Oletko ollut ihastunut johonkin saavuttamattomaan

Kyllä olen, olen yhäkin. En tiedä, miten pääsisin ihastuksesta eroon.

[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 16:11"]

[quote author="Vierailija" time="24.05.2015 klo 15:57"]

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 22:11"]

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 21:59"]

No vittu kyllä. Niin paljon vituttaa, haluun lobotomian.

[/quote]

jos ikinä saisin kokea noin vahvoja tunteita, niin tekisin tasan kaikkeni ihastuksen eteen.

t. Tunnetyhjiössä elävä

[/quote]

Ei se ole niin yksinkertaista. Vai miten osaisit itse toimia tilanteessa, jossa olet kuvitellut itsesi koko elämäsi heteroksi, kunnes joku nainen pistää sun pään totaalisen sekaisin? Sydän heittää volttia ja täriset vielä pari minuuttia pelkän "moi":n jälkeen. Ja tietysti nainen on heterosuhteessa ja olet ollut asiakassuhteessa hänen kanssaan. Ei paljon tutustuta edes kaverimielessä. Huoh.
(tiedän, olen huudellut tätä keissiä ympäri vauvapalstaa. En vaan pysty olla miettimättä tätä koko ajan ja kenellekään en voi puhua kunnolla)

[/quote]

Hmm.Aika erikoista..

Miten tämä henkilö suhtautuu sinuun?´Voisiko kenties tuntea samoin?

[/quote]

Mikä on erikoista? :D En tiedä yhtään miten kokee mut. Moikkaa aina kun nähdään ja välillä vaihdetaan pari sanaa. Kysyy välillä mitä kuuluu, on huomannut mun uudet vaatteet ja kysynyt, koska palaan hänen asiakkaakseen. Toisaalta hän on todella aidosti ja vilpittömän mukava kaikille ja hänellä on paljon kavereita, että luultavasti suhtautuu kaikkiin samalla tavalla ja olen ihan samanlainen asiakas kuin kaikki muutkin.

Aina ne on saavuttamattomia

t. lihva ja tymä

[quote author="Vierailija" time="19.10.2014 klo 21:59"]No vittu kyllä. Niin paljon vituttaa, haluun lobotomian.
[/quote]

Sama:(

Olen kolmatta vuotta. Pidän ihan itse yllä tätä tunnetta, fantasioin hänestä jne. Olen kyllä tuon ajatteluni ja lähelle yrittämisen vuoksi aika onnettoman ihastunut mutta taidan olla vähän sadisti itseäni kohtaan kun nautin näistä voimakkaista, saavuttamattomista tunteista :P Perheellinen, naimisissa oleva mies ja mua huomattavasti vanhempi kyseessä, en aio edetä mitenkään mutta nää tunteet on värisyttäviä! :)

Ehkä joskus pääsen siitä yli. Mies ei halua parisuhdetta kenenkään kanssa.

Olen ihastunut... mutta koska olen naimisissa, niin kaikki on tavallaan saavuttamattomia. Niinpä kärvistelen itsekseni enkä voi avautua oikein kenellekkään. Tai no, tänne, ja yhdelle työkaverille olen avautunut. Tosin hänellekkään en uskalla ehkä enää aiheesta puhua, koska saattaisin ihastua häneenkin (ellei niin jo käynyt vähän?)... ja sitten varmaan lipsauttaisin liikaakin, nyt on jo ihan tarpeeksi levottomat jutut.

Joskus olen miettinyt että kertoisin kaiken, mutta enpä silti tietäisi mitä päättäisin tehdä. Auttaisiko se eteenpäin? Toisaalta, jos pystyn vastustamaan ihastuksia ja pysymään uskollisena, ehkä ne ei olekaan niin vakavia?

Jos vaan tietäisi miten saisi helpotettua oloaan pysyvämmin... Pitäisikö rakastua uudelleen?

Taidan lähteä kohta ulos tuulettumaan. :)

Kyllä olen tälläkin hetkellä. Ja en voi/aio tehdä asialle mitään koska hän on naimisissa. Kyseessä on työkaveri jonka kanssa olen ollut aika paljonkin tekemisissä ja häneen verrattuna kaikki muut miehet tuntuvat melkoisen ankeilta. Todellakin vertaan kaikkia häneen. Tulemme tosi hyvin juttuun ja sen verran voin työkaverin elekielestä päätellä, että ottaisin kyllä yhteyttä jos joskus kuulisin hänen eronneen.

