa ja hyvä että pääsi siitä tyypistä eroon vaikka se vähän kirpasikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, teit virheen siinä ettet spesifioinut pojallesi mitä tavaroita ja kalusteita ei saa antaa pois. Esimerkiksi kun muutin kotoa pois 18v poikaystäväni kanssa niin me kummatkin saatiin kaikenlaista kummankin kotoa mukaamme ja jotkut niistä oli sellaisia että " jos ette tarvitse niin tuokaa takaisin". Eli tiedettiin että lainassa on vaan niin kauan kuin tarvitaan.
Toisaalta tyttö on varmasti tiennyt että te olette hankkineet nämä tavarat niin hänen olisi pitänyt teiltä kysyä että haittaako jos nämä kamat viedään mun kämppään. Sitten asioista olisi voitu keskustella.
Ja ap sulla on oikeus hakea tavarat pois tytön luota. Kysy nyt ensin kuitenkin että mitä tyttö on sopinut poikasi kanssa näistä tavaroista. Mutta silti vaikka poika olis sanonut että saa ottaa niin sinunhan ne tavarat ovat eikä pojalla oikeus niitä antaa kenellekään. Edes tyttöystävälle.
Mä sanoin kanssa omalle pojalle kun asui ekan tyttöystävän kanssa että mun hankkimat tavarat ovat pojan siinä vaiheessa sitten jos seurustelusuhde loppuu ja jos poika ei tarvitse niin voi tuoda mulle. Ja loppuihan se suhde sitten . Onneksi oli puhuttu asiat selviksi aiemmin.
Ihmettelen kyllä suuresti tätä lausetta spesifioinut pojallesi mitä tavaroita ja kalusteita ei saa antaa pois
Meillä on kohta omilleen muuttava tytär ja ostamme myös hänelle huonekaluja yms. kodin tavaraa. Ei tulisi mieleenikään mitenkään spesifioida, että mitä et saa sitten antaa pois. Miksi ihmeessä edes olettaisin, että hän antaisi mitään pois?
Ap myös kertoi, että poika oli itse valinnut nuo ostokset ja olivat lahja vanhemmilta. Turhaan täällä huudellaan, että tietysti saa antaa turhat romut pois kun ei itse niitä halua?!?
Minusta on törkeää, että tuo tyttö on vienyt omille kämpilleen pojalle kuuluvat huonekalut, ei tuntuisi kyllä itsestäni kovin mukavalta jos tyttäreni huonekalut yhtäkkiä katoaisivat poikaystävälle.
Tuskin ap:n poika on sanonut, että vie sinä nuo itsellesi kun minä en niitä tarvitse. Eiköhän tämä tyttöystävä ole ihastellut huonekaluja ja poika on ihastumisen huumassa "luvannut". Tosi törkeä tyttöystävä. Minä olisin sanonut, että ihania ovat, mutta enhän minä nyt sinun huonekalujasi voi ottaa.
Tuo on minusta kummallinen ajattelutapa. Minusta taas on itsestäänselvää, että lahja on lahja. Siitä tulee lahjansaajan omaisuutta, josta saaja saa jatkossa määrätä sataprosenttisesti niin kuin itse haluaa. Eihän lahjansaajalla tietenkään ole mitään velvoitteita lahjan antajaa tai itse lahjaa kohtaan!
Ihan mielenkiinnosta kysyisin sinulta ja muilta näin ajattelevilta, että onko tavaroiden pois antamisessa joku selkeä aikaraja ja jos on, niin mikä? Sehän olisi vähän erikoista, jos lapsi ei 'saisi' kahden kuukauden sisällä päättää antaa tavaraa pois, mutta kahden vuoden kuluttua tilanne yhtäkkiä olisikin muuttunut itsestään ja lapsella olisikin 'oikeus' lahjoittaa tavara pois vaikkapa uuden tieltä. Jos tällainen raja on, niin missä se tarkalleen kulkee ja miksi? Ja totta kai lapsellekin täytyy silloin kertoa, että sellainen on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä autan lastani, kun hän muuttaa pois kotoa ja lähtee ensi kerran omaan asuntoon pois vanhempien luota muuttaessaan opiskelemaan. Autamme täyttelemään lomakkeita, tekemään sähkösopimusta, käymme tutustumassa vuokra-asuntoihin yhdessä ja käymme myös ostamassa kalusteita ja astioita hänen uuteen kotiinsa. Hän on meille hyvin rakas, samoin me hänelle.
