Sofi Oksanen:Näin tunnistat informaatiosodan myös netin mammapalstoilla

uomen joutuminen osaksi Venäjän informaatiosotaa on vihdoin tunnistettu julkisesti tosiasiaksi. Lehdistön herääminen tähän todellisuuteen on ollut hidasta, vaikka vuosia jatkunut toiminta on edennyt klassisista provokaatioista esimerkiksi maksettuun Facebook-mainontaan. Tilanne näkyy myös Suomen suosituimmilla mammapalstoilla, Kaks Plussan ja Vauvan keskustelufoorumeilla. Kun systemaattisesti ja koordinoidusti johdetut Pro-Venäjä-trollit rantautuvat häiritsemään kotiäitien vaippakeskusteluja, ollaan arjen ytimessä.

Mammapalstalla örkkeihin osataan suhtautua, kuten pitääkin: Venäjän ammattipuolustajien kommentit määritellään selväsanaisesti disinformaatioksi ja keskustelu käännetään muualle. Palstan veteraaneilla on tarkka provokaatiotutka, joka väistämättä kehittyy aktiivisen palstahengailun myötä.

Trolliarmeija on kömpelö ja jankkaava, ja sen viestit ovat epäuskottavia, mutta sillä ei ole väliä. Hämmentämisen ja mielipiteiden horjuttamisen lisäksi niiden tarkoitus on toistaa perusviestejä, kunnes niistä syntyy käsitteitä ja käsitteet puolestaan uivat kansalaisten arkipuheeseen huomaamatta. Tästä esimerkkinä voi mainita fasismiretoriikan, josta tuli ajankohtainen Ukrainan tilanteen myötä myös meillä. Sen juuret johtaavat Stalinin propagandakoneiston oivallukseen: koska kansallissosialismi sotkeutui sanana liian helposti sosialismiin, kansallissosialismille oli keksittävä toinen nimitys. Näin fasisti laajeni yleiseksi haukkumasanaksi, joka soveltui Neuvostoliitossa jokaiseen itäeurooppalaiseen.

Ukrainan nykyistä hallitusta nimitetään Venäjän mediassa Kiovan fasistijuntaksi ja koska fasisti oli jo vanha synonyymi absoluuttiselle pahalle, se riittää. Aluksi se riitti myös länsimaisille toimittajille. Vei aikansa, ennen kuin he ymmärsivät, että kuka tahansa on fasisti, kunhan tulee lännestä päin. Hämmennysoperaatio länttä kohti onnistui, empatiaa Euromaidanin mielenosoittajia kohtaan horjutettiin ja Venäjän kansaan juurrutettiin vihaa.

Kansalaistaitoihin kuuluu, että kärpässieni erotetaan kantarellista ja liikenteessä osataan perusasiat. Kesällä Suomen media jakeli vinkkejä helteiden varalta ja kohta on aika muistuttaa talvirenkaista. Informaatiosodan eri osa-alueiden tunnistaminen on yhtä tärkeä kansalaistaito. Kansalaisten kouluttajan roolin ottanut media ei kuitenkaan ole antanut asialle sille kuuluvaa paino-arvoa, vaikka niin kansan kuin median propagandan lukutaito on selvästi rapautunut. Trolleista selviää maalaisjärjellä, muista tämän sodan keinoista ei niinkään.

Median velvollisuus on tehdä informaatiosodan aseista läpinäkyviä, kyettävä yhdistämään pisteitä toisiinsa. Esimerkiksi Baltian maat joutuivat massiivisen mustamaalauskampanjan kohteeksi aikana, jolloin ne alkoivat määrätietoisesti hakeutua eroon energiariippuvuudesta Venäjään. Tätä ei Suomen lehdistö huomannut Viron pronssipatsaskiistan aikana.

Baltian maissa informaatiosodan lukutaito on hyvä. Kaikki nämä maat ovat olleet vuoron perään Venäjällä maan suurimpia vihollisia riippumattomien mielipidetutkimusten mukaan. Sellainen tulos syntyy vain pitkän kampanjoinnin tuloksena, mutta siitä myös oppii. Baltian maissa Venäjän pelko ei kiinnosta ketään mediassa. Jopa virolaiset ovat kysyneet minulta, miksi suomalaiset näyttävät pelkäävän Venäjää niin paljon. Kotimaan mediaotanta antaa sen kuvan helposti.