Up

Te ihastuksia haikailevat. Kannattaa ottaa yhteys ihastuksen kohteeseen ja selvittää asia. Muuten tilanne vain jatkuu ja jatkuu. Otin yhteyttä mieheen johon olin ihastunut ja hän sanoi ystävällisesti ettei tunne samoin. Kirpaisi kyllä mutta pääsin eteenpäin ja pystyin keskittymään muihin miehiin. Muuten miettisin häntä edelleen. Jos on kovin ujo mutta, kirjoittaminen sujuu niin kirje tai sähköposti voi olla hyvä tapa kertoa tunteista. Oikeastaan siinä ei häviä mitään, mutta siinä häviää kun haaveilee turhaan vuosia. Naisten lapsensaanti-ikä on lyhyt, ei kannata jumittaa ihastuksissa jotka on mahdottomia jos haluu perheen.

Kyllä ja olen vieläkin. Hänellä oli myös tunteita minua kohtaan ja sattuu ajatellakin ettei ikinä päästy tilanteessa eteenpäin ja vaikka hän on nyt varattu toiselle ja minä hypin miehestä toiseen (laastareita...) niin jokin aina muistuttaa minua hänestä ja etenkin jos juttelemme tai muuta niin muistot palaa pintaan. Ehkä se on siinä kun meillä oli niin tajuttoman hyvä yhteys ja sellainen jännite meidän välillä (onhan se siellä vieläkin mutta eihän asialle mitään voi) että sitä vertaa aina jokaista uutta miestä häneen eikä kukaan pääse edes lähelle.

Ihastuin yhteen, jota luulin saavuttamattomaksi. Hups vaan, nyt se on mun!

Juu ja huvittavinta on se, että suurimman osan niistä olen haaviini kuitenkin saanut :D Yksi sellainen oli joka paljasti että hän ei enää ikinä halua suhdetta naisen kanssa, aikoo elää lopun ikänsä ilmeisesti erakkona, niin paljon satutti yksi entinen suhde... Ihastukseni tätä miestä kohtaan loppui kuin seinään, mutta olen iloinen että sekin tuli selvitettyä. Ja tiedoksi kaikille toivottomasti ihastuneille: niistä pääsee yli. Meri on kaloja täynnä. Kun ihmisen tuntee paremmin kuin hyvän päivän tuttuna, loppujen lopuksi kukaan ei ole niin ihmeellinen, ettäkö kannattaisi jäädä loputtomiin roikkumaan. 

Olen avioliitossa ja toivottoman ihastunut varattuun. On vieläpä kunnon junttirenttu. Huoh. En ymmärrä itseäni. Toivon vain, että tämä tunne menee ohitse mahdollisimman pian. Elämä on ihmeellistä. Rakastan miestäni mutta jokin tässä toisessa vaan vetää niin puoleensa. Sydän hakkaa tuhatta kun näen hänet ja haaveilen. :(

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:13"][quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:10"]

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:07"]Pitkäksi venähtävä ihastuminen voi olla seurausta myös siitä, että ei ole tähän toiseen henkilöön ollenkaan keskusteluyhteydessä tai sellaisissa väleissä, että voisi puhua tälle avoimesti ja kiertelemättä. Juttu siis junnaa paikoillaan, koska se ei saa ratkaisua. [/quote] Hyvä teoria.. Olen itsekin ajatellut, että olisiko tutustuminen järkevää, että voisi saada jonkinlaisen päätepisteen.

[/quote]

Miten voi olla ihastunut ihmiseen jonka kanssa ei ole missään tekemisissä ja jota ei edes tunne...?
[/quote]
Ei sen tarvi niin mennä, että toista ei tunne ollenkaan. Voi hyvinkin tuntea ja olla vaikka päivittäin tekemisissä, mutta silti ei ole sellaista keskusteluyhteyttä, joka auttaisi. Jos on vaikka ihastunut julkkikseen, niin ei voi noin vain puhua. Tai jos on ihastunut opettajaan, pomoon, potilaaseen, jne, niin avoin keskusteluyhteys puuttuu edelleen, kun etiikka estää. Silti voidaan pin allisesti jutella paljonkin ja tuntea toinen hyvin. Näin esimerkiksi, jos kaksi varattua työkaveria ihastuu toisiinsa.

saisin ihan kenet vain paitsi sen yhden. helvetti.

