Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Pojan likkakaveri vei puolet meidän ostamista tavaroista omille kämpilleen. Taidan käydä hakemassa pois.
11.09.2021 |
Pojalla loppui keväällä lukio ja me muutettiin hänet jo kesällä opiskelupaikkakunnalle, kun löytyi kiva asunto. Siellä ne tyttöystävänsä kanssa laittelivat kotia, kunnes tyttökaveri muutti omaan kämppään täällä meidän paikkakunnalla. Hän ei päässyt amk:uun ja yrittää kai vuoden päästä uudestaan. En ollut pojan asunnossa käynyt heinäkuun jälkeen ja eilen kävin hakemassa poikaa kotiin viikonlopuksi ja vein samalla uuden imurin. Minun äidin vanha senkki puuttui, iso uusi matto oli kadonnut, minun ostama taulu oli viety. Ne on nyt kuulemma tyttöystävän kämpässä. Ei siinä mitään, jos oltaisiin rikkaita, mutta minä ja mieheni säästettiin koko viimeinen lukiovuosi, että saatiin pojalle ekaan omaan kotiin huonekaluja ja sisustustavaraa useammalla tonnilla. Aika lähellä on nyt, etten hyppää autoon ja lähde hakemaan puuttuvia tavaroita likkakaverilta takaisin. Röyhkeää viedä meidän hankkimat tavarat itselleen.
Kommentit (704)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No enpä tierä kirjoitti:
Älä oleta/kuvittele/luule jatkossa että pojan tyttöystävä arvostaa sua, koska sä et näköjään pidä neitiä missään arvossa. Eikä sen tarvii sua arvostaakaan, niin metsä vastaa kun sinne huutaa.
Olisit voinu lahjottaa tytölle varastosta vanhan maton jos olis tarvinnu ja kysyny. Mutta pojalle ostitte vähistä varoistanne uuden. Eiköhän sinnekin olis vanha kelvannu, jos kerta niiiiiiin köyhiä ootte.
Ootko selvittäny tämän asian pojan kanssa naamatusten? Eli oot satavarma että poika puhuu totta ja tyttö on kaiken takana?
Jos poika onkin vapaaehtoisesti halunnut antaa ko. tavarat tytölle niin et voi asialle mitään. Kukin tekee omilla tavaroillaan mitä tykkää. Siitä perintösenkistä pojan olis ollu viisasta keskustella ennen antamista teidän vanhempien kanssa, mutta eiköhän sekin järkevän keskustelun myötä palaa teille.
Enkä sitte muuten lukenu kaikkia kommentteja eli sorppa vaan, jos toistan jo annettuja kommentteja.
Tässä ketjussa on jotenkin niin huvittavia asenteita. Mikä ihmeen velvollisuus on kenelläkään lahjoitella mattoja poikansa tyttöystävän uuteen asuntoon? Että jos tytölle ei ole varaa ostaa uutta mattoa lahjaksi, niin pojallekin pitäisi antaa käytetty? Mitä ihmettä nyt taas?
Osoitetaanko se "arvostus" opiskelijapojan tyttöystävää kohtaan tavaroilla? Tuonikäisinä suhteet harvemmin kestävät kauan, ja etäsuhteeksi muuttuminen laski sitä todennäköisyyttä entisestään. Mitä tavaroille tapahtuu eron tullessa? No tytöllehän ne jäävät. Kyllä kannatti sekin sijoitus.
"Kukin tekee tavaroillaan mitä tykkää"... niinpä joo, mutta täytyy sanoa, että jos veljeni (poikaa minulla ei olekaan) yhtäkkiä lahjoittaisi puolet asuntonsa sisällöstä tyttöystävän uuteen asuntoon, olisin kyllä aika ihmeissäni ja voisin epäillä melkoista manipulointia tämän tempun takana. Siinäkin tapauksessa, että tavarat olisivat kaikki veljen itse ostamia.
Ei AP ole tytölle mattoa ostanut. Me emme tiedä, onko tyttö vienyt maton omin luvin vai onko poika antanut tai myynyt maton tyttöystävälle. Ensimmäinen vaihtoehto on väärin. Jos jälkimmäinen vaihtoehto on tapahtunut, silloin AP saa pitää mölyt mahassa ja sopeutua tilanteeseen.
Oli tuolla jossain ap kertonut, että poika sanoi lainanneensa tavarat tytölle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No enpä tierä kirjoitti:
Älä oleta/kuvittele/luule jatkossa että pojan tyttöystävä arvostaa sua, koska sä et näköjään pidä neitiä missään arvossa. Eikä sen tarvii sua arvostaakaan, niin metsä vastaa kun sinne huutaa.
