Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Pojan likkakaveri vei puolet meidän ostamista tavaroista omille kämpilleen. Taidan käydä hakemassa pois.
11.09.2021 |
Pojalla loppui keväällä lukio ja me muutettiin hänet jo kesällä opiskelupaikkakunnalle, kun löytyi kiva asunto. Siellä ne tyttöystävänsä kanssa laittelivat kotia, kunnes tyttökaveri muutti omaan kämppään täällä meidän paikkakunnalla. Hän ei päässyt amk:uun ja yrittää kai vuoden päästä uudestaan. En ollut pojan asunnossa käynyt heinäkuun jälkeen ja eilen kävin hakemassa poikaa kotiin viikonlopuksi ja vein samalla uuden imurin. Minun äidin vanha senkki puuttui, iso uusi matto oli kadonnut, minun ostama taulu oli viety. Ne on nyt kuulemma tyttöystävän kämpässä. Ei siinä mitään, jos oltaisiin rikkaita, mutta minä ja mieheni säästettiin koko viimeinen lukiovuosi, että saatiin pojalle ekaan omaan kotiin huonekaluja ja sisustustavaraa useammalla tonnilla. Aika lähellä on nyt, etten hyppää autoon ja lähde hakemaan puuttuvia tavaroita likkakaverilta takaisin. Röyhkeää viedä meidän hankkimat tavarat itselleen.
Kommentit (704)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että monellakaan tänne kirjoitelleella ei ole omia, aikuisuuden kynnyksellä olevia lapsia. Se on ihan normaalia, että autetaan oman kodin alkuun, eikä nosteta käsiä pystyyn ja sanota, että pärjää nyt keskenäsi, kun olet aikuinen.
Joku tivasi täällä, että missä ne tonnit on. Se osoittaa vain, ettei mitään käsitystä, miten paljon kaikkea pitää hankkia. Tarvitaan lautasia, mukeja, kattiloita, paistinpannu, ruokailuvälineet, terävä veitsi, sakset, leikkuulauta, ehkä jopa kahvinkeitin, tiskiharja ja rätti. Lattialle on hyvä saada matto tai useampikin. Tarvitaan henkareita, ruokapöytä, pari tuolia, ehkä nojatuoli tai sohva. Me hankittiin jopa sohvapöytä, joka on vähän luksusta. Seinälle on hyvä saada taulu tai juliste tai mitä vaan, mikä tuo kodin tunnelmaa. Verhot on aika hyvät olla ikkunoissa. Jos talossa ei ole yhteisiä pesukoneita, tarvitaan pyykinpesukone, koska kukaan ei käsin nykyaikana pese pyykkiä, kuivausteline, siivoustarvikkeet ja imuri. Kattoon usein pitää olla omat kattolamput. Lakanoita, peitto, tyyny ja pyyhkeitä saattaa löytyä ennestään kotoa, mutta ainakin oma tyttäreni halusi ostaa käsipyyhkeitä ja uudet tyynyt. Vaikka kuinka ostaisi osan käytettynä, sitä rahaa kuluu. Me kierrettiin oman tyttäreni kanssa kirpputoreilla ja tori.fi oli ihan kätevä, mutta uuttakin jouduttiin ostamaan. Minä en mitään ludesohvaa kotiini huolisi enkä tyttärellekään sellaista hankkisi. Tämä ei ole edes mitään liioittelua, koska juuri noita lude- ja täisohvia annetaan ilmaiseksi tai halvalla, kun ihmiset ei halua maksaa kaatopaikkamaksuja.
Minulla on 4 lasta, kaikki jo pois kotoa muuttaneita. Opiskelemaan ovat lähteneet ja opiskelija kämpät kaikille kalustettu. Ei ole palanut rahaa juuri yhtään.
Astioita on kaikilla jo liiaksikin, kun on sukulaiset ostelleet lahjoiksi jos mitäkin sarjaa jne. Vuodevaatteet on saaneet kotoa, kun kaikkea on aina ollut kaapit pullollaan ja ihan liikaa,
Vanhoja huonekaluja on aina sen verran, että niillä asunnon on saanut "sisustettua", koska kamalasti ei kampetta kannata hankkia, kun asunto ei ole vakituinen loppuelämän asunto.