Hän saa myös mukaansa vanhoja sukukalusteita, pari-kolmesataavuotiaita sohvia, kaappeja jne. jotka ovat olleet hänen käytössään lapsuudesta lähtien, jos hän vain niitä haluaa mukanansa viedä ja tehdä omasta opiskelija-asunnosta kotoisamman tuntuisen. Hän tietää kyllä, että ne ovat kulkeneet suvussa polvelta toiselle ja ajatuksena on, että ne kulkeutuvat vielä hänen lapsilleen ja heidän jälkeensäkin tuleville polville. Olemme niitä yhdessä hioneet ja maalanneet uusiksi ja pitäneet niistä hyvää huolta, koska ne ovat meidän sukupolvellamme vain lainassa.
Jos kävisi niin, että lapseni asunnosta olisi hävinnyt puolet kamoista ja lapseni kertoisi, että on lainannut ne seurustelukumppanilleen, niin siinä olisi kyseessä vain ja ainoastaan manipulointi, vehkeily ja painostus. Raha-asioista ei voisi olla kyse, koska lapsellani riittää rahaa tilillä, siitä me vanhemmat olemme vuosien mittaisella säästämisellä pitäneet huolen. Todellakin ilmoittaisin kyseiselle tyypille, että nyt on aika palauttaa "lainat" ja pyytää sossulta kalustusrahaa, jos ei oman kodin tuki riitä.
Sinähän voisit ilmoitella ihan mitä huvittaa, mutta sinun ilmoituksen pohjalta kenenkään ei tarvitsisi eväänsä liikuttaa.
Kyse onkin moraalisesta velvoitteesta. Sitä on hieman vaikea ymmärtää, mikäli ei ole minkäänlaista moraalia!
Ei kukaan voi tietää sellaisista moraalisista velvoitteista, joista ei heille ole koskaan kerrottu. Juuri siksi pitääkin aina tehdä selväksi, jos lahjaan tai muuhun luovutukseen liittyy jotain moraalisia velvoitteita tai odotuksia. Vastaanottaja saa sitten oikeiden tietojen pohjalta itse päättää, että haluaako haltuunsa sellaista omaisuutta josta hänen täytyy loppuikänsä vastata myös muille ihmisille.
Veikö myös vanukkaat pojan jääkaapista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on hyvää harjoitusta oikeaa elämää varten. Oikeassa erossakin nainen vie puolet miehen omaisuudesta. Opettaa hyvin pojalle elämän realiteetteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä autan lastani, kun hän muuttaa pois kotoa ja lähtee ensi kerran omaan asuntoon pois vanhempien luota muuttaessaan opiskelemaan. Autamme täyttelemään lomakkeita, tekemään sähkösopimusta, käymme tutustumassa vuokra-asuntoihin yhdessä ja käymme myös ostamassa kalusteita ja astioita hänen uuteen kotiinsa. Hän on meille hyvin rakas, samoin me hänelle.
Hän saa myös mukaansa vanhoja sukukalusteita, pari-kolmesataavuotiaita sohvia, kaappeja jne. jotka ovat olleet hänen käytössään lapsuudesta lähtien, jos hän vain niitä haluaa mukanansa viedä ja tehdä omasta opiskelija-asunnosta kotoisamman tuntuisen. Hän tietää kyllä, että ne ovat kulkeneet suvussa polvelta toiselle ja ajatuksena on, että ne kulkeutuvat vielä hänen lapsilleen ja heidän jälkeensäkin tuleville polville. Olemme niitä yhdessä hioneet ja maalanneet uusiksi ja pitäneet niistä hyvää huolta, koska ne ovat meidän sukupolvellamme vain lainassa.