Olisit voinu lahjottaa tytölle varastosta vanhan maton jos olis tarvinnu ja kysyny. Mutta pojalle ostitte vähistä varoistanne uuden. Eiköhän sinnekin olis vanha kelvannu, jos kerta niiiiiiin köyhiä ootte.
Ootko selvittäny tämän asian pojan kanssa naamatusten? Eli oot satavarma että poika puhuu totta ja tyttö on kaiken takana?
Jos poika onkin vapaaehtoisesti halunnut antaa ko. tavarat tytölle niin et voi asialle mitään. Kukin tekee omilla tavaroillaan mitä tykkää. Siitä perintösenkistä pojan olis ollu viisasta keskustella ennen antamista teidän vanhempien kanssa, mutta eiköhän sekin järkevän keskustelun myötä palaa teille.
Enkä sitte muuten lukenu kaikkia kommentteja eli sorppa vaan, jos toistan jo annettuja kommentteja.
Tässä ketjussa on jotenkin niin huvittavia asenteita. Mikä ihmeen velvollisuus on kenelläkään lahjoitella mattoja poikansa tyttöystävän uuteen asuntoon? Että jos tytölle ei ole varaa ostaa uutta mattoa lahjaksi, niin pojallekin pitäisi antaa käytetty? Mitä ihmettä nyt taas?
Osoitetaanko se "arvostus" opiskelijapojan tyttöystävää kohtaan tavaroilla? Tuonikäisinä suhteet harvemmin kestävät kauan, ja etäsuhteeksi muuttuminen laski sitä todennäköisyyttä entisestään. Mitä tavaroille tapahtuu eron tullessa? No tytöllehän ne jäävät. Kyllä kannatti sekin sijoitus.
"Kukin tekee tavaroillaan mitä tykkää"... niinpä joo, mutta täytyy sanoa, että jos veljeni (poikaa minulla ei olekaan) yhtäkkiä lahjoittaisi puolet asuntonsa sisällöstä tyttöystävän uuteen asuntoon, olisin kyllä aika ihmeissäni ja voisin epäillä melkoista manipulointia tämän tempun takana. Siinäkin tapauksessa, että tavarat olisivat kaikki veljen itse ostamia.
Ei AP ole tytölle mattoa ostanut. Me emme tiedä, onko tyttö vienyt maton omin luvin vai onko poika antanut tai myynyt maton tyttöystävälle. Ensimmäinen vaihtoehto on väärin. Jos jälkimmäinen vaihtoehto on tapahtunut, silloin AP saa pitää mölyt mahassa ja sopeutua tilanteeseen.
Oli tuolla jossain ap kertonut, että poika sanoi lainanneensa tavarat tytölle.
Eli luvan kanssa vienyt. Homma selvä.
Vierailija kirjoitti:
Valhe kirjoitti:
Vallilan Aronia -matto ei edes maksa kahta sataa euroa.
Samaa katoin, et iso matto esim. Sotkassa 119 €. Jos miehen kanssa tämä ap. säästää kitkuttanut kokonaisen vuoden nii miks sit ostaa satasta kalliimmalla matto, ku halvemmallaki saa. BS. Vai sekö se vielä lisää vidhutusta, että osti liian kalliilla ja nyt vielä se perhanan morsmaikku vei. Ei tuossa nyt kyllä kaikki täsmää ollenkaan.
Eiköhän tuo Sotkan nettisivu kuitenkin kerro totuuden. Iso matto maksaa 179€ ja pienempi matto 119€.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valhe kirjoitti:
Vallilan Aronia -matto ei edes maksa kahta sataa euroa.
Samaa katoin, et iso matto esim. Sotkassa 119 €. Jos miehen kanssa tämä ap. säästää kitkuttanut kokonaisen vuoden nii miks sit ostaa satasta kalliimmalla matto, ku halvemmallaki saa. BS. Vai sekö se vielä lisää vidhutusta, että osti liian kalliilla ja nyt vielä se perhanan morsmaikku vei. Ei tuossa nyt kyllä kaikki täsmää ollenkaan.
Eiköhän tuo Sotkan nettisivu kuitenkin kerro totuuden. Iso matto maksaa 179€ ja pienempi matto 119€.
Monet miehet eivät edes halua mattoa, kun imurointi on näppärämpää ilman mattoja. Jos mun mies päättäisi, niin ainoa matto meillä olisi eteisessä.