No meillä toki kävi niin, että mummola piti tyhjentää juuri niihin aikoihin ja seillä isossa vanhassa talossa oli kaikkia huonekaluja ja perinto senkkejä enemmän kuin taropeeksi.
Mutta noin yleensä, niin ei sitä tarvitse nuorella heti kaikkea mahdollista olla , kun kotoa muuttaa. Vain välttämätön riittää. Ajan kanssa kaikkea karttuu ja liiankin kanssa.
Ajan kanssa karttuu poikaystävän asunnolta mukaan matot ja taulut ja senkit.
Sitten kun ei enää ole vietävää,
tulee ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä sen, ettei äitini ole pyytänyt tavaroista ilmoittamaan, teen sen omasta tahdostani. En todellakaan säilyttäisi pienessä kodissani mitään ylimääräistä, mistä en itse pidä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on lahja. Määräysvalta loppuu, kun lahjan antaa.
Itse en ole ollut yhtä onnekas, vaikka vanhemmilla varaa olisikin ostaa ja sisustaa asuntoni. Taitaa olla heidän yhteenlaskettu maallinen omaisuus yli miljoonan. Olen saanut sellaista, mikä on ollut ylimääräistä ja kun vanhempani eivät ole kerääjiä, niin sitä ei ole ollut hirveästi. Tarkoitti siis käytännössä henkilökohtaisia tavaroita ja sänkyä. Mummolta pääasiassa on saanut tavaroita lainaan, koska hän on melkoinen hamstrailija. Vaikka mummolla on n. kymmenkunta astiastoa, osasi hän huomauttaa minulle, että haluaa tavarat takaisin, mutta saan käyttää niitä.
Tässä ketjussa moni ei sitä selkeästi osaa. Sanoa, että "hei, älä luovuta näitä eteenpäin tai ainakin kysy minulta ensin". Jotkut puhuvat täällä itsestäänselvyydestä, no ei se ole. Toisen roska on toisen aarre, mutta lahja on lahja ja sen saa laittaa kiertoon vaikka seuraavana päivänä, jos siltä tuntuu. Lainaaminen on ihan eri asia kuin lahja.
Olen itse rakentanut elämääni tyhjästä, tai no, oli mulla se sänky ja vaatteet. Opiskelin parhaimmillaan kynttilänvalossa, kun en ollut vielä löytänyt valaisinta. Pikku hiljaa sitä tavaraa uutta tai vanhaa sai lahjaksi/osti ja ensimmäisen opiskelija-asunnon sisustus maksoi minulle alle 100€ ja 4 kuukaudessa olin saanut sisustettua asunnon alusta loppuun. Tainno, ei sisustettua, mutta löysi kaiken välttämättömän.
Joskus tavaroita sai ystäviltä tai jopa ystävien vanhemmilta. Ei tullut pieneen mieleenkään, että kun olen käyttänyt loppuun saadut tavarat, niin pitäisi vielä jännittää, jos joku haluaisi ne takaisin.
Olisitko ottanut poikaystäväsi tavarat uuteen kämppääsi?
Tietäen, että ne oli vanhempiensa toimesta tarkoitettu pojan kämppää sisustamaan.
Tuskin.Olen eri, mutta en minä ainakaan kysele erilleen muuttaessa ex-anoppikokelaan lupia siihen miten meillä jaetaan tavarat. Ihanko oikeasti joku muu neuvottelee nämä kumppanin suvun kanssa eikä suoraan sen aikuisen kumppanin kanssa itse?
On kyllä valtava ero siinä, jos vaikka 10 vuotta yhdessä asunut aikuinen pariskunta jakaa yhteistä irtaimistoa erossa, vs. kolme-neljä kuukautta yhdessä asunut opiskelijapari tekee saman.
