Lue keskustelun säännöt.
Pojan likkakaveri vei puolet meidän ostamista tavaroista omille kämpilleen. Taidan käydä hakemassa pois.
11.09.2021 |
Pojalla loppui keväällä lukio ja me muutettiin hänet jo kesällä opiskelupaikkakunnalle, kun löytyi kiva asunto. Siellä ne tyttöystävänsä kanssa laittelivat kotia, kunnes tyttökaveri muutti omaan kämppään täällä meidän paikkakunnalla. Hän ei päässyt amk:uun ja yrittää kai vuoden päästä uudestaan. En ollut pojan asunnossa käynyt heinäkuun jälkeen ja eilen kävin hakemassa poikaa kotiin viikonlopuksi ja vein samalla uuden imurin. Minun äidin vanha senkki puuttui, iso uusi matto oli kadonnut, minun ostama taulu oli viety. Ne on nyt kuulemma tyttöystävän kämpässä. Ei siinä mitään, jos oltaisiin rikkaita, mutta minä ja mieheni säästettiin koko viimeinen lukiovuosi, että saatiin pojalle ekaan omaan kotiin huonekaluja ja sisustustavaraa useammalla tonnilla. Aika lähellä on nyt, etten hyppää autoon ja lähde hakemaan puuttuvia tavaroita likkakaverilta takaisin. Röyhkeää viedä meidän hankkimat tavarat itselleen.
Kommentit (704)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Annan tästä 3/5, uskottavuus on kohtalainen
Kohtalainen? Olen käynyt tämän asian läpi 4 lapsen kanssa erikseen, erilaisin variaatioin. Olen tosiaan halunnut olla päättämässä, mitä tehdään kustantamieni sisustustarvikkeiden kanssa. Esim. olen estänyt uusien kelpo tarvikkeiden kirpparille lahjoittamisen kun niitä käytetty vain vuosi, jonka jälkeen tarve on päättynyt elämäntilanteen muuttuessa.
No, nuorimman kohdalla jo osasin. Ninpä sanoin jo hankkiessa, että kun et tätä enää tarvitse, otan kotiin. (Hän ei siinä kämpässä asunut edes vuotta ja sain itselleni sen kivan jutun, koska uudella avopuolisollaan oli erilainen maku :D)
Miksi helvetissä sä kustannat mitään sisustustarvikkeita lapsillesi? Anna niille rahaa, ne käyttävät sen parhaaksi katsomallaan tavalla.
Älä yritä sitoa niitä roinalla itseesi.
Susta tulee sellainen mummo, että määräät kaapin paikkaa kolmanteen ja neljänteen polveen saakka, ja itket sitten sitä kun ei ne sinun tavaroitasi arvosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä kommentteja kun lukee, eipä tarvitse enää ihmetellä, mistä niitä lokkeilijoita sikiää. Näyttää lähtevän ihan kotikasvatuksesta.
Harvoin niitä lapsia nykyään kasvatetaan. Isiä se ei ole kiinnostanut koskaan ja nyky äidit on niin tasa-arvoisia että heille ei kuulu kuin korkeintaan kasvattaa tytöistä tasa-arvoisia.
Lokkeilu on tasa-arvoa?
Miehille se ainakin ollut sitä aina. Ei tarvitse sen enempää vaivautua kasvattamaan tyttöjä kuin poikia kun äidit on tehneet sen tähän asti isien puolesta.
Olisi kyllä painajainen että joku ämmä kantaisi mun kotiin ”arvokkaita perintöhuonekaluja tai sisustusjuttuja” jotka eivät kuitenkaan olisi minun ja niiden kohtalosta pitäisi jotenkin erikseen raportoida.
Tuo tavaran antaminen ja elämän kyttääminen vaikuttaa sairaalta.
Lapsi syntyy, kasvaa aikuiseksi ja sitten jättää äidin.
Vien omasta kodistani roskiin mitä haluan tai annan pois mitä haluan. Se ei äidilleni kuulu.
Mitenhän tuommoinen mammanpoika tulee pärjäämään elämässä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoin pojalleni, että KAIKKI mun ostamat kamat jää sulle jos ja kun ero tulee. Seurustelivat, muuttivat yhteen - olivat nuoria alle 24-vuotiaita. Mimmi oli kuitenkin ihan jees ja otti vain omat kamansa mukaan, kun ero tuli.
