Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Pojan likkakaveri vei puolet meidän ostamista tavaroista omille kämpilleen. Taidan käydä hakemassa pois.
11.09.2021 |
Pojalla loppui keväällä lukio ja me muutettiin hänet jo kesällä opiskelupaikkakunnalle, kun löytyi kiva asunto. Siellä ne tyttöystävänsä kanssa laittelivat kotia, kunnes tyttökaveri muutti omaan kämppään täällä meidän paikkakunnalla. Hän ei päässyt amk:uun ja yrittää kai vuoden päästä uudestaan. En ollut pojan asunnossa käynyt heinäkuun jälkeen ja eilen kävin hakemassa poikaa kotiin viikonlopuksi ja vein samalla uuden imurin. Minun äidin vanha senkki puuttui, iso uusi matto oli kadonnut, minun ostama taulu oli viety. Ne on nyt kuulemma tyttöystävän kämpässä. Ei siinä mitään, jos oltaisiin rikkaita, mutta minä ja mieheni säästettiin koko viimeinen lukiovuosi, että saatiin pojalle ekaan omaan kotiin huonekaluja ja sisustustavaraa useammalla tonnilla. Aika lähellä on nyt, etten hyppää autoon ja lähde hakemaan puuttuvia tavaroita likkakaverilta takaisin. Röyhkeää viedä meidän hankkimat tavarat itselleen.
Kommentit (704)
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi kuinka "lahja" niin onko kohtuullista että LUKIOLAISEN asunnosta häviää sinne KAKSI kuukautta sitten pojan omasta toiveesta ostetut tavarat. Siis poika on itse ollut valitsemassa tavaroita, joihin vanhemmat ovat säästäneet rahaa koko vuoden.
En ole ap, mutta kohtuutta nyt. Ihan kuin kyse olisi 40+ pojasta jonka kotiin äiti yrittää vielä mennä määräilemään. Käsittääkseni lukiolaisen elatuksesta huoletivat vielä vanhemmat, joten mun mielestä kyllä saa puuttua niin kauan kun on velvollisuus vielä elättää.
Lukisit edes aloituksen, jos kommentoit. Eka lause: ”Pojalla loppui keväällä lukio...”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi kuinka "lahja" niin onko kohtuullista että LUKIOLAISEN asunnosta häviää sinne KAKSI kuukautta sitten pojan omasta toiveesta ostetut tavarat. Siis poika on itse ollut valitsemassa tavaroita, joihin vanhemmat ovat säästäneet rahaa koko vuoden.
En ole ap, mutta kohtuutta nyt. Ihan kuin kyse olisi 40+ pojasta jonka kotiin äiti yrittää vielä mennä määräilemään. Käsittääkseni lukiolaisen elatuksesta huoletivat vielä vanhemmat, joten mun mielestä kyllä saa puuttua niin kauan kun on velvollisuus vielä elättää.
Tässä kommentissa näkyy just se sama ongelma kun monessa aikasemmissa. Ei osata lukee, kyse on aikuisesta miehestä, joka on todennäköisesti lähtenyt korkeakouluun opiskelemaan. Aikuinen ihminen nyt saa omaisuudellaan tehdä mitä haluaa, oli sen ostanut sitten kuka tahansa. Eikä noita opiskelijakolleja kyllä yleensä tuppaa kiinnostamaan "mummon" senkit (eli varmaan joku lastulevyhirvitys 70-luvulta) ja äidin valitsemat matot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvää päivää! Lapsesi on aikuinen. Vedä nyt jo se napanuora poikki. Jostain v...n senkistä vielä höpiset. Sullehan nauraa naurismaan aidatkin.
V:n perintösenkit voivat olla aika kalliita. Miksi sellainen lahjoitettaisiin jollekin enemmän tai vähemmän tilapäiselle tyttöystävälle, joka sitten pian myy sen käyvästä hinnasta? Moinen anteliaisuus on verrannollista "matkarahojen" lähettämiseen tuntemattomalle Amerikan everstille.
Poika rotiin ja ilmoittakoon mimmille, ettei hänellä ollut oikeutta antaa pois toisen henkilön omaisuutta.