Mihin se raja oikeasti vedetään? Jos asun uuden poikkiksen kanssa kuukauden yhdessä, voinko AV-etiketin mukaan ottaa poismuuttaessani mukaani miehen taulutelevision ja vinyylikokoelman?
-eri
No minulle on ainakin ihan sama vaikka ero tulisi jo muuttopäivän iltana. Kun ihminen on riittävän itsenäinen muuttaakseen seurustelukumppanin kanssa yhteen, hän on riittävän itsenäinen päättääkseen omaisuudestaan itse. Ei kävisi mielessäkään seurustella ihmisen kanssa jota pidän niin lapsena, että suhteestamme pitää neuvotella äidin kanssa. Eikä olisi tullut nuorempanakaan, ei koskaan sen jälkeen kun 17-vuotiaana muutin pois kotoa. Siitä olisi jo silloin tullut liian rajut pedofiilivibat.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä autan lastani, kun hän muuttaa pois kotoa ja lähtee ensi kerran omaan asuntoon pois vanhempien luota muuttaessaan opiskelemaan. Autamme täyttelemään lomakkeita, tekemään sähkösopimusta, käymme tutustumassa vuokra-asuntoihin yhdessä ja käymme myös ostamassa kalusteita ja astioita hänen uuteen kotiinsa. Hän on meille hyvin rakas, samoin me hänelle.
Hän saa myös mukaansa vanhoja sukukalusteita, pari-kolmesataavuotiaita sohvia, kaappeja jne. jotka ovat olleet hänen käytössään lapsuudesta lähtien, jos hän vain niitä haluaa mukanansa viedä ja tehdä omasta opiskelija-asunnosta kotoisamman tuntuisen. Hän tietää kyllä, että ne ovat kulkeneet suvussa polvelta toiselle ja ajatuksena on, että ne kulkeutuvat vielä hänen lapsilleen ja heidän jälkeensäkin tuleville polville. Olemme niitä yhdessä hioneet ja maalanneet uusiksi ja pitäneet niistä hyvää huolta, koska ne ovat meidän sukupolvellamme vain lainassa.
Jos kävisi niin, että lapseni asunnosta olisi hävinnyt puolet kamoista ja lapseni kertoisi, että on lainannut ne seurustelukumppanilleen, niin siinä olisi kyseessä vain ja ainoastaan manipulointi, vehkeily ja painostus. Raha-asioista ei voisi olla kyse, koska lapsellani riittää rahaa tilillä, siitä me vanhemmat olemme vuosien mittaisella säästämisellä pitäneet huolen. Todellakin ilmoittaisin kyseiselle tyypille, että nyt on aika palauttaa "lainat" ja pyytää sossulta kalustusrahaa, jos ei oman kodin tuki riitä.
Mua vähän huolestuttais, jos mun lapset eivät ymmärrä ja osaa itse tehdä esim sähkösopimusta kun muuttavat pois kotoa.
Mua ahdistaisi, jos mun huonekalut "olisi vain lainassa sukupolvellani". En halua velvoitetta käyttää perittyjä huonekaluja, enkä halua lykätä samaa taakkaa lapsilleni. Perintöhuonekaluja olisi meille tulossa iso omakotitalollinen, eikä siellä ole yhtäkään sellaista, mitä kotiini haluaisin. Eikä puolisonikaan, kun oma koti on jo sellainen, jossa viihdytään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihanko tosissaan jengi on noin kiintyneitä tupajumin syömiin huonekaluihin? "Tämä oli mummoni, pakko säilyttää ikuisesti".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on lahja. Määräysvalta loppuu, kun lahjan antaa.
Itse en ole ollut yhtä onnekas, vaikka vanhemmilla varaa olisikin ostaa ja sisustaa asuntoni. Taitaa olla heidän yhteenlaskettu maallinen omaisuus yli miljoonan. Olen saanut sellaista, mikä on ollut ylimääräistä ja kun vanhempani eivät ole kerääjiä, niin sitä ei ole ollut hirveästi. Tarkoitti siis käytännössä henkilökohtaisia tavaroita ja sänkyä. Mummolta pääasiassa on saanut tavaroita lainaan, koska hän on melkoinen hamstrailija. Vaikka mummolla on n. kymmenkunta astiastoa, osasi hän huomauttaa minulle, että haluaa tavarat takaisin, mutta saan käyttää niitä.