Vielä sen verran, että ostamani kamat pojalle eivät olleet halpaa kiinaposliinia tai ikeakamaa...
Tuossa kohtaa olisin todennyt äidilleni että pidä kamasi jos se olisi minulle aikanaan jotain tuollaista ruvennut uhoamaan.
Mitä uhoamista tuossa nyt muka on? Suojelee vain omilla rahoilla ostettua omaisuutta. Lapsenkin täytyy ymmärtää ettei raha puussa kasva, eikä tavaroita saati perintöhuonekaluja vain anneta eteenpäin. Jos lapselle tulee järjetön rahapula, niin täytyy myös kasvattaa sen verran selkärankaa että pyytää apua suoraan vanhemmilta, että saisko rahaa ruokaan yms. Jokainen vanhempi varmasti haluaa lapselleen parasta eikä ap varmasti kuvitellut, että pojan ex tyttis pöllii kamat itselleen.
Lahjan vastaanottaminen ei ole pöllimistä. Vähän valoja päälle hei.
Ilmeisesti jotkut mammat kuvittelevat, että poikiensa omaisuus on heidän omaisuuttaan.
Useimmat vanhemmat ovat kiinnostuneita rahoittamaan oman lapsensa asumista, eikä maksamaan tyttöystävän sisustuksia.
Etenkin tuo suvun senkin siirtyminen tyttöystävälle on outoa, en olisi itse sellaista ottanut vastaan.
Useimmat varmasti on, mutta ikävä kyllä se lapsen elämän rahoittaminen sisältää sellaisen dilemman, että lapselle lahjoitettu tavara on hänen omaisuuttaan jolla hän voi tehdä mitä itse haluaa. Jos ei tätä ajatusta hyväksy, pitää keksiä muita tapoja tukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun oma poikani muutti ensimmäiseen asuntoonsa, ostin hänelle sohvan, tv-tason, maton ja perusastioita. Hän sai itse valita, minkälaiset ostetaan. Hintakatto oli ilmoitettu. Muut perustavarat hän vei omasta huoneestaan mukanaan. Jos maksamani ostokset olisivat kadonneet asunnosta jonkun muun kämppään, rahallinen tuki olisi loppunut sillä sekunnilla. Television hän osti omilla tienesteillään käytettynä, ja kun hankki myöhemmin uuden isomman, antoi tyttökaverille vanhan. Se oli täysin hänen oma asiansa eikä kuulunut minulle millään tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Kun oma poikani muutti ensimmäiseen asuntoonsa, ostin hänelle sohvan, tv-tason, maton ja perusastioita. Hän sai itse valita, minkälaiset ostetaan. Hintakatto oli ilmoitettu. Muut perustavarat hän vei omasta huoneestaan mukanaan. Jos maksamani ostokset olisivat kadonneet asunnosta jonkun muun kämppään, rahallinen tuki olisi loppunut sillä sekunnilla. Television hän osti omilla tienesteillään käytettynä, ja kun hankki myöhemmin uuden isomman, antoi tyttökaverille vanhan. Se oli täysin hänen oma asiansa eikä kuulunut minulle millään tavalla.
Eli ne sun antamat tavarat eivät oikeasti olleet lahja, vaan tapa kiristää poikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on aikuinen. Sinun tehtävä oli hänet lapsena kasvattaa niin että nyt sitten pärjää elämässä.
Teet pojallesi suuren karhunpalveluksen hommaamalla kämpän ja sinne imurin. Ja kuskaamalla ”viikonlopuksi kotiin”. Kulkekoon bussilla.
Ei ole sinun, äidin, tehtävä elää poikasi elämää ja hoitaa asioita. Eri asia jos hän on jotenkin vammainen.
