Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mies ei halua lapsia (kai)
10.09.2021 |
Tässä sitä ollaan, klassisessa tilanteessa. Mies ei ole varma, haluaako lapsia (koskaan) ja minä haluan. Yhteiseloa ei toki ole takana kuin puolisen vuotta, joten ei sitä kai vielä tarvitsekaan tietää. Tämä asia vaan on mielestäni hyvä puhua ennemmin suhteen alkuaikoina kuin odotella vuosia, jolloin toisen haaveet voikin tulla isona yllärinä.
Mies on minun sielunkumppanini, minulle Se Oikea (vaikken sellaiseen hömpötykseen oikein uskokaan). Meidän on uskomattoman helppo olla yhdessä, eikä toisen naama ala ärsyttämään, vaikka oltaisiin viikkotolkulla pelkästään toistemme seurassa. Aiemmissa suhteissa olen kyllä kaivannut huomattavasti enemmän sitä omaa tilaa. Mies ottaa minut kaikissa päätöksissään huomioon ja selkeästi haluaa toimia toki omaansa mutta myös minun onnellisuutta edistääkseen. Pääpiirteittäin voisi sanoa, että ihan kaikki suhteessa toimii, on onnellinen ja turvallinen olo.
Paitsi se lapsiasia. En todellakaan vaadi miestä tietämään tai päättämään asiaa nyt. Päinvastoin, olen sanonut, että minut pitääkseen / minun mielikseni ei asiaa pidä päättää, vaan se on niin perustavanlaatuinen asia elämässä, ettei siinä kannata joustaa, jos on itse ehdottomasti sitä mieltä, että niitä lapsia ei halua. Ongelma on ehkä se, että mies ei vielä tiedä ja minä tiedän, eikä minulla ole aikaa odotella. Mies taas on niin nuori, että eipä sitä kaikki varmasti vielä tiedäkään silloin, mitä sitä elämältään haluaa.
Eli vaikka olemme mielestäni henkisesti hyvin samalla tasolla, fysiologia tulee vastaan. Minä nimittäin olen lähempänä 40 kuin 30 ja mies lähempänä 20 kuin 30 ikävuotta. Voisin siis viitisen vuotta odotella, miten hänen tuntemuksensa kehittyvät, mutta saattaisin hyvinkin jäädä ilman haaveilemaani lasta. Miehellähän on aikaa niitä lapsia vielä hankkia, jos meille taas tulisi ero. Minun olisi täysin mahdotonta enää löytää miestä, jonka kanssa todella haluaisin olla ja joka haluaisi lapsia kanssani ja vieläpä hyvin pian.
Minä vaan en halua erota miehestäni. Hän on minulle kaikki kaikessa, ja niin taidan minäkin olla hänelle. Hän on minun kotini, turvani ja oikeastaan kaikkeni. Toki suhde on melko tuore, joten tutustumistakin vielä tarvittaisiin, mutta tämän miehen kanssa tahtoisin loppuelämäni viettää. Kysymys vain kuuluukin, kannattaako lapsihaave uhrata sen takia? Katkeroituisinko? Kirpaseeko täydellisen kumppanin menettäminen vai lapsien hankkimatta jättäminen enemmän? Mitä teen? Onko kenelläkään kokemuksia suuntaan tai toiseen? Mainittakoon vielä, että minulla on jo yksi lapsi aiemmasta liitostani. Mitä minä teen??
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
Olen mies ja tiedän etten tule haluamaan lapsia. Yksin nautin omasta olosta enkä halua rasitetta elämääni lapsista. Lapset vaikeita enkä jaksaisi kuulla heidän oikkujaan. Olen tyytyväinen elämääni näin. Hermot menisi mikäli lapsia olisi.
Sehän on hieno juttu, että sen tiedostat ja osaat kertoa, eikä se kumppaniehdokkaillesikaan luultavasti jää arvailujen varaan. Tässä aloituksessa oli nyt kuitenkin vähän eri asiasta kysymys...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet varma että haluat vielä toisen lapsen, älä jää tuohon suhteeseen. Sen kestosta ei ole mitään takeita, ja vaikka olisittekin yhdessä hautaan asti, saattaisit silti katua.