Tässä ketjussa moni ei sitä selkeästi osaa. Sanoa, että "hei, älä luovuta näitä eteenpäin tai ainakin kysy minulta ensin". Jotkut puhuvat täällä itsestäänselvyydestä, no ei se ole. Toisen roska on toisen aarre, mutta lahja on lahja ja sen saa laittaa kiertoon vaikka seuraavana päivänä, jos siltä tuntuu. Lainaaminen on ihan eri asia kuin lahja.
Olen itse rakentanut elämääni tyhjästä, tai no, oli mulla se sänky ja vaatteet. Opiskelin parhaimmillaan kynttilänvalossa, kun en ollut vielä löytänyt valaisinta. Pikku hiljaa sitä tavaraa uutta tai vanhaa sai lahjaksi/osti ja ensimmäisen opiskelija-asunnon sisustus maksoi minulle alle 100€ ja 4 kuukaudessa olin saanut sisustettua asunnon alusta loppuun. Tainno, ei sisustettua, mutta löysi kaiken välttämättömän.
Joskus tavaroita sai ystäviltä tai jopa ystävien vanhemmilta. Ei tullut pieneen mieleenkään, että kun olen käyttänyt loppuun saadut tavarat, niin pitäisi vielä jännittää, jos joku haluaisi ne takaisin.
Olisitko ottanut poikaystäväsi tavarat uuteen kämppääsi?
Tietäen, että ne oli vanhempiensa toimesta tarkoitettu pojan kämppää sisustamaan.
Tuskin.Olen eri, mutta en minä ainakaan kysele erilleen muuttaessa ex-anoppikokelaan lupia siihen miten meillä jaetaan tavarat. Ihanko oikeasti joku muu neuvottelee nämä kumppanin suvun kanssa eikä suoraan sen aikuisen kumppanin kanssa itse?
On kyllä valtava ero siinä, jos vaikka 10 vuotta yhdessä asunut aikuinen pariskunta jakaa yhteistä irtaimistoa erossa, vs. kolme-neljä kuukautta yhdessä asunut opiskelijapari tekee saman.
Mihin se raja oikeasti vedetään? Jos asun uuden poikkiksen kanssa kuukauden yhdessä, voinko AV-etiketin mukaan ottaa poismuuttaessani mukaani miehen taulutelevision ja vinyylikokoelman?
-eri
No minulle on ainakin ihan sama vaikka ero tulisi jo muuttopäivän iltana. Kun ihminen on riittävän itsenäinen muuttaakseen seurustelukumppanin kanssa yhteen, hän on riittävän itsenäinen päättääkseen omaisuudestaan itse. Ei kävisi mielessäkään seurustella ihmisen kanssa jota pidän niin lapsena, että suhteestamme pitää neuvotella äidin kanssa. Eikä olisi tullut nuorempanakaan, ei koskaan sen jälkeen kun 17-vuotiaana muutin pois kotoa. Siitä olisi jo silloin tullut liian rajut pedofiilivibat.
Siistipä suutas.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on lahja. Määräysvalta loppuu, kun lahjan antaa.
Itse en ole ollut yhtä onnekas, vaikka vanhemmilla varaa olisikin ostaa ja sisustaa asuntoni. Taitaa olla heidän yhteenlaskettu maallinen omaisuus yli miljoonan. Olen saanut sellaista, mikä on ollut ylimääräistä ja kun vanhempani eivät ole kerääjiä, niin sitä ei ole ollut hirveästi. Tarkoitti siis käytännössä henkilökohtaisia tavaroita ja sänkyä. Mummolta pääasiassa on saanut tavaroita lainaan, koska hän on melkoinen hamstrailija. Vaikka mummolla on n. kymmenkunta astiastoa, osasi hän huomauttaa minulle, että haluaa tavarat takaisin, mutta saan käyttää niitä.