Kai tuollaisesta muutaman kympin torissa saa?
Merkillinen hamsteri tuo likkakaveri.
Melkeinpä kleptomaani. Poika saa olla varuillaan mitä tuleman pitää. Ennuste on arveluttava vähintäänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pojan tyttöystävä muutti pojan opiskelija-asuntoon, jonka me vanhemmat omistimme. Vastustimme muuttoa, mutta tyttö vain hivuttautui kämppään. Mukana ei ollut juuri mitään muuta kuin omat ryysyt. Myimme kämpän, kun poika valmistui, samalla päästiin eroon nartusta, joka osoittautui pelkäksi hyväksikäyttäjäksi!
Ap:n aloituksesta ei käy ilmi, MIKSI ne tavarat olisivat tyttöystävän asunnolla. Veikö tyttö ne tahalleen sinne (eli suoraan sanoen varasti itselleen) vai antoiko poikasi ne lahjaksi tytölle? Loppupeleissä ne ovat poikasi tavaroita ja hän saa päättää, mitä niille tapahtuu. Ellet sitten erikseen ole sanonut, ettei saa antaa eteenpäin. Oletko sanonut? Vai oletitko, että poikasi ei saa koskaan luopua tavaroista, mitä saa lahjaksi?
Täällä on myös hyviä pohdiskelevia kommentteja siitä, että poikasi valehtelee ja hän on oikeasti myynyt ne pois... Eli ei välttämättä ole tytön luona ne tavarat. Kumpi olisi pahempi; se, että tavarat on annettu tytölle vai se, että ne on myyty salaa?
Joka tapauksessa voin sen sanoa, että itse vihaan lahjoja, joista en saisi hankkiutua koskaan eroon. Omat vanhempani tyrkyttivät minulle ruman pöydän ja pari tuolia, hyväksyin ne, koska muutakaan ei ollut tarjolla. Mutta he sanoivat, etten saa koskaan hankkiutua eroon niistä. Noh, kun työvuosia kertyi ja sain ostettua mieluisan pöydän niin otin puheeksi, että tulevatko vanhempani hakemaan vanhan pöydän pois. Ei, eivät tule. No kysyin, saanko sitten hankkiutua siitä eroon (esim. kierrätyskeskus tai huutonet). Ei saa. En saa hankkiutua eroon vaan joudun varastoimaan sitä varastossani. Aion vielä antaa heille aikaa ja jos he eivät hae sitä vuoden loppuun mennessä pois, niin heitän sen hemmetin pöydän jätelavalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on lahja. Määräysvalta loppuu, kun lahjan antaa.
Itse en ole ollut yhtä onnekas, vaikka vanhemmilla varaa olisikin ostaa ja sisustaa asuntoni. Taitaa olla heidän yhteenlaskettu maallinen omaisuus yli miljoonan. Olen saanut sellaista, mikä on ollut ylimääräistä ja kun vanhempani eivät ole kerääjiä, niin sitä ei ole ollut hirveästi. Tarkoitti siis käytännössä henkilökohtaisia tavaroita ja sänkyä. Mummolta pääasiassa on saanut tavaroita lainaan, koska hän on melkoinen hamstrailija. Vaikka mummolla on n. kymmenkunta astiastoa, osasi hän huomauttaa minulle, että haluaa tavarat takaisin, mutta saan käyttää niitä.
Tässä ketjussa moni ei sitä selkeästi osaa. Sanoa, että "hei, älä luovuta näitä eteenpäin tai ainakin kysy minulta ensin". Jotkut puhuvat täällä itsestäänselvyydestä, no ei se ole. Toisen roska on toisen aarre, mutta lahja on lahja ja sen saa laittaa kiertoon vaikka seuraavana päivänä, jos siltä tuntuu. Lainaaminen on ihan eri asia kuin lahja.
Olen itse rakentanut elämääni tyhjästä, tai no, oli mulla se sänky ja vaatteet. Opiskelin parhaimmillaan kynttilänvalossa, kun en ollut vielä löytänyt valaisinta. Pikku hiljaa sitä tavaraa uutta tai vanhaa sai lahjaksi/osti ja ensimmäisen opiskelija-asunnon sisustus maksoi minulle alle 100€ ja 4 kuukaudessa olin saanut sisustettua asunnon alusta loppuun. Tainno, ei sisustettua, mutta löysi kaiken välttämättömän.