Kuvittele itsesi tilanteeseen jossa hylkäät lapsihaaveesi suhteen vuoksi. Kun olet liian vanha lisääntymiseen, mies löytää toisen ja dumppaa sinut. Ikävimmässä tapauksessa hankkii vielä lapsen sen uuden kanssa.
Tuo on typerä paikka tehdä kompromisseja kumpaankaan suuntaan.
Tuo on just haastava juttu ikäerosuhteissa. Moni tuon ikäinen ei tiedä mitä haluaa tai haluaa ehkä joskus 10 vuoden päästä. Mitä ymmärrettävästi 35 vuotta täyttäneella naisella ei ole aikaa odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos olet varma että haluat vielä toisen lapsen, älä jää tuohon suhteeseen. Sen kestosta ei ole mitään takeita, ja vaikka olisittekin yhdessä hautaan asti, saattaisit silti katua.
Kuvittele itsesi tilanteeseen jossa hylkäät lapsihaaveesi suhteen vuoksi. Kun olet liian vanha lisääntymiseen, mies löytää toisen ja dumppaa sinut. Ikävimmässä tapauksessa hankkii vielä lapsen sen uuden kanssa.
Tuo on typerä paikka tehdä kompromisseja kumpaankaan suuntaan.
Kiitos asiallisesta vastauksesta! Olen itse aika pitkälti tällä hetkellä juurikin tällä kannalla.
ap
Lapsi on varmin tapa pilata hyvä suhde. Mieti haluatko olla aidosti onnellinen vain pikahuoltaa sitä lasta jaksamisen äärirajoilla mahdollisesti yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos olet varma että haluat vielä toisen lapsen, älä jää tuohon suhteeseen. Sen kestosta ei ole mitään takeita, ja vaikka olisittekin yhdessä hautaan asti, saattaisit silti katua.
Kuvittele itsesi tilanteeseen jossa hylkäät lapsihaaveesi suhteen vuoksi. Kun olet liian vanha lisääntymiseen, mies löytää toisen ja dumppaa sinut. Ikävimmässä tapauksessa hankkii vielä lapsen sen uuden kanssa.
Tuo on typerä paikka tehdä kompromisseja kumpaankaan suuntaan.
Tässä on sekin haaste, että olin sinkkuna aina ajatellut, et oonkin kätevä kumppaniehdokas kun minulla on jo tuo lapsi, niin voin miehen mukaan mennä lapsiasiassa. Ajattelin siis vähän 50/50, haluanko itse niitä. Että voisin aivan hyvin tehdä lisää, mutta koska olen jo äiti, ei minulla pakottavaa tarvetta ole. Mutta nyt se pakottava tarve jostain tuli, ja mietin, että tuliko se juuri tuosta miehestä? Jota niin kovin arvostan, ja jonka kanssa se sitten tuntuisikin hyvältä ajatukselta? Ja häviääkö tunne sillä jos eroan sopivasta kumppanista ja isä-ehdokkaasta? Näitä 50/50 -ajatuksia siis en ole kumppanini kanssa koskaan jakanut, eli en ole häntä harhaan johtanut. Tiedän, että olen aika hankala tai ainakin aika hämmennyksissä asian kanssa. Lapseni isän jälkeen minulla on ollut pari suhdetta, joissa tiesin, etten halua lasta (lähinnä miesten vastuuntunnottomuuden takia) ja yksi, jonka edetessä olisin halunnut, joten ei tämä ole ihan itsellenikään kristallinkirkas asia.
ap
Realismi on negatiivista kirjoitti:
Lapsi on varmin tapa pilata hyvä suhde. Mieti haluatko olla aidosti onnellinen vain pikahuoltaa sitä lasta jaksamisen äärirajoilla mahdollisesti yksin.