Olkoon vaikka tyhjässä kämpässään ja tehköön tavaroillaan mitä lystää, se ei ole sinun asiasi.Voi ei, sinulla ei taida olla lapsia. Omaan kotiin muuttaessa ei kenenkään rahat riitä edes välttämättömään. Vanhemmat joutuvat avustamaan opiskelijaa aluksi vähän enemmänkin. Meillä on kolme lasta, joista kaksi on opiskelemassa ja nuorin asuu vielä kotona. Kaikille maksetaan takuuvuokrat ja ostetaan imurit ja astioita ja huonekalujakin. Niin meitä vanhempiakin on aikoinaan autettu. Vaikka opiskelija kävisi koulun ohella töissäkin, ne tulot on usein satunnaisia. Vanhin lapseni pääsi kesäksi töihin ja osti vihdoin kunnon läppärin itselleen. Kolmas opiskeluvuosi alkoi. Pyykinpesukone on tulossa joululahjaksi, koska hän on kyllästynyt pesemään yhteiskoneella.
Kyllä minulla riitti rahat, kun en nirsoillut ja tarvinnut 200€ Vallilan mattoa. Kaikki kalusteet, astiat ja vehkeet hankin itse ja omilla rahoilla.
Opiskelijana? Saanen epäillä tai sitten tilillä on ollut säästöjä. Noinhan se minunkin mieheni väitti, että itse on joka esineen omaan kotiinsa hankkinut. Anoppini sattui paljastamaan, että hän oli laittanut vuosia poikansa tilille lapsilisät säästöön, että on jotain pesämunaa.
Ei ollut säästöjä, kuin se mitä olin itse haalinut. Mutta kuten sanoin, kyllä rahat riittää, kun ei nirsoile. Kirpparilta saa sohvan kympillä. Ruma se on ja kunto mitä on, mutta kelpaa. Ja samalla periaatteella kaikki muu.
Ja toki valtiontuki auttoi takuussa.Mistä kirpparilta saa sohvan kympillä? Kiinnostaa ihan oman talouden kannalta. Meille löytyi mökille kierrätyskeskukselta sohva ja hinta oli 70€. Katsoin huvikseni äsken Tori.fi uusimaa sohvat ja ei kyllä ainakaan ylihintaa maksettu. Sohvan hankinnassa pitää katsoa myös matka, josta lähtee hakemaan. Se on monesti pakun vuokraus kalliimpaa kuin se sohva itsessään.
Fida, pelastusarmeija, mitä näitä nyt on. Ja ei tietenkään mitään pakua vuokrata, vaan joko kaverin kanssa kannetaan tai toivotaan, että jollain kaverilla tai kaverin mutsilla olisi lainata peräkärryä (ja autoa. Ja kuskia. Ajokorttiin ei pihistelemälläkään ollut varaa).
Niin että kympillä saat sohvan jostain Fidalta. Laita siihen yksi nolla perään, niin on lähempänä totuutta.
Vierailija kirjoitti:
Töissä olen säännöllisesti tekemisissä ap:n kaltaisten vanhempien kanssa (sekä äitien että isien). Lapsi on täysi-ikäinen&täysivaltainen ja näin ollen en voi hänen asiakastietojaan vanhemmalla luovuttaa, jos ei valtakirjaa ole. Hirveää tinkaamista. Jotkut vanhemmat jopa sitten hommaavat sen valtakirjan, että pääsevät kaksikymppisen lapsensa asioita hoitamaan. En voi tajuta. Olen itse aina ollut hyvin itsenäinen, enkä voinut nuorena kuvitellakaan, että olisin antanut, saati halunnut, että vanhempani hoitavat minun asioitani.
Hyvin monet nuoret ovat nykyään ongelmallisia, mielenterveyshäiriötä jne, todella moni ei osaa hoitaa edes perusasioita. Ehkä sen takia.
Ja ymmärrän täysin miksi ap haluaa senkin takaisin. Kun niitä oman mummon tavaroita nyt ei ihan joka kaupasta osteta. Tässä taas huomaa miten vähän suomessa arvostetaan perhekalleuksia ja perintötavaroita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet ostanut tavarat pojalle. Ne ovat hänen ja hän saa tehdä niillä mitä haluaa, vaikka antaa tyttöystävälleen, jos hän niitä enemmän tarvitsee. Jos heille tulee ero, sitten hakisin tavarat pois. Kiva alkaa hankalaksi anopiksi, mikäli poikasi seurustelee tyttöystävänsä kanssa pitemmänkin aikaa ja välit tyttöystävään on huonot, voikin käydä niin että poikaasi ei hirveästi elämässäsi enää näy.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä painajainen että joku ämmä kantaisi mun kotiin ”arvokkaita perintöhuonekaluja tai sisustusjuttuja” jotka eivät kuitenkaan olisi minun ja niiden kohtalosta pitäisi jotenkin erikseen raportoida.