Joskus tavaroita sai ystäviltä tai jopa ystävien vanhemmilta. Ei tullut pieneen mieleenkään, että kun olen käyttänyt loppuun saadut tavarat, niin pitäisi vielä jännittää, jos joku haluaisi ne takaisin.
Olisitko ottanut poikaystäväsi tavarat uuteen kämppääsi?
Tietäen, että ne oli vanhempiensa toimesta tarkoitettu pojan kämppää sisustamaan.
Tuskin.Edelleen, pojan tavarat, tehkööt niillä mitä haluaa. Mistä se tyttö edes tietää, että äippäparka on ostanut laivataulun viimeisillä pennosilla pojan seinää koristamaan? *Sentinentaalinen niiskahdus tähän*
Sentimentaalista varmaan aioit sanoa. Ei niitä silti sille tytölle oltu ostettu.
Mitä väliä sillä on kenelle ne on ostettu? Ne on annettu omaksi pojalle, jolla on oikeus antaa ne eteenpäin kenelle tykkää. Jos on mutisemista niin mutisee sille pojalle. Hänhän ne on päättänyt luovuttaa.
Minulla kävi kerran siten, että anoppi vei astiani. :D Sain toisen kaupungin yliopistosta opiskelupaikan, jolloin jouduimme muuttamaan miehen kanssa väliaikaisesti erilleen ja kumpikin muutti yksiöihin taloudellisista syistä. Kun tulin hakemaan toista muuttokuormaa, ihmettelin, että mihin kaikki keräilemäni Iittalan, Arabian ym. astiastot olivat kadonneet. Anoppi oli ominut ne itselleen ja vienyt omaan asuntoonsa kuvitellen, etten kaipaisi niitä, sillä olinhan jo hänen luulonsa mukaan "tehnyt muuton".. Todellisuudessa jouduin muuttamaan pikku hiljaa parissa eri osassa, sillä veljeni paku oli sen verran pieni, ettei kaikki mahtunut sinne kerralla. Onneksi tuostakin selvittiin puhumalla, mutta vähän jäi kummallinen olo, että toinen olisi oikeasti kehdannut ottaa mitään kysymättä arvokkaat astiat itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on lahja. Määräysvalta loppuu, kun lahjan antaa.
Itse en ole ollut yhtä onnekas, vaikka vanhemmilla varaa olisikin ostaa ja sisustaa asuntoni. Taitaa olla heidän yhteenlaskettu maallinen omaisuus yli miljoonan. Olen saanut sellaista, mikä on ollut ylimääräistä ja kun vanhempani eivät ole kerääjiä, niin sitä ei ole ollut hirveästi. Tarkoitti siis käytännössä henkilökohtaisia tavaroita ja sänkyä. Mummolta pääasiassa on saanut tavaroita lainaan, koska hän on melkoinen hamstrailija. Vaikka mummolla on n. kymmenkunta astiastoa, osasi hän huomauttaa minulle, että haluaa tavarat takaisin, mutta saan käyttää niitä.
Tässä ketjussa moni ei sitä selkeästi osaa. Sanoa, että "hei, älä luovuta näitä eteenpäin tai ainakin kysy minulta ensin". Jotkut puhuvat täällä itsestäänselvyydestä, no ei se ole. Toisen roska on toisen aarre, mutta lahja on lahja ja sen saa laittaa kiertoon vaikka seuraavana päivänä, jos siltä tuntuu. Lainaaminen on ihan eri asia kuin lahja.
Olen itse rakentanut elämääni tyhjästä, tai no, oli mulla se sänky ja vaatteet. Opiskelin parhaimmillaan kynttilänvalossa, kun en ollut vielä löytänyt valaisinta. Pikku hiljaa sitä tavaraa uutta tai vanhaa sai lahjaksi/osti ja ensimmäisen opiskelija-asunnon sisustus maksoi minulle alle 100€ ja 4 kuukaudessa olin saanut sisustettua asunnon alusta loppuun. Tainno, ei sisustettua, mutta löysi kaiken välttämättömän.
Joskus tavaroita sai ystäviltä tai jopa ystävien vanhemmilta. Ei tullut pieneen mieleenkään, että kun olen käyttänyt loppuun saadut tavarat, niin pitäisi vielä jännittää, jos joku haluaisi ne takaisin.
Olisitko ottanut poikaystäväsi tavarat uuteen kämppääsi?
Tietäen, että ne oli vanhempiensa toimesta tarkoitettu pojan kämppää sisustamaan.
Tuskin.