Tässä ketjussa moni ei sitä selkeästi osaa. Sanoa, että "hei, älä luovuta näitä eteenpäin tai ainakin kysy minulta ensin". Jotkut puhuvat täällä itsestäänselvyydestä, no ei se ole. Toisen roska on toisen aarre, mutta lahja on lahja ja sen saa laittaa kiertoon vaikka seuraavana päivänä, jos siltä tuntuu. Lainaaminen on ihan eri asia kuin lahja.
Olen itse rakentanut elämääni tyhjästä, tai no, oli mulla se sänky ja vaatteet. Opiskelin parhaimmillaan kynttilänvalossa, kun en ollut vielä löytänyt valaisinta. Pikku hiljaa sitä tavaraa uutta tai vanhaa sai lahjaksi/osti ja ensimmäisen opiskelija-asunnon sisustus maksoi minulle alle 100€ ja 4 kuukaudessa olin saanut sisustettua asunnon alusta loppuun. Tainno, ei sisustettua, mutta löysi kaiken välttämättömän.
Joskus tavaroita sai ystäviltä tai jopa ystävien vanhemmilta. Ei tullut pieneen mieleenkään, että kun olen käyttänyt loppuun saadut tavarat, niin pitäisi vielä jännittää, jos joku haluaisi ne takaisin.
Olisitko ottanut poikaystäväsi tavarat uuteen kämppääsi?
Tietäen, että ne oli vanhempiensa toimesta tarkoitettu pojan kämppää sisustamaan.
Tuskin.Olen eri, mutta en minä ainakaan kysele erilleen muuttaessa ex-anoppikokelaan lupia siihen miten meillä jaetaan tavarat. Ihanko oikeasti joku muu neuvottelee nämä kumppanin suvun kanssa eikä suoraan sen aikuisen kumppanin kanssa itse?
On kyllä valtava ero siinä, jos vaikka 10 vuotta yhdessä asunut aikuinen pariskunta jakaa yhteistä irtaimistoa erossa, vs. kolme-neljä kuukautta yhdessä asunut opiskelijapari tekee saman.
Mihin se raja oikeasti vedetään? Jos asun uuden poikkiksen kanssa kuukauden yhdessä, voinko AV-etiketin mukaan ottaa poismuuttaessani mukaani miehen taulutelevision ja vinyylikokoelman?
-eri
No minulle on ainakin ihan sama vaikka ero tulisi jo muuttopäivän iltana. Kun ihminen on riittävän itsenäinen muuttaakseen seurustelukumppanin kanssa yhteen, hän on riittävän itsenäinen päättääkseen omaisuudestaan itse. Ei kävisi mielessäkään seurustella ihmisen kanssa jota pidän niin lapsena, että suhteestamme pitää neuvotella äidin kanssa. Eikä olisi tullut nuorempanakaan, ei koskaan sen jälkeen kun 17-vuotiaana muutin pois kotoa. Siitä olisi jo silloin tullut liian rajut pedofiilivibat.
Siistipä suutas.
Osui ja upposi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä autan lastani, kun hän muuttaa pois kotoa ja lähtee ensi kerran omaan asuntoon pois vanhempien luota muuttaessaan opiskelemaan. Autamme täyttelemään lomakkeita, tekemään sähkösopimusta, käymme tutustumassa vuokra-asuntoihin yhdessä ja käymme myös ostamassa kalusteita ja astioita hänen uuteen kotiinsa. Hän on meille hyvin rakas, samoin me hänelle.
Hän saa myös mukaansa vanhoja sukukalusteita, pari-kolmesataavuotiaita sohvia, kaappeja jne. jotka ovat olleet hänen käytössään lapsuudesta lähtien, jos hän vain niitä haluaa mukanansa viedä ja tehdä omasta opiskelija-asunnosta kotoisamman tuntuisen. Hän tietää kyllä, että ne ovat kulkeneet suvussa polvelta toiselle ja ajatuksena on, että ne kulkeutuvat vielä hänen lapsilleen ja heidän jälkeensäkin tuleville polville. Olemme niitä yhdessä hioneet ja maalanneet uusiksi ja pitäneet niistä hyvää huolta, koska ne ovat meidän sukupolvellamme vain lainassa.