Tuo tavaran antaminen ja elämän kyttääminen vaikuttaa sairaalta.
Lapsi syntyy, kasvaa aikuiseksi ja sitten jättää äidin.
Vien omasta kodistani roskiin mitä haluan tai annan pois mitä haluan. Se ei äidilleni kuulu.
Sinunlaisesi nyt laittaisi oman äitinsäkin roskiin jos siitä maksettaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusiko poika mummon senkin kotiinsa säilytykseen? Mikset pitänyt sitä itse kun oli niin tärkeä?
Ehkä nyt opit että aikuiselle lapselle ei tarvi antaa yhtään mitään. Eikä olettaa että hän tarvii sinulta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Töissä olen säännöllisesti tekemisissä ap:n kaltaisten vanhempien kanssa (sekä äitien että isien). Lapsi on täysi-ikäinen&täysivaltainen ja näin ollen en voi hänen asiakastietojaan vanhemmalla luovuttaa, jos ei valtakirjaa ole. Hirveää tinkaamista. Jotkut vanhemmat jopa sitten hommaavat sen valtakirjan, että pääsevät kaksikymppisen lapsensa asioita hoitamaan. En voi tajuta. Olen itse aina ollut hyvin itsenäinen, enkä voinut nuorena kuvitellakaan, että olisin antanut, saati halunnut, että vanhempani hoitavat minun asioitani.
Hyvin monet nuoret ovat nykyään ongelmallisia, mielenterveyshäiriötä jne, todella moni ei osaa hoitaa edes perusasioita. Ehkä sen takia.
Ja ymmärrän täysin miksi ap haluaa senkin takaisin. Kun niitä oman mummon tavaroita nyt ei ihan joka kaupasta osteta. Tässä taas huomaa miten vähän suomessa arvostetaan perhekalleuksia ja perintötavaroita.
Itse et arvosta Suomea edes sen vertaa, että kirjoittaisit sen isolla alkukirjaimella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olisi kuinka "lahja" niin onko kohtuullista että LUKIOLAISEN asunnosta häviää sinne KAKSI kuukautta sitten pojan omasta toiveesta ostetut tavarat. Siis poika on itse ollut valitsemassa tavaroita, joihin vanhemmat ovat säästäneet rahaa koko vuoden.
En ole ap, mutta kohtuutta nyt. Ihan kuin kyse olisi 40+ pojasta jonka kotiin äiti yrittää vielä mennä määräilemään. Käsittääkseni lukiolaisen elatuksesta huoletivat vielä vanhemmat, joten mun mielestä kyllä saa puuttua niin kauan kun on velvollisuus vielä elättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se on sen mummon vanhan senkin kotiinsa roudannut - ei ainakaan yksinään eikä varmaan mihinkään pieneen autoon mahdu. Painavatkin yleesä,ihan hemmetisti.
Sitäpä minäkin ihmettelin, että iso matto ja painava senkki lähtee. Ne on täytynyt viedä silloin kun hän muutti omaan kämppäänsä n. kk sitten. Tyttöhän asui siellä kesällä jonkin aikaa.
Käsittämätön on tuo poikani asenne: ”Mä annoin ne lainaksi Stinalle, kun sillä on aika ankee sen kämppä ja sillä oli vähän huonot fiilikset”. Nimi muutettu. Tulee sellainen tunne, että siellä on itkua vääntäen aneltu, että anna minulle lainaksi edes jotain, kun en voi niin kurjassa kämpässä muuten asua. Sehän on manipulointia tuollainen käytös.
-ap
Noni case closed, poika on antanut ne lainaksi tyttöystävälleen, sillon ei oo anopilla mitään oikeutta vaatia niitä takaisin jos ei ero tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvää päivää! Lapsesi on aikuinen. Vedä nyt jo se napanuora poikki. Jostain v...n senkistä vielä höpiset. Sullehan nauraa naurismaan aidatkin.