Jos kävisi niin, että lapseni asunnosta olisi hävinnyt puolet kamoista ja lapseni kertoisi, että on lainannut ne seurustelukumppanilleen, niin siinä olisi kyseessä vain ja ainoastaan manipulointi, vehkeily ja painostus. Raha-asioista ei voisi olla kyse, koska lapsellani riittää rahaa tilillä, siitä me vanhemmat olemme vuosien mittaisella säästämisellä pitäneet huolen. Todellakin ilmoittaisin kyseiselle tyypille, että nyt on aika palauttaa "lainat" ja pyytää sossulta kalustusrahaa, jos ei oman kodin tuki riitä.
Sinähän voisit ilmoitella ihan mitä huvittaa, mutta sinun ilmoituksen pohjalta kenenkään ei tarvitsisi eväänsä liikuttaa.
Kyse onkin moraalisesta velvoitteesta. Sitä on hieman vaikea ymmärtää, mikäli ei ole minkäänlaista moraalia!
Ei kukaan voi tietää sellaisista moraalisista velvoitteista, joista ei heille ole koskaan kerrottu. Juuri siksi pitääkin aina tehdä selväksi, jos lahjaan tai muuhun luovutukseen liittyy jotain moraalisia velvoitteita tai odotuksia. Vastaanottaja saa sitten oikeiden tietojen pohjalta itse päättää, että haluaako haltuunsa sellaista omaisuutta josta hänen täytyy loppuikänsä vastata myös muille ihmisille.
Mulla on moraalinen velvollisuus säilyttää kaikki, mitä anoppi mun kotiin keksii roudata. Moraalinen velvollisuus myös käyttää niitä tavaroita, vaikka itsellä olisi vastaava tuote hankittuna. Tai siis moraalinen velvollisuus anopin mielestä. Kun en suostu, olen hankala. Poikaansa haukkuu, kun tämä ei saa emäntäänsä (voi kuinka vihaan tuota termiä) taipumaan omaan tahtoonsa. Kyllä näitä tavaroilla manipuloivia tanttoja näköjään riittää nuoremman kun sukupolven kiusaksi.
AP:n pojalle antaisin neuvoksi, ettei hyväksy kotiinsa enää mitään äitylin jemmoista tai ostamaan. Tyttöystävälle: Juokse, kun vielä voit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, teit virheen siinä ettet spesifioinut pojallesi mitä tavaroita ja kalusteita ei saa antaa pois. Esimerkiksi kun muutin kotoa pois 18v poikaystäväni kanssa niin me kummatkin saatiin kaikenlaista kummankin kotoa mukaamme ja jotkut niistä oli sellaisia että " jos ette tarvitse niin tuokaa takaisin". Eli tiedettiin että lainassa on vaan niin kauan kuin tarvitaan.
Toisaalta tyttö on varmasti tiennyt että te olette hankkineet nämä tavarat niin hänen olisi pitänyt teiltä kysyä että haittaako jos nämä kamat viedään mun kämppään. Sitten asioista olisi voitu keskustella.
Ja ap sulla on oikeus hakea tavarat pois tytön luota. Kysy nyt ensin kuitenkin että mitä tyttö on sopinut poikasi kanssa näistä tavaroista. Mutta silti vaikka poika olis sanonut että saa ottaa niin sinunhan ne tavarat ovat eikä pojalla oikeus niitä antaa kenellekään. Edes tyttöystävälle.
Mä sanoin kanssa omalle pojalle kun asui ekan tyttöystävän kanssa että mun hankkimat tavarat ovat pojan siinä vaiheessa sitten jos seurustelusuhde loppuu ja jos poika ei tarvitse niin voi tuoda mulle. Ja loppuihan se suhde sitten . Onneksi oli puhuttu asiat selviksi aiemmin.
Ihmettelen kyllä suuresti tätä lausetta spesifioinut pojallesi mitä tavaroita ja kalusteita ei saa antaa pois
Meillä on kohta omilleen muuttava tytär ja ostamme myös hänelle huonekaluja yms. kodin tavaraa. Ei tulisi mieleenikään mitenkään spesifioida, että mitä et saa sitten antaa pois. Miksi ihmeessä edes olettaisin, että hän antaisi mitään pois?