Meillä lapset joutuivat töihin, jos tarvivat jotain merkittävämmän hintaista asiaa. Ei sitten ajattelematta tule antaneeksi omaisuuttaan pois ohikulkijoille, kun tietää omissa lihoissaan, mitä sen hankkiminen on vaatinut.
Jo aika nuori ymmärsi, että kun esim. tiskaa 50 kertaa, voi käydä ihan itse ostamassa sen 50 € maksavan jutun. Samalla myös kypsyy mielessä asia ja saattaakin ostaa jotain vielä mukavampaa kuin oli alunperin tarkoitus tai päättää muuttaa tavoitetta ja tiskaa vähän lisää.
Kenen omaisuutta poika on antanut pois?
Perintösenkki on suvun tai äidin omaisuutta. Täysi-ikäinen ymmärsi tai hänen olisi pitänyt ymmärtää, ettei hänen tulisi sitä niin vain "lainata" (lainailu on vähän venyvä käsite; on palautettavat lainat ja ikuisuuslainat).
Ap:n mukaan poika valitsi itse mieleisensä maton ja taulun sekä halusi mukaan ko. senkin. Miten nämä halut/tarpeet voivat muuttua jo parissa kuukaudessa? Onko pojan kämppä enää "kodikas" ilman taulua ja mattoa lattialla? Entä missä säilyttää nyt ne asiat, joille oli paikka senkin kätköissä...
Mieli muuttuu nopeasti tuossa iässä. Tai ei. Mutta poika opettelee siis tekemään omia ratkaisujaan tässä, ja hyvä niin.
Pojan mielestä kämppänsä voi olla hyvinkin kodikas. Itse en tuossa iässä ihan kauheasti välittänyt sisustamisesta ja kämpillä olin lähinnä nukkumassa. Joten mitä väliä? Ja kai keittiössä on joku kaappi niille muutamille kipoille joita tarvitsee.
Romua on muutenkin ihan liikaa, niin että mitä vähemmän mööpeleitä sen parempi. Ja kodikkuus on ihan pojan asia, äiti tietenkin haluaisi vaikuttaa kaikkeen... mutta valitettavasti sitä ei enää voi tehdä. Itse olen joutunut aika jyrkkäsanaisesti kieltämään kaikki matot, verhot, taulut ynnä muut sellaiset kun niitä oltiin tuputtamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja kun lukee, eipä tarvitse enää ihmetellä, mistä niitä lokkeilijoita sikiää. Näyttää lähtevän ihan kotikasvatuksesta.
Mitä lokkeilua on sanoa, että aikuinen saa tehdä omilla tavaroillaan mitä haluaa?
Lokkeilua se just on, jos taivuttelee toisen antamaan tavaraa tai rahaa. Se ei oo lokkeilua, jos toinen antaa jotain, mitä ei itse enää tarvitse.
Ja tässä tarinassa meillä on mukana vain äidin versio tapahtuneesta. Pitäisikö kuulla poikaa ja tyttöä myös, ennen syyttelyä?
Juuri noin. Nyt mamma on hätiköinyt, kun ryntäsi tänne raportoimaan asiasta, jossa ei ole kuultu mitään asianosaisilta.
Ihan ensiksi puhumaan pojan kanssa asia ja sitten tytön ja molempien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa täällä tuntuu epäilevän, ettei tuollaisia naisia olekaan, jotka vie tuhkatkin pesästä. Kyllä niitä on. Olen vierestä seurannut mieheni poikien suhteita ja monesti heitä viedään kuin pässiä narussa.
Pojat on nyt jo 22 ja 25. Vanhempi pääsi vasta viime keväänä oman alansa töihin ja mitäpä meni ostamaan heti palkkapäivänä: ison taulu-tv:n naisystävälle. Mieheni oli mukana valitsemassa sitä. Minä olisin kyllä ostanut itselleni sen taulu-TV:n ja antanut seurustelukumppanille oman vanhan telkkarin. Noiden nuorten miesten edesottamuksia voi vain ihmetellä. Joululahjaksi ostetaan kalliita merkkilaukkuja. Mitä nämä itse ovat koskaan saaneet naisystäviltään?
En tiedä, onko se täällä Espoossa semmoista snobbailuakin, että ostanpa rakkaalle kalliita lahjoja ja sitten naiset esittelevät, miten hyvä miesystävä niillä on.