Jos kävisi niin, että lapseni asunnosta olisi hävinnyt puolet kamoista ja lapseni kertoisi, että on lainannut ne seurustelukumppanilleen, niin siinä olisi kyseessä vain ja ainoastaan manipulointi, vehkeily ja painostus. Raha-asioista ei voisi olla kyse, koska lapsellani riittää rahaa tilillä, siitä me vanhemmat olemme vuosien mittaisella säästämisellä pitäneet huolen. Todellakin ilmoittaisin kyseiselle tyypille, että nyt on aika palauttaa "lainat" ja pyytää sossulta kalustusrahaa, jos ei oman kodin tuki riitä.
Mua vähän huolestuttais, jos mun lapset eivät ymmärrä ja osaa itse tehdä esim sähkösopimusta kun muuttavat pois kotoa.
Mua ahdistaisi, jos mun huonekalut "olisi vain lainassa sukupolvellani". En halua velvoitetta käyttää perittyjä huonekaluja, enkä halua lykätä samaa taakkaa lapsilleni. Perintöhuonekaluja olisi meille tulossa iso omakotitalollinen, eikä siellä ole yhtäkään sellaista, mitä kotiini haluaisin. Eikä puolisonikaan, kun oma koti on jo sellainen, jossa viihdytään.
Sama täällä, ihmettelisin missä on menty pieleen jos ei lapsi paitsi osaisi niin myös ihan itse haluaisi tehdä noita asioita itse. Hirvittäisi laskea maailmalle sellainen lapsi jonka itsenäisyyteen en tuon vertaa luota. Minullekin vanhemmat oli hyvin läheisiä ja rakkaita, mutta ei olisi silti tullut mieleenkään että olisin tarvinnut äidin pitämään kädestä kun täytän asuntohakemusta tai teen sähkösopimusta. Kai se on niin, että helikopteroinnilla yritetään korvata sitä ettei olla kyetty antamaan lapselle sitä kaikkein tärkeintä lahjaa - eväitä nousta omille siivilleen ja pärjätä itse.
Oman pojan ensimmäiseen opiskelija-asuntoon annetut huonekalut jäivät suurin piirtein sille tielleen. Vei ne johonkin opiskelijoiden kierrätyspisteeseen, ei tullut mieleen kysyä, haluaisinko itse niitä takaisin. Tuli siis muutto toiseen kaupunkiin, niin ajatteli, ettei tarvitse kuljetella. Ei sitten ollut huonekaluja pahemmin siellä uudessa paikassa. Ei yhtään ajatellut, mitä huonekalut maksaa tai että ei aina halua olla laittamassa rahaa heti uudelleen niihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on lahja. Määräysvalta loppuu, kun lahjan antaa.
Itse en ole ollut yhtä onnekas, vaikka vanhemmilla varaa olisikin ostaa ja sisustaa asuntoni. Taitaa olla heidän yhteenlaskettu maallinen omaisuus yli miljoonan. Olen saanut sellaista, mikä on ollut ylimääräistä ja kun vanhempani eivät ole kerääjiä, niin sitä ei ole ollut hirveästi. Tarkoitti siis käytännössä henkilökohtaisia tavaroita ja sänkyä. Mummolta pääasiassa on saanut tavaroita lainaan, koska hän on melkoinen hamstrailija. Vaikka mummolla on n. kymmenkunta astiastoa, osasi hän huomauttaa minulle, että haluaa tavarat takaisin, mutta saan käyttää niitä.