Ap myös kertoi, että poika oli itse valinnut nuo ostokset ja olivat lahja vanhemmilta. Turhaan täällä huudellaan, että tietysti saa antaa turhat romut pois kun ei itse niitä halua?!?
Minusta on törkeää, että tuo tyttö on vienyt omille kämpilleen pojalle kuuluvat huonekalut, ei tuntuisi kyllä itsestäni kovin mukavalta jos tyttäreni huonekalut yhtäkkiä katoaisivat poikaystävälle.
Tuskin ap:n poika on sanonut, että vie sinä nuo itsellesi kun minä en niitä tarvitse. Eiköhän tämä tyttöystävä ole ihastellut huonekaluja ja poika on ihastumisen huumassa "luvannut". Tosi törkeä tyttöystävä. Minä olisin sanonut, että ihania ovat, mutta enhän minä nyt sinun huonekalujasi voi ottaa.
Tuo on minusta kummallinen ajattelutapa. Minusta taas on itsestäänselvää, että lahja on lahja. Siitä tulee lahjansaajan omaisuutta, josta saaja saa jatkossa määrätä sataprosenttisesti niin kuin itse haluaa. Eihän lahjansaajalla tietenkään ole mitään velvoitteita lahjan antajaa tai itse lahjaa kohtaan!
Ihan mielenkiinnosta kysyisin sinulta ja muilta näin ajattelevilta, että onko tavaroiden pois antamisessa joku selkeä aikaraja ja jos on, niin mikä? Sehän olisi vähän erikoista, jos lapsi ei 'saisi' kahden kuukauden sisällä päättää antaa tavaraa pois, mutta kahden vuoden kuluttua tilanne yhtäkkiä olisikin muuttunut itsestään ja lapsella olisikin 'oikeus' lahjoittaa tavara pois vaikkapa uuden tieltä. Jos tällainen raja on, niin missä se tarkalleen kulkee ja miksi? Ja totta kai lapsellekin täytyy silloin kertoa, että sellainen on!
Ettekö te oikeasti näe mitään eroa vaikkapa Irma-serkulle annetun lahjavaasin välillä ja sen, että lapsi autetaan itsenäisen elämän alkuun kalustamalla hänen opiskelija-asuntonsa? Ei kaikki lahjat ole samanlaisia.
Minulla ei edes ole lapsia vaan ajattelen itse sen lapsen näkökulmasta. Ihan hemmetin kiittämätön tai tyhmä saa olla, jos ajattelee olevan ok, että ne kalusteet levitetään ympäri kyliä parin kuukauden päästä, "kun nehän on mun ja mä saan tehdä lahjoilla mitä haluun, öhö öhö". Ilmeisesti lapsi ei tällaisessa tapauksessa olisi mitään apua tarvinnutkaan. Fiksu olisi sanonut, että säästäkää isä ja äiti rahanne, minä pärjään ilman mattoja ja pöytiä.
Irma-serkku sen sijaan tehköön 50-vuotislahjaksi saamallaan vaasilla mitä haluaa, myyköön vaikka Torissa heti seuraavana päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Onko poika itse sanonut miksi ne tavarat on tytön kämpillä? Jos siellä on vaikka enemmän tilaa säilyttää moisia senkkejä, ovat sitten paremmassa kunnossa todennäköisemmin kun yhteen muuttavat?
Oma äitini lahjoitti jotain verhoja kun muutin poikakaverini kanssa yhteen. 14v. myöhemmin tuli ero ja muuttaessani nappasin kaikki verhot mitä löysin kaapin perukoilta. Paha kun matkasta jäi muutama, en todellakaan muista olivatko kaapissa ollenkaan vai hävinneet vuosien varrella. Äitini edelleen vuosia eron jälkeen jaksaa jankuttaa kuinka tuo kusipää eksäni varasti ne hänen antamat kalliit verhot...