Niin, tokikaan en halua pikahuoltaa lasta yksin. Haluaisin lapsen nimenomaan tämän rakastamani miehen kanssa yhdessä, yhdessä hoidettavaksi, mutta vain jos sitä molemmat tahtoo. Olen miettinyt tuotakin, että kannattaisiko nyt vain olla onnellinen tästä tilanteesta ja kaksin olosta -> kannattaisi. Mutta olisinko, jos tunnen, että juodun luopumaan jostain suuresta haaveesta tämän takia? Sinällään kyllä tiedän, mitä lapsi vaatii, eikä se mitenkään automaatiolla kenenkään parisuhdetta pilaa :D
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Realismi on negatiivista kirjoitti:
Lapsi on varmin tapa pilata hyvä suhde. Mieti haluatko olla aidosti onnellinen vain pikahuoltaa sitä lasta jaksamisen äärirajoilla mahdollisesti yksin.
Niin, tokikaan en halua pikahuoltaa lasta yksin. Haluaisin lapsen nimenomaan tämän rakastamani miehen kanssa yhdessä, yhdessä hoidettavaksi, mutta vain jos sitä molemmat tahtoo. Olen miettinyt tuotakin, että kannattaisiko nyt vain olla onnellinen tästä tilanteesta ja kaksin olosta -> kannattaisi. Mutta olisinko, jos tunnen, että juodun luopumaan jostain suuresta haaveesta tämän takia? Sinällään kyllä tiedän, mitä lapsi vaatii, eikä se mitenkään automaatiolla kenenkään parisuhdetta pilaa :D
ap
Hih hih
No nyt on keskivertoa huolellisemmin ja jopa hieman ajatuksella rakennettu provo joskin ehkä liian klassinen ja kulunut aihe johon tämä saattaakin kuihtua. En odota liikoja, mutta eiköhän tätä helpoiten höynäytettävät yhdessä aloittajan itsensä kanssa saa pidettyä muutaman sivun verran hengissä. Ei ole tarpeeksi herkullinen, että jaksaisin itse lähteä höystämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulla vielä alkuhuuma puhuu, niin et näe miestä kovin realistisesti. Jos tosiaan haluat lapsia, niin sen on oltava sitten se ykköskriteeri parisuhteessa (monella näin on) ja sen jälkeen alat katsomaan miten hyvin synkkaa muuten. Kannattaa myös kokeilla deittailla jo lapsia saaneita miehiä, koska monet ikäisesi lapsettomat miehet aikovat myös pysyä lapsettomina. Teidän isoon ikäeroon en edes ala kommentoimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt sitäkin, voisinko ehdottaa, että laitetaan aihe nyt taka-alalle ja ollaan vaikka vuoden verran keskittyen vain toisiimme. Luulisin, että 1,5v jälkeen on paremmat mahdollisuudet hahmottaa, haluaako toisen kanssa ehkä lapsia joskus vai ehkä ei. Siis ihan meille molemmille. Voi olla, että kummankin ajatukset tarkentuvat. Toisaalta inhoan tällaisten määräaikojen asettamista suhteessa, se kuulostaa ennemminkin siltä, että "vuoden päästä sinun pitää tietää, mitä haluat". Joltain ihme kiristykseltä. Toisaalta vuosi on sellainen aika, jonka jälkeen minulla voisi olla vielä mahdollisuudet toteuttaa toiveeni jonkun toisen kanssa, jos ajatuksemme kovasti poikkeavat ja eroamme. Onko tällainen aikalisä, mietintäaika tms mistään kotoisin?
ap
Vierailija kirjoitti:
Realismi on negatiivista kirjoitti:
Lapsi on varmin tapa pilata hyvä suhde. Mieti haluatko olla aidosti onnellinen vain pikahuoltaa sitä lasta jaksamisen äärirajoilla mahdollisesti yksin.