Tässä ketjussa moni ei sitä selkeästi osaa. Sanoa, että "hei, älä luovuta näitä eteenpäin tai ainakin kysy minulta ensin". Jotkut puhuvat täällä itsestäänselvyydestä, no ei se ole. Toisen roska on toisen aarre, mutta lahja on lahja ja sen saa laittaa kiertoon vaikka seuraavana päivänä, jos siltä tuntuu. Lainaaminen on ihan eri asia kuin lahja.
Olen itse rakentanut elämääni tyhjästä, tai no, oli mulla se sänky ja vaatteet. Opiskelin parhaimmillaan kynttilänvalossa, kun en ollut vielä löytänyt valaisinta. Pikku hiljaa sitä tavaraa uutta tai vanhaa sai lahjaksi/osti ja ensimmäisen opiskelija-asunnon sisustus maksoi minulle alle 100€ ja 4 kuukaudessa olin saanut sisustettua asunnon alusta loppuun. Tainno, ei sisustettua, mutta löysi kaiken välttämättömän.
Joskus tavaroita sai ystäviltä tai jopa ystävien vanhemmilta. Ei tullut pieneen mieleenkään, että kun olen käyttänyt loppuun saadut tavarat, niin pitäisi vielä jännittää, jos joku haluaisi ne takaisin.
Olisitko ottanut poikaystäväsi tavarat uuteen kämppääsi?
Tietäen, että ne oli vanhempiensa toimesta tarkoitettu pojan kämppää sisustamaan.
Tuskin.Olen eri, mutta en minä ainakaan kysele erilleen muuttaessa ex-anoppikokelaan lupia siihen miten meillä jaetaan tavarat. Ihanko oikeasti joku muu neuvottelee nämä kumppanin suvun kanssa eikä suoraan sen aikuisen kumppanin kanssa itse?
On kyllä valtava ero siinä, jos vaikka 10 vuotta yhdessä asunut aikuinen pariskunta jakaa yhteistä irtaimistoa erossa, vs. kolme-neljä kuukautta yhdessä asunut opiskelijapari tekee saman.
Mihin se raja oikeasti vedetään? Jos asun uuden poikkiksen kanssa kuukauden yhdessä, voinko AV-etiketin mukaan ottaa poismuuttaessani mukaani miehen taulutelevision ja vinyylikokoelman?
-eri
No minulle on ainakin ihan sama vaikka ero tulisi jo muuttopäivän iltana. Kun ihminen on riittävän itsenäinen muuttaakseen seurustelukumppanin kanssa yhteen, hän on riittävän itsenäinen päättääkseen omaisuudestaan itse. Ei kävisi mielessäkään seurustella ihmisen kanssa jota pidän niin lapsena, että suhteestamme pitää neuvotella äidin kanssa. Eikä olisi tullut nuorempanakaan, ei koskaan sen jälkeen kun 17-vuotiaana muutin pois kotoa. Siitä olisi jo silloin tullut liian rajut pedofiilivibat.
Siistipä suutas.
Miksi? Tottahan se on, ettei normaali nuori aikuinen tai lähes aikuinen halua seurustella ihmisen kanssa jota pitää lapsena. Eikä kuulukaan haluta, se on sairasta.
Minä siis ymmärrän ihan hyvin miksi keski-ikäinen näkee täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevan nuoren vielä täysin paapottavana lapsena. Mutta kun tässä haukutaan tyttistä siitä ettei hän ole neuvotellut poikaystävän lahjoittamista/lainaamista tavaroista tämän äidin kanssa, niin halusin tuoda esiin, ettei se normaali samanikäinen tyttis kyllä näe sitä poikaystäväänsä lapsena vaan täysi-ikäisenä itsenäisenä aikuisena. Todennäköisesti sille ei ole tullut mieleenkään, että poikaystävän omistamista tavaroista pitäisi neuvotella hänen äitinsä kanssa. Se kun kuulostaa oikeasti aika absurdilta.
Niin, Ap voi pyytää poikaansa hakemaan lainaamansa tavarat pois. Ap ei itse voi hakea tavaroita pois, koska ne eivät enää ole hänen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poikasi sai pillua, tyttö tilpehööriä. Näin se homma toimii, halusit tai et.