Olen eri, mutta en minä ainakaan kysele erilleen muuttaessa ex-anoppikokelaan lupia siihen miten meillä jaetaan tavarat. Ihanko oikeasti joku muu neuvottelee nämä kumppanin suvun kanssa eikä suoraan sen aikuisen kumppanin kanssa itse?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä minä autan lastani, kun hän muuttaa pois kotoa ja lähtee ensi kerran omaan asuntoon pois vanhempien luota muuttaessaan opiskelemaan. Autamme täyttelemään lomakkeita, tekemään sähkösopimusta, käymme tutustumassa vuokra-asuntoihin yhdessä ja käymme myös ostamassa kalusteita ja astioita hänen uuteen kotiinsa. Hän on meille hyvin rakas, samoin me hänelle.
Hän saa myös mukaansa vanhoja sukukalusteita, pari-kolmesataavuotiaita sohvia, kaappeja jne. jotka ovat olleet hänen käytössään lapsuudesta lähtien, jos hän vain niitä haluaa mukanansa viedä ja tehdä omasta opiskelija-asunnosta kotoisamman tuntuisen. Hän tietää kyllä, että ne ovat kulkeneet suvussa polvelta toiselle ja ajatuksena on, että ne kulkeutuvat vielä hänen lapsilleen ja heidän jälkeensäkin tuleville polville. Olemme niitä yhdessä hioneet ja maalanneet uusiksi ja pitäneet niistä hyvää huolta, koska ne ovat meidän sukupolvellamme vain lainassa.
Jos kävisi niin, että lapseni asunnosta olisi hävinnyt puolet kamoista ja lapseni kertoisi, että on lainannut ne seurustelukumppanilleen, niin siinä olisi kyseessä vain ja ainoastaan manipulointi, vehkeily ja painostus. Raha-asioista ei voisi olla kyse, koska lapsellani riittää rahaa tilillä, siitä me vanhemmat olemme vuosien mittaisella säästämisellä pitäneet huolen. Todellakin ilmoittaisin kyseiselle tyypille, että nyt on aika palauttaa "lainat" ja pyytää sossulta kalustusrahaa, jos ei oman kodin tuki riitä.
Eli olet kasvattanut pojastasi niin tossun, ettei hän pysty hoitamaan parisuhdeasioitaan itse vaan vaatii äidin päättämään niistä. Ja toisinpäin - olet kasvattanut niin tossun pojan, ettei se pysty pitämään omaa äitiään kurissa, vaan tyttis joutuu joka hetki pelkäämään koska se anoppi hyökkää ovelle räyhäämään. Ei kuulosta kovin kummoiselta kumppaniehdokkaalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kymmenen vuoden päästä pojan vaimo kirjoittaa palstalle kuinka anoppi (AP) tulee ja menee miten haluaa, järjestelee kaapit haluamaansa järjestykseen ja uhkaa viedä vauvan pois kun "mumma niin tykkää vauvasta". Ja poika ei uskalla sanoa mitään.
Ei se tyttö mitään "vienyt". Poika itse antoi tavarat lainaan. Mussuta pojalle jos haluat jollekin mussuttaa. Ja jatkossa sovitte selvästi mitkä tavarat on lahjoja ja mitä lainassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on lahja. Määräysvalta loppuu, kun lahjan antaa.
Itse en ole ollut yhtä onnekas, vaikka vanhemmilla varaa olisikin ostaa ja sisustaa asuntoni. Taitaa olla heidän yhteenlaskettu maallinen omaisuus yli miljoonan. Olen saanut sellaista, mikä on ollut ylimääräistä ja kun vanhempani eivät ole kerääjiä, niin sitä ei ole ollut hirveästi. Tarkoitti siis käytännössä henkilökohtaisia tavaroita ja sänkyä. Mummolta pääasiassa on saanut tavaroita lainaan, koska hän on melkoinen hamstrailija. Vaikka mummolla on n. kymmenkunta astiastoa, osasi hän huomauttaa minulle, että haluaa tavarat takaisin, mutta saan käyttää niitä.
Tässä ketjussa moni ei sitä selkeästi osaa. Sanoa, että "hei, älä luovuta näitä eteenpäin tai ainakin kysy minulta ensin". Jotkut puhuvat täällä itsestäänselvyydestä, no ei se ole. Toisen roska on toisen aarre, mutta lahja on lahja ja sen saa laittaa kiertoon vaikka seuraavana päivänä, jos siltä tuntuu. Lainaaminen on ihan eri asia kuin lahja.