Peiliin katsomisen paikka, jos olet kasvattanut poikapuolistasi pässejä, joita narussa viedään. Olisko kyse ylikontrolloivasta äitipuolesta? Pojat pitää sitä normaalina naisten käytöksenä parisuhteissaankin. Tai sit pässistä isästä, joka alistuu omassakin suhteessaan.
Kaikestahan voi aina syyttää vanhempia? En jaksanut lukea koko tarinaa, mutta en pidä siitä, että kaikki syy vieritetään vanhemmille. Pässi isä ja ylikontrolloiva äiti. Just joo. Aikuiset ihmiset voisivat oppia katsomaan myös muualta syyllistä kuin vanhemmista. Se on vinouttanut koko vastuunkannon ajatuksen, että nykyisin syytetään tilanteessa kuin tilanteessa pässiä isää ja ylikontrolloivaa äitiä. Missä vaiheessa katosi ihmisen oma vastuu aikuiseksi kypsymisessä ja omien tekojen seurauksista vastuun kantamisessa?
Nuoret syyttää omia vanhempiaan niin kauan kunnes saavat omia lapsia, jolloin se totuus lapsiperhe-elämästä valkenee oman kokemuksen kautta. Ei olekaan niin helppoa kuin lapsen näkökulmasta näytti. Ensimmäinen on aina harjoittelukappale joka ikiselle vanhemmalle vaikka olisi hoitanut 10v muiden lapsia ja opiskellut kasvatusalaa 5-6v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse seurustelin reilu 20 vuotiaana pari vuotta yhden pojan kanssa.
Muutin pojan luo asumaan. Oli hänen edesmenneen mummon koti.
Kysyttiin lupa ja saatiin myydä kirppiksellä kaikki pitsiliinat ja ruusukahvikupit pois.
Rahoilla mm ostettiin maalia ja vietiin keittiön kaapin ovet ammattikouluun. Siellä hiottiin ja maalattiin.
Eron jälkeen asunto jäi hienompaan kuntoon, kuin tullessani ekan kerran.
Ystävystyin poikaystävän veljen tyttöystävän kanssa. Ovat nykyään naimisissa.
Hänen anoppinsa säännöllisesti haukkuu minua, kun olin vienyt mukanani vaikka mitä suvun aarteita. Mitään en vienyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvää päivää! Lapsesi on aikuinen. Vedä nyt jo se napanuora poikki. Jostain v...n senkistä vielä höpiset. Sullehan nauraa naurismaan aidatkin.
V:n perintösenkit voivat olla aika kalliita. Miksi sellainen lahjoitettaisiin jollekin enemmän tai vähemmän tilapäiselle tyttöystävälle, joka sitten pian myy sen käyvästä hinnasta? Moinen anteliaisuus on verrannollista "matkarahojen" lähettämiseen tuntemattomalle Amerikan everstille.
Poika rotiin ja ilmoittakoon mimmille, ettei hänellä ollut oikeutta antaa pois toisen henkilön omaisuutta.
Meillä lapset joutuivat töihin, jos tarvivat jotain merkittävämmän hintaista asiaa. Ei sitten ajattelematta tule antaneeksi omaisuuttaan pois ohikulkijoille, kun tietää omissa lihoissaan, mitä sen hankkiminen on vaatinut.
Jo aika nuori ymmärsi, että kun esim. tiskaa 50 kertaa, voi käydä ihan itse ostamassa sen 50 € maksavan jutun. Samalla myös kypsyy mielessä asia ja saattaakin ostaa jotain vielä mukavampaa kuin oli alunperin tarkoitus tai päättää muuttaa tavoitetta ja tiskaa vähän lisää.
Kenen omaisuutta poika on antanut pois?
Perintösenkki on suvun tai äidin omaisuutta. Täysi-ikäinen ymmärsi tai hänen olisi pitänyt ymmärtää, ettei hänen tulisi sitä niin vain "lainata" (lainailu on vähän venyvä käsite; on palautettavat lainat ja ikuisuuslainat).
Ap:n mukaan poika valitsi itse mieleisensä maton ja taulun sekä halusi mukaan ko. senkin. Miten nämä halut/tarpeet voivat muuttua jo parissa kuukaudessa? Onko pojan kämppä enää "kodikas" ilman taulua ja mattoa lattialla? Entä missä säilyttää nyt ne asiat, joille oli paikka senkin kätköissä...
