Onko tämä enää ystävyyttä?

Kuvailen ystäväni ja minun välistä suhdetta: Ystävä soittaa, kysyy olenko kotona tai päässyt jo töistä. Joo, vastaan. Sitten hän kertoo juurta jaksaen päivän tapahtumat: työpäivä, parisuhde, lapset, naapurit, ruoka, arjen touhut, omat vaivat /ikävät asiat tai vastavuoroisesti ne huiput jutut jne. Kuuntelen, vastailen lyhyesti, puhetta tulee taukoamatta ja hän analysoi asioita aina omaksi parhaakseen. Sitten hän lopettaa puhelun. Mitä jäi käteen? Mulle ei mitään muuta kuin hänen puhetulvan kuuntelu. Jos jotain yritän edes puhua omista asioista hän kuittaa ne lyhyesti jotenkin "ok" ja kääntää taas puheen itseensä. Missä vuorovaikutus, toisen huomioiminen, kiinnostus myös minusta? Olen jo henkisesti väsynyt tähän, olen ollut niin tiiviisti hänen tukenaan saamatta oikeastaan mitään takaisin. Minua on alkanut jo ahdistamaan kun huomaan hänen soittavan, sekä puhelun jälkeen on sama tunne. Tätä on jatkunut jo pitkään eikä muutosta näy näköpiirissä vaikka olen kerran ottanut asian puheeksi. Hän kuittasi sen sanomalla, että mitä enemmän minä olen hiljaa, sitä enemmän hän alkaa puhumaan. Eli onko tämä minun syyni, että olen häntä kuunnellut? Mulla ei ole tällä hetkellä enää halua kertoa hänelle kuulumisiani. Koen että häntä ei kiinnosta enkä koe saavani enää tilaa. Olen pitkään miettinyt onko tämä enää tervettä, vastavuoroista ystävyyttä ja haluanko enää jatkaa tätä. Etäisyyttä olen yrittänyt tietoisesti ottaa ja itse huomannut voivani paremmin sen myötä. Mitä ajatuksia herää?