Olen itse rakentanut elämääni tyhjästä, tai no, oli mulla se sänky ja vaatteet. Opiskelin parhaimmillaan kynttilänvalossa, kun en ollut vielä löytänyt valaisinta. Pikku hiljaa sitä tavaraa uutta tai vanhaa sai lahjaksi/osti ja ensimmäisen opiskelija-asunnon sisustus maksoi minulle alle 100€ ja 4 kuukaudessa olin saanut sisustettua asunnon alusta loppuun. Tainno, ei sisustettua, mutta löysi kaiken välttämättömän.
Joskus tavaroita sai ystäviltä tai jopa ystävien vanhemmilta. Ei tullut pieneen mieleenkään, että kun olen käyttänyt loppuun saadut tavarat, niin pitäisi vielä jännittää, jos joku haluaisi ne takaisin.
Olisitko ottanut poikaystäväsi tavarat uuteen kämppääsi?
Tietäen, että ne oli vanhempiensa toimesta tarkoitettu pojan kämppää sisustamaan.
Tuskin.Edelleen, pojan tavarat, tehkööt niillä mitä haluaa. Mistä se tyttö edes tietää, että äippäparka on ostanut laivataulun viimeisillä pennosilla pojan seinää koristamaan? *Sentinentaalinen niiskahdus tähän*
Sentimentaalista varmaan aioit sanoa. Ei niitä silti sille tytölle oltu ostettu.
Mitä väliä sillä on kenelle ne on ostettu? Ne on annettu omaksi pojalle, jolla on oikeus antaa ne eteenpäin kenelle tykkää. Jos on mutisemista niin mutisee sille pojalle. Hänhän ne on päättänyt luovuttaa.
Jos ostat pojallesi tämän pyytämän auton, ohitatko asian olkia kohauttamalla jos poika pari kuukautta myöhemmin antaa auton tyttöystävälle, joka muuttaa auto mukanaan toiselle puolelle Suomea? Ei pitäisi olla mutisemista, eihän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olisi minun pojasta kyse niin kiipeisin myös seinille. Olen ensimmäisen lapsen opiskeluasunnon sisustanut lattiasta kattoon ja ilmoitin että mitään et myy/ hävitä ennenkuin kysyt luvan. Sisar lähdössä parin vuoden päästä myös omilleen ja tarvitsee myös kaikkea omaan kotiinsa. Jos poika itse on ostanut ja maksanut, niillä saa tehdä mitä haluaa mutta jos on minun hankkimaa niin asia on eri.
Tietenkin kysyin mistä astioista, väreistä jne. tykkää ja sen mukaan kaikki hankin. Ja kun teetin verhot, tyynyt ja päiväpeitteen, hankin matot, kalusteet, astiat, kodinkoneet ja muut tilpehöörit niin rahaa todellakin paloi tonnitolkulla.
Ja jos joku voivottelee poikaparkaa kun äiti sisustaa kukkaverhoja tmv. niin voin lohduttaa että itse työskentelen susustusalalla, hankinnat on todellakin tyylikkäitä, moderneja jne.
Kyllä opiskelijalla rahaa palaa, on vain hyvä jos kotoa saa mahdollisimman paljon apua. Kaikilla tätä mahdollisuutta ei ole, onneksi poika osaa olla kiitollinen.Mutta sinähän olet tässä toiminut oikein sen kannalta, että pojallasi on tiedossa, ettei saa hävittää ilman lupaa. Näyttää olevan normaali kommunikointi muilla haastavaa.
Tämä! Jos edellisen kirjoittajan poika haluaa roikkua napanuorassa ja sisustaa äitin lainahuonekaluilla niin ainakin hän tietää mihin on ryhtynyt. Ap ei taas ole millään tavalla ilmaissut antavansa tavarat vaan lainaan. Veikkaan, että 99% itsenäisistä nuorista aikuisista kieltäytyisi tuollaisista ehdollisista lahjoista ja auttamiseksi naamioidusta kontrolloinnista jos se pamautettaisiin ostohetkellä päin naamaa. "Minä ostan nyt sinulle tämän maton ja samalla ostan itselleni oikeuden puuttua sinun parisuhteisiisi." Joo, pidä mamma tunkkisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on lahja. Määräysvalta loppuu, kun lahjan antaa.