Tämä tuntuu olevan äitien ongelma aika yleisesti. Joka hemmetin muovikulhon, verhon ja lattiarievunkin perään itketään. Olen itse sanonut äidilleni, että en todella ota vastaan mitään vanhoja rojuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakekaahan pois vaan ne romppeet. Sen vaan sanon, että kyllä ei hyvä heiluis, jos ois meikän tilistä hommaamat kamat viety jonkun tyttelin asuntoon.
Kylä näin on!
Saletisti tulis runtua.
Siinähän koittakaa itekin tienata vähistänne kovalla työllä pennullenne asumista ja olemista ekaan kämppäänsä.
Voi hyvä isä nähkööt ja jotkut vielä toisiaan täällä kannustavat moiseen käytökseen. Hävetkää.
Vierailija kirjoitti:
Oman pojan ensimmäiseen opiskelija-asuntoon annetut huonekalut jäivät suurin piirtein sille tielleen. Vei ne johonkin opiskelijoiden kierrätyspisteeseen, ei tullut mieleen kysyä, haluaisinko itse niitä takaisin. Tuli siis muutto toiseen kaupunkiin, niin ajatteli, ettei tarvitse kuljetella. Ei sitten ollut huonekaluja pahemmin siellä uudessa paikassa. Ei yhtään ajatellut, mitä huonekalut maksaa tai että ei aina halua olla laittamassa rahaa heti uudelleen niihin.
Tää oli jotenkin miehinen veto! Olisin voinut opiskeluaikojen exäni tekevän näin ja sitten olleen huuli pyöreänä. Onneksi on eksä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Minä olen 48v, ja pihi äitini ei raski heittää pois yhtään mitään ”sukutavaraa” . Ei se niitä omiin nurkkinsa ota, etenkään rumia tai rikkinäisiä. Se tuo ne meille. Appivanhemmat myös.
Meillä on vinttikomero väärällään kelvotonta mummotavaraa. Kristallikruunuja riittäisi pariin kartanoon. Ja mitään ei saa heittää pois.
Hyvänen aika, ryhdistäydy ja opettele sanomaan Ei.
Meille ei mahdu...
En halua säilöä tavaroitanne...
Ei. En ota niitä tänne.
Joku roti se on nyysimiselläki kirjoitti:
Hakekaahan pois vaan ne romppeet. Sen vaan sanon, että kyllä ei hyvä heiluis, jos ois meikän tilistä hommaamat kamat viety jonkun tyttelin asuntoon.
Kylä näin on!
Saletisti tulis runtua.
Siinähän koittakaa itekin tienata vähistänne kovalla työllä pennullenne asumista ja olemista ekaan kämppäänsä.Voi hyvä isä nähkööt ja jotkut vielä toisiaan täällä kannustavat moiseen käytökseen. Hävetkää.
Enkä häpeä. Jos ei ole senkille tarvetta ja se on enemmän tiellä kuin hyödyksi opiskelijakämpässä, niin pois vaan. Kiva, jos tyttöystävälle kelpaa.
Mikä on runtu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jaa. Minä olen 48v, ja pihi äitini ei raski heittää pois yhtään mitään ”sukutavaraa” . Ei se niitä omiin nurkkinsa ota, etenkään rumia tai rikkinäisiä. Se tuo ne meille. Appivanhemmat myös.
Meillä on vinttikomero väärällään kelvotonta mummotavaraa. Kristallikruunuja riittäisi pariin kartanoon. Ja mitään ei saa heittää pois.
Hyvänen aika, ryhdistäydy ja opettele sanomaan Ei.
Meille ei mahdu...
En halua säilöä tavaroitanne...
Ei. En ota niitä tänne.
Mä jouduin kirjaimellisesti seisomaan oviaukossa ja taistella oven kiinni, ettei anoppi päässyt taas kerran tuomaan jotain mittaamattoman kalliita löytöjä ulkorakennuksesta tai vintiltä meille. Tuon hetken jälkeen (anopin auton takavalot eivät enää näkyneet) aloin kerätä näitä ylimääräisiä tavaroita, ja pistin mieheni palauttamaan ne äidilleen. Jostain syystä anoppi vetosi, että tavarat kuuluu meille, kun ovat olleet jo hänen äidillään käytössä. Oli varmaan, kun osassa oli hintalappu paikalliselta kirpputorilta, joka on ollut olemassa pari vuotta. Miehen mummo ollut vainaja yli 20 vuotta.