Mieli muuttuu nopeasti tuossa iässä. Tai ei. Mutta poika opettelee siis tekemään omia ratkaisujaan tässä, ja hyvä niin.
Pojan mielestä kämppänsä voi olla hyvinkin kodikas. Itse en tuossa iässä ihan kauheasti välittänyt sisustamisesta ja kämpillä olin lähinnä nukkumassa. Joten mitä väliä? Ja kai keittiössä on joku kaappi niille muutamille kipoille joita tarvitsee.
Romua on muutenkin ihan liikaa, niin että mitä vähemmän mööpeleitä sen parempi. Ja kodikkuus on ihan pojan asia, äiti tietenkin haluaisi vaikuttaa kaikkeen... mutta valitettavasti sitä ei enää voi tehdä. Itse olen joutunut aika jyrkkäsanaisesti kieltämään kaikki matot, verhot, taulut ynnä muut sellaiset kun niitä oltiin tuputtamassa.
Ja perintökamoista - tajusin niiden arvon mutta tajusin hämärästi että ne ovat vaan rasite ainakin nuorelle aikuiselle. Eikä siitä olisi tullut mitään jos olisin äidin mieliksi sisustanut, eihän se napanuora olisi mitenkään katkennut. Siis hänen päästään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perinnötkin menee myös uusille puolisoille, ei pelkästään omalle lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi kuinka "lahja" niin onko kohtuullista että LUKIOLAISEN asunnosta häviää sinne KAKSI kuukautta sitten pojan omasta toiveesta ostetut tavarat. Siis poika on itse ollut valitsemassa tavaroita, joihin vanhemmat ovat säästäneet rahaa koko vuoden.
En ole ap, mutta kohtuutta nyt. Ihan kuin kyse olisi 40+ pojasta jonka kotiin äiti yrittää vielä mennä määräilemään. Käsittääkseni lukiolaisen elatuksesta huoletivat vielä vanhemmat, joten mun mielestä kyllä saa puuttua niin kauan kun on velvollisuus vielä elättää.
Lukisit edes aloituksen, jos kommentoit. Eka lause: ”Pojalla loppui keväällä lukio...”
Niin, tämähän olikin se ainoa kommentti, jossa aloitus on luettu huolimattomasti 😅
Mun kirjoissa juuri lukiosta päässyt ei todellakaan ole mikään aikuinen mies. Osalla kommentoijista ei ihan selkeästi ole lapsia, tai sitten ne on jätetty heitteille heti kun on voinut ovesta potkaista ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka olisi kuinka "lahja" niin onko kohtuullista että LUKIOLAISEN asunnosta häviää sinne KAKSI kuukautta sitten pojan omasta toiveesta ostetut tavarat. Siis poika on itse ollut valitsemassa tavaroita, joihin vanhemmat ovat säästäneet rahaa koko vuoden.
En ole ap, mutta kohtuutta nyt. Ihan kuin kyse olisi 40+ pojasta jonka kotiin äiti yrittää vielä mennä määräilemään. Käsittääkseni lukiolaisen elatuksesta huoletivat vielä vanhemmat, joten mun mielestä kyllä saa puuttua niin kauan kun on velvollisuus vielä elättää.
Tässä kommentissa näkyy just se sama ongelma kun monessa aikasemmissa. Ei osata lukee, kyse on aikuisesta miehestä, joka on todennäköisesti lähtenyt korkeakouluun opiskelemaan. Aikuinen ihminen nyt saa omaisuudellaan tehdä mitä haluaa, oli sen ostanut sitten kuka tahansa. Eikä noita opiskelijakolleja kyllä yleensä tuppaa kiinnostamaan "mummon" senkit (eli varmaan joku lastulevyhirvitys 70-luvulta) ja äidin valitsemat matot.