Niin, tokikaan en halua pikahuoltaa lasta yksin. Haluaisin lapsen nimenomaan tämän rakastamani miehen kanssa yhdessä, yhdessä hoidettavaksi, mutta vain jos sitä molemmat tahtoo. Olen miettinyt tuotakin, että kannattaisiko nyt vain olla onnellinen tästä tilanteesta ja kaksin olosta -> kannattaisi. Mutta olisinko, jos tunnen, että juodun luopumaan jostain suuresta haaveesta tämän takia? Sinällään kyllä tiedän, mitä lapsi vaatii, eikä se mitenkään automaatiolla kenenkään parisuhdetta pilaa :D
ap
Se sinun rakastama mies ei sitä lasta sinun kanssa halua. Rakkaus voi olla myös luopumista omista itsekkäistä tarpeista. Mies vai lapsi? Todennäköisesti valitset sen lapsen, jonkun kompromissi miehen kanssa ja eroat tästäkin miehestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi laitat aina näiden provojesi loppuun kysymyksiä? Tyylisi paljastaa aina saman kirjoittajan. Yrittäisit kehitellä jotain omaperäisempää välillä.
Jos minua tarkoitat, niin en ole koskaan ennen tänne kirjoittanut. Olen aidon, suuren ja todella surullisen asian äärellä, ja toivoisin, että pidät tällaiset kommentit itselläsi. Sinun elämääsi tuskin vaikutta se, onko vauvapalstalla provo vai ei.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Realismi on negatiivista kirjoitti:
Lapsi on varmin tapa pilata hyvä suhde. Mieti haluatko olla aidosti onnellinen vain pikahuoltaa sitä lasta jaksamisen äärirajoilla mahdollisesti yksin.
Niin, tokikaan en halua pikahuoltaa lasta yksin. Haluaisin lapsen nimenomaan tämän rakastamani miehen kanssa yhdessä, yhdessä hoidettavaksi, mutta vain jos sitä molemmat tahtoo. Olen miettinyt tuotakin, että kannattaisiko nyt vain olla onnellinen tästä tilanteesta ja kaksin olosta -> kannattaisi. Mutta olisinko, jos tunnen, että juodun luopumaan jostain suuresta haaveesta tämän takia? Sinällään kyllä tiedän, mitä lapsi vaatii, eikä se mitenkään automaatiolla kenenkään parisuhdetta pilaa :D
ap
Se sinun rakastama mies ei sitä lasta sinun kanssa halua. Rakkaus voi olla myös luopumista omista itsekkäistä tarpeista. Mies vai lapsi? Todennäköisesti valitset sen lapsen, jonkun kompromissi miehen kanssa ja eroat tästäkin miehestä.
Niin, olen kanssasi samaa mieltä, että rakkaus on kompromisseja ja luopumista -tiettyyn pisteeseen. Mutta tarkoittaako se luopumista ihan mistä vaan? Lähinnä kaipailisin kokemuksia ihmisiltä, jotka ovat tehneet jonkinlaisen ratkaisun tällaisessa tilanteessa ja miten elämä sen jälkeen on kohdellut. Tietenkään asiat eivät omalla kohdallani mene, niin kuin jollain toisella on mennyt, mutta haluaisin silti kuulla kokemuksia.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt sitäkin, voisinko ehdottaa, että laitetaan aihe nyt taka-alalle ja ollaan vaikka vuoden verran keskittyen vain toisiimme. Luulisin, että 1,5v jälkeen on paremmat mahdollisuudet hahmottaa, haluaako toisen kanssa ehkä lapsia joskus vai ehkä ei. Siis ihan meille molemmille. Voi olla, että kummankin ajatukset tarkentuvat. Toisaalta inhoan tällaisten määräaikojen asettamista suhteessa, se kuulostaa ennemminkin siltä, että "vuoden päästä sinun pitää tietää, mitä haluat". Joltain ihme kiristykseltä. Toisaalta vuosi on sellainen aika, jonka jälkeen minulla voisi olla vielä mahdollisuudet toteuttaa toiveeni jonkun toisen kanssa, jos ajatuksemme kovasti poikkeavat ja eroamme. Onko tällainen aikalisä, mietintäaika tms mistään kotoisin?
ap
Eikö jo laulussa sanota ettei elämää voi liikaa suunnitella vaan antaa sen mennä painollaan? Olet jo iässä jossa pitäisi olla ne pilvilinnat rakennettuna. Miten meni suhde ekan lapsen isän kanssa? Miksi toinen suhde olisi jossain erikoisasemassa ja te eläisitte onnellisena yhdessä elämänne loppuun asti?