V:n perintösenkit voivat olla aika kalliita. Miksi sellainen lahjoitettaisiin jollekin enemmän tai vähemmän tilapäiselle tyttöystävälle, joka sitten pian myy sen käyvästä hinnasta? Moinen anteliaisuus on verrannollista "matkarahojen" lähettämiseen tuntemattomalle Amerikan everstille.
Poika rotiin ja ilmoittakoon mimmille, ettei hänellä ollut oikeutta antaa pois toisen henkilön omaisuutta.
Meillä lapset joutuivat töihin, jos tarvivat jotain merkittävämmän hintaista asiaa. Ei sitten ajattelematta tule antaneeksi omaisuuttaan pois ohikulkijoille, kun tietää omissa lihoissaan, mitä sen hankkiminen on vaatinut.
Jo aika nuori ymmärsi, että kun esim. tiskaa 50 kertaa, voi käydä ihan itse ostamassa sen 50 € maksavan jutun. Samalla myös kypsyy mielessä asia ja saattaakin ostaa jotain vielä mukavampaa kuin oli alunperin tarkoitus tai päättää muuttaa tavoitetta ja tiskaa vähän lisää.
Kenen omaisuutta poika on antanut pois?
Perintösenkki on suvun tai äidin omaisuutta. Täysi-ikäinen ymmärsi tai hänen olisi pitänyt ymmärtää, ettei hänen tulisi sitä niin vain "lainata" (lainailu on vähän venyvä käsite; on palautettavat lainat ja ikuisuuslainat).
Ap:n mukaan poika valitsi itse mieleisensä maton ja taulun sekä halusi mukaan ko. senkin. Miten nämä halut/tarpeet voivat muuttua jo parissa kuukaudessa? Onko pojan kämppä enää "kodikas" ilman taulua ja mattoa lattialla? Entä missä säilyttää nyt ne asiat, joille oli paikka senkin kätköissä...
Ymmärrän, että tilanne on ap:n mielestä erikoinen, koska nyt he ovat ikään kuin mutkan kautta sisustaneetkin pojan tyttöystävän kämppää. Mutta jos nää tavarat on siis ihan okeasti annettu sille pojalle omaksi, eikä esim. lainaan, niin hän saa silloin myös tehdä niillä ihan mitä haluaa. Tässä nyt kuulostaisi siltä ettei ole mummon senkit ja äidin ostamat kalusteet ihan vastanneet pojan omaa makua, jos ne on kerran pois annettu. Eikä mistään selviä, että se tyttö olisi itse niitä vaatinut, joten ei sen syyttäminen ole tässä mitenkään järkevää.
Myös nämä "ei toisten omaa saa viedä" kommentit, jotka saavat vielä kymmeniä yläpeukkuja on aivan järjettömiä, ikäänkuin se tyttö olisi suunnilleen murtautunut sinne kämppään. Sille on annettu tavaraa, eli ei se ole tässä mihinkään syyllistynyt.
Kuvitelkaa itsenne siihen tilanteeseen: olette parikymppinen juuri omilleen muutanut ja poikaystävä kysyy "hei haluutko ton senkin/maton/jonkun muun ku en tee sillä mitään", eihän se välttämättä edes tiedä että se on vanhemmilta saatu tai joku mummon senkki. Täällä vaan mammat kannustaa, että käydään varastamassa tavarat pois ja samalla vähän kurittamassa aivan syytöntä henkilöä.
Voihan se toki olla, että kyseessä on joku kiero manipuloiva tyttö, joka on painostanut nuo tavarat itselleen, mutta ei aloituksesta mitenkään selviä, että asia olisi näin. Satun myös tietämään, että joillain äideillä on ihan hirveä hinku puuttua lapsiensa, varsinkin poikiensa, elämään ja halutaan päättää kaikki verhojen väristä lähtien, vaikka kyllä aikuinen ihmnen osaa itsekiin asiat päättää. Ihanaa, että osallistutaan kuluihin ja ostetaan huonekaluja, mutta kyllä sisustuksesta vastaa ihan se asukas itse.
Nyt siis jäitä hattuun ja ainoa, jolle tässä ptäisi toruja antaa on se itse poika, ei tyttöystävä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvää päivää! Lapsesi on aikuinen. Vedä nyt jo se napanuora poikki. Jostain v...n senkistä vielä höpiset. Sullehan nauraa naurismaan aidatkin.