Senkki on puusta tehty huonekalu. Yleensä käsityötä. Sitähän ei voi tehdä lastulevystä. Tuosta matosta: tässä ketjussa on kylläkin monta kertaa ko mainittu, että poika on valinnut maton itse. Mikä ihmeen kertakäyttökulttuuri täällä vallitsee? 2 kk vanha matto ei ole mikään räsy, jonka voi heittää vaikka tyttöystävälleen, jos kyllästyy. Meillä on opetettu omille lapsille rahan arvoa pienestä pitäen. Itse ovat saaneet valita huonekalut omiin huoneisiinsa ja niistä on kehotettu pitämään huolta. Ei sinulla ole oikeutta yleistää, ettei opiskelijapojat osaa mitään arvostaa. Meidän poika ainakin on saanut sellaisen kasvatuksen, että jokainen hankinta maksaa rahaa, olipa kyseessä kuulokkeet tai sänky, eikä raha puussa kasva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun oma poikani muutti ensimmäiseen asuntoonsa, ostin hänelle sohvan, tv-tason, maton ja perusastioita. Hän sai itse valita, minkälaiset ostetaan. Hintakatto oli ilmoitettu. Muut perustavarat hän vei omasta huoneestaan mukanaan. Jos maksamani ostokset olisivat kadonneet asunnosta jonkun muun kämppään, rahallinen tuki olisi loppunut sillä sekunnilla. Television hän osti omilla tienesteillään käytettynä, ja kun hankki myöhemmin uuden isomman, antoi tyttökaverille vanhan. Se oli täysin hänen oma asiansa eikä kuulunut minulle millään tavalla.
Eli ne sun antamat tavarat eivät oikeasti olleet lahja, vaan tapa kiristää poikaa.
Kyse on oman vanhemman antaman avun arvostamisesta. Taitaa olla sinulle outo asia. Sitten kun on varaa itse ostaa uusia huonekaluja, hän voi tehdä minun maksamilleni ihan mitä itse haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika kinkkinen juttu. Sukupolvien kuilu. Me vähän vanhemmat aikuiset arvostamme mattoja, senkkejä ja tauluja ihan eri tavalla kuin lukiolaispojat, koska noin nuorina ei yleensä olla sisustuksesta kovin kiinnostuneita. Ne ovat heille vain jotain mattoja ja tauluja, ei mitään hirveän tärkeitä asioita. Olen itsekin ihan erilainen kuin 30 vuotta sitten. Olisin silloin voinut toimia noin kun ap:n poika, mutta nyt tämän ikäisenä eli viiskymppisenä voisin tuossa tilanteessa ajatella kuin ap.
Vierailija kirjoitti:
Perinnötkin menee myös uusille puolisoille, ei pelkästään omalle lapselle.
Iso osa vanhemmista on ymmärtänyt laittaa testamenttiin lapsen puolison poissulkevan lausekkeen. Toimii avioehdon kaltaisesti ahdollisen eron sattuessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole täysi-ikäisen lapsen kohdalla ihan hänen oma asiansa, mitä tavaroilleen tekee. Kannattaa nyt pikkuisen kyseenalaistaa myös sen oman lapsen toimia. Ovatko senkki, matto ja taulu oikeasti tyttöystävällä, vai myyty rahan puutteessa? Onko poika velkaa tytölle ja maksanut velkojaan tavaroilla? Vai onko tavarat myyty oikeasti jossain Torissa? Outoa myös, että yhteen muuttanut pariskunta yhtäkkiä muuttaisi erilleen. Harvemmin rakastunut nuoripari haluaisi millään olla erossa toisistaan.
Eli ihan ensimmäiseksi ottaisin pojan vakavaan keskusteluun. Onko velkoja? Missä tavarat oikeasti ovat? Miksi ne on annettu tytölle, jos on?
Jos ovat edelleen vakavasti yhdessä, niin en menisi räyhäämään ovelle. Hän saattaa olla tulevien lastenlastesi äiti ja saatat joutua katselemaan häntä vielä koko loppuikäsi.
No ainakaan tällaiselle kiittämättömälle nulikalle ei kannata enää sponssata ainoatakaan huonekalua tms. Parempi kun itse hommaa, niin ei tule ap:lle taloudellista tappiota.
Vierailija kirjoitti:
Itse seurustelin reilu 20 vuotiaana pari vuotta yhden pojan kanssa.
Muutin pojan luo asumaan. Oli hänen edesmenneen mummon koti.