Vierailija kirjoitti:
Poikasi sai pillua, tyttö tilpehööriä. Näin se homma toimii, halusit tai et.
Näinhän se on aina mennyt, että miehet haalii rahaa ja tavaraa ostaakseen sillä tussua, joko suoraan tai välillisesti. Hassua antaa pojalle rahaa ja tavaraa ja vaatia ettei sitä saa vaihtaa toosaan. Sehän ON materian tarkoitus. Vähän sama kuin tarjoaisi pizzaa ja vaatisi ettei sitä saa syödä.
Tässä keskustelussa mielestäni näkyy hyvin tietynlainen sukupolvien välinen kuilu materian suhteen. Vanhemmille ihmisille voi olla itsestäänselvyys arvostaa mummon senkkiä tai muita perintöhärpäkkeitä, kun taas nykyajan kaksikymppiset ovat kasvaneet paljon hektisemmässä maailmassa, jossa tiettyihin esineisiin sitoutuminen - oli se nyt sitten vaikkapa se mummon senkki - on kaukainen arvo, jota ei tulla edes ajatelleeksi ellei siihen ole pohjalla erityistä muistoarvoa itsellekin.
Kummassakin näkökulmassa on sekä puolensa että arvostelunaiheensa.
Tyttö siis vei sopivimmiksi/näteimmiksi katsomansa tavarat. Eikö pojalla saisi olla sitten nättiä kotonaan? Kuulostaa omahyväiseltä morsiamelta ja röyhkeältäkin.
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvää päivää! Lapsesi on aikuinen. Vedä nyt jo se napanuora poikki. Jostain v...n senkistä vielä höpiset. Sullehan nauraa naurismaan aidatkin.
Mä nauraisin naurismaan aitojen kanssa sulle jos itse tulisit "ryöstetyksi" yhtä rumalla tavalla. Taidat itse olla tuon konnatytön emonen kun noin suhtaudut.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä autan lastani, kun hän muuttaa pois kotoa ja lähtee ensi kerran omaan asuntoon pois vanhempien luota muuttaessaan opiskelemaan. Autamme täyttelemään lomakkeita, tekemään sähkösopimusta, käymme tutustumassa vuokra-asuntoihin yhdessä ja käymme myös ostamassa kalusteita ja astioita hänen uuteen kotiinsa. Hän on meille hyvin rakas, samoin me hänelle.
Hän saa myös mukaansa vanhoja sukukalusteita, pari-kolmesataavuotiaita sohvia, kaappeja jne. jotka ovat olleet hänen käytössään lapsuudesta lähtien, jos hän vain niitä haluaa mukanansa viedä ja tehdä omasta opiskelija-asunnosta kotoisamman tuntuisen. Hän tietää kyllä, että ne ovat kulkeneet suvussa polvelta toiselle ja ajatuksena on, että ne kulkeutuvat vielä hänen lapsilleen ja heidän jälkeensäkin tuleville polville. Olemme niitä yhdessä hioneet ja maalanneet uusiksi ja pitäneet niistä hyvää huolta, koska ne ovat meidän sukupolvellamme vain lainassa.
Jos kävisi niin, että lapseni asunnosta olisi hävinnyt puolet kamoista ja lapseni kertoisi, että on lainannut ne seurustelukumppanilleen, niin siinä olisi kyseessä vain ja ainoastaan manipulointi, vehkeily ja painostus. Raha-asioista ei voisi olla kyse, koska lapsellani riittää rahaa tilillä, siitä me vanhemmat olemme vuosien mittaisella säästämisellä pitäneet huolen. Todellakin ilmoittaisin kyseiselle tyypille, että nyt on aika palauttaa "lainat" ja pyytää sossulta kalustusrahaa, jos ei oman kodin tuki riitä.
Sinähän voisit ilmoitella ihan mitä huvittaa, mutta sinun ilmoituksen pohjalta kenenkään ei tarvitsisi eväänsä liikuttaa.
Alue: Aihe vapaa
Mikset itse palauta huonekaluja vanhemmillesi?