V:n perintösenkit voivat olla aika kalliita. Miksi sellainen lahjoitettaisiin jollekin enemmän tai vähemmän tilapäiselle tyttöystävälle, joka sitten pian myy sen käyvästä hinnasta? Moinen anteliaisuus on verrannollista "matkarahojen" lähettämiseen tuntemattomalle Amerikan everstille.
Poika rotiin ja ilmoittakoon mimmille, ettei hänellä ollut oikeutta antaa pois toisen henkilön omaisuutta.
Meillä lapset joutuivat töihin, jos tarvivat jotain merkittävämmän hintaista asiaa. Ei sitten ajattelematta tule antaneeksi omaisuuttaan pois ohikulkijoille, kun tietää omissa lihoissaan, mitä sen hankkiminen on vaatinut.
Jo aika nuori ymmärsi, että kun esim. tiskaa 50 kertaa, voi käydä ihan itse ostamassa sen 50 € maksavan jutun. Samalla myös kypsyy mielessä asia ja saattaakin ostaa jotain vielä mukavampaa kuin oli alunperin tarkoitus tai päättää muuttaa tavoitetta ja tiskaa vähän lisää.
Kenen omaisuutta poika on antanut pois?
Perintösenkki on suvun tai äidin omaisuutta. Täysi-ikäinen ymmärsi tai hänen olisi pitänyt ymmärtää, ettei hänen tulisi sitä niin vain "lainata" (lainailu on vähän venyvä käsite; on palautettavat lainat ja ikuisuuslainat).
Ap:n mukaan poika valitsi itse mieleisensä maton ja taulun sekä halusi mukaan ko. senkin. Miten nämä halut/tarpeet voivat muuttua jo parissa kuukaudessa? Onko pojan kämppä enää "kodikas" ilman taulua ja mattoa lattialla? Entä missä säilyttää nyt ne asiat, joille oli paikka senkin kätköissä...
Jos senkki on äidin, miksei se ole äidillä kotonaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poikasi on aikuinen. Sinun tehtävä oli hänet lapsena kasvattaa niin että nyt sitten pärjää elämässä.
Teet pojallesi suuren karhunpalveluksen hommaamalla kämpän ja sinne imurin. Ja kuskaamalla ”viikonlopuksi kotiin”. Kulkekoon bussilla.
Ei ole sinun, äidin, tehtävä elää poikasi elämää ja hoitaa asioita. Eri asia jos hän on jotenkin vammainen.
Olkoon vaikka tyhjässä kämpässään ja tehköön tavaroillaan mitä lystää, se ei ole sinun asiasi.Voi ei, sinulla ei taida olla lapsia. Omaan kotiin muuttaessa ei kenenkään rahat riitä edes välttämättömään. Vanhemmat joutuvat avustamaan opiskelijaa aluksi vähän enemmänkin. Meillä on kolme lasta, joista kaksi on opiskelemassa ja nuorin asuu vielä kotona. Kaikille maksetaan takuuvuokrat ja ostetaan imurit ja astioita ja huonekalujakin. Niin meitä vanhempiakin on aikoinaan autettu. Vaikka opiskelija kävisi koulun ohella töissäkin, ne tulot on usein satunnaisia. Vanhin lapseni pääsi kesäksi töihin ja osti vihdoin kunnon läppärin itselleen. Kolmas opiskeluvuosi alkoi. Pyykinpesukone on tulossa joululahjaksi, koska hän on kyllästynyt pesemään yhteiskoneella.
Kyllä minulla riitti rahat, kun en nirsoillut ja tarvinnut 200€ Vallilan mattoa. Kaikki kalusteet, astiat ja vehkeet hankin itse ja omilla rahoilla.
Opiskelijana? Saanen epäillä tai sitten tilillä on ollut säästöjä. Noinhan se minunkin mieheni väitti, että itse on joka esineen omaan kotiinsa hankkinut. Anoppini sattui paljastamaan, että hän oli laittanut vuosia poikansa tilille lapsilisät säästöön, että on jotain pesämunaa.
Kuulostat kateelliselta ja köyhältä, jos ne on miehen pankkitilillä niin sitten ne on miehen säästöjä, sama se kuka on ne sinne säästänyt.
Jos äiti ei halua senkistä luopua, miksi se on pojan kontolle raahattu?