Kysyttiin lupa ja saatiin myydä kirppiksellä kaikki pitsiliinat ja ruusukahvikupit pois.Rahoilla mm ostettiin maalia ja vietiin keittiön kaapin ovet ammattikouluun. Siellä hiottiin ja maalattiin.
Eron jälkeen asunto jäi hienompaan kuntoon, kuin tullessani ekan kerran.
Ystävystyin poikaystävän veljen tyttöystävän kanssa. Ovat nykyään naimisissa.
Hänen anoppinsa säännöllisesti haukkuu minua, kun olin vienyt mukanani vaikka mitä suvun aarteita. Mitään en vienyt
Just tuon takia tommoset luvat pitäisi aina pyytää kirjallisena. Tai ainakin niin, että siitä jää jälki. Vaikka sitten tekstarilla tai sähköpostilla.
"Onko ok, että viedään nämä Alma-mummon jäämistö kirpparille?"
"Tottakai. Ei niillä kukaan mitään tee!"
Tuon kun näyttää ihmiselle, joka on luvan antanut, niin voi sanoa, että syyttäköön itseään, kun kerran lupasi.
Vierailija kirjoitti:
Kyse on teidän varoilla maksetuista huonekaluista. Ymmärrän ettet voinut kuvitella tytön niitä vievän. Laittaisin kyllä viestiä, että palauttaako tyttö nämä vai haetaanko viranomaisten kanssa. Kyllä ihmisten on opittava ettei toisten omia vaan viedä!
No ei se tyttö kai niitä varastanut ole, joten ei tää nyt mikään viranomaisten asia ole. Poika on ilmeisesti ihan mielellään antanut. Ymmärrän kyllä AP:n mielipahan, mutta eiköhän ihan asiallinen keskustelu ole paikallaan. Jos tyttö ja poika ovat edelleen yhdessä en näkisi sitä edes kovin pahana asiana, että poika antaa osan huonekaluista hänelle väliaikaisesti, mutta toki sitten mahdollisen eron tullessa mielestäni perintösenkit sun muut pysyisivät perheessä.
Taisi poika pyytää tyttöä viemään äitsykän maalaisromanttiset romut 😃
Mä vähän veikkaan, että jos niitä tavaroita ei nyt hae pois, niin niitä ei myöhemminkään saa pois. Vai kuinka pitkään jaksaa 18v pysyä etäsuhteessa? Mutta asiasta täytyy ensin puhua pojan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole täysi-ikäisen lapsen kohdalla ihan hänen oma asiansa, mitä tavaroilleen tekee. Kannattaa nyt pikkuisen kyseenalaistaa myös sen oman lapsen toimia. Ovatko senkki, matto ja taulu oikeasti tyttöystävällä, vai myyty rahan puutteessa? Onko poika velkaa tytölle ja maksanut velkojaan tavaroilla? Vai onko tavarat myyty oikeasti jossain Torissa? Outoa myös, että yhteen muuttanut pariskunta yhtäkkiä muuttaisi erilleen. Harvemmin rakastunut nuoripari haluaisi millään olla erossa toisistaan.
Eli ihan ensimmäiseksi ottaisin pojan vakavaan keskusteluun. Onko velkoja? Missä tavarat oikeasti ovat? Miksi ne on annettu tytölle, jos on?
Jos ovat edelleen vakavasti yhdessä, niin en menisi räyhäämään ovelle. Hän saattaa olla tulevien lastenlastesi äiti ja saatat joutua katselemaan häntä vielä koko loppuikäsi.
No ainakaan tällaiselle kiittämättömälle nulikalle ei kannata enää sponssata ainoatakaan huonekalua tms. Parempi kun itse hommaa, niin ei tule ap:lle taloudellista tappiota.
Eihän pojalle oltu mitään alunperinkään sponssattu. Selkeästi tavarat ovatkin äidin ja vain lainassa pojalla.
Alue: Aihe vapaa
Luulis sen äidinkin olevan sitten täysi-ikäinen ja tajuavan, että jos antaa jotain pois, vastaanottajalla on oikeus tehdä saamallaan tavaralla, mitä haluaa. Muussa tapauksessahan ne perintökalut olivat vain lainassa pojalla, mikä olisi tietysti kannattanut mainita tavaroita sisään kantaessaan.