Itse en ole ollut yhtä onnekas, vaikka vanhemmilla varaa olisikin ostaa ja sisustaa asuntoni. Taitaa olla heidän yhteenlaskettu maallinen omaisuus yli miljoonan. Olen saanut sellaista, mikä on ollut ylimääräistä ja kun vanhempani eivät ole kerääjiä, niin sitä ei ole ollut hirveästi. Tarkoitti siis käytännössä henkilökohtaisia tavaroita ja sänkyä. Mummolta pääasiassa on saanut tavaroita lainaan, koska hän on melkoinen hamstrailija. Vaikka mummolla on n. kymmenkunta astiastoa, osasi hän huomauttaa minulle, että haluaa tavarat takaisin, mutta saan käyttää niitä.
Tässä ketjussa moni ei sitä selkeästi osaa. Sanoa, että "hei, älä luovuta näitä eteenpäin tai ainakin kysy minulta ensin". Jotkut puhuvat täällä itsestäänselvyydestä, no ei se ole. Toisen roska on toisen aarre, mutta lahja on lahja ja sen saa laittaa kiertoon vaikka seuraavana päivänä, jos siltä tuntuu. Lainaaminen on ihan eri asia kuin lahja.
Olen itse rakentanut elämääni tyhjästä, tai no, oli mulla se sänky ja vaatteet. Opiskelin parhaimmillaan kynttilänvalossa, kun en ollut vielä löytänyt valaisinta. Pikku hiljaa sitä tavaraa uutta tai vanhaa sai lahjaksi/osti ja ensimmäisen opiskelija-asunnon sisustus maksoi minulle alle 100€ ja 4 kuukaudessa olin saanut sisustettua asunnon alusta loppuun. Tainno, ei sisustettua, mutta löysi kaiken välttämättömän.
Joskus tavaroita sai ystäviltä tai jopa ystävien vanhemmilta. Ei tullut pieneen mieleenkään, että kun olen käyttänyt loppuun saadut tavarat, niin pitäisi vielä jännittää, jos joku haluaisi ne takaisin.
Olisitko ottanut poikaystäväsi tavarat uuteen kämppääsi?
Tietäen, että ne oli vanhempiensa toimesta tarkoitettu pojan kämppää sisustamaan.
Tuskin.Olen eri, mutta en minä ainakaan kysele erilleen muuttaessa ex-anoppikokelaan lupia siihen miten meillä jaetaan tavarat. Ihanko oikeasti joku muu neuvottelee nämä kumppanin suvun kanssa eikä suoraan sen aikuisen kumppanin kanssa itse?
On kyllä valtava ero siinä, jos vaikka 10 vuotta yhdessä asunut aikuinen pariskunta jakaa yhteistä irtaimistoa erossa, vs. kolme-neljä kuukautta yhdessä asunut opiskelijapari tekee saman.
Mihin se raja oikeasti vedetään? Jos asun uuden poikkiksen kanssa kuukauden yhdessä, voinko AV-etiketin mukaan ottaa poismuuttaessani mukaani miehen taulutelevision ja vinyylikokoelman?
-eri
Kommunikaatio, kaiken A ja O. Itse kysyn aina äidiltäni, että onko ok myydä jotakin hänen lahjoittamaansa tai haluaako sen takaisin. Näin ei tule ihmettelyä. Omillani olen asunut 8v. Hän lahjoittelee milloin mitäkin ja maut tietysti myös muuttuvat.
Eikö joku ammattijärjestäjäkin ole joskus todennut, että lahjan pääasiallinen tarkoitus on tuottaa saajalleen iloa siinä hetkessä, kun sen saa. Tämän jälkeen on vapaa tekemään saadulla lahjalla ihan mitä itse haluaa.
Minä olen surutta myynyt ja antanut eteenpäin lahjaksi tai perinnöksi saamiani huonekaluja, kun ne eivät ole enää istuneet omiin mieltymyksiini. Mieluummin menevät hyötykäyttöön jonkun toisen kotiin, kuin että lojuisivat omassa varastossani vuosikausia turhanpantteina. Tavallaan ymmärrän lahjan antajan harmituksen, mutta samaan aikaan kuulostaa ahdistavalta, jos saajan pitäisi olla jotenkin tilivelvollinen. Jatkossa ei varmaan kannata ostaa toisille mitään, jos pelkää niiden lähtevän kiertoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lahja on lahja. Määräysvalta loppuu, kun lahjan antaa.