Vierailija kirjoitti:
No nyt on keskivertoa huolellisemmin ja jopa hieman ajatuksella rakennettu provo joskin ehkä liian klassinen ja kulunut aihe johon tämä saattaakin kuihtua. En odota liikoja, mutta eiköhän tätä helpoiten höynäytettävät yhdessä aloittajan itsensä kanssa saa pidettyä muutaman sivun verran hengissä. Ei ole tarpeeksi herkullinen, että jaksaisin itse lähteä höystämään.
Minulla nyt ei ole ihan niin tyhjä elämä, että tarvitsisin siihen sisällöksi aloittamaani keskusteluun vastauksia. Aihe on todellinen ja kuten tuumasin itsekin, klassinen (=kulunut). Kyllä se silti on ihan oikeaa elämään, mutta turhaanhan minä sitä tässä sinulle todistelen, jos lähestymistapasi on tämä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt sitäkin, voisinko ehdottaa, että laitetaan aihe nyt taka-alalle ja ollaan vaikka vuoden verran keskittyen vain toisiimme. Luulisin, että 1,5v jälkeen on paremmat mahdollisuudet hahmottaa, haluaako toisen kanssa ehkä lapsia joskus vai ehkä ei. Siis ihan meille molemmille. Voi olla, että kummankin ajatukset tarkentuvat. Toisaalta inhoan tällaisten määräaikojen asettamista suhteessa, se kuulostaa ennemminkin siltä, että "vuoden päästä sinun pitää tietää, mitä haluat". Joltain ihme kiristykseltä. Toisaalta vuosi on sellainen aika, jonka jälkeen minulla voisi olla vielä mahdollisuudet toteuttaa toiveeni jonkun toisen kanssa, jos ajatuksemme kovasti poikkeavat ja eroamme. Onko tällainen aikalisä, mietintäaika tms mistään kotoisin?
ap
Eikö jo laulussa sanota ettei elämää voi liikaa suunnitella vaan antaa sen mennä painollaan? Olet jo iässä jossa pitäisi olla ne pilvilinnat rakennettuna. Miten meni suhde ekan lapsen isän kanssa? Miksi toinen suhde olisi jossain erikoisasemassa ja te eläisitte onnellisena yhdessä elämänne loppuun asti?
Hyviä kysymyksiä ja pointteja. Ehkä olen tutustunut itseeni vuosien varrella paremmin, ja osaan ottaa sekä omat että kumppanini tarpeet paremmin huomioon ja kunnioittaa niitä. Lapsen isän kanssa suhde ei kaatunut kyllä lapsenhankintaan tai -saantiin mitenkään. Saimme lapsen nuorena ja vissiin kliseisesti kasvoimme erillemme. Voin myös melko huonosti suhteen päättymisen aikoihin lapsuuden traumani johdosta, johon olen sittemmin saanut apua. En tokikaan tiedä, aktivoituisiko traumani aiheuttamat asiat minussa tämänkin suhteen myötä, mutta osaan ainakin käsitellä niitä nyt paremmin. Mutta olisiko suhde sen kummempi ja osaisinko luvata ettei se pääty eroon, en tietenkään tiedä.
Ei ole olemassa mitään sielunkumppaneita. Parisuhde niinkuin muukin yhteistyö perustuu jaettuihin intresseihin. Jos toinen haluaa lapsia ja toinen ei, niin kannattaa jossain vaiheessa erota.
Alue: Aihe vapaa
Olen mies ja tiedän etten tule haluamaan lapsia. Yksin nautin omasta olosta enkä halua rasitetta elämääni lapsista. Lapset vaikeita enkä jaksaisi kuulla heidän oikkujaan. Olen tyytyväinen elämääni näin. Hermot menisi mikäli lapsia olisi.