[quote author="Vierailija" time="20.10.2014 klo 00:01"]

Ihastuin muutamia vuosia sitten mieheen. Itsetuntoni oli kuitenkin silloin niin huono, etten edes jaksanut ajatella asiaa sen enempää, annoin vain olla. Meillä oli yhteisiä tuttavia, minkä vuoksi näimme silloin tällöin.

Nyt kun olen löytänyt itsetuntoni ja olen oppinut arvostamaan itseäni, olen huomannut että hänkin oli minusta kiinnostunut ja meillä olisi todellakin ollut mahdollisuuksia. En vain nähnyt sitä mikä oli suoraa silmieni edessä, sillä silloisessa mielessäni kukaan niin mahtava ei olisi voinut olla minusta kiinnostunut.

[/quote]

Vähän samanlainen tilanne itsellä. Ensimmäinen rakkauteni oli ihastuminen, joka eteni nopeasti etäsuhteeksi ja sitten elämän tullessa tielle päättyi siten, ettemme oikeastaan koskaan varsinaisesti "eronneet" tai ainakaan puhuneet siitä suoraan.

Asettuessani takaisin Suomeen meistä tuli ystäviä, jotka pitivät yhteyttä säänöllisesti ja koko ajan ihastukseni vain kasvoi. Epävarmuuteni ja uskalluksen puute kuitenkin estivät mitään tapahtumasta. Mies oli ollut ensimmäisellä kerralla hyvinkin hanakka ja hän selvästi teki useita aloitteita. Muuten mitään ei varmasti olisi koskaan tapahtunut. Nyt kun niitä ei tapahtunut yhtä selvästi (vaikka jälkeenpäin ajatellen ehkä kuitenkin) en uskaltanut itsekään. Kahden vuoden piinan jälkeen pyydin häntä treffeille ja hän suostui iloisesti, peruen kuitenkin juuri ennen treffejämme ehdottamatta uutta päivää.

Sain siipeni, ehkä suutuinkin vähän (hyvin epätyypillistä minulle) ja aloin elämäni ensimmäistä kertaa käydä treffeillä ystävieni ehdotuksesta ja omasta hermostumisesta itselleni epätyypilliseen jumahtamiseen. Löysin ihanan miehen, jonka kanssa olen ollut nyt jo jonkin aikaa suhteessa, jossa olen onnellinen. Tästä huolimatta tiedän, että, jos tuo ensirakkauteni pyytäisi, antaisin hänelle mahdollisuuden. En pääse ihastuksesta yli. Vaikka tunnistan kaikki hänen vikansa ja tiedän varsin hyvin, miksi olemme toisillemme täysin vääriä ja silti täysin oikeita. Koen tästä kamalaa syyllisyyttä ja mietin jatkuvasti pitäisikö minun jättää poikaystäväni sen vuoksi. Toisaalta olen onnellinen hänen kanssaan ja rakastan häntä. Toisaalta koen koko ajan pettäväni häntä ajatusteni vuoksi. Ystäväni joutuivat kuuntelemaan jahkaamistani exästäni niin kauan, etten uskalla enää heille mitään sanoa.

Olen, tälläkin hetkellä. Hän oli ensimmäinen mies, jonka kohdalla kolahti ekasta katseesta ja tuli sellanen ''ton kanssa mä meen naimisiin'' fiilis. Hänellä kyllä riittää naisia jonoksi asti, ja siis todella upeita naisia. En millään saisi häntä, vaikka flirttiä oli paljonki. Eniten ehkä pelkään,että tämä ihastus pilaa kaikki suhteet ja lopulta jään yksin.

up

Kyllä, mutta mutkien jälkeen sain hänet ja paljastui että hän ei ollutkaan saavuttamaton. Olemme nykyisin naimisissa.