Itse en ole ollut yhtä onnekas, vaikka vanhemmilla varaa olisikin ostaa ja sisustaa asuntoni. Taitaa olla heidän yhteenlaskettu maallinen omaisuus yli miljoonan. Olen saanut sellaista, mikä on ollut ylimääräistä ja kun vanhempani eivät ole kerääjiä, niin sitä ei ole ollut hirveästi. Tarkoitti siis käytännössä henkilökohtaisia tavaroita ja sänkyä. Mummolta pääasiassa on saanut tavaroita lainaan, koska hän on melkoinen hamstrailija. Vaikka mummolla on n. kymmenkunta astiastoa, osasi hän huomauttaa minulle, että haluaa tavarat takaisin, mutta saan käyttää niitä.
Tässä ketjussa moni ei sitä selkeästi osaa. Sanoa, että "hei, älä luovuta näitä eteenpäin tai ainakin kysy minulta ensin". Jotkut puhuvat täällä itsestäänselvyydestä, no ei se ole. Toisen roska on toisen aarre, mutta lahja on lahja ja sen saa laittaa kiertoon vaikka seuraavana päivänä, jos siltä tuntuu. Lainaaminen on ihan eri asia kuin lahja.
Olen itse rakentanut elämääni tyhjästä, tai no, oli mulla se sänky ja vaatteet. Opiskelin parhaimmillaan kynttilänvalossa, kun en ollut vielä löytänyt valaisinta. Pikku hiljaa sitä tavaraa uutta tai vanhaa sai lahjaksi/osti ja ensimmäisen opiskelija-asunnon sisustus maksoi minulle alle 100€ ja 4 kuukaudessa olin saanut sisustettua asunnon alusta loppuun. Tainno, ei sisustettua, mutta löysi kaiken välttämättömän.
Joskus tavaroita sai ystäviltä tai jopa ystävien vanhemmilta. Ei tullut pieneen mieleenkään, että kun olen käyttänyt loppuun saadut tavarat, niin pitäisi vielä jännittää, jos joku haluaisi ne takaisin.
Olisitko ottanut poikaystäväsi tavarat uuteen kämppääsi?
Tietäen, että ne oli vanhempiensa toimesta tarkoitettu pojan kämppää sisustamaan.
Tuskin.Edelleen, pojan tavarat, tehkööt niillä mitä haluaa. Mistä se tyttö edes tietää, että äippäparka on ostanut laivataulun viimeisillä pennosilla pojan seinää koristamaan? *Sentinentaalinen niiskahdus tähän*
Sentimentaalista varmaan aioit sanoa. Ei niitä silti sille tytölle oltu ostettu.
Mitä väliä sillä on kenelle ne on ostettu? Ne on annettu omaksi pojalle, jolla on oikeus antaa ne eteenpäin kenelle tykkää. Jos on mutisemista niin mutisee sille pojalle. Hänhän ne on päättänyt luovuttaa.
Jos ostat pojallesi tämän pyytämän auton, ohitatko asian olkia kohauttamalla jos poika pari kuukautta myöhemmin antaa auton tyttöystävälle, joka muuttaa auto mukanaan toiselle puolelle Suomea? Ei pitäisi olla mutisemista, eihän?
No ei olekaan. Tämähän se on se itsenäistyvän nuoren tukemisen dilemma. Jos annat rahaa, niin voi olla että niillä ostetaan museolippujen sijaan kaljaa. Jos annat tavaraa, voi olla että se myydään tai annetaan pois. Jos ostat kassillisen ruokaa, voi olla että siitä syö tyttis ja kämppiskin. Jos ei tätä hyväksy ei pidä antaa mitään. Tai sitten maksaa vaikka maksaa vaikka laskuja suoraan laskuttajalle tai vuokran suoraan vuokranantajalle. Sen autonkin voi antaa ihan rehellisesti lainaan, merkkaa itsensä omistajaksi ja lapsen haltijaksi. Aika moni vanhempi tekeekin näin. Tietysti tässäkin on se ongelma, että kaikki lapselle annettu tuki joka vähentää hänen kulujaan lisää hänen käyttörahojaan toisesta päästä, etkä voi kontrolloida mitä hän tekee niillä rahoilla. Entä jos maksat vuokran, ja poika käyttää opintotukensa ostaakseen tyttikselle monen sadan korun? Tavallaanhan se koru on silloin ostettu sinun rahoillasi. Sellaista se on.
Alue: Aihe vapaa
Ei AP ole tytölle mattoa ostanut. Me emme tiedä, onko tyttö vienyt maton omin luvin vai onko poika antanut tai myynyt maton tyttöystävälle. Ensimmäinen vaihtoehto on väärin. Jos jälkimmäinen vaihtoehto on tapahtunut, silloin AP saa pitää mölyt mahassa ja sopeutua tilanteeseen.