Psykologisen sodankäynnin yksi tavoite on kansalaisten mielenmuokkaus ja Kremlin on helppo heittää lisää vettä myllyyn, koska Suomen media toimii ennalta-arvattavasti. Kun Venäjä provosoi, Suomen lehdistö tekee aina jonkin sortin gallupin Venäjän pelosta, ja muutkin näkökulmat kiertävät samaa aihetta. Näin syntyy kollektiivinen käsitys siitä, että pelkoon on syytä. Pelko on halpa hallintamuoto ja sitä tarvitaan myös kansallisen itsetunnon nujertamiseen.

Vastaavasti Venäjä muokkaa myös oman maansa mentaliteettia: viimeiset kymmenen vuotta on toistettu erimuotoisia viestejä siitä, että länttä on syytä pelätä ja länsi on paha. Pelolla se hallitsee omaakin kansaansa.

Länsimedian heikot propaganda-anturit ovat myös demokratian ja vapaan lehdistön tappio. Venäjän mustamaalaamiskampanjan kohteeksi joutuneen maan kansalaisen on hyvin hankala ymmärtää sitä, miksi vapaa media olisi muka parempi kuin vaikkapa oligarkkiomisteinen, kun Kremlin ohjukset kerran menevät niin helposti läpi länsimaisen median puolustusmuurista.

Se nakertaa lehdistömme uskottavuutta ja kovertaa Itä- ja Länsi-Euroopan välistä luottamusta. Se taas on Venäjän voitto.

Informaatiosota on pysytellyt lähinnä akateemisena maanpuolustuskorkeakoulun aiheena, vaikka sen olisi pitänyt kiinnostaa naistenlehtiä jo aikoja sitten. Missä ovat tämän sodan uhrien tarinat? Missä huijattujen poliitikkojen tunnustukset, entä harhaan johdatetun toimittajan? Missä puhutaan uhrien kokemuksista organisoidun mustamaalamiskampanjan jäljiltä? Lähisuhdeväkivallan, nettihuijausten ja auervaarojen uhrit häpeävät ja moni heistä on hiljaa, koska pelkää tyhmän leimaa. Tämä sama logiikka koskee informaatiosodankäynnin uhreja. Siksi siitä on puhuttava. Uusia näkökulmia Venäjän provokaatioihin piisaa vaikka kuinka.

Länsimainen media on nukkunut ihmisten mielistä käytävän sodan päällä kymmenen vuotta, ja sitä vasta voikin kutsua suureksi voitoksi Venäjälle. 

Kirjoittaja on kirjailija. Kirjoitus on julkaistu Näkökulma-kolumnina Suomen Kuvalehden numerossa 40/2014.

ASIASANAT informaatiosota, Ukraina, Venäjä
Jaa artikkeli

✕
NULL
null
null
KESKUSTELU
Pääset kommentoimaan juttua kun olet kirjautunut.