Nykyään emme ole anoppini kanssa juuri tekemisissä. Syitä on monia, esimerkiksi se, ettei anoppi tajua, että meidän koti ei ole hänen kotinsa jatke.
Itse en kyllä käsitä, miten joku voi kokea, että toisen omaisuutta voi vain viedä eron tullessa. Jos avioehtoa ei ole, niin omaisuus kuuluu sille, joka sen on hankkinut tai saanut poislukien yhteiset hankinnat. Mutta tässäkin poika on saattanut vain sanoa, että ota nuo, niin ei sille varmaan mitään voi, kun saahan omaisuudellaan tehdä mitä haluaa. Jotain perintöjuttuja ei kannattaisi ihan heti antaa mihinkään opiskeluasuntoon, kun sisustusmakukin voi muuttua useaan otteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Itse en kyllä käsitä, miten joku voi kokea, että toisen omaisuutta voi vain viedä eron tullessa. Jos avioehtoa ei ole, niin omaisuus kuuluu sille, joka sen on hankkinut tai saanut poislukien yhteiset hankinnat. Mutta tässäkin poika on saattanut vain sanoa, että ota nuo, niin ei sille varmaan mitään voi, kun saahan omaisuudellaan tehdä mitä haluaa. Jotain perintöjuttuja ei kannattaisi ihan heti antaa mihinkään opiskeluasuntoon, kun sisustusmakukin voi muuttua useaan otteeseen.
Poika ja tyttö eivät ole eronneet, vaikka tyttö muuttikin omaan asuntoon. Työttömien ja opiskelijoiden kun ei kannata olla avoliitossa, tuet tippuvat muutenkin kuin asumistuen verran.
Palstan kirjoittajilla on puuduttava tapa tuoda aina omat kokemuksensa joka hemmetin aiheeseen, vaikka ne eivät liittyisi siihen mitenkään. Se, että anoppi dumppaa teille kaikki tavarat mummon kristallikruunuista vaikka pestyihin viilipurkkeihin, ja raivostuu jos mitään niistä heitetään pois, ei liity mitenkään siihen, että tyttöystävä vei opiskelijapojan kalusteita. Nämä kamat eivät ilmeisesti olleet mitään karmeaa krääsää, jota ei olisi anopilta haluttu, vaan nimenomaan kelpasivat miniälle vähän liiankin hyvin.
Ihmettelen kyllä suuresti tätä lausetta spesifioinut pojallesi mitä tavaroita ja kalusteita ei saa antaa pois
Meillä on kohta omilleen muuttava tytär ja ostamme myös hänelle huonekaluja yms. kodin tavaraa. Ei tulisi mieleenikään mitenkään spesifioida, että mitä et saa sitten antaa pois. Miksi ihmeessä edes olettaisin, että hän antaisi mitään pois?
Ap myös kertoi, että poika oli itse valinnut nuo ostokset ja olivat lahja vanhemmilta. Turhaan täällä huudellaan, että tietysti saa antaa turhat romut pois kun ei itse niitä halua?!?
Minusta on törkeää, että tuo tyttö on vienyt omille kämpilleen pojalle kuuluvat huonekalut, ei tuntuisi kyllä itsestäni kovin mukavalta jos tyttäreni huonekalut yhtäkkiä katoaisivat poikaystävälle.
Tuskin ap:n poika on sanonut, että vie sinä nuo itsellesi kun minä en niitä tarvitse. Eiköhän tämä tyttöystävä ole ihastellut huonekaluja ja poika on ihastumisen huumassa "luvannut". Tosi törkeä tyttöystävä. Minä olisin sanonut, että ihania ovat, mutta enhän minä nyt sinun huonekalujasi voi ottaa.