REKISTERÖIDY KIRJAUDU
Paavo
3.10.2014 12:40 12:40
Tämä on todella totta. Internet, tiedon valtatie, joksi sitä joskus kutsuttiin, on mahdollistanut ennenäkemättömällä tavalla massiiviset propagandavyörytykset. Nokian kännybisneskin lurahti MSFT:lle USA:n voimakkaan propagandavyörytyksen seurauksena. Ensin Ollila menetti itseluottamuksensa ja antoi avaimet Elopille ja loppu onkin historiaa. Sitä edelsi monen vuoden vyörytys USA:n mediassa jota suomalainen media kopioi täysin kritiikittä.
Pekka Väinämö
4.10.2014 18:25 18:25
Hyvä Paavo, paljastit itsesi.
Lähetit kommenttisi siis Moskovasta/Pietatista?
Penttijuhani
4.10.2014 21:58 21:58
Suomen mielipiteen muodostuksen ymmärrys vaatii sodanjälkeisen historian tajuamista. Sotien jälkeen syöksyttiin niiden propagandistisesta kannattamisesta vaitiolojen kautta DDR:n yhtenäisyyspuolueen malliin idänsuhteissa. Jo ennen vuoden 1961-62 noottikriisiä ja Kekkosen valintaa NL:n avulla, kaikki valtapuolueet varoivat reaalitermein ärsyttämästä NL:n lähetystöä, Kremliä. Mutta jotkut, kuten Kokoomus ja RKP myös salasivat tilanteen. Ns. ”keskustelut” olivat usen teatteria.
Lehdistö ja toimituskunta pantiin sitten ”valvontaan” 1960-luvulla. Alkuun hyväksyttiin yleisesti, että piti olla ”puolueen jäsen,” minkä tahansa, jos esimerkiksi Yleen halusi töihin. Samalla puolueet, jotka ovat vain ”kansalaisjärjestöjä, avasivat ”laittoman” sekaantumisen mm. toimittajien touhuihin. Kyllä maasta poistui sekä toimittajia että poliitikkoja, mutta tapaukset vaiettiin, henkilöt diskreditoitiin.
Tulos on yhä jonkinlainen lässyn-lässyn media, joka pitää yhä mm. Paasikiveä-Kekkosesta-Koivistoa lähes ikoneina. Aika tyhmät jokapäiväisyydet asianomaisten suista ovat yhä valtioviisautta. Eli ”Kreml ei ole raastupa,” ja Etyjiäkin sovelletaan yhä osin tämän säännön alla. Eikä vieläkään ole ilmeisesti selvitetty sellaisia ”pikku asioita” kuten Marskin Pressiklubin manipuloivaa kuuntelua. Viroon vain rakennettiin innolla vastaavia KGB-hotelleja turisteille. Internet kuvastee yhä tätä kaikkea.
Heikki
5.10.2014 10:03 10:03
Sofi tekee hyvää työtä tuodessaan esille venäläisen propagandan monia muotoja, jotka yltävät vauvapalstoillekin. En kuitenkaan usko, että siellä olisi sen valveutuneempaa joukkoa viestien sisältöä seulomaan kuin virkamieskunnassa konsanaan.
Mielestäni suomalaiset ovat itse oman menneen propagandansa kautta eniten syypäitä omaan meilipide- ja asenneilmastoonsa. Malliesimerkistä käy Fennovoiman lupa ja TEM:n Rosatomin kanssa solmima yhteistyösopimus. Neuvostoaikoina tehtiin kaikenlaisia yhteistyösopimuksia itään ja kauppasopimuksia länteen. Itä oli itä ja länsi oli länsi. Idässä toimitaan idän malliin ja lännessä lännen malliin.
Nyt Rosatom on hyväksytty valtioiden välisen sopimuksen yhteistyösopimuksen allekirjoittajaksi ja samalta yhtiöltä ollaan tilaamassa voimalaa. Hetkinen, meillä on hankintalakikin. Vaikka sitä ei noudatettaisi, niin ainakin sen henkeä pitäisi noudattaa. Laitostoimittajien tulisi olla ainakin sopimusteknisesti saman arvoisessa asemassa. Venäläiset yritykset ovat yrityksiä siinä kuin läntisetkin vai eivätkö olekaan ? Puolustusministeri (!) aprikoi julkisuudessa voimala-asiaa, että mitähän Venäjä ( Putin) ajattelee, jos voimalalupa evätään.
Tuollaisen neuvostoaikaisen pelon ja sopimussopan aikaansaamiseen ei ole tarvittu lainkaan venäläisiä verkkotrolleja, vaan kaikki on jo valmiiksi sisäänrakennettu ennen verkon keksimistä suomalaisiin. Sieltä toimintamallit eivät lähde kuin niitä käsittelemällä ja ottamalla etäsyyttä niihin sen sijaan, että niihin palataan uudestaan ja aletaan selittämällä selittämään kuin tämä kaikki on taas ja jälleen kerran järkevää.
Jyrki Kasvi näyttää heittäneen todella osuvasti, ettei Suomi ole idässä eikä lännessä, vaan pulassa. Siihen voin lisätä vain sen että suomalaisilla on aivan pakonomainen tarve selittää ”pulansa” joksikin muuksi kuin mitä se on. Sofin mukaan virolaiset ihmettelevät suomalaisten Venäjän pelkoa, joka näyttää olevan niin hirmuinen, ettei siitä uskalleta puhua eikä edes Natoon uskalleta mennä virolaisten tapaan. Maaperä onkin todella hedelmäinen vanhan viljelyn jäljiltä uuden ajan verkkotrollien toiminnalle.
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sofi-oksanen-nain-tunnistat-informaatiosodan-myos-netin-mammapalstoilla/?shared=54858-